Category: Mari Kattilakoski

Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.

Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa vaiheessa aidosti kuunnellaan erilaisia näkökulmia ja annetaan aikaa harkinnalle ja mielipiteen muodostamiselle. Tämänkaltainen dialogi tuo esille maailman ja ilmiöiden monimutkaisuuden sekä samasta asiasta tehtyjen erilaisten tulkintojen perustelut. Kun mahdollisimman kattava kokonaiskuva käsiteltävästä asiasta on olemassa, on helpompi olla siitä jotain mieltä, pystyä perustelemaan oma näkemyksensä – ja ehkä myös hyväksyä eriävä mielipide.

Tämän blogin huomiot kiinnyttävät yhteistyöhön, jota Maaseudun Sivistysliitto, Itä-Suomen yliopisto ja Kuntaliitto toteuttavat Kestävä maaseutu -hankkeessa. Mukaan ovat lähteneet viisi kuntaa eri puolilta Suomea – Ilomantsi, Karvia, Posio, Tammela ja Viitasaari. Hankkeen tavoitteena on etsiä uusia näköaloja koskien asukkaiden hyvinvointia ja alueiden elinvoimaa vähenevän ja ikääntyvän väestön maaseutualueilla (ns. supistuvat alueet) kestävän kehityksen viitekehyksessä.  Lisäksi hankkeessa toteutetaan osallistavaan toimintatutkimukseen perustuva kehittämisosio maaseutuyhteisöjen aktivoimiseksi sosiaalista kestävyyttä ja elinvoimaa vahvistavien toimintamallien kehittämiseksi. Hanke kytkeytyy näin sekä osallisuuden tutkimukseen että yhteisökehittämiseen.

Ensimmäinen osallistavan toimintatutkimuksen kierros järjestettiin kunnissa virtuaalisina penkkikahviloina, jotka olivat avoimia kaikille kiinnostuneille. Penkkikahvila on Maaseudun Sivistysliiton kehittämä dialoginen kuulemisen ja yhteisökehittämisen menetelmä, jonka tavoitteena on lisätä viranhaltijoiden, poliittisten päättäjien sekä kuntalaisten välistä vuoropuhelua. Penkkikahvilassa kuntalaisia kuullaan ja heidät otetaan mukaan omaa kuntaansa koskeviin asioihin ja kehittämistyöhön.

Penkkikahvilat tavoittivat yhteensä noin sata osallistujaa, jotka olivat viranhaltijoita, luottamushenkilöitä, järjestöjen edustajia ja yksittäisiä kuntalaisia. Yhteisissä keskusteluissa pohdittiin sitä, mistä kunnan elinvoima ja oma hyvinvointi rakentuu. Mielenkiintoista oli huomata, että keskusteluissa löytyi asioita, jotka yhdistivät kaikkia kuntia ja toisaalta jokaisessa kunnassa osattiin tunnistaa omia erityisiä piirteitä ja olosuhteita, joilla koettiin olevan vaikutusta elinvoimaan ja hyvinvointiin.

Osallisuuden näkökulmasta keskeisiä havaintoja olivat kuntalaisten kokema yhteisöllisyys tai sen puute (tai ehkä ennemminkin huomiot yhteisöllisyyden kasautumisesta ja toisaalta joidenkin jäämisestä sen ulkopuolelle), eri toimijoiden välinen vuoropuhelu tai sen puute sekä kuntalaisten näkemys peruspalvelujen, asukkaiden, yritysten ja kunnassa kävijöiden (esim. matkailijoiden) näkökulmien välisestä tasapainosta. Samalla yhteisessä puheessa kuului myös poikkeuksellisen korona-ajan luomat uudet avaukset ja äänenpainot liittyen maaseutuun, monipaikkaisuuteen ja etätyömahdollisuuksiin.

Kuluttamisen ja elintason nousun sijaan kaivataan merkityksellistä elämää

Ensimmäisen Penkkikahvila-kierroksen tutkimuksellinen analyysi nostaa esiin kiinnostavia havaintoja koskien koettua hyvinvointia ja näkemyksiä siitä, mistä hyvä elämä koostuu. Käydyissä keskusteluissa, ja niin sanotuilla sanapilvillä kerätyissä vastauksissa, hyvän elämän ulottuvuuksina painottuvat hyvät ihmissuhteet, terveys, mielekäs työ ja tekeminen sekä yhteisöllisyys. Yhteisöllisyyden merkityksinä painotetaan välittämisen kulttuuria, naapuriapua ja osallisuuden kokemusta. Myös luonto, oma tila ja rauha sekä puhdas ruoka ja ympäristö painottuvat vastauksissa.

Esiin nousseita hyvän elämän ulottuvuuksia voi pitää tuttuina juttuina – joku voisi jopa sanoa, ettei mitään uutta ja yllättävää. Mutta kun vastauksia tarkastelee tarkemmin, nousee aineistosta kiinnostavia painotuksia ja yhtymäpintoja suhteessa kestävän hyvinvoinnin viitekehykseen.

Hyvän elämän pohdinnoissa ei juurikaan nouse esiin elintasoon tai aineelliseen kulutukseen liittyviä näkökulmia (hyvinvoinnin having-ulottuvuus). Havainto on kiinnostavasti yhteydessä esimerkiksi kestävyystutkija Arto O. Salosen näkemyksiin, että hyvinvoinnin tarkastelussa tulisi siirtyä entistä enemmän elintason tarkastelusta elämänlaatua koskeviin kysymyksiin. Osallistavaan toimintatutkimukseen perustuva aineisto antaa viitteitä, että juuri tähän suuntaan ruohonjuuritasolla katsotaan.

Aineellisen elintason sijaan hyvinvoinnin kysymyksinä korostetaan erityisesti merkityksellisiä suhteita (hyvinvoinnin loving-ulottuvuus). Hyviä ja läheisiä ihmissuhteita, kuulumista ja kiinnittymistä yhteisöön sekä suhdetta luontoympäristöön ja sen tarjoamaan tilaan, rauhaan, harrastusmahdollisuuksiin ja lähellä tuotettuun puhtaaseen ruokaan.

Suhteessa mielekkääseen ja vastuulliseen toimintaan (hyvinvoinnin doing-ulottuvuus) korostetaan työn ja tekemisen mielekkyyttä – kokemusta siitä, että on yhteisölle ja yhteiskunnalle tärkeä. Myös yhteinen tekeminen ja “kehittämisen meininki” omassa kotikunnassa koetaan tärkeäksi.

Monipuoliset paikalliset harrastusmahdollisuudet sekä yhteisöllisyyttä ja osallisuutta vahvistava paikallinen toiminta tarjoavat mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen ja elävään läsnäoloon (hyvinvoinnin being-ulottuvuus).

Kaiken kaikkiaan käydyt keskustelut osoittavat, että osallistavin menetelmin saadaan moniäänisyyttä ja uusia avauksia, jotka haastavat pohtimaan hyvinvointia ja alueiden elinvoimaa uudella tavalla. Ruohonjuuritasolta nousevissa keskusteluissa on tunnistettavissa myös selkeitä yhtymäkohtia kestävää hyvinvointia ja sosiaalista kestävyyttä koskeviin keskusteluihin.

Monimutkainen toimintaympäristö haastaa sosiaalisen kestävyyden ratkaisuja

Kuntien tulevaisuuden isona haasteena on kestävän kehityksen juurruttaminen kaikkeen kuntien toimintaan. Erityisenä haasteena on sosiaalisen kestävyyden ulottuvuus. Miten voimme tehdä sosiaalisesti kestäviä ratkaisuja ja päätöksiä yhä monimutkaistuvassa toimintaympäristössä?

Huolimatta siitä, mitä tapahtuu sote-uudistukselle, tulee tulevaisuuden kunta yhä edelleen huolehtimaan asukkaidensa hyvinvoinnista laaja-alaisesti. Sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta kunnissa tulee huomioida erityisesti heikommassa asemassa olevien kuntalaisten äänen ja näkemysten välittymisestä palvelujen suunnitteluun ja sitä kautta päätöksentekoprosesseihin. Hyvä elämä ja arjen sujuminen kuuluvat kaikille.

Kunnat erilaistuvat kiihtyvällä vauhdilla. Yhteistä kaikille kunnille on kuitenkin se, miten saamme vahvistettua kuntalaisten luottamusta kuntahallintoon ja sitä kautta lisättyä myös osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemusta. Voisiko tässä hyödyntää laajemminkin kuntalaisten, luottamushenkilöiden ja kuntien työntekijöiden vuoropuhelua lisääviä työtapoja, kuten päätösten vaikutusten ennakkoarviointia? Tuottaisiko se sosiaalisesti kestävämpiä päätöksiä?

Osallisuus on osa kuntademokratiaa ja kunnissa osallistetaan asukkaita mittavassa määrin. Tällä hetkellä osallisuustyö on kunnissa kuitenkin huomattavasti aliresurssoitua. Myös osallisuustyö vaatii koordinointia ja sen kuntoon laittaminen ei ole vain oman työn ohessa tehtävää työtä vaan sosiaalisesti kestävän kunnan tunnusmerkki.

Kirjoittajat:

Mari Kattilakoski, tutkija, Karjalan tutkimuslaitos, Itä-Suomen yliopisto

Päivi Kurikka, erityisasiantuntija vastuualueenaan kuntademokratia, asukkaiden osallistuminen ja osallisuus, sekä kuntien ja järjestöjen yhteistyö, Kuntaliitto erityisasiantuntija

Virpi Harilahti-Juola, kehittämispäällikkö vastuualueenaan osallisuus ja kuntakumppanuus, Maaseudun Sivistysliitto

Kaisa Kervinen, yhteisökehittäjä osallisuustyön parissa, Maaseudun Sivistysliitto