Biojalostamoiden rinnalle tukkipuun käyttöä

Suomen metsäbiotalous kasvaa ja monipuolistuu voimakkaasti. Erityisesti investoidaan selluntuotantoon sekä puubiomassasta uusiakin tuotteita valmistavaan biojalostukseen. Niille tarvitaan lisää kuitupuuta raaka-aineeksi. Samalla kun sitä hankitaan metsistä, tulee markkinoille väkisinkin myös tukkipuuta. Varttuvat Suomen metsät myös tuottavat enenevässä määrin järeää puuta. Kaikkien etu metsäalalla on löytää suomalaisille tukeille lisää kannattavaa käyttöä.

Puutuoteteollisuus käyttää arvokasta tukkipuuta yli 25 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja maksaa noin 70 prosenttia koko metsätalouden bruttokantorahoista. Puutuoteteollisuus sekä sen käyttämän puun kasvatus ja hankinta ovat yhdessä suuri metsäsektorin työtilaisuuksien tuoja.

Puutuoteteollisuus on myös merkittävä muun metsä- ja biotuoteteollisuuden menestyksen mahdollistaja yksistään puumarkkinoiden pyörittäjänä: markkinoille ei hevin saada riittävästi kuitupuuta biojalostamojen tarpeisiin ilman tukkikaupan huomattavaa lisäystä tai kuitupuun kantohintojen reipasta nostamista. Kukapa myisi tukkia propsin hinnalla; tai toisaalta ostaisi laatutukkia sellukattilaan. Pelkkää kuitu- tai tukkipuuta on vaikea metsistä hankkia.

Lisäksi sahauksen sivuvirrat – hake, puru ja kuori – ovat mainioita energian ja biojalostuksen raaka-aineita. Uudet biojalostamoinvestoinnit suorastaan huutavat lisää sahaus- ja puutuotekapasiteettia maahan. Biojalostamojen, puutuoteteollisuuden ja puunmyyjien edut kietoutuvat toisiinsa. Mikä on niiden etu, on hyödyksi koko kansakunnalle.

Eikä pidä tietenkään unohtaa, että puutuoteteollisuuden tuotteet, kuten puutalot, huonekalut ja puusillat, tyypillisesti sitovat hiiltä pitkäksi aikaa. Puurakentaminen ja puutalossa asuminen ovat joka kodin ilmastotekoja.

Lue lisää puutuoteteollisuuden toimialoista http://puutuoteteollisuus.fi/toimialat/

 

 

 

 

Jyrki Kangas

Metsäbiotalouden professori

Reiluutusta Suomen kasvavaan metsäbiotalouteen

Suomen metsäbiotalous kasvaa ja monipuolistuu vauhdilla; nyt jo muutoinkin kuin puheissa. Puuta tarvitaan lisääntyviä määriä biojalostamoille sekä puutuotteiksi, ja edelleen energiaksikin. Biotalouseuroja haetaan myös luontomatkailusta, luonnontuotteista, kaikenlaisista ekosysteemipalveluista.

Metsiin ja puuhun perustuva biotalous ei voi olla kestävää, ellei metsätalous ole kestävää. Kestävyyttä pohditaan usein etupäässä ekologisista näkökulmista, mutta yhtä lailla myös taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys pitää turvata. Tulot ja tulonjako, työllisyys, elinvoimaisuus, vastuullisuus, hyväksyttävyys? Reiluus?

Jotta kaikki hienot päämäärät voivat tulla biotalouden lihaksi ja vereksi, homman pitää olla kannattavaa kaikille toimijoille koko arvoverkossa metsästä aina tuotteiden kierrätykseen tai puukuitujen hävittämiseen tahi palveluista nautintaan saakka. Kaikille kuuluu oma reilu siivunsa kasvavasta biotalouskakusta – metsänomistajille, yrittäjille, urakoitsijoille ja alihankkijoille, työntekijöille, firmojen omistajille, kauppiaille, kuluttajille, jne. Tarvitaan niin puustamaksu- kuin osingonmaksu-, työstämaksu-, palveluistamaksu- ja tuotteistamaksukykyä ja -halua. Ketään ei pidä kohdella jäännöseränä, jonka siivu lasketaan vasta muiden ahmittua.

Samalla kun kaikki arvoverkon toimijat ansaitsevat reilun aseman biotalouskokonaisuudessa, heidän itsensä on toimittava luottamuksen arvoisesti. Lakeja pitää noudattaa ja verot maksaa. Eikä sekään riitä, vaan erinäiset sertifikaatit ja standardit sekä maineenhallinta vaativat enemmän. Jos luottamus menee, bisneskin kärsii – ja koko arvoverkko. Paikka biotaloudessa ansaitaan vastavuoroisella reiluudella.

Metsäbiotalouskin kukoistaa parhaiten, kun reiluutus toimii läpikotaisin arvoverkossa ja koko yhteiskunnassa. Ja kun kestävän kehityksen kaikki ulottuvuudet huomioidaan tasapainoisesti.

Jyrki Kangas
Metsäbiotalouden professori

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suomi kestävän metsäbiotalouden voimalla toiselle sadalle

Biotaloudessa korvataan fossiilisten luonnonvarojen käyttöä uusiutuvilla luonnonvaroilla. Tavoite on maailman pelastaminen öljyn ja kivihiilen saastuttamalta tuhon tieltä – vähintäänkin tavoitteena on siirtää hetkeä, jolloin ihmisen on muutettava toiselle planeetalle.

Biotalous on uusiutuvien luonnonvarojen tuottamista, jalostamista, kuluttamista, kierrättämistä sekä niihin perustuvia palveluja. Se on ilmastonmuutoksen hillintää puhtain teknologioin ja ympäristöystävällisesti. Samalla tavoitellaan taloudellista kasvua sekä tasapainoista aluekehitystä, uusia työpaikkoja ja huoltovarmuutta. Kuka voisi sellaista vastustaa?

Suomessa biotalous ja sen kasvu perustuvat ensi sijassa metsiin ja puuhun. Eikä jatkossa vain paperiin ja lankkuun. Puu – ikioma Sampomme – taipuu mitä ihmeellisempiin muotoihin. Se voi olla läpinäkyvää ja taipuisaa kalvoa. Kevyttä levyä tai verkkoa, joka on kovaa kuin teräs tai kimmoisaa kuin kumi. Kangasta. Ruokaa. Lääkettä. Polttoainetta. Aurinkokennoa. 3D-tulostettuja tekoelimiä ja proteeseja. Vaikka mitä.

Biotalouden ylväistä tavoitteista huolimatta se ei voi Suomessa olla kestävää, ellei metsiemme käyttö ole kestävää. Suomen biotalousstrategian toteuttaminen muun muassa biojalostamoineen, uusine tuotteineen sekä puurakentamisineen kasvattaisi puun käyttöä merkittävästi – jopa 30 miljoonaa kuutiometriä vuosittain, jos kaikki kaavaillut biotuotetehtaat käynnistetään. Lisäkysynnän kattaminen kotimaisella puulla tuo eurot ja työpaikat koti-Suomeen.

Samaan aikaan, kun puuta ja siten hakkuita tarvitaan lisää, metsien monikäytön muukin biotalouskysyntä kasvaa, kuten luontomatkailu, hyvinvointipalvelut sekä ei-puuaineksiset tuotteet. Hakkuupinta-alan olennainen lisääminen tuntuisi metsien muissa käytöissä, maisemissa ja biodiversiteetissa. Eri tavoitteiden yhteensovittaminen tulee entistäkin tärkeämmäksi.

Yhteensovittamisen haasteisiin on ehkä yllättävältä kuulostava ratkaisu: talousmetsien puuntuotannon tehostaminen parantaisi monitavoitteisen metsänkäytön edellytyksiä. Jos talousmetsien hehtaareilla pystyttäisiin tuottamaan puuta rutkasti enemmän kuin nyt, puumotteja voitaisiin hakata lisää kasvattamatta hakkuupinta-aloja. Hehtaarisato nousisi, mutta jätettäisiin samat säästöpuut, avainbiotoopit ja puskurivyöhykkeet. Harvennus- ja avohakkuiden haitat liittyvät enemmän hakkuualaan kuin mottimääriin, hyödyt puolestaan motteihin.

Hakkuumahdollisuuksien nostaminen puuntuotantoa tehostamalla turvaisi samalla metsätalouden ekologista ja sosiokulttuurista kestävyyttä sekä metsän eri käyttöjen yhteensovittamista tilanteessa, missä hakkuumääriä pitää joka tapauksessa selkeästi lisätä mahdollistamaan metsäbiotalouden voittokulku. Puuston kasvun lisääminen on myös ilmastoteko.

Perehdy lisää: www.uef.fi/fi/web/biotalous, www.uef.fi/web/forbio, @FORBIOproject

Jyrki Kangas

Metsäbiotalouden professori