ArtWell: Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellisen ja hyvinvointivaikutusten arviointi edellyttää yhteisesti sovittuja toimintatapoja

Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellista arviointia tarkastelevassa ArtWell-selvityshankkeessa on tutkittu koetun hyvinvoinnin yhteyttä kulttuurihyvinvointitoimintaan, sekä kehitetty esimerkkilaskentamalli kahden case-arviointiesimerkin avulla yhteistyössä Mieliteko-ohjelman ja Kaikukortin kanssa. Kulttuurihyvinvointitoiminnan yhtenä ominaispiirteenä on, että siinä selkeästi ilmaistaan joko hyvinvointitavoite tai siihen liittyvä palvelulupaus.

ArtWell kannustaa tutkijoita kokeilemaan erilaisia tutkimusasetelmia

Teatterikokemuksen hyvinvointivaikutuksia selvitettiin ennen-jälkeen-tutkimusasetelmalla. Selvityshankkeessa pilotoitiin kahta koetun hyvinvoinnin mittaria, jotka mittasivat koettua elämäntyytyväisyyttä [1] ja myönteisiä tunteita [2]. Koetun hyvinvoinnin mittaaminen on merkityksellistä, sillä ihmiset voivat sen avulla arvioida omakohtaisesti elämäänsä. Lisäksi kun mittari on osana väestötutkimuksia, ihmisten kokemukset hyvinvoinnista voidaan tuoda tasapuolisesti esille tutkitun tiedon avulla [3].

ArtWell kannustaa vahvistamaan kulttuurihyvinvointitoiminnan vaikuttavuusnäyttöä vastaavanlaisia kokeiluja hyödyntämällä. Monialaisilla ja monimenetelmällisillä tutkimusasetelmilla voidaan edistää kulttuurihyvinvoinnin vaikuttavuuden tietoperustaa ja toteuttaa hedelmällistä yhteistyötä, jossa erilaisia ilmiöitä voidaan kohtauttaa.

Kehitetyllä laskentamallilla voidaan arvioida kulttuurihyvinvointitoiminnan kustannusvaikutusta ja -hyötyä sekä vaikuttavuutta

Kehitetty esimerkkilaskentamalli hyödyntää aineistoa useammasta tietolähteestä. Laskentamalli sisältää kuvitteellisen kohdeväestön, jonka hyvinvointivaikutuksia arvioidaan hyvinvointipainotettujen elinvuosien avulla (WALY – Wellbeing Adjusted Life Years). Keskeistä hyvinvointipainotettujen elinvuosien arvioinnissa on tieto ihmisten koetusta elämäntyytyväisyydestä, sillä WALY-arvioinnissa näkökulmana on eletyn elinvuoden merkityksellisyys koetussa elämäntyytyväisyydessä [1].

Laskentamalli tuottaa tulokset sille syötetyn tiedon perusteella. Syöte tietoja ovat muun muassa lähtötilanteen elämäntyytyväisyys kohdeväestössä ja intervention odotettu vaikuttavuus siihen. Keskeiseksi täten muodostuu käytettävän tutkimusnäytön luotettavuus. Laskentamalli mahdollistaa ennakoivan taloudellisen arvioinnin ja tavoitteiden asettamisen avulla kulttuurihyvinvointitoiminnan juurruttamisen. Saatuja tietoja kustannusvaikutuksista, kustannushyödyistä ja vaikuttavuudesta voidaan hyödyntää osana päätöksentekoa. ArtWell korostaa, että päätöksenteossa on tärkeää huomioida muun muassa arvot, kulttuurihyvinvointitoiminnan erityispiirteet sekä käytössä olevat resurssit.

Osahankkeessa järjestetyssä sidosryhmätyöpajassa todettiin, että laskennallisen lähestymistavan juurruttamiseksi sen käyttökohteiden ja yhteisten jatkokehittämisen suuntaviivojen pohtiminen on tärkeää. Sidosryhmätyöpajassa nousi esille, että keskeisiä tarpeita, jotka tukevat laskennallisen lähestymistavan käyttömahdollisuuksia, ovat koulutus ja opetusmateriaalien saatavuus. Mallinnus- ja arviointiosaamisen lisääminen parantaa laskennallisten lähestymistapojen hyödyntämistä osana päätöksentekoa.

Tulossa ArtWell -selvityshankkeessa

ArtWell -selvityshankkeen tulokset esitellään Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi -seminaarissa tiistaina 18.4.2023. Avoin tilaisuus järjestetään Helsingin Musiikkitalolla.

Aiemmin julkaistujen osahankkeiden yksi ja kaksi blogitekstit löytyvät myös Puheenvuoroja-blogista.

Valtioneuvoston rahoittamaa selvityshanketta toteuttaa Itä-Suomen yliopiston Vaikuttavuuden talo yhdessä Taideyliopiston CERADA tutkimuskeskuksen ja Kulttuurihyvinvointipoolin kanssa.

Lähteet

[1] Birkjær M., Kaats M. & Rubio A. (2020) Wellbeing Adjusted Life Years. A universal metric to quantify the happiness return on investment. Happiness Research Institute & Leaps by Bayer. Berlin. Saatavilla: https://6e3636b7-ad2f-4292-b910-faa23b9c20aa.filesusr.com/ugd/928487_bcc3acfa38474a86bd73f011160c2477.pdf

[2] Topp CW., Østergaard SD., Søndergaard S. & Bech P. (2015) The WHO-5 Well-Being Index: a systematic review of the literature. Psychother Psychosom 84(3) 167–176.

[3] Martela F. & Ahokas J. (2021) Kyllä kansa tietää. Suomi tarvitsee koetun hyvinvoinnin mittarin. Eva analyysi.

Kirjoittaja:

Sonja Kippo

Projektitutkija

Farmasian laitos, Itä-Suomen yliopisto (kuva: Via Ramstén)

 

Tomi Mäki-Opas

Vanhempi tutkija, tutkimusjohtaja

Yhteiskuntatieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

 

Piia Lavikainen

Yliopistotutkija

Farmasian laitos, Itä-Suomen yliopisto

 

Aku-Ville Lehtimäki

Projektitutkija

Farmasian laitos, Itä-Suomen yliopisto

Janne Martikainen

Hankkeen tutkimusjohtaja, professori

Farmasian laitos, Itä-Suomen yliopisto

Yksilöllisempi tyypin 2 diabeteksen ehkäisy ja hoito on avain myös kustannusten hillitsemiseen

Tyypin 2 diabetes on sairaus, jonka oireena on kohonnut verensokeripitoisuus. Diabetesta hoidetaan elintapahoidolla. Jos se ei riitä, tarvitaan avuksi lääkehoitoa.

Diabetesta sairastaa noin joka kymmenes suomalainen. Sairastavien määrä on lähes kolminkertaistunut kahden edellisen vuosikymmenen aikana. Syinä määrän suurelle kasvulle on taudin riskitekijöiden kuten keskivartalolihavuuden yleistyminen väestössä.

Diabetes aiheuttaa sekä potilaalle että yhteiskunnalle kustannuksia niin hoidon kuin sairaudesta aiheutuvien lisäsairauksien seurauksena. Suomen terveydenhuollon kokonaismenoista noin 15 prosenttia kuluu diabeteksen hoidon suoriin kustannuksiin. Vuonna 2011 diabeetikoiden sairaanhoidon kokonaiskustannukset olivat noin 1,5 miljardia euroa, josta kolmasosa aiheutui lääkekustannuksista ja loput terveyspalvelujen kustannuksista.

Diabeetikon sairaanhoitokustannusten on arvioitu olevan kaksin-kolminkertaiset verrattuna ei-diabeetikon kustannuksiin. Sairaus heikentää myös työkykyä aiheuttaen yhteiskunnalle epäsuoria kustannuksia sairauspoissaolojen, ennenaikaisten eläköitymisten ja kuolemien kautta.

Yhdenvertaisuuden ja terveyserojen kaventamisen näkökulmista tyypin 2 diabeteksen haasteena on lisäksi se, että sairaus on yleisempi heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevien keskuudessa.

Lääkekorvauksissa säästettiin …

Diabetesta sairastavien lisääntynyt määrä on yhdessä uusien lääkkeiden markkinoille tulon kanssa näkynyt myös lääkekustannusten kasvuna 2000-luvulta lähtien.

Lääkekustannusten kasvun hillitsemiseksi diabeteslääkkeiden korvausoikeutta muutettiin vuoden 2017 alussa. Insuliinit pysyivät ylemmän, sadan prosentin erityiskorvausoikeuden piirissä, mutta muut kuin insuliinit laskettiin alempaan 65 prosentin erityiskorvausoikeusluokkaan.

Ennen vuotta 2017 kaikki diabeteslääkkeet olivat ylemmän erityiskorvausoikeuden piirissä, ja potilas maksoi lääkeostosta 4,50 euroa lääkettä kohden. Muutoksen jälkeen omavastuu oli 35 prosenttia muiden diabeteslääkkeiden kuin insuliinien hinnasta.

Korvausmuutoksen taustalla oli hallitusohjelman tavoite säästää yhteensä 150 miljoonaa euroa lääkekorvausmenoissa.

Diabeteslääkkeitä koskeva korvausmuutos aiheutti huolta sekä diabetesta sairastavien potilaiden että potilasliiton keskuudessa. Eduskunta edellytti, että muutoksen vaikutuksia seurataan. Korvausmuutoksen arvioitiin laskevan lääkekorvausmenoja 26 miljoonaa euroa ensimmäisen vuoden aikana. Samaan aikaan diabetespotilaiden itse maksamat osuudet kuitenkin yli kolminkertaistuivat.

… mutta tiukennusten pitkäaikaisvaikutukset huolestuttavat

Muutoksen vaikutuksia tarkastelleet tutkimukset osoittavat, että lähes puolet diabetespotilaista raportoi muutoksen vaikuttaneen elämäänsä negatiivisesti. Muutoksen jälkeen potilaat ovat olleet vähemmän tyytyväisiä hoitoonsa ja kokeneet yleisemmin taloudellisia vaikeuksia hankkia lääkkeitä.

Potilaiden maksamat vuosittaiset omavastuut kasvoivat diabeteslääkkeiden osalta keskimäärin 85 euroa ja kaikkien käytettyjen lääkkeiden osalta keskimäärin 73 euroa korvausmuutoksen jälkeisenä vuotena.
Toimeentulotuen käyttö diabeteslääkkeiden ostamisessa onkin yleistynyt muutoksen jälkeen. Vain harva kuitenkin raportoi lopettaneensa lääkkeen käytön kokonaan.

Koko maan tasolla lääkkeiden kuukausikulutus on vähentynyt insuliineja lukuun ottamatta. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa potilaiden on havaittu ostavan pienempiä pakkauskokoja ja useammin kuin ennen korvausmuutosta.

Lääkkeiden kulutuksen vähenemisen lisäksi Pohjois-Karjalassa havaittiin diabetespotilaiden hoitotasapainon heikkenemistä erityisesti potilailla, jotka käyttivät jotain muuta diabeteslääkettä kuin insuliinia tai metformiinia.

Havainnot ovat huolestuttavia, koska pitkällä aikavälillä lääkkeiden vähentyneestä käytöstä seuraava heikentynyt hoitotasapaino voi johtaa ennenaikaiseen diabeteksen komplikaatioiden ilmaantumiseen, ja sitä myötä myös entistä suurempiin hoitokustannuksiin.

Painopiste ennaltaehkäisyyn

Kustannusten hillitsemiseksi tulisi painopistettä siirtää enemmän diabeteksen aiheuttamien terveydellisten ongelmien hoidosta sen ennaltaehkäisyyn.

Diabetesta voidaan ennaltaehkäistä tehokkaasti kiinnittämällä huomiota elintapoihin. Ennaltaehkäisyn tulisi tämän vuoksi olla entistä suuremmassa roolissa.

Suomalainen DPS-tutkimus oli ensimmäisiä tutkimuksia maailmassa, joka antoi näyttöä elintapaohjauksen suotuisista vaikutuksista diabetesriskin alentamisessa. Riskin aleneman nähtiin myös pysyvän vielä vuosien ajan ohjauksen loputtua.

Vaikka ehkäisytoimien teho tiedostetaan, elintapaohjauksen implementointi osaksi terveydenhuoltoa on ollut haastavaa resurssien vähyyden vuoksi. Tähän vastauksena mobiiliteknologia voi tarjota mahdollisuuden skaalautuvalle ja kustannusvaikuttavalle diabeteksen ehkäisylle.

Mobiilisovellukset voivat motivoida käyttäjäänsä elintapamuutoksiin sekä mahdollistavat reaaliaikaisen kehittymisen seurannan. Niiden ongelmana on kuitenkin käyttäjien sitoutuminen sovelluksen käyttöön: vain harva käyttää sovellusta riittävän ahkerasti ja pitkän aikaa.

Kansallisessa StopDia-hankkeessa tarjottiin kohonneessa diabetesriskissä oleville henkilöille mahdollisuus käyttää Pienet teot -sovellusta, joka kannusti ja tuki käyttäjää tekemään arjessa pieniä elintapamuutoksiin tähtääviä tekoja. Vuoden seurannassa suurimmat muutokset kohti terveellisiä ruokailutottumuksia ja kapeampaa vyötäröä saatiin sovelluksen yhtäjaksoisella päivittäisellä käytöllä.

Aktiivisimmat käyttäjät olivat jo lähtökohtaisesti paremmin voivia: heillä oli terveellisempi ruokavalio, matalampi stressitaso ja fyysisesti aktiivisempi elämäntyyli jo ennen sovelluksen käyttöönottoa verrattuna vähemmän aktiivisiin käyttäjiin. Myös sovellusta kerrasta muutamaan kertaan viikossa käyttäneillä nähtiin kuitenkin pienehköjä suotuisia muutoksia riskitekijöissä.

Digisovellusta voitaisiin näin ollen jatkossa tarjota ennakkotietoihin perustuen henkilöille, jotka todennäköisemmin sitoutuvat sen käyttöön ja joilla sovelluksen käyttö myös todennäköisimmin vaikuttaa suotuisasti tyypin 2 diabeteksen riskiin. Heille, joilla sovelluksen käyttö ei ole toimiva tapa, voitaisiin tarjota muita elintapojen muutosta tukevia toimia. Näin jokaiselle pystyttäisiin tarjoamaan juuri hänelle sopiva tuki elintapamuutoksen toteuttamiseksi.

Yksilöllinen hoito on myös taloudellisesti järkevää

Aina diabetesta ei kuitenkaan voida ehkäistä. Sokeriaineenvaihdunnan heikentyessä riittävästi tullaan tilanteeseen, jossa diabeteksen diagnoosikriteerit täyttyvät.

Diabetes on etenevä sairaus, jonka hoitotasapainoa seurataan verensokeriarvojen perusteella. Sairaus etenee yksilöllisesti, ja diabeteslääkkeiden hoitovasteet vaihtelevat potilaiden välillä.

Vaikka yksilöllisemmän sairauden hoidon tarve on tunnistettu, sen toteuttaminen vaatisi lisäresursseja. Samankaltaisia hoitotarpeita ja hoitovasteita omaavien potilasryhmien tunnistaminen on ensimmäinen askel kohti yksilöllisempää diabeteksen hoitoa. Tällaisten potilasryhmien tunnistaminen ja hoidon optimointi tarpeen mukaisesti on myös taloudellisesti järkevää.

Kohdennetumman hoidon ajatusta tukee myös tutkimus, jossa vastadiagnosoitujen diabetespotilaiden keskuudessa voitiin erottaa erilaisia alaryhmiä verensokeriarvojen kehittymisen suhteen. Sokeriarvoihin voidaan vaikuttaa lääkehoidoilla, joiden suhteen tunnistetut alaryhmät erosivat toisistaan seurannan aikana. Pitkällä aikavälillä huono sokeriarvojen kehitys oli yhteydessä myös suurempaan diabeteksen mikro- ja makrovaskulaaristen komplikaatioiden ilmaantumiseen.

Tunnistamalla erilaisia potilasryhmiä entistä tehokkaammin olisi mahdollisuus kohdentaa myös palvelutarjontaa entistä tarkemmin. Esimerkiksi huonossa hoitotasapainossa oleville potilaille voitaisiin tarjota tiiviimpää hoidon seurantaa ja tukea. Jos taas potilailla hoitotasapaino säilyy vuodesta toiseen, seurantavälit voisivat olla pidemmät. Näin rajallisia resursseja voitaisiin kohdentaa niitä enemmän tarvitseville.

Tulevaisuudessa myös tekoäly voi tukea hoitohenkilökunnan päätöksentekoa niin potilasstratifikaation kuin myös optimaalisen lääkehoidon valinnassa. Alamme lähestyä tavoitetta, jossa oikea potilas saa oikean hoidon oikea-aikaisesti.