Luokkaretki yliopistossa: oma CV voi tuntua vieraalta
Luokkanousua pidetään yhteiskunnassamme tavoiteltavana ideaalina. Media, kirjallisuus ja elokuvat kertovat usein tarinoita yksilöistä, jotka ovat tehneet luokkahypyn tai luokkaloikan. Näissä sankaritarinoissa koulutuksellisesti menestyneiden työläistaustaisten ihmisten luokkasiirtymä kuvataan vaivattomana ja suoraviivaisena kulkuna yhteiskuntaluokasta toiseen. Oletuksena on, että kouluttautumisen taustalla on välineellinen halu päästä irti omasta taustastaan. Luokkataustassa ei kuitenkaan ole kysymys vain ulkokohtaisista asioista – kuten titteleistä […]
Miksi hoitajat vaihtavat alaa – palkka ei ole ainoa syy
Kevan tuoreen ennusteen mukaan hyvinvointialuilta jää seuraavan kymmenen vuoden aikana eläkkeelle noin joka kolmas työntekijä. Lukumääräisesti eniten eläköityvät lähi- ja sairaanhoitajat. Eläköitymisen lisäksi hoitoalan työvoimapulaa vaikeuttavat hoitajien alanvaihtoaikeet. Hoitoalan haasteiksi on julkisessa keskustelussa tunnistettu: Samoista syistä myös tutkimuksen mukaan hoitajat jättävät työt hoitoalalla ja siirtyvät muihin tehtäviin. Kuka rikkoi psykologisen sopimuksen? Alan vaihdon syynä on […]
Opettajat sen sanovat: kirjaamistaakkaa on pakko vähentää
Elämme tekstien ympäröimää arkea. Kirjaamme arkeen ja työhön liittyvää tietoa yhä moninaisemmissa yhteyksissä: Tekstien kirjaamisen aiheuttamat muutokset työn kulkuun erityisesti opetus- ja hoitoalalla ovat nousseet esiin viimeaikaisessa mediakeskustelussa. Nuorisopsykiatrian professori Anu Raevuori kuvasi vastikään Helsingin Sanomissa, miten erilaiset hallinnolliset työt ja kirjaaminen ovat vieneet tilaa nuorten kohtaamiselta nuorisopsykiatriassa. Äidinkielenopettaja ja kirjailija Tommi Kinnunen esitteli viime […]