Selaileva, ideoiva ja hahmotteleva tiedonhaku

Tietokantahakuja ja niiden tuloksia kannattaa käyttää hyväksi jo suunnittelu-, valmistelu- ja ideointivaiheessa. Se auttaa aiheen käsitteiden ja hakusanojen hahmottelussa ja keräämisessä. Tässä vaiheessa ei kannata uppoutua kovin syvälle tuloksiin. Valmisteluvaiheeseen menee jonkin verran aikaa, mutta samalla se täsmentää sekä aihettasi että systemaattisempaa tiedonhakuasi.

Joskus riittää pikaisempi haku, jolla saadaan käsiin edes jotakin aiheesta.

Tiedonhakujaan ja aihettaan voi lähestyä eri tavoin:

”Quick and simple”

Haetaan millä tahansa omasta päästä keksityllä hakusanalla, jotta saadaan äkkiä edes jotakin, mistä päästä eteenpäin.

 Laajemmasta suppeampaan

Aluksi valitaan tarpeeksi suuri aihealue, ja aletaan rajata sitä tarkentavilla ja rajaavilla käsitteillä (tai esimerkiksi kielellä, julkaisuvuodella yms.)

 Suppeammasta laajempaan

Ellei tarkka hakutermi anna tulosta, mietitään, mihin laajempaan aihealueeseen ongelma kuuluu tai muuten muutetaan hakutermiä.

 ”Helmenkasvatus” tai jäljityshaku

Lähdetään liikkeelle niukoista tiedoista ja täydennetään hakua ja hakutermejä haun aikana saatujen tulosten perusteella. Seurataan aineiston tarjoamia johtolankoja uusiin relevantteihin lähteisiin. Tuloksesta saadaan vihjeitä uusiksi hakusanoiksi, tiedonlähteiksi, tekijöiksi, alan julkaisusarjan tai organisaation löytämiseksi tai omien ideoiden täsmentämiseksi.

  • Hyvän kirjan tai artikkelin löydyttyä haetaan kirjoittajan muita julkaisuja, tai katsotaan lähteen sisältöä kuvaavia asiasanoja, ja haetaan niillä lisää aineistoa.
  • Mielenkiintoisen julkaisun lähdeluettelo johtaa uusiin julkaisuihin, samoin Internetistä löytyneen dokumentin tarjoama linkkikokoelma.

 Selailu

Myös tietokannoissa voidaan selailla (browse), esimerkiksi tietyn lehden artikkeleita.

  • Seuraa varsinkin asiasanakenttää.
  • Suomalaisistakin tietokannoista voi saada vinkkejä englanninkielisiksi hakusanoiksi
  • Kenttärajauksilla voi ”leikkiä”. Hakusanan etsiminen vain otsikkokentästä (nimeke; title) voi olla aiheen hahmotteluvaiheessa hyödyllistä.
  • Asiasanastojen hierarkiasta voi saada vihjeitä laajemmista tai suppeammista käsitteistä (asiasanahausta)

(päivitetty 9/2023)

Siirry seuraavaan osioon Kohti systemaattisempaa tiedonhakua