Opiskelisinko avoimessa uusia julkishallinnon opintomoduuleita vai suorittaisinko koko julkishallinnon HTK-tutkinnon avoimessa?

Jonna Kosonen ja Niina Mäntylä
Kosonen työskentelee hallinto-oikeuden ylipisto-opettajana Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella. Mäntylä työskentelee julkisoikeuden apulaisprofessorina Vaasan yliopiston johtamisen yksikössä (julkisoikeus).

 

Moduuliopintoja?

Itä-Suomen yliopiston Oikeustieteiden laitos ja Vaasan yliopiston Hallintotieteet ovat kehittäneet yhteistyössä neljä etäopintoina suoritettavissa olevaa julkishallinnon opintomoduulia: Hallinnon muutos, Julkisten varojen käyttö, Hyvinvointipalveluiden kehittäminen ja Muuttava työ. Moduulit ovat laajuudeltaan noin 30 opintopistettä ja kukin niistä koostuu oikeustieteellisistä ja hallintotieteellisistä opintojaksoista. Tarkoituksena on, että moduulin suorittaneelle opiskelijalle muodostuu kokonaisvaltainen temaattinen osaaminen. Tämän vuoksi moduulit on rakennettu poikkitieteellisiksi ja niihin on sisällytetty opintojaksojen yhteennivovia osioita.

Hallinnon muutos -moduuli

Millaisten muutosten keskellä julkishallinto on? Miten organisaatio- ja toimintakulttuuri muuttuvat? Miten nämä organisaatiomuotojen ja toiminnan muutokset vaikuttavat organisaatioiden hallintaan ja johtamiseen?

Moduulissa tarkastellaan kansallista ja eurooppalaistaa hallintoimintaa. Huomio on julkishallintoa, mm. kuntien, päätöksenteossa ja palveluissa. Moduulissa käsitellään myös tiedonhallinnan oikeudellisia puitteita. Moduuli antaa myös valmiuksia näiden muutosten johtamiseen.

 

Muuttuva työ -moduuli

Nykyajan työelämään liittyviä ilmiöitä ovat esimerkiksi perinteisessä työntekijä-työnantaja-asetelmasta luopuminen, työn määräaikaisuus, osa-aikaisuus ja etätyö sekä erilaistuviin työsuhteisiin liittyvät turvaverkot.

Moduulissa tarkastellaan työsuorituksiin ja työtehtäviin liittyviä muutoksia sekä näiden muutosten johtamiseen liittyviä kysymyksiä. Moduulissa annetaan myös valmiuksia työntekijöiden hyvinvoinnin huomioimiseen. Moduulin käytyään opiskelija ymmärtää työoikeuden ja virkamiesoikeuden periaatteet ja työsuhteen ehtojen määräytymiseen liittyvän normijärjestelmän sekä tuntee työnantajan ja työntekijän oikeusaseman perusteet.

Julkisten varojen käyttö -moduuli

Moduulissa huomio on viime vuosina korostuneessa julkisten varojen käytössä ja hallinnassa.

Moduulin käytyään opiskelija tuntee julkisen talouden keskeiset rakenteet, systematiikan ja taloushallinnon perusteet. Opiskelija ymmärtää valtion ja kuntien toiminnan talouden suunnitteluun, talousarvioon, tilinpäätökseen ja valvontajärjestelmiin sekä julkisiin hankintoihin liittyviä seikkoja. Moduulissa tutustutaan myös keskeiseen verotuslainsäädäntöön, kuten tulo- ja arvonlisäverotukseen sekä sopimusoikeuden yleisiin oppeihin ja sopimuksen laadintaan ja tulkintaan. Lisäksi käsitellään julkisten palveluiden tuottamiseen liittyviä ulkoistuksia ja palvelusetelijärjestelmiä.

Hyvinvointi ja palveluiden kehittäminen  -moduuli

Mitä ovat hyvinvointipalvelut? Miten tuottaa hyvinvointipalveluita?

Moduulin keskiössä on hyvinvointipalveluiden järjestäminen palveluita tuottavien organisaatioiden ja palveluiden asiakkaan näkökulmasta. Lisäksi moduulissa tarkastellaan sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatiota, sosiaaliturvajärjestelmää, toimeentuloturvaa ja terveydenhuollon lainsäädäntöä sekä valvontajärjestelmiin. Moduuliin sisältyy myös vanhusten ja lasten asemaa käsitteleviä opintoja.

Moduulit on rakennettu siten, että ne vastaavat julkishallinnollissa jo toimivien yksilöiden osaamistarpeeseen. Opinnoissa on myös mahdollista huomoida työelämässä toimivien yksilöllisiä työnkehittämishankkeita. Moduulien sisällöt on rakennettu siten, että ne palvelevat myös sellaisia yksilöitä, joilla ei ole työkokemusta tai, jotka eivät ole saaneet koulutusta julkishallinnon tehtäviin.

Opiskelija voi omien tarpeidensa ja kiinnostuksensa perusteella valita, haluaako hän suorittaa yhden tai useamman moduulin taikka moduuleihin sisältyviä yksittäisiä opintojaksoja.

Kaikki opinnot suoritettavissa avoimessa yliopistossa

Koulutus järjestetään avoimen yliopiston opetuksena. Opiskelija suorittaa opintojaksot ovat Itä-Suomen yliopiston avoimeen yliopistoon tai Vaasan yliopiston avoimeen yliopistoon. Opinnot on hinnoiteltu opintojaksokohtaisesti.

Vaiko sittenkin koko tutkinto?

Opiskelija voi halutessaan koostaa moduuleista kokonaisen hallintotieteen kandidaatin tutkinnon. Tällöin neljästä temaattisesta moduulista tulee valita kolme. Tämän lisäksi opiskelijan tulee suorittaa peruskursseista muodostuva aloitusmoduuli, viestintä-  ja kieliopinnot -moduuli sekä tutkielmamoduuli. Tämän lisäksi tutkintoon voi sisältyä vapaasti valittavia opintoja suositelluista opintojaksoista, jotka liittyvät esimerkiksi johtamiseen, valvontaan sekä koulutukseen ja hallintoon.

Tutkinnon tavoitteena on antaa valmiudet oikeudellista ja julkishallinnollista asiantuntemusta edellyttäviin työtehtäviin, julkisen sektorin esimiestyöhön, johtamiseen ja hallintotyöhön sekä johtamiskäytäntöihin. Tutkinnon suoritettuaan opiskelija ymmärtää hyvinvointiyhteiskunnan toiminnan rakenteet ja sen palveluiden järjestämisen lähtökohdat. Opiskelija osaa myös tehdä perusteltuja oikeudellisia ratkaisuja sekä hankkia ja hallita oikeudellista ja muuta tietoa.

Koska avoin yliopisto ei voi myöntää tutkintoja, opiskelijan tulee suorittaa ensin tutkintoon kuuluvat opinnot (180 op) Itä-Suomen yliopiston ja Vaasan yliopiston avoimissa yliopistoissa, jonka jälkeen hän saadakseen tutkinnon hakee opinto-oikeutta joko Itä-Suomen yliopistosta tai Vaasan yliopistosta pääasiassa opinnäytetyön tematiikan mukaisesti. Opintoihin sisältyvä tutkielmamoduuli (14–20 opintopistettä) on opiskelijoille ilmainen.

Mikä erona Itä-Suomen yliopiston ja Vaasan yliopiston jo aiemmin olemassa oleviin HTK/HTM –väyliin?

Molemmissa yksiköissä on jo aiemmin ollut olemassa avoimen väylät. Nämä hyväksikoetut ja yksiköille tärkeät väylät jatkavat edelleen. Erona näiden vakiintuneiden väylien ja uuden modulaarisen HTK-väylän välillä on HTK-tutkinnon

  • moduulimalli
  • oikeustieteen ja hallintotieteen yhdistävä näkökulma
  • temaattisesti rakennettu sisältö
  • mahdollisuus suorittaa opinnot kokonaan etänä
  • julkishallinnon työtehtävien jo toimivien huomioiminen.

Modulaarisessa HTK-tutkinnossa on kyse alemmasta korkeakoulututkinnosta. Tarkoituksena ei ole luonnollisesti luoda koulutuksellista umpiperää, vaan opiskelijat voivat hakeutua Itä-Suomen yliopistoon tai Vaasan yliopistoon taikka johonkin muuhun yliopistoon suorittamaan ylempää tutkintoa.

 

Lisätietoja:

Koulutuksen internet -sivut: https://www.univaasa.fi/fi/sites/open/tavoitteena_tutkinto/julkishallinnon_htk-tutkinto/

Sway-esitys koulutuksesta:
https://sway.office.com/190fKGGg31Th6qzW?accessible=true

Koulutus opintopolussa:
https://opintopolku.fi/app/#!/haku/julkishallinnon%20htk-tutkinto?page=1&facetFilters=teachingLangCode_ffm:FI&tab=los

Koulutus on toteutettu osana Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Toinen reitti yliopistoon –hanketta.

Kuukausi vierailevana tutkijana Yhdysvalloissa

 

 

 

Tarja Koskela
Kirjoittaja työskentelee rikos- ja prosessioikeuden yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.

 

Olin kuukauden vierailevana tutkijana Yhdysvalloissa ja vierailun innoittamana haluan jakaa positiivisen kokemukseni muillekin, jotka mahdollisesti miettivät lähtöä tutkimusvierailulle Suomen ulkopuolelle.

Väittelin Itä-Suomen yliopistossa oikeustieteiden laitoksella helmikuussa 2017. Väitöskirjani otsikkona oli Optimaalinen eläinsuojelu rikosprosessissa ja julkishallinnossa. Väitöskirjatutkimukseni keskiössä olivat eläimiin kohdistuneet rikokset. Vaikka Suomessa ei puhuta virallisesti eläinoikeudesta, tutkimukseni voisi sanoa kuuluvan eläinoikeuden alaan. Eläinoikeutta (englanniksi luontevammin Animal Law) ei ole varsinaisesti määritelty, mutta yksinkertaistaen sen voisi sanoa tarkoittavan useammasta oikeudenalasta koostuvaa oikeuden alaa, jossa asioita lähestytään perinteisestä antroposentrisestä näkökulmasta poiketen eläimen näkökulmasta.

Olen vuosien varrella verkostoitunut sekä suomalaisten että ulkomaisten eläinoikeustutkijoiden kanssa. Viime vuoden keväänä eräässä eläinoikeuskonferenssissa Puolassa keskustelin minulle jo entuudestaan tutun Lewis & Clark Law Schoolissa varadekaanina toimivan oikeustieteen professori Pamela Fraschin kanssa eläinoikeustutkimuksesta ja päädyimme siihen, että voisin lähteä vierailevaksi tutkijaksi kyseiseen opinahjoon.

Lewis and Clark Law Schoolissa toimii Center for Animal Law Studies, jossa oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneet voivat vuoden opinnoilla erikoistua eläinoikeuteen (Animal Law, LLM). Vastaavaa koulutusta ei ole tarjolla muualla maailmassa. Koulutukseen voivat hakea myös ulkomaiset opiskelijat.

 

Haarukoimme Fraschin kanssa kalentereita ja päädyimme siihen, että helmikuu 2020 olisi molemmille osapuolille sopiva ajankohta. Niinpä hain Olga ja Kaarle Oskari Laitisen säätiöltä matka-apurahaa ja suureksi ilokseni he myönsivät minulle matkaa varten 4.000 euron opintoapurahan. Apuraha olikin tarpeen, sillä kuukausi matkoineen ja asumisineen Portlandissa osoittautui yllättävän kalliiksi.

Osallistuin vierailuni aikana joka viikko Animal Law (Animal Law Legislation & Lobbying, Animal Philosophy, Advanced Animal Law, Animals in Agriculture), Food Law, Criminal Procedure ja Evidence -luennoille. Opiskelijat tulivat luennoille mukanaan paksut kirjat, joihin kirjoitettuja oikeustapauksia käytiin opettajan johdolla läpi. Opiskelijoiden oletettiin ennen luentoja perehtyvän luennoilla läpi käytävään materiaaliin hyvin.

En esimerkiksi aikaisemmin tiennyt, että Yhdysvalloissa on koko valtion tasolla säädetty poliisikoiria ja -hevosia kohtaan tehdyistä rikoksista ankarampi rangaistus, kuin jos samat eläimet olisivat kotieläiminä.  Yhdellä rikosprosessioikeuden luennolla pohdittiin poliisien toimivaltuutta mennä asuntoon ilman kotietsintälupaa.

Näyttöä käsittelevällä luennolla puolestaan katsottiin videopätkiä tutuista elokuvista ja tv:n lakisarjoista, joissa asianajajat esittivät kysymyksiä todistajille. Vastapuolen asianajaja huudahti elokuvista tuttuun tyyliin ”Objection, your Honor”, jonka jälkeen pohdittiin minkälaisia kysymyksiä kuultaville voidaan esittää. Opetus oli erittäin vuorovaikutteista ja opiskelijat olivat aktiivisia keskustelijoita.

Työyhteisö oli mukavaa ja minulla oli monia hedelmällisiä keskusteluja opettajien kanssa. Sen lisäksi, että kävin luennoilla, minulla oli hyvää aikaa tehdä omaa tutkimustani ilman tavanomaista ”multitaskausta”. Minulle myönnettiin myös pääsy opinahjon kirjastoon (Boley Library) ja sitä kautta pääsin käsiksi moninaisiin internetlähteisiin.

Lewis and Clark Law School sijaitsee kauniilla paikalla Tryon Creek State Natural Arean vieressä ja viikonloppuisin tein pitkiä kävelyretkiä luonnonpuiston upeilla reiteillä. Vierailuni aikana tuli kuluneeksi kolme vuotta väitöspäivästäni ja sen kunniaksi kävin retkellä Columbia River Gorge -vesiputouksilla. Vesiputouksia Portlandissa riittääkin, niitä on oppaan mukaan yhteensä 77 kappaletta.

Pidän kuukauden tutkijavierailukokemusta Yhdysvalloissa erittäin hyvänä ja suosittelen sitä kaikille niille, joiden elämäntilanne sallii kuukauden poissaolon kotoa.

Oikeustieteiden opiskelun ja ohjauksen kehittämistyön uusia tuulia

Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitos sai vuodelle 2019 ohjauksen kannustinrahaa etäohjauksen kehittämiseksi. Tavoitteena oli digitaalisia työvälineitä hyödyntämällä parantaa etäopiskelijoiden ohjausta ja vuorovaikutusta ohjaajien sekä toisten opiskelijoiden kanssa ja siten tukea heidän toimijuuttaan, opiskelukykyään ja hyvinvointiaan.

Hanke käynnistyi opiskelijoille toteutetulla kyselyllä. Vastausten perusteella etäopiskelijat kokivat haastavaksi ohjausta ja opintoja koskevan tiedon löytämisen yliopiston lukuisista eri tietojärjestelmistä. He toivoivat, että kaikki tarpeellinen tieto löytyisi yhdeltä henkilöltä tai yhdestä paikasta. Tätä toivetta ei valitettavasti aivan sellaisenaan kyetty toteuttamaan. Laitoksen nettisivuille ja opintoyhteisöön koottiin kuitenkin yhdelle sivulle tiedot siitä, keneltä saa ohjausta missäkin asiassa ja mitä tietoa löytyy mistäkin järjestelmästä. Tämä kehittämistyö jatkuu yliopiston verkkosivuja uudistettaessa.

Ohjauksen saatavuutta etäopiskelijoille edistettiin kevään kuluessa erilaisin toimenpitein:

  • Mahdollisuus tavata amanuenssi Skype-yhteydellä
  • Amanuenssien ja opettajatuutoreiden info Skypellä uusille opiskelijoille
  • Skype-info jatkaville opiskelijoille (esim. tutkintorakenteet, valmistuminen)
  • Mahdollisuus osallistua opettajatuutoreiden järjestämiin tilaisuuksiin etäyhteydellä
  • Mahdollisuus osallistua HOPS-työpajaan etäyhteydellä
  • Tenttivastausklinikat kolme kertaa Skype-yhteydellä keväällä 2019
  • Tenttivideot (3 kpl erilaisista tenteistä ja niihin vastaamisesta) syksyllä 2019
  • Tallenne tuomioistuinharjoitteluinfosta
  • Yammerin etäopiskelijoiden tiedotus- ja keskusteluryhmä

Joulukuussa 2019 toteutettiin palautekysely, jossa pyydettiin palautetta toimenpiteistä. Vastaukset jäivät niukoiksi, mutta niistä voitiin kuitenkin päätellä, että suunta on oikea. Toimenpiteitä ja uusien keinojen ideointia jatketaan edelleen. Esimerkiksi helmikuussa juridisen oppimisen klinikalle voi osallistua paikan päällä kampuksella tai etänä Zoom-yhteydellä. Myös huhtikuussa järjestettäville opintojen suunnittelumessuille on mahdollista osallistua etänä.

Kyselyistä kävi ilmi, että etäohjauksen lisäksi opiskelijat toivovat myös opintojaksoille monipuolisia etäopiskelumahdollisuuksia. Monet laitoksen opettajat kehittävätkin opintojaksoilleen aktiivisesti uusia etäsuoritusmuotoja eri opintojaksoille. Näin laitos samalla terävöittää profiiliaan johtavana oikeustieteen jatkuvan oppimisen toimijana.

Myös yliopisto tukee laitoksen pedagogista kehittämistyötä: vuodelle 2020 oikeustieteiden laitos sai sekä ohjauksen kehittämisrahaa että oppimisympäristöjen kehittämisrahaa. Viimeksi mainitulla rakennetaan opiskelijoiden yhteisoppimiskäytäntöjä kaikille pakollisille yleisten oikeusjärjestysopintojen opintojaksoille.  Erityistä huomiota kiinnitetään etäopiskelijoiden yhteisoppimistilanteiden fasilitointiin. Hanke myös parantaa opiskelijoiden ympärivuotisia opiskelumahdollisuuksia, kun yhteisoppimistilanteissa syntyvää materiaalia voi myöhemminkin hyödyntää itsenäisesti.

Ohjauksen kehittämisrahaa myönnettiin oppimisen ohjauksen kehittämiseen. Tavoitteena on 1) tuottaa tietoa siitä, millaiset ohjauskäytännöt tukevat oikeustieteiden oppimista mahdollisimman osuvasti, sekä 2) kehittää tältä pohjalta laitoksen ohjauskäytäntöjä sekä opiskelijoiden valmiuksia hyödyntää saamaansa palautetta ja muuta ohjausta.

Kaikki oikeustieteiden kehittämishankkeet toteutetaan yhteistyössä ainejärjestöjen kanssa, ja työ perustuu opiskelijoilta kerättyyn palautteeseen. Hankkeiden lähtökohtana on oikeustieteiden opiskelijoiden heterogeenisuus: oikeustieteitä opiskelee päätoimisia, työssäkäyviä, etä- ja vaihto-opiskelijoita, alanvaihtajia, sivuaineopiskelijoita sekä avoimen yliopiston opiskelijoita. Tämä lähtökohta kannustaa toteuttamaan joustavia ja eri tarpeisiin vastaavia opiskelu- ja ohjauskäytäntöjä.

 

Lisätietoja hankkeista:
Sampo Mielityinen (sampo.mielityinen@uef.fi)
Hanna Partinen (hanna.partinen@uef.fi)

Digisti kohti yliopistojen yhteisiä oikeustieteen opintoja

UEF Law School toteutti oikeustieteen opintoja Digicampus-pilvioppimisympäristössä. Law and the Internet-verkkokurssi toteutettiin yhteistyönä Turun yliopiston kanssa 80 opiskelijalle. Lisäksi UEF tuottaa Lainsäädäntötutkimuksen perusteet -kurssin myös Turun oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoille. OKM:n rahoittaman hankkeen tarkoitus on purkaa yksiköiden päällekkäisyyksiä ja luoda edellytykset alan valtakunnallisen opetusyhteistyön syventämiselle.

 

Mikä on DigiCampus?

DigiCampus on syksyllä 2018 käynnistynyt opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja Itä-Suomen yliopiston koordinoima korkeakoulutuksen kehittämishanke. Hankkeessa luodaan korkeakoulujen digitaalinen pilvioppimisympäristö (Digicampus) ympärivuotisten opiskelumahdollisuuksien tukemiseksi, tuotetaan pedagogis-digitaalinen tukipalvelujen toimintamalli ja oppimisympäristön laatumittari, sekä kehitetään kampusten fyysis-digitaalista oppimismaisemaa. Lisäksi opiskelun etenemisen joustavuutta edistetään kehittämällä Exam-tenttipalvelua. Hankkeen tärkeitä arvoja ja osa-alueita ovat saavutettavuus, osallisuus ja esteettömyys.

Digicampukseen kuuluu kolme sisältöhanketta (biotalous, kemia ja oikeustiede), jotka toimivat pilotteina ja tuottavat sisältöä pilvioppimisympäristöön. Oikeustieteen DigiPeda-osahankkeen tavoitteena on ollut kehittää Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen ja Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan yhteisiä opintoja. Tarkoitus on purkaa yksiköiden päällekkäisyyksiä ja luoda edellytyksiä alan valtakunnallisen opetusyhteistyön syventämiselle.

Päällekkäisyyksien purkaminen mahdollistaa osallistuvien yksiköiden profiloitumisen sekä opetusresurssien kustannustehokkaan käytön opetuksen kehittämisessä. Esimerkiksi tänä keväänä Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden on mahdollista suorittaa UEF:n Lainsäädäntötutkimuksen perusteet -opintojakso, josta Turussa ei muuten olisi opetusta. Hankkeessa kehitettävät mallit siis parantavat opiskelijoiden mahdollisuuksia saada kattavasti mahdollisimman asiantuntevaa opetusta.

 

Law and the Internet -kurssi yhteistyön pilottina

Lokakuussa 2019 toteutettiin ensimmäinen UEF:n oikeustieteiden laitoksen ja Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan yhteinen opintojakso Law and the Internet. Opintojaksolle hyväksyttiin yhteinen opetussuunnitelma molemmissa yliopistoissa  keväällä 2019. Kurssin sisältö ja suoritustapa olivat molemmissa yksiköissä yhtenevät. Kurssin pystyi suorittamaan sekä 3 op että 5 op laajuisena.

Law and the Internet -kurssilla oli  40 opiskelijaa molemmissa yliopistoissa, eli yhteensä kurssilla oli opiskelijoita 80. Heterogeeniseen opiskelijajoukkoon kuului sekä perustutkinto-opiskelijoita että kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita. Turun yliopistossa kurssille osallistui myös kansainvälisen maisteriohjelman opiskelijoita. Noin 60 opiskelijaa suoritti kurssin 5 op:n laajuisena ja 20 3 op:n laajuisena.

Itä-Suomen yliopistossa kurssin vastuuopettajana toimi professori Katja Lindroos ja Turun yliopistossa  tutkijatohtori Daniel Acquah. Lindroosin kokemukset yhteisestä kurssista olivat pääosin positiiviset.

Opiskelijat olivat tyytyväisiä kurssiin. Kurssin suoritusmuoto ja verkkokurssin toteus saivat erityisen positiivista palautetta. Opiskelijat suhtautuivat myös ymmärtäväisesti Digicampus-pilvialustan alkukankeuteen, ja kiittivät Digicampuksen teknistä tukea nopeasta reagoinnista ongelmiin.

Opettajan näkökulmasta haasteita aiheuttivat muun muassa yliopistojen erilaiset tekniset ratkaisut esimerkiksi luentojen striimauksessa. Opettajan ja opiskelijoiden välisen vuorovaikutuksen toteuttaminen alustan  välityksellä toimi hyvin. Opiskelijoiden kyselyjen ohjaamisessa oikean yliopiston vastuuopettajalle oli haasteita. Verkkokurssin toteuttaminen vaati toki opettajaltakin kokemusta ja teknisen alusta tuntemusta.

Parhaimmillaan yhteistyössä toteutettava kurssi kuitenkin mahdollistaa resurssien ja asiantuntemuksen jakamisen ja antaa opiskelijoille tilaisuuden verkostoitua toisen tiedekunnan opiskelijakollegoiden kanssa. Opiskelijat pitivät kurssialustalla suoritettavaa pienryhmäkeskustelua antoisana juuri siksi, että pääsivät keskustelemaan muiden kuin oman yliopistonsa opiskelijoiden kanssa.

 

Katja Lindroos
Hanna Partinen
Sampo Mielityinen

Yhteishankintayksikön asema ja julkinen hallintotehtävä


Tomi Voutilainen
Kirjoittaja työskentelee julkisoikeuden professorina Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.

 

Perustuslakivaliokunta antoi viime viikolla julkisten hankintojen toteuttamiseen liittyvän merkityksellisen lausunnon (PeVL 15/2019 vp). Perustuslakivaliokunta arvioi talousvaliokunnan pyynnöstä hallituksen esitystä, jossa ehdotetaan muutettavaksi valtion yhteishankintayksikkönä toimivan yksityisoikeudellisen osakeyhtiön Hansel Oy:n toimintaa sääntelevää lakia. Arvioitavana perustuslakivaliokunnassa oli kysymys siitä, onko yhteishankintayksikkönä toimivan osakeyhtiön toiminta sellaista, että se hoitaa julkista hallintotehtävää perustuslain 124 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

 

Taustaa

Olen käsitellyt yhteishankintayksikköjen asemaa ja niiden luonnetta eri yhteyksissä ja todennut niiden olevan julkisia hallintotehtäviä, koska yhteishankintayksiköt kuuluvat viranomaisina toimivien hankintayksikköjen lukuun. Hankinnoilla toteutetaan viranomaisille ja muille hankintayksiköille säädettyä kilpailuttamisvelvollisuutta. Niin ikään hankintojen toteuttamista koskeva sääntely on monin osin sidoksissa julkisoikeudelliseen sääntelyyn.

Nostin julkista hallintotehtävää koskevan kysymyksen esille käydessäni kuultavana 28.1.2015 työ- ja elinkeinoministeriön työryhmässä, jossa valmisteltiin hankintalainsäädännön kokonaisuudistusta. Tuolloin kiinnitin huomiota yhteishankintayksikköjen asemaan, mutta myös julkisten hankintojen neuvontaan liittyvien tehtävien organisointiin ja sen suhteeseen julkiseen hallintotehtävään. Asia oli selkeästi jonkinlainen tabu työryhmässä, koska valmistelussa en havainnut, että valtiosääntöistä arviointia olisi tältä osin olisi tehty.

Kiinnitin julkisia hallintotehtäviä koskevaan kysymykseen huomiota myös hankintalainsäädännön kokonaisuudistuksen (HE 108/2016) eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Hallintovaliokunnalle antamassani lausunnossa (23.10.2016) totesin, että ”Nähdäkseni niin valtion kuin kuntienkin yhteishankintayksikköjen tehtävät ovat julkisia hallintotehtäviä, koska niissä hankinnat suoritetaan valtion ja kuntien viranomaisten puolesta. Myös tällä perusteella pitäisi olla selvää, että hallinnon yleislakeja sovellettaisiin valtion ja kuntien yhteishankintayksikköjen toimintaan. Kuitenkaan nykyinen asiaintila selkeän sääntelyn puuttuessa, ei yhdenmukaisesti tue sitä tulkintaa, että hallinnon yleislait, mukaan lukien julkisuuslaki, tulisivat sovellettavaksi yhteishankintayksikköjen toimintaan, vaikka ne toimivat käytännössä valtion ja kuntien viranomaisten lukuun tai olisivat hankintalaissa tarkoitettuja julkisoikeudellisia laitoksia.”

Niin ikään totesin lausunnossani johtopäätöksenä, että ”Sovellettavan sääntelyn näkökulmasta ei liene kestävää, että hallinnon yleislakeja sovelletaan toissijaisesti pelkästään kunnan tai valtion viranomaiseen sekä liikelaitokseen, muttei julkisoikeudelliseen laitokseen, kuten valtion yhteishankintayksikkö Hansel Oy:öön tai kuntien yhteishankintayksikkö KL Kuntahankinnat Oy:öön, kun ne toteuttavat ja päättävät hankinnoista. Myös hallinnon esteellisyyssäännösten asianmukainen soveltaminen ja tähän liittyvä rakenteellisen korruption ennalta ehkäisy edellyttävät nähdäkseni, että sääntely on tältä osin selkeää ja yksikäsitteistä ilman, että julkisten varojen käyttöön liittyvään päätöksentekoon syntyy olemassa olevia harmaita alueita osakeyhtiömuotoisen julkisoikeudellisten laitosten osalta”.

Käsittelin asiaa lausunnossani myös julkisiin hankintoihin liittyvän neuvontavelvollisuuden toteuttamisen näkökulmasta, kun hankintojen neuvonta on organisoitu yksityisoikeudellisena yhdistyksenä toimivalle Suomen Kuntaliitto ry:lle. Neuvontapalvelua oli tuotettu vuosikausia työ- ja elinkeinoministeriön ja Suomen Kuntaliiton yhteisenä hankkeena. Esittämäni näkökulmat eivät saaneet huomiota hallintovaliokunnassa. Hankintalainsäädännön kokonaisuudistusta käsiteltiin myös perustuslakivaliokunnassa (PeVL 49/2016 vp), mutta siellä julkiseen hallintotehtävään liittyvät kysymykset eivät nousseet esille hallituksen esityksen valtiosääntöisessä arvioinnissa.

Hankintalainsäädännön uudistamisen jälkeen julkaistussa teoksessa Julkisten hankintojen sääntely (2017, s. 302-309 ja 526-530) käsittelin myös yhteishankintayksikköjen asemaa ja arvioin niiden tehtäviä julkisina hallintotehtävinä sekä laajemmin julkisoikeudellisen sääntelyn soveltamista julkisten hankintojen toteuttamiseen.

Perustuslakivaliokunnan kannanotot

Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan (PeVL 15/2019 vp), että nykyisen Hansel-lain säätämiseen johtanut hallituksen esitys ei ole ollut perustuslakivaliokunnan arvioitavana, eikä yhtiön tehtäviä ole lakiin sittemmin ehdotettujen muutostenkaan yhteydessä tarkasteltu perustuslain kannalta. Perustuslakivaliokunta piti lakiehdotuksen valtiosääntöisen arvion kannalta välttämättömänä arvioida yhtiön tehtäviä laajemminkin.

Perustuslakivaliokunta käy lausunnossaan läpi julkisen hallintotehtävän sisältöä ja valiokunnan aiempaa lausuntokäytäntöä. Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan, että ”Valtion ja kuntien viranomaisilla ja muilla hankintayksiköillä on lakiin perustuva velvollisuus kilpailuttaa hankintansa. Toimiessaan yhteishankintayksikkönä Hansel Oy osallistuu julkisten hankintojen toteuttamiseen asiakkaidensa, kuten valtion ja kuntien, puolesta. Hankintamenettelyä ja siihen liittyviä oikeussuojakeinoja säännellään laissa yksityiskohtaisesti. Hanselin tehtävät kiinnittyvät siten julkisyhteisöjen laissa säädettyjen velvollisuuksien toteuttamiseen”.

Perustuslakivaliokunnan mukaan ”Hansel Oy:n tehtävillä on merkitystä julkisyhteisöjen varojen käytön kannalta. Vaikka hankintojen tekemiseen liittyy myös vahvoja yksityisoikeudellisia piirteitä, perustuslakivaliokunnan mielestä Hanselin tehtävässä yhteishankintayksikkönä painottuvat julkisen hallintotehtävän piirteet. Lisäksi Hanselilla jo olevia ja sille ehdotettuja asiantuntija- ja tukitehtäviä ei perustuslakivaliokunnan mielestä voi kokonaisuutena kuvata sillä tavoin teknisiksi, ettei niissäkin olisi osin kyse julkisen hallintotehtävän hoitamisesta”.

Perustuslakivaliokunta katsoi, että esteitä antaa sinällään hankintoihin liittyviä julkisia hallintotehtäviä osakeyhtiönä toimivalle yhteishankintayksikölle ei ole, mutta sääntelyssä on otettava huomioon perustuslain 124 §:stä johtuvat vaatimukset hallinnon yleislakien soveltamisesta sekä rikosoikeudellisen virkavastuun ulottamisesta julkisten hallintotehtävien hoitoon.

Jatkovalmisteluun lausuntovaliokuntaan jäi arvioitavaksi, millainen sääntelyvaihtoehto on tässä yhteydessä tarpeellinen. Mielenkiintoiseksi arvioinnin kohteeksi jää, miten mietinnön laativassa talousvaliokunnassa ratkaistaan kysymys julkisuuslain (621/1999) soveltamisesta julkisen hallintotehtävän hoitoon. Yhteishankintayksiköt toimivat lähtökohtaisesti viranomaisen toimeksiannosta. Joten tällä perusteella, julkisuuslain 5.2 §:ssä säädetty huomioiden, yhteishankintayksiköt käsittelevät toimeksiantotehtävissään viranomaisen asiakirjoja ja niihin sovelletaan julkisuuslakia. Kuitenkin yksittäisen hallinto-oikeuden päätöksen (Hämeenlinnan HaO 17.5.2010 t. 10/0336/3) perusteella tämä ei näytä olevan hallintolainkäytössä tehdyn arvioinnin perusteella selvää. Perustuslakivaliokunta (ks. PeVL 46/2002 vp ym.) on katsonut, että perustuslain 124 §:n sisällöstä johtuva vaatimus hallinnon yleislakien soveltamisesta koskee myös julkisuuslain sääntelyn ulottamista julkista hallintotehtävää hoitavaan yksityiseen.

 

Johtopäätökset

Vaikka perustuslakivaliokunnan lausunto koskikin yksittäistä yhteishankintayksikköä, on asiaa arvioitava kaikkien yksityisoikeudellisten yhteishankintayksikköjen suhteen vastaavalla tavalla. Julkisten hankintojen toteuttaminen liittyy viranomaistoiminnassa selvästi julkisten hallintotehtävien toteuttamiseen. Asiaa ei ole aiemmin arvioitu virallisesti, mutta nyt perustuslakivaliokunnan muodostaman käsityksen perusteella myös hankintalakia joudutaan arvioimaan perustuslain 124 §:n kannalta.

Täysin selvää on, että puutteet ovat olleet jo vuonna 2016 annetussa hankintalainsäädännön kokonaisuudistusta koskevassa hallituksen esityksessä ja näitä puutteita on nostettu esille jo tuolloin valmistelun eri vaiheissa. Niin ikään selvää on, että seuraavien hankintalakiin tehtävien muutosten yhteydessä myös julkista hallintotehtävän antamista ja hoitamista koskeva sääntely on muutettava vastaamaan niitä vaatimuksia, jotka johtuvat perustuslain 124 §:stä. Muutoksia ja täydennyksiä edellyttävä sääntely koskee yhteishankintayksikköjä, eräiltä osin sidosyksikköjä sekä julkisen hankintojen neuvonnan järjestelyjä.

Perustuslakivaliokunta on viime aikoina ottanut merkityksellisesti kantaa hallinnon toiminnan järjestelyihin. Muutama viikko sitten perustuslakivaliokunta (PeVL 7/2019 vp) toisti aiemmat kantansa automatisoidusta päätöksenteosta ja siihen liittyvistä hallinnollisen päätöksenteon sääntelypuutteista. Tuore lausunto yhteishankintayksikön tehtävien julkisen hallintotehtävän luonteesta korostaa perustuslain 2.3 §:ään perustuvaa hallinnon lainalaisuusperiaatetta ja nostaa sen takaisin merkitykselliseen valtiosääntöiseen arviointiin perustuslain 124 §:n rinnalle. Lausunto korostaa myös periaatteen merkitystä jo hallituksen esitysten valmisteluvaiheessa tapahtuvissa perustuslainmukaisuusarvioinneissa.

Lainvalmisteluvaiheessa ei voida pitäytyä vain lainvalmistelijoiden näkemyksiä tukevien sääntelyvaihtoehtojen arvioinnissa, vaan asiantuntijakuulemisia järjestettäessä arvioinnissa on erityisesti otettava huomioon relevantit valtiosääntöiset kannanotot. Arviointi on tehtävä asianmukaisesti ja tasapuolisesti. Ministeriöillä voidaan katsoa olevan tähän jopa osoitusvelvollisuus, kun kysymys on sääntelykohteista, joihin liittyy valtiosääntöisiä kysymyksiä.

Traineeship Report

 

UEF Law School
Joensuu, October 2019

Academia’s Life

October 2019 brings fascinating experience in my daily life. STEP Traineeship at the University of Eastern Finland (UEF), Law School was a brilliant experience from the starting point till the end. Participation in the mentioned Program gave me an excellent opportunity to both meet new friends and get a more in-depth insight into the University law spirit. I feel very honored to become a part of UEF Law School, at least for one month.

As a trainee, I was involved in the FORK project (Fraud-Free Food and Regulatory Know How) as well as collecting information concerning the Conference on Innovation and Communications Law. Cooperation with Professor Katja Lindroos’ team was an unforgettable experience for my pocket. Attending the class “Law and the Internet” enriched my profile of useful knowledge, which I got to use during the Helsinki IP Summit 2019.

I have gotten to improve my professional working skills in English as well as have received an excellent opportunity to work in a multicultural environment. I believe that the mentioned experience fortified my profile with flexibility and the possibility to adapt quickly to new circumstances. I am grateful to all the people who came up with the idea of this exchange traineeship program and made it happen.

Life Outside of the Academia

Joensuu is a cozy city in North Karelia. It’s not too big, but there are enough things to do. During my month’s traineeship in Joensuu, I have enjoyed firstly the lovely purple autumn (Kuhasalo in the autumn is fantastic) and then a mysterious winter. Travel always expands your outlook on life, as you get to observe the different ways of people’s living. Lucky me since I had a chance to explore for myself not just Joensuu but also Helsinki, Kuopio, and Kouvola.

Finnish landscapes are amazing. The mysterious forests, many beautiful lakes and boats – I would assume it’s the business card of Finland. I haven’t mentioned the mysterious woods accidentally since Kuopio and Kouvola remind me of some scenes from the high-fantasy novel “The Lord of the Rings.”

Also, I should mention the delicious finish cuisine. Karelian pastry will not leave anyone indifferent. It is a traditional Finnish dish made from a thin rye crust with a filling of barley or rice. Hey reader, you should try it with butter mixed with boiled egg for sure.

I was surprised a little bit at first when I noticed that the lunch, due to the “Finnish Regulation”, started at 11 am. But now, when the snow has become a regular occurrence, I have realized from my own experience, that sometimes you can get hungry on your way to the University despite having a hearty breakfast.

The one and only disappointment is the fact that I have not seen the Northern Lights, even though I was close to it. That is why I suppose that my mission is not completed in Joensuu.

To conclude, my traineeship at UEF Law School, was an outstanding experience. One month went by fast, but I am grateful for my experience. I learned a lot about the University, gained new skills, and got some ideas of what I want to do in the future. Without any doubt, the traineeship, as mentioned above, is an excellent opportunity to receive some experience in the law sphere of knowledge. Still, it is also a unique chance to touch a new culture, to communicate with locals, and to live and work in an international environment.

 

Lidiia Levitska
Writer was a STEP-trainee at the University of Eastern Finland 

Suuntaa ja syvyyttä yhteisoppimisesta

 

 

 

Heimo Saari
Kirjoittaja opiskelee oikeustieteitä Itä-Suomen yliopistossa.

 

Idea

Aloin vuosi sitten opiskella oikeustieteitä Joensuussa. Jo alussa huomasin tehtävien ja itseoppimisen määrän erittäin suureksi. Opiskeltavana oli laajoja kokonaisuuksia, joihin ei järkytykseltään ehdi eikä osaa kysyä tarkennuksia luennoilla. Palautetta tehtävistä oli mahdoton saada kesken kurssin, joten tunsin jääväni yksin oppimiseni kanssa. Yhdessä oppimisesta oli puhuttu, mutta vain mainintana.

Kuulin tänä syksynä sattumoisin ystävältäni läksykerhoista, joita järjestetään viikoittain tietojenkäsittelytieteessä. Niihin osallistuminen oli täysin vapaaehtoista, mutta suositeltavaa. Halusin luoda myös oikeustieteiden opiskelun tueksi ryhmän, joka antaisi itselleni ja muille mahdollisuuksia oppia laajoja kokonaisuuksia yhdessä tekemällä. En tiennyt ennalta, mitä yhteisoppiminen voisi olla käytännössä, mutta ajattelin toiminnan muotoutuvan, mikäli vain saan ihmisiä mukaan siihen. Siitä alkoi rohkeuden kerääminen ja  epämukavuusalueelle siirtyminen.

Ideasta toteutukseen

Alkusyksyn yleishallinto-oikeuden luennolla nousin ylös ja kerroin ideastani. Loin WhatsApp-ryhmän, jonka linkitin opintojakson Digicampus-ympäristöön. Tiedotin asiasta myös Twitterissä. WhatsApp-ryhmään liittyi 39 jäsentä, joiden kanssa sovimme ensimmäisen tapaamisen samana iltana. Ryhmässä ihmiset saivat vapaasti kysyä mitä tahansa heitä askarruttavia kysymyksiä. Siellä jaettiin tietoa muun muassa SoundCloudin ”Hallintolaki puhuttuna”-tiedoston etsimisestä, tenttiin valmistautumisesta ja tapaamiskerroista.

Kävin yliopiston kirjastolla kysymässä tiloista, joissa opiskelijat voisivat keskustella vapaasti koko päivän ajan. Ryhmätyötilat olivat kaikki varattuja, joten kirjaston henkilöstö ohjeisti minua ottamaan yhteyttä tilavarauspalveluun. Sen kautta sain tilat varattua helposti sähköpostitse. Palvelu kertoi myös tilojen rajallisuudesta: yliopistolla ei välttämättä ole antaa tiloja käyttöön koko päiväksi, joten aikatarve täytyy määritellä todellisen tarpeen perusteella.

Tapaamisten kulku

Yhteisoppimisryhmä kokoontui yleishallinto-oikeuden kurssin aikana seitsemän kertaa kolmen viikon aikana. Osallistumismäärä vaihteli kolmen ja viidentoista välillä. Ennen ensimmäistä kertaa olin kysynyt WhatsAppissa, mitä haluaisimme yhdessä oppia.

Ensimmäisen tapaamisen alussa porukka istui luokassa kuin odottaen jonkun ottavan ohjat. Jälleen hyppäsin epämukavuusalueelleni ja avasin tyhjän Word-tiedoston kaikkien nähtäväksi. Päädyimme tekemään aikaisemman vuoden tenttiä yhdessä. Keskustelimme ja jaoimme tietoa kaikilta osa-alueilta:

  • Mistä löydämme oikeat pykälät?
  • Mitkä ovat tapauksen tosiseikkoja?
  • Miten kirjoitetaan valmis vastaus?
  • Kuinka lakeihin viitataan tenttivastauksessa?

Lopuksi katsoimme mallivastausta. Huomasimme onnistuneemme neljän tunnin aikana ratkaisemaan tiimityönä tenttitehtävän yhtä pistettä vaille täysin pistein. Teimme yhdessä keskustelemalla myös seuraavan luentokerran kotitehtävät. Näin jatkettiin kaikilla tapaamiskerroilla.

Kokemuksia ja palautetta

Tehtävien tekeminen yhdessä tuntui alkujärkytyksen jälkeen luontevalta. Argumentointi puolesta ja vastaan löylytti keskustelua ja lisäsi innostusta aiheeseen. Löysimme yhdessä avaimia lukkoihin, joita yksin opiskellessa muodostuu helposti. Huomasin oppineeni aihealueesta laajasti ja valmistautuvani tenttiin oman lukemiseni ohella. Oli myös mahtavaa tutustua uusiin ihmisiin ja oppia heidän kanssaan. Kasvojen menettämisen pelko kuuluu asiaan, mutta väliäkö sillä; opitpahan jotain uutta itsestäsi ja kurssista!

Kaikille yhdessä oppiminen ei varmastikaan sovi tai ole mahdollista yhtä hyvin, sillä osallistujia oli kurssin osallistujamäärän nähden melko vähän. Erilaisten opiskeluvaihtoehtojen antaminen eri opiskelijoille on kuitenkin juuri se tyyli, jolla oppi menee parhaiten perille.

Yhteisoppimisryhmä sai paljon kiitosta siihen osallistuneilta. Tässä muutama katkelma palautteista:

”Kiitos vastauksesta kaikille, olen taas viisaampi. Näin etäopiskelijana tämmöset ryhmät on niin parhaita kun saa infoa kunhan vaan kysyy.”

”Koska opiskelen opettajaksi ja pakollisena osana rehtorin opintoja on myös yleishallinto-oikeuden kurssi ilman oikeustieteellisen kirjoittamisen kurssia en ymmärtänyt ennen, miten kirjoitetaan tenttikysymyksiin vastauksia oikein. Kiitos kun järjestit!”

”Olen aina ollut vahvasti yksilösuorittaja, mutta kun avoimen kautta oikeusjärjestysopintoja aloitin, eräs HTM:n tutkinnon Itä-Suomen yliopistosta suorittanut ja nyttemmin korkeassa virassa oleva ystäväni sanoi jotain, mikä jäi mieleen: ”Yksin kotona lukevasta voi tulla kirjaviisas, mutta työelämän vaatiman soveltamisen taidon oppii vain, kun asioita pohdiskelee muiden kanssa.” Yhteisoppimisryhmässä huomasin monta kertaa, että ajatus, joka itselle jostain tehtävästä tuli ja josta vankkumatta olisin yksin pitänyt kiinni, ei aina ollutkaan se oikea vaan yhdessä asioita pureskelemalla oikeudelliset ongelmat aukesivat hyvin laaja-alaisesti, ja montaa oikeuslähdettä apuna käyttäen ryhmänä saatiin kysymykseen kattava, hyvä vastaus. Miksi puurtaa yksin, kun muiden kanssa oma ajattelu saa uutta suuntaa ja syvyyttä? Siinä ajassa, kun tehtävän olisi pakertanut omin päin ja mahdollisesti oman ensimmäisen ajatuksen johtamana käsitellyt tapausta väärästä näkökulmasta, saimme yhdessä paljon enemmän aikaan. Yhteisoppimisryhmässä olemme osiemme summa. Suosittelen lämpimästi kaikkia tulemaan mukaan! Ryhmässä saa rohkeasti osallistua keskusteluun pelkäämättä lainkaan, että ”entä jos menee väärin?” Ei haittaa vaikka menisikin, niistä me kaikki opitaan, kun oikea vastaus etsitään :)”

Vastuualueet yhteisoppimisryhmissä

Niin tiiminvetäjällä, opiskelijoilla, opettajilla kuin yliopistollakin on omat roolinsa yhteisoppimisryhmien toteuttamisessa:

Opiskelijat

·         Osallistuminen
·         Keskusteleminen
·         Tiedonjakaminen
·         Avoimuus
·         Motivoitunut asenne

Yliopisto

·         Tilojen käytön
mahdollistaminen

Tiiminvetäjä

·         Tiedottaminen
·         Tilojen etsiminen ja vastuu
·         Päivämäärien lukkoon
lyöminen
·         Oman itsensä peliin
laittaminen

Opettaja

·         Tehtävien antaminen
·         Kannustaminen

Erityiset kiitokset opettajille Jonna Kosonen ja Ulla Väätänen motivoinnista ja ylimääräistä tehtävistä sekä tilavarauspalvelulle – ilman teitä yhteisoppimisen järjestäminen olisi ollut huomattavasti tuskaisampaa. Rohkaisen kaikkia asiasta kiinnostuneita hyppäämään tuntemattomaan ja asettamaan itsenne epämukavuusalueelle. Käynnistän yhteisoppimistiimejä jatkossakin lukuvuoden aikana vero-oikeuden, yksityisoikeuden ja ympäristöoikeuden perusteista. Tervetuloa mukaan oppimaan yhdessä!

Kirjoittajan yhteystiedot: heimo.saari@hotmail.com, Twitter @SaariHeimo

Ihmisarvon jäljillä Sveitsissä

 

 


Maija Aalto-Heinilä & Hanna-Maria Niemi
Aalto-Heinilä on oikeusfilosofian yliopistonlehtori ja Niemi tutkija Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.

 

Yksi tämän hetken tärkeimmistä käsitteistä oikeusteoriassa ja -filosofiassa sekä bioetiikassa on ihmisarvo. Tästä kertoo esimerkiksi se, että tänä vuonna ihmisarvon käsite oli pääteemana niin Law & Society– järjestön Yhdysvalloissa järjestetyssä maailmankongressissa[1], kuin IVR:n (Internationale Vereinigung für Rechts- und Sozialphilosophie) Sveitsin Luzernissa järjestetyssä maailmankongressissa.[2] Hiljattain on myös julkaistu mm. kattava käsikirja Handbook of Human Dignity in Europe[3] sekä suomeksi Veikko Launiksen Ihmisarvo[4]. Esittelemme tässä blogitekstissä viimeaikaista filosofista ihmisarvotutkimusta heinäkuisen Luzernin IVR-konferenssin annin perusteella.

Ihmisarvo on tunnetusti kiistely ja moniselitteinen käsite: erilaisia näkemyksiä vallitsee niin siitä, mihin ihmisarvo perustuu, kuin siitä, mitä ihmisarvoinen kohtelu käytännössä tarkoittaa. IVR-kongressin plenum-esitelmissä ja työryhmissä puolustettiin niin kantilaista, uskonnollista kuin naturalistista ihmisarvon perustaa. Kantilainen käsitys ihmisarvosta lienee tutuin ja suosituin: sen mukaan ihmisarvo perustuu ihmisen rationaalisuuteen ja autonomisuuteen ja kykyyn olla moraalinen toimija. Kantilaiselle ihmisarvokäsitykselle esitetty tyypillisin kritiikki on se, mitä tapahtuu niiden ihmisten ihmisarvolle, joilta nämä ominaisuudet puuttuvat, esimerkiksi vaikean kehitysvamman takia. Peter Schaber nosti ihmisarvon haasteita käsittelevässä paneelikeskustelussa esille sen, kuinka vaikea on muodostaa ihmisarvon määritelmää, joka varmasti kattaa kaikki ihmiset – määritelmästä tulee helposti liian kapea tai liian kattava.  Heiner Bielefeldt ratkaisi ongelman siten, että kaikilla ihmisillä on potentiaalinen kyky vastuulliseen toimijuuteen, vaikka kaikilla tämä kyky ei aktualisoidukaan. Näin ihmisarvo kattaa kaikki ihmiset, mutta ei ulotu Bielefeldtin mukaan ei-inhimillisiin olentoihin (vaikka ihmisillä toki on moraalisia velvollisuuksia niitä kohtaan). Ihmisarvo liittyy siis ennen kaikkea moraaliseen toimijuuteen ja ihmisoikeuksien tehtävä on tukea ja mahdollistaa kaikkien ihmisten toimijuutta – vain ihmiset kykenevät jakamaan vastavuoroisen vastuun toisistaan (ja muusta luonnosta).

Kongressissa törmäsi myös yllättävän usein, ainakin suomalaisen akateemisen (oikeus)filosofian näkökulmasta, käsitykseen, jonka mukaan ihmisarvo voi olla lähtöisin vain kristinuskon Jumalalta.[5] Keskeinen argumentti tälle tuntui olevan, että muuten emme voi selittää ihmisarvon käsitteeseen kuuluvaa sisäisyyttä tai sisäsyntyisyyttä (inherent dignity): jos ihmistä ei ole luotu Jumalan kuvaksi, mistä ihmisarvo ihmiseen sitten tupsahtaa ja mihin se perustuu? Esimerkiksi Angus Menuge kritisoi omassa esitelmässään ”uutta ihmisarvokäsitystä” (new dignity), jossa ihmisarvo on pelkkä yhteisön myöntämä status, jonka yhteisö voi myös halutessaan ottaa pois. Ihmisarvo näyttäytyy Menugen mukaan nykypäivän oikeuskäytännössä sosiaalisena konstruktiona ja ihmisten identiteetin rakentamisen välineenä, mieluummin kuin ihmisluontoon perustuvana, luovuttamattomana, sisäisenä ominaisuutena.[6] Menuge peräänkuulutti paluuta ”vanhaan” ihmisarvokäsitykseen (old dignity), jolloin oikeuden tehtävänä on tunnistaa ja suojella sisäistä ihmisarvoa, eikä taata jokaiselle oikeutta määritellä itse oma käsityksensä ihmisarvoisesta elämästä.

Kongressissa kuultiin kristillisten filosofien vastapainoksi myös islamilaista ihmisarvokäsitystä selventävä esitelmä. Azizah Y. Al-Hibri puolusti Koraanin tulkintaa, jossa ihmiset nähdään pohjimmiltaan samanarvoisina ja erot heidän välillään pelkästään ”kosmeettisina”. Al-Hibri pyrki ennen kaikkea kumoamaan sen tulkinnan, että islaminuskon ytimessä olisi naisten alistaminen ja vähempiarvoisuus, ja osoittamaan, että Koraani päinvastoin tukee naisten vahvoja poliittisia oikeuksia.

Uskonnolliselle käsitykselle täysin päinvastaista näkemystä edusti John Mikhail, joka puolusti naturalistista käsitystä ihmisarvosta. Mikhailin mukaan moraali on ihmisen sisäsyntyinen, luonnollinen ominaisuus ja sitä pitää tutkia empiirisesti. Ihmisoikeudet ja ihmisarvo perustuvat tähän luonnolliseen, ihmisen aivoihin koodattuun ”universaaliin moraalikielioppiin”. Mikhail perusteli kantaansa vetoamalla niin tunnettuihin moraalisen nativismin kannattajiin filosofian historiassa (esimerkiksi Grotius ja Leibniz) kuin empiirisiin tutkimuksiin, jotka osoittavat, että esimerkiksi tietyistä rikos- ja vahingonkorvausoikeuden yleisistä periaatteista vallitsee lähes maailmanlaajuinen konsensus. Mikhailin esitelmä herätti runsaasti keskustelua ja tyypillisin vastaväite oli perinteinen eettisen naturalismin kritiikki – miten siitä, että asiat ovat jollakin tavalla, voi tehdä päätelmiä siihen, miten niiden pitäisi olla? Ihmisillähän saattaa olla myös luonnollisia taipumuksia esimerkiksi rasismiin ja oman ryhmän suosimiseen, jolloin moraaliperiaatteiden pitäisi pikemminkin hillitä näitä taipumuksia kuin vahvistaa niitä.

Mitä ihmisarvoinen kohtelu käytännössä tarkoittaa? Tähänkin kysymykseen esitettiin hieman toisistaan poikkeavia näkökulmia. Catharine MacKinnon kyseenalaisti plenum-esitelmässään ihmisarvon kunnioittamisen periaatteen itsenäisen kyvyn vastata tosielämän ongelmiin. Hänestä käyttökelpoisempi on tosiasiallisen tasa-arvon käsite, johon ihmisarvo on ikään kuin sisäänrakennettu.  Oikeus tasa-arvoon on usein parempi oikeudellinen argumentti kuin ihmisarvon epämääräisempi periaate, johon tuntuu liittyvän jonkinlainen subjektiivisen kokemuksen näkökulma. Oikeuskäytännössä pitäisi siis keskittyä aineellisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon toteutumiseen. Toisaalta kongressin työpajoissa nostettiin esiin myös se, miten oikeudellinen ihmisarvon käsite on oikeuden kehittyessä muuttunut. Esimerkiksi Catherine Dupré totesi esityksessään käsitteen saaneen sisältöä erityisesti EU:n perusoikeuskirjan ihmisarvosäännösten myötä. Tämän vuoksi hänestä ei enää missään nimessä pitäisi puhua ihmisarvosta sisällytyksettömänä käsitteenä, vaikka ihmisarvon syvempää teoretisointia edelleen tarvitaankin.

Juridisesti ihmisarvo liittyy myös ns. sosiaalisen minimin tai eksistenssiminimin käsitteeseen. Sosiaalinen minimi tarkoittaa niitä vähimmäisehtoja, joita ilman ihmisarvoinen elämä ei voi toteutua, ja jotka ihmisoikeuksien kunnioittamiseen sitoutuneiden valtioiden pitäisi kansalaisilleen turvata. Kuten esimerkiksi Elena Pribytkovan esitelmästä kävi ilmi, sosiaaliseen minimiin ei kuulu pelkkä biologinen hengissä selviäminen, vaan myös osallisuus yhteisöelämään. Kongressiesitysten perusteella sosiaalisen minimin progressiivinen turvaaminen niin, että perustavanlaatuiset tarpeet tulevat turvatuksi ilman syrjintää on yleisesti hyväksytty ihmisoikeusperustainen lähtökohta. Eri asia on tämän velvollisuuden tarkempi määrittely, käytännön toteutus ja näkemys siitä, mihin kaikkiin muihin oikeuksiin tai oikeusvaltion elementteihin perustavanlaatuiset sosiaaliset oikeudet oikeastaan vaikuttavat.

Vaikka ihmisarvo on filosofisesti ja juridisesti häilyvä ja määritelmiä pakeneva käsite, siitä voi tavoittaa jotakin olennaista tarkastelemalla arkisia käytäntöjämme. Hendrik Kaptein muistutti millaisia konkreettisia asioita toisten ihmisarvoiseen kohteluun kuuluu: esimerkiksi kohtelias käytös toisia kohtaan (vaikka he olisivat pahimpia kilpailijoitamme), ennakkoluuloton suhtautuminen tuntemattomiin ihmisiin (sen sijaan että heidät tuomitaan jo etukäteen), ihmisten kanssa kommunikoiminen (sen sijaan että puhutaan heistä selän takana), asioiden ja argumenttien kritisoiminen järkiperustein (henkilöön menevän arvostelun sijaan); ja ennen kaikkea, toisen ihmisen kunnioittaminen vapaana ja itsemääräävänä olentona. Näin ihmisarvon saa ikään kuin kaivettua esiin tavoista, joilla kohtelemme toisia, vaikka sille olisi vaikea antaa tyhjentävää määritelmää.

Toinen epäsuora tapa lähestyä ihmisarvoa on tarkastella niitä tapoja, joilla ihmisarvoa voi loukata. Monissa esitelmissä korostettiin erityisesti nöyryytyksen (humiliation) käsitteen läheistä yhteyttä ihmisarvoon. Voitaisiinkin sanoa, että vaikka tutkijat ovat erimielisiä ihmisarvon positiivisesta määritelmästä, konsensus vallitsee kuitenkin siitä, mitkä ovat keskeisiä ihmisarvoloukkauksia. Tiivistetysti, kaikkein loukkaavinta on tulla kohdelluksi pelkkänä esineenä, jonka voi esimerkiksi rikkoa tai myydä, tai siten, että yksilö jätetään täysin huomiotta – hänet sivuutetaan ja jätetään kokonaan pois laskuista. Nöyryyttäminen voi siis tarkoittaa piittaamattomuutta niin yksilön fyysisistä kuin henkisistä ja sosiaalisista tarpeista.

Tulevaisuudessa ihmisarvoon liittyvät filosofiset kysymykset muuttuvat vielä hankalimmiksi tekoälyn ja robotiikan kehittymisen myötä. Mitä pitäisi ajatella esimerkiksi ihmiskehon fyysisistä ja psyykkisistä rajoituksista uusimman teknologian avulla eroon pyrkivästä transhumanismista? Tai posthumanismista, jossa ihminen palautetaan yhdeksi luontokappaleeksi muiden joukkoon, vailla hierarkkisesti ylintä asemaa? Nämä mainittiin kongressissa esimerkkeinä, jotka haastavat perinteisiä ihmiskäsityksiämme ja sitä kautta ihmisarvon ideaa. Tämän blogitekstin kirjoittajat aikovat jatkossa paneutua erityisesti siihen, miten vammaiset henkilöt haastavat ja pakottavat arvioimaan uudelleen ihmisarvon filosofisia perustuksia. Kuten Neus Torbisco Casalsin plenum-esitelmässä todettiin, ihmisoikeuksien inklusiivisuuden  parantamisessa on vielä paljon työtä. Erityisesti marginaaleissa olevat ihmiset tulisi tunnistaa keskeiseksi osaksi ihmisyyden kirjoa.


[1] https://www.lawandsociety.org/WashingtonDC2019/Washington2019.html
[2] https://www.ivr2019.org/
[3] Becchi, Paolo – Mathis, Klaus (eds.): Handbook of Human Dignity in Europe. Springer, 2019.
[4] Veikko Launis, Ihmisarvo. Vastapaino, 2018.
[5] Esimerkiksi Launis mainitsee ihmisarvon uskonnollisen perustelun vain yhdessä alaviitteessä (Launis 2018, s. 21, av 22).
[6] Menuge käytti esimerkkinä USA:n korkeimman oikeuden tapausta Planned Parenthood v. Casey (505 U.S. 833 (1992)), jossa ihmisarvo liitetään identiteetin määrittelyyn esim. seuraavalla tavalla:these matters, involving the most intimate and personal choices a person may make in a lifetime, choices central to personal dignity and autonomy, are central to the liberty protected by the Fourteenth Amendment. At the heart of liberty is the right to define one’s own concept of existence, of meaning, of the universe, and of the mystery of human life.” (p. 851)

Myytit vs. kokemukset – oikeustieteen pedagogiikan tunnustelua

Martin Björklund, Sampo Mielityinen

Martin Björklund on luennoitsija ja väitöskirjan tekijä Helsingin yliopistossa sekä Opettajien akatemian puheenjohtaja.

Sampo Mielityinen on Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen yliopistonlehtori.

 

Miten oikeustiedettä tulee opettaa? Miten juridiikkaa opitaan, ja miten tätä oppimista voi tukea ja ohjata? Korkeakoulupedagogiikasta on paljon tutkimusta. Toisaalta, meillä opettajilla on myös sisäistettyjä malleja, tottumuksia ja kyseenalaistamattomia ajattelutapoja. Siksi on hyvä pysähtyä toistuvasti miettimään oikeustieteen opetuksen ja oppimisen perusteita.

Sampo Mielityinen käynnisti näistä teemoista keskustelun Twitterissä kysymällä, mitä ovat oikeustieteen opetuksen ja oppimisen myytit – mitä hokemia tai yleistyksiä hellimme oikiskoulutuksesta ­(hittejä ja huteja)? Kysymys herätti vilkasta keskustelua ja ilahduttavana sivupolkuna myös pohdintaa oikeustieteen tehtävästä (ks. Mika Sutelan blogi teemasta).

Twitter-keskustelussa nousi esiin muun muassa arviointiin, opiskelun teoreettisuuteen, perusteiden pänttäämisen tarpeellisuuteen, kriittiseen ajatteluun ja oikeustieteen omalaatuisuuteen liittyviä myyttejä. Niiden testaaminen jatkui Oikeustieteen päivien työpajassa Aalto-yliopistossa torstaina 29.8.2019. Työpajaan osallistui 15 tutkijaa ja opettajaa eri korkeakouluista. Ensin osallistujat äänestivät Dotstorming-työkalulla, mitä myyttejä haluaisivat pajassa työstää. Näin saatiin neljän analysoitavan myytin joukko:

  • Arviointi on objektiivista ja arvosanat vertailukelpoisia.
  • Ensin on päntättävä perusteet ennen kuin voidaan ruveta soveltamaan.
  • Eri oikeudenalat pitää opiskella mielellään 1000 sivun kirjatenteissä.
  • Juristitutkinto on generalistitutkinto ja pätevöittää kaikkeen.

Näitä myyttejä koeteltiin pienryhmissä noin tunnin ajan. Seuraavassa esittelemme nostoja pienryhmien keskusteluista.

”Arviointi on objektiivista ja arvosanat vertailukelpoisia”: Arvosanojen vertailukelpoisuutta voidaan tarkastella monessa kontekstissa: saman tutkinnon eri opintojaksojen välillä, eri opettajien arviointilinjojen johdonmukaisuuden näkökulmasta, eri tiedekuntien käytäntöjä vertaillen tai vaikkapa arviointilinjan ajallisen jatkuvuuden turvaamiseksi. Arvosanojen merkitys esimerkiksi valittaessa auskultointiin ja edelleen tuomarinkoulutukseen pääseviä juristeja korostaa yhdenvertaisuuden tärkeyttä.

Toisaalta arvioinnin objektiivisuus kohtaa samanlaiset tulkinnanvaraisuuteen ja arvosidonnaisuuteen liittyvät haasteet kuin vaikkapa oikeudellinen ratkaisuharkinta. Yhdenmukaisen arvioinnin ideaali – tai illuusio – on yhteydessä yhteiskunnalliseen oikeusvarmuuteen laajempana ideaalina. Tiedämme molempien olevan käytännössä haasteellisia toteuttaa.

Arvioinnin yhdenvertaisuuden parantamisen keinoina nostettiin esiin muun muassa opettajien yhteis- ja ristiinarviointi sekä selkeät arviointikriteerit ja laadulliset arviointimatriisit. Myös opiskelijoille annettava palaute on tärkeää, jotta he pystyvät ymmärtämään, kuinka heidän oppimistaan ja osaamistaan arvioidaan.

”Ensin on päntättävä perusteet ennen kuin voidaan ruveta soveltamaan”: Keskustelussa todettiin, että oikeustieteessä esiintyy edelleen näkemyksiä ja rutiineja, jotka kannustavat opiskelijoita pintasuuntautuneeseen, käytännöstä irrallisten abstraktien peruskäsitteiden ulkoaoppimiseen. Pedagogisesti on hyvin perusteltavissa, että varhainen soveltaminen auttaa myös perusteiden oppimisessa, mutta didaktinen tie tähän on kivinen. Kivistäkin tietä kannattaa silti astella: mitä enemmän opettaja saa opiskelijat ajattelemaan oikeuden toimintaa käytännössä, sen parempi oppimiselle. Toisaalta keskustelussa tuotiin esille, että tämän käytännön toteutus voi kohdata jopa fanaattista vastustusta.

”Eri oikeudenalat pitää opiskella mielellään 1000 sivun kirjatenteissä”: Keskustelussa tuotiin esille systematiikan merkitys juristin osaamiselle – työelämän osaamistarpeidenkin näkökulmasta on perusteltua, että opetus perustuu laajoihin kokonaisuuksiin. Toisaalta opetus- ja arviointimenetelmien taitava käyttö sallisi systemaattisen otteen silloinkin, kun oppimista ja arviointia pilkotaan ja kohdistetaan pienempiin osa-alueisiin kerrallaan. On hyvä erottaa yksittäiset tentit ja muut arviointitilanteet siitä, kuinka opiskelijoita tuetaan ohjauksen avulla reflektoimaan osaamistaan ja sen karttumista tutkinnon mittaan.

”Juristitutkinto on generalistitutkinto ja pätevöittää kaikkeen”: Tämä myytti jakautuu yhtäältä väitteeksi juristitutkinnon merkityksestä kaikissa oikeudellisissa työtehtävissä ja toisaalta väitteeksi juristitutkinnon annista muissakin kuin oikeudellisissa ammateissa (esim. toimitusjohtaja). Juristitutkinnon säilyttämistä yleistutkintona puoltavat tutkinnon antama valmius kokonaiskuvan muodostamiseen, elävän elämän ongelmien poikkioikeudenalaisuus sekä mahdollisuus vaihtaa töitä joustavasti uran mittaan; toisaalta opiskelijoiden motivaatiota saattaa heikentää se, että laajaan yleistutkintoon ei mahdu kovinkaan paljon muiden tieteenalojen opintoja, jotka olisivat hyödyllisiä työelämässä. Keskustelussa pohdittiin myös sitä, antavatko nykyiset tutkinnot riittävästi valmiuksia uuden oppimiseen työuran aikana. Kirjoitustaidon, suullisen viestinnän, ryhmätyöskentelyn ja muun kommunikaation systemaattisen opetuksen vajeet haittaavat myös substanssiosaamisen tehokasta hyödyntämistä.

Kaiken kaikkiaan Oikeustieteen päivien myyttityöpajasta voidaan tehdä kolme johtopäätöstä:

  • Oikeustieteen opettajilla ja tutkijoilla on erilaisia näkökulmia siihen, mitä oppiminen on, millaista osaamista tutkinnon tulee painottaa sekä millaiset opettajan ja opiskelijan roolit ovat. Näkökulmien ja tulkintojen ero heijastuu väistämättä pedagogisiin ratkaisuihin ja mieltymyksiin.
  • Johdonmukaisten ja opiskelijoille ennakoitavien opintopolkujen rakentamiseksi on tärkeää, että opettajilla on mahdollisuuksia jakaa ja testata omia tulkintojaan Tämä on myös korkeakouluyhteisöjen sisäisen hyvinvoinnin edellytys: on helpompaa ratkoa vaikkapa opetuksen suunnitteluun liittyviä jännitteitä, kun ymmärtää toisen ajattelutapoja.
  • Oikeustieteen opettamiseen liittyvät kysymykset ovat vahvasti kytköksissä oikeuden asemaan, vallitsevaan oikeusvaltioihanteeseen ja generalistijuristin ihanteeseen yksinäisenä oikeamielisenä päätöksentekijänä. Herää myös kysymys, olemmeko pedagogisesti edelleen ”ainoan oikean ratkaisun” ideaalin pauloissa.

Pedagogisten tulkintojen jakamista ja työstämistä jatketaan tulevaisuudessakin oikeustieteen opettajien pedagogisen verkoston tapaamisissa. Tätä työtä tukee myös äskettäin Itä-Suomen yliopistolle perustettu oikeustieteiden opetuksen kehittämisyksikkö (OSKU). Haluatko mukaan verkostoomme? Laita viestiä sampo.mielityinen(at)uef.fi tai martin.bjorklund(at)helsinki.fi.

Pysyykö oikeustiede mukana modernin yhteiskunnan murroksessa?


 
 
 
 

Mika Sutela

Kirjoittaja on väitellyt Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitokselta
 

Oikeustiede keskittyy lakien soveltamiseen, tulkintaan ja systematisointiin. Paavo Kastarin (1980) sanoin ”juridiikka on käytännön tiede”. Oikeustieteissä on kuitenkin tänä päivänä entistä enemmän tilaa monipuoliselle tieteelliselle osaamiselle.

OIKEUSTIETEISSÄ TUTKIMUSKOHTEET EDELLYTTÄVÄT NYKYPÄIVÄNÄ LAAJAA MENETELMÄTYÖKALUPAKIN VALIKOIMAA

Twitterissä asianajaja, OTT Kai Kotiranta kommentoi 14.8. yliopistonlehtori, OTT Sampo Mielityisen twiittiä (13.8.2019) seuraavasti: ”Lainopillinen tutkimus on pitkälti tradition toistamista ja siksi nykypäivänä helposti tunkkainen metodi. Tarvitaanko oikeustieteessä laajempaa näkemystä ja useampien metodologisten työkalujen käyttämistä – lopputulos tärkeämpi kuin selvästi nimettävissä oleva metodi?” Tämä kirjoitus sai alkunsa pääosin tästä seuranneen somekeskustelun pohjalta.

Oikeustieteen valtavirta on aina keskittynyt ja niin tulee keskittymään myös tulevaisuudessa lakien soveltamisen, tulkinnan ja systematisoinnin kysymyksiin. Juristi on asiantuntija oikeussääntöjen sisällön selvittämisessä ja niiden soveltamisessa elävän elämän asioihin ja ongelmiin. (Lehtimaja 1981 ja Tala 2005.) Kuitenkin jo 1960-luvun lopussa Antero Jyränki totesi, että ”uusi” juridiikka edellyttää varsin monipuolista menetelmällistä koulutusta (Jyränki 1969).

Tieteelliset tutkimusmenetelmät ovat tutkijalle välttämätön työkalupakki. (Hirvonen 2011.) Tutkimusongelma määrää pääsääntöisesti tutkimusmenetelmän, ja jos pakista ei löydy muuta kuin vasara, se rajoittaa paljon työskentelyä. Toisin sanoen, jos menetelmäosaaminen rajoittuu suppeaan valikoimaan, tutkimuskohde helposti rajautuu sen perusteella eikä toisinpäin. Laajempi metodologinen hallinta avaisi uusia näkökulmia. Voitaisiin esittää monipuolisia tutkimuskysymyksiä.

Oikeustieteellisessä tutkimuksessa tutkimusongelmat ja -kysymykset, kuten myös tutkimusaineistot yhteiskunnallisen oikeustutkimuksen osalta, tulevat useimmiten käytännön työelämästä, eri hallinnonaloilta. Tutkimuskohteet ovat oikeustieteissä toisinaan monimutkaisia, esimerkiksi asiat eivät ole välttämättä yksinkertaisia syy-seuraussuhteiltaan. Tämä puoltaa vähintäänkin kohtuullisen kokoisen menetelmätyökalupakin hallintaa. Tutkimusongelmiin, tutkimuksen kysymyksenasettelun muotoiluun sekä siihen, minkälaisen aineiston varassa asetettuihin kysymyksiin pyritään vastaamaan vaikuttaa se, lähestytäänkö asiaa suppeasti yhden oikeudenalan sisältä vai monitieteisesti ulospäin avautuvasti (Määttä 2000).

MONITIETEISEEN TUTKIMUKSEEN TUTUSTUMINEN HYVÄ ALOITTAA AJOISSA

Joskus opinnäytetyössä väitetään tehtävän empiiristä tutkimusta, vaikka tosiasiassa työ ei sitä ole. Yksi tutkittavaa ilmiötä esittelevä taulukko tutkielman johdantoluvussa ei vielä tee tutkimuksesta empiiristä. Toisinaan kun haluttaisiin tehdä empiiristä oikeustutkimusta, ei ole kunnollista tutkimusaineistoa tai aineisto aiotaan hankkia ”puolihuolimattomasti” esim. haastattelemalla ilman kunnollista perehtymistä haastattelututkimuksen saloihin. On kyse sitten kvantitatiivisesta tai kvalitatiivisesta aineistosta, on myös hyvä varautua siihen, että ongelmakohtia sen kanssa tulee eteen ja aineiston käsittely vie aikaa.

Nykyisin korostetaan tutkimuksen monitieteisyyttä. Lainopilliselle tutkimukselle on kuitenkin nykypäivänä edelleen kysyntää samaan aikaan, kun monitieteinen ja kansainvälinen oikeudellinen tutkimus painottuu useissa yhteyksissä. Oikeustietein piirissä ei ole olemassa mitään yleisesti oikeaa tutkimuksen mallia, vaan alalla pikemminkin vallitsee useita erilaisia käsityksiä hyvän oikeudellisen tutkimuksen tunnuspiirteistä (Määttä 2015). Tutkielmaseminaareissa esiintyy niin lainopillisia kuin myös monitieteisiä tutkimusaiheita ja -kysymyksiä, mutta käsitykseni mukaan opiskelijoiden empiiriset tutkimuskysymykset muutetaan kuitenkin herkästi lainopillisiksi. Syynä tähän voi olla esimerkiksi se, että opiskelijalla ei ole sellaista laajempaa menetelmällistä osaamista, jolla empiiriseen kysymykseen olisi mahdollista vastata. Opiskelijalla saattaa olla käytössään hyväkin empiirinen aineisto, mutta ei ole välineitä tarkastella sitä. Tällöin siis käy lopulta niin, että hallittava menetelmä määrääkin virheellisesti tutkimusongelman. Usein myös perinne velvoittaa tutkimaan oikeutta lainopillisesti (ks. Minkkinen 2004). Tapa, jolla suomalainen tiedeyhteisö marginalisoi normatiivisesta perinteestä poikkeavan oikeustieteellisen alan tutkijan, ei kerro vahvasta traditiosta vaan päinvastoin epävarmuudesta, siitä, että oikeustiede ei loppujen lopuksi tiedä, mitä se on. (Minkkinen 2017) Antti Kivivuori esitti reilut kaksikymmentä vuotta sitten, että suomalainen oikeustiede ei tunne itseään riittävän hyvin (Kivivuori 1997). Tapio Määtän (2000) mukaan erilaisia tutkimuksen painopisteitä ja sovellettavia menetelmiä koskevista käsityksistä ei pidä yrittää päästä eroon, vaan ne ovat hyvä ja kannustettava asia.

Menetelmäopetusta saatetaan järjestää valinnaisena maisterivaiheen opiskelijoille ja jatkokoulutettaville, mutta kursseja tutkimusmenetelmien perusteista olisi kuitenkin hyvä järjestää jo kandivaiheessa, jotta uudenlaisten, toisinaan työläiden ja haasteellisiltakin tuntuvien asioiden haltuunottoon ei tarvitsisi käyttää resursseja enää siinä vaiheessa, kun olisi aika kirjoittaa tutkielmaa tai tutkimussuunnitelmaa jatko-opintoihin – tai käsitellä ja analysoida tutkimusaineistoa. Toisaalta perusopintovaiheesta lähtien voitaisiin käydä läpi aiempia alan tutkimusjulkaisuja ja tuoda esille metodologisia näkökohtia läpäisyperiaatteella pitkin opintoja. Tämä voisi muuttaa toisinaan havaittavissa olevaa kevytmielistä ja suppeaa suhtautumista monitieteistä tutkimusta kohtaan.

OIKEUSTIETEELLISEN OPETUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN OLLUT PITKÄÄN ESILLÄ

Ajatuksia, joiden mukaan oikeustiede haluttiin palauttaa empiirisiin yhteiskuntatieteisiin, esiintyi Suomessa jo 1970-luvulla (Aarnio 1993). Tuolloin oikeustieteellisiä tutkintoja uudistettiinkin. Tärkeänä periaatteellisena kysymyksenä esitettiin, missä määrin oikeustieteellisten opintojen yhteyteen on sovitettava myös muiden alojen opetusta. Katsottiin, että mitä runsaammat tiedot juristilla on myös muilta kuin omalta alaltaan, sitä paremmin hän pystyy hoitamaan myös varsinaista juristin tehtävää. (ks. Kilpi 1974) Uudistamiskomitea ehdottikin ei-juridisen opetuksen lisäämistä. Katsottiin, että aiempaa enemmän juristeja työskenteli sellaisilla toimialoilla, joissa yhteiskuntatieteellinen, valtiotieteellinen tai kauppatieteellinen tutkinto kenties antoi paremman pätevyyden. Vaikka laintuntemusta arvostettiin, sitä vähennettiin. (Ks. Helminen 1974)

Oikeustieteiden opetusta on yritetty edelleen kehittää monipuolisempaan suuntaan etenkin 1990-luvulta lähtien, mutta opetuksessa on vielä paljon kehittämistä. Viime aikoina eri oikeustieteelliset koulutusyksiköt ovat esimerkiksi valinneet erilaisia painopistealoja. Myös valinnaisuutta opinnoissa on lisätty jossain määrin. Juristikoulutus on kuitenkin haluttu pitää yleistutkintona. Opetuksessa korostuu enemmän asiantuntijuus ja kouluttaminen asiantuntijaprofessioon kuin tieteellisyys ja kouluttaminen tutkimusyhteisön jäseneksi. Muun muassa tieteen ja tutkimustoiminnan lähtökohdat, tutkimusmenetelmät ja tutkimuksen raportointiin liittyvät kysymykset jäävät opetuksessa hyvin vähäiselle huomiolle, mikä aiheuttaa sen, että oikeustieteen opiskelijoilla on jokseenkin heikko tieteellinen yleissivistys ja heikot valmiudet käsitellä todellisuutta koskevaa tietoa. (Ervasti 2011 ja Ervasti – Aaltonen 2017.)

HALUAAKO OIKEUSTIEDE PYSYÄ MUKANA YHTEISKUNNAN MUUTOKSESSA?

Digitalisaatio on suuri yhteiskunnallinen murros, joka mullistaa työn tekemistä, ammatteja ja kokonaisia toimialoja. Teknologia kehittyy ja mullistaa ihmisten arkea ja palveluja. Sanotaan, että nykypäivänä tietoa on enemmän kuin koskaan, mutta saatavilla olevan tiedon määrä kasvaa edelleen teknologian myötä. Digitalisaatio on yhä tärkeämmässä roolissa myös oikeudenkäytössä. Tietojärjestelmien merkitys oikeustieteissä kasvaa edelleen tulevaisuudessa. Lainkäyttöä pyritään entistä enemmän sähköistämään. Teknologinen kehitys voi mahdollistaa tehokkaamman ja nopeamman työskentelyn ja päätöksenteon. Myös tästä näkökulmasta menetelmällisellä hallinnalla on aiempaa korostuneempi merkitys.

Myös muilla aloilla on paikoin kärsitty menetelmäosaamiseen puutteesta, ja esimerkiksi jatkokoulutusvaiheessa ja työnhaussa kaikilla ei ole tästä syystä ollut yhdenvertaisia mahdollisuuksia tehdä tutkimusta ja saada työtä. Silloin kun muilla aloilla menetelmäopetusta on lisätty, suunnitteluvaiheessa ja opetuksen alkumetreillä vastustusta on ollut havaittavissa, mutta sittemmin kaikki tahot ovat kokeneet muutoksen hyödylliseksi. Moni koulutusyksikkö on ollut hereillä yhteiskunnan muutoksessa ja niissä on ollut tilaa rohkeille avauksille.

Jyränki (1969) totesi jo 50 vuotta sitten, että empiiristen menetelmien omaksuminen edistää oikeustieteen kehitystä. Suomalainen keskustelu empiiristen menetelmien käytön mahdollisuuksista oikeustieteellisessä tutkimuksessa saikin alkunsa jo 1970-luvulla (Tolonen 1976). Suomessa ei kuitenkaan ole vielä päästy kansainväliseen valtavirtaan mukaan, jossa oikeus- ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta tehdään jokseenkin laajasti (ks. Minkkinen 2017). Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitos on ollut dynaaminen, joustava ja avoin edelläkävijä monessa suhteessa opetuksen ja tutkimuksen kehittämisen osalta, ja yksi laitoksen strategisista kehittämisalueista onkin ollut empiirinen oikeustutkimus. Voidaan todeta, että myös yleisellä tasolla alan olisi hyvä pysyä mukana yhteiskunnan muutoksessa. Haluaako oikeustiede olla kehittyvä ala vai tieteellisen yleissivistyksen ja menetelmäkehityksen viimeinen linnake? Vallitsevaa tilannetta kuvastaa mm. se, että moni AMK-tutkinnon suorittanut henkilö tietää enemmän esimerkiksi kvantitatiivisen tutkimuksen tekemisestä kuin OTM- tai HTM-tutkinnon suorittanut henkilö. Tutkimusmenetelmien osaaminen on tärkeää riippumatta, millä menetelmällä pyrkii vastaamaan tutkimuskysymyksiin (Keinänen – Väätänen 2015). On myös hyvä osata lukea empiirisiä tutkimuksia ja ymmärtää niiden perusperiaatteita, vaikka ei itse tekisikään empiirisesti painottunutta tutkimusta.

Tiedepolitiikassa monitieteisyys, kansainvälisyys, profiloituminen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus ovat keskeisiä painotuksia tällä hetkellä (Määttä – Sutela 2017). Oikeustieteiden käytännöllisen luonteen vuoksi oikeudelliselle tutkimukselle aiheutuu jännitteitä yliopistoissa asetettujen yleisten vaateiden kanssa (Mähönen 2011). Toisaalta kuitenkin oikeudellisen tutkimuksen tiedonintresseissä on myös entistä useammin tuottaa empiiristä tietoa oikeuden ja yhteiskunnan välisistä ilmiöistä (Keinänen – Väätänen 2015). Näkisin, että oikeustieteellisellä alalla on nykypäivänä tilaa entistä laajemmalle tieteelliselle osaamiselle (ml. menetelmäosaaminen), jonka kehittämiselle teknologian kehitys, kansainvälistymisen paineet, tietoon perustuvan päätöksenteon ja arviointitutkimuksen korostuminen sekä monitieteisen tutkimuksen arvostus luovat painetta.

KIRJALLISUUTTA
Aarnio, Aulis, Onko oikeustiede yhteiskuntatiede? Lakimies 5/1993, s. 695–710.
Ervasti, Kaijus, Oikeussosiologia ja oikeuspoliittinen tutkimus osana oikeustiedettä. Oikeustiede-Jurisprudentia 2011:XLIV, s. 61–132.
Ervasti, Kaijus – Aaltonen, Mikko, Oikeustieteen opetus opiskelijakyselyiden valossa. Edilex-lakikirjasto. 5.10.2017. www.edilex.fi/artikkelit/18106
Helminen, Arvo, Opintouudistus vanhan juristin näkökulmasta. Lakimies 7/1974, s. 672–679.
Hirvonen Ari, Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. Yleisen oikeustieteen julkaisuja 17. Helsinki 2011. https://www.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/hirvonen_mitka_metodit.pdf
Jyränki, Antero, Teesejä juridiikasta ja juristeista. Lakimies 8/1969, s. 880–892.
Kastari, Paavo, Haasteita oikeudelle ja oikeustieteelle. Lakimies 6/1980, s. 558–585.
Keinänen, Anssi – Väätänen, Ulla, Empiirinen oikeustutkimus – mitä ja milloin? Edilex 2015/7.
Kivivuori, Antti, Mitä on oikeustieteen ajanmukaisuus? Lakimies 3/1997, s. 376–377.
Kilpi, Lassi, Oikeustieteellisten opintojen uudelleenjärjestelystä. Lakimies 7/1974, s. 661–671.
Lehtimaja, Lauri, Oikeustieteestä käyttö- ja perustutkimuksena. Lakimies 6/1981, s. 567–600.
Minkkinen, Panu, Miten oikeustiedettä voidaan muuttaa? Lakimies 6/2004, s. 1085–1088.
Minkkinen, Panu, Oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus – suuntaus, tarkastelutapa, menetelmä? Lakimies 7–8/2017, s. 908–923.
Mähönen, Jukka, Suomalaisen oikeustutkimuksen haasteet – näkökulmia julkaisutapoihin ja -foorumeihin, s. 71–80 teoksessa Tatu Hyttinen – Katja Weckström (toim.), Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 50 vuotta. Turun yliopisto 2011.
Määttä, Tapio, Monitieteisyys ympäristöoikeudessa – oikeustieteen sisäiset ja ulkoiset yhteydet oikeustieteellisen tutkimuksen haasteina. Oikeus 3/2000, s. 333–355.
Määttä, Tapio, Metodinen pluralismi oikeustieteessä – ympäristöoikeudellisen tutkimuksen suuntaukset ja menetelmät. Edilex 2015/45.
Määttä, Tapio – Sutela, Mika, Oikeustieteellinen tutkimus ja koulutus yliopistokentässä indikaattorianalyysin valossa. Lakimies 7–8/2017, s. 924–949.
Tala, Jyrki, Lainsäädäntötutkimus – tarpeellinen näkökulma oikeustieteessä. Defensor Legis 6/2005, s. 1321–1322.
Tolonen, Juha, Empiirisen tiedon käytöstä oikeustieteessä. Lakimies 7/1976, s. 593–609.