Itä-Suomen oikeustieteen opiskelijoiden ruumiinavausekskursio Kuopioon

 

 

 

 

 

 

Keskiviikkona 21.11.2018 oikeustieteiden laitos järjesti opiskelijoilleen ruumiinavausekskursion Kuopioon Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Ruumiinavaus oli integroitu Esitutkinta ja pakkokeinot -kurssiin, ja mahdollisuus osallistua oli esitutkinta ja pakkokeinot -kurssin suorittaneilla sekä sitä parhaillaan suorittavilla. Ne lukuisat työtunnit, jotka käytin kyseiseen kurssiin jalkapallon MM-kisojen sijaan viime kesäkuussa ahtaassa ja kuumassa saksalaisessa solussa, antoivatkin lopulta enemmän kuin tuolloin olisin osannut arvata. Ekskursio oli ensimmäinen laatuaan ja oli todella hieno kokemus päästä pilotoimaan tätä kyseistä vierailua.

Lähdimme reissuun Auroralta yhteiskuljetuksella. Matka sujui leppoisasti ja Kuopiossa seuraamme liittyi vielä muutama opiskelija. Ekskursioon osallistuimme lopulta yhdentoista hengen voimin ja vierailumme THL:llä toteutti oikeuslääkäri Sari Papinaho. Ennen obduktiosalin oheistilojen esittelyä kävimme Papinahon kanssa yhdessä läpi kuolemansyyn selvittämistä lain sekä käytännön toiminnan näkökulmasta. Ennakkotehtävänämme oli ollut tutustua sekä lakiin että asetukseen kuolemansyyn selvittämisestä. Teoriaosuuden jälkeen oli aika allekirjoittaa salassapitosopimus koskien tulevaa ruumiinavausdemonstraatiota. Itse ruumiinavaus oli hyvin rauhallinen ja opettavainen tilaisuus, jossa pääsimme seuraamaan kahdelle eri vainajalle suoritettavia toimenpiteitä. Ekskursion aikana käydyissä keskusteluissa nousi esiin kysymys siitä, kuinka tärkeää myös juristien on ymmärtää oikeuslääketieteen ja kuolemansyynselvittämisen päälle. Kyse on lopulta tärkeästä ja kullanarvoisesta yhteistyöstä alojen välillä, jota on hankalaa yrittää parantaa ilman ymmärrystä toistemme työnkuviin.

 

 

 

 

 

 

Seuraava vierailu oikeuslääketieteen laitokselle on tarkoitus järjestää jo 20.2.2019. Suosittelen lämpimästi kaikkia kiinnostuneita opiskelijoita osallistumaan ekskursiolle, sillä tällainen mahdollisuus ei ole missään nimessä itsestäänselvyys. Seuratkaa siis laitoksen viestintää sekä esitutkinta ja pakkokeinot -kurssin moodlealustaa, joka löytyy nimellä esipakko. Lisätietoja ekskursiosta voi kysellä Matti Tolvaselta.

 

Riina Mäkikangas

Rikos- ja prosessioikeuden ja rikollisuudentutkimuksen pääaineopiskelija

Tutkittuun tietoon perustuvan päätöksenteon tärkeys korostuu suurissa uudistuksissa – Esimerkkinä kuntarakenneuudistukset  

 

 

 

Niko Vartiainen
Kirjoittaja toimii lainsäädäntötutkimuksen yliopisto-opettajana Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.                                                           

Poliittiset päätöksentekijät ovat viimeisen reilun kymmen vuoden aikana toteuttaneet kaksi suuren luokan kuntarakenneuudistusta. Kunta- ja palvelurakenneuudistus (PARAS-hanke) ajoittui vuosiin 2007–2013 ja tätä seurasi seuraavan hallituksen ajama kuntarakenneuudistus. Uudistuksissa tavoiteltiin eri hyötyvaikutuksia, kuten menosäästöjä, tuottavuuden kasvua ja elinvoimavaikutuksia. Hyötyvaikutuksiin pyrittiin lainsäädännöllä, joka kannusti kuntasektoria muodostamaan suurempia kuntia kuntaliitosten kautta. Kuntaliitoksia toteutettiinkin reilusti erityisesti PARAS-hankkeen aikana. Suurempiin yksiköihin tähtäävä politiikka näkyy myös käynnissä olevassa maakunta- ja sote-uudistuksessa, jossa esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu asetettaisiin kuntiakin suuremmille alueille. Mainittakoon vielä, että suurempiin paikallishallintoyksiköihin kannustava politiikka ei ole suinkaan vain kotimainen ilmiö, vaan myös muualla maailmassa suurempiin yksiköihin tähtäävää politiikkaa on harjoitettu mm. kuntaliitosten kautta. Tästä yksittäisenä esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa Tanskan kuntauudistus vuodelta 2007, jossa kuntien lukumäärää karsittiin reilulla kädellä.

Päätöksenteon ja sitä kautta lainsäädännön tulisi perustua tutkittuun tietoon. Tutkitun tiedon hyödyntäminen edesauttaa oikeanlaisten sääntelykeinojen valintaa tavoiteltujen hyötyvaikutusten saavuttamisessa. Mitä suuremmista lakihankkeista ja uudistuksista on kyse, sitä perustellumpaa on tarve asianmukaiselle vaikutusarvioinnille ja tutkitun tiedon hyödyntämiselle. Kuntarakenneuudistuksissa on ollut kyse suuren luokan uudistuksista julkisten palvelujen tuotannon alalla. Voidaankin kysyä, missä määrin esim. kuntaliitoksiin kannustavan lainsäädännön kohdalla ratkaisuja on perusteltu tutkittuun tietoon pohjautuen? Uskaltaisin väittää, että ei ainakaan niin suuressa määrin, mikä olisi ollut uudistusten mittakaava huomioiden perusteltua.

Yksi syy tutkimustiedon vähäiselle käytölle voi olla siinä, että esim. PARAS-hanketta suunniteltaessa tutkimustietoa kuntaliitosten vaikutuksista ei ollut kovinkaan paljoa käytettävissä. Viime vuosina tilanteessa on kuitenkin tapahtunut muutosta. Esim. VATT:ssa on tehty kuntaliitosten vaikutuksiin liittyviä tutkimuksia. Esille voidaan nostaa mm. Harjusen ym. (2017) tutkimus, jonka mukaan kuntaliitosten ei havaittu vaikuttavan kuntien kokonaismenoihin. Myös aikaisemmat kotimaiset liitosten taloudellisia vaikutuksia käsitelleet tutkimukset eivät ole havainneet liitosten tuovan menosäästöjä hallinnollisia kustannuksia lukuun ottamatta, jotka käsittävät vain pienen osan kuntien kokonaismenoista. Lisäksi on vielä syytä mainita allekirjoittaneen vastattain Focus Localis -aikakauskirjassa julkaistu tutkimus PARAS-hankkeen aikana toteutettujen kuntaliitosten elinkeinovaikutuksista. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella kuntien yhdistymisten positiivisista elinkeinovaikutuksista ei ole havaittavissa minkäänlaisia viitteitä.

Edellä esitetyn perusteella vaikuttaakin siltä, että kuntaliitokset eivät ole ainakaan edellä mainituilla mittareilla mitattuna tuoneet niitä hyötyvaikutuksia, mitä niillä on tavoiteltu. Yhdistyminen naapurikunnan kanssa voi olla joillekin pienille kunnille viimeisiä keinoja selviytyjä julkisten palvelujen tuottamisvelvoitteista, mutta yhteiskunnan kokonaishyvinvoinnin näkökulmasta tärkeämpää olisi, että liitoksilla saavutettaisiin lisäarvoa. Lisäarvo vaikuttaa kuitenkin jääneen ainakin menojen ja elinkeinovaikutusten näkökulmasta syntymättä. Tässä yhteydessä on myös syytä kysyä, missä määrin suuremmilla yksiköillä voidaan esim. hillitä kustannusten kasvua maakunta- ja sote-uudistuksen kohdalla, jos kuntaliitostenkaan osalta lisäarvoa ei ole pystytty tuottamaan?

Kuntaliitoksia koskevat tutkimustulokset korostavat tutkittuun tietoon perustuvan päätöksenteon ja asianmukaisen vaikutusarvioinnin tärkeyttä lainvalmistelussa ja päätöksenteossa. Tärkeää on myös huomata lainsäädäntöhankkeiden jälkikäteisen arvioinnin merkitys. Esimerkiksi PARAS-hanketta koskevista tutkimustuloksista voidaan ottaa oppia ja tietoa hyödyntää tulevien kuntauudistushankkeiden tai lainsäädännön muutostarpeiden tukena. Jälkikäteisen arvioinnin tulisikin olla nykyistä keskeisemmässä roolissa erityisesti merkittävissä säädöshankkeissa.

Niko Vartiainen
Yliopisto-opettaja, lainsäädäntötutkimus
UEF, oikeustieteiden laitos
Puh. 050 4109 430
niko.vartiainen@uef.fi

Hävinneet tentit ja toimenpiteet tapahtuneen johdosta

 

 

 

 

 

Tapio Määttä
Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen johtaja ja ympäristöoikeuden professori

 Oikeustieteiden laitoksen yhden tentin tenttivastauksista pääosa on mitä ilmeisimmin hävinnyt postissa. Vastausten häviäminen on tapahtunut, kun laitos postitti vastaukset tentaattorille korjattavaksi.

Laitos pahoittelee tapahtunutta. Opiskelijoille on tiedotettu vastausten häviämisestä heti kun asia on käynyt ilmi. Asiaa selvitellään edelleen yhteistyössä postin kanssa. Kyseisestä tentistä järjestetään kaksi ylimääräistä tenttikierrosta välittömästi kahdessa seuraavassa yleisessä tentissä. Tentaattori on myös ilmoittanut opiskelijoille, että hän ottaa tapahtuneen huomioon uusintatenttejä korjatessaan.

Osa etätenttipaikoista on skannannut vastaukset. Nämä tentit on arvosteltu normaalisti. Jos hävinneeksi epäillyt vastaukset vielä postista löytyvät, ne arvostellaan. Jos opiskelija on tällöin ehtinyt jo osallistua uusintatenttiin, parempi suoritus jää voimaan.

Itä-Suomen yliopisto on tehnyt tietosuojavaltuutetun toimistolle tietosuoja-asetuksen edellyttämän ilmoituksen henkilötietojen tietoturvaloukkauksesta.

Oikeustieteiden laitos tulee tapahtuneen johdosta muuttamaan prosessejaan tenttivastausten käsittelyssä siten, ettei vastaavaa enää voi tulevaisuudessa tapahtua.

Vastaan tässä blogissa keskitetysti tenttiin osallistuneilta opiskelijoilta tulleisiin kysymyksiin.

Kysymys: Kaikille tenttiin osallistuneille tulisi antaa suoritusmerkintä arvosanalla ”hyväksytty”.

Vastaus:Yhdenvertaisuussyistä tätä ei voida pitää perusteltuna. Osa tenttiin osallistujista on voinut luopua tentistä. Aiempien kyseisen opintojakson tenttikierrosten kokemusten perusteella on ilmeistä, että osa vastanneista olisi tullut hylätyksi. Kaikkien osallistuneiden suoritusten hyväksyminen ei ole perusteltua myöskään siksi, koska kyseinen opintojakso on osa Yleiset oikeusjärjestysopinnot (60 op) -kokonaisuutta, jonka suorittaneet saavat opiskelupaikan avoimen yliopiston väylän kautta oikeustieteiden laitoksella julkisoikeuden HTK/HTM-tutkintoihin.

Kysymys: Tenttiin osallistuneille tulisi järjestää korvaava suoritustapa.

Vastaus:Voimassa olevan opinto-oppaan mukaan ”Yleisiin oikeusjärjestysopintoihin kuuluviin opintojaksoihin – – hyväksytään vaihtoehtoinen suoritustapa vain poikkeuksellisesti ja erityisestä syystä.” Kyseinen opinto-oppaan kohta on muotoiltu siten, että vaihtoehtoisen suoritustavan käyttöä voidaan harkita sellaisissa yksittäisissä tapauksissa, joissa opiskelijan mahdollisuudet suorittaa opintoja ovat vakavasti vaikeutuneet esimerkiksi henkilökohtaisen tilanteen vuoksi. Vaihtoehtoisen suoritustavan käyttö yleisiin oikeusjärjestysopintoihin sisältyvissä kursseissa on tarkoitettu äärimmäisen harvinaiseksi ja aina yksilölliseen, tapauskohtaiseen harkintaan perustuvaksi. Yleistä korvaavaa suoritustapaa ei siksi ole tässä valitettavassakaan tilanteessa pidetty perusteltuna.

Kysymys: Laitoksen tulisi korvata vahingot, jotka aiheutuvat tenttien häviämisestä.

Oikeustieteiden laitos vastaa tenttien häviämisestä aiheutuneista vahingoista voimassa olevan oikeuden mukaisesti eli esimerkiksi etätenttien valvontamaksut tai muut vastaavat selkeät ja vähäiset kustannukset voidaan korvata.

Elämää yliopistokaupunki Oxfordissa

 

Yliopistostaan tunnettu Oxford on viehättävä, noin 150 000 asukkaankaupunki, joka sijaitsee noin 80 kilometrin päässä Lontoosta. Oxfordin yliopisto on englanninkielisen maailman vanhin yliopisto. Laitoksemme tutkijat viettivät siellä kuluvana vuonna aikaa yhteensä 4 kuukautta. Mika toimi vierailevana tutkijana oikeustieteellisen tiedekunnan kriminologian keskuksessa (Centre for Criminology) ja Moritz vierailevana tutkijana energiatutkimuksen instituutissa (Oxford Institute for Energy Studies).

Opiskelijoita koko Oxfordin yliopistossa on jatko-opiskelijat mukaan lukien yli 20 000, 140 eri maasta. Eniten opiskelijoita on Yhdysvalloista, Kiinasta ja Saksasta. Suomalaisopiskelijoita yliopistossa on noin 70. Perustutkinto-opiskelijoista valtaosa on brittejä, mutta jatkotutkintoa tekevistä suurin osa on Iso-Britannian ulkopuolelta. Vuonna 2017 oikeustieteitä opiskeli lähes 700 perustutkinto-opiskelijaa.

Kaupungin keskusta on suhteellisen pieni. Yliopisto koostuu 35 collegesta, jotka lukeutuvat kaupungin pääasiallisiin nähtävyyksiin. Oikeastaan joka puolella keskustaa ja sen tuntumassa voi törmätä college-rakennukseen. Bodleianin vanha kirjasto on myös suuri kaupungin nähtävyys. Kyseisen kirjaston aineistoihin on haettava erikseen käyttölupaa. Päivittäin yleisölle järjestetään eripituisia opastettuja kierroksia kirjaston tiloissa. Oikeustieteillä ja yhteiskuntatieteillä on omat kirjastonsa, joissa on helppo asioida kulkuluvan/kirjastokortin kanssa. Kirjastojen sähköiset tietokannat ovat hyviä ja niitä kannattaakin hyödyntää mahdollisimman paljon.

Tutkimusyhteisönä Oxford on omaa luokkaansa, koko kaupunki elää ja hengittää yliopistosta. Lukuvuosi koostuu kolmesta lukukaudesta: Michaelmas (9.10.-3.12.), Hilary (15.1.-11.3.) ja Trinity (23.4.-17.6).

Bussimatka Lontoosta Oxfordiin kestää 1,5–2 tuntia, ruuhkista riippuen. Eri bussiyhtiöiden vuoroja on noin 15 minuutin välein. Junamatka on nopeampi, mutta hintavampi. Liikkuminen kaupungissa onnistuu hyvin niin kävellen, pyörällä kuin myös bussilla. Majoittuminen Oxfordissa on kallista. Muutenkin kannattaa olla ajoissa liikkeellä, jos haluaa saada majoituksen esimerkiksi 1–3 kuukauden ajalle.

Joka tapauksessa, suosittelemme kaupunkia ja yliopistoa vierailukohteena lämpimästi, jos haluaa kokea historian havinaa ja akateemista ilmapiiriä.

 

 

 

Mika Sutela             Moritz Wüstenberg

Tutkijatohtori        Nuorempi tutkija

 

Kuvat: Mika Sutela

Vankeusrangaistukset eläintensuojelurikoksis-ta ovat lisääntyneet

 

 

 

Tarja Koskela (OTT) toimii rikos- ja prosessioikeuden yliopistonlehtorina oikeustieteiden laitoksella.

Rikoslain muutoksen tavoitteena oli rangaistusasteikon laajempi käyttö eläinsuojelurikoksissa

Rikoslakiin lisättiin eläinsuojelurikoksen törkeä tekomuoto ja muutettiin eläintenpitokiellon sääntelyä vuonna 2011. Muutoksella tavoiteltiin sitä, että tuomioistuimet käyttäisivät rangaistuasteikkoa laajemmin ja aikaisemmin lieviksi katsottuja tekoja voitaisiin tuomita perustekomuotona. Eläinsuojelurikoksesta tuomittavaan rangaistukseen ei sen sijaan tehty muutoksia; edelleen rangaistuksena eläinsuojelurikoksesta voidaan tuomita joko sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Eläintenpitokiellon osalta haluttiin säätää määräaikaisen kiellon vähimmäispituudeksi yksi vuosi, koska tätä lyhyemmät eläintenpitokiellot eivät olleet osoittautuneet toimiviksi. Samalla säädettiin pysyvän eläintenpitokiellon kriteerit. Vaikka pysyvälle eläintenpitokiellolle asetettiin selkeät kriteerit, tarkoitus ei kuitenkaan ollut, ettei pitkiä määräaikaisia eläintenpitokieltoja enää määrättäisi.

Toteutuiko lainsäätäjän tavoitteet? Selvitin Defensor Legis -lehdessä (5/2018) julkaistussa tutkimuksessa, ankaroituiko oikeuskäytäntö eläinsuojelurikoksissa rikoslakiin tehtyjen muutosten jälkeen.  Tutkimuksessa analysoin vuosina 2011–2016 annettuja tuomioita (N=588) eläinsuojelurikoksissa ja vertasin niitä aikaisempiin tutkimustuloksiini vuosilta 2006–2009 (N=258).

Sakkorangaistusten osuus pieneni ja vankeusrangaistusten osuus kaksinkertaistui

Tutkimus osoitti, että merkittävin muutos eläinsuojelurikoksen rangaistavuudessa oli tapahtunut tuomittujen vankeusrangaistusten määrän osalta. Aikaisemmin eläinsuojelurikoksista tuomittiin noin 90 prosentissa tapauksista sakkorangaistus, uudemmassa aineistossa sakkorangaistusten osuus oli 80 prosenttia. Tuomittujen päiväsakkojen keskimääräinen lukumäärä oli kasvanut keskimäärin 39 päiväsakosta 43 päiväsakkoon, vaikkakin suurin osa päiväsakoista oli samalla tasolla kuin aikaisemminkin (mediaani ja moodi 40).

Vankeusrangaistusten osuus oli vajaat 20 prosenttia, kun se ennen oli noin 10 prosenttia. Aikaisemmin kaikki tuomitut vankeusrangaistukset olivat ehdollisia, uudemmassa aineistossa oli mukana neljä ehdotonta vankeusrangaistusta. Tosin niistä kaksi oli muunnettu yhdyskuntapalvelukseksi. Aikaisemmin vankeusrangaistusten keskimääräinen pituus oli 86 päivää, uudessa aineistossa 78 päivää. Vuosina 2006–2009 vankeusrangaistusten osuus oli kuitenkin määrällisesti niin pieni, ettei siitä voi tehdä tilastollisesti luotettavia johtopäätöksiä.

Muutoksen eläintenpitokielloissa ristiriitaisia

Vuonna 2011 rikoslakiin tehtiin muutoksia myös eläintenpitokieltosäännöksiin. Eläintenpitokiellon osalta oikeuskäytännön muutos näytti olevan jossain määrin ristiriitainen. Tutkimus osoitti, että tuomioistuimet olivat määränneet eläintenpitokieltoja aikaisempaa enemmän ja ne olivat olleet aikaisempaa useammin kaikkiin eläimiin kohdistuvia. Eläinten suojelun kannalta viimeksi mainittua muutosta voidaan pitää hyvänä, sillä ei kai voida olettaa, että esimerkiksi nautojaan kaltoin kohdellut kohtelisi tulevaisuudessa muita eläimiään paremmin.

Tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että pysyvän eläintenpitokiellon perusteiden säätäminen vaikutti oikeuskäytäntöön siten, että tuomioistuimet eivät enää määränneet yhtä helposti pysyvää eläintenpitokieltoa. Tämä lienee ollut lainsäätäjän tarkoituksin, koska pysyvän eläintenpitokiellon perusteiden luettelo kirjoitettiin tyhjentäväksi, jolloin se voidaan määrätä vain laissa mainittujen edellytysten täyttyessä. Perusteiden säätämisellä ei kuitenkaan tarkoitettu sitä, ettei pitkiä eläintenpitokieltoja enää määrättäisi. Tuomioistuimet määräsivät aikaisempaa enemmän lyhyitä eläintenpitokieltoja. Tutkimustulokset olivat eläintenpitokiellon osalta niin ristiriitaisia, ettei niiden perusteella voi sanoa onko oikeuskäytäntö eläintenpitokieltojen määräämisessä ankaroitunut vai lieventynyt.

Mitä pitäisi tehdä?

Eläintenpitokieltojen analysointi herätti kysymyksen, ymmärretäänkö eri viranomaisissa riittävällä tavalla eläintenpitokiellon tarkoitus turvaamistoimena vai onko kysymys asenteista? Esimerkiksi eläintenpitokieltomääräys, jonka mukaan jo aikaisemminkin vastaavan laisesta eläinsuojelurikoksesta tuomittu henkilö määrätään yleiseen, kaikkia eläimiä koskevaan eläintenpitokieltoon siten, että hän saa edelleen maatalouslomittajana hoitaa tuotantoeläimiä, ei vastaa lainsäätäjän tarkoitusta. Eläintenpitokieltohan tarkoittaa sitä, ettei kieltoonmäärätty saa omistaa, pitää eikä hoitaa eläimiä eikä muuten vastata eläinten hyvinvoinnista.

Eläintenpitokiellon määräämisen perusteita olisikin rangaistukäytännön yhtenäisyyden vuoksi tarpeen säännellä nykyistä tarkemmin. Samoin viranomaisten mahdollinen lisäkoulutustarve ja erikoistuminen eläimiin kohdistuneisiin rikoksiin olisi syytä ottaa arvioitavaksi.

Tarja Koskela

Alumnipaneeli 2.11.2018

Viikolla 44 vietimme Legio Ostiensis Ry:n vuosijuhlaviikkoa ja saimme tilaisuuden tutustua muutamaan Legion alumniin. Alumnit ovat oikeustieteiden laitoksen vanhoja opiskelijoita, jotka ovat oikeustieteiden laitokselle arvokkaita kumppaneita.

Legion alumnipaneelissa 2.11.2018 urapolustaan kertomaan saapuivat Heidi Poikonen, Denis Galkin, Mari Ojalammi, Outi Slant sekä Marianne Karppinen.

Heidi Poikonen toimii nykyisin sosiaalioikeuden yliopisto-opettajana Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.

Hänellä on aikaisempaa taustaa sosiaalityön parissa. Työura tarvitsi kuitenkin uutta potkua ja Poikosta alkoi kiinnostaa hallinnolliset asiat. Hän otti selvää asioista ja huomasi, että Joensuu oli ainut paikka, jossa järjestettiin sosiaalioikeuden opintoja.

Poikonen hakeutui Itä-Suomen yliopistoon opiskelemaan hallinto-oikeutta. Opiskellessaan hän osallistui Legion hallituksen toimintaan puheenjohtajan sekä vara puheenjohtajan tehtävien pariin.

Poikosen käytännön kokemus sosiaalioikeudesta nitoutui yhteen juridisen osaamisen kanssa ja hän pääsi yliopistolle työskentelemään opintojensa jälkeen.

Hänen mukaansa tutkijan uraa harkittaessa on hyvä opetella ajattelemaan juridiikkaa muustakin näkökulmasta kuin juristin näkökulmasta. Poikosen mukaan ”yliopistotyöt vaativat masokistisia piirteitä ja epävarmuuden sietämistä”, sillä työuran alussa ihminen työllistetään määräaikaisilla sopimuksilla ja vakituista työpaikkaa on vaikea saada ennen kuin on väitellyt itsensä tohtoriksi.

Hänellä ei ole tyypillistä työaikaa tai -paikkaa. Hän saattaa olla yhtenä päivänä Joensuussa, seuraavana Kuopiossa ja siitä siirtyä Kouvolaan. Tutkimusta tehdään aina, kun ei ole opetusta. Hänestä parasta tässä työssä on se, että voi itse suunnitella ja päättää mitä tekee ja milloin tekee.

Opiskelijoille vinkkinä hän kertoo, että verkostoituminen kannattaa ja nostaa esiin Twitterin merkityksen sosiaalisena verkostona. Ennakointitaitoa ja joustavuutta hän pitää tutkijan tärkeimpinä ominaisuuksina.

Denis Galkin puolestaan on päässyt projektipäällikön tehtäviin valtiovarainministeriöön. Hän pyrki alun perin Helsinkiin oikeustieteelliseen, mutta kun ovet sinne eivät avautuneet, haki hän Itä-Suomen yliopistoon opiskelemaan siviilioikeutta. Etenkin tietosuojaan liittyvät asiat kiinnostivat häntä.

Galkinin työhistoria on mielenkiintoinen. Hän pääsi heti lukion jälkeen työskentelemään Asianajotoimisto kalasatama Oy:lle ict- tehtäviin, jossa hän jatkoikin 10 vuoden ajan. Lisäksi hän on päässyt kahdesti kesätöihin kilpailu- ja kuluttajavirastoon. Yliopistollakin hän on kerennyt työskentelemään tutkimusassistenttina.

Galkinin mukaan ”tutkijan hommissa voi saada burn outin siitä, ettei tee mitään”. Tämä johtuu siitä, että tekemättömyys alkaa stressaamaan, kun tutkimus ei etene mihinkään.

Hän kokee, että tuurilla on iso merkitys työnhaussa ja muistuttaa, että rekrytointitilanteessa työn saamattomuus ei välttämättä johdu työnhakijan osaamisesta.

Julkisella puolella tärkeänä hän pitää hankintaoikeuden perusteiden osaamista, sillä se helpottaa asioiden käsittämistä. Lisäksi esiin nousee hyvän kirjallisen ulosannin merkitys juristin työvälineenä. ”Pientä osaamattomuutta voi peitellä hyvällä kirjallisella ulosannilla.” – Hän sanoo.

Valtiovarainministeriössä perus työpäivä koostuu hänen mukaansa kokouksista sekä sähköposteihin vastaamisesta. Hän kertoo työn olevan itsenäistä ja vastuullista.

Mari Ojalammi toimii henkilöstösuunnittelijana Pohjois-Karjalan maakuntaliitossa (Pohjois-Karjalan maakunta- ja sote- uudistuksen valmistelutiimi).

Lukion jälkeisenä välivuotenaan hän tajusi olevansa kiinnostunut oikeustieteistä ja etenkin niihin liittyvistä henkilöstöasioista. Tämän vuoksi hän halusi lukea työoikeutta ja johtamista.

Kandidaatin tutkielman jälkeen hän pääsi harjoitteluun PKSSK:lle (nykyinen Siunsote) henkilöstöhallintoon, jonka jälkeen hän sai jatkaa kyseisessä työpaikassa muutaman kuukauden projektisuunnittelijana.

Maisteriksi valmistumisen jälkeen Ojalammi aloitti jälleen PKSSK:lla. Kun työt päättyivät, hakeutui hän jatko-opiskelijaksi Itä-Suomen yliopistoon. Puolen vuoden jälkeen hän pääsi Kiteelle töihin 6 kuukaudeksi, jonka jälkeen hän jatkoi opintojaan vuoden ajan.

Opinnot eivät kuitenkaan tuntunut omalta ja kuin tilauksesta, pääsi hän äitiyslomalle. Äitiysloman jälkeen Ojalammi ei halunnut jatkaa enää opintojaan ja pääsikin töihin Siunsotelle rekrytointisuunnittelijan tehtäviin puoleksi vuodeksi, jonka jälkeen hän haki maakunta- ja soteuudistustiimiin, jossa hän tällä hetkellä työskentelee.

Tällä hetkellä hän kokee käyttävänsä oman potentiaalinsa työtehtävissään ja hän pitää työstään. Hän kokee, että työoikeus ja johtaminen on täydellinen pari hänen työssään.

Hän pitää tasa-arvo ja yhdenvertaisuusasioita sekä viestintäopintoja tärkeinä.

Kyseisessä työssä ei ole yhtään samanlaista työpäivää. Hänen kalenterinsa täyttyy noin kuukausi etukäteen erilaisista kokouksista, tapahtumista ja tilaisuuksista, joihin hän pääsee esiintymään. Lisäksi hänen töihinsä kuuluu erilaisia strategiapäiviä sekä sähköposteihin vastaamista. Hän kertoo tekevänsä aina sitä, mikä inspiroi.

Outi Slant työskentelee työ- ja elinkeinoministeriössä ydinenergiaan kohdistuvissa erityisasiantuntijan tehtävissä.

Hän on tiennyt lapsesta saakka, että oikeustieteet ovat hänen juttunsa. Hän pyrki oikeustieteelliseen, mutta ei päässyt sisään, joten hän lähti opiskelemaan matematiikkaa. Yliopistoon päästyään matematiikan opinnot kuitenkin siirtyivät oikeustieteiden kurssien tieltä ja hän haki uudelleen lukemaan valtiosääntöoikeutta. Hänen sivuaineitaan olivat Eurooppaoikeus sekä oikeustaloustiede ja lainsäädäntötutkimus.

Outi Slant toimi opiskeluaikanaan Legion hallituksen puheenjohtajana.

Opintojensa loppuvaiheessa hän oli tutkimusassistenttina yliopistolla, mutta muutti sittemmin Helsinkiin. Tällöin hänelle avautui mahdollisuus päästä oikeuspoliittiselle tutkimuslaitokselle tutkijaksi. Työ edellytti kuitenkin opintojen loppuun saattamista.

Hän aloitti tutkijan uransa 2013 ja pääsi osallistumaan myös yhteiskunnallisen ja ympäristölainsäädännön yhteishankkeeseen.

Slant jäi työstään äitiyslomalle ja tuolloin lainvalmistelu alkoi kiinnostaa. Mielenkiintoisia työpaikkoja ei kuitenkaan ollut avoinna. Sitten hän löysi työpaikkailmoituksen, jossa etsittiin työntekijää työ- ja elinkeinoministeiöön. Hän haki ja sai kyseisen työn.

Nyt hän kokee pääsevänsä käyttämään valtiosääntöoikeudellista osaamistaan. Työtehtäviin kuuluu ydinenergiasääntelyyn liittyvää lainvalmistelua sekä hallintopäätöksiä. Hänen mukaansa virkamiehen uralla hallinto-oikeudellisesta osaamisesta on hyötyä. Hänen työpäiviinsä kuuluu kokouksia ja palavereja sekä sähköpostien lukemista ja niihin vastaamista. Lisäksi hänen tulee hoitaa hänelle kuuluvat muut tehtävät, kuten lainvalmistelu sekä äkilliset työt.

Marianne Karppinen työskentelee hallintopäällikkönä Kainuun Osuuspankissa. Lukioaikana hänen lempiaineisiin kuuluivat yhteiskuntaoppi sekä psykologia ja hän mietti uraa niiden kahden aineen välillä. Abiturienttina Joensuun oikeustieteiden laitoksen esittely kuitenkin vakuutti hänet. Hän pääsi heti lukion jälkeen sisään opiskelemaan Eurooppaoikeutta ja siviilioikeutta. Hän piti Eurooppaoikeuden opinnoista, koska englannin kielinen aineisto harjoitti hänen kielitaitoaan.

Opiskeluaikanaan hänen urahaaveisiinsa kuului työskentely ministeriössä, virkamiehenä, diplomaattina tai jatko-opiskelijana.

Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat opiskelujen edetessä loppua kohti.

Karppinen oli aikaisemmin työskennellyt kesätöissä pankissa ja hän päätti tiedustella olisiko siellä vapaita työpaikkoja. Hän pääsi pankin asiakasneuvojaksi, josta yleni pankkilakimieheksi. Kyseistä työtä hän teki 3.5 vuotta, jonka jälkeen hän haki hallintopäällikön paikkaa toiselta paikkakunnalta ja sai työn.

Hänen tehtäviinsä kuuluu henkilöstöasiat sekä pankin hallinnon pyörittäminen. Lisäksi hän vastaa pankin tasolla rahanpesua estävistä toimista.

Tässäkään työssä päivät eivät ole samanlaisia. Karppinen pyrkii olemaan töissä 9-17 välillä. Tehtävät jaksottuvat vuosikellomaisesti, mikä tarkoittaa sitä, että loppuvuoden tehtäviin kuuluu muun muassa ensivuoden suunnittelu esimerkiksi tilinpäätöksen ja tulostavoitteiden osalta. Tyypilliseen päivään kuuluu tiimipalaveri, pankin johtoryhmän kokous sekä sähköpostien lukeminen ja niihin vastaaminen.

Marianne Karppisen mukaan parasta työssä on se, että se sisältää sopivan määrän itsenäistä työtä, mutta työssä pääsee kuitenkin olemaan myös ihmisten kanssa tekemisissä.

Ikävimpiin asioihin hän listaa henkilöstöhallintoon liittyvät toimet, kuten kurinpito. Hänen mukaansa seminaarikursseista on hyötyä, jos haluaa töihin, jossa pitää olla esillä.

Tämän vuoden alumnipaneelin vieraita yhdisti sattuman kautta löydetyt työpaikat. He korostivat sitä, että aluksi työt eivät välttämättä ole sitä, mitä haluaa loppu elämän tehdä, mutta lopulta työnteko kannattaa. Kaikki olivat myös yhtä mieltä siitä, että opintojen aikainen sosiaalistuminen ja kirjoitustaidon kehittäminen ovat nykypäivänä opiskelijalle tärkeitä asioita tulevaa työelämää ajatellen.

Krista Kokki
Legion hallituksen sihteeri

 

Tohtori harjoittelemassa maailmalla: Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssi

 

 

 

Katja Karjalainen
tutkijatohtori, kansainvälinen yksityisoikeus, perhe- ja jäämistöoikeus

Tammikuun alussa pakkasin laukkuni ja lensin kuukaudeksi kohti kansainvälisen yksityisoikeuden mekkaa, Haagin konferenssia. Laukku jäi talvimyrskyjen ja muiden vastoinkäymisten armoille muutamaksi päiväksi, mutta minä pääsin melkein ajoissa perille – tehtyäni ensin pakollisen visiitin vaatekauppaan, koska ennakkoon saamieni pukeutumisohjeiden perusteella suomalaisesta yliopistomaailmasta tuttu hupparijuristi ei olisi käynyt laatuun.

Kansainvälinen yksityisoikeus on ollut suomalaisittain paitsiossa. Kansainvälisyksityisoikeudelliset kysymykset usein sivuutetaan tuomioistuimissa. Yliopistoissa on vasta viime vuosina ollut säännöllistä opetusta. Minä olin aikoinani siinä mielessä onnekas, että poikkeuksellisesti silloin, kun tein Helsingin yliopistossa aineopintoja, järjestettiin sekä Ulla Liukkusen että Tuulikki Mikkolan kurssit. Muistan istuneeni luentosalissa erään Ullan luennon jälkeen ja ajatelleeni, että tämä on kiinnostavinta, mitä olen kuullut koko oikeustieteellisen aikana.

Sille tielle minä sitten jäin. Väittelin Helsingin yliopistosta syksyllä 2016. Tutkimukseni aiheena oli Haagin konferenssin laatima aikuisten kansainvälistä suojelua koskeva yleissopimus. Eräässä kansainvälisessä konferenssissa, kun vielä tein väitöskirjaani, minulle ehdotettiin, että voisin tehdä Haagin konferenssin pysyvässä toimistossa lyhyen harjoittelun. Ajatus tällaisesta tutkimuksellisesta työjaksosta jäi tuolloin aikataulusyistä, mutta heräsi uudestaan, kun toimitin konferenssiin väitöskirjani abstraktin. Saatuani sittemmin postdoc -rahoitusta Wihurin säätiöltä ja matkarahat Suomalaiselta Lakimiesyhdistykseltä oli viimeistään selvää, että minun olisi lähdettävä testaamaan ja kartuttamaan tietojani ja taitojani maailmalle. Katsomaan, millaisena näyttäytyy käytännössä yleissopimus, jonka tutkimiseen käytin kaiken kaikkiaan melkein seitsemän vuotta elämästäni.

Reissu kannatti, mutta ehkä eri tavalla kuin ennakkoon ajattelin. Minulle nimittäin aukesi näköala siihen hienovaraiseen kansainväliseen diplomatiaan ja kaupankäyntiin, mitä kansainvälisten yleissopimusten laatiminen ja voimaan saattaminen vaatii. Myös sellaisilla aloilla kuin kansainvälinen yksityisoikeus, jota lähtökohtaisesti on pidetty varsin arvovapaana ja epäkiinnostavana pienten piirien puuhasteluna. Kansainvälisen yleissopimuksen rakentaminen on tarkkaa työtä, jossa monenlaiset intressit on otettava huomioon. Liian löyhät muotoilut vähentävät sopimuksen käyttöarvoa. Liian tiukat muotoilut eivät puolestaan ota riittävällä tavalla huomioon kansallisia arvoja ja lainsäädännöllisiä eroavaisuuksia. Ne vähentävät valtioiden halukkuutta voimaan saattaa valmiita yleissopimuksia.

Valmis yleissopimus on myytävä. Haagin konferenssi onkin eräänlainen kansainvälisen yksityisoikeuden autokauppias. Verbaalisella jonglöörauksella se yrittää rakentaa globaalia kansainvälisen yksityisoikeuden kenttää. Se pyrkii saamaan mahdollisimman monia valtioita liittymään sekä itse konferenssiin että sen laatimiin yleissopimuksiin. Keskeinen osa pysyvän edustuston tehtävää on markkinoida eri valtioille konferenssin yleissopimuksia ja korostaa niiden voimaan saattamisen etuja. Kansainvälisen yksityisoikeuden tarkkaan kielenkäyttöön tottuneelle tulee jopa hieman yllätyksenä, kuinka löyhää terminologiaa käytetään ja löyhiä yhteyksiä eri säädösten välillä etsitään niin sanotusti markkinointitarkoituksessa.

Usein juuri hiljainen ja rivien välistä luettava, ehkä sivulauseissa, ilmenevä tieto on tutkijalle se kaikkein tärkein. Tällainen tieto laajentaa usein ymmärrystä maailmasta ja tutkimusaiheesta paljon enemmän kuin tieto, jonka hankkimisen eteen näkee erikseen paljon vaivaa tai tehtävä, jota nimenomaisesti alkaa tekemään. Yksittäisiä sinällään mielenkiintoisia työtehtäviä tai hyödyllistä Rauhanpalatsin kirjastossa meditoimista ja tiedonhakua antoisammaksi muodostuivatkin nimenomaan ne hiljaisen tiedon verkostot ja se, mitä rivien välistä löysin.

Katja Karjalainen

(Defensor Legis julkaisee numerossa 5/2018 asiantuntija-artikkelini: ”Tavoitteena globaali kansainvälinen yksityisoikeus: Haagin konferenssin kivinen taival”, jossa pohdin konferenssin tehtävää, tavoitteita ja toimintamahdollisuuksia.)

Ilmaisen terveydenhoidon maksut ja muita tšekkiläisiä pähkinöitä

 

 

 

 

 

 

 

 

Maija Aalto-Heinilä, Niko Soininen ja Seppo Sajama oli kutsuttu IVR:n (The International Association for the Philosophy of Law and Social Philosophy) Tšekin osaston ja Kaarlen yliopiston 14.09.2018 järjestämään Historical and New Approaches to Legal Interpretation -työpajaan. Sen tarkoituksena oli edistää suunnitteilla olevan suomalais-tšekkiläisin voimin toteutettavan kirjan Legal Interpretation valmistumista. Kirjaidea oli syntynyt elokuussa 2015 Valamon laitoskokouksen yhteydessä. Koska silloisesta projektiryhmästä puuttui oikeushistorian (erityisesti Savignyn ja keskieurooppalaisen tradition) asiantuntija, Seppo rohkaisi mielensä ja meni syyslomamatkallaan lokakuussa 2015 tapaamaan dosentti Jan Wintriä Prahan Kaarlen yliopiston oikeusteorian laitokselle. Janin jaetussa työhuoneessa oli toinenkin oikeusteoreetikko, dosentti Pavel Ondřejek. Molemmat innostuivat ideasta ja halusivat kuulla lisää. Syyskauden kestäneen kirjeenvaihdon tuloksena sovittiin kirjan suuntaviivoista ja päätettiin järjestää Joensuussa huhtikuussa 2016 työpaja, johon Jan ja Pavel osallistuisivat. Sitä seurasikin sitten toinen työpaja Prahassa syyskuussa 2018.

Työpajaan osallistui myös muuta Kaarlen yliopiston oikeusteorian laitoksen henkilökuntaa ja jatko-opiskelijoita. Esityksissä käsiteltiin mm. Savignyn tulkintakaanoneita, merkityksen ja tulkinnan käsitteitä, logiikan roolia oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa, sekä pohdittiin, tarvitaanko perustuslain tulkinnassa Savignyn perinteisten kaanoneiden lisäksi uusia tulkintakaanoneita. Kuten yleensäkin, mieleenpainuvinta työpajassa eivät niinkään olleet itse esitelmät, vaan niiden synnyttämät keskustelut. Eniten keskustelua ja jopa kiistelyä aiheutti se, kuinka paljon oikeudellinen tulkinta voi muuttaa lakitekstissä olevien sanojen arkikielisiä merkityksiä. Voiko tulkinta kääntää arkikielisen merkityksen aivan päälaelleen?

Dosentti Jan Tryzna kysyi esityksessään, voiko Tšekin perustuslain takaaman ”oikeuden ilmaiseen terveydenhoitoon” ymmärtää niin, että maksujen periminen on sallittua. Työpajan osallistujat jakautuivat tässä kysymyksessä kahteen leiriin. ”Liberaalit” olivat sitä mieltä, että lakitekstiä voi joskus joutua (hyvin systeemisin ja tavoitteellisin perustein) tulkitsemaan täysin arkikielisen merkityksen vastaisesti. ”Konservatiivit” taas olivat sitä mieltä, että sanojen arkikielinen merkitys asettaa rajoituksia tulkinnalle; siksi lakitekstiä – ja varsinkaan perustuslain tekstiä – ei voi taivuttaa vastakohdakseen.

Liberaalien mukaan sanamuodon kääntyminen vastakohdakseen on mahdollista mm. siinä tapauksessa, että maksuttomuus ajaisi koko terveydenhuoltojärjestelmän kriisiin, jolloin kukaan ei saisi asianmukaista hoitoa. Vaikka sanamuodon mukainen tulkinta on heidänkin mukaansa aina lähtökohta (pääsääntö), joskus (poikkeustapauksissa) on pakko käyttää systeemisiä ja tavoitteellisia perusteita. Niiden kasautuessa myös täysin perustuslain arkikielisen merkityksen vastainen tulkinta voisi periaatteessa olla mahdollinen.

Konservatiivinen vasta-argumentti oli se, että tuomari voi periaatteessa ratkaista asian miten tahansa, mutta jos ratkaisu on päinvastainen kuin sovelletun normin arkikielinen merkitys, olisi rehellisempää sanoa, että kyseinen normi tosiasiassa sivuutettiin ja asia ratkaistiin jollakin muulla perusteella. Koska tätä on vaikea tehdä perustuslain tapauksessa, pitäisi katsoa, mitä kyseinen artikla 31 todella sanoo: ”Jokaisella on oikeus terveytensä suojeluun. Kansalaisilla on oikeus julkiseen vakuutukseen perustuvaan ilmaiseen terveydenhoitoon ja terveyspalveluihin lain asettamissa puitteissa” (kor. lis.). Jos valtion varat eivät riitä, ei ole tarpeen rikkoa perustuslakia; tavallisen lain asettamien puitteiden muuttaminen riittää. (Pystyykö populistien miehittämä parlamentti siihen, on tietysti toinen kysymys.)

Dosentti Karel Beran piti toisen mieleen jääneen esityksen. Hänen aiheenaan olivat Tšekin tuoreen siviililakikirjan (Občanský zákoník, 2014, lyh. ”OZ”) sisältämät lain- ja sopimustentulkinnan säännöt, erityisesti OZ § 2(2):n laintulkintasääntö. Koska Tšekin OZ on Itävallan edelleen voimassa olevan siviililakikirjan ABGB:n (1811) rintaperillinen, ei ole ihme, että näillä kahdella on paljon yhteistä. Myös OZ § 2(2):n esikuva löytyy ABGB § 6:stä. Itse asiassa ne antavat täysin saman laintulkintaohjeen:

”Laille ei saa antaa muuta merkitystä kuin sen, joka käy ilmi sanojen omasta merkityksestä niiden kontekstissa sekä lainsäätäjän selvästä tarkoituksesta” 

Ainoa merkittävä ero AGBG:n ja OZ:n versioiden välillä on se, että edellä olevan säännön jälkeen AGBGvaikenee, mutta OZ lisää vielä kryptisesti:

”… eikä kukaan saa vedota oikeussäännön sanoihin niiden merkityksen vastaisesti.”

Beranin keskeinen ongelma oli tämän lisäyksen tulkinta. Koska tulkinnassa on lähdettävä siitä, ettei laissa ole mitään turhaa (koska lainsäätäjä on rationaalinen), ”tšekkiläisen” lisäyksen on sanottava jotain sellaista, mitä ”itävaltalainen” alku ei sano.

Yksi ratkaisu olisi sanoa, että lisäys sanoo vain, ettei lain kirjaimeen (slova, ”sanoihin”) saa vedota lain hengen (smysl, ”merkityksen”) vastaisesti. Mutta olisiko lainsäätäjä todella halunnut kirjata tämän juridisen selviön lakikirjaan?

Toinen, lainsäätäjää arvostavampi, ratkaisu voisi löytyä katsomalla tarkemmin lain sanamuotoa. Sen viisi merkitysteoreettisesti painavaa sanaa on alla lihavoitu ja niiden saksan- ja tšekinkieliset vastineet annettu suluissa. Lopun tšekkiläinen lisäys on kursivoitu.

”Laille ei saa antaa muuta merkitystä(Verstand, význam) kuin sen, joka käy ilmi (hervorleuchtet, plyne) [1] sanojen omasta merkityksestä(Bedeutung, smysl) niiden kontekstissa sekä [2] lainsäätäjän selvästä tarkoituksesta (Absicht, úmysl), eikä kukaan saa vedota oikeussäännön sanoihin (slova) niiden merkityksen(smysl) vastaisesti.

Ensimmäisessä lauseessa sanotaan, että tulkinnassa lakitekstilleannetaan(lisätään, liitetään) merkitys (význam). Tämä herättää kysymyksen, onko lakitekstillä lainkaan merkitystä ennen kuin tulkitsija antaa sille sellaisen (kuten Stanley Fish väittää). ABGB:n ja OZ:n kirjoittajat tuskin uskoivat niin. Luultavimmin he ajattelivat, että lakitekstillä on jonkinlainen esi- tai alkumerkitys (smysl) jo ennen tulkintaa. Tulkinta ei siis luo loppumerkitystä (význam) tyhjästä, vaan se syntyy työstämällä alkumerkitystätulkintaprosessissa. Lainsäätäjä heittäytyy lähes runolliseksi sanoessaan, että loppumerkitys ”virtaa” (tšekiksi) tai ”loistaa” (saksaksi) alkumerkityksestä – tai proosallisemmin käännettynä ”käy ilmi” siitä. Merkitysten ”virta” tai ”loiste” ei kuitenkaan synny itsestään, vaan se pitää käynnistää asettamalla tulkittavana oleva ilmaus sopivaan paikkaan. Lakiteksti mainitsee kaksi sellaista: (1) sanojen kontekstin ja (2) lainsäätäjän ilmeisen tahdon. Nämä vastaavat perinteisiä systemaattista ja intentionaalista kaanonia – Savignylla systemaattista ja historiallista kaanonia.

Mutta onko tšekkiläisenlisäys lainkaan tarpeen? Minkä lisäominaisuuden OZ § 2(2):n lisäys tuo ABGB § 6:een? Kummasta Tšekin lainsäätäjä haluaa lisäyksellään varoittaa: sanamuodon mukaisen tulkinnan vai tavoitteellisen tulkinnan liikakäytöstä? Olisiko hänen pitänyt käyttää lisäyksen lopussa mieluummin loppumerkitystä tarkoittavaa sanaa ”význam” kuin alkumerkitystä tarkoittavaa sanaa ”smysl”? Näkikö hän niiden eron? Vaikka näihin kysymyksiin tulkintasäännön tulkinnasta ei vielä löytynytkään vastausta, saimme joka tapauksessa Prahasta uusien tuttavuuksien lisäksi repullisen mainioita ongelmia ja esimerkkejä tulevaan kirjaamme.

Seppo Sajama

Sharing the passion to change the world – empowering students to curb climate change

 

 

 

A discussion with the Programme Coordinator of the MDP in Environmental Policy and Law, Tuomas Palosaari, by Mari Moilanen

“The decisions we make today are critical in ensuring a safe and sustainable world for everyone, both now and in the future. The next few years are probably the most important in our history”, said Debra Roberts, Co-Chair of IPCC Working Group II, in the press release of the world’s most significant climate report in October, 2018.

In the aftermath, the coordinator of the MDP in Environmental Policy and Law, Tuomas Palosaari, describes the skills that the MDP students develop during their studies to act for a better future.

What do you do, Tuomas?

I’m a lecturer as well as the Coordinator of the Master’s degree programme in Environmental Policy and Law. I take care of many kinds of tasks related to planning, admission, student counselling and lecturing.

I’m also a graduate from the same programme. During my Bachelor’s studies in Finnish environmental law I got more and more interested in global aspects, so I applied to this programme since it fit perfectly my interests and ambitions. And now I’m continuing that path as the coordinator, while at the same time planning my PhD on international environmental law.

What are you passionate about in your field?

I’m interested in the big picture: what is the state of international environmental law, why is it as it is, and where are we going? Climate change plays a central role in every environmental discussion today, making it a natural focus for me. Although I’m from the inland of Finland, I’m also very interested in maritime law. The high seas are kind of a wild west: full of possibilities as well as global risks.

Climate change is a prominent part of the studies – how does it show in practice?

Climate change is interlinked with practically all environmental issues we face today – from biodiversity loss to ozone depletion and air pollution. We offer a variety of courses directly or indirectly related to climate change. We have a specific course on climate change law and policy, but the topic is also addressed in courses on trade and the environment, international forest policy and law, international water law, and so on. Our staff and visiting experts include several professionals working at the centre stage of global climate action, and that knowledge is a valuable asset to pass to new generations of professionals.

However, climate change is not the only focal area. Students have a lot of freedom in planning their studies, and they can choose to focus on, for example, sustainable development, energy policy, natural resources governance or conflict resolution.

What is the current state of our climate? Why do we need more professionals to facilitate quick and drastic action?

We all know the situation is certainly alarming. The recent IPCC report urged the world to take rapid and far-reaching actions to keep the rise of global temperatures under 1.5 degrees Celsius, or else the natural and human systems will face serious consequences. It’s not a very encouraging report, but it makes it clear that we all need to do more than we are currently doing and be more ambitious.

What kind of thoughts do the students have on climate change issues? How is the international political turmoil reflected in the classroom?

I think that the news we have to read today on climate change and its consequences work as a catalyst for many of our students. For instance, the reactions to Trump’s announcement to withdraw from the Paris agreement have been strong in class and many times students wonder why international laws can’t force the States to do more to curb climate change. There’s frustration but, what’s more important, there’s enthusiasm to change things among our students.

However, it is important to place political developments – from the Trump administration to China’s rise in the world – in their context. Therefore our MDP seeks to provide students with the knowledge they need to understand what the true impacts of such political developments can be, what the ongoing value of international law is, and how other countries, non-state actors and subnational authorities can respond in the face of countries threatening to withdraw.

How does the MDP strive to support students’ personal passion to take concrete action in curbing climate change?

Our students are usually already very motivated when they apply for the programme. However, they may not be aware of all the things that are available to them to contribute.

I think that is our main job: to give the right tools and knowledge for the students to pursue their own interests and make a change: whether it’s in governments, the private sector, civil society or through further academic studies. We encourage discussion and the transfer of ideas, and that is why we have a lot of contact teaching and arrange for interactive discussions in our studies.

What can we do as individuals?

Especially with modern technologies and means of communication, I think it is an outdated way of thinking that individuals do not have an impact, and that we are simply passengers in political turmoil. We can all contribute small parts, like cogs in a big machine. But it requires an understanding of the problems and mastering the knowledge and skills to respond to those problems.

Environmental Cooperation under CETA: Bold New Linkages, Bolder Risks

 

 

 

 

Sabaa A. Khan and Kati Kulovesi

Dr Sabaa A. Khan is Senior Researcher at CCEEL / UEF Law School. Her areas of expertise include regional trade agreements and she serves on the Joint Public Advisory Committee of the Commission for Environmental Cooperation, under an appointment by Canada’s Minister of Environment and Climate Change.

Dr Kati Kulovesi is Co-Director of CCEEL and Professor of International Law at the UEF Law School. She specializes in climate change law and holds a PhD in international economic law from the London School of Economics and Political Science.

The EU and Canada highlight climate change and the Paris Agreement in context of the CETA

In the same week as Canada, Mexico and the United States signed a new regional trade agreement that makes absolutely no mention of climate change, Canada and the EU made new efforts to formalize the climate change and trade linkage within the Canada-EU Comprehensive Economic and Trade Agreement (CETA). Representatives of the EU and Canada convened in Montréal for the inaugural meeting of the CETA Joint Committee, mandated to oversee and facilitate the implementation of all aspects of trade and investment under the CETA.

The meeting’s outcomes included a recommendation on ‘trade, climate action and the Paris Agreement’, reiterating the Parties’ shared commitment to the international climate change regime and Article 24.12(1)(e) of the CETA that specifically addresses climate change. The recommendation further signals the Parties’ intention to “step up the role of the Paris Agreement in their bilateral cooperation”.

This can be seen as a promising signal that the international climate change regime will play a salient role in shaping mega-regional trade flows. It is worth noting, however, that the increased trade in merchandise that has taken place under the first year of the CETA’s provisional application appears to be in sectors that are energy-intensive, and closely linked to the high-emissions extractive industries.

Source: Government of Canada

Moreover, the Joint Committee’s reaffirmation of the Paris Agreement at this point in time is an environmental moment worth modest celebration in light of ongoing concerns regarding the potentially massive environmental implications of the CETA investment protection provisions and the legally-ambiguous investment tribunal established under Art. 8.27.

Will the CETA’s Investment Chapter Have a Negative Impact on Environmental Protection in the Finnish Mining Sector?

While Canada and the EU continually underscore the immense mutual benefit that the CETA brings to businesses and communities and its environmentally progressive nature, it is difficult to ignore that the greatest environmental impact of the CETA is likely to be determined by its Investment Chapter, not the Trade & Environment Chapter that is explicitly dedicated to environmental issues.

The basic idea underlying the CETA’s Investment Chapter is to ensure that investors are treated equally and fairly, and that there is no discrimination between domestic and foreign investors. One of the mechanisms it includes for foreign investment protection is the possibility for investors to take legal action against governments through a new Investment Court System. A critical apprehension in this respect is that the prospect of costly legal challenges and damage to a country’s reputation in hosting investment might discourage governments from taking legitimate and necessary regulatory and administrative actions to protect environmental and public interests.

Even though the Investment Chapter reaffirms Parties’ regulatory right with regard to achieving legitimate policy objectives, including the protection of public health and the environment (Article 8.9), the provision on what constitutes a breach of fair and equitable treatment of investors (Article 8.10.4) leaves open the possibility for an investor to challenge governmental measures based on “legitimate expectations.” In light of these provisions, there are valid concerns that the CETA’s profitable implications for Canadian and EU investors come at the expense of the Parties’ willingness to regulate in the public interest and according to the principle of sustainable development.

In the context of the mining industry in particular – a key Canadian sector expected to benefit from the trade agreement – it is difficult to set aside the potential environmental and public health risks for EU Member states that are linked to the CETA’s investment protection rules and dispute settlement architecture. With over 50% of publicly-listed global exploration and mining companies headquartered in Canada, the CETA has not only opened up EU market access to a lucrative and globally powerful group of corporations, it has empowered them through the investment protection chapter to challenge public policy measures that interfere with their natural resource development projects.

In Finland, the mining sector has been one of the key concerns in the context of the CETA. Past negative experiences, including from the Talvivaara mine, have increased the public’s awareness of the sector’s potential environmental impact. When approving the CETA, the Parliament requested the government to evaluate the need to reform the Finnish mining legislation in consideration of the CETA. In response, the government commissioned an expert report, which saw no need for reform. The report’s key message is that the Finnish legal system already contains adequate protection to ensure investors’ fair and equitable treatment.

This finding and the report have, however, generated controversy, not least because the report was commissioned from a law firm known for representing the interests of the mining sector and multinational mining companies. One of the questions is whether the legal analysis in the report is objective enough to constitute a response to the Parliament’s request.

Looking at the report commissioned by the Finnish government, it contains comprehensive and well-informed analysis of the Finnish national legislation. However, the international law dimension would have merited more attention. This would have included analyzing relevant case law to understand what kind of government actions have been challenged through investor-state dispute settlement. Such analysis should have studied at least case law involving the mining sector and Canadian mining companies.

Looking at investor-state dispute settlement, Canadian mining companies already have an extensive track record in seeking financial compensation from governments through arbitral disputes. The request for arbitration filed at the International Center for Settlement of Investment Disputes (ICSID) by Toronto-listed Gabriel Resources against Romania, seeking $4.4 billion for alleged losses in its halted gold-mining project, and the dispute between Vancouver-based Eldorado Gold and Greece (ruled in favor of Eldorado Gold) over the environmental impacts of mine development in the northern region of Halkidiki, are reflective of the kind of mining disputes that could proliferate under the CETA.

In the Gabriel Resources vs. Romania case, the mining company is basing its claim on “unjustified delays in the administrative permitting process, imposing shifting and non-transparent legal requirements, politicizing applicable legal and administrative processes, and ultimately abdicating the responsibility to make decisions on the permitting of the Project in contravention of the applicable legal framework.” In Eldorado Gold vs Greece the claimant’s argument also concerned, inter alia, delays over issuing environmental permits.

A quick glance at the relevant case law thus shows that legal arguments made in the actual proceedings tend to be more complex than those studied in the expert report commissioned by the Finnish government. It would therefore have been useful to also study the actual case law and consider its relevance in the Finnish context. Whether this would have affected the overall conclusion remains unknown without comprehensive analysis.

Overall, the concern remains over the CETA’s Investment Chapter risking to immobilize EU Member states’ from regulating in the interest of public and environmental health protection. Of course, Canada could face similar challenges brought on by EU investment in Canada-based mining operations. Since the Investment Chapter has not been implemented under the provisional application, and the CETA itself has yet to be fully ratified, there is still space for EU Member states to bring in mining legislation reforms to counteract the possible financial, environmental and public health risks associated with the expansion of Canadian mining interests in the EU.

"Oikeutta kohtuudella" is the official blog of UEF Law School. Posts in Finnish or in English.