Avainsana: empiirinen tutkimus

Julkaistu

Pysyykö oikeustiede mukana modernin yhteiskunnan murroksessa?


 
 
 
 

Mika Sutela

Kirjoittaja on väitellyt Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitokselta
 

Oikeustiede keskittyy lakien soveltamiseen, tulkintaan ja systematisointiin. Paavo Kastarin (1980) sanoin ”juridiikka on käytännön tiede”. Oikeustieteissä on kuitenkin tänä päivänä entistä enemmän tilaa monipuoliselle tieteelliselle osaamiselle.

OIKEUSTIETEISSÄ TUTKIMUSKOHTEET EDELLYTTÄVÄT NYKYPÄIVÄNÄ LAAJAA MENETELMÄTYÖKALUPAKIN VALIKOIMAA

Twitterissä asianajaja, OTT Kai Kotiranta kommentoi 14.8. yliopistonlehtori, OTT Sampo Mielityisen twiittiä (13.8.2019) seuraavasti: ”Lainopillinen tutkimus on pitkälti tradition toistamista ja siksi nykypäivänä helposti tunkkainen metodi. Tarvitaanko oikeustieteessä laajempaa näkemystä ja useampien metodologisten työkalujen käyttämistä – lopputulos tärkeämpi kuin selvästi nimettävissä oleva metodi?” Tämä kirjoitus sai alkunsa pääosin tästä seuranneen somekeskustelun pohjalta.

Oikeustieteen valtavirta on aina keskittynyt ja niin tulee keskittymään myös tulevaisuudessa lakien soveltamisen, tulkinnan ja systematisoinnin kysymyksiin. Juristi on asiantuntija oikeussääntöjen sisällön selvittämisessä ja niiden soveltamisessa elävän elämän asioihin ja ongelmiin. (Lehtimaja 1981 ja Tala 2005.) Kuitenkin jo 1960-luvun lopussa Antero Jyränki totesi, että ”uusi” juridiikka edellyttää varsin monipuolista menetelmällistä koulutusta (Jyränki 1969).

Tieteelliset tutkimusmenetelmät ovat tutkijalle välttämätön työkalupakki. (Hirvonen 2011.) Tutkimusongelma määrää pääsääntöisesti tutkimusmenetelmän, ja jos pakista ei löydy muuta kuin vasara, se rajoittaa paljon työskentelyä. Toisin sanoen, jos menetelmäosaaminen rajoittuu suppeaan valikoimaan, tutkimuskohde helposti rajautuu sen perusteella eikä toisinpäin. Laajempi metodologinen hallinta avaisi uusia näkökulmia. Voitaisiin esittää monipuolisia tutkimuskysymyksiä.

Oikeustieteellisessä tutkimuksessa tutkimusongelmat ja -kysymykset, kuten myös tutkimusaineistot yhteiskunnallisen oikeustutkimuksen osalta, tulevat useimmiten käytännön työelämästä, eri hallinnonaloilta. Tutkimuskohteet ovat oikeustieteissä toisinaan monimutkaisia, esimerkiksi asiat eivät ole välttämättä yksinkertaisia syy-seuraussuhteiltaan. Tämä puoltaa vähintäänkin kohtuullisen kokoisen menetelmätyökalupakin hallintaa. Tutkimusongelmiin, tutkimuksen kysymyksenasettelun muotoiluun sekä siihen, minkälaisen aineiston varassa asetettuihin kysymyksiin pyritään vastaamaan vaikuttaa se, lähestytäänkö asiaa suppeasti yhden oikeudenalan sisältä vai monitieteisesti ulospäin avautuvasti (Määttä 2000).

MONITIETEISEEN TUTKIMUKSEEN TUTUSTUMINEN HYVÄ ALOITTAA AJOISSA

Joskus opinnäytetyössä väitetään tehtävän empiiristä tutkimusta, vaikka tosiasiassa työ ei sitä ole. Yksi tutkittavaa ilmiötä esittelevä taulukko tutkielman johdantoluvussa ei vielä tee tutkimuksesta empiiristä. Toisinaan kun haluttaisiin tehdä empiiristä oikeustutkimusta, ei ole kunnollista tutkimusaineistoa tai aineisto aiotaan hankkia ”puolihuolimattomasti” esim. haastattelemalla ilman kunnollista perehtymistä haastattelututkimuksen saloihin. On kyse sitten kvantitatiivisesta tai kvalitatiivisesta aineistosta, on myös hyvä varautua siihen, että ongelmakohtia sen kanssa tulee eteen ja aineiston käsittely vie aikaa.

Nykyisin korostetaan tutkimuksen monitieteisyyttä. Lainopilliselle tutkimukselle on kuitenkin nykypäivänä edelleen kysyntää samaan aikaan, kun monitieteinen ja kansainvälinen oikeudellinen tutkimus painottuu useissa yhteyksissä. Oikeustietein piirissä ei ole olemassa mitään yleisesti oikeaa tutkimuksen mallia, vaan alalla pikemminkin vallitsee useita erilaisia käsityksiä hyvän oikeudellisen tutkimuksen tunnuspiirteistä (Määttä 2015). Tutkielmaseminaareissa esiintyy niin lainopillisia kuin myös monitieteisiä tutkimusaiheita ja -kysymyksiä, mutta käsitykseni mukaan opiskelijoiden empiiriset tutkimuskysymykset muutetaan kuitenkin herkästi lainopillisiksi. Syynä tähän voi olla esimerkiksi se, että opiskelijalla ei ole sellaista laajempaa menetelmällistä osaamista, jolla empiiriseen kysymykseen olisi mahdollista vastata. Opiskelijalla saattaa olla käytössään hyväkin empiirinen aineisto, mutta ei ole välineitä tarkastella sitä. Tällöin siis käy lopulta niin, että hallittava menetelmä määrääkin virheellisesti tutkimusongelman. Usein myös perinne velvoittaa tutkimaan oikeutta lainopillisesti (ks. Minkkinen 2004). Tapa, jolla suomalainen tiedeyhteisö marginalisoi normatiivisesta perinteestä poikkeavan oikeustieteellisen alan tutkijan, ei kerro vahvasta traditiosta vaan päinvastoin epävarmuudesta, siitä, että oikeustiede ei loppujen lopuksi tiedä, mitä se on. (Minkkinen 2017) Antti Kivivuori esitti reilut kaksikymmentä vuotta sitten, että suomalainen oikeustiede ei tunne itseään riittävän hyvin (Kivivuori 1997). Tapio Määtän (2000) mukaan erilaisia tutkimuksen painopisteitä ja sovellettavia menetelmiä koskevista käsityksistä ei pidä yrittää päästä eroon, vaan ne ovat hyvä ja kannustettava asia.

Menetelmäopetusta saatetaan järjestää valinnaisena maisterivaiheen opiskelijoille ja jatkokoulutettaville, mutta kursseja tutkimusmenetelmien perusteista olisi kuitenkin hyvä järjestää jo kandivaiheessa, jotta uudenlaisten, toisinaan työläiden ja haasteellisiltakin tuntuvien asioiden haltuunottoon ei tarvitsisi käyttää resursseja enää siinä vaiheessa, kun olisi aika kirjoittaa tutkielmaa tai tutkimussuunnitelmaa jatko-opintoihin – tai käsitellä ja analysoida tutkimusaineistoa. Toisaalta perusopintovaiheesta lähtien voitaisiin käydä läpi aiempia alan tutkimusjulkaisuja ja tuoda esille metodologisia näkökohtia läpäisyperiaatteella pitkin opintoja. Tämä voisi muuttaa toisinaan havaittavissa olevaa kevytmielistä ja suppeaa suhtautumista monitieteistä tutkimusta kohtaan.

OIKEUSTIETEELLISEN OPETUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN OLLUT PITKÄÄN ESILLÄ

Ajatuksia, joiden mukaan oikeustiede haluttiin palauttaa empiirisiin yhteiskuntatieteisiin, esiintyi Suomessa jo 1970-luvulla (Aarnio 1993). Tuolloin oikeustieteellisiä tutkintoja uudistettiinkin. Tärkeänä periaatteellisena kysymyksenä esitettiin, missä määrin oikeustieteellisten opintojen yhteyteen on sovitettava myös muiden alojen opetusta. Katsottiin, että mitä runsaammat tiedot juristilla on myös muilta kuin omalta alaltaan, sitä paremmin hän pystyy hoitamaan myös varsinaista juristin tehtävää. (ks. Kilpi 1974) Uudistamiskomitea ehdottikin ei-juridisen opetuksen lisäämistä. Katsottiin, että aiempaa enemmän juristeja työskenteli sellaisilla toimialoilla, joissa yhteiskuntatieteellinen, valtiotieteellinen tai kauppatieteellinen tutkinto kenties antoi paremman pätevyyden. Vaikka laintuntemusta arvostettiin, sitä vähennettiin. (Ks. Helminen 1974)

Oikeustieteiden opetusta on yritetty edelleen kehittää monipuolisempaan suuntaan etenkin 1990-luvulta lähtien, mutta opetuksessa on vielä paljon kehittämistä. Viime aikoina eri oikeustieteelliset koulutusyksiköt ovat esimerkiksi valinneet erilaisia painopistealoja. Myös valinnaisuutta opinnoissa on lisätty jossain määrin. Juristikoulutus on kuitenkin haluttu pitää yleistutkintona. Opetuksessa korostuu enemmän asiantuntijuus ja kouluttaminen asiantuntijaprofessioon kuin tieteellisyys ja kouluttaminen tutkimusyhteisön jäseneksi. Muun muassa tieteen ja tutkimustoiminnan lähtökohdat, tutkimusmenetelmät ja tutkimuksen raportointiin liittyvät kysymykset jäävät opetuksessa hyvin vähäiselle huomiolle, mikä aiheuttaa sen, että oikeustieteen opiskelijoilla on jokseenkin heikko tieteellinen yleissivistys ja heikot valmiudet käsitellä todellisuutta koskevaa tietoa. (Ervasti 2011 ja Ervasti – Aaltonen 2017.)

HALUAAKO OIKEUSTIEDE PYSYÄ MUKANA YHTEISKUNNAN MUUTOKSESSA?

Digitalisaatio on suuri yhteiskunnallinen murros, joka mullistaa työn tekemistä, ammatteja ja kokonaisia toimialoja. Teknologia kehittyy ja mullistaa ihmisten arkea ja palveluja. Sanotaan, että nykypäivänä tietoa on enemmän kuin koskaan, mutta saatavilla olevan tiedon määrä kasvaa edelleen teknologian myötä. Digitalisaatio on yhä tärkeämmässä roolissa myös oikeudenkäytössä. Tietojärjestelmien merkitys oikeustieteissä kasvaa edelleen tulevaisuudessa. Lainkäyttöä pyritään entistä enemmän sähköistämään. Teknologinen kehitys voi mahdollistaa tehokkaamman ja nopeamman työskentelyn ja päätöksenteon. Myös tästä näkökulmasta menetelmällisellä hallinnalla on aiempaa korostuneempi merkitys.

Myös muilla aloilla on paikoin kärsitty menetelmäosaamiseen puutteesta, ja esimerkiksi jatkokoulutusvaiheessa ja työnhaussa kaikilla ei ole tästä syystä ollut yhdenvertaisia mahdollisuuksia tehdä tutkimusta ja saada työtä. Silloin kun muilla aloilla menetelmäopetusta on lisätty, suunnitteluvaiheessa ja opetuksen alkumetreillä vastustusta on ollut havaittavissa, mutta sittemmin kaikki tahot ovat kokeneet muutoksen hyödylliseksi. Moni koulutusyksikkö on ollut hereillä yhteiskunnan muutoksessa ja niissä on ollut tilaa rohkeille avauksille.

Jyränki (1969) totesi jo 50 vuotta sitten, että empiiristen menetelmien omaksuminen edistää oikeustieteen kehitystä. Suomalainen keskustelu empiiristen menetelmien käytön mahdollisuuksista oikeustieteellisessä tutkimuksessa saikin alkunsa jo 1970-luvulla (Tolonen 1976). Suomessa ei kuitenkaan ole vielä päästy kansainväliseen valtavirtaan mukaan, jossa oikeus- ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta tehdään jokseenkin laajasti (ks. Minkkinen 2017). Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitos on ollut dynaaminen, joustava ja avoin edelläkävijä monessa suhteessa opetuksen ja tutkimuksen kehittämisen osalta, ja yksi laitoksen strategisista kehittämisalueista onkin ollut empiirinen oikeustutkimus. Voidaan todeta, että myös yleisellä tasolla alan olisi hyvä pysyä mukana yhteiskunnan muutoksessa. Haluaako oikeustiede olla kehittyvä ala vai tieteellisen yleissivistyksen ja menetelmäkehityksen viimeinen linnake? Vallitsevaa tilannetta kuvastaa mm. se, että moni AMK-tutkinnon suorittanut henkilö tietää enemmän esimerkiksi kvantitatiivisen tutkimuksen tekemisestä kuin OTM- tai HTM-tutkinnon suorittanut henkilö. Tutkimusmenetelmien osaaminen on tärkeää riippumatta, millä menetelmällä pyrkii vastaamaan tutkimuskysymyksiin (Keinänen – Väätänen 2015). On myös hyvä osata lukea empiirisiä tutkimuksia ja ymmärtää niiden perusperiaatteita, vaikka ei itse tekisikään empiirisesti painottunutta tutkimusta.

Tiedepolitiikassa monitieteisyys, kansainvälisyys, profiloituminen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus ovat keskeisiä painotuksia tällä hetkellä (Määttä – Sutela 2017). Oikeustieteiden käytännöllisen luonteen vuoksi oikeudelliselle tutkimukselle aiheutuu jännitteitä yliopistoissa asetettujen yleisten vaateiden kanssa (Mähönen 2011). Toisaalta kuitenkin oikeudellisen tutkimuksen tiedonintresseissä on myös entistä useammin tuottaa empiiristä tietoa oikeuden ja yhteiskunnan välisistä ilmiöistä (Keinänen – Väätänen 2015). Näkisin, että oikeustieteellisellä alalla on nykypäivänä tilaa entistä laajemmalle tieteelliselle osaamiselle (ml. menetelmäosaaminen), jonka kehittämiselle teknologian kehitys, kansainvälistymisen paineet, tietoon perustuvan päätöksenteon ja arviointitutkimuksen korostuminen sekä monitieteisen tutkimuksen arvostus luovat painetta.

KIRJALLISUUTTA
Aarnio, Aulis, Onko oikeustiede yhteiskuntatiede? Lakimies 5/1993, s. 695–710.
Ervasti, Kaijus, Oikeussosiologia ja oikeuspoliittinen tutkimus osana oikeustiedettä. Oikeustiede-Jurisprudentia 2011:XLIV, s. 61–132.
Ervasti, Kaijus – Aaltonen, Mikko, Oikeustieteen opetus opiskelijakyselyiden valossa. Edilex-lakikirjasto. 5.10.2017. www.edilex.fi/artikkelit/18106
Helminen, Arvo, Opintouudistus vanhan juristin näkökulmasta. Lakimies 7/1974, s. 672–679.
Hirvonen Ari, Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. Yleisen oikeustieteen julkaisuja 17. Helsinki 2011. https://www.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/hirvonen_mitka_metodit.pdf
Jyränki, Antero, Teesejä juridiikasta ja juristeista. Lakimies 8/1969, s. 880–892.
Kastari, Paavo, Haasteita oikeudelle ja oikeustieteelle. Lakimies 6/1980, s. 558–585.
Keinänen, Anssi – Väätänen, Ulla, Empiirinen oikeustutkimus – mitä ja milloin? Edilex 2015/7.
Kivivuori, Antti, Mitä on oikeustieteen ajanmukaisuus? Lakimies 3/1997, s. 376–377.
Kilpi, Lassi, Oikeustieteellisten opintojen uudelleenjärjestelystä. Lakimies 7/1974, s. 661–671.
Lehtimaja, Lauri, Oikeustieteestä käyttö- ja perustutkimuksena. Lakimies 6/1981, s. 567–600.
Minkkinen, Panu, Miten oikeustiedettä voidaan muuttaa? Lakimies 6/2004, s. 1085–1088.
Minkkinen, Panu, Oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus – suuntaus, tarkastelutapa, menetelmä? Lakimies 7–8/2017, s. 908–923.
Mähönen, Jukka, Suomalaisen oikeustutkimuksen haasteet – näkökulmia julkaisutapoihin ja -foorumeihin, s. 71–80 teoksessa Tatu Hyttinen – Katja Weckström (toim.), Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 50 vuotta. Turun yliopisto 2011.
Määttä, Tapio, Monitieteisyys ympäristöoikeudessa – oikeustieteen sisäiset ja ulkoiset yhteydet oikeustieteellisen tutkimuksen haasteina. Oikeus 3/2000, s. 333–355.
Määttä, Tapio, Metodinen pluralismi oikeustieteessä – ympäristöoikeudellisen tutkimuksen suuntaukset ja menetelmät. Edilex 2015/45.
Määttä, Tapio – Sutela, Mika, Oikeustieteellinen tutkimus ja koulutus yliopistokentässä indikaattorianalyysin valossa. Lakimies 7–8/2017, s. 924–949.
Tala, Jyrki, Lainsäädäntötutkimus – tarpeellinen näkökulma oikeustieteessä. Defensor Legis 6/2005, s. 1321–1322.
Tolonen, Juha, Empiirisen tiedon käytöstä oikeustieteessä. Lakimies 7/1976, s. 593–609.

Julkaistu

Kriminologia tuo tieteen mukaan rikollisuudesta käytävään keskusteluun

 

 


Miikka Vuorela

Kirjoittaja opettaa kriminologiaa oikeustieteiden laitoksella.

HARVA ASIA kiehtoo ihmistä yhtä paljon kuin rikos ja rangaistus. Vuodesta toiseen dekkarikirjat ja rikossarjat ovat erittäin suosittuja ja uutisista voi päivittäin lukea mitä erikoisimmista rikostapauksista. Suurimmista jutuista tulee koko kansan seuraamia mediailmiöitä, joita puidaan vielä vuosikymmenten päästäkin: ”Kuka murhasi Kyllikki Saaren?” Samalla väkijoukkoihin kohdistuvat mittavat väkivaltateot herättävät kansainvälistä hämmennystä ja pelkoa.

VAIKKA RIKOLLISUUDESTA onkin tullut erittäin näkyvä osa yhteiskuntaamme, objektiivista tietoa rikollisuudesta on tarjolla vain vähän. Rangaistusten koventaminen on tyypillinen esimerkki puheenaiheesta, joka herättää voimakkaitakin mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Mielipiteiden muodostumista rikollisuudesta ohjaavat usein pikemmin tunteet kuin tieto. Asiantuntijatiedolle on tarvetta sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa että käytännön työelämässä.

KRIMINOLOGISEN TUTKIMUKSEN tarkoituksena on tuottaa tietoa rikollisuudesta ja sen oheisilmiöistä, kuten rangaistusten vaikuttavuudesta. Kriminologia on erityisen selkeästi monitieteellinen tutkimusala, jonka yhteisenä tavoitteena on vähentää rikollisuudesta yhteiskunnassa aiheutuvia haittoja. Tieteenalalla hyödynnetään esimerkiksi psykologian, lääketieteen, sosiologian, sosiaalitieteiden, käyttäytymistieteiden ja oikeustieteen osaamista. Perinteisesti on ajateltu, että oikeustieteilijän vahvuutena kriminologiassa on hyödyntää muiden tieteenalojen tuottamaa tietoa kriminaalipoliittisessa tutkimuksessa. Kriminaalipoliittista tutkimusta motivoi sanamukaisesti pyrkimys hyvään ja oikeudenmukaiseen kriminaalipolitiikkaan.

KRIMINOLOGIAN OPISKELU on kannattavaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita työskentelemään rikosoikeuden tai seuraamusjärjestelmän parissa. Rikollisuuden ymmärtäminen antaa mahdollisuuksia suunnitella tehokkaita toimenpiteitä rikosten vähentämiseksi, uhrien auttamiseksi ja tekijöiden rehabilitoimiseksi (”parantamiseksi”). Suunnittelutehtävien ulkopuolella, lainkäytössä tai toimeenpanossa, on niin ikään tärkeää ymmärtää rikoksentekijöiden toimintatapoja ja tarpeita. Kriminologian teoriat sopivat usein myös muun asosiaalisen käyttäytymisen selittämiseen, joten ne ovat laaja-alaisesti hyödyllisiä muillekin aloille suuntaaville opiskelijoille.

OIKEUSTIETEIDEN LAITOS tarjoaa ainoana oikeustieteellisenä yksikkönä Suomessa kriminologian perusopintokokonaisuuden (25 op). Opinnot on suunnattu erityisesti oikeustieteiden ja yhteiskuntatieteiden opiskelijoille. Tämän vuoden opetus käynnistyy marraskuun lopussa alkavalla Oikeussosiologia ja kriminologia -opintojaksolla, jonka voi suorittaa syksyn luentojen yhteydessä laadittavalla oppimispäiväkirjalla. Opintojakso toimii johdatuksena kriminologian peruskäsitteisiin ja rikollisuuden syiden selityksiin. Syksyn opetustarjontaan kuuluvat myös seminaarimuotoinen Rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä ja kriminaalipolitiikka -opintojakso sekä Johdatus rikostaloustieteeseen -opintojakso, jossa avataan taloustieteellinen näkökulma rikosoikeuteen, kriminologiaa ja kriminaalipolitiikkaa unohtamatta.

JOULUKUUSSA ALKAA kevätlukukauden kestävä Kriminologian lukupiiri, jossa käsitellään syvällisemmin kriminologian vaikutusvaltaisimpia suuntauksia 1700-luvulta nykypäivään. Lukupiiri on mahdollista suorittaa joka toinen lukuvuosi. Helmi-maaliskuussa järjestetään rikollisuuden ja kontrollipolitiikan historia -seminaari, jossa rikollisuutta tarkastellaan historiallisten muutosten kautta. Seminaarissa painotetaan empiiristä näkökulmaa, jota täydennetään muutoksia selittävillä teorioilla. Seminaarityö laaditaan lähtökohtaisesti pareittain. Kevään päättää Kriminologian menetelmät -seminaari, jossa paneudutaan kriminologisten kysymysten tarkasteluun erityisesti tutkijan näkökulmasta.

Kriminologian opintokokonaisuudessa yhdistyy useita erilaisia näkökulmia ja se tarjoaakin kattavan kokonaiskuvan kriminologiasta.

Tervetuloa kriminologian kursseille!

Julkaistu

Empiirisen oikeustutkimuksen ja vaikutusten arvioinnin osaajille on kysyntää

 

 

 

Niko Vartiainen

Kirjoittaja on lainsäädäntötutkimuksen yliopisto-opettaja.

VALTIOSIHTEERI JARI Partanen vieraili lainsäädäntötutkimuksen professori Anssi Keinäsen kutsumana Joensuussa keskustelemassa muun muassa lainvalmistelun kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä. Yleisölle avoin tilaisuus oli myös osa kurssin ”lainsäädäntötutkimuksen perusteet” opetustarjontaa ja Partasta olikin kuuntelemassa kymmenittäin niin opiskelijoita kuin muitakin kuulijoita. Henkilökohtaisesti kiinnitin erityisesti huomiota Partasen näkemykseen, jonka mukaan lakeja valmistelevissa ministeriöissä on suuri tarve henkilöstölle, jolla on osaamista lainsäädännön vaikutusten arvioinnista. Tarvetta on erityisesti taloudellisten vaikutusten arvioinnin osalta, kuten lainsäädännön arviointineuvoston vuosikertomuksestakin käy ilmi. Partasen näkemykset ministeriössä työskentelevänä, korkeassa virassa olevana, virkamiehenä tukevat konkreettisesti sitä sanomaa, jota eri asiantuntijat ovat jo pidemmän aikaa eri yhteyksissä painottaneet: lainsäädännön vaikutusten arviointiin tulee kiinnittää enemmän huomiota, jotta lainsäädännöllä voitaisiin saavuttaa paremmin sille asetetut tavoitteet.

VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN tärkeys on osaltaan huomioitu myös pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa, jonka mukaisesti perustettiin joulukuussa 2015 valtioneuvoston kanslian yhteyteen lainsäädännön arviointineuvosto. Riippumaton ja itsenäinen neuvosto antaa lausuntoja hallituksen esitysten vaikutusarvioinneista. Vaikutusten arviointien tasoon on puuttunut aikanaan myös Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD. Järjestö totesi Suomelle vuonna 2010 antamissaan suosituksissa, että Suomen tulisi vaikutusten arvioinnissa vahvistaa metodologista lähestymistapaa, jossa hyödynnetään kvantitatiivista ja taloudellista arviointia.

OMAN NÄKEMYKSENI mukaan yksi syy puutteellisille vaikutusten arvioinneille liittyy lainvalmistelijoiden metodologiseen osaamiseen. Useilla lainvalmistelijoilla on juridinen koulutus, jossa metodologinen ja yhteiskuntatieteellinen puoli eivät saa kovinkaan suurta painoarvoa. Tämä varmasti vaikuttaa myös kvantitatiivisten, taloudellisten ja muiden vaikutusten arviointien tasoon, sillä viime kädessä lain vaikutuksissa on kyse juridisten kysymysten sijaan yhteiskunnallisista kysymyksistä. Esitän seuraavaksi konkreettisen kehittämisehdotuksen vaikutusten arviointien parantamiseksi.

MINISTERIÖIDEN TARVE vaikutusten arvioinnin osaajille ja lainvalmistelijoiden puutteellinen metodologinen osaaminen puhuvat vahvasti empiirisen oikeustutkimuksen tarpeellisuuden puolesta. Empiirisellä oikeustutkimuksella tarkoitetaan empiiristen menetelmien avulla toteutettavaa oikeustieteellistä tutkimusta. Empiirisessä oikeustutkimuksessa hyödynnetään usein monitieteisiä, kuten taloustieteen, sosiologian ja tilastotieteen, menetelmiä. Empiiristen menetelmien hallinta yhdistettynä juridiseen osaamiseen antaakin erinomaiset lähtökohdat suorittaa asianmukaista (kvantitatiivista) vaikutusten arviointia. Olenkin pyrkinyt kannustamaan oikeustieteen opiskelijoita suorittamaan tilastotieteen kursseja metodologisen osaamisen hankkimiseksi. Tällöin valmistuvalla juristilla on osaamista alalta, joka suurimmalta osalta oikeustieteilijöitä puuttuu. On helppo todeta, että empiirisiin menetelmiin perehtyneillä juristeilla on työelämän suhteen tietty markkinarako. Tätä ajatusta tukee myös Jari Partasen näkemys ministeriöiden tarpeesta saada lainvalmistelijoita, joilla on osaamista vaikutusarvioinnin toteuttamisesta.

YLEISESTI OTTAEN oikeustieteellisessä koulutuksessa ei juurikaan opeteta empiirisiä menetelmiä. Menetelmäosaamisen arvostus ja painotus opetustarjonnassa ja tutkimuksessa onkin esimerkiksi muihin yhteiskuntatieteisiin verrattuna aivan lapsen kengissä. Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitosta voidaan kuitenkin pitää empiirisen oikeustutkimuksen edelläkävijänä. Empiirinen oikeustutkimus on asetettu laitoksen strategiseksi vahvuusalueeksi ja opiskelijat voivat suorittaa empiirisen oikeustutkimuksen kursseja. Toki syvällisempi metodologinen osaaminen on saatavilla muiden laitosten tarjoamista ja tilastotieteen opinnoista.

TIIVISTETTYNÄ VIESTINI on kuitenkin seuraava: hyvää vaikutustenarviointia syntyy sekä juridisen että yhteiskuntatieteellisen ja empiirisen menetelmäosaamisen yhteistuloksena. Tästä johtuen empiirisiin menetelmiin liittyvän opetuksen ja tutkimuksen asemaa Suomen oikeustieteellisissä tiedekunnissa ja laitoksissa tulisi vahvistaa. Opiskelijoita on myös syytä kannustaa hankkimaan empiiristä osaamista. Tämä palvelee myös opiskelijoita, sillä empiiriset menetelmät hallitsevalle asiantuntijalle on selkeä markkinarako ja kysyntää työmarkkinoilla. Osaamisen tarve ei rajoitu pelkästään lainvalmisteluun liittyviin tehtäviin, vaan myös muihin asiantuntijatehtäviin, missä täytyy osata tuottaa, arvioida ja hyödyntää päätöksenteossa empiirisesti tutkittua tietoa.

Julkaistu

Lumi suli ja rikokset lisääntyvät – millainen yhteys säällä on rikollisuuteen?

Mika Sutela

Kirjoittaja on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi Itä-Suomen yliopistossa.

KRIMINOLOGISET TEORIAT selittävät pääasiassa rikollisuutta ihmisten sosiodemografisilla tekijöillä. Nämä tekijät kuitenkin muuttuvat hitaasti ajassa eivätkä ne kykene selittämään rikollisuudessa tapahtuvia lyhyen aikavälin, vuoden sisäisiä muutoksia. Kriminologiassa on pitkään keskusteltu säätilojen ja ilmaston välisestä yhteydestä rikollisuuteen, tarkemmin ottaen rikollisuuden kausivaihteluun. Tutkimuksissa tarkasteltuja säähän liittyviä muuttujia ovat olleet muun muassa lämpötila, sademäärä, ilmanpaine, ilmankosteus, tuulennopeus ja päivän pituus.

JO 1800-LUVUN alkupuolella belgialainen matemaatikko, astronomi, tilastotieteilijä ja sosiologi Adolphe Quetelet havaitsi, että henkilöihin kohdistuvat rikokset olivat suurimmillaan kesäaikana, omaisuuteen kohdistuvat rikokset puolestaan talviaikana.

KORKEAT LÄMPÖTILAT yhdistetään usein aggressioihin ja väkivaltaan. Tästä juontuvat yleiset fraasit “hot headed” ja “my blood is boiling”. Suomessakin puhutaan “kuumakalleista” ja siitä, kuinka “veri kiehahtaa”. Boston Northeastern Universityn kriminologi James Alan Fox on todennut, että väkivaltarikollisuuden määrä on korkeimmillaan lämpötilan ollessa noin 29 celsiusastetta, mutta lämpötilan saavuttaessa 32 celsiusasteen väkivaltarikollisuuden määrä alkaa vähentyä – ihmiset alkavat mieluummin vetäytyä viileään kuin tapella.

ELLEN G. COHN havaitsi, että lämpötilan kasvaessa pahoinpitelyiden, lähisuhdeväkivaltatapausten ja raiskauksien määrä lisääntyi. Myös kollektiivinen väkivalta (mellakointi) lisääntyi lämpötilan kasvaessa. Sen sijaan henkirikoksilla ja ryöstöillä ei ollut merkittävää yhteyttä lämpötilan kanssa. Simon Field on todennut, että lämpötilan noustessa ihmiset viettävät enemmän aikaa kotiensa ulkopuolella, mikä lisää myös omaisuusrikollisuutta, kuten auto- ja murtovarkauksia. Field havaitsi, että vaikka raiskausten määrä kasvaa lämpötilan kasvaessa, raiskausrikosten määrään ei kuitenkaan vaikuta päivän pituus tai valon määrä. Samanlaisiin tuloksiin ovat päätyneet myös James Horrocks ja Andrea Kutinova Menclova: huono sää vähentää omaisuusrikollisuutta, koska rikolliset ovat vähemmän motivoituneita tekemään rikoksia huonon sään aikana ja koska tällöin myös ihmiset ovat todennäköisemmin kodeissaan.

SUOMESSA SÄÄOLOSUHTEITA ja rikollisuuden välistä yhteyttä ei tiettävästi ole tutkittu yliopistoissa, mutta Yle uutisoi tammikuussa 2016, kuinka vanha hokema ”pakkanen on paras poliisi” ei pidä paikkaansa ainakaan sikäli, että rikolliset jäisivät hyisimpinä päivinä kämppään odottelemaan kelin lauhtumista. Yle Uutiset vertasi poliisin päiväkohtaisia rikosilmoitustilastoja Ilmatieteen laitoksen päivittäisiin keskilämpötilatilastoihin ja tarkasteli rikosmäärien kehittymistä etenkin pakkaspiikkipäivinä. Tulos oli hämmästyttävä: pakkasen kiristyttyä rikosmäärät kasvoivat verrattuna lauhempiin edellispäiviin. Kun sää lauhtui, putosivat myös rikosmäärät. Poliisista kommentoitiin, että pakkaset ovat osuneet (talvina 2011–2014) viikonlopuille, jolloin poliisilla on tunnetusti eniten rikostehtäviä. Sikäli väite pakkasen rikollisia hillitsevästä vaikutuksesta pitää paikkansa, että sulan maan aikana rikoksia tehdään enemmän. ”Vilkkainta” on kesäkuukausina, joista eniten rikoksia tehdään elokuussa.

JAMES ROTTON ja Ellen G. Cohn uskovat, että kaikki, mikä pitää ihmisiä erossa toisistaan, vähentää väkivaltaa ja aggressioita. Sen sijaan, että väittää hyvän sään edistävän sosiaalista kanssakäymistä, on järkevämpää pitää kuumaa tai koleaa säätä tekijänä, joka vähentää sosiaalista kanssakäymistä. Kriminologisen rutiiniaktiviteettiteorian mukaan muutokset rutiineissa tai tyypillisissä aktiviteeteissa lisäävät yksilön todennäköisyyttä joutua tietyntyyppisten rikosten uhriksi. Tietyt lomapäivät -tai ajat saattavat vaikuttaa ihmisten tekemisiin ja käyttäytymiseen, erityisesti ne kansalliset juhlapäivät, jolloin eri virastot ja koulut ovat kiinni. Monet suurista loma-ajoista kokoavat perheitä yhteen. Suomessa poliisin mukaan valvonta- ja hälytyssektorilla partioivien poliisien mieleen jää yleisesti joulun ajalta alkoholin liikakäyttö sekä perheen ja suvun keskiset riidat. Joulut ovat poliisin mukaan kuitenkin vuosien varrella keskimäärin rauhoittuneet.

RYÖSTÖISSÄ ON useissa tutkimuksissa havaittu piikki joulukuussa (Landau and Fridman 1993, McDowall ym. 2012). Ellen G. Cohn ja James Rotton toisaalta havaitsivat tutkimuksessaan (2003), että myös rikolliset viettävät lomaa. Kun säätila ja ajalliset seikat on otettu huomioon, pahoinpitelyt lisääntyivät merkittävästi uudenvuodenpäivänä. Esim. joulupäivänä häiriökäyttäytyminen puolestaan väheni, vaikkakin lähisuhdeväkivaltatapauksista ilmoitukset kasvoivatkin.

SUOMESSA TILASTOKESKUKSEN rikostilastojen perusteella on havaittavissa, että vuosina 2010–2016 joulukuissa poliisin tietoon tuli huumausainerikoksia (RL 50:1-4 §) merkittävästi keskimääräistä vähemmän (ks. oheinen kuva). Joulukuissa huumausainerikosten tilastoidut määrät vähenivät reilulla viidenneksellä (noin 22 prosenttiyksikköä) keskimääräisestä vuosittaisesta tasosta (noin 60 rikosta per kuukausi). Suurimmillaan huumausainerikosten määrä on puolestaan ollut syyskuussa. Huumausainerikosten tilastoiduissa määrissä vaikuttaa olevan kausittaista vaihtelua, vaikkakaan ei niin selvästi kesä-talvi-syklillä kuin perinteisimmissä rikoksissa (esim. pahoinpitely ja rattijuopumus).

Keskimääräiset tilastoitujen huumausainerikosten lukumäärät kuukausittain 2010–2016.

TULEVAISUUDESSA TIEDOLLA sään yhteydestä rikollisuuteen ja siihen kohdistetulla tutkimuksella on mahdollista parantaa poliisin resurssien kohdentamista lyhyellä aikavälillä. Aiempi sään ja rikollisuuden tutkimus keskittyy jo noin kolmenkymmenen vuoden taakse. Kyseisten tutkimusten tuloksiin on nykypäivänä suhtauduttava jo varauksella, koska modernia teknologiaa ei ollut tuohon aikaan käytettävissä ja sääolotkin ovat muuttuneet. Tutkimuksen päivittäminen olisi tärkeää, jotta saataisiin tarkempaa, uutta tietoa. Yhteiskunnan muuttuessa myös rikollisuus muuttuu ja esimerkiksi ilmastonmuutoksella saattaa olla myös merkittäviä vaikutuksia rikollisuuteen tulevaisuudessa.

Uutisia:

Joulunvietto on sujunut melko rauhallisesti

Poliisi: Aattoyö etelässä tavallista rauhattomampi – pohjoisessa kehno sää hillitsi juhlijoita

Useita rattijuoppoja poliisin haaviin joulunpyhinä

Poliisi uudenvuodenyönä täysin työllistetty ympäri maata – juhlijat hakkasivat toisiaan ja ajelivat humalassa