OSKUn oppivuosi

 

Sampo Mielityinen
Mielityinen on Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen opetuksesta vastaava varajohtaja ja yliopistonlehtori.

 

Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitokselle perustettiin syksyllä 2019 oikeustieteiden opetuksen kehittämisyksikkö, tuttavallisemmin OSKU. Tavoitteena oli saada OSKUsta avoin alusta oikeustieteellisen koulutuksen kehittämiselle ja laitoksen opetuksen laatutyötä tukevalle yhteistyölle. OSKU ei siis ole – eikä halua olla – organisatorisesti ja toiminnallisesti erillinen yksikkö vaan tapa aktivoida ja tehdä näkyväksi opetuksen kehittämistyötä.

Nyt on aika katsastaa OSKUn ensimmäisen toimintavuoden tuloksia ja kurkistaa hieman tulevaan. OSKUn toiminta voidaan jäsentää luontevasti hanketoimintaan, opetuksen kehittämiseen ja verkostotyöhön.


Uusia avauksia hankkeilla

Oikeustieteiden laitoksen hanketyö opetuksen kehittämiseksi on vireää ja monipuolista. Tämänhetkisten hankkeiden tuotoksia ovat muun muassa:

Hankkeet tuottavat opiskelijoita välittömästi hyödyttäviä koulutusratkaisuja sekä antavat virikkeitä laitoksen opetuksen kehittämiseen ja opetussuunnitelmatyöhön. OSKU tukee jatkossakin hankkeiden ideointia ja toteutusta sekä tulosten vakiinnuttamista. Oikeustieteen pedagogiikan tutkimuksen vahvistaminen on luonteva osa tätä työtä.


Opetuksen ja pedagogisen osaamisen kehittämistä

Keväällä 2020 toteutettiin ensimmäinen oikeustieteen opettajille suunnattu, kaikkien yksiköiden opettajille avoin yliopistopedagoginen kurssi (Oikeustieteen oppimisen kehittäminen, 2 op). Kurssi kehitettiin yhteistyössä UEF:n yliopistopedagogiikan koulutusohjelman vastuuhenkilöiden kanssa. Ensimmäiseen toteutukseen osallistui 16 opettajaa neljästä eri korkeakoulusta. Tässä blogissa neljä osallistujaa avaa kurssin kulkua ja antia. Kurssi toteutetaan seuraavan kerran syksyllä 2020 webinaaripohjaisena (ilmoittautumiset ja lisätiedot: Sampo Mielityinen).

OSKU tarjosi viime lukuvuonna viisi laitoksen sisäistä pedagogista työpajaa. Teemoja olivat oppimismuotoilu, seminaarikäytännöt, työelämätaidot, opintojen eheä aloitus sekä kansainvälisten maisteriohjelmien pedagogiikka.

Lisäksi OSKUn toimijat ovat tukeneet laitoksen opettajia ja opiskelijoita koronatilanteen vaatimissa opetuksen ja arvioinnin uudelleenjärjestelyissä. OSKUn säännölliset tapaamiset ovat tarjonneet foorumin laitoksen sisäiselle keskustelulle opetuksen kehittämisestä, tietenkin yhdessä opiskelijoiden kanssa.


Verkostoista virikkeitä ja virtaa

OSKU on osallistunut keskusteluun oikeustieteen opetuksesta ja rakentanut myös itse aktiivisesti verkostoja:

  • Oikeustieteen opetuksen myyteistä keskusteltiin pedagogisessa työpajassa Oikeustieteen päivillä Aalto-yliopistossa
  • OSKUn toiminnasta kerrottiin Lakimiesliiton ja alan koulutusyksiköiden tapaamisessa.
  • Opetuksen kehittämisen tuulia esiteltiin ainejärjestöjen toteuttamassa Oikis 2030 -seminaarissa.
  • Oppimisen ohjauksen kehittämisestä järjestettiin webinaari eri yksiköiden opettajien ja opiskelijoiden yhteistyönä.
  • Oikeustieteen koulutusyksiköiden opetusvarajohto keskusteli säännöllisesti muun muassa koronatilanteen hoitamisesta.
  • Oikeustieteen yksiköiden yhteistyönä toteutettiin opettajille kysely verkkopedagogiikasta. Tämän antia työstetään valtakunnallisessa webinaarissa 11.9.2020.
  • Laitoksen opetuksen kehittämistyötä esitellään useissa alustuksissa Peda forum -päivillä.

Aktiivinen verkostotyö edistää toisilta oppimista, turvaa hyvien käytäntöjen jalostumista sekä tuo ylipäätään virikkeitä ja dynamiikkaa opetuksen kehittämiseen. Jatkossa luontevia painopisteitä ovat laitoksen profiilin vahvistaminen alan opetuksen kehittäjänä sekä kansainvälinen pedagoginen verkostoituminen.

OSKUn ensimmäinen vuosi on ollut annettujen lupausten mukainen: avoin ja kehityshenkinen, asioita näkyväksi tekevä ja uutta kehittämistä inspiroiva. Koronaepidemia on ollut kaikille hyvä muistutus ennakoivan, osaamisperustaisen ja opettajien työtä rakenteiden kautta tukevan pedagogisen kehittämisen tärkeydestä.

Tätä työtä jatkamme tulevana lukuvuonna, tiiviissä yhteistyössä kaikkien oppimisesta ja opetuksen kehittämisestä kiinnostuneiden kanssa. Tervetuloa mukaan!

Lisätietoja OSKUsta:
Sampo Mielityinen, sampo.mielityinen@uef.fi, puh. 050 573 206

Ensimmäisen lukuvuoden kokemuksia NOMPEL-ohjelmasta

Ensimmäinen pohjoismainen yhteismaisteriohjelma oikeustieteiden alalta – the Joint Nordic Master Programme in Environmental Law (NOMPEL) – käynnistyi viime syyskuussa. NOMPEL-ohjelma on Uppsalan yliopiston, UEF:n ja Norjan arktisen yliopiston yhteinen kansainvälinen maisteriohjelma, johon valitaan vuosittain 25 opiskelijaa eri puolilta maailmaa. Ensimmäinen lukuvuosi on nyt lähestymässä loppuaan. Ennen uuden lukuvuoden alkua on hyvä katsoa hieman taaksepäin ja muistella, kuinka ohjelma sai alkunsa sekä summata ensimmäisen lukuvuoden kokemuksia.

 

Mistä kaikki alkoi?

Yhteismaisteriohjelman suunnittelu käynnistyi vuonna 2016, kun Uppsalan yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa, ympäristöoikeuden oppiaineessa heräsi idea kansainvälisestä maisteriohjelmasta pohjoismaisten yhteistyökumppaneiden kesken. Itä-Suomen yliopiston ilmasto-, energia- ja ympäristöoikeuden keskus CCEEL ja Norjan arktisen yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta tarttuivat Uppsalan esittämään yhteistyötarjoukseen ja ohjelman suunnittelu käynnistyi. Ohjelmalle haettiin ja saatiin Pohjoismaisen ympäristöneuvoston uusille yhteispohjoismaisille ohjelmille suunnattua rahoitusta. Ohjelma suunniteltiin alusta pitäen aidosti yhteiseksi – opiskelijat opiskelevat jokaisella kampuksella ja opetus jakautuu tasan yhteistyökumppaneiden kesken. Yhteistyö kumppaneiden kesken on ollut alusta saakka aktiivista ja sujuvaa.

 

Opiskelua kolmessa eri Pohjoismaassa

NOMPEL:n ensimmäiset opiskelijat valittiin keväällä 2019, ja he aloittivat opintonsa syksyllä 2019 Uppsalan yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Ensimmäisen lukukauden opiskelijat siis opiskelivat Uppsalan yliopistossa ja perehtyivät siellä mm. oikeuden rooliin ympäristöpolitiikassa, luonnonvarojen hallintaan sekä biologisen monimuotoisuuden suojeluun. Uppsalassa opiskelijat suorittivat syksyn aikana kaksi 15 opintopisteen laajuista kurssia. Nämä kurssit olivat pelkästään NOMPEL-opiskelijoille, joten heistä muodostui syksyn aikana tiivis ryhmä.

Tammikuussa opiskelijat saapuivat Suomeen jatkamaan opintojaan Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella. Joensuussa opiskelijat pääsivät opiskelemaan osana laajempaa kansainvälisten opiskelijoiden ryhmää, sillä NOMPEL-opiskelijat suorittivat opintojaan yhdessä laitoksen toisen kansainvälisen maisteriohjelman (MDP in Environmental Policy & Law) kanssa. Kevään ohjelmassa oli kursseja mm. ilmastonmuutoksesta, kansainvälisestä ympäristöoikeudesta, vesioikeudesta, metsäoikeudesta sekä ympäristövaikutusten arvioinnista.

Kun tapasimme opiskelijoita marraskuussa Uppsalassa, kerroimme heille, että Joensuussa on heidän saapuessaan metri lunta ja 30 astetta pakkasta. Tämä ei lopulta pitänyt lainkaan paikkaansa, mutta vähälumisesta ja leudosta säästä huolimatta Sri Lankasta tullut opiskelija oli järkyttynyt kylmyydestä ja tarvitsi kaksi pipoa pysyäkseen lämpimänä!

 

Ensimmäisen lukuvuoden kokemuksia

Opinnot UEF:ssa käynnistyivät normaalisti, kunnes maaliskuussa koronaviruspandemia muutti suunnitelmia. Sekä opettajat että opiskelijat sopeutuivat kuitenkin joustavasti uuteen ja erilaiseen opiskeluarkeen. Lähes kaikki NOMPEL-opiskelijat saivat kevään opintonsa suoritettua suunnitelmien mukaisesti. Osa opiskelijoista palasi takaisin kotimaahansa, mutta muutama jäi Joensuuhunkin. Vaikka kevätlukukaudesta tuli siis suunnitelmiin ja odotuksiin nähden hyvin erilainen, opiskelijoilta kerätyn palautteen perusteella kokemus oli kuitenkin positiivinen.

Opiskelijoilta kerättiin kattava palaute kokemuksista Joensuun kampuksella. Palautteen perusteella NOMPEL-opiskelijat arvostivat erityisesti kurssien mielenkiintoisia aiheita sekä alan asiantuntijoiden antamaa opetusta. Heistä oli myös mukavaa opiskella useita pienempiä kursseja yhdessä muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoiden kanssa. Opiskelijat olivat tyytyväisiä saamaansa tukeen ja ohjaukseen sekä opiskelijatuutoreiden järjestämään ohjelmaan ja perehdytykseen. Opiskelijat pitivät myös UEF:sta yliopistona sekä Joensuusta opiskelukaupunkina, vaikka UEF:lla ei olekaan Uppsalan yliopiston upeita puitteita ja pitkiä perinteitä oikeustieteellisessä opetuksessa tai Tromssan arktisia vuonomaisemia ja uniikkia opiskeluympäristöä.  Laadukkaan opetuksen, hyvien opettajien sekä helposti lähestyttävän henkilökunnan lisäksi opiskelijat arvostivat Itä-Suomen yliopiston toimivia tiloja, hyvää kirjastoa sekä opiskelijaravintoloita.

Kun opetus koronaviruspandemian vuoksi siirtyi verkkoon, väheni myös opiskelijoiden keskinäinen vuorovaikutus ja kanssakäyminen. Osittain ehkä tämän vuoksi osa opiskelijoista olisi palautteen perusteella kaivannut enemmän yhteisöllisyyttä ja epävirallista ohjelmaa opiskelukavereiden kanssa. Onneksi ennen koronaviruksen aiheuttamaa sulkua opiskelijat ehtivät edes käydä liikuntailtapäivänä Kolilla ihailemassa Suomen kansallismaisemaa. Muuten yhteinen tekeminen rajoittui kevään aikana Zoom-tapaamisiin, joissa vaihdettiin kuulumisia ja keskusteltiin ajankohtaisista opiskelua koskevista asioista.

Opiskelu sähköisissä oppimisympäristöissä sujui hyvin, vaikka kaksi erillistä sähköistä oppimisalustaa herättikin hämmennystä opiskelijoissa. Opiskelijat kokivat hankalana, että osa kursseista oli Moodlessa ja osa Digicampuksessa. Kun opiskelijat ovat kampuksella vain kuusi kuukautta, aikaa opiskelussa tarvittavien järjestelmien haltuunottoon ei ole paljon. Olisikin tärkeää, että käytettävät järjestelmät olisivat selkeitä eikä niitä olisi liikaa.

Syksyllä opiskelijat jatkavat opintojaan Norjan arktisessa yliopistossa Tromssassa. Tromssassa opiskeltavat teemat liittyvät mm. ilmasto- ja energiaoikeuteen sekä meriympäristön suojeluun. Samaan aikaan uudet, tänä keväänä valitut opiskelijat aloittavat kaksivuotisen opiskelutaipaleensa Uppsalassa. Neljännen lukukauden aikana opiskelijat kirjoittavat pro gradu -tutkielmansa. Silloinkin he ovat kirjoilla Tromssassa, mutta voivat halutessaan suorittaa tutkintonsa loppuun vaikka kotimaassaan.

Hallinnollisesta näkökulmasta uuden maisteriohjelman käynnistäminen yhteistyössä kahden muun pohjoismaisen yliopiston kanssa on ollut mielenkiintoista mutta haastavaa. Haasteita ovat aiheuttaneet maiden erilaisten lainsäädännön lisäksi yliopistojen omat säännöt ja käytännöt. Yhteistyösopimuksen ja yhteisen opetussuunnitelman laatiminen on vaatinut lukuisia työtunteja ja yhteisiä palavereita.

Osa palavereista on pidetty verkon välityksellä, mutta tutustumisen ja yhteistyön sujuvuuden kannalta kasvokkain pidetyt tapaamiset ovat olleet tärkeitä. On ollut hienoa päästä tutustumaan sekä Uppsalan yliopistoon että Norjan arktiseen yliopistoon ja nähdä, millaisessa ympäristössä opiskelijat suorittavat muut osat tutkinnostaan.

 

Toivomme, että ohjelma kiinnostaa myös jatkossa opiskelijoita, jotka haluavat kouluttautua kansainvälisen ympäristöoikeuden alalle ajankohtaisten kysymysten kautta. Toivotamme ohjelmaan tervetulleeksi myös UEF:ssa oikeusnotaarin tutkinnon tai hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon suorittaneet opiskelijat. Ohjelma on mahtava tilaisuus syventyä ympäristöoikeudellisiin kysymyksiin aidosti kansainvälisessä opiskeluympäristössä.

 

Hanna Partinen ja Seita Romppanen

Lisätietoja:
UEF NOMPEL programme webpage
Uppsala University, Faculty of Law
UiT The Arctic University of Norway, Faculty of Law
UEF The Center for Climate Change, Energy and Environmental Law
UEF Master’s Degree Programme in Environmental Policy and Law

Vertaispalauteharjoitus 2.0 ja ryhmätyöskentelyn onnistuminen

Katja Weckström Lindroos & Janne Parhamaa

Weckström Lindroos on professori ja Parhamaa tutkimusavustaja Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.

Kirjoituksessa keskitymme opiskelijoiden kokemuksiin ryhmätyöskentelystä oman oppimisensa tukena. Havaintomme perustuu opiskelijapalautteeseen, keskustelualueella toteutuneeseen työskentelyyn ja vertaispalauteharjoituksessa tuotettujen vastausten oppimistulosten vertailuun.

 

Vertaispalauteharjoituksen toteutus massakurssilla verkossa

Immateriaalioikeuden massakurssilla toteutettiin toistamiseen vertaispalauteharjoitus, jossa opintojaksolle osallistuneet jaettiin noin kymmenen hengen ryhmiin. Ennen harjoitusta opiskelijat olivat itsenäisesti laatineet soveltavaan viikkotehtävään vastauksen, ja arvioivat sitten vertaispalauteharjoituksessa ryhmittäin noin kymmenen muun opiskelijan vastauksia. Tämän jälkeen ryhmät laativat samasta viikkotehtävästä yhteisen mallivastauksen SharePoint -alustalle. Mallivastaukset jaettiin kurssin kaikille osallistujille ennen tenttiä. Opettaja arvosteli opiskelijan laatiman vastauksen ja ryhmän mallivastauksen 0–10 pisteen asteikolla. Mallivastauksen pistemäärä muodosti 10 % ja itse laadittu vastaus 10% kurssin arvosanasta.

Vertaisarvioinnin ja arvostelun tulosten vertailu vuosilta 2018 ja 2019

Vertaisarvioinnin ja arvostelun tulosten vertailu vuosilta 2018 ja 2019
2018 2019
Vastauksia (kpl.) 83 100 % 133 100 %
Opettajan arvostelussa hylättyjä 14 17 % 37 28 %
Opettajan arvostelussa hyväksyttyjä 69 83 % 96 72 %
Hyväksytty sekä opettajan arvostelussa, että vertaisarvioinnissa 61 73 % 84 63 %
Hylätty sekä opettajan arvostelussa että vertaisarvioinnissa 6 7 % 19 14 %
Hyväksytty opettajan arvostelussa, mutta hylätty vertaisarvioinnissa 8 10 % 12 9 %
Hylätty opettajan arvostelussa, mutta hyväksytty vertaisarvioinnissa 8 10 % 18 14 %

Taulukko 1. Vertaisarvioinnin ja arvostelun tulosten vertailu vuosilta 2018 ja 2019

Varsinaisen arvostelun ja vertaisarvioinnin tuloksia vertaamalla on nähtävissä, että varsinaisessa arvostelussa hyväksymisen raja on matalammalla kuin opiskelijoiden suorittamassa vertaisarvioinnissa. Opettaja hyväksyi molempina vuosina n. 10 % enemmän vastauksia kuin vertaisryhmät. Toisaalta vertaisryhmät tunnistivat vertaisarvioinnissa vain puolet arvostelussa hylätyistä vastauksista, ja olivat tänä vuonna hyväksyneet 18 (2018: 8 kpl,10 %, 2019: 18 kpl, 14%) vastausta, jotka arvostelussa hylättiin. Vertaisarvioinnissa hylättiin 12 vastausta (2018: 8 kpl, 10 %, 2019: 12 kpl, 9 %), jotka arvostelussa hyväksyttiin.

Molempina vuosina on vertaisarviointivaiheessa nähtävissä, että hyvän soveltavan vastauksen ainesosien tunnistaminen on vertaisryhmissä haastavaa. Syy voi löytyä vastausten sisällöstä tai ryhmädynamiikasta. Tänä vuonna keskitymme ryhmädynamiikkaan. Laajemmin vastausten sisältöön liittyvistä painotuseroista voi lukea täältä.

 

Mallivastausten ja yksittäisten vastausten arvostelu

Mallivastausten ja yksittäisten vastausten arvostelu 2019
Mallivastaus parempi kuin oma vastaus 98 73,68 %
Oma vastaus parempi kuin mallivastaus 18 13,53 %
Mallivastaus sama kuin oma vastaus 14 10,53 %
Oma vastaus hylätty, mutta mallivastaus 5 p. ja hyväksytty 3 2,26 %
Yhteensä 133 100 %
Mallivastauksen hyöty (pisteissä)
Poikkeama: saatu hyöty 1 piste 29 29,59 %
Poikkeama: saatu hyöty 2 pistettä 22 22,45 %
Poikkeama: saatu hyöty 3 pistettä tai enemmän 44 44,90 %
Oma vastaus hylätty, mutta mallivastaus 5 p. ja hyväksytty 3 3,06 %
Mallivastaus parempi kuin oma vastaus

Yhteensä:

98 100 %

Taulukko 2. Vertailua mallivastauksen ja oman vastauksen välillä.

Tänä vuonna myös mallivastaukset pisteytettiin, joten yksittäisen opiskelijan vastaus ja ryhmien mallivastaukset ovat vertailukelpoisia keskenään. Omasta vastauksesta saadut pisteet muodostivat 10 % kurssin kokonaispistemäärästä ja ryhmän mallivastauksesta saadut pisteet 10% kurssin kokonaispistemäärästä.  Hyväksytyn vastauksen raja oli 5/10 pistettä. Opiskelijoiden yhteinen keskiarvo omasta vastauksesta oli 6,26 ja kaikkien mallivastausten keskiarvo oli 7,40.

Suuri enemmistö (73,68 %) opiskelijoista hyötyi vertaistyöskentelystä, ja saivat mallivastauksesta paremmat pisteet kuin omasta vastauksestaan. Tämä kertoo siitä, että muiden vastausten lukemisen, HYV/HYL- arvioinnin ja ryhmätyöskentelyn aikana on tapahtunut oppimista. Noin 13 % opiskelijoista eli 18 opiskelijaa saivat mallivastauksesta huonommat pisteet kuin omasta vastauksesta. Selvitimme miten ryhmät toimivat kiinnittämällä huomiota esimerkiksi siihen, 1) ketkä osallistuivat ryhmätyöskentelyyn ja missä laajuudessa; 2) miten laajasti keskusteltiin ja esitettiin perusteluja ryhmässä; ja 3) miten erimielisyydet ratkaistiin.

Vain yhdessä ryhmässä ilmeni erimielisyyksiä, joita ei saatu ratkaistua tavalla, joka olisi tuottanut kaikille hyvän suorituksen. Usealla oli ryhmässä paremmat pisteet kuin mallivastauksesta saatu pistemäärä. Ryhmässä esiintyi erimielisyyksiä jo muiden vastausten HYV/HYL arvioinnin osalta, ja vastuu mallivastauksen kirjoittamisesta oli siirretty vain muutamalle ryhmän jäsenelle. Eriäviä mielipiteitä esiintyi toki kaikissa ryhmissä, mutta ne ratkaistiin perustelemalla ja kompromisseilla, joihin ryhmän jäsenet olivat tyytyväisiä.

Muissa ryhmissä oli teknisen jalanjäljen perusteella huomattavissa, että myös hyvän oman vastauksen kirjoittaneet opiskelijat osallistuivat aktiivisesti ryhmätyöskentelyyn ja mallivastauksen laadintaan. Siten mallivastauksesta saatua huonompaa tulosta ei voida selittää sillä, etteivätkö paremman oman vastauksen tuloksen saaneet tekijät olisivat osallistuneet mallivastauksen tekemiseen yhtä aktiivisesti kuin muutkin. Todennäköisempää on, että he ovat tehneet ryhmässä yhteistyötä ja kompromisseja.

Yhdessä ryhmässä otettiin yhdessä oppimisloikka, sillä useampi jäsen oli kirjoittanut oman vastauksen, joka arvostelussa hylättiin, mutta yhdessä kirjoittivat 8 pisteen arvoisen mallivastauksen. Yli puolet paremman mallivastauksen kirjoittaneista opiskelijoista hyötyivät vertaistyöskentelystä 1 tai 2 pisteen verran, ja heistä 44 % hyötyivät vertaistyöskentelystä 3 pistettä tai enemmän.

Parasta:
Ryhmätyöskentely ja muiden ryhmien mallivastausten lukeminen. Omassa ryhmässäni syntyi aitoa keskustelua. Se oli hyvä. – opiskelija

 

Johtopäätöksiä

133 opiskelijasta 25 (19 %) antoi kurssipalautetta sähköisen palautejärjestelmän kautta (UEF E-lomake). Opiskelijapalaute antaa viitteitä siitä, että ryhmätyöskentely tukee oppimista monella tapaa. Muiden opiskelijoiden vastausten ja muiden ryhmien mallivastausten lukeminen toi uusia näkökulmia tehtävään ja vastaustekniikkaan. Keskustelu ryhmissä ja mallivastauksen yhdessä kirjoittaminen vaikuttivat positiivisesti oppimiseen.

Ilahduttavaa oli, että opiskelijapalautekyselyyn saatiin vastauksia eri syistä kurssille tulleilta opiskelijoilta. Kurssi on pakollinen vain ON/OTM-tutkinnon suorittajille, jolloin ainakin puolet kurssin osallistujista ovat kurssille tulleet muista syystä. Myös oikeustieteiden laitoksen tutkinto-opiskelijat suorittavat opintojaan sekä kampuksella että etänä. Varsin luonnollista oli, että etäopiskelijat arvostivat etäsuoritusmahdollisuuksia ja joustavia aikatauluja. Päätoimiset opiskelijat toivoivat oikeita vastauksia ja suosivat opettajalta saatua palautetta.

Myös ryhmätyöskentelyyn usein liitetty kritiikki tuli palautteessa ilmi. Koettiin, että heterogeeninen opiskelijajoukko sisältää liian eritaustaisia opiskelijoita, jotta verkossa työskentely voisi onnistua. Yksi vastaaja jätti kurssin kesken sen toteuttamistavan takia.

Kehitettävää:
En pidä siitä, että oma arvosana on kiinni ryhmätyön tuloksesta. Tai päinvastoin eli että omat väärinymmärrykset vaikuttaisivat muiden arvosanoihin. – opiskelija

Monesta asiasta oltiin kuitenkin samaa mieltä. Koettiin tärkeäksi, että kurssilla saa palautetta myös opettajalta.

Opiskelijapalautteessa nousi esille, että ryhmän koko koettiin liian suureksi, jotta vertaispalauteharjoituksessa olisi voinut keskittyä vähemmän työn organisointiin ja enemmän varsinaisen tehtävän suorittamiseen. Palaute osuu ryhmätyöskentelyn Akilleen kantapäähän, ja on perusteltu. Jatkossa on syytä kokeilla toteutusta pienemmissä ryhmissä. Vertaispalauteharjoitus toteutettiin tänä vuonna kolmen päivän aikana, ja vuonna 2018 viiden päivän aikavälillä. Vuoden 2018 palautteen perusteella viiden päivän harjoitus koettiin liian pitkäksi viitaten siihen, että ryhmätyöskentelyn aloittaminen ja toteutus viivästyivät hitaimmin käynnistyvien ryhmänjäsenten mukaan. Tämä puolestaan herätti muiden ryhmäläisten keskuudessa turhautumista.

Palautteen perusteella on myös syytä arvioida työskentelyn sisäisten määräaikojen selkeyttämistä, jotta kaikki opiskelijat ohjataan aktiiviseen työpanokseen ryhmässä riittävän ajoissa. Yhtäältä on huomioitava, että massakurssille osallistuu eri elämäntilanteissa olevia päätoimisia ja sivutoimisia opiskelijoita. Kaikille on varattava realistinen mahdollisuus lukea muiden opiskelijoiden vastaukset, esittämään jokaisesta HYV/HYL-arvionsa, ja osallistumaan mallivastauksen laadintaan. Lisäksi ryhmäkeskustelussa on päästävä yksimieliseen arviointipäätökseen. Vuonna 2018 aikaa varattiin 3 vuorokautta työn käynnistymiselle ja vuonna 2019 1,5 vuorokautta. Vuonna 2018 sisäinen määräaika kytkettiin mallivastauksen laadintaan, jolloin määräaikaan mennessä oli jätettävä tehtävän a-kohdan mallivastaus (3vrk), ja valmiin mallivastauksen (a ja b kohta) sekä ryhmän yksimielisen arviointipäätöksen tehtävän määräaikaan mennessä (5 vrk). Vuonna 2019 ryhmän yksimielinen arviointipäätös oli jätettävä 34 tunnin (1,5 vrk) määräaikaan mennessä, ja valmis mallivastaus 59 tunnin (2,5 vrk) sisällä.  Molempina vuosina yksittäinen ryhmän jäsen, joka ei aktivoitunut ensimmäiseen määräaikaan mennessä hylättiin.

Vuonna 2019 suuri enemmistö opiskelijoista osallistui aktiivisesti työskentelyyn ensimmäisen päivän aikana ja viimeistään seuraavaan aamuun mennessä. Ryhmät saavuttivat nopeasti yksimielisen arviointipäätöksen. Mallivastausten laadinta lähti myös hyvin käyntiin. 133 opiskelijasta vain 3 hylättiin. Ensimmäisen määräajan aikaistaminen ja sen kytkeminen arviointisuoritukseen vaikuttaa onnistuneelta ratkaisulta. Mallivastauksen laadinnassa ryhmän jäsenten työskentelytapojen erilaisuus ja eriaikaisuus korostuu ja onnistuneen ryhmätyöskentelyn vaikutus korostuu, jolloin vaikuttaa kohtuulliselta kokeilla neljän päivän pituista vertaispalauteharjoitusta vuonna 2020.

Lue artikkeli vuoden 2018 vertaispalautekokeilusta:
https://blogs.uef.fi/oikeuttakohtuudella/2019/01/16/uef-law-school-kokeili-vertaisarviointia-ja-vertaispalautetta-immateriaalioikeuden-massakurssilla/

Pysyykö oikeustiede mukana modernin yhteiskunnan murroksessa?


 
 
 
 

Mika Sutela

Kirjoittaja on väitellyt Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitokselta
 

Oikeustiede keskittyy lakien soveltamiseen, tulkintaan ja systematisointiin. Paavo Kastarin (1980) sanoin ”juridiikka on käytännön tiede”. Oikeustieteissä on kuitenkin tänä päivänä entistä enemmän tilaa monipuoliselle tieteelliselle osaamiselle.

OIKEUSTIETEISSÄ TUTKIMUSKOHTEET EDELLYTTÄVÄT NYKYPÄIVÄNÄ LAAJAA MENETELMÄTYÖKALUPAKIN VALIKOIMAA

Twitterissä asianajaja, OTT Kai Kotiranta kommentoi 14.8. yliopistonlehtori, OTT Sampo Mielityisen twiittiä (13.8.2019) seuraavasti: ”Lainopillinen tutkimus on pitkälti tradition toistamista ja siksi nykypäivänä helposti tunkkainen metodi. Tarvitaanko oikeustieteessä laajempaa näkemystä ja useampien metodologisten työkalujen käyttämistä – lopputulos tärkeämpi kuin selvästi nimettävissä oleva metodi?” Tämä kirjoitus sai alkunsa pääosin tästä seuranneen somekeskustelun pohjalta.

Oikeustieteen valtavirta on aina keskittynyt ja niin tulee keskittymään myös tulevaisuudessa lakien soveltamisen, tulkinnan ja systematisoinnin kysymyksiin. Juristi on asiantuntija oikeussääntöjen sisällön selvittämisessä ja niiden soveltamisessa elävän elämän asioihin ja ongelmiin. (Lehtimaja 1981 ja Tala 2005.) Kuitenkin jo 1960-luvun lopussa Antero Jyränki totesi, että ”uusi” juridiikka edellyttää varsin monipuolista menetelmällistä koulutusta (Jyränki 1969).

Tieteelliset tutkimusmenetelmät ovat tutkijalle välttämätön työkalupakki. (Hirvonen 2011.) Tutkimusongelma määrää pääsääntöisesti tutkimusmenetelmän, ja jos pakista ei löydy muuta kuin vasara, se rajoittaa paljon työskentelyä. Toisin sanoen, jos menetelmäosaaminen rajoittuu suppeaan valikoimaan, tutkimuskohde helposti rajautuu sen perusteella eikä toisinpäin. Laajempi metodologinen hallinta avaisi uusia näkökulmia. Voitaisiin esittää monipuolisia tutkimuskysymyksiä.

Oikeustieteellisessä tutkimuksessa tutkimusongelmat ja -kysymykset, kuten myös tutkimusaineistot yhteiskunnallisen oikeustutkimuksen osalta, tulevat useimmiten käytännön työelämästä, eri hallinnonaloilta. Tutkimuskohteet ovat oikeustieteissä toisinaan monimutkaisia, esimerkiksi asiat eivät ole välttämättä yksinkertaisia syy-seuraussuhteiltaan. Tämä puoltaa vähintäänkin kohtuullisen kokoisen menetelmätyökalupakin hallintaa. Tutkimusongelmiin, tutkimuksen kysymyksenasettelun muotoiluun sekä siihen, minkälaisen aineiston varassa asetettuihin kysymyksiin pyritään vastaamaan vaikuttaa se, lähestytäänkö asiaa suppeasti yhden oikeudenalan sisältä vai monitieteisesti ulospäin avautuvasti (Määttä 2000).

MONITIETEISEEN TUTKIMUKSEEN TUTUSTUMINEN HYVÄ ALOITTAA AJOISSA

Joskus opinnäytetyössä väitetään tehtävän empiiristä tutkimusta, vaikka tosiasiassa työ ei sitä ole. Yksi tutkittavaa ilmiötä esittelevä taulukko tutkielman johdantoluvussa ei vielä tee tutkimuksesta empiiristä. Toisinaan kun haluttaisiin tehdä empiiristä oikeustutkimusta, ei ole kunnollista tutkimusaineistoa tai aineisto aiotaan hankkia ”puolihuolimattomasti” esim. haastattelemalla ilman kunnollista perehtymistä haastattelututkimuksen saloihin. On kyse sitten kvantitatiivisesta tai kvalitatiivisesta aineistosta, on myös hyvä varautua siihen, että ongelmakohtia sen kanssa tulee eteen ja aineiston käsittely vie aikaa.

Nykyisin korostetaan tutkimuksen monitieteisyyttä. Lainopilliselle tutkimukselle on kuitenkin nykypäivänä edelleen kysyntää samaan aikaan, kun monitieteinen ja kansainvälinen oikeudellinen tutkimus painottuu useissa yhteyksissä. Oikeustietein piirissä ei ole olemassa mitään yleisesti oikeaa tutkimuksen mallia, vaan alalla pikemminkin vallitsee useita erilaisia käsityksiä hyvän oikeudellisen tutkimuksen tunnuspiirteistä (Määttä 2015). Tutkielmaseminaareissa esiintyy niin lainopillisia kuin myös monitieteisiä tutkimusaiheita ja -kysymyksiä, mutta käsitykseni mukaan opiskelijoiden empiiriset tutkimuskysymykset muutetaan kuitenkin herkästi lainopillisiksi. Syynä tähän voi olla esimerkiksi se, että opiskelijalla ei ole sellaista laajempaa menetelmällistä osaamista, jolla empiiriseen kysymykseen olisi mahdollista vastata. Opiskelijalla saattaa olla käytössään hyväkin empiirinen aineisto, mutta ei ole välineitä tarkastella sitä. Tällöin siis käy lopulta niin, että hallittava menetelmä määrääkin virheellisesti tutkimusongelman. Usein myös perinne velvoittaa tutkimaan oikeutta lainopillisesti (ks. Minkkinen 2004). Tapa, jolla suomalainen tiedeyhteisö marginalisoi normatiivisesta perinteestä poikkeavan oikeustieteellisen alan tutkijan, ei kerro vahvasta traditiosta vaan päinvastoin epävarmuudesta, siitä, että oikeustiede ei loppujen lopuksi tiedä, mitä se on. (Minkkinen 2017) Antti Kivivuori esitti reilut kaksikymmentä vuotta sitten, että suomalainen oikeustiede ei tunne itseään riittävän hyvin (Kivivuori 1997). Tapio Määtän (2000) mukaan erilaisia tutkimuksen painopisteitä ja sovellettavia menetelmiä koskevista käsityksistä ei pidä yrittää päästä eroon, vaan ne ovat hyvä ja kannustettava asia.

Menetelmäopetusta saatetaan järjestää valinnaisena maisterivaiheen opiskelijoille ja jatkokoulutettaville, mutta kursseja tutkimusmenetelmien perusteista olisi kuitenkin hyvä järjestää jo kandivaiheessa, jotta uudenlaisten, toisinaan työläiden ja haasteellisiltakin tuntuvien asioiden haltuunottoon ei tarvitsisi käyttää resursseja enää siinä vaiheessa, kun olisi aika kirjoittaa tutkielmaa tai tutkimussuunnitelmaa jatko-opintoihin – tai käsitellä ja analysoida tutkimusaineistoa. Toisaalta perusopintovaiheesta lähtien voitaisiin käydä läpi aiempia alan tutkimusjulkaisuja ja tuoda esille metodologisia näkökohtia läpäisyperiaatteella pitkin opintoja. Tämä voisi muuttaa toisinaan havaittavissa olevaa kevytmielistä ja suppeaa suhtautumista monitieteistä tutkimusta kohtaan.

OIKEUSTIETEELLISEN OPETUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN OLLUT PITKÄÄN ESILLÄ

Ajatuksia, joiden mukaan oikeustiede haluttiin palauttaa empiirisiin yhteiskuntatieteisiin, esiintyi Suomessa jo 1970-luvulla (Aarnio 1993). Tuolloin oikeustieteellisiä tutkintoja uudistettiinkin. Tärkeänä periaatteellisena kysymyksenä esitettiin, missä määrin oikeustieteellisten opintojen yhteyteen on sovitettava myös muiden alojen opetusta. Katsottiin, että mitä runsaammat tiedot juristilla on myös muilta kuin omalta alaltaan, sitä paremmin hän pystyy hoitamaan myös varsinaista juristin tehtävää. (ks. Kilpi 1974) Uudistamiskomitea ehdottikin ei-juridisen opetuksen lisäämistä. Katsottiin, että aiempaa enemmän juristeja työskenteli sellaisilla toimialoilla, joissa yhteiskuntatieteellinen, valtiotieteellinen tai kauppatieteellinen tutkinto kenties antoi paremman pätevyyden. Vaikka laintuntemusta arvostettiin, sitä vähennettiin. (Ks. Helminen 1974)

Oikeustieteiden opetusta on yritetty edelleen kehittää monipuolisempaan suuntaan etenkin 1990-luvulta lähtien, mutta opetuksessa on vielä paljon kehittämistä. Viime aikoina eri oikeustieteelliset koulutusyksiköt ovat esimerkiksi valinneet erilaisia painopistealoja. Myös valinnaisuutta opinnoissa on lisätty jossain määrin. Juristikoulutus on kuitenkin haluttu pitää yleistutkintona. Opetuksessa korostuu enemmän asiantuntijuus ja kouluttaminen asiantuntijaprofessioon kuin tieteellisyys ja kouluttaminen tutkimusyhteisön jäseneksi. Muun muassa tieteen ja tutkimustoiminnan lähtökohdat, tutkimusmenetelmät ja tutkimuksen raportointiin liittyvät kysymykset jäävät opetuksessa hyvin vähäiselle huomiolle, mikä aiheuttaa sen, että oikeustieteen opiskelijoilla on jokseenkin heikko tieteellinen yleissivistys ja heikot valmiudet käsitellä todellisuutta koskevaa tietoa. (Ervasti 2011 ja Ervasti – Aaltonen 2017.)

HALUAAKO OIKEUSTIEDE PYSYÄ MUKANA YHTEISKUNNAN MUUTOKSESSA?

Digitalisaatio on suuri yhteiskunnallinen murros, joka mullistaa työn tekemistä, ammatteja ja kokonaisia toimialoja. Teknologia kehittyy ja mullistaa ihmisten arkea ja palveluja. Sanotaan, että nykypäivänä tietoa on enemmän kuin koskaan, mutta saatavilla olevan tiedon määrä kasvaa edelleen teknologian myötä. Digitalisaatio on yhä tärkeämmässä roolissa myös oikeudenkäytössä. Tietojärjestelmien merkitys oikeustieteissä kasvaa edelleen tulevaisuudessa. Lainkäyttöä pyritään entistä enemmän sähköistämään. Teknologinen kehitys voi mahdollistaa tehokkaamman ja nopeamman työskentelyn ja päätöksenteon. Myös tästä näkökulmasta menetelmällisellä hallinnalla on aiempaa korostuneempi merkitys.

Myös muilla aloilla on paikoin kärsitty menetelmäosaamiseen puutteesta, ja esimerkiksi jatkokoulutusvaiheessa ja työnhaussa kaikilla ei ole tästä syystä ollut yhdenvertaisia mahdollisuuksia tehdä tutkimusta ja saada työtä. Silloin kun muilla aloilla menetelmäopetusta on lisätty, suunnitteluvaiheessa ja opetuksen alkumetreillä vastustusta on ollut havaittavissa, mutta sittemmin kaikki tahot ovat kokeneet muutoksen hyödylliseksi. Moni koulutusyksikkö on ollut hereillä yhteiskunnan muutoksessa ja niissä on ollut tilaa rohkeille avauksille.

Jyränki (1969) totesi jo 50 vuotta sitten, että empiiristen menetelmien omaksuminen edistää oikeustieteen kehitystä. Suomalainen keskustelu empiiristen menetelmien käytön mahdollisuuksista oikeustieteellisessä tutkimuksessa saikin alkunsa jo 1970-luvulla (Tolonen 1976). Suomessa ei kuitenkaan ole vielä päästy kansainväliseen valtavirtaan mukaan, jossa oikeus- ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta tehdään jokseenkin laajasti (ks. Minkkinen 2017). Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitos on ollut dynaaminen, joustava ja avoin edelläkävijä monessa suhteessa opetuksen ja tutkimuksen kehittämisen osalta, ja yksi laitoksen strategisista kehittämisalueista onkin ollut empiirinen oikeustutkimus. Voidaan todeta, että myös yleisellä tasolla alan olisi hyvä pysyä mukana yhteiskunnan muutoksessa. Haluaako oikeustiede olla kehittyvä ala vai tieteellisen yleissivistyksen ja menetelmäkehityksen viimeinen linnake? Vallitsevaa tilannetta kuvastaa mm. se, että moni AMK-tutkinnon suorittanut henkilö tietää enemmän esimerkiksi kvantitatiivisen tutkimuksen tekemisestä kuin OTM- tai HTM-tutkinnon suorittanut henkilö. Tutkimusmenetelmien osaaminen on tärkeää riippumatta, millä menetelmällä pyrkii vastaamaan tutkimuskysymyksiin (Keinänen – Väätänen 2015). On myös hyvä osata lukea empiirisiä tutkimuksia ja ymmärtää niiden perusperiaatteita, vaikka ei itse tekisikään empiirisesti painottunutta tutkimusta.

Tiedepolitiikassa monitieteisyys, kansainvälisyys, profiloituminen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus ovat keskeisiä painotuksia tällä hetkellä (Määttä – Sutela 2017). Oikeustieteiden käytännöllisen luonteen vuoksi oikeudelliselle tutkimukselle aiheutuu jännitteitä yliopistoissa asetettujen yleisten vaateiden kanssa (Mähönen 2011). Toisaalta kuitenkin oikeudellisen tutkimuksen tiedonintresseissä on myös entistä useammin tuottaa empiiristä tietoa oikeuden ja yhteiskunnan välisistä ilmiöistä (Keinänen – Väätänen 2015). Näkisin, että oikeustieteellisellä alalla on nykypäivänä tilaa entistä laajemmalle tieteelliselle osaamiselle (ml. menetelmäosaaminen), jonka kehittämiselle teknologian kehitys, kansainvälistymisen paineet, tietoon perustuvan päätöksenteon ja arviointitutkimuksen korostuminen sekä monitieteisen tutkimuksen arvostus luovat painetta.

KIRJALLISUUTTA
Aarnio, Aulis, Onko oikeustiede yhteiskuntatiede? Lakimies 5/1993, s. 695–710.
Ervasti, Kaijus, Oikeussosiologia ja oikeuspoliittinen tutkimus osana oikeustiedettä. Oikeustiede-Jurisprudentia 2011:XLIV, s. 61–132.
Ervasti, Kaijus – Aaltonen, Mikko, Oikeustieteen opetus opiskelijakyselyiden valossa. Edilex-lakikirjasto. 5.10.2017. www.edilex.fi/artikkelit/18106
Helminen, Arvo, Opintouudistus vanhan juristin näkökulmasta. Lakimies 7/1974, s. 672–679.
Hirvonen Ari, Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. Yleisen oikeustieteen julkaisuja 17. Helsinki 2011. https://www.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/hirvonen_mitka_metodit.pdf
Jyränki, Antero, Teesejä juridiikasta ja juristeista. Lakimies 8/1969, s. 880–892.
Kastari, Paavo, Haasteita oikeudelle ja oikeustieteelle. Lakimies 6/1980, s. 558–585.
Keinänen, Anssi – Väätänen, Ulla, Empiirinen oikeustutkimus – mitä ja milloin? Edilex 2015/7.
Kivivuori, Antti, Mitä on oikeustieteen ajanmukaisuus? Lakimies 3/1997, s. 376–377.
Kilpi, Lassi, Oikeustieteellisten opintojen uudelleenjärjestelystä. Lakimies 7/1974, s. 661–671.
Lehtimaja, Lauri, Oikeustieteestä käyttö- ja perustutkimuksena. Lakimies 6/1981, s. 567–600.
Minkkinen, Panu, Miten oikeustiedettä voidaan muuttaa? Lakimies 6/2004, s. 1085–1088.
Minkkinen, Panu, Oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus – suuntaus, tarkastelutapa, menetelmä? Lakimies 7–8/2017, s. 908–923.
Mähönen, Jukka, Suomalaisen oikeustutkimuksen haasteet – näkökulmia julkaisutapoihin ja -foorumeihin, s. 71–80 teoksessa Tatu Hyttinen – Katja Weckström (toim.), Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 50 vuotta. Turun yliopisto 2011.
Määttä, Tapio, Monitieteisyys ympäristöoikeudessa – oikeustieteen sisäiset ja ulkoiset yhteydet oikeustieteellisen tutkimuksen haasteina. Oikeus 3/2000, s. 333–355.
Määttä, Tapio, Metodinen pluralismi oikeustieteessä – ympäristöoikeudellisen tutkimuksen suuntaukset ja menetelmät. Edilex 2015/45.
Määttä, Tapio – Sutela, Mika, Oikeustieteellinen tutkimus ja koulutus yliopistokentässä indikaattorianalyysin valossa. Lakimies 7–8/2017, s. 924–949.
Tala, Jyrki, Lainsäädäntötutkimus – tarpeellinen näkökulma oikeustieteessä. Defensor Legis 6/2005, s. 1321–1322.
Tolonen, Juha, Empiirisen tiedon käytöstä oikeustieteessä. Lakimies 7/1976, s. 593–609.

Itä-Suomen yliopistosta koulutukseensa tyytyväisimpiä oikeusnotaareja

 

 

 

Mika Sutela ja Tapio Määttä

Sutela on tutkijatohtori ja Määttä ympäristöoikeuden professori oikeustieteiden laitoksella.

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON oikeustieteiden laitokselta valmistuneet oikeusnotaarit ovat muista oikeustieteellisistä tiedekunnista valmistuneita oikeusnotaareita tyytyväisempiä saamaansa koulutukseen. Tämä käy ilmi yliopistojen yhteisestä valtakunnallisesta sähköisestä opiskelijapalautekyselystä (ns. kandipalaute).

SUHTEESSA HELSINGIN, Turun ja Lapin oikeustieteellisiin tiedekuntiin Itä-Suomen yliopistossa kyselyyn vastanneet ovat olleet selkeästi tyytyväisimpiä käytettyihin opetusmenetelmiin ja oppimistehtävistä saamaansa palautteeseen. Kaiken kaikkiaan Itä-Suomen yliopistossa ON-tutkinnon suorittaneet ovat antaneet yli 70 prosentissa kaikista väittämistä ”positiivisimman” vastauksen.

PALAUTTEESSA TULEE esille huomattavia eroja eri oikeustieteellisistä tiedekunnista valmistuneiden tyytyväisyydessä saamaansa koulutukseen. Suurimmat keskiarvojen erot olivat lähes yhden asteikon välin suuruisia (esim. keskiarvo 3,4 vrt. 4,3). Suurimmat erot eri oikeustieteellisten yksikköjen välillä olivat opintoihin liittyvän tiedon ja tuen löytämisessä, ongelmatilanteissa neuvoa antavan henkilön löytämisessä sekä tyytyväisyydessä opetusmenetelmiin.

OIKEUSNOTAARIT OVAT varsin tyytyväisiä saamaansa koulutukseen opiskelupaikkakunnasta riippumatta. Oikeustieteissä väittämän ”Pohdin alituiseen, onko opiskelullani merkitystä.” keskiarvo oli 2,5, kun kaikilla aloilla keskiarvo oli 2,7. Toisin sanoen ON-tutkinnon suorittaneet ovat tavallista harvemmin kyseenalaistaneet opiskelujensa merkityksen.

VÄITTÄMÄNVoin hyvin yliopistossani” keskiarvo oikeustieteissä oli 4,2, kun kaikki koulutusalat yhteensä saivat keskiarvon 4,3. Verrattuna muihin aloihin oikeustieteellisessä opetuksessa koettiin eniten kehittämistarvetta oppimisesta saatavan palautteen antamisessa ja opintojen suunnitteluun suunnattavassa ohjauksessa.

KANDIPALAUTTEESSA SELVITETÄÄN kandidaatin tutkinnon suorittaneiden tyytyväisyyttä yliopistoonsa ja kokemuksia opintojen sujumisesta. Kyselyn tuloksia hyödynnetään sekä yliopistojen koulutuksen kehittämisessä että valtakunnallisesti koulutuksen ohjauksessa ja rahoituksessa. Kysely on toteutettu kaikissa suomalaisissa yliopistoissa Maanpuolustuskorkeakoulua lukuun ottamatta vuodesta 2013 lähtien. Kyselyn tuloksista johdettuja tilastoraportteja on avoimesti saatavilla vuoden 2017 osalta opetushallinnon tilastopalvelu Vipusessa.

PALAUTEKYSELYN VÄITTÄMIÄ oli yhteensä 61 kappaletta. Kysymykset jakaantuivat viiteen eri kysymysryhmään. Kolme ryhmää käsitteli opiskelua ja oppimista eri näkökulmista, yksi ryhmä opetuksen kehittämistä ja yksi yleisiä työelämävalmiuksia. Väittämiin annettujen vastausten pisteytysasteikko vaihteli yhdestä viiteen (1 = en tarvinnut / en pysty arvioimaan,…,5 = samaa mieltä / erittäin helppoa).

Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella analysoitiin Vipusesta kerättyjä tilastoja oikeustieteellisen koulutusalan osalta. Analyysissä vertailtiin Helsingin, Itä-Suomen, Lapin ja Turun yliopistossa ON-tutkinnon suorittaneiden antamien vastausten keskiarvoja eri kysymysryhmissä. Vastausmäärä vaihteli Itä-Suomen yliopiston 30 vastauksesta Helsingin yliopiston 201 vastaukseen. Vastausprosentit vaikuttavat olevan kuitenkin hyvin suuria kaikissa yksiköissä.

Linkki oikeusnotaariksi vuonna 2017 valmistuneiden kandipalautteen yhteenvetoon (pdf)

https://vipunen.fi/fi-fi/yliopisto/Sivut/Opiskelijapalaute.aspx

http://www.unifi.fi/kandipalaute/

Yksikätinen juristi

Oskari Korhonen

Kirjoittaja on oikeustieteen ylioppilas ja työskentelee viestintä- ja markkinointiavustajana sekä tutkimusavustajana Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella ja päätti juuri työnsä hallinnon suunnittelijana Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymässä.

ANNOIN TAANNOIN eräässä sairaanhoitopiirin kokouksessa niin kutsutun juristin vastauksen erääseen oikeudelliseen kysymykseen: vastaus sisälsi liudan sillä hetkellä mieleeni juolahtaneita, lainsäädännön näkökulmasta hyväksyttäviä ja toteutettavissa olevia vaihtoehtoja. Varsinaisen substanssin arvioinnin ja eri toimintamallien välisen puntaroinnin jätin suosiolla itseäni viisaammille ja kokeneemmille. Pitkän uran lääkärinä tehnyt, sittemmin hallinnollisiin tehtäviin siirtynyt viranhaltija pudisteli esitykseni jälkeen päätään ja päivitteli nauraen muulle kokousväelle: ”Oletteko koskaan nähneet yksikätistä juristia? Tuokaa minulle sellainen – nämä muut eivät koskaan kerro suoraan parasta vaihtoehtoa, vaan toteavat aina ensimmäisen jälkeen, että ’on the other hand’!”

OLKOONKIN, ETTÄ viranhaltija vitsaili melko ronskisti vammaisuudella, oli hän oikeassa varsinaisessa asiassaan: se on onnekas, joka pyydystää tiimiinsä lainoppineen, jonka vastaus mahtuu mukavasti yhdelle kämmenelle. Tässä onnistuakseen juristin on opeteltava seisomaan leveässä haara-asennossa – toinen jalka substanssissa, toinen juridiikassa.

JOTKIN OIKEUDENALAT ovat luonteeltaan sellaisia, että niihin liittyvissä työtehtävissä juristi voi toimia verraten autonomisesti: esimerkiksi perinnön jakamiseen tai työsuhteisiin liittyvät oikeudelliset ongelmat ovat sellaisia, joihin on useimmiten mahdollista löytää vastaus oikeudellisen koulutuksen, lainopin menetelmien ja tavanomaisen elämänkokemuksen avulla. Sen sijaan esimerkiksi mielenterveyslain (1116/1990) mukaiset, tahdonvastaiseen hoitoon määräämisen edellytykset ovat kiusallisen monimutkainen juridis-lääketieteellinen kokonaisuus, jonka syvällinen ymmärtäminen vaatii joko juristin tai lääkärin saumatonta yhteistyötä taikka yhden ihmisen laajaa osaamista molemmilta tieteenaloilta. Myös esimerkiksi monissa ympäristöoikeuteen liittyvissä kysymyksissä on iloa vaikkapa ympäristö-, metsä- tai luonnontieteellisestä osaamisesta.

ON THE other hand, moni ystäväni on ansiokkaasti puolustanut näkemystä, jonka mukaan juristin roolina on olla organisaatiossaan hieman ulkopuolinen, oikeusjärjestelmän terveiset työhön tuova mahdollistaja, jonka tehtävänä on kertoa muille, mikä onnistuu ja mikä ei. Voiko tästä näkökulmasta ”liiallinen” substanssiosaaminen jopa vaarantaa juristin objektiivisuutta tai vaikeuttaa luovaa juridista ajattelua? Onko yhteiskunnan resurssien hukkaan heittämistä kouluttaa ihmisestä ensin jonkin aivan toisen alan asiantuntija, jotta hänestä voidaan myöhemmin kouluttaa alan oikeudellisten kysymysten parissa painiva asiantuntija? Nämä ovat kysymyksiä, joihin ei varmasti ole yhtä oikeaa vastausta: jokaisen työyhteisön – oli se sitten julkinen tai yksityinen – on itse määriteltävä se oikeudellisen osaamisen taso, jolla se pystyy parhaiten huolehtimaan velvollisuuksiensa noudattamisesta, toteuttamaan asiakkaidensa oikeuksia ja varautumaan oikeudellisiin riskeihin. Tarvitaanko organisaatiossa erillisiä lakimiehiä, ostetaanko oikeudelliset palvelut lakiasiain- tai asianajotoimistolta vai koulutetaanko työyhteisöön useampia oman alan juridiikkaan erikoistuneita työntekijöitä?

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON oikeustieteiden laitoksella suoritettavat HTK/HTM-tutkinnot vastaavat erinomaisesti esimerkiksi viimeisimpään tarpeeseen. Moni hakeutuu oikeudellisten perustutkinto- (korkeakoulututkinnon suorittaneen on mahdollista hakeutua suoraan maisterivaiheeseen) tai jatko-opintojen pariin taskussaan tutkinto ja runsaasti työkokemusta joltain aivan toiselta alalta. Pelkästään oikeustieteiden laitoksen työntekijöistä löytyy esimerkiksi entisiä tai nykyisiä – miten kukakin itsensä identifioi – sosionomeja, insinöörejä, tietojenkäsittelytieteilijöitä, poliiseja, sosiologeja, ekonomeja, metsätieteilijöitä ja sirkustaiteilijoita.

TOINEN TIE työyhteisöjen oikeudellisen osaamisen turvaamiseen on oikeudellisen koulutuksen tarjoaminen myös muille kuin tuleville juristeille. Moneen tutkintoon kuuluu tai suositellaan sisällytettävän oman alan juridiikkaa: opettajille koulutusoikeutta, ekonomeille vero-oikeutta ja psykologeille oikeuspsykologiaa. Itä-Suomen yliopisto on vastikään myöntänyt oikeustieteiden laitokselle kehittämisrahaa terveydenhuolto-oikeuden opetuksen kehittämiseen. Viime keväänä ensimmäistä kertaa järjestetyn terveydenhuolto-oikeuden kurssin haastavuus ja rikkaus syntyy useista eri koulutusohjelmista tulevien opiskelijoiden tarpeiden ja osaamisen huomioimisesta ja yhteensovittamisesta. Kurssilla istuu tulevien juristien lisäksi tulevia lääkäreitä, farmaseutteja, proviisoreja ja sosiaalityöntekijöitä. Organisaation oma lakimieskin pääsee kunnolla työnsä syrjään vasta, kun myös muut ymmärtävät työnsä oikeudelliset ulottuvuudet ja osaavat kysyä oikeita kysymyksiä.

Keskittämistä vai työnjakoa ja profiloitumista?

Tapio Määttä

Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen johtaja ja ympäristöoikeuden professori.

Tapio_Määttä3SUOMESSA ON väitetty olevan liian paljon liian pieniä yliopistoja ja niissä liian pieniä laitoksia. Tämä ajatus näkyy myös Helsingin Sanomien laajassa professorikyselyssä (”Yli 850 professoria tyrmää hallituksen tiedepolitiikan”, HS 13.3.2016). Yli puolet kyselyyn vastanneista oikeustieteen professoreista voisi harkita oman alansa laitoksen vähentämistä toisesta yliopistosta. Kyselyyn vastasi 30 oikeustieteen professoria eli noin kolmannes alan professoreista. Puolet (15 kpl) vastanneista vastasi ”ehkä” tai ”kyllä” kysymykseen ”voisiko omalta alaltasi vähentää laitoksia?”

PARANISIKO OIKEUSTIETEELLISEN alan opetuksen ja tutkimuksen laatu, jos alan koulutus keskitettäisiin esimerkiksi Helsingin ja Turun yliopistoihin?  Tuoreimpien yliopistojen henkilöstöä ja opiskelijoita koskevien tilastojen (vuodelta 2015) mukaan oikeustieteellisten yksiköiden opetus- ja tutkimushenkilökunta ja oikeustieteellisen alan opiskelijoiden määrä jakaantuu seuraavasti (Itä-Suomen yliopistossa ja Åbo Akademissa annetaan myös julkisoikeuden koulutusta, minkä vuoksi luvut eivät ole vertailukelpoisia muihin oikeustieteellisiin):​

Opetus- ja tutkimushenkilökunta Uudet opiskelijat vuonna 2015 Perustutkinto-opiskelijat syksyllä 2015 Opiskelija–opettaja -suhde
Helsingin yliopisto 130,7 304 2165 16,6
Lapin yliopisto 66,7 163 1023 15,3
Turun yliopisto 65,3 170 1084 16,6
Itä-Suomen yliopisto 58,5 58 1031 (josta ON/OTM -opiskelijoiden osuus 199) 17,6
Åbo Akademi 2,4 17 117 48,8
Yhteensä 323,6 712 4588 14,2​

JOS LAATUINDIKAATTORIEN (ks. oikeustieteelliset yliopistojen asemointitilastoissa) perusteella heikoin oikeustieteellinen eli Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta lakkautettaisiin, tämä tarkoittaisi vuosittaisen sisäänoton nousemista Helsingissä ja Turussa merkittävästi. Keskittämisen hyötyä on vaikea nähdä. Jo tällä hetkellä ylisuuret opetusryhmät kasvaisivat edelleen ja opettajille jäisi entistä vähemmän aikaa tutkimukseen. Keskittäminen johtaisi myös siihen, että tutkimukseen välttämättä kuuluva kilpailu ja monimuotoisuus vähenisi.

NOIN 700 vuosittain aloittavaa uutta oikeustieteen opiskelijaa on opetuksen laadun näkökulmasta mielekästä kouluttaa 4-5 riittävän hyvin resursoidussa yksikössä esimerkiksi kahden, erittäin suuria (yli 300 opiskelijaa) opiskelijaryhmiä pyörittävän tiedekunnan sijasta. Oikeustiede on tyypillinen professioala, jossa tutkintojen rakenteet ja sisällöt ovat kaikissa oikeustieteellisissä hyvin pitkälti samanlaisia. Koulutukseen liittyvä tasalaatuisuuden vaatimus on pitkään pitänyt yllä ajatusta, että oikeustieteellisten täytyy ”profiloitua kaikkeen”. Tämä on hidastanut työnjaon kehittämistä ja tutkimuksellista profiloitumista.

OPETUKSEN JA tutkimuksen laatua ja toiminnan kustannustehokkuutta parannetaan keskittämisen sijasta oikeustieteellisellä alalla parhaiten kehittämällä työnjakoa ja tutkimuksen profilaatiota. Alan resurssit eivät ole optimaalisessa käytössä, jos jokaisessa yksikössä tehdään samoja asioita samalla tavalla. Tasalaatuisen, kaikki oikeudenalat kattavan virkatutkinnon ideaali ei edellytä, että kaikissa oikeustieteellisissä tulisi olla täsmälleen samat professuurit samoilla tutkimuksellisilla profiileilla. Kaikki oikeustieteelliset ovatkin viime aikoina määrätietoisesti pyrkineet tunnistamaan ja vahvistamaan tutkimuksellisia profiilejaan. Itä-Suomen, Helsingin, Lapin ja Turun yliopistoissa oikeustieteellinen tutkimus on kytkeytynyt vahvasti myös osaksi näiden yliopistojen strategisia tutkimusalueita.

OIKEUSTIETEELLISET TIEDEKUNNAT ja laitokset ovat myös alkaneet suunnata uusia professuurejaan tutkimuksellista profiiliaan vahvistavalla tavalla. Itä-Suomen yliopistossa on mm. ilmasto-oikeuden ja -politiikan, eurooppalaisen energiaoikeuden, sosiaalioikeuden, lapsi- ja koulutusoikeuden sekä lainsäädäntötutkimuksen professuurit, Helsingin yliopistossa mm. viestintäoikeuden, Pohjoismaisen oikeuden, arvopaperimarkkinaoikeuden ja tekijänoikeuden professuurit, Turun yliopistossa tietoyhteiskunnan oikeuden professori ja Lapin yliopistossa oikeusinformatiikan, oikeusvertailun, Venäjän kauppaoikeuden sekä Kiinan yhteiskunnan ja kulttuurin professorit. Åbo Akademilla on perinteisesti ollut vahva ihmisoikeusjuridiikkaan painottuva tutkimusprofiili.

RESURSSIEN KÄYTTÖÄ voidaan järkevöittää myös oikeudenalakohtaisella valtakunnallisella yhteistyöllä ja hyödyntämällä ennakkoluulottomasti uutta opetusteknologiaa. Hyvän esimerkin valtakunnallisesta yhteistyöstä tarjoavat IPR University Center sekä Finnish China Law Center, joissa kaikki oikeustieteelliset ovat mukana.

SELVYYDEN VUOKSI: leikkaukset koulutuksesta ovat mielestäni huonosti harkittuja ja hallituksen useiden ministereiden suhtautuminen tieteeseen hämmästyttävää. Optimistisesti ajatellen saattaa kuitenkin olla niin, että tässä hetkessä selvästi epäonnistuneelta näyttävä tiede- ja yliopistopolitiikka pakottaa yliopistot tekemään pidemmän päälle myös järkeviksi osoittautuvia toimenpiteitä eli kehittämään työnjakoaan ja profiilejaan. Oikeustieteellinen koulutus ja tutkimus hyötyvät valtakunnallisesti hyvässä vauhdissa olevasta yhteistyön alakohtaisesta tiivistämisestä ja tutkimusprofiilien terävöittämisestä. Tämä tie on alan kannalta järkevämpi kuin ylisuurten, tehottomasti toimivien koulutusyksiköiden rakentaminen.