Tag Archives: oikeustieteen maisteri

Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen Oivallinen OTM-tutkielma -palkinto Emmi Nykäselle

Oskari Korhonen

Suomalainen lakimiesyhdistys on luovuttanut Itä-Suomen yliopistosta vastikään valmistuneelle Emmi Nykäselle “Oivallisen OTM-tutkielman” palkinnon.

Nykäsen kauppaoikeuden alaan kuuluva tutkielma “Osakeyhtiön purkamisen vaikutus osakkeenomistajan  vahingonkorvauskorvausvastuuseen” arvosteltiin arvosanalla laudatur.

Suomalainen lakimiesyhdistys myöntää vuosittain tiedekuntien suosituksista noin 4–5 palkintoa erinomaisiksi todetuista oikeustieteen maisterin tutkintoon kuuluvista tutkielmista. Palkinto on suuruudeltaan 2000 euroa. Nykäsen saama palkinto luovutettiin oikeustieteiden laitoksen kevään laitoskokouksessa ja palkintoa luovuttamassa oli lakimiesyhdistyksen hallituksen jäsen, Itä-Suomen yliopiston oikeustieteen professori Suvianna Hakalehto.

Nykänen, joka valmistui toukokuussa oikeustieteen maisteriksi, työskentelee nykyään liikenne- ja viestintäministeriössä ylitarkastajana. Haastattelimme Nykästä tutkielman tekemisen ylä- ja alamäistä sekä siitä, mikä opintojen loppusuoralla laadittavan tutkielman merkitys on sekä opiskelun että työelämän kannalta.

Oikeustieteen maisteri Emmi Nykänen vastaanotti Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen palkinnon yhdistyksen hallituksen jäseneltä, oikeustieteen professori Suvianna Hakalehdolta oikeustieteiden laitoksen laitoskokouksessa.

Mistä teemasta teit tutkielmasi ja miten päädyit aiheeseen?

“Tutkielmani käsitteli osakeyhtiön osakkeenomistajan vahingonkorvausvastuuta yhtiön purkamistilanteessa. Voimassa oleva lainsäädäntö sääntelee osakkeenomistajan vahingonkorvausvastuuta ainoastaan yhtiön perustamistilanteessa sekä yhtiön ollessa aktiivisesti toiminnassa. Tutkielmani keskittyy kysymykseen, millainen vastuu puretun yhtiön osakkeenomistajalla on yhtiön aiemmasta toiminnasta osakeyhtiötä ja vahingonkorvausvastuuta koskevien säännösten perusteella ja tuleeko osakkeenomistajan vastuuta arvioida eri tavalla selvitystilassa olevassa tai puretussa osakeyhtiössä kuin toiminnassa olevassa osakeyhtiössä.

Päädyin aiheeseeni törmättyäni Edilexissä erääseen kiinnostavaan KKO:n ratkaisuun (KKO 2016:26), josta ideani lähti muotoutumaan.”

Millainen prosessi gradun tekeminen oli? Kauanko kirjoittaminen kesti?

“Kirjoitin graduani yhteensä noin puoli vuotta. Kirjoitin graduani töiden ohella, minkä vuoksi prosessi oli välillä raskas, mutta erittäin antoisa. Oikeustieteen laitokselta saatu ohjaus auttoi erittäin paljon prosessin eri vaiheissa.”

Mihin lopputulokseen päädyit?

“Tiivistettynä graduni johtopäätöksenä oli, että osakkeenomistajan vastuuta tulisi arvioida osakeyhtiölain 22 luvun perusteella, mutta osakkeenomistajalla ei olisi kaikissa tilanteissa samanlaista oikeutta pysyä passiivisena kuin yhtiön ollessa aktiivisesti toiminnassa.”

Millainen on oivallinen oikeustieteellinen tutkielma ja miten sellainen kirjoitetaan?

“Oivallinen oikeustieteellinen tutkielma on mielestäni selkeästi ja johdonmukaisesti kirjoitettu. Tutkielman tutkimusongelman tulee olla hyvin rajattu ja asetettu. Lisäksi aiheen tulisi olla tieteellisesti tai yhteiskunnallisesti relevantti. Oikeudellisen argumentoinnin tulee myös olla perusteltua, johdonmukaista ja tarvittaessa kriittistä. Erittäin tärkeää on myös se, että tutkielman on kirjoitettu hyvällä suomen kielellä kirjoitusohjeita noudattaen.

Gradun kirjoittamiseen kannattaa varata aikaa ja se kannattaa tehdä aiheesta, joka kiinnostaa itseään. Suosittelen myös osallistumaan aktiivisesti pro gradu -seminaariin, josta saa hyviä vinkkejä ja tukea muilta opiskelijoilta ja ohjaajilta.

Mikä on gradun merkitys toisaalta opintojen ja toisaalta työelämän näkökulmasta?

“Näen, että gradu on osaltaan opintojen loppuvaiheen ‘huipentuma’ ja sillä on merkitystä haettaessa mahdollisesti jatko-opiskeluihin tai auskultointipaikkoihin, joten sen tekemiseen kannattaa aidosti panostaa. Työelämässä gradun painoarvo vaihtelee riippuen siitä, millaiseen työhön hakee. Gradulla voi olla merkitystä ensimmäistä työpaikkaa haettaessa, mutta näkemykseni mukaan työkokemus vaikuttaa valintaprosessissa enemmän.

Monta väylää yliopistoon: opiskelijavalintojen kehittäminen opintopolkuseurannoilla

 

 

 

Tapio Määttä, Anne Korhonen

Määttä on Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen johtaja ja ympäristöoikeuden professori. Korhonen työskentelee opintokoordinaattorina Itä-Suomen yliopistossa.

Yliopistojen menestymisen edellytys on vanhan viisauden mukaan onnistuminen yhtäältä opiskelijoiden, toisaalta henkilökunnan rekrytoinneissa. Oikeustieteiden laitos on runsaan kymmenen vuoden ajan kokeillut ja kehittänyt erilaisia opiskelijavalinnan väyliä tavoitteena mahdollisimman motivoituneiden ja alan opintoihin sitoutuneiden opiskelijoiden rekrytointi.

Eri väylillä valittujen opiskelijoiden opintomenestystä on arvioitu säännöllisesti ensimmäisen ja seitsemän opiskeluvuoden jälkeen. Seurantoja on toteutettu 11 vuotena, aina samassa muodossa, jolloin on saatu vertailukelpoista tietoa päätöksenteon pohjaksi.  Tässä vuonna 2016 aloittaneiden opiskelijoiden opintopolkuseuranta ensimmäisen vuoden jälkeen ja tässä vuonna 2010 aloittaneiden opiskelijoiden tilanteen analyysi seitsemän vuoden opintojen jälkeen.

Alla olevassa taulukossa on oikeustieteiden laitoksella vuosina 2006–2016 aloittaneiden opiskelijoiden ensimmäisen vuoden aikana suorittamien opintopisteiden keskiarvo valinnan väylittäin eriteltynä. Taulukko on yhteenveto 11 eri vuoden opintopolkuseurannoista ja se kattaa 1555 opiskelijan tiedot.

Opiskelijavalinnan väylä Keskiarvo (op) Opiskelijoita
Oikeustieteellinen ala, valintakoe
(ON/OTM-tutkinnot)
56,6 215
Kansainväliset maisteriohjelmat (MICL-tutkinnot) 56,1 74
Pääaineenvaihtajat
(HTK/HTM-tutkinnot)
47,6 79
Julkisoikeus, valintakoe
(HTK/HTM-tutkinnot)
42,9 326
Avoimen yliopiston väylä
(HTK/HTM-tutkinnot)
39,8 453
Julkisoikeus, ylioppilastodistus
(HTK/HTM-tutkinnot)
34,4 167
Soveltuva amk-tutkinto
(HTM-tutkinto)
23,7 197
Aiempi korkeakoulututkinto
(HTM-tutikinto)
19,9 44
Kaikki 40,8 1555

Alla olevassa taulukossa on analyysi vuosina 2003–2010 aloittaneiden oikeustieteiden laitoksen opiskelijoiden tilanteesta 7 vuotta opintojen aloittamisesta. Taulukkoon on tilastoitu valmistuneet ja opintojen vaiheen perusteella valmistuviksi arvioidut valinnan väylittäin. Taulukko on yhteenveto 8 eri vuoden opintopolkuseurannoista ja se kattaa 846 opiskelijan tiedot.

Opiskelijavalinnan väylä Valmistuneet maisterit 7 v.  jälkeen Mahdollisesti valmistuvat yht. Opiskelijoita
Pääaineenvaihtajat
(HTK/HTM-tutkinnot)
51 % 66 % 65
Avoimen yliopiston väylä
(HTK/HTM-tutkinnot)
43 % 62 % 264
Valintakoe
(HTK/HTM-tutkinnot)
38 % 60 % 368
Aiempi korkeakoulututkinto
(HTM-tutkinto)
25 % 33 % 79
Ylioppilastutkintotodistus
(HTK/HTM-tutkinnot)
16 % 27 % 70
Kaikki 37 % 56 % 846

Avoimen väylää laajennettu

Opintopolkuseurantojen perusteella oikeustieteiden laitos on panostanut pitkäjänteisesti erityisesti avoimen yliopiston opintotarjontaan tavoitteena lisätä avoimen väylän kautta tulleiden opiskelijoiden määrää. Väylän kriteereitä on kehitetty kokemusten perusteella. Tällä hetkellä laitos ottaa avoimen väylän kautta kaikki ensimmäisen vuoden oikeustieteen opinnot (60 op) suorittaneet ilman arvosanakriteeriä suorittamaan julkisoikeuden HTK/HTM-tutkintoja, jotka ovat yhteiskuntatieteellisen alan erikoisjuristitutkintoja. Valittuja on ollut vuosittain noin 50–60 opiskelijaa.

Laitos on sitoutunut Itä-Suomen yliopiston strategian mukaiseen vapaaseen sivuaineopinto-oikeuteen: Itä-Suomen yliopiston kaikki opiskelijat voivat rajoituksetta suorittaa oikeustieteen opintoja. Samalla on luotu väylä, joka on mahdollistanut muiden alojen opiskelijoiden siirtymisen oikeustieteiden laitokselle suorittamaan julkisoikeuden HTK/HTM-tutkintoja. Pääaineenvaihtajat ovat menestyneet opinnoissaan hyvin. Pääaineenvaihto oikeustieteiden laitokselle on mahdollista, kun opiskelija on suorittanut kaikki ensimmäisen vuoden opinnot (60 op, ei arvosanakriteeriä, kaikki otetaan). Pääaineenvaihtajien määrä on vakiintunut viime vuosina noin kymmeneen.

Todistusvalinta ei ole toiminut odotetusti

Laitos on jo pitkään ottanut osan opiskelijoistaan ylioppilastodistusten perusteella suorittamaan julkisoikeuden HTK/HTM-tutkintoja. Tämä valintatapa on toistaiseksi toiminut varsin heikosti. Keskeyttämiset ovat olleet yleisiä. Vuosina 2003–2010 laitokselle ylioppilastodistuksen perusteella valituista 24 % ei ole seitsemän vuoden aikana suorittanut yhtään opintopistettä. Ylioppilastodistuksilla valituista noin kolmannes on menestynyt opinnoissaan odotetusti.

Opetus-ja kulttuuriministeriö ja yliopistojen rehtorit ovat 17.8.2017 julkaistussa muistiossa sopineet korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisen toimenpiteistä vuosina 2017–2020. Ministeriön tavoitteena on, että vuodesta 2020 alkaen todistusvalinta on pääasiallinen väylä yliopistoihin.

Jo vuonna 2018 luovutaan yliopistojen tulossopimuksissa sovitulla tavalla pitkäkestoista valmistautumista edellyttävistä pääsykokeista. Yliopistot ovat sitoutuneet tiedottamaan viimeistään elokuussa 2018 todistusvalintojen valintaperusteista vuonna 2020.

Oikeustieteellisellä alalla siirrytään vuonna 2018 valtakunnalliseen yhteisvalintaan. Opiskelija voi samalla valintakokeella hakea Helsingin, Itä-Suomen, Lapin ja Turun yliopistoihin. Uudistus on merkittävä. Valintakoetta täydentävien oikeustieteellisen alan muiden valinnan väylien kehittäminen tapahtuu valtakunnallisessa yhteistyössä.

Opiskelijavalintojen mahdollistettava elinikäinen oppiminen ja uudelleenkouluttautuminen

Opiskelijavalintauudistuksen onnistumista edistää erilaisten valinnan väylien toimivuuden jatkuva arviointi. Tiedolla johtamiselle on uudistuksen toteuttamisessa vahva tilaus. Uudistusta edistävät myös eri aloilla toteutettavat ennakkoluulottomat kokeilut.

Oikeustieteiden laitos kehittää omalta osaltaan opiskelijavalintojaan pitkäaikaiseen seurantatietoomme perustuen ja alan erityispiirteet huomioon ottaen ministeriön ja yliopistojen johdon 17.8.2017 sopimien suuntaviivojen mukaisesti. Elinikäisen oppimisen periaatteeseen sitoutuen haluamme jatkossakin erityisesti tarjota väyliä uudelleenkouluttautumiseen ja mahdollisuuksia yliopiston sisäiseen alan vaihtoon.

Juristin identiteettikriisi

oskari_edustavampi2Oskari Korhonen

Kirjoittaja on oikeustieteen ylioppilas ja työskentelee muun muassa viestintä- ja markkinointiavustajana sekä tutkimusavustajana Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.

HELSINGIN YLIOPISTON siviilioikeuden professori Heikki Halila karsinoi tuoreimmassa Lakimiesuutiset-lehdessä (“Ja me juristit nauroimme niin”, Lakimiesuutiset 7/2016, s. 15) oikeustieteilijöitä pohjatutkintonsa perusteella pappeihin ja lukkareihin. Halila päättää oikeustieteellisiä yliopistotutkintoja käsittelevän tekstinsä seuraavasti:

”Olen kiinnittänyt Ville Pöngän kanssa Lakimies-lehdessä kuluvana syksynä huomiota siihen, että oikeustieteen tohtorin tutkinnon voi suorittaa vailla lakimieskoulutusta oleva henkilö. Asianomainen ei kuitenkaan tämän kautta tule lakimieheksi. Olemme ehdottaneet, että tutkinto olisi tässä tapauksessa filosofian tohtori sekaannuksen välttämiseksi. Sellaista syntyykin, kun oikeustieteellisessä tiedekunnassa väitellyt hallintotieteen maisteri käyttää puheessaan ilmaisua ”me juristit”. Tämä tuo mieleen vanhaa kaskun: lukkarit olivat koolla iloisissa merkeissä, ja lopuksi me papit nauroimme niin.”

HALILAN VERTAUS on herättänyt närää ainakin Twitterissä, jossa esimerkiksi Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani, rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio twiittasi huomauttaen, että ”Ei todellakaan ole tätä päivää dissata oikeustieteen alalle muulla pohjatutkinnolla ponnistaneita.” Nuotion ja muiden oikeustieteilijöiden kipakka suhtautuminen Halilan kaskuun muistuttaa siitä, että asioilla, joilla voi olla merkitystä ammatillisen edunvalvonnan näkökulmasta, ei tarvitse eikä tässä tapauksessa saa olla merkitystä tieteen saralla. Oikeustieteellisessä tutkimusyhteisössä jako pappeihin ja lukkareihin on tarpeetonta ja yksinkertaisesti mautonta.

MIKÄ ON se vaara, joka ”sekaannuksesta” seuraa? Onko työnantajilla nykytilanteessa aidosti vaikeuksia selvittää työnhakijoiden kelpoisuus mahdollisista sekaannusta aiheuttavista tohtorintutkinnoista huolimatta erityisesti sellaisia virkoja täytettäessä, joihin on vaatimuksena nimenomaisesti oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto (eli OTM-tutkinto, joka yliopistolain (558/2009) 37 §:n 4 momentin mukaan edelllyttää ensin suoritettua oikeusnotaarin tutkintoa)? Sen sijaan, että tiedemaailma velvoitettaisiin tekemään tieteeseen perustumatonta karsinointia, olisi asianmukaisinta pitää kirkkaana sekä omassa että muiden mielessä, että oikeustieteen tohtorin tutkinto on luonteeltaan tieteellinen tutkinto, eikä tuota – eikä sen ole tarkoitustaan tuottaa – pätevyyttä sellaisiin virkoihin, joissa kelpoisuusvaatimuksena on edellä mainittu oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto. (1)

PYRKIMYS SÄILYTTÄÄ juristi-termi yksinomaan yhden tietyn tutkinnon suorittaneiden käytössä herättää kysymyksen Halilan skenaariosta: kun esimerkiksi oikeustieteellisessä tiedekunnassa väitellyt, muun kuin oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut – esimerkiksi kauppatieteiden, valtiotieteiden tai hallintotieteiden maisteri (2) – haluaa viitata yhteisönä kaikkiin oikeudellisen ajattelun sisäistäneisiin ja oikeutta sen sisäisestä näkökulmasta tarkasteleviin henkilöihin itsensä mukaan lukien, mitä termiä hänen tulisi käyttää? Oikeustieteilijässä on vahva akateeminen vivahde, enkä ole varma, onko se sopiva kattotermi kuvaamaan myös esimerkiksi käytännön lakimiestehtävissä toimivia henkilöitä, joilla ei ole akateemisia intressejä. Opettajakuntaankaan harvemmin viitataan kasvatustieteilijöinä, vaikka he ovat opiskelleet kasvatus- tai käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa ja tehneet opinnäytetyön verran tieteellistä tutkimusta. Lainoppineet ja oikeusoppineet (laki- ja oikeusprofessoreista puhumattakaan) voisi jatkossakin jättää vain iltapäivälehdistön otsikkoihin.

JURISTI- JA lakimies-termejä käytetään melko vakiintuneesti toistensa synonyymeina. Termeillä on kuitenkin myös eronsa: harva työskentelee yksinomaan juristi-nimikkeellä, mutta lakimies on myös yleinen ammattinimike, kuten “asiantuntija” tai “sihteeri”. Juristi tai lakimies eivät kuitenkaan ole suojattuja ammattinimikkeitä, kuten esimerkiksi asianajaja. Tämän vuoksi lakimies-nimikkeellä tai lakimiestehtävässä (mahdollisesti erikoisalaa kuvaavalla etuliitteellä varustettuna esimerkiksi ympäristölakimies tai hankintalakimies) voi toimia ja toimii myös muita kuin oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita henkilöitä. Tämä on mahdollista siitä huolimatta, että osa perinteisistä lakimiestehtävistä, kuten syyttäjä, asianajaja tai tuomari on varattu vain oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon tutkinnon suorittaneille (3).  Viralliset ja epäviralliset kelpoisuusvaatimukset muuttuvat jatkuvasti julkisten ja yksityisten työnantajien tarpeiden mukaisesti: esimerkiksi hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta (HE 121/2016 vp) esitetään, ettei useimpiin ylempiin poliisivirkoihin (pois lukien poliisilakimiehen virka) vaadittaisi enää oikeustieteen ylempää korkeakoulututkintoa, vaan ylempää korkeakoulututkintoa. Yksityiset työnantajat ovat olleet vapaampia päättämään tehtäväkohtaisesti omista kelpoisuusvaatimuksistaan, mikä on näkynyt joustavuutena tutkintojen suhteen.

ONGELMAN YDIN on tässä: haluammeko juristi-termin kuvaavan tulevaisuudessa tiukasti muodollista koulutustaustaa vai kenties syvällisemmin ajattelutapaa ja tosiasiallista osaamista? Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että paremman puutteessa “juristi” on mitä mainioin termi kuvaamaan tutkintoriippumattomasti sellaista kyvykästä ihmistä, joka on saanut pintapuolista syvällisempää oikeudellista koulutusta, hallitsee lainopin ja kykenee keskustelemaan oikeudesta sen sisäisestä näkökulmasta oikeustieteen terminologiaa ja oppeja hyödyntäen. Monen KTM-, VTM- tai HTM-tutkinnon yhteydessä on mahdollista lukea juridiikkaa lähes tai tismalleen yhtä paljon kuin OTM-tutkinnossa ja saavuttaa tosiasiallisesti jopa yhtä syvällinen oikeustieteellisen osaamisen taso. Historiallisestikin olisi kovin kummallista sitoa juristi-termin käyttö yksinomaan tietynlaisen yliopistollisen tutkinnon suorittamiseen juridisen ajattelutavan ja osaamisen asemesta. Olisi suorastaan vähättelevää olla kutsumatta juristiksi henkilöä, joka on toiminut lakimiestehtävissä ennen yliopistolaitoksen syntyä.

 

1) Oikeustieteellisen alan ylempi korkeakoulututkinto on Suomessa nykyisin myös kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto (MICL, Master of International and Comparative Law). Se ei kuitenkaan tuota kelpoisuutta esimerkiksi syyttäjäksi, asianajaksi tai tuomariksi. Muun muassa näiden tehtävien kelpoisuusvaatimuksena on tämän kirjoituksen kolmannessa alaviitteessä mainittujen säännösten mukaan “muu oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto”. Tässä kirjoituksessa oikeustieteen ylemmällä korkeakoulututkinnolla viitataan muuhun kuin MICL-tutkintoon.

2) Oikean kirjoitusasun leviämisen edistämiseksi huomautettakoon, että toisin kuin Halilan tekstistä voi saada käsityksen, suomalaisissa yliopistoissa ei voi suorittaa hallintotieteen maisterin tutkintoja. Oikea tutkintonimike kirjoitetaan monikossa, kuten myös muut yhteiskuntatieteellisen koulutusalan tutkinnot: hallintotieteiden, yhteiskuntatieteiden, valtiotieteiden. Oikeustieteellisellä alalla vastaava tutkintonimike on kuitenkin yksikössä: oikeustieteen maisteri.

3) Ks. syyttäjien osalta syyttäjälaitoksesta annetun lain (439/2011) 13 ja 21 § ja valtioneuvoston syyttäjälaitoksesta antaman asetuksen (1390/2011) 4 §:n 2 momentti, asianajajien osalta asianajajista annetun lain (496/1958) 3 §:n 1 momentin 2 kohta ja tuomarien osalta tuomareiden nimittämisestä annetun lain (205/2000) 11 §.