Avainsana: tutkimus

Julkaistu

Muuttunut asiakasmaksulaki lääkekustannusten vähennysoikeuden osalta ongelmallinen

 

Soili Törmälehto ja Anita Palukka

Törmälehto, FaT, KTM, työskentelee tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopistossa ja on väitellyt lääketaloustieteen tutkimusryhmästä farmasian laitokselta. Palukka, ON, KTM, FM, viimeistelee pro gradu -tutkielmaansa muuttuneesta asiakasmaksulaista Itä-Suomen yliopistossa.

 

Ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen pitkäaikaisasiakkaita on Suomessa noin 40 000 henkilöä. Asiakkaista 86 % on 75 vuotta täyttäneitä, ja yli puolet on muistisairaita. Pitkäaikaisen tehostetun palveluasumisen asiakasmaksuista säädetään 1. heinäkuuta 2021 muuttuneessa asiakasmaksulaissa. Asiakasmaksulaki on osoittautunut lääkekustannusten vähennysoikeuden osalta ongelmalliseksi.

Asiakasmaksulaki muuttui heinäkuussa

Pitkäaikaisen tehostetun palveluasumisen asiakasmaksuista säädetään 1. heinäkuuta muuttuneessa asiakasmaksulaissa ensimmäistä kertaa. Asiakasmaksulakiin tehtyjen muutosten tarkoituksena on ollut yhdenmukaistaa tehostetun palveluasumisen ja pitkäaikaisen laitoshoidon asiakasmaksuja sekä kuntien maksukäytäntöjä. Muutoksen myötä tehostetun palveluasumisen asiakas maksaa hoivaan ja huolenpitoon liittyvistä palveluista kuukausittain yhden maksun pitkäaikaisen laitoshoidon asiakkaan tapaan, mutta toisin kuin laitoshoidon asiakas, vastaa hän kuitenkin itse asumis- ja lääkemenoistaan. Näiden menojen aiheuttamaa maksurasitusta on kevennetty siten, että tehostetun palveluasumisen asiakkaalla on oikeus laajempiin kuukausituloista tehtäviin vähennyksiin ja suurempaan kuukausittaiseen vähimmäiskäyttövaraan kuin pitkäaikaisen laitoshoidon asiakkaalla.

Kuukausituloista tulee vähentää lääkekustannukset

Asiakasmaksulain mukaan tehostetun palveluasumisen asiakkaan kuukausituloista tulee vähentää terveydenhuollon ammattihenkilön, tavallisimmin lääkärin, määräämien lääkkeiden, kliinisten ravintovalmisteiden ja perusvoiteiden kustannukset. Sairausvakuutuslain nojalla korvattavien valmisteiden kustannukset huomioidaan aiheutuneiden kustannusten mukaan, kuitenkin enintään vuosiomavastuun (ns. lääkekatto 579,78 euroa vuonna 2021) suuruisena.  Muiden kuin sairausvakuutuslain nojalla korvattavien valmisteiden (ns. ei-korvattavat) osalta laissa ei aseteta kustannuksille euromääräistä ylärajaa, mutta vähennyksen saamiseksi niistä tulisi esittää lääkärin antamaa lausunto tai muu luotettava selvitys tarpeellisuudesta terveydelle.

Lääkkeen tarpeellisuutta ei voi päätellä korvaus- eikä myöskään reseptistatuksen perusteella

Uuden sääntelyn ongelmana on, että ei-korvattavien valmisteiden tarpeellisuus tulee osoittaa viranomaiselle lisäselvityksin, vaikka lääkkeitä ei voi asettaa tarpeellisuusjärjestykseen korvattavuuden perusteella. Lääkkeen määräämisestä annetun asetuksen mukaan lääkäri saa määrätä lääkkeitä, olivatpa korvattavia tai eivät, vain henkilölle, jonka lääkityksen tarpeesta hän on varmistunut omalla tutkimuksellaan tai muulla luotettavalla tavalla. Korvausjärjestelmään kuuluva lääkekin voi terveydentilan muuttuessa käydä tarpeettomaksi. Lääkkeen käyttö kuitenkin jatkuu, jos lääkehoitoa ei säännöllisesti arvioida.

Lääkevalmisteiden, kliinisten ravintovalmisteiden ja perusvoiteiden korvattavuudesta päättää puolestaan sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva lääkkeiden hintalautakunta. Päätöksenteko perustuu lääkeyrityksen hintalautakunnalle toimittamaan hakemukseen ja sairausvakuutuslakiin. Korvattavuus valmisteelta puuttuu, jos hintalautakunta on hylännyt hakemuksen tai jos lääkeyritys ei ole hakenut korvattavuutta.

Lääkkeen tarpeellisuutta ei myöskään voida arvioida sen perusteella, onko kyseessä lääkemääräyksen vaativa reseptilääke vai ilman reseptiä toimitettava itsehoitolääke (ns. käsikauppalääke). Itsehoitolääkkeen erona reseptilääkkeeseen nähden voi olla esimerkiksi valmisteen pienempi vahvuus tai pakkauskoko. On ymmärrettävää, että apteekista itse, ilman lääkemääräystä, ostettuja itsehoitovalmisteita ei voitaisi suoraan hyväksyä asiakkaan menoksi. Tehostetussa palveluasumisessa käytettävät itsehoitolääkkeet ovat kuitenkin toimintayksikön lääkärin määräämiä ja terveydelle tarpeelliseksi katsomia, vaikka lääke toimitetaan apteekista ilman virallista lääkemääräystä. Itsehoitolääke voi kuulua korvausjärjestelmään, jolloin lääkkeestä saa korvauksen lääkemääräyksellä toimitettaessa. Toisaalta reseptilääkkeestäkään ei välttämättä aina saa korvausta.

Samaa vaikuttavaa ainetta sisältäviä lääkevalmisteita voi olla markkinoilla sekä korvattavina että ei-korvattavina. Valmisteen valintaa ei kuitenkaan ohjaa pelkästään vaikuttava aine ja korvattavuus vaan myös hoidollinen tarkoituksenmukaisuus. Esimerkiksi iäkkäiden kohdalla tulee harkita, onko valmiste helposti nieltävä.

Kelan lääkeostojen rekisterin mukaan vuonna 2019 korvausjärjestelmään kuuluvien lääkkeiden vuotuiset kustannukset 75 vuotta täyttäneillä olivat keskimäärin 976 euroa, mikä ylittää lääkekaton. Korvausjärjestelmän ulkopuolella on kuitenkin monia yleisiä iäkkäiden hoidossa käytettäviä lääkevalmisteita, jotka voivat muodostaa jopa suurimman osan asiakkaan lääkekustannuksista.

Kaikki kunnat eivät huomioi lääkekustannuksia lain edellyttämällä tavalla

Myös asiakasmaksu- ja sairausvakuutuslain tulkinta on osoittautunut haasteelliseksi. Ainakin osa kunnista näyttäisi tulkitsevan säädöksiä virheellisesti siten, että sekä korvattavien että ei-korvattavien lääkkeiden kustannukset hyväksytään vähennyksinä ilman lääkärin lausuntoa, mutta korkeintaan lääkekattoa vastaavaan summaan asti. Ei-korvattavat lääkkeet eivät kuitenkaan kerrytä lääkekattoa, eivätkä oikeuta lisäkorvaukseen, vaan asiakkaan tulee maksaa ne kokonaan itse myös lääkekaton täytyttyä. Kuntien antama ohjeistus ja tiedottaminen lääkkeiden vähennysoikeudesta on myös valitettavan puutteellista. Jos kunnat eivät noudata kaikilta osin asiakasmaksulainsäädäntöä, merkitsee se asiakkaalle suurempia asiakasmaksuja ja vähemmän varoja muihin menoihin.

Tarkastelun keskiössä tulisi olla lääkehoidon kokonaisuus

Kuntien tulisi huomioida tehostetun palveluasumisen maksupäätöksissä ei-korvattavat lääkkeet aiheutuneiden kustannusten mukaan ilman euromääräistä ylärajaa siten kuin laissa edellytetään. Kun kyse on kaikkein heikoimmassa asemassa olevista ihmisistä – iäkkäistä muistisairaista – olisi myös kohtuullista, että asiakasmaksulaki sallisi lääkekustannusten huomioimisen ilman erillisiä lausuntoja. Näin lääkäreiden aika säästyisi muuhun – lausuntoja tähdellisempään – työhön.

Yksittäisten lääkkeiden tarpeellisuuden arviointia mielekkäämpää olisi tarkastella iäkkään lääkehoidon kokonaisuutta ja sitä, onko lääkehoito rationaalista eli vaikuttavaa, turvallista, laadukasta, taloudellista ja yhdenvertaista. Kansallisten laatusuositusten mukaan ympärivuorokautisen hoidon asiakkaiden lääkehoidon kokonaisarvioinneista tulisi huolehtia ja lääkehoidon tarkistus tulisi tehdä vähintään puolivuosittain.

Jos tehostetun palveluasumisen yksiköissä noudatetaan lääketieteellisiä hoitosuosituksia ja palvelujen laatusuosituksia, tulee jokaisen asiakkaan lääkehoidon tarpeellisuus arvioiduksi säännöllisesti.

Maksupäätöksissä asiakkaita on kohdeltava lääkevähennysten osalta yhdenvertaisesti.

 

Lähteet

Aaltonen K. (2018) Onko lääkkeeseen varaa? SIC! Lääketietoa Fimeasta 4/2018.

Ahonen, J. – Karjalainen, M. – Kuohukivi, A. – Ojala, R. (2013) Pitkäaikaispotilaiden lääkehoidon järkeistäminen palvelukeskuksessa. SIC! Lääketietoa Fimeasta 2/2013.

Jauhonen, H-M. – Jyrkkä, J. (2020) Monilääkitys ja lääkekustannukset kasvussa iäkkäillä. SIC! Lääketietoa Fimeasta 3/2020.

Kurki, P. (2012) Millainen lääke sopii itsehoitoon? SIC! Lääketietoa Fimeasta 1/2012.

Pelkonen, L. (2011) Miten lääke pääsee korvausjärjestelmään? SIC! Lääketietoa Fimeasta 2/2011.

Raivio, M. – Hartikainen, S. (2020) Ikääntyneen optimoitu lääkehoito perusterveydenhuollossa. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 136, s. 1590–1597.

Salminen, O. – Tuominen, RK. (2018) Itsehoitolääkkeet osana lääkehoitoa – tunnistammeko riskit? Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 134, s. 2024–2030.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto. (2020) Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki.

Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2019. (2020) Tilastoraportti 45/2020.

Suomen virallinen tilasto, Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut. THL.

Voipio-Pulkki, L-M. – Mäntyranta, T. (2017) Edistetään yhdessä järkevää lääkehoitoa. SIC! Lääketietoa Fimeasta 3–4/2017.

Julkaistu

Oikeustieteiden laitos – Tutkimusta, asiantuntijoita ja vuorovaikutusta yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseksi

 

Anssi Keinänen
Keinänen on Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen tutkimuksesta vastaava varajohtaja ja lainsäädäntötutkimuksen professori.

 

Tämän blogitekstin otsikko on lainattu suoraan oikeustieteiden laitoksen uudesta strategiasta.  Strategiassamme on lupaus, että laitoksen tutkimuksella pyritään osaltaan ratkaisemaan yhteiskunnallisia haasteita, ja laitoksen henkilökunnan asiantuntemusta käytetään hyödyksi näiden ongelmien ratkaisemiseksi muutoinkin. Koulutuksellamme pyrimme vastaamaan työmarkkinoiden tarpeisiin erilaisista asiantuntijoista. Strategialupauksen lunastamiseen tarvitaan avointa ja jatkuvaa vuorovaikutusta eri toimijoiden kanssa.

Kotimaista ja kansainvälistä tutkimusta monitieteisellä tutkimusotteella

Miltä sitten näyttää laitoksemme tutkimus tällä hetkellä? Minkälaisten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseen olemme osallistuneet? Yhden vastauksen saa, kun arvioi laitoksen viime vuoden julkaisutoimintaa. Laitosstrategian tavoitteen mukaisesti voimme todeta, että olemme olleet mukana sekä kotimaisten että kansainvälisten haasteiden ratkaisemisessa monitieteisellä tutkimusotteella.

Laitoksen tutkimustoiminta on kohdistunut vahvasti muun muassa ympäristö-, energia- ja luonnonvaratutkimukseen eri näkökulmista, kuten turvallisuuden, laintulkinnan ja ohjauskeinojen näkökulmasta. Laintulkintaa koskevaa tutkimusta laitoksella tehtiin laajemminkin. Tarkastelussa on ollut esimerkiksi lainsäädäntövallan delegointia koskevat kysymykset, korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden julkilausutut systeemiperustelut sekä ihmisoikeussopimuksen ja unionin oikeuden tavoitteellinen tulkinta.

Myös kuntaoikeuteen, rikosoikeuteen ja hyvinvointioikeuteen kohdistuvaa tutkimusta julkaistiin runsaasti viime vuonna. Tarkastelussa on ollut kunnan vastuu tietojen esilläpidosta, yksityisten palveluntuottajien rooli julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajana sekä poliisin käyttämä ja poliisiin kohdistunut väkivalta – muutaman teeman mainitakseni.

Oppikirjoilla on suuri merkitys oikeustieteellisessä koulutuksessa, mutta myös laajemmin oikeustieteen kehittymisessä tieteenä.

Viime vuonna laitoksella julkaistiin oppikirjoiksi soveltuvia perusteoksia esimerkiksi esitutkinnan ja pakkokeinojen osalta, digitaalisten palveluiden sääntelystä, maakaaresta, jäämistösuunnittelusta sekä elinkeinotulon verotuksesta.

Kaiken kaikkiaan laitostamme voi kuvata hyvin tutkimusintensiteettiseksi laitokseksi julkaisujen määrän perusteella – niin lukumääräisesti kuin suhteutettuna laitoksen henkilökunnan kokoon. Tämä on omiaan varmistamaan tavoitteemme tutkittuun tietoon perustuvan opetuksen toteutumisesta.

Oikeustieteellinen tutkimus on kansainvälistynyt viime vuosina, ja tutkimusta tuotetaan yhä enemmän kirjoittamalla yhteisjulkaisuja. Esimerkiksi viime vuonna tieteellisistä referee-julkaisuista lähes puolet julkaistiin kansainvälisissä journaaleissa. Melkein puolessa julkaistuista referee-julkaisuissa tekijöitä oli vähintäänkin kaksi. Melko usein yhteistyötä tehtiin eri yliopistojen ja tutkimuslaitosten kesken.

Kuinka tutkimusta pyritään kehittämään?

Miten laitoksemme tutkimusta pyritään kehittämään edelleen? Yhdeksi keinoksi on tunnistettu tutkimusryhmämäisemmän toiminnan vahvistaminen. Esimerkiksi väitöskirjatutkijat otetaan tiiviimmin mukaan oppiaineiden ja tutkimusryhmien toimintaan. Lisäksi pyrimme vahvistamaan laitoksen sisällä tapahtuvaa oppiainerajat ylittävää tutkimusyhteistyötä – harvoinhan ”elävä oikeus” pysyy yhden oikeudenalan sisällä – sekä lisäämään tutkimustoiminnan yhteyttä yliopiston tutkimusyhteisöihin monitieteisyyttä vahvistamalla.

Kevään 2021 aikana oppiaineet ja tutkimusryhmät laativat rahoitusstrategian, jonka avulla tutkimustoimintaa ja ulkoisen rahoituksen hakemista pyritään vahvistamaan. Rahoitusstrategian laatimista tuetaan myös tiedekunnassa laaditun rahoituksen vuosikellon avulla.

Vuosi 2021 on tutkitun tiedon teemavuosi: tieto kuuluu kaikelle. Oikeustieteiden laitoksella teemavuosi näkyy tutkimusviestinnän vahvistamisena sekä laitostasolla että oppiaineissa. On tärkeää, että myös yksittäiset tutkijat pyrkivät systemaattisesti tuomaan esille tutkimustuloksiaan ja siten osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun erilaisten haasteiden ratkaisemiseksi. Tiedeviestintään tarjoamme laitoksella enemmän tukea ja koulutusta tulevina vuosina.

Oppiaineita yhdistävät tutkimusteemat yhteistyön mahdollistajina

Laitoksemme vahvuus on aina ollut yhdessä tekemisen perinne. Oppiainerajat ovat olleet yhteistyön osalta matalat, mikä näkyy esimerkiksi lukuisina eri oppiaineiden pitäminä yhteisinä kursseina.  Tätä laitoksemme vahvuutta voidaan hyödyntää enemmänkin yhteisillä tutkimuksilla sekä tunnistamalla systemaattisemmin yhteisiä tutkimusteemoja. Esimerkiksi valvonta liittyy tavalla tai toisella jokaiseen oikeudenalaan. Valvonnan toteutuminen ja valvonnan vaikuttavuus ovat tutkimusteemoja, joista olisi mahdollista tehdä oppiaineiden välistä yhteistyötä.

Laintulkinnassa arvioidaan, onko toimija noudattanut säännöksiä vai ei, mutta usein toimijalla on halua toimia ”paremmin” kuin mitä laki vaatii. Yritysten vastuullisuus ja yritysten mahdollisuus signaloida oman toimintansa ”hyvyyttä” (beoynd compliance) olisi myös teema, jossa eri oppiaineet ja tutkimussuuntaukset (esim. kriminologia, empiirinen oikeustutkimus) voisivat löytää toisensa. Myös sääntelyn kyky ohjata toimijoita ja toimintaa on teema, josta löytyy yhteistä rajapintaa eri oppiaineiden välillä. Tämänkaltaisen ohjauskeinotutkimuksen vahvistamisen myötä voisimme entistä vahvemmin olla mukana yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa.

Julkaistu

Kansainvälisyys koskettaa meitä kaikkia – tavalla tai toisella

 

 

 

Mia Kilpeläinen

Kilpeläinen työskentelee oikeustieteiden laitoksella yliopisto-opettajana ja kansainvälisten asioiden koordinaattorina.

YLIOPISTOSSAMME VIETETTIIN kansainvälisiä päiviä 21.9. ja 28.9. Päivien teemat olivat oivallinen läpileikkaus siitä, mitä kaikkea kansainvälisyys tarkoittaa niin kansallisen tason tavoitteina yliopiston perustehtävien toteutuksessa kuin aivan ruohonjuuritason arjessa. Päivien viesti oli yksiselitteinen: kansainvälistyminen on jokaisen uefilaisen asia ja kansainvälisyys läpäisee kaikki yliopistomme toiminnot, kuten opetuksen, tutkimuksen ja verkostoyhteistyön. Se ei suinkaan ole yksittäinen irrallinen saari, jonka asukkaiksi vain harvat ja valitut pääsevät.

YLIOPISTON STRATEGIASSA painotetaan kansainvälisyyttä, jonka pitäisi olla luonteva osa kunkin laitoksen toimintaa. Kansainvälisyys herättää meissä kaikissa voimakkaita mielikuvia; toisille kansainvälisyys on jo luonteva osa arkipäivää, mutta monelle voi herätä epäilys siitä, onko strategian viesti vain joukko suuria sanoja, joilla ei ole tekemistä arkityömme kanssa. Perinteisesti tarkasteltunahan oikeustieteellä on ollut hyvin vahva kansallinen painotus, joka näyttäytyy kansallisen oikeuden opettamisena suomalaisille opiskelijoille valmistaen heitä kotimaisen työelämän tarpeisiin. Tutkimuksen keskiössä on niin ikään ollut kansallinen oikeus ja tutkimustulosten julkaisukanavana  kotimaiset tieteelliset aikakausilehdet.

EMME KENTIES ajattele, että yksittäisen vaihto-opiskelijan kohtaaminen olisi kansainvälisyyttä tai esimerkiksi se, että kannustamme tutkinto-opiskelijoita viettämään yhden lukukauden ulkomailla. Meillä on kansainvälistä henkilökuntaa, opiskelijoita, julkaisuja, jokaisen omat henkilökohtaiset kontaktit ja yhteistyökumppanit, joihin pidämme yhteyttä. Tässä yhteydessä kannattaa kuitenkin muistaa se, viralliset tulosmittarit eivät tunnusta kaikkea kainsäinvälisyyttä, mutta asiaa on hyvä tarkastella myös muista kuin mittareiden näkökulmista.

KANSAINVÄLISYYS NÄYTTÄYTYY jokaiselle henkilökunnan jäsenelle hieman eri tavoin. Siinä missä se jollekin on yksittäisen vaihto-opiskelijan kohtaaminen, toisille se tarkoittaa tutkimusverkostoja ja kiinteää yhteistyötä. Koordinaattorin työnkuvassani se tarkoittaa muun muassa opiskelijoiden ja meille saapuvien vieraiden kohtaamisia, ohjauskeskusteluja, sopimusneuvotteluja, laitoksen esittelyä ja verkostoyhteistyötä. Opettajan ja tutkijan roolissani se tarkoittaa yhtä lailla niitä opiskelijoiden tapaamisia, mutta myös konferensseja ja verkostoitumista tutkijana. Yliopistotasoiset tavoitteet, esimerkiksi sijoituksen parantaminen maailman ranking-listoilla, voivat tuntua kaukaisilta arkityössämme, mutta tosiasiallinen toimintamme tukee niitä jo tällä hetkellä. Lisäksi on muistettava, että ponnistelemme näitä tavoitteita kohti kaikkien koulutusalojen voimin, kukin omalla tavallaan.

NÄIN KANSAINVÄLISTEN asioiden koordinaattorin näkökulmasta – muutaman vuoden laitoksen toimintaa pitkittäistutkimuksenomaisesti havainnoineena – väitän, että laitoksena voimme allekirjoittaa kansainvälisten päivien viestin ja pärjäämme kansainvälistymisasteen vertailussa muiden laitosten kanssa. Meistä jokainen on kantanut kortensa kekoon ja vaikka asiat ovat mielestäni jo nyt hyvällä mallilla, aina voimme pyrkiä korkeammalle, nopeammin ja voimakkaammin kuin olympialaisissa konsanaan. Kansainvälistyminen ei kuitenkaan tapahdu käden käänteessä, vaan se on erittäin pitkäjännitteistä ja tavoitteellista työtä, joka vaatii paljon taustatyötä ennen kuin se näyttäytyy esimerkiksi yhtenä toteutuneena vaihto-opiskelujaksona, vierailuna, yhteistyökumppanina tai julkaisuna. Toisaalta, näinhän asian laita on kaikessa mitä teemme. Kaikilla on jokin päämäärä, jota tavoittelee ja joka vaatii työtä ja johon kansainvälinen näkökulma varmasti liittyy – tavalla tai toisella.

 

 

 

 

 

 

 

Julkaistu

Keskittämistä vai työnjakoa ja profiloitumista?

Tapio Määttä

Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen johtaja ja ympäristöoikeuden professori.

Tapio_Määttä3SUOMESSA ON väitetty olevan liian paljon liian pieniä yliopistoja ja niissä liian pieniä laitoksia. Tämä ajatus näkyy myös Helsingin Sanomien laajassa professorikyselyssä (”Yli 850 professoria tyrmää hallituksen tiedepolitiikan”, HS 13.3.2016). Yli puolet kyselyyn vastanneista oikeustieteen professoreista voisi harkita oman alansa laitoksen vähentämistä toisesta yliopistosta. Kyselyyn vastasi 30 oikeustieteen professoria eli noin kolmannes alan professoreista. Puolet (15 kpl) vastanneista vastasi ”ehkä” tai ”kyllä” kysymykseen ”voisiko omalta alaltasi vähentää laitoksia?”

PARANISIKO OIKEUSTIETEELLISEN alan opetuksen ja tutkimuksen laatu, jos alan koulutus keskitettäisiin esimerkiksi Helsingin ja Turun yliopistoihin?  Tuoreimpien yliopistojen henkilöstöä ja opiskelijoita koskevien tilastojen (vuodelta 2015) mukaan oikeustieteellisten yksiköiden opetus- ja tutkimushenkilökunta ja oikeustieteellisen alan opiskelijoiden määrä jakaantuu seuraavasti (Itä-Suomen yliopistossa ja Åbo Akademissa annetaan myös julkisoikeuden koulutusta, minkä vuoksi luvut eivät ole vertailukelpoisia muihin oikeustieteellisiin):​

Opetus- ja tutkimushenkilökunta Uudet opiskelijat vuonna 2015 Perustutkinto-opiskelijat syksyllä 2015 Opiskelija–opettaja -suhde
Helsingin yliopisto 130,7 304 2165 16,6
Lapin yliopisto 66,7 163 1023 15,3
Turun yliopisto 65,3 170 1084 16,6
Itä-Suomen yliopisto 58,5 58 1031 (josta ON/OTM -opiskelijoiden osuus 199) 17,6
Åbo Akademi 2,4 17 117 48,8
Yhteensä 323,6 712 4588 14,2​

JOS LAATUINDIKAATTORIEN (ks. oikeustieteelliset yliopistojen asemointitilastoissa) perusteella heikoin oikeustieteellinen eli Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta lakkautettaisiin, tämä tarkoittaisi vuosittaisen sisäänoton nousemista Helsingissä ja Turussa merkittävästi. Keskittämisen hyötyä on vaikea nähdä. Jo tällä hetkellä ylisuuret opetusryhmät kasvaisivat edelleen ja opettajille jäisi entistä vähemmän aikaa tutkimukseen. Keskittäminen johtaisi myös siihen, että tutkimukseen välttämättä kuuluva kilpailu ja monimuotoisuus vähenisi.

NOIN 700 vuosittain aloittavaa uutta oikeustieteen opiskelijaa on opetuksen laadun näkökulmasta mielekästä kouluttaa 4-5 riittävän hyvin resursoidussa yksikössä esimerkiksi kahden, erittäin suuria (yli 300 opiskelijaa) opiskelijaryhmiä pyörittävän tiedekunnan sijasta. Oikeustiede on tyypillinen professioala, jossa tutkintojen rakenteet ja sisällöt ovat kaikissa oikeustieteellisissä hyvin pitkälti samanlaisia. Koulutukseen liittyvä tasalaatuisuuden vaatimus on pitkään pitänyt yllä ajatusta, että oikeustieteellisten täytyy ”profiloitua kaikkeen”. Tämä on hidastanut työnjaon kehittämistä ja tutkimuksellista profiloitumista.

OPETUKSEN JA tutkimuksen laatua ja toiminnan kustannustehokkuutta parannetaan keskittämisen sijasta oikeustieteellisellä alalla parhaiten kehittämällä työnjakoa ja tutkimuksen profilaatiota. Alan resurssit eivät ole optimaalisessa käytössä, jos jokaisessa yksikössä tehdään samoja asioita samalla tavalla. Tasalaatuisen, kaikki oikeudenalat kattavan virkatutkinnon ideaali ei edellytä, että kaikissa oikeustieteellisissä tulisi olla täsmälleen samat professuurit samoilla tutkimuksellisilla profiileilla. Kaikki oikeustieteelliset ovatkin viime aikoina määrätietoisesti pyrkineet tunnistamaan ja vahvistamaan tutkimuksellisia profiilejaan. Itä-Suomen, Helsingin, Lapin ja Turun yliopistoissa oikeustieteellinen tutkimus on kytkeytynyt vahvasti myös osaksi näiden yliopistojen strategisia tutkimusalueita.

OIKEUSTIETEELLISET TIEDEKUNNAT ja laitokset ovat myös alkaneet suunnata uusia professuurejaan tutkimuksellista profiiliaan vahvistavalla tavalla. Itä-Suomen yliopistossa on mm. ilmasto-oikeuden ja -politiikan, eurooppalaisen energiaoikeuden, sosiaalioikeuden, lapsi- ja koulutusoikeuden sekä lainsäädäntötutkimuksen professuurit, Helsingin yliopistossa mm. viestintäoikeuden, Pohjoismaisen oikeuden, arvopaperimarkkinaoikeuden ja tekijänoikeuden professuurit, Turun yliopistossa tietoyhteiskunnan oikeuden professori ja Lapin yliopistossa oikeusinformatiikan, oikeusvertailun, Venäjän kauppaoikeuden sekä Kiinan yhteiskunnan ja kulttuurin professorit. Åbo Akademilla on perinteisesti ollut vahva ihmisoikeusjuridiikkaan painottuva tutkimusprofiili.

RESURSSIEN KÄYTTÖÄ voidaan järkevöittää myös oikeudenalakohtaisella valtakunnallisella yhteistyöllä ja hyödyntämällä ennakkoluulottomasti uutta opetusteknologiaa. Hyvän esimerkin valtakunnallisesta yhteistyöstä tarjoavat IPR University Center sekä Finnish China Law Center, joissa kaikki oikeustieteelliset ovat mukana.

SELVYYDEN VUOKSI: leikkaukset koulutuksesta ovat mielestäni huonosti harkittuja ja hallituksen useiden ministereiden suhtautuminen tieteeseen hämmästyttävää. Optimistisesti ajatellen saattaa kuitenkin olla niin, että tässä hetkessä selvästi epäonnistuneelta näyttävä tiede- ja yliopistopolitiikka pakottaa yliopistot tekemään pidemmän päälle myös järkeviksi osoittautuvia toimenpiteitä eli kehittämään työnjakoaan ja profiilejaan. Oikeustieteellinen koulutus ja tutkimus hyötyvät valtakunnallisesti hyvässä vauhdissa olevasta yhteistyön alakohtaisesta tiivistämisestä ja tutkimusprofiilien terävöittämisestä. Tämä tie on alan kannalta järkevämpi kuin ylisuurten, tehottomasti toimivien koulutusyksiköiden rakentaminen.

Julkaistu

Sattuman kaupalla unelmauralle – Maija Dahlberg lukiolaisten haastateltavana

Riina Sorsa ja Iiro Multanen, toisen vuositason opiskelijat Joensuun yhteiskoulun lukiosta, tutustuivat kahden päivän ajan oikeustieteiden laitoksen toimintaan. Luennoilla istumisen, opiskelijoiden tapaamisen ja hakuoppaisiin tutustumisen lisäksi he haastattelivat valtiosääntöoikeuden yliopisto-opettaja Maija Dahlbergiä tämän uravalinnasta, opiskelusta ja väitöskirjasta.

maija_blogi
Yliopisto-opettaja Maija Dahlbergin ura yliopistolla alkoi tutkimusavustajan töistä professorin projekteissa. Kuva: Riina Sorsa

Riina: Kerro ensin, kuka olet ja miksi päädyit opiskelemaan oikeustieteitä.
Maija: Olen Maija Dahlberg, valtiosääntöoikeuden yliopisto-opettaja. Aloitin omat opintoni silloisessa Joensuun yliopistossa suoraan lukiosta valmistuttuani. Se oli enemmän tai vähemmän sattuman kauppaa, mutta huomasin nopeasti tykkääväni tästä.

Riina: Mitä valtiosääntöoikeus on?
Maija: Valtiosääntöoikeus on ylimpien valtioelinten, rakenteiden ja järjestelmien keskinäisiä suhteita sääntelevä oikeudenala. Useissa kysymyksissä liikutaan hyvin lähellä politiikkaa. Toinen iso alue institutionaalisten puolen lisäksi ovat perus- ja ihmisoikeudet.

Riina: Mikä on tutkimuskohteesi tällä hetkellä?
Maija: Tutkin väitöskirjassani Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta ja siihen liittyviä legitiimisyyskysymyksiä jäsenvaltioiden näkökulmasta. Tuomioistuin tekee aika paljon dynaamista tulkintaa ja laajentaa valtion velvollisuuksia sopimuksen nojalla. Herää kysymys, että onko sille mitään rajoja? Esitän tutkimustuloksenani suosituksen siitä, miten ihmisoikeustuomioistuimen tulee toimia, jotta se säilyttäisi legitiimisyytensä.

Haluan ehkä jatkaa tästä aihepiiristä laajemminkin, esimerkiksi Euroopan unionin tuomioistuimen näkökulmasta. Toisaalta, nyt kun olen pyörinyt niin pitkään ihmisoikeustuomioistuimen kanssa, haluaisin tutkia valtiosääntöoikeutta esimerkiksi lainvalmistelun näkökulmasta. Lainvalmistelu, laillisuusvalvonta, perustuslainmukaisuuden valvonta ja muut kansallisen valtiosääntöoikeuden peruskysymykset värittävät väitöskirjani jälkeistä aikaa.

Iiro: Minkä vuoksi päädyit opetushommiin, etkä toimimaan ”kentällä”?
Maija: Yksi aika praktinen syy voi olla, että pääaineeni on valtiosääntöoikeus. Jo kandin jälkeen pääaineeni professori houkutteli, että jäisin tutkimusavustajaksi hänen projekteihinsa. Graduvaiheessa löysin sisäisen tutkijan paloni. Se puoli veti ja minulle tarjottiin töitä jo ennen valmistumista. Minulle on tarjottu jatkuvasti mielenkiintoisia töitä ja olen saanut vaikuttaa opetuksen sisältöön. Vapaus tehdä sitä, mikä kiinnostaa, on saanut jäämään tänne yliopistolle.

Iiro: Millaisissa työtehtävissä olet toiminut?
Maija: Aloitin tutkimusavustajana, jolloin kokosin lähteitä ja tein joitain osia tutkimukseen. Siitä eteenpäin olen työskennellyt tutkimusamanuenssina ja vuodesta 2009 lähtien yliopisto-opettajan nimikkeellä.

Riina: Miltä oikeustieteiden opiskelu on tuntunut, onko se rankkaa?
Maija: Olen aina sanonut, että opiskelu vaatii eniten istumalihaksia ja sitä, että osaat käyttää kalenteria. Alussa tietyt asiat pitää vain opetella ulkoa, mutta silloin kun asia kiinnostaa, sitä ei koe vaikeana. Vaikeisiin kysymyksiin vain käyttää enemmän aikaa. En olisi ikinä uskonut, jos joku olisi sanonut minulle tullessani opiskelemaan vuonna 2003, että kirjoittaisin väitöskirjan englanniksi. En koe itseäni kovin hyväksi kielissä, mutta toisella kielellä kirjoittaminen ei vaadi laudatur-tasoa, vaan ennemminkin sinnikkyyttä.

Riina: Entä samanaikainen samanaikainen opettajan ja tutkijan työ, onko se rankkaa ja aikaa vievää?
Maija: No, kyllä. Olen kirjoittanut väitöskirjani täysipäiväisenä opettajana. Viimeisin puoli vuotta on ollut minulle vapaa opetuksesta, jonka aikana viimeistelin väitöskirjani ja lähetin sen esitarkastukseen. Toisaalta opettaminen ja tutkiminen ovat myös tukeneet toisiaan.

Iiro: Millaiset tulevaisuudensuunnitelmat sinulla on? Jäätkö tänne vai suuntaatko esimerkiksi Eurooppaan?
Maija: Tännehän sitä oltaisiin väitöksen jälkeen opetushommiin jäämässä. Toki Eurooppa kiinnostaa lyhyinä tutkimusjaksoina. Ennen kuin aloitin jatko-opinnot, olin vuoden verran European Master’s Degree -ohjelmassa Venetsian ja Lundin yliopistoissa. Se on yksi arvokkaimmista vuosista väitöskirjani ja työni kannalta. Perus- ja ihmisoikeuskysymykset eivät pysy Suomen rajojen sisäpuolella, joten joskus täytyy lähteä muuallekin.