Tag Archives: empiirinen oikeustutkimus

Kriminologia tuo tieteen mukaan rikollisuudesta käytävään keskusteluun

 

 


Miikka Vuorela

Kirjoittaja opettaa kriminologiaa oikeustieteiden laitoksella.

HARVA ASIA kiehtoo ihmistä yhtä paljon kuin rikos ja rangaistus. Vuodesta toiseen dekkarikirjat ja rikossarjat ovat erittäin suosittuja ja uutisista voi päivittäin lukea mitä erikoisimmista rikostapauksista. Suurimmista jutuista tulee koko kansan seuraamia mediailmiöitä, joita puidaan vielä vuosikymmenten päästäkin: ”Kuka murhasi Kyllikki Saaren?” Samalla väkijoukkoihin kohdistuvat mittavat väkivaltateot herättävät kansainvälistä hämmennystä ja pelkoa.

VAIKKA RIKOLLISUUDESTA onkin tullut erittäin näkyvä osa yhteiskuntaamme, objektiivista tietoa rikollisuudesta on tarjolla vain vähän. Rangaistusten koventaminen on tyypillinen esimerkki puheenaiheesta, joka herättää voimakkaitakin mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Mielipiteiden muodostumista rikollisuudesta ohjaavat usein pikemmin tunteet kuin tieto. Asiantuntijatiedolle on tarvetta sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa että käytännön työelämässä.

KRIMINOLOGISEN TUTKIMUKSEN tarkoituksena on tuottaa tietoa rikollisuudesta ja sen oheisilmiöistä, kuten rangaistusten vaikuttavuudesta. Kriminologia on erityisen selkeästi monitieteellinen tutkimusala, jonka yhteisenä tavoitteena on vähentää rikollisuudesta yhteiskunnassa aiheutuvia haittoja. Tieteenalalla hyödynnetään esimerkiksi psykologian, lääketieteen, sosiologian, sosiaalitieteiden, käyttäytymistieteiden ja oikeustieteen osaamista. Perinteisesti on ajateltu, että oikeustieteilijän vahvuutena kriminologiassa on hyödyntää muiden tieteenalojen tuottamaa tietoa kriminaalipoliittisessa tutkimuksessa. Kriminaalipoliittista tutkimusta motivoi sanamukaisesti pyrkimys hyvään ja oikeudenmukaiseen kriminaalipolitiikkaan.

KRIMINOLOGIAN OPISKELU on kannattavaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita työskentelemään rikosoikeuden tai seuraamusjärjestelmän parissa. Rikollisuuden ymmärtäminen antaa mahdollisuuksia suunnitella tehokkaita toimenpiteitä rikosten vähentämiseksi, uhrien auttamiseksi ja tekijöiden rehabilitoimiseksi (”parantamiseksi”). Suunnittelutehtävien ulkopuolella, lainkäytössä tai toimeenpanossa, on niin ikään tärkeää ymmärtää rikoksentekijöiden toimintatapoja ja tarpeita. Kriminologian teoriat sopivat usein myös muun asosiaalisen käyttäytymisen selittämiseen, joten ne ovat laaja-alaisesti hyödyllisiä muillekin aloille suuntaaville opiskelijoille.

OIKEUSTIETEIDEN LAITOS tarjoaa ainoana oikeustieteellisenä yksikkönä Suomessa kriminologian perusopintokokonaisuuden (25 op). Opinnot on suunnattu erityisesti oikeustieteiden ja yhteiskuntatieteiden opiskelijoille. Tämän vuoden opetus käynnistyy marraskuun lopussa alkavalla Oikeussosiologia ja kriminologia -opintojaksolla, jonka voi suorittaa syksyn luentojen yhteydessä laadittavalla oppimispäiväkirjalla. Opintojakso toimii johdatuksena kriminologian peruskäsitteisiin ja rikollisuuden syiden selityksiin. Syksyn opetustarjontaan kuuluvat myös seminaarimuotoinen Rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä ja kriminaalipolitiikka -opintojakso sekä Johdatus rikostaloustieteeseen -opintojakso, jossa avataan taloustieteellinen näkökulma rikosoikeuteen, kriminologiaa ja kriminaalipolitiikkaa unohtamatta.

JOULUKUUSSA ALKAA kevätlukukauden kestävä Kriminologian lukupiiri, jossa käsitellään syvällisemmin kriminologian vaikutusvaltaisimpia suuntauksia 1700-luvulta nykypäivään. Lukupiiri on mahdollista suorittaa joka toinen lukuvuosi. Helmi-maaliskuussa järjestetään rikollisuuden ja kontrollipolitiikan historia -seminaari, jossa rikollisuutta tarkastellaan historiallisten muutosten kautta. Seminaarissa painotetaan empiiristä näkökulmaa, jota täydennetään muutoksia selittävillä teorioilla. Seminaarityö laaditaan lähtökohtaisesti pareittain. Kevään päättää Kriminologian menetelmät -seminaari, jossa paneudutaan kriminologisten kysymysten tarkasteluun erityisesti tutkijan näkökulmasta.

Kriminologian opintokokonaisuudessa yhdistyy useita erilaisia näkökulmia ja se tarjoaakin kattavan kokonaiskuvan kriminologiasta.

Tervetuloa kriminologian kursseille!

Empiirisen oikeustutkimuksen ja vaikutusten arvioinnin osaajille on kysyntää

 

 

 

Niko Vartiainen

Kirjoittaja on lainsäädäntötutkimuksen yliopisto-opettaja.

VALTIOSIHTEERI JARI Partanen vieraili lainsäädäntötutkimuksen professori Anssi Keinäsen kutsumana Joensuussa keskustelemassa muun muassa lainvalmistelun kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä. Yleisölle avoin tilaisuus oli myös osa kurssin ”lainsäädäntötutkimuksen perusteet” opetustarjontaa ja Partasta olikin kuuntelemassa kymmenittäin niin opiskelijoita kuin muitakin kuulijoita. Henkilökohtaisesti kiinnitin erityisesti huomiota Partasen näkemykseen, jonka mukaan lakeja valmistelevissa ministeriöissä on suuri tarve henkilöstölle, jolla on osaamista lainsäädännön vaikutusten arvioinnista. Tarvetta on erityisesti taloudellisten vaikutusten arvioinnin osalta, kuten lainsäädännön arviointineuvoston vuosikertomuksestakin käy ilmi. Partasen näkemykset ministeriössä työskentelevänä, korkeassa virassa olevana, virkamiehenä tukevat konkreettisesti sitä sanomaa, jota eri asiantuntijat ovat jo pidemmän aikaa eri yhteyksissä painottaneet: lainsäädännön vaikutusten arviointiin tulee kiinnittää enemmän huomiota, jotta lainsäädännöllä voitaisiin saavuttaa paremmin sille asetetut tavoitteet.

VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN tärkeys on osaltaan huomioitu myös pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa, jonka mukaisesti perustettiin joulukuussa 2015 valtioneuvoston kanslian yhteyteen lainsäädännön arviointineuvosto. Riippumaton ja itsenäinen neuvosto antaa lausuntoja hallituksen esitysten vaikutusarvioinneista. Vaikutusten arviointien tasoon on puuttunut aikanaan myös Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD. Järjestö totesi Suomelle vuonna 2010 antamissaan suosituksissa, että Suomen tulisi vaikutusten arvioinnissa vahvistaa metodologista lähestymistapaa, jossa hyödynnetään kvantitatiivista ja taloudellista arviointia.

OMAN NÄKEMYKSENI mukaan yksi syy puutteellisille vaikutusten arvioinneille liittyy lainvalmistelijoiden metodologiseen osaamiseen. Useilla lainvalmistelijoilla on juridinen koulutus, jossa metodologinen ja yhteiskuntatieteellinen puoli eivät saa kovinkaan suurta painoarvoa. Tämä varmasti vaikuttaa myös kvantitatiivisten, taloudellisten ja muiden vaikutusten arviointien tasoon, sillä viime kädessä lain vaikutuksissa on kyse juridisten kysymysten sijaan yhteiskunnallisista kysymyksistä. Esitän seuraavaksi konkreettisen kehittämisehdotuksen vaikutusten arviointien parantamiseksi.

MINISTERIÖIDEN TARVE vaikutusten arvioinnin osaajille ja lainvalmistelijoiden puutteellinen metodologinen osaaminen puhuvat vahvasti empiirisen oikeustutkimuksen tarpeellisuuden puolesta. Empiirisellä oikeustutkimuksella tarkoitetaan empiiristen menetelmien avulla toteutettavaa oikeustieteellistä tutkimusta. Empiirisessä oikeustutkimuksessa hyödynnetään usein monitieteisiä, kuten taloustieteen, sosiologian ja tilastotieteen, menetelmiä. Empiiristen menetelmien hallinta yhdistettynä juridiseen osaamiseen antaakin erinomaiset lähtökohdat suorittaa asianmukaista (kvantitatiivista) vaikutusten arviointia. Olenkin pyrkinyt kannustamaan oikeustieteen opiskelijoita suorittamaan tilastotieteen kursseja metodologisen osaamisen hankkimiseksi. Tällöin valmistuvalla juristilla on osaamista alalta, joka suurimmalta osalta oikeustieteilijöitä puuttuu. On helppo todeta, että empiirisiin menetelmiin perehtyneillä juristeilla on työelämän suhteen tietty markkinarako. Tätä ajatusta tukee myös Jari Partasen näkemys ministeriöiden tarpeesta saada lainvalmistelijoita, joilla on osaamista vaikutusarvioinnin toteuttamisesta.

YLEISESTI OTTAEN oikeustieteellisessä koulutuksessa ei juurikaan opeteta empiirisiä menetelmiä. Menetelmäosaamisen arvostus ja painotus opetustarjonnassa ja tutkimuksessa onkin esimerkiksi muihin yhteiskuntatieteisiin verrattuna aivan lapsen kengissä. Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitosta voidaan kuitenkin pitää empiirisen oikeustutkimuksen edelläkävijänä. Empiirinen oikeustutkimus on asetettu laitoksen strategiseksi vahvuusalueeksi ja opiskelijat voivat suorittaa empiirisen oikeustutkimuksen kursseja. Toki syvällisempi metodologinen osaaminen on saatavilla muiden laitosten tarjoamista ja tilastotieteen opinnoista.

TIIVISTETTYNÄ VIESTINI on kuitenkin seuraava: hyvää vaikutustenarviointia syntyy sekä juridisen että yhteiskuntatieteellisen ja empiirisen menetelmäosaamisen yhteistuloksena. Tästä johtuen empiirisiin menetelmiin liittyvän opetuksen ja tutkimuksen asemaa Suomen oikeustieteellisissä tiedekunnissa ja laitoksissa tulisi vahvistaa. Opiskelijoita on myös syytä kannustaa hankkimaan empiiristä osaamista. Tämä palvelee myös opiskelijoita, sillä empiiriset menetelmät hallitsevalle asiantuntijalle on selkeä markkinarako ja kysyntää työmarkkinoilla. Osaamisen tarve ei rajoitu pelkästään lainvalmisteluun liittyviin tehtäviin, vaan myös muihin asiantuntijatehtäviin, missä täytyy osata tuottaa, arvioida ja hyödyntää päätöksenteossa empiirisesti tutkittua tietoa.

Lakien ympäristövaikutusten arvioinnilla oikeutetaan ennalta valittu ratkaisu

 

Anssi Keinänen

Kirjoittaja on lainsäädäntötutkimuksen professori.

LAINVALMISTELUSSA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN arviointien tavoitteena näyttää olevan jo ennalta valitun sääntelykeinon oikeuttaminen, ei parhaan keinon löytäminen, kuten lainvalmisteluohjeissa korostetaan. Nykyinen arviointikäytäntö on vastoin hyvän lainvalmistelun periaatteita ja lainvalmisteluohjeita.

LAINVALMISTELUSSA VAIKUTUSTEN arvioinnin tavoitteena on osoittaa poliittisille päättäjille eri sääntelyvaihtoehtojen tuottamat hyödyt ja kustannukset ja siten auttaa heitä valitsemaan paras keino sääntelyn taustalla olevan ongelman ratkaisemiseksi arvioinnin jälkeen. Arviointiin kuuluu olennaisena osana säädösvalmistelun avoimuus: arviointimenetelmät, aineistot ja epävarmuudet on tuotava esille arvioinnissa. Avoimuus mahdollistaa myös ministeriöiden toiminnan jälkikäteisen arvioinnin.

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINNISSA tuodaan harvoin esille numeerisia arvioita vaikutusten suuruudesta, jolloin sääntelyratkaisun tuottamia hyötyjä ei voida verrata sääntelykustannuksiin. Ympäristövaikutusten arviointia ja lainvalmistelua käsitelleessä tutkimuksessamme selvisi, että ympäristövaikutuksia arvioitiin numeerisesti 17 prosentissa hallituksen esityksiä, joissa oli tunnistettu ympäristövaikutusten olemassaolo. Lisäksi arvioinnissa tuodaan satunnaisesti ilmi, mihin menetelmiin ja aineistoihin tulokset perustuvat. Ainoastaan viidessä prosentissa hallituksen esityksiä oli mainittu mihin tietolähteeseen arvio on perustunut, kun ympäristövaikutuksia oli arvioitu. Myöskään sääntelyyn liittyvää epävarmuutta ei haluta tuoda esille vaikutusten arvioinnissa.

TUTKIMUSTULOKSET ANTAVAT tukea väitteelle, että Suomessa vaikutusten arviointien pääasiallisena tavoitteena on tukea jo ennalta valittua säädösratkaisua eikä aidosti arvioida eri sääntelyvaihtoehtoja. Lainvalmistelun laadun ja avoimuuden kannalta tämä on ongelmallista ja vastoin lainvalmisteluohjeita. Vaarana on, että parasta sääntelyratkaisua ei valita, koska eri vaihtoehtojen vaikutuksia ei tosiasiallisesti arvioida ennakolta.

ILMIÖN TAUSTALLA on useita syitä. Ensinnäkin poliittinen ohjaus johtaa siihen, että sääntelyratkaisu tehdään ennen varsinaisen lainvalmistelun alkamista, jolloin lainvalmistelijan ei ole mielekästäkään arvioida muiden ratkaisuiden vaikutuksia. Lisäksi lainvalmistelun vaikutusten arviointia heikentää ministeriöiden riittämättömät lainvalmisteluresurssit ja vaikutusten arvioinnin osaamisen puute.

VAIKUTUSTEN ARVIOINTIEN laadun parantamiseksi perustettiin Suomeen vuonna 2016 ministeriöistä ja eduskunnasta riippumaton “lainsäädännön arviointineuvosto”. Neuvoston tehtävänä on antaa lausuntoja hallituksen esityksistä ja niiden vaikutusarvioinneista. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että arviointineuvostolle on selvä tarve Suomessa.

Tutkimus ”Ympäristövaikutusten arviointi lainvalmistelussa: parempaa säädösvalmistelua vai jo ennalta valitun keinon puoltamista?” on julkaistu vertaisarvioituna “Ympäristöpolitiikka ja -oikeus 2016” vuosikirjassa. Tutkimuksessa arvioitiin vuonna 2014 valmistuneita hallituksen esityksiä ympäristövaikutusten arvioinnin laadun kannalta. Tutkimuksen ovat toteuttaneet professori Anssi Keinänen ja projektitutkija Mika Kemiläinen.

Yhteistutkimuksella lisäarvoa myös oikeustieteeseen

Anssi Keinänen – Miikka Vuorela

OIKEUSTIEDE ON perinteisesti ollut tieteenala, jonka piirissä tutkijat ja professorit kirjoittavat yksin. Toisin on esimerkiksi luonnontieteissä ja lääketieteessä, joissa yhdellä artikkelilla saattaa olla satoja, jopa tuhansia kirjoittajia. Suomalaisessa mittakaavassa tieteellisellä artikkelilla on usein kahdesta viiteen kirjoittajaa. Oikeustieteissä yhteistutkimus on kuitenkin vierasta. Yhtenä perustavana syynä lienee lainopillisen metodin luonne, jossa tutkija tekee loogisia johtopäätöksiä lakitekstistä.

Anssi Keinänen
Miikka Vuorela

 

 

 

 

JULKAISEMME MARRASKUUSSA Oikeus-lehdessä yhteistutkimuksen koskien kansalaisten kuulemista säädösvalmistelussa, jonka kirjoittamiseen on osallistunut kolme kirjoittajaa, allekirjoittaneet ja Juho Lehtoviita. Mutta millaista on oikeustieteellinen yhteistutkimus ja mitä se vaatii?

YHTEISEN KIRJOITTAMISEN tärkein sääntö on, että kaikkien tutkijoiden täytyy tuottaa tutkimukselle jotain konkreettista hyötyä. Jos kaikkien osallistujien panos on samanlainen, ei tutkimusta olisi tarvinnut tehdä ryhmässä, sillä yksinkin olisi saavuttanut saman lopputuloksen. Yhdessä ei siis kannata kirjoittaa vain, koska se on kivaa – vaikka onhan se mukavaakin tehdä yhdessä töitä!

OPTIMAALISESSA TILANTEESSA tutkijat tuovat tutkimusryhmään omaa erityisosaamistaan ja erilaisia näkökulmia tutkimusaiheeseen. Silloin yksittäinen tutkija pystyy tuottamaan lisäarvoa tutkimukseen ja näin yhteistutkimus voi tuottaa paljon parempia tuloksia kuin mihin kukaan tutkijoista olisi yksin kyennyt. Kysymyksessä voi olla myös ajankäyttöön liittyvä tutkimuksen tekemisen tehostaminen: on järkevää, että esimerkiksi tutkimusavustaja kerää, tulostaa ja luokittelee tutkimusmateriaalia ohjeiden mukaisesti ja vastaavasti pitemmälle ehtineet tutkijat keskittyvät materiaalin jatkoanalysointiin ja tutkimuksen kirjoittamiseen.

TUTKIMUKSEMME EDUSTAA empiiristä oikeustutkimusta eli oikeustieteen tutkimusta määrällisin ja laadullisin menetelmin. Empiria sopiikin erinomaisesti yhteistutkimukseen. Meidän tapauksessamme yksi tutkija toi laadullista menetelmää koskevan osaamisensa, toinen hallitsi tilastollisen tutkimuksen ja kolmas sekä keräsi että luokitteli alustavasti tutkimusaineiston. Lopputuloksena tutkimuksen johtopäätökset perustuivat monipuolisempaan tarkasteluun ja niistä tuli siten luotettavampia. Ilman ryhmää ja sen sisällä muodostuneita ajatuksia tutkimuksesta olisi tuskin koskaan tullut yhtä hyvää.

HALUAMME KANNUSTAA kaikkia oikeustieteen opiskelijoita, joita tiedemaailma kiinnostaa, harkitsemaan yhteistutkimuksen tekemistä – silloin, kun se aidosti hyödyttäisi tutkimusta.