Avainsana: verotus

Julkaistu

Mistä digitalouden tuloverotuskeskustelussa on kysymys?

 

 


Mika Nissinen

Kirjoittaja on finanssioikeuden yliopisto-opettaja.

DIGITALOUDEN (digitaalinen liiketoiminta) verotuskeskusteluissa digitalouden verotus on ymmärretty useassa tilanteessa jollain tavalla uutena asiana jopa veroasiantuntijoiden keskuudessa. Verotuksen ja verotusoikeuden näkökulmasta digitalouteen liittyvässä verotuksessa on kuitenkin kyse samasta asiasta kuin muun liiketoiminnan verotusoikeuden osalta. Kysymys on digitaloutta harjoittavan yrityksen verotusoikeuden jaosta valtioiden välillä. Nykyinen tuloverotusjärjestelmä ja erityisesti tuloverosopimusoikeus ei anna lähdevaltiolle yleistä verotusoikeutta liiketuloon, jos ulkomainen yritys ainoastaan myy ulkomailta käsin tavaroita tai palveluita lähdevaltioon.

NYKYINEN TULOVEROTUSOIKEUS perustuu vahvasti siihen, missä yrityksen avainhenkilöt sijaitsevat, missä yrityksen arvo muodostuu, sekä missä yritystoimintaa harjoitetaan. Perusteet sijaintivaltion (onpa sijaintivaltiona asuin- tai lähdevaltio) verotusoikeudelle ovat perinteisesti liittyneet siihen, että yritys hyötyy yhteiskunnan infrasta sekä sen tarjoamista palveluista ja myös käyttää näitä kyseisessä valtiossa. Tästä johtuen yrityksen on perusteltua osallistua yhteiskunnan ylläpitämiseen maksamalla tulosta veroa kyseiseen valtioon. Perusteena on lisäksi muun muassa kilpailuneutraliteettiperiaatteet valtiossa toimivien yritysten välillä.

FYYSISEN LÄSNÄOLON osalta on huomioitava, että se sisältää myös mobiilin eli liikkuvan yritystoiminnan valtiossa. Edellytyksenä on siten lähinnä sijainti (liiketoiminnan harjoittaminen) kyseisessä valtiossa. Mikäli digitalouden verotusoikeutta haluttaisiin laajentaa lähdevaltion osalta, edellyttäisi se uuden verotusoikeusperusteen määrittämistä lähdevaltion verotusoikeuden muodostamiselle. Tämä voisi liittyä esimerkiksi siihen, että riippumatta yrityksen sijainnista, yritys hyötyy siitä, että yhteiskunta mahdollistaa yrityksille maksukykyiset asiakkaat. Näkemys on perusteltu, ja tätä voitaisiin käyttää myös lähdevaltion verotusoikeuden perusteena digitalouden osalta. Verotusoikeutta ei tarvitse välttämättä liittää kiinteän toimipaikan muodostumiseen, vaan ratkaisuvaihtoehtoja digitalouden verotusoikeuden laajentamisessa on useita. Siten esimerkiksi digitalouteen liittyvä keskustelu ”digital presence” –määritelmästä ja siihen liittyvästä kiinteästä toimipaikasta on ainoastaan yksi mahdollinen vaihtoehto digitalouden verotusoikeuden laajentamisessa.

MYÖS KIINTEÄN toimipaikan määritelmään liittyy paineita kehittää esimerkiksi sanamuotoja ja tulkintaa niin, että se paremmin vastaisi nykypäivän liiketoimintaympäristöä. Kiinteä toimipaikka ei nykyiselläänkään edellytä mitään muodollista fyysistä toimistoa tms., mikäli toiminnan luonne (mobiili liiketoiminta) ei edellytä tällaista. Kiteytetysti, kiinteä toimipaikka muodostuu sinne missä liiketoimintaa pysyvästi harjoitetaan, minkä periaatteen korostaminen kiinteään toimipaikkaan liittyvissä määräyksissä sekä tulkinnassa olisi syytä ottaa huomioon. Tämä poistaisi esimerkiksi sellaista tarpeetonta ja epäjohdonmukaista tulkintaa, jossa esimerkiksi veroviranomainen on ”varmuuden vuoksi” katsonut muodostuvan kiinteän toimipaikan jopa työntekijöiden majoitustiloihin, missä liiketoimintaa on hyvin vaikea katsoa harjoitettavan. Kiinteän toimipaikkaan liittyviin muutostarpeisiin vaikuttaa luonnollisesti muun muassa se, millä tavalla digitalous ja sen verotusoikeuden jakoperusteet on tarkoitus tulevaisuudessa määrittää valtioiden välillä.

GLOBAALILLA TASOLLA asiassa on kyse verotuksen oikeudenmukaisuudesta ja verotusoikeuden oikeudenmukaisesta jaosta valtioiden välillä; miten digitalouden verotusoikeus tulisi jakautua valtioiden välillä. Suomen näkökulmassa asiassa on syytä huomioida muun muassa se, että Suomessa on vahva digitalouden osaaminen, ja Suomi vientivaltiona tarjoaa paljon digitaalisia palveluita sekä myy tavaroita digitaalisesti toisiin valtioihin ilman fyysistä läsnäoloa toisessa valtiossa. Siten mikäli lähdevaltioiden tuloverotusoikeutta laajennettaisiin, olisi asiassa syytä tehdä selvitystä siitä, tarkoittaisiko tämä Suomen osalta verotulojen pienenemistä. Veropoliittiset intressit voivat olla erilaisia globaalista näkökulmasta sekä Suomen näkökulmasta katsottuna.

Blogikirjoitus perustuu Eduskunnan verojaostolle pyynnöstä annettuun lausuntoon digitalouden verotuksesta.

Lisätietoa digitalouden verotukseen liittyvästä käsittelystä Eduskunnassa
Asiantuntijalausunnot sekä kirjoittajan yksityiskohtaisemmat näkökulmat asiaan liittyen

Julkaistu

Median yhteiskuntavastuu verotusta koskevassa uutisoinnissa: kuka on veronsaaja?

 

 

 

Mika Nissinen

Kirjoittaja on finanssioikeuden yliopisto-opettaja.

OLEN USEAMMAN vuoden pohtinut median yhteiskuntavastuuta verotusta koskevan uutisoinnin osalta. Siksi luinkin ilolla Helsingin Sanomien uutisen, jonka mukaan julkisuudella, jossa median rooli on luonnollisesti merkittävä, koettiin olevan vaikutusta kansalaisten käsitykseen verotuksen myönteisyydestä (Suomalaisista jo 79 prosenttia maksaa veronsa mielellään – ”Tulokset ovat hämmästyttäneet kansainvälisissä ympyröissä” HS 30.10.2017).

VAIKKA TIETEELLISTÄ tutkimusta median roolista verotuksen ymmärtämisessä en tässä yhteydessä pysty esittämään, on median vaikutus kansalaisten verotusta koskeviin mielipiteisiin kiistaton. Ennen medialle esittämääni varsinaista pyyntöä, lähestyn asiaa kahdella johdattelevalla kysymyksellä.

Mikä seuraavissa kahdessa verotusta koskevassa otsikossa johdattaa kansalaisia täysin tarpeettomasti harhaan?:

Ja mikä seuraavissa otsikoissa on edellä kerrotuista otsikoista poiketen esitetty asianmukaisesti kansalaisille?:

ASIASSA ON syytä korostaa, että vaikka kaikissa uutisissa otsikot liittyvät Supercelliin, kyseinen yhtiö ei ole mitenkään valokeilassa tässä asiassa kuin lähinnä positiivisena veronmaksajana. Tarkoitus on valituilla, pääosin samaa asiakokonaisuutta koskevilla otsikoilla kysyä medialta, kuka verotuksessa on veronsaaja: verottaja vai yhteiskunta?

KAHDEN ENSIMMÄISEN otsikoinnin perusteella osa toimittajista näyttää olevan vahvasti sitä mieltä, että verottaja on verojen saaja. Luonnollisestikaan asia ei ole näin, vaan verottaja (Verohallinto) on ainoastaan verojen ”kerääjä” – se toimittaa verotuksen ja tilittää verot veronsaajille. Otsikoinnin virheellisyyttä voidaan havainnollistaa sillä, että pankkien uutisoitaisiin olevan aina tilisiirtojen osalta rahojen saajia. Miltä kuulostaisi esimerkiksi seuraava tilinsiirtoon liittyvä uutinen: ”Nordea sai yllättäen 700 miljoonan euron mysteeripotin”? Ei varmaan kovinkaan perustellulta.

ONKO TÄLLÄ asialla vaikutusta siihen, miten kansalaiset ymmärtävät verotuksen? Väitän, että on. Epätieteelliseen elämänkokemus-tutkimusmetodiin perustuen väitän, että kaikille kansalaisille ei ole selvää se, kuka ”veronsaaja” on. Edes kaikille vero-oikeuden tenttiin osallistujille tämä ei ole aina selvä asia – vero-oikeuden kurssin tentaattorina olen kuitenkin iloinen siitä, että tämä koskee onneksi vain marginaalista, kurssikirjat liian myöhään avannutta opiskelijajoukkoa.

VÄITÄN MYÖS, että kansalaisten veromyönteisyyteen vaikuttaa uutisointi siitä, väitetäänkö verotulojen saajaksi virheellisesti voudiksikin historiassa kutsuttua verottajaa (Verohallinto) vai oikein esitettynä yhteiskuntaa. Ja muistutetaanko siitä, että hyötyjinä ovat yhteiskunnan kansalaiset: koulutusta saavat lapset, hoitoa saavat potilaat ja ylipäätään kaikki julkisia palveluja käyttävät.

JOTEN MEDIA: pyydän, että kirjoittaisitte veronsaajasta niin kuin asia todellisuudessa on. Veronsaajana ei ole verottaja (Verohallinto) vaan yhteiskunta, me kaikki. On vaikea nähdä perusteltua estettä tämän ”pienen” asian huomioimiselle, kuten edellä mainitut kolme jälkimmäistä uutisotsikkoa veronsaajasta asianmukaisesti osoittavat. Iso kiitos kaikille niille toimittajille, jotka ovat jo tähän mennessä huomioineet tämän uutisoinnissaan. Muut toivotan tervetulleeksi minkä tahansa yliopistomme vero-oikeuden perusteita käsittelevälle kurssille: toivottavasti viimeistään siellä voimme kertoa tarkemmin siitä, ketkä yhteiskunnassamme ovat veronsaajia.

Julkaistu

Suomi on harmaata keskitasoa valtioiden välisessä verotuksen kilpailukykyvertailussa 2016

NissinenMikaMika Nissinen

Kirjoittaja työskentelee Itä-Suomen yliopistossa vero-oikeuden yliopisto-opettajana, on virkavapaalla Verohallinnosta ja kirjoittaa omaa väitöskirjaa Suomen verosopimusten kiinteistä toimipaikoista.

YHDYSVALTALAINEN TAX Foundation on julkaissut kolmannen kerran vertailun valtioiden kilpailukyvystä verotuksessa. Vertailuun otetuista 35:stä OECD-valtiosta Suomi oli sijalla 18 (vuonna 2015 sijalla 19 ja vuonna 2014 sijalla 18). Koska vertailu perustuu OECD-valtioihin, puuttuvat listalta muun muassa Intia ja Suomea aina kiinnostava Venäjä. Suomi oli vertailussa keskitasoa.

VERTAILUN PARHAIMMAT valtiot olivat Viro (1), Uusi-Seelanti (2), Latvia (3), Sveitsi (4) ja Ruotsi (5). Vaikka vertailun pohjalta onkin vaikea tehdä johtopäätöksiä Suomen verojärjestelmän puutteista tai kehityskohteista, on Ruotsin sijoitus selvä indikaattori siitä, että Suomessa olisi mahdollisesti harkittava tiettyjä verojärjestelmän osa-alueita verotuksen kansainvälisen kilpailukyvyn varmistamiseksi. Toki Suomea huonommin ovat sijoittuneet vertailussa muun muassa Canada (19), Tanska (20) ja Saksa (21), mistä johtuen liian suoria johtopäätöksiä vertailusta ei tule tehdä. Huomionarvoista on myös häntäpään sijoitukset Yhdysvaltojen (31) Kreikan (32), Portugalin (33), Italian (34) ja Ranskan (35) osalta.

YHDYSVALTOJEN TAAKKANA on muun muassa maailman korkein yritysveroprosentti teollisuusvaltioiden osalta (39 %), sekä korkea ja huonosti rakennettu henkilöverotus osinko- ja pääomatulojen osalta. Lisäksi Yhdysvaltojen tilannetta heikentävät poikkeavat peruslähtökohdat maailmanlaajuiseen sekä alueelliseen verotukseen liittyen, jotka aiheuttavat törmäyskohtia muiden valtioiden kanssa. Ranskan osalta puutteet liittyvät myös korkeaan yritysveroasteeseen (34,4 %), mutta myös omaisuusverotuksen huonoon rakenteeseen ja sen korkeaan verotukseen, sekä korkeaan progressiiviseen henkilöverotukseen.

HYVIN MENESTYNEIDEN valtioiden osalta raportissa tuodaan esille muun muassa Uuden-Seelannin ottamat kehitysaskeleet vuodesta 2010 lähtien. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että valtioiden tulee olla aktiivisia, sekä säilyttää verojärjestelmän joustava muuntautumismahdollisuus kansainvälisessä kontekstissa. Toki pelkkä ykkössijoitus ei takaa hyvää verojärjestelmää, vaan Tax Foundationin tekemä vertailu on ainoastaan yksi indikaattori verojärjestelmän toimivuudesta. Siksi esimerkiksi perintöveron poistaminen ei ole luonnollisesti perusteltua ainoastaan kyseisen vertailun ykkössijoille pääsemiseksi, jos perintöverotuksen olemassaololle on olemassa perusteltuja syitä.

MIHIN SUOMESSA olisi hyvä kiinnittää huomiota kyseisen vertailun perusteella?

Yritysverotus. Pääosa-alueista Suomen sijoitus yritysverotuksen osalta on itse asiassa varsin vahva (5). Toki yritysverotuksen osalta huomiota tulisi kiinnittää poistoihin ja vähennyksiin, jossa Suomen sijoitus ei ole hyvä (33). Tältä osin olisikin perusteltua tutkia tarkemmin syyt sijoitukseen sekä mahdolliset kehittämistarpeet ko. kokonaisuuteen liittyen.

Henkilöverotus. Yritysverotuksen lisäksi Suomen heikoin sijoitus pääosa-alueissa tulee henkilöverotuksessa (27), jossa syyt liittyvät käytännössä sekä pääoma- (31) että ansiotuloverotukseen (27), henkilöverojärjestelmän yksinkertaisuuden ollessa hieman vahvempi (14).

Kansainvälinen verotus. Myös muun muassa kansainväliseen verotukseen liittyviin säännöksiin (23) tulisi kiinnittää huomiota, jossa syyt huonoon sijoitukseen eivät liity niinkään osinko- ja pääomaverotuksen vapautussäännöksiin (1) vaan ennen kaikkea kansainväliseen aggressiiviseen verosuunnitteluun liittyviin säännöksiin (30), jotka vääränlaisina voivat käytännössä heikentää valtion kilpailukykyä muihin valtioihin nähden. Vertailun perusteella syitä heikkoon sijoitukseen olisi erittäin tärkeä selvittää tarkemmin.

Muut. Näiden lisäksi erilliset sijoitukset pääosa-alueissa annettiin myös kulutusverotuksessa (sijoitus 14, josta heikoin osa-alue on veroasteet, sijoitus 30) sekä omaisuusverotuksessa (19).

Vertailun pohjalta tulee välttää suoria ja ennen kaikkea lopullisia johtopäätöksiä Suomen verojärjestelmän kilpailukyvystä muihin valtioihin nähden. Vertailun pohjalta on kuitenkin helposti löydettävissä Suomen verojärjestelmästä osa-alueita, joita olisi syytä tutkia enemmän, sekä tehdä muun muassa kansainvälistä vertailua valtioiden erilaisista ratkaisuista asiaan liittyen. Vertailu antaakin avaimia sekä lähtökohtia poliittiseen keskusteluun Suomen verojärjestelmän tilasta. Lisäksi se antaa avaimia eri kokonaisuuksiin liittyvälle tutkimustyölle, jota varmasti tarvitaan myös Suomen osalta kehitettäessä Suomen nykyistä verojärjestelmää.

Julkaistu

Kohti oikeudenmukaisempaa kansainvälistä yritysverotusta

Mika Nissinen

Kirjoittaja työskentelee Itä-Suomen yliopistossa vero-oikeuden yliopisto-opettajana, on virkavapaalla Verohallinnosta ja kirjoittaa omaa väitöskirjaa Suomen verosopimusten kiinteistä toimipaikoista. Kirjoitus pohjautuu kirjoittajan pitämään esitykseen Verohallinnon 18.2.2016 asiantuntijapäivillä.

NissinenMika

 

 

 

 

Maailma on erilainen kuin sata vuotta sitten. Tämä on todettu (vihdoin) myös kansainvälisessä yritysverotuksessa ja OECD:n sekä G20-valtioiden käynnistämän BEPS-työn lopputulosten myötä kansainvälisen verotuksen periaatteita tullaan muuttamaan ennennäkemättömällä tavalla.

Globaali kansainvälinen yritysverotus oli vuonna 2013 tienhaarassa. Järjestelmä palkitsi hyvin aggressiivista verosuunnittelua harrastavat yritykset ja jakoi valtioiden välisen verotusoikeuden tietyissä tilanteissa epätasaisesti. Aggressiivisella verosuunnittelulla tarkoitetaan tässä lähinnä yrityksiä, joiden tavoitteena ei ole yhdenkertainen tuloverotus, vaan nollaverotus tai verotus hyvin alhaisen verotuksen valtiossa keinotekoisten järjestelyjen avulla. Aggressiivisen verosuunnittelun kärsijöinä ovat yhteiskunnan lisäksi myös muun muassa puhtaasti omaan ydinliiketoimintaan keskittyvät yritykset, jotka joutuvat joko maksamaan aggressiivista verosuunnittelua harjoittavien yritysten puolesta enemmän veroja tai vaihtoehtoisesti ovat myös itse pakotettuja ottamaan käyttöön vastaavaa verosuunnittelua. Näistä ja monista pienemmistä syistä johtuen OECD- ja G20-valtiot päättivät ottaa kansainväliseen yritysverotukseen uuden suunnan ja lopputuloksena olivat vuoden 2015 lokakuussa julkaistut BEPS-loppuraportit.

PERIAATTEET MUUTOKSESSA

Uusi suunta tunnustaa ensinnäkin sen tosiasian, että globaalissa yhteiskunnassa on aika muuttaa myös kansainvälisen yritysverotuksen periaatteita tietyiltä osin. Periaatteet, jotka on rakennettu 1920-luvun sotien jälkeiseen aikaan, ovat osittain vanhentuneita nyky-yhteiskunnassa. Tätä toteamusta voidaan pitää vähintäänkin järkevänä. On kestämätöntä ajatella, että vero-oikeuden säännöt pitäisi säilyttää muuttumattomina, vaikka kansainvälinen liiketoiminta on huomattavan erilaista kuin viime vuosisadan alussa. Siksi uusia moderneja ratkaisuja tarvitaan myös verotuksessa. Toisaalta hyväksi toimivaa ei kannata muuttaa ja muutosten tulee olla hallittuja; hyvän verojärjestelmän periaatteita – muun muassa verotuksen oikeudenmukaisuutta ja ennustettavuutta – tulee vaalia myös muutosten hetkellä.

BEPS-loppuraporttien myötä korostuu tulevaisuudessa toinen merkittävä periaate: Verotuksen tavoitteena on kohdentaa verotusoikeus sinne, missä aktiivista liiketoimintaa harjoitetaan. Periaate ei sinänsä ole uusi eikä ihmeellinen, vaan pikemminkin itsestään selvä, mutta sen painotus kasvaa varmasti tulevaisuudessa. Jo yleinen oikeustaju antaa ymmärtää, että liiketoiminnassa harjoitettuun tuloon tulee olla verotusoikeus siellä, missä toimintaa harjoitetaan. Tämä turvaa valtioiden välistä verotusoikeuden neutraalisuutta ja toisaalta asettaa muun muassa sekä kotimaiset että ulkomaiset toimijat veroneutraalimpaan tilanteeseen valtiossa, jossa toimintaa harjoitetaan.

KÄÄNTÖPUOLENA TULKINTATILANTEET

BEPS-työllä on myös kääntöpuolensa. On selvää, että muutoksilla tullaan lisäämään tulon lähdevaltioiden verotusoikeutta ja tämä muuttaa jossain määrin valtioiden verotusoikeuden painopistettä. Tämä on kuitenkin hyväksyttävä seuraanto siitä suuremmasta periaatteesta, että muutokset jakavat tulevaisuudessa liiketoiminnan verotusoikeuden neutraalimmin valtioiden välillä. Näkemykset, jossa länsivaltioiden verotusoikeutta pyrittäisiin turvaamaan kehittyvien valtioiden kustannuksella, ovat aikansa eläneitä.

Toinen ikävä kääntöpuoli muutoksilla on tulkintatilanteiden lisääntyminen verotusoikeuden osalta. Muutokset sisältävät esimerkiksi kiinteään toimipaikkaan liittyviä muutoksia, jossa aikaisemmin selkeät periaatteet on korvattu poikkeuksilla, jotka aiheuttavat varmasti tulkintoja. On myös selvää, että yritysten hallinnollinen työ tulee lisääntymään erilaisten ilmoitusvelvoitteiden johdosta.

Osaa muutoksista voidaan pitää pieninä tai sellaisina, jotka eivät Suomen kannalta ole niin kriittisiä. Verosopimuksiin tulee tulevaisuudessa selkeät veronkiertosäännökset. Suomessa verosopimusten väärinkäytöstilanteet on tähän mennessä pystytty hoitamaan ilman verosopimusten erityismääräyksiä veronkierrosta. Nämä muutokset tehdään kuitenkin muiden maiden vaatimuksista, koska joissain valtioissa yleiset kansalliset veronkiertosäännökset eivät ole olleet riittäviä veronkiertotilanteissa. Lopputulema tässä on se, että veronkiertosäännösten myötä verosopimusten sisältö ei selkeydy. Mallia ja haastetta artiklan sisällöstä voi katsoa jo voimassaolevasta Suomen ja Yhdysvaltojen välisen verosopimuksen 16 artiklasta.

BEPS-loppuraporttien myötä myös Suomessa on ollut paljon keskustelua siitä, miten päivitykset otetaan käyttöön. Muutoksia (esimerkiksi verosopimusten muutokset) voidaan soveltaa vasta uusiin verosopimuksiin, ellei muutoksia sitten oteta käyttöön takautuvasti ylikansallisen verosopimuksen kautta (BEPS:in Action 15 mukainen sopimus, jonka jatkoselvitys valmistuu 2016 vuoden aikana). Täsmennysten osalta päivityksiä voidaan soveltaa myös jo olemassa oleviin sopimuksiin. Onpa päivityksissä kyse muutoksista tai täsmennyksistä, valtioiden kansallinen oikeuskäytäntö voi rajoittaa tulkintaa. Suomessa muun muassa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu KHO 2014:119 on huomioitava Suomen tulkinnoissa siirtohinnoittelun osalta.  Selkeintä toki on, että myös siirtohinnoittelun osalta tarvittavat päivitykset hoidettaisiin selvästi ja avoimesti lakimuutosten kautta, jotta selvyyttä tulkintaan ei tarvitsisi odottaa vuosikausia mahdollisten oikeustapausten kautta.

KAKSINKERTAINEN VEROTUS POIS VIIME KÄDESSÄ VÄLIMIESMENETTELYSSÄ

Vaikka verosopimusten sisältö monimutkaistuu tulevaisuudessa, ja tulkintatilanteet lisäävät riskiä kansainvälisestä kaksinkertaisesta verotuksesta tai verosopimuksen vastaisesta verotuksesta, BEPS-muutosten myötä valtiot ovat sitoutuneet varmistamaan kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistumisen tehokkaammin valtioiden välisessä keskinäisessä sopimusmenettelyssä. Muutoksilla on tarkoitus tehostaa sopimusmenettelyä muun muassa niiden keston ja seurannan osalta. Tosiasia on kuitenkin se, että mikäli valtiot eivät löydä yhteistä ratkaisua keskinäisessä sopimusmenettelyssä, asia voi varmuudella ratkea ainoastaan niin sanotussa arbitraatiomenettelyssä, jossa riippumaton toimielin antaa valtioita sitovan ratkaisun asiassa. Merkittävät valtiot ovat sitoutuneet arbitraation käyttöönottoon verosopimuksissa. Suomi odotuttaa vielä omaa lopullista kannanottoa, kunnes arbitraation lopullinen muoto saadaan ratkaistua 2016 vuoden aikana. Suomen on kuitenkin vaikea jättäytyä arbitraation ulkopuolelle, kun katsoo valtioita, jotka ovat ilmoittaneet sitoutuvansa verosopimuksen arbitraatiomenettelyn käyttöönottoon tulevaisuudessa.

BEPS-loppuraporteista on esitetty Suomessa useita erilaisia näkemyksiä. Näkemyksissä sorrutaan helposti joko perinteiseen muutosvastaisuuteen, muutosten täydellisyyden puuttumisen kritisointiin tai siihen, että asiaa katsotaan ainoastaan yhdestä, useimmiten omasta (inhimillisestä) näkökulmasta. Toki muutoksissa on selkeitä kritisoitavia kohtia ja on perusteltua kysyä, olisiko jossain osa-alueessa voitu onnistua paremmin. Lisäksi moni työ vaatii vielä lisää työtä, mikä BEPS-raporteissakin on tunnustettu. Kansainvälisillä foorumeilla on käyty samanlaista debattia puolesta ja vastaan ja joissain näkemyksissä on esitetty, että BEPS-muutosten sijaan vielä radikaalimpia muutoksia on tehtävä. Rakentavaa keskustelua ja vaihtoehtojen punnintaa kansainvälisen verotuksen osalta on siten toivottavaa jatkaa myös Suomessa ja näkökulmissa tulee ottaa huomioon myös kansainvälisillä kentillä esitettävät argumentit. Globaali kansainvälinen yritysverotus tarvitsee yhdenmukaiset globaalit ratkaisut.

MUUTOSTEN TARVE HYVÄKSYTTÄVÄ MYÖS JATKOSSA

Kokonaisuutena näen, että kansainvälisessä yritysverotuksessa on hyväksyttävä muutosten tarve ja tämän pohjalta on uskallettava ohjata kansainvälistä verojärjestelmää askeleittain kohti yhdenmukaisempaa ja neutraalimpaa globaalia verotusta. Nyt tehtävillä muutoksilla toteutetaan näitä tavoitteita. BEPS-muutokset eivät varmasti poista kaikkia verotuksen epäkohtia; kaksi vuotta kestänyt BEPS-työ on tähän aivan liian lyhyt aika. Siksi muutoksia sekä kehitystyötä tarvitaan myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi sähköiseen kaupankäyntiin liittyvät kysymykset jäivät pitkälti avoimeksi (BEPS Action 1 loppuraportti). Samoin merkittävä kysymys liiketulon kohdentamisesta on asia, jota tullaan pohtimaan. Toivotaan, että verotus voi tulevaisuudessa olla dynaamisempi ja entistä enemmän aikaansa seuraava, sitä kautta myös oikeudenmukaisempi niin yritysten kuin yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna.

Tervetuloa (vihdoin) kansainvälisen verotuksen 2000-luvulle!