Tervehdys uudelle opiskelijalle

Laitoksemme uudet opiskelijat aloittavat tällä viikolla opintojaan. Samalla he liittyvät yliopistoyhteisöön, muiden opiskelijoiden ja henkilökuntamme joukkoon.

Sana ”yhteisö” on monitulkintainen ja sellaisena sopiva juuri oikeustieteilijän suuhun. Toisinaan se tulkitaan hyvin lämminhenkisesti: yhteisö on turvan, yhteisten merkitysten ja harmonian lähde. Toisessa ääripäässä on tukahduttava yhteisö, yhdenmukaisuuden ja laumasieluisuuden lähde. Kun toivotamme opiskelijamme tervetulleeksi yliopistoyhteisöön, ymmärrämme yhteisöt neutraalimmin: käytäntöjen, oppimisen, merkitysten ja identiteetin kudelmina.

Laitoksemme yhteisö jakaa monia käytäntöjä. Täällä tutkitaan, julkaistaan, luennoidaan, pidetään seminaareja, opponoidaan ja vertaisarvioidaan, toimitaan asiantuntijoina, kehitetään ja niin edelleen. Opetuksen käytännöt elävät ja muovautuvat henkilökunnan ja opiskelijoiden tekojen, palautteen ja uusien kokeilujen vuorovaikutuksessa. Ne tarjoavat rutiineja ja vakautta, joka vapauttaa oppimaan yhä uusia tietoja ja taitoja. Alussa moni asia voi hämmentää, mutta kannattaa perehtyä ohjeisiin ja opetella rauhassa laitoksemme tavoille.

Laitoksemme on myös jatkuvan, monimuotoisen ja yhdessä tapahtuvan oppimisen paikka. Korkeatasoinen, tutkimukseen perustuva opetus antaa hyvän pohjan opiskelijoiden omalle työlle ja vähittäiselle kasvulle juridiikan osaajiksi. Oikoteitä tai ohituskaistoja ei ole: oppiminen vaatii aikaa. Samalla opettaminen antaa virikkeitä opettajien tutkimustyöhön. Opetusta kehittäessään laitoksemme henkilökunta myös oppii jatkuvasti opiskelijoiden kokemuksista ja tulkinnoista.

Tiedeyhteisönä laitoksemme on sitoutunut tieteen ihanteisiin, kuten jatkuvaan kriittisyyteen ja avoimuuteen. Ne antavat teoillemme merkityksen. Samalla ne ohjaavat meitä jatkuvaan keskusteluun omista käytännöistämme ja niiden tulevista suunnista. Tulkintojen liikkuvuus ja erisuuntaiset johtopäätökset eivät ole tiedeyhteisön heikkouden vaan sen vahvuuden merkki. Myös opiskelijat ovat osa tätä keskustelua, esimerkiksi parhaillaan käynnissä olevassa opetussuunnitelmatyössä.

Laitosyhteisömme antaa eväitä ammatillisen identiteetin rakentumiseen. Meillä opiskeleminen on myös sen hahmottamista, mitä ”asiantuntijuus” tai ”juristina” oleminen sisältää ja kuinka oikeustiede asettuu vaikkapa yhteiskuntatieteiden tai humanististen tieteiden joukkoon. Oppiessaan yksilö sisäistää ja vahvistaa tiettyjä näkökulmia maailmaan. Samalla kannustamme hyödyntämään yliopistomme laajaa sivuainevalikoimaa: ammatillinen identiteetti voi olla moninainen ja ammentaa avoimuudesta.

Näin yliopistoyhteisön piirteistä hahmottuu muutama ohje uudelle opiskelijalle: perehdy rauhassa tapoihimme, anna oppimiselle aikaa, keskustele avoimesti ja aktiivisesti sekä pidä itsesi avoimena uudelle. Lämpimästi tervetuloa yliopistoyhteisöömme!

OSKUn oppivuosi

 

Sampo Mielityinen
Mielityinen on Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen opetuksesta vastaava varajohtaja ja yliopistonlehtori.

 

Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitokselle perustettiin syksyllä 2019 oikeustieteiden opetuksen kehittämisyksikkö, tuttavallisemmin OSKU. Tavoitteena oli saada OSKUsta avoin alusta oikeustieteellisen koulutuksen kehittämiselle ja laitoksen opetuksen laatutyötä tukevalle yhteistyölle. OSKU ei siis ole – eikä halua olla – organisatorisesti ja toiminnallisesti erillinen yksikkö vaan tapa aktivoida ja tehdä näkyväksi opetuksen kehittämistyötä.

Nyt on aika katsastaa OSKUn ensimmäisen toimintavuoden tuloksia ja kurkistaa hieman tulevaan. OSKUn toiminta voidaan jäsentää luontevasti hanketoimintaan, opetuksen kehittämiseen ja verkostotyöhön.


Uusia avauksia hankkeilla

Oikeustieteiden laitoksen hanketyö opetuksen kehittämiseksi on vireää ja monipuolista. Tämänhetkisten hankkeiden tuotoksia ovat muun muassa:

Hankkeet tuottavat opiskelijoita välittömästi hyödyttäviä koulutusratkaisuja sekä antavat virikkeitä laitoksen opetuksen kehittämiseen ja opetussuunnitelmatyöhön. OSKU tukee jatkossakin hankkeiden ideointia ja toteutusta sekä tulosten vakiinnuttamista. Oikeustieteen pedagogiikan tutkimuksen vahvistaminen on luonteva osa tätä työtä.


Opetuksen ja pedagogisen osaamisen kehittämistä

Keväällä 2020 toteutettiin ensimmäinen oikeustieteen opettajille suunnattu, kaikkien yksiköiden opettajille avoin yliopistopedagoginen kurssi (Oikeustieteen oppimisen kehittäminen, 2 op). Kurssi kehitettiin yhteistyössä UEF:n yliopistopedagogiikan koulutusohjelman vastuuhenkilöiden kanssa. Ensimmäiseen toteutukseen osallistui 16 opettajaa neljästä eri korkeakoulusta. Tässä blogissa neljä osallistujaa avaa kurssin kulkua ja antia. Kurssi toteutetaan seuraavan kerran syksyllä 2020 webinaaripohjaisena (ilmoittautumiset ja lisätiedot: Sampo Mielityinen).

OSKU tarjosi viime lukuvuonna viisi laitoksen sisäistä pedagogista työpajaa. Teemoja olivat oppimismuotoilu, seminaarikäytännöt, työelämätaidot, opintojen eheä aloitus sekä kansainvälisten maisteriohjelmien pedagogiikka.

Lisäksi OSKUn toimijat ovat tukeneet laitoksen opettajia ja opiskelijoita koronatilanteen vaatimissa opetuksen ja arvioinnin uudelleenjärjestelyissä. OSKUn säännölliset tapaamiset ovat tarjonneet foorumin laitoksen sisäiselle keskustelulle opetuksen kehittämisestä, tietenkin yhdessä opiskelijoiden kanssa.


Verkostoista virikkeitä ja virtaa

OSKU on osallistunut keskusteluun oikeustieteen opetuksesta ja rakentanut myös itse aktiivisesti verkostoja:

  • Oikeustieteen opetuksen myyteistä keskusteltiin pedagogisessa työpajassa Oikeustieteen päivillä Aalto-yliopistossa
  • OSKUn toiminnasta kerrottiin Lakimiesliiton ja alan koulutusyksiköiden tapaamisessa.
  • Opetuksen kehittämisen tuulia esiteltiin ainejärjestöjen toteuttamassa Oikis 2030 -seminaarissa.
  • Oppimisen ohjauksen kehittämisestä järjestettiin webinaari eri yksiköiden opettajien ja opiskelijoiden yhteistyönä.
  • Oikeustieteen koulutusyksiköiden opetusvarajohto keskusteli säännöllisesti muun muassa koronatilanteen hoitamisesta.
  • Oikeustieteen yksiköiden yhteistyönä toteutettiin opettajille kysely verkkopedagogiikasta. Tämän antia työstetään valtakunnallisessa webinaarissa 11.9.2020.
  • Laitoksen opetuksen kehittämistyötä esitellään useissa alustuksissa Peda forum -päivillä.

Aktiivinen verkostotyö edistää toisilta oppimista, turvaa hyvien käytäntöjen jalostumista sekä tuo ylipäätään virikkeitä ja dynamiikkaa opetuksen kehittämiseen. Jatkossa luontevia painopisteitä ovat laitoksen profiilin vahvistaminen alan opetuksen kehittäjänä sekä kansainvälinen pedagoginen verkostoituminen.

OSKUn ensimmäinen vuosi on ollut annettujen lupausten mukainen: avoin ja kehityshenkinen, asioita näkyväksi tekevä ja uutta kehittämistä inspiroiva. Koronaepidemia on ollut kaikille hyvä muistutus ennakoivan, osaamisperustaisen ja opettajien työtä rakenteiden kautta tukevan pedagogisen kehittämisen tärkeydestä.

Tätä työtä jatkamme tulevana lukuvuonna, tiiviissä yhteistyössä kaikkien oppimisesta ja opetuksen kehittämisestä kiinnostuneiden kanssa. Tervetuloa mukaan!

Lisätietoja OSKUsta:
Sampo Mielityinen, sampo.mielityinen@uef.fi, puh. 050 573 206

Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa viranomaiset kohtaavat yhä enemmän väkivaltaa ja sen uhkaa

Yhteiskunnallisissa olosuhteissa tapahtuvat muutokset eivät kuitenkaan ennakoi väkivallan kehitystä

 

Mika Sutela & Henri Rikander
Sutela toimii tutkijatohtorina ja dosenttina Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella, ja Rikander on väitellyt Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitokselta.

 

Viranomaisten, kuten esimerkiksi poliisi- ja pelastusalan, opettajien sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toimijoiden kohtaama väkivalta, sillä uhkailu ja maalittaminen on 2000-luvulla lisääntynyt.

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton syksyllä 2019 toteutetun jäsenkyselyn perusteella kenttäpoliiseista 70 prosenttia on kokenut fyysistä väkivaltaa työssään. Asiakkaat ovat aiempaa aggressiivisempia, ja väkivalta on moninaista. Työterveyslaitoksen syksyllä 2019 toteuttamassa hyvinvointikyselyssä neljännes sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työntekijöistä raportoi olleensa asiakkaan aiheuttamassa fyysisessä väkivalta- tai uhkatilanteessa vastaamista edeltäneen vuoden aikana.

Hyvinvointivaltion sivutuotteena syntyy turvallisuutta. Suomessa yhteiskunnan turvallisuuteen keskeisesti vaikuttavia haasteita ja ilmiöitä ovat muun muassa talouden kehitys, väestön ikääntyminen, nuorten syrjäytyminen ja ylipäätään perheiden pahoinvointi sekä alkoholin ja huumeiden lisääntynyt käyttö. Syrjäytyminen ja eriarvoistuminen ovat suurimpia perinteisten turvallisuusuhkien, kuten rikollisuuden ja sen uhriksi joutumisen taustatekijöitä. Suomessa rikollisuus on monen muun maan tavoin vähentynyt viime vuosikymmeninä, mutta samanaikaisesti viranomaisten kohtaama väkivalta on yllä todetusti yleistynyt.

Pohjoismaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle on ominaista kansalaisten keskinäinen luottamus, joka heijastuu edelleen viranomaisten nauttimaan luottamukseen. Suomessa virallistahot ovat pitkään nauttineet kansalaisten korkeaa luottamusta. Viranomaisiin kohdistettavan väkivallan ja häirinnän arkipäiväistyminen kuitenkin heijastelee muutosta. Epäluottamuksen lisääntyminen toimii yhteiskuntaa sisältä hajottavana voimana muun muassa syrjäytymisen ja väkivallan ohella. Voidaan kysyä, onko virallistahojen kokeman häirinnän ja kohdatun väkivallan tai sen uhan lisääntyminen osoitus jostain suuremmasta muutoksesta. Heijastuuko kansalaisten mahdollisesti heikentyvä luottamus yhteiskuntaa tai toisiaan kohtaan viranomaisiin kohdistettuna väkivaltana tai häirintänä?

Uusimpaan poliisibarometriin vastanneista 91 prosenttia luottaa poliisiin melko tai erittäin paljon, mikä on erinomainen saavutus, mutta kuitenkin heikoin lukema poliisibarometritutkimuksissa, joissa on tarkasteltu kansalaisten luottamusta eri viranomaistahoihin vuodesta 2001 lähtien.

Tarkastelimme Edilex-lakikirjastossa keväällä julkaistussa artikkelissamme yhteiskunnallisten olosuhteiden tilastollista yhteyttä viranomaisiin kohdistettuun väkivaltaan valtakunnan tasolla. Tarkastelun kohteena oli nimenomaan poliisiin kohdistunut väkivalta vuosina 1999–2018. Väkivallantekojen kehitystä tarkasteltiin rikoslain (39/1889) 16 luvun (563/1998) mukaisten virkamiesten vastustamisrikosten avulla ja yhteiskunnallisia olosuhteita sekä hyvinvointia erilaisten taloutta ja mielenterveyspalveluiden käyttöä koskevien tietojen sekä rikollisuustilastojen kautta. Tutkimuksen empiirisenä aineistona käytettiin Tilastokeskuksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastotietoja.

Tutkimuksen perusteella ei voida osoittaa, että tarkastelussa mukana olleilla yhteiskunnallisia olosuhteita ja hyvinvointia kuvaavilla mittareilla olisi mahdollista ennustaa viranomaisiin kohdistuvan väkivallan määrää. Vaikka siis esimerkiksi pahoinpitelyrikoksissa tai mielenterveyden avohoitokäynneissä havaittaisiin tänä vuonna kasvua viime vuodesta, se ei välttämättä tarkoita sitä, että kirjattujen virkamiesten väkivaltaisten vastustamisten määrä olisi viime vuotta suurempi.

Viranomaisiin kohdistuvaa väkivaltaa voi melko pitkälle selittää se, että väkivallalla tai sillä uhkailulla halutaan kostaa aiempia pettymyksiä turhautuneessa mielentilassa ja kun asiat omassa elämässä eivät ole täysin raiteillaan. Lisääntynyt viranomaisiin kohdistuva uhkailu ja väkivalta liittyy vahvasti muun muassa mielenterveysongelmiin sekä väkivaltatilanteiden lisääntymiseen, mutta näitä yhteyksiä ei kuitenkaan ole osoitettavissa vahvoiksi aggregaattitason tilastojen välityksellä. Nykyisin ihmisten on myös entistä helpompaa kannella viranomaisten toiminnasta ja tehdä rikosilmoitus – jopa aiheettomasti.

Meneillään oleva COVID-19:n aiheuttama kriisi vaikuttanee negatiivisesti muun muassa Suomen talouteen ja lisää esimerkiksi perheisiin liittyviä ongelmia, työttömyyttä sekä syrjäytymistä. Työttömyys iskee todennäköisesti etenkin nuoriin ja nuoriin aikuisiin. Esimerkiksi mahdollisuudet saada kesätöitä saattavat vaikuttaa siihen, pääseekö nuori kiinni yhteisöihin ja yhteiskuntaan vai ajautuuko tämä kierteeseen, joka vie yhteiskunnan ulkopuolelle. Erilaiset koronakevään seuraukset tulevat todennäköisesti vaikuttamaan muun muassa myös väkivaltarikollisuuden tasoon sekä siihen, miten viranomaisiin suhtaudutaan ja miten heihin luotetaan.

 

Kirjallisuutta

Kivivuori, Janne – Aaltonen, Mikko – Näsi, Matti – Suonpää, Karoliina – Danielsson, Petri, Kriminologia. Rikollisuus ja kontrolli muuttuvassa yhteiskunnassa. Gaudeamus 2018.

Limnéll, Jarno – Iloniemi, Jaakko, Uhkakuvat. Docendo Oy 2018.

Rikander, Henri, The Use of Electroshock Weapons by the Finnish Police in 2016. Nordisk Tidskrift for Kriminalvidenskab 104(2) 2017, s. 119–152.

Rikander, Henri, CUSTOS PUBLICUS GLADIUM FRUSTRA NON FERT – Empiirinen tutkimus poliisin voimankäytöstä ja poliisin kohtaamasta väkivallasta. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Social Sciences and Business Studies No 191, University of Eastern Finland 2019. [https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-3023-1/] (2.8.2020)

Sisäministeriö, Hyvä elämä – turvallinen arki. Valtioneuvoston periaatepäätös sisäisen turvallisuuden strategiasta 5.10.2017. Sisäministeriön julkaisu 15/2017.

Suomen Poliisijärjestöjen Liitto, SPJL:n jäsenistä 58 % kertoo työviihtyvyyden heikentyneen – työmäärä kasvaa, henkilöstö vähenee ja väkivalta kentällä lisääntyy. Uutinen 26.2.2020. [https://www.spjl.fi/liitto/ajankohtaista/uutiset/spjl_n_jasenista_58_kertoo_tyoviihtyvyyden_heikentyneen_-_tyomaara_kasvaa_henkilosto_vahenee_ja_vakivalta_kentalla_lisaantyy.4685.news] (26.2.2020).

Vuorensyrjä. Matti – Rauta, Jenita, Poliisibarometri 2020: Kansalaisten arviot poliisin toiminnasta ja Suomen sisäisen turvallisuuden tilasta. Sisäministeriön julkaisuja 2020:12. [https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162345] (15.7.2020)

Kahden vuoden pääsykokeeni: askeleet oikeustieteen tutkinto-opiskelijaksi

Onerva Aalto
Aalto opiskelee oikeustiedettä Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.

 

Johdanto

Pettymys oli suuri, kun oikeustieteellisen ovet eivät avautuneet ensimmäisellä pääsykoeyrittämälläni kesällä 2018. Muutama päivä myöhemmin huomasin Tapio Määtän twiitin, jossa kerrottiin Itä-Suomen yliopiston avoimen väylästä. Suorittamalla avoimessa yliopistossa valmiin ohjelman mukaisesti 60 op, saisi tutkinto-oikeuden HTM-tutkintoon. Kun kasassa olisi yhteensä 100 op, voisi hakea sisäisellä siirtohaulla OTM-opiskelijaksi. Ei tyhjäkäyntiä, ja kaikki opintopisteet suoraan tutkintoon.

Hetkinen, mitä ihmettä — ajattelin. Voisinko aloittaa samana syksynä oikeustieteen perusopinnot Joensuussa? Kyllä.

Yleinen reaktio ja asenneilmapiiri

Mahdollisuus oli ihmeellinen. Alan päätoiminen opiskelu kuulosti tarkoituksenmukaiselta tavalta kokeilla, sopiiko se minulle. Kerroin väylästä kohtalontovereilleni, jotka olivat jääneet yliopistohaussa rannalle. Heistä moni oli jo ennättänyt sinnikkäästi lukea pääsykokeisiin useamman vuoden ajan jääden toistuvasti pisteen tai parin päähän opiskelupaikasta.

Yhdestä tuli kämppikseni. Muille kynnys muuttaa pääkaupunkiseudulta Pohjois-Karjalaan oli liian korkea. “Siellä varmaan tullaan luennoille traktorilla”, naurahti yksi. “Pääsykoe on ainoa oikea tie”, sanoi toinen. Avoimen yliopiston väylä ei kuulostanut monelle yhtä arvovaltaiselta reitiltä yliopistoon kuin pääsykoe. Opiskelukaverini jäivät välivuodeksi töihin ja valmistautuivat seuraavan kevään pääsykoerumbaan. Osa on edelleen samalla tiellä.

Keski-Euroopan malli?

Reittivalintani on hämmentänyt monia. Minulle prosessi kuulosti pikemminkin tutulta. Malli, jossa kaikki otetaan sisään, mutta opintomenestyksen perusteella vain pieni osa jatkaa opintoja, on tyypillinen keskieurooppalainen yliopistoseula. Muutto pikkukaupunkiin ja kuulemani vähättely maakuntayliopistoon siirtymisestä tuntuivat toissijaisilta. Tavoitteenani oli oikeustieteellinen. En halunnut rakentaa esteitä.

Opiskelijalähtöinen luovuuden kehto

Yksi ensimmäisistä kursseistani oli Pauli Rautiaisen vetämä valtiosääntöoikeuden kurssi. Hän innosti meitä kyseenalaistamaan ympäröivää yhteiskuntaa sekä erottamaan käsitteellisesti toisistaan lain kirjaimen ja oikeuden. Kirjoitin ensimmäisen juridisen oppimispäiväkirjani. Oli haastavaa asettaa oma oikeudellinen tutkimuskysymys, analysoida sitä tiiviisti ja reflektoida samalla omaa oppimisprosessiaan. Oppimispäiväkirjatyöskentely oli kaikkea muuta kuin löysää tajunnanvirtaa. Analyyseistä saatu henkilökohtainen palaute on ollut valtava eteenpäin vievä voimavara.

Kokemus oli innostava, mutta se oli vasta alku. Pian ilmeni, että Itä-Suomen yliopistossa on rakennettu innovatiivista pedagogista strategiaa jo pitkään. Opetushenkilökunnan kehittämisinto näkyi luovissa opetusratkaisuissa. Piirsimme ryhmissä ennakkopäätöstapausten oikeusohjeita. Väittelimme vahingonkorvausvastuusta oikeudenkäyntisimulaatiossa. Koostimme lakipaketeista postereita.

Lisäksi opiskelijalähtöinen asenne oli läsnä Itä-Suomessa. Perustin yhdessä kansainvälistä maisteriohjelmaa opiskelevien ystävieni kanssa englanninkielisen Model United Nations -neuvottelukerhotoiminnan. Hetken päästä laitos ehdotti opintopistekokonaisuutta simulaatiokonferenssimme osallistumisvastineeksi. Kun kehitimme ELSA Joensuun opintopiiritoimintaa opiskelukaverini kanssa, saimme kutsun laitoskokoukseen kertomaan vetäjäkokemuksestamme. Meitä opiskelijoita kuunneltiin ja oma-aloitteista toimintaamme arvostettiin.

Lopuksi

Jos taskussasi on pääsykoehylsy ja pohdit, onko oikeustieteellinen sinun tiesi, tahdon sanoa: tule ja kokeile! Avoimen väylä edellyttää lujaa ja vakaata tahtoa opiskella kaksi vuotta kilpailupaineen alla. Se ei myöskään ole valmis tai täysin yhdenvertainen koulutussiirtymä. Keskustelua sen kehittämistarpeista tarvitaan. Yhtä kaikki se on parhaimmillaan palkitseva matka. On voimaannuttavaa käsittää olevansa omalla alallaan ja tietää, että jokainen opintosuoritus on kotiin päin. Ensimmäisen vuoden perusopintojen jälkeen (60 op) pääsin tutkinto-opiskelijaksi HTM-tutkintoon. Tänä keväänä hain ja pääsin OTM-opiskelijaksi kerättyäni kasaan 100 opintopistettä yli 4,495 keskiarvolla. Nyt voin sanoa, että tehty työ kantaa. Se tuntuu todella hyvältä.

PS. Terveisiä isolle kirkolle: en ole vieläkään päässyt näkemään niitä traktoreita! Sen sijaan kumppareita näkyi parilla metsätieteilijällä ympäristöoikeuden perusteiden luennolla. Ne, kuten myös kiertotalouden oikeuden kurssilla opiskelijan repusta vilahtanut kemistin takki, muistuttavat minua mainioista poikkitieteellisistä luentokeskusteluista. Mutta ei hätää. Jään odottelemaan traktoreita!

EU-tuomioistuimen tuomio kiristää pohjavesien suojelua

Suvi-Tuuli Puharinen & Antti Belinskij
Puharinen on nuorempi tutkija ja Belinskij ympäristöoikeuden professori Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella. Kirjoittajat ovat STN BlueAdapt-hankkeen tutkijoita. Kirjoitus on julkaistu alun perin BlueAdapt-hankkeen blogissa.

 

Unionin tuomioistuin linjasi toukokuussa tuomiossa C-535/18, mitä EU:n vesipuitedirektiivissä tarkoitettu kielto huonontaa pohjaveden tilaa tarkoittaa. Tuomioistuimen mukaan minkään yksittäisen pilaavan aineen pitoisuus ei saa kohota missään osassa pohjavesimuodostumaa. Suomessa tuomio ohjaa soveltamaan ympäristönsuojelulain mukaista pohjaveden pilaamiskieltoa astetta tiukemmin, mutta sen käytännön vaikutus uusien hankkeiden lupapäätöksiin on rajallinen.

Taustalla pintaveden ympäristötavoitteiden sitovuus ja ns. Weser-tuomio

Unionin tuomioistuin oli linjannut jo vuoden 2015 Weser-tuomiossa (C-461/13), että vesipuitedirektiivin mukaiset pintavesien (järvet, joet, rannikkovedet) ympäristötavoitteet ovat sitovia. Suomessakin tunnetuksi tulleen Weser-tuomion perusteella pintaveden ekologista tilaa heikentävälle tai hyvän tilan tavoitteen saavuttamisen vaarantavalle hankkeelle ei voida myöntää lupaa ilman vesipuitedirektiivin mukaista poikkeusta. Jo yhden pintaveden laadullisen tekijän heikentäminen on kielletty, vaikka pintavesimuodostuman tila ei heikentyisi kokonaisuudessaan.

Suomessa korkein hallinto-oikeus on soveltanut viime vuosina kansallista lupalainsäädäntöä Weser-tuomion mukaisesti. Weser-tuomio nousi keskeiseen rooliin Finnpulpin sellutehtaan asiassa (KHO 2019:166), jossa Kallaveden ekologisen tilan heikentymisen riski esti ympäristöluvan myöntämisen miljardiluokan investoinnille.

Vesipuitedirektiivin tavoitteena on kuitenkin myös pohjavesien tilan huonontumisen estäminen ja niiden hyvän tilan saavuttaminen, mikä viittaa sekä pohjaveden määrään että sen laatuun. Pohjavesien huonontamisen kiellon tarkempi sisältö oli kuitenkin epäselvä ennen unionin tuomioistuimen nyt antamaa tuomiota.

Moottoritien sadevesiä johdetaan pohjaveteen – tai sitten ei

Unionin tuomioistuimen 28.5.2020 antaman ratkaisun (C-535/18 Land Nordrhein-Westfalen[1]) taustalla oli Saksan ylimmän hallintotuomioistuimen ennakkoratkaisupyyntö, joka käsitteli moottoritiehanketta. Moottoritielle kertyvät sadevedet oli tarkoitus johtaa pohjavesimuodostumaan, minkä vuoksi hankkeella arvioitiin olevan vaikutuksia pohjaveden laatuun.

Unionin tuomioistuin linjasi, että vesipuitedirektiivin pohjavettä koskevat tavoitteet ovat sitovia samaan tapaan kuin pintavesien tavoitteet. Tämä tarkoittaa sitä, että kansalliset viranomaiset eivät voi myöntää lupaa pohjaveden tilaa heikentävälle tai hyvän tilan saavuttamisen vaarantavalle hankkeelle. Kiellosta voi poiketa vain noudattamalla poikkeamismenettelyä vesipuitedirektiivin 4(7) artiklan mukaisesti.

Pohjaveden heikentämiskielto tiukempi kuin pintavesien Weser-linjaukset

Tuomioistuin otti ratkaisussaan tiukan kannan siihen, mitä kielletty ’pohjaveden tilan huononeminen’ tarkoittaa. Tuomioistuimen mukaan tilan huononeminen kattaa sekä pohjaveden laatutekijöiden (vesipuitedirektiivin liite V) että yksittäisten pilaavien aineiden pitoisuuksien haitalliset muutokset. Kyseessä on pohjaveden tilan huononeminen heti, kun yhdenkin pilaavan aineen pitoisuudelle asetettu laatunormi tai raja-arvo ylittyy. Jos raja-arvo on jo ylittynyt, huonontumiseksi tulkitaan pelkkä pitoisuuden lisääntyminen. Huononemisen todentamiseksi riittää sen havaitseminen jo yksittäisessä seurantapaikassa.

Tulkinta noudattaa pitkälti Weser-tuomion linjauksia, mutta on kahdessa suhteessa tiukempi. Ensinnäkin pohjaveden tilan huonontumista on jo yhden pilaavan aineen pitoisuuden muutos, kun pintaveden tilan muutosta arvioidaan astetta karkeammin laadullisten tekijöiden tasolla. Toiseksi pohjaveden tila ei saa olla heikentynyt yhdessäkään seurantapaikassa, kun pintaveden tilan heikentymistä tarkastellaan koko vesimuodostuman kannalta.

Tuomioistuimen tulkinnan mukaan pohjavesitavoitteiden sitovuus merkitsee myös oikeutta vedota niihin lupamenettelyissä. Henkilöillä, joita pohjaveden huononeminen suoraan koskee, tulee myös olla valitusoikeus pohjavesiin vaikuttavan luvan myöntämispäätöksestä. Tällaisia henkilöitä ovat esimerkiksi talousvettä pohjavesialueelta ottavat maanomistajat.

Rajoitettu mahdollisuus poiketa pohjaveden heikentämiskiellosta

Unionin tuomioistuin toi pohjavesiratkaisussaan esille mahdollisuuden poiketa pohjaveden heikentämiskiellosta vesipuitedirektiivin 4(7) artiklan perusteella kuten Weser-tuomiossa. Käytännössä poikkeamiset heikentämiskiellosta ovat kuitenkin mahdollisia vain pohjaveden korkeutta muuttavissa, eivät sen pilaantumista aiheuttavissa hankkeissa.

Muuttaako uusi linjaus paljon Suomen kannalta?

Pohjaveden kemiallista tilaa suojataan Suomessa ympäristönsuojelulain 17 §:n pohjaveden pilaamiskiellolla. Sitä sovelletaan kaikkeen sellaiseen toimintaan, josta voi aiheutua pohjaveden pilaantumista. Soveltamisala kattaa myös muut kuin ympäristölupamenettelyssä ratkaistavat hankkeet ulottuen muun muassa teiden rakentamiseen.

Unionin tuomioistuimen tuomio ohjaa antamaan pohjaveden kemiallisen tilan arvioinnille ja pohjaveden tilatavoitteille merkittävän painoarvon pohjaveden pilaamiskiellon tulkinnassa. Sellaista hanketta, josta aiheutuu yhdenkin pilaavan aineen pitoisuuden haitallinen muutos missä tahansa osassa pohjavesimuodostumaa, ei voida jatkossa hyväksyä. EU-oikeusmyönteinen tulkinta ohjaa tähän siitä huolimatta, että ympäristönsuojelulain sääntely ei viittaa vesipuitedirektiivin mukaiseen pohjaveden kemialliseen tilaan.

Kaiken kaikkiaan nyt annettu tuomio (C-535/18) kiristää pohjavesien suojelua Suomessa. Ennalta arvioiden se ei kuitenkaan tuo suurta muutosta nykytilaan, koska pohjaveden pilaamiskielto on jo perinteisesti ollut vaativa edellytys hankkeiden luvituksessa. Näyttää vahvasti siltä, että tuomion käytännön merkitys hankkeiden lupapäätösten kannalta jää selvästi Weser-tuomiota vähäisemmäksi.

Unionin tuomioistuimen pohjavesiratkaisu tuo Weser-tuomion tapaan esille sen, että Suomessa ei ole selvästi säädetty vesienhoidon ympäristötavoitteiden ja niistä poikkeamisen yhteydestä lupamenettelyyn. Kansallisen lainsäädännön perusteella ei ole mahdollista päätellä, että vesienhoidon ympäristötavoitteet sitovat lupaharkintaa ja että yksittäiset henkilöt voivat suoraan vedota niihin lupamenettelyssä ja valituksissa lupapäätöksiin. Tämä tekee Suomen järjestelmästä epäselvän.

 

[1] Asia C-535/18 Land Nordrhein-Westfalen, [2020] ECLI:EU:C:2020:391.

Ensimmäisen lukuvuoden kokemuksia NOMPEL-ohjelmasta

Ensimmäinen pohjoismainen yhteismaisteriohjelma oikeustieteiden alalta – the Joint Nordic Master Programme in Environmental Law (NOMPEL) – käynnistyi viime syyskuussa. NOMPEL-ohjelma on Uppsalan yliopiston, UEF:n ja Norjan arktisen yliopiston yhteinen kansainvälinen maisteriohjelma, johon valitaan vuosittain 25 opiskelijaa eri puolilta maailmaa. Ensimmäinen lukuvuosi on nyt lähestymässä loppuaan. Ennen uuden lukuvuoden alkua on hyvä katsoa hieman taaksepäin ja muistella, kuinka ohjelma sai alkunsa sekä summata ensimmäisen lukuvuoden kokemuksia.

 

Mistä kaikki alkoi?

Yhteismaisteriohjelman suunnittelu käynnistyi vuonna 2016, kun Uppsalan yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa, ympäristöoikeuden oppiaineessa heräsi idea kansainvälisestä maisteriohjelmasta pohjoismaisten yhteistyökumppaneiden kesken. Itä-Suomen yliopiston ilmasto-, energia- ja ympäristöoikeuden keskus CCEEL ja Norjan arktisen yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta tarttuivat Uppsalan esittämään yhteistyötarjoukseen ja ohjelman suunnittelu käynnistyi. Ohjelmalle haettiin ja saatiin Pohjoismaisen ympäristöneuvoston uusille yhteispohjoismaisille ohjelmille suunnattua rahoitusta. Ohjelma suunniteltiin alusta pitäen aidosti yhteiseksi – opiskelijat opiskelevat jokaisella kampuksella ja opetus jakautuu tasan yhteistyökumppaneiden kesken. Yhteistyö kumppaneiden kesken on ollut alusta saakka aktiivista ja sujuvaa.

 

Opiskelua kolmessa eri Pohjoismaassa

NOMPEL:n ensimmäiset opiskelijat valittiin keväällä 2019, ja he aloittivat opintonsa syksyllä 2019 Uppsalan yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Ensimmäisen lukukauden opiskelijat siis opiskelivat Uppsalan yliopistossa ja perehtyivät siellä mm. oikeuden rooliin ympäristöpolitiikassa, luonnonvarojen hallintaan sekä biologisen monimuotoisuuden suojeluun. Uppsalassa opiskelijat suorittivat syksyn aikana kaksi 15 opintopisteen laajuista kurssia. Nämä kurssit olivat pelkästään NOMPEL-opiskelijoille, joten heistä muodostui syksyn aikana tiivis ryhmä.

Tammikuussa opiskelijat saapuivat Suomeen jatkamaan opintojaan Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella. Joensuussa opiskelijat pääsivät opiskelemaan osana laajempaa kansainvälisten opiskelijoiden ryhmää, sillä NOMPEL-opiskelijat suorittivat opintojaan yhdessä laitoksen toisen kansainvälisen maisteriohjelman (MDP in Environmental Policy & Law) kanssa. Kevään ohjelmassa oli kursseja mm. ilmastonmuutoksesta, kansainvälisestä ympäristöoikeudesta, vesioikeudesta, metsäoikeudesta sekä ympäristövaikutusten arvioinnista.

Kun tapasimme opiskelijoita marraskuussa Uppsalassa, kerroimme heille, että Joensuussa on heidän saapuessaan metri lunta ja 30 astetta pakkasta. Tämä ei lopulta pitänyt lainkaan paikkaansa, mutta vähälumisesta ja leudosta säästä huolimatta Sri Lankasta tullut opiskelija oli järkyttynyt kylmyydestä ja tarvitsi kaksi pipoa pysyäkseen lämpimänä!

 

Ensimmäisen lukuvuoden kokemuksia

Opinnot UEF:ssa käynnistyivät normaalisti, kunnes maaliskuussa koronaviruspandemia muutti suunnitelmia. Sekä opettajat että opiskelijat sopeutuivat kuitenkin joustavasti uuteen ja erilaiseen opiskeluarkeen. Lähes kaikki NOMPEL-opiskelijat saivat kevään opintonsa suoritettua suunnitelmien mukaisesti. Osa opiskelijoista palasi takaisin kotimaahansa, mutta muutama jäi Joensuuhunkin. Vaikka kevätlukukaudesta tuli siis suunnitelmiin ja odotuksiin nähden hyvin erilainen, opiskelijoilta kerätyn palautteen perusteella kokemus oli kuitenkin positiivinen.

Opiskelijoilta kerättiin kattava palaute kokemuksista Joensuun kampuksella. Palautteen perusteella NOMPEL-opiskelijat arvostivat erityisesti kurssien mielenkiintoisia aiheita sekä alan asiantuntijoiden antamaa opetusta. Heistä oli myös mukavaa opiskella useita pienempiä kursseja yhdessä muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoiden kanssa. Opiskelijat olivat tyytyväisiä saamaansa tukeen ja ohjaukseen sekä opiskelijatuutoreiden järjestämään ohjelmaan ja perehdytykseen. Opiskelijat pitivät myös UEF:sta yliopistona sekä Joensuusta opiskelukaupunkina, vaikka UEF:lla ei olekaan Uppsalan yliopiston upeita puitteita ja pitkiä perinteitä oikeustieteellisessä opetuksessa tai Tromssan arktisia vuonomaisemia ja uniikkia opiskeluympäristöä.  Laadukkaan opetuksen, hyvien opettajien sekä helposti lähestyttävän henkilökunnan lisäksi opiskelijat arvostivat Itä-Suomen yliopiston toimivia tiloja, hyvää kirjastoa sekä opiskelijaravintoloita.

Kun opetus koronaviruspandemian vuoksi siirtyi verkkoon, väheni myös opiskelijoiden keskinäinen vuorovaikutus ja kanssakäyminen. Osittain ehkä tämän vuoksi osa opiskelijoista olisi palautteen perusteella kaivannut enemmän yhteisöllisyyttä ja epävirallista ohjelmaa opiskelukavereiden kanssa. Onneksi ennen koronaviruksen aiheuttamaa sulkua opiskelijat ehtivät edes käydä liikuntailtapäivänä Kolilla ihailemassa Suomen kansallismaisemaa. Muuten yhteinen tekeminen rajoittui kevään aikana Zoom-tapaamisiin, joissa vaihdettiin kuulumisia ja keskusteltiin ajankohtaisista opiskelua koskevista asioista.

Opiskelu sähköisissä oppimisympäristöissä sujui hyvin, vaikka kaksi erillistä sähköistä oppimisalustaa herättikin hämmennystä opiskelijoissa. Opiskelijat kokivat hankalana, että osa kursseista oli Moodlessa ja osa Digicampuksessa. Kun opiskelijat ovat kampuksella vain kuusi kuukautta, aikaa opiskelussa tarvittavien järjestelmien haltuunottoon ei ole paljon. Olisikin tärkeää, että käytettävät järjestelmät olisivat selkeitä eikä niitä olisi liikaa.

Syksyllä opiskelijat jatkavat opintojaan Norjan arktisessa yliopistossa Tromssassa. Tromssassa opiskeltavat teemat liittyvät mm. ilmasto- ja energiaoikeuteen sekä meriympäristön suojeluun. Samaan aikaan uudet, tänä keväänä valitut opiskelijat aloittavat kaksivuotisen opiskelutaipaleensa Uppsalassa. Neljännen lukukauden aikana opiskelijat kirjoittavat pro gradu -tutkielmansa. Silloinkin he ovat kirjoilla Tromssassa, mutta voivat halutessaan suorittaa tutkintonsa loppuun vaikka kotimaassaan.

Hallinnollisesta näkökulmasta uuden maisteriohjelman käynnistäminen yhteistyössä kahden muun pohjoismaisen yliopiston kanssa on ollut mielenkiintoista mutta haastavaa. Haasteita ovat aiheuttaneet maiden erilaisten lainsäädännön lisäksi yliopistojen omat säännöt ja käytännöt. Yhteistyösopimuksen ja yhteisen opetussuunnitelman laatiminen on vaatinut lukuisia työtunteja ja yhteisiä palavereita.

Osa palavereista on pidetty verkon välityksellä, mutta tutustumisen ja yhteistyön sujuvuuden kannalta kasvokkain pidetyt tapaamiset ovat olleet tärkeitä. On ollut hienoa päästä tutustumaan sekä Uppsalan yliopistoon että Norjan arktiseen yliopistoon ja nähdä, millaisessa ympäristössä opiskelijat suorittavat muut osat tutkinnostaan.

 

Toivomme, että ohjelma kiinnostaa myös jatkossa opiskelijoita, jotka haluavat kouluttautua kansainvälisen ympäristöoikeuden alalle ajankohtaisten kysymysten kautta. Toivotamme ohjelmaan tervetulleeksi myös UEF:ssa oikeusnotaarin tutkinnon tai hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon suorittaneet opiskelijat. Ohjelma on mahtava tilaisuus syventyä ympäristöoikeudellisiin kysymyksiin aidosti kansainvälisessä opiskeluympäristössä.

 

Hanna Partinen ja Seita Romppanen

Lisätietoja:
UEF NOMPEL programme webpage
Uppsala University, Faculty of Law
UiT The Arctic University of Norway, Faculty of Law
UEF The Center for Climate Change, Energy and Environmental Law
UEF Master’s Degree Programme in Environmental Policy and Law

Vertaispalauteharjoitus 2.0 ja ryhmätyöskentelyn onnistuminen

Katja Weckström Lindroos & Janne Parhamaa

Weckström Lindroos on professori ja Parhamaa tutkimusavustaja Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.

Kirjoituksessa keskitymme opiskelijoiden kokemuksiin ryhmätyöskentelystä oman oppimisensa tukena. Havaintomme perustuu opiskelijapalautteeseen, keskustelualueella toteutuneeseen työskentelyyn ja vertaispalauteharjoituksessa tuotettujen vastausten oppimistulosten vertailuun.

 

Vertaispalauteharjoituksen toteutus massakurssilla verkossa

Immateriaalioikeuden massakurssilla toteutettiin toistamiseen vertaispalauteharjoitus, jossa opintojaksolle osallistuneet jaettiin noin kymmenen hengen ryhmiin. Ennen harjoitusta opiskelijat olivat itsenäisesti laatineet soveltavaan viikkotehtävään vastauksen, ja arvioivat sitten vertaispalauteharjoituksessa ryhmittäin noin kymmenen muun opiskelijan vastauksia. Tämän jälkeen ryhmät laativat samasta viikkotehtävästä yhteisen mallivastauksen SharePoint -alustalle. Mallivastaukset jaettiin kurssin kaikille osallistujille ennen tenttiä. Opettaja arvosteli opiskelijan laatiman vastauksen ja ryhmän mallivastauksen 0–10 pisteen asteikolla. Mallivastauksen pistemäärä muodosti 10 % ja itse laadittu vastaus 10% kurssin arvosanasta.

Vertaisarvioinnin ja arvostelun tulosten vertailu vuosilta 2018 ja 2019

Vertaisarvioinnin ja arvostelun tulosten vertailu vuosilta 2018 ja 2019
2018 2019
Vastauksia (kpl.) 83 100 % 133 100 %
Opettajan arvostelussa hylättyjä 14 17 % 37 28 %
Opettajan arvostelussa hyväksyttyjä 69 83 % 96 72 %
Hyväksytty sekä opettajan arvostelussa, että vertaisarvioinnissa 61 73 % 84 63 %
Hylätty sekä opettajan arvostelussa että vertaisarvioinnissa 6 7 % 19 14 %
Hyväksytty opettajan arvostelussa, mutta hylätty vertaisarvioinnissa 8 10 % 12 9 %
Hylätty opettajan arvostelussa, mutta hyväksytty vertaisarvioinnissa 8 10 % 18 14 %

Taulukko 1. Vertaisarvioinnin ja arvostelun tulosten vertailu vuosilta 2018 ja 2019

Varsinaisen arvostelun ja vertaisarvioinnin tuloksia vertaamalla on nähtävissä, että varsinaisessa arvostelussa hyväksymisen raja on matalammalla kuin opiskelijoiden suorittamassa vertaisarvioinnissa. Opettaja hyväksyi molempina vuosina n. 10 % enemmän vastauksia kuin vertaisryhmät. Toisaalta vertaisryhmät tunnistivat vertaisarvioinnissa vain puolet arvostelussa hylätyistä vastauksista, ja olivat tänä vuonna hyväksyneet 18 (2018: 8 kpl,10 %, 2019: 18 kpl, 14%) vastausta, jotka arvostelussa hylättiin. Vertaisarvioinnissa hylättiin 12 vastausta (2018: 8 kpl, 10 %, 2019: 12 kpl, 9 %), jotka arvostelussa hyväksyttiin.

Molempina vuosina on vertaisarviointivaiheessa nähtävissä, että hyvän soveltavan vastauksen ainesosien tunnistaminen on vertaisryhmissä haastavaa. Syy voi löytyä vastausten sisällöstä tai ryhmädynamiikasta. Tänä vuonna keskitymme ryhmädynamiikkaan. Laajemmin vastausten sisältöön liittyvistä painotuseroista voi lukea täältä.

 

Mallivastausten ja yksittäisten vastausten arvostelu

Mallivastausten ja yksittäisten vastausten arvostelu 2019
Mallivastaus parempi kuin oma vastaus 98 73,68 %
Oma vastaus parempi kuin mallivastaus 18 13,53 %
Mallivastaus sama kuin oma vastaus 14 10,53 %
Oma vastaus hylätty, mutta mallivastaus 5 p. ja hyväksytty 3 2,26 %
Yhteensä 133 100 %
Mallivastauksen hyöty (pisteissä)
Poikkeama: saatu hyöty 1 piste 29 29,59 %
Poikkeama: saatu hyöty 2 pistettä 22 22,45 %
Poikkeama: saatu hyöty 3 pistettä tai enemmän 44 44,90 %
Oma vastaus hylätty, mutta mallivastaus 5 p. ja hyväksytty 3 3,06 %
Mallivastaus parempi kuin oma vastaus

Yhteensä:

98 100 %

Taulukko 2. Vertailua mallivastauksen ja oman vastauksen välillä.

Tänä vuonna myös mallivastaukset pisteytettiin, joten yksittäisen opiskelijan vastaus ja ryhmien mallivastaukset ovat vertailukelpoisia keskenään. Omasta vastauksesta saadut pisteet muodostivat 10 % kurssin kokonaispistemäärästä ja ryhmän mallivastauksesta saadut pisteet 10% kurssin kokonaispistemäärästä.  Hyväksytyn vastauksen raja oli 5/10 pistettä. Opiskelijoiden yhteinen keskiarvo omasta vastauksesta oli 6,26 ja kaikkien mallivastausten keskiarvo oli 7,40.

Suuri enemmistö (73,68 %) opiskelijoista hyötyi vertaistyöskentelystä, ja saivat mallivastauksesta paremmat pisteet kuin omasta vastauksestaan. Tämä kertoo siitä, että muiden vastausten lukemisen, HYV/HYL- arvioinnin ja ryhmätyöskentelyn aikana on tapahtunut oppimista. Noin 13 % opiskelijoista eli 18 opiskelijaa saivat mallivastauksesta huonommat pisteet kuin omasta vastauksesta. Selvitimme miten ryhmät toimivat kiinnittämällä huomiota esimerkiksi siihen, 1) ketkä osallistuivat ryhmätyöskentelyyn ja missä laajuudessa; 2) miten laajasti keskusteltiin ja esitettiin perusteluja ryhmässä; ja 3) miten erimielisyydet ratkaistiin.

Vain yhdessä ryhmässä ilmeni erimielisyyksiä, joita ei saatu ratkaistua tavalla, joka olisi tuottanut kaikille hyvän suorituksen. Usealla oli ryhmässä paremmat pisteet kuin mallivastauksesta saatu pistemäärä. Ryhmässä esiintyi erimielisyyksiä jo muiden vastausten HYV/HYL arvioinnin osalta, ja vastuu mallivastauksen kirjoittamisesta oli siirretty vain muutamalle ryhmän jäsenelle. Eriäviä mielipiteitä esiintyi toki kaikissa ryhmissä, mutta ne ratkaistiin perustelemalla ja kompromisseilla, joihin ryhmän jäsenet olivat tyytyväisiä.

Muissa ryhmissä oli teknisen jalanjäljen perusteella huomattavissa, että myös hyvän oman vastauksen kirjoittaneet opiskelijat osallistuivat aktiivisesti ryhmätyöskentelyyn ja mallivastauksen laadintaan. Siten mallivastauksesta saatua huonompaa tulosta ei voida selittää sillä, etteivätkö paremman oman vastauksen tuloksen saaneet tekijät olisivat osallistuneet mallivastauksen tekemiseen yhtä aktiivisesti kuin muutkin. Todennäköisempää on, että he ovat tehneet ryhmässä yhteistyötä ja kompromisseja.

Yhdessä ryhmässä otettiin yhdessä oppimisloikka, sillä useampi jäsen oli kirjoittanut oman vastauksen, joka arvostelussa hylättiin, mutta yhdessä kirjoittivat 8 pisteen arvoisen mallivastauksen. Yli puolet paremman mallivastauksen kirjoittaneista opiskelijoista hyötyivät vertaistyöskentelystä 1 tai 2 pisteen verran, ja heistä 44 % hyötyivät vertaistyöskentelystä 3 pistettä tai enemmän.

Parasta:
Ryhmätyöskentely ja muiden ryhmien mallivastausten lukeminen. Omassa ryhmässäni syntyi aitoa keskustelua. Se oli hyvä. – opiskelija

 

Johtopäätöksiä

133 opiskelijasta 25 (19 %) antoi kurssipalautetta sähköisen palautejärjestelmän kautta (UEF E-lomake). Opiskelijapalaute antaa viitteitä siitä, että ryhmätyöskentely tukee oppimista monella tapaa. Muiden opiskelijoiden vastausten ja muiden ryhmien mallivastausten lukeminen toi uusia näkökulmia tehtävään ja vastaustekniikkaan. Keskustelu ryhmissä ja mallivastauksen yhdessä kirjoittaminen vaikuttivat positiivisesti oppimiseen.

Ilahduttavaa oli, että opiskelijapalautekyselyyn saatiin vastauksia eri syistä kurssille tulleilta opiskelijoilta. Kurssi on pakollinen vain ON/OTM-tutkinnon suorittajille, jolloin ainakin puolet kurssin osallistujista ovat kurssille tulleet muista syystä. Myös oikeustieteiden laitoksen tutkinto-opiskelijat suorittavat opintojaan sekä kampuksella että etänä. Varsin luonnollista oli, että etäopiskelijat arvostivat etäsuoritusmahdollisuuksia ja joustavia aikatauluja. Päätoimiset opiskelijat toivoivat oikeita vastauksia ja suosivat opettajalta saatua palautetta.

Myös ryhmätyöskentelyyn usein liitetty kritiikki tuli palautteessa ilmi. Koettiin, että heterogeeninen opiskelijajoukko sisältää liian eritaustaisia opiskelijoita, jotta verkossa työskentely voisi onnistua. Yksi vastaaja jätti kurssin kesken sen toteuttamistavan takia.

Kehitettävää:
En pidä siitä, että oma arvosana on kiinni ryhmätyön tuloksesta. Tai päinvastoin eli että omat väärinymmärrykset vaikuttaisivat muiden arvosanoihin. – opiskelija

Monesta asiasta oltiin kuitenkin samaa mieltä. Koettiin tärkeäksi, että kurssilla saa palautetta myös opettajalta.

Opiskelijapalautteessa nousi esille, että ryhmän koko koettiin liian suureksi, jotta vertaispalauteharjoituksessa olisi voinut keskittyä vähemmän työn organisointiin ja enemmän varsinaisen tehtävän suorittamiseen. Palaute osuu ryhmätyöskentelyn Akilleen kantapäähän, ja on perusteltu. Jatkossa on syytä kokeilla toteutusta pienemmissä ryhmissä. Vertaispalauteharjoitus toteutettiin tänä vuonna kolmen päivän aikana, ja vuonna 2018 viiden päivän aikavälillä. Vuoden 2018 palautteen perusteella viiden päivän harjoitus koettiin liian pitkäksi viitaten siihen, että ryhmätyöskentelyn aloittaminen ja toteutus viivästyivät hitaimmin käynnistyvien ryhmänjäsenten mukaan. Tämä puolestaan herätti muiden ryhmäläisten keskuudessa turhautumista.

Palautteen perusteella on myös syytä arvioida työskentelyn sisäisten määräaikojen selkeyttämistä, jotta kaikki opiskelijat ohjataan aktiiviseen työpanokseen ryhmässä riittävän ajoissa. Yhtäältä on huomioitava, että massakurssille osallistuu eri elämäntilanteissa olevia päätoimisia ja sivutoimisia opiskelijoita. Kaikille on varattava realistinen mahdollisuus lukea muiden opiskelijoiden vastaukset, esittämään jokaisesta HYV/HYL-arvionsa, ja osallistumaan mallivastauksen laadintaan. Lisäksi ryhmäkeskustelussa on päästävä yksimieliseen arviointipäätökseen. Vuonna 2018 aikaa varattiin 3 vuorokautta työn käynnistymiselle ja vuonna 2019 1,5 vuorokautta. Vuonna 2018 sisäinen määräaika kytkettiin mallivastauksen laadintaan, jolloin määräaikaan mennessä oli jätettävä tehtävän a-kohdan mallivastaus (3vrk), ja valmiin mallivastauksen (a ja b kohta) sekä ryhmän yksimielisen arviointipäätöksen tehtävän määräaikaan mennessä (5 vrk). Vuonna 2019 ryhmän yksimielinen arviointipäätös oli jätettävä 34 tunnin (1,5 vrk) määräaikaan mennessä, ja valmis mallivastaus 59 tunnin (2,5 vrk) sisällä.  Molempina vuosina yksittäinen ryhmän jäsen, joka ei aktivoitunut ensimmäiseen määräaikaan mennessä hylättiin.

Vuonna 2019 suuri enemmistö opiskelijoista osallistui aktiivisesti työskentelyyn ensimmäisen päivän aikana ja viimeistään seuraavaan aamuun mennessä. Ryhmät saavuttivat nopeasti yksimielisen arviointipäätöksen. Mallivastausten laadinta lähti myös hyvin käyntiin. 133 opiskelijasta vain 3 hylättiin. Ensimmäisen määräajan aikaistaminen ja sen kytkeminen arviointisuoritukseen vaikuttaa onnistuneelta ratkaisulta. Mallivastauksen laadinnassa ryhmän jäsenten työskentelytapojen erilaisuus ja eriaikaisuus korostuu ja onnistuneen ryhmätyöskentelyn vaikutus korostuu, jolloin vaikuttaa kohtuulliselta kokeilla neljän päivän pituista vertaispalauteharjoitusta vuonna 2020.

Lue artikkeli vuoden 2018 vertaispalautekokeilusta:
https://blogs.uef.fi/oikeuttakohtuudella/2019/01/16/uef-law-school-kokeili-vertaisarviointia-ja-vertaispalautetta-immateriaalioikeuden-massakurssilla/

Perustuslain 19 §:n oikeus riittäviin terveyspalveluihin – ja milloin palveluja on riittävästi?

Eeva Nykänen ja Tiina Laatikainen

Nykänen työskentelee professorina Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella (hyvinvointioikeus ja lainsäädäntötutkimus) ja Laatikainen terveyden edistämisen professorina Itä-Suomen yliopistossa ja tutkimusprofessorina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Nykänen ja Laatikainen toimivat lisäksi molemmat Itä-Suomen yliopiston Vaikuttavuuden talossa ja Vaikuttavuus SOTE:ssa tutkimusyhteisössä.

 

Suomen perustuslain 19 §:n 3 momentti velvoittaa julkisen vallan turvaamaan jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Terveydenhuoltolain 10 §:ssä tätä velvoitetta täsmennetään osoittamalla kunnan ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän velvollisuudeksi järjestää terveydenhuollon palvelut sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisiksi kuin alueen asukkaiden hyvinvointi, potilasturvallisuus, sosiaalinen turvallisuus ja terveydentila sekä lääketieteellisesti, hammaslääketieteellisesti tai terveystieteellisesti arvioitu perusteltu tarve edellyttävät. Kunnan ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on huolehdittava vastuullaan olevien palvelujen järjestämisestä ja saatavuudesta yhdenvertaisesti koko alueellaan.

Palvelujen yhdenvertaisuutta on arvioitava sekä tietyn alueellisen kokonaisuuden sisällä että koko maan laajuisesti. Eduskunnan perustuslakivaliokunta, jonka tehtävänä on arvioida, vastaavatko hallituksen ehdottamat lait perustuslaista seuraavia vaatimuksia, on korostanut perustuslain edellyttävän, että palveluja tulee olla riittävästi tarjolla maan eri osissa asuville. Palvelujen riittävyyden arvioinnissa lähtökohtana on sellainen palvelujen taso, joka luo jokaiselle ihmiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Tämä edellyttää valiokunnan mukaan viime kädessä yksilökohtaista arviointia palvelujen riittävyydestä. Perustuslaki ei siis edellytä, että kautta maan olisi tarjolla täysin samanlaiset palvelut, vaan että kaikilla alueilla on palveluja yhdenmukaisten periaatteiden mukaisesti siellä asuvien ihmisten tarpeita vastaavasti. Palvelujen riittävyyteen liittyy paitsi määrällinen myös laadullinen ulottuvuus. Ollakseen riittäviä, ei riitä, että palveluja on saatavilla, vaan niiden tulee lisäksi olla riittävän laadukkaita, jotta niillä voidaan vastata ihmisten tarpeisiin.

Miten terveyspalvelujen riittävyyttä voidaan arvioida?

Perustuslaki ja muu lainsäädäntö määrittelevät näin erilaisia oikeudellisia vaatimuksia, joita terveyspalvelujen tulee täyttää. Lainsäädäntö ja lainsäädäntöä tulkitseva ja systematisoiva oikeustiede ja muut oikeudelliset käytännöt eivät kuitenkaan tarjoa välineitä sen konkretisoimiseksi, mitä nämä oikeudelliset vaatimukset tarkoittavat käytännön toiminnassa. Toisin sanoen, vaatimukset ovat oikeudellisia, ja palvelujen järjestäjän, jota ne velvoittavat, voidaan katsoa rikkoneen laissa säädettyjä velvollisuuksiaan, jos se ei kykene niitä noudattamaan, mutta oikeustiede ei kykene yksin tarjoamaan kriteerejä vaatimusten noudattamisen arvioimiselle. Tässä tarvitaan muiden tieteenalojen tuottamaa tietoa.

Mitä tällainen tieto sitten voi olla? Sen arvioimiseksi, onko palvelujen järjestämisestä vastuussa oleva toimija täyttänyt lakisääteiset velvollisuutensa, tarvitaan ymmärrystä siitä, mitä palvelujen laatu ja vaikuttavuus käytännössä tarkoittavat ja miten niitä voidaan arvioida ja mitata.

Kysymystä palvelujen yhdenvertaisesta alueellisesta saatavuudesta ja saavutettavuudesta voidaan lähestyä esimerkiksi tarkastelemalla palvelujen sijainnin ja väestön asuinpaikkojen välisiä etäisyyksiä. Onko tunnistettavissa alueita, joissa arjessa usein tarvittavien palvelujen keskittämisen vuoksi etäisyys niihin on kasvanut niin suureksi, että sillä on vaikutuksia väestön hyvinvointiin ja terveyteen? Erilaisia hallinnollisia luokituksia (esimerkiksi kunta ja postinumeroalue) ja paikkatietopohjaisia alueluokituksia voidaan puolestaan hyödyntää sairauksien esiintyvyyden, hoitoprosessien ja hoidon vaikuttavuuden ja laadun alueellisten erojen tarkastelussa.

Esimerkiksi havainto, että tyypin 2 diabetesta sairastavien potilaiden seurantaa toteutetaan vähiten maaseutukeskuksissa, ja hoitotasapaino potilailla on saavutettu huonoiten maaseutukeskuksissa, haja-asutusalueilla ja harvaan asutulla maaseudulla, ei ole vailla oikeudellista merkitystä yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Se, että samaa lääkehoitoa käyttävien diabetespotilaiden hoitotasapainossa voi tutkimuksen mukaan olla merkittävää kuntakohtaista vaihtelua, voi puolestaan kertoa eroista esimerkiksi ammattilaisten osaamisessa. Ammattihenkilöstön osaamiserot korostuvat insuliinihoidossa olevien potilaiden kohdalla, sillä heidän hoidossaan sekä ammattilaisten osaamisella että potilas-lääkärisuhteella on suuri merkitys.

Palvelujen laatua kuvaa esimerkiksi tieto, että päihdepalveluissa tiivis hoitokontakti mielenterveyshoitajaan kasvattaa raitistumisen todennäköisyyttä ja yksistään terveyskeskuslääkärin hoidon varassa oleminen kasvattaa kuolemanriskiä. Tämänkaltainen tieto auttaa ymmärtämään, mitä riittäviltä päihdepalveluilta voidaan vaatia, ja sillä on oikeudellista merkitystä arvioitaessa, toteuttaako järjestämisvastuussa oleva taho järjestämisvastuutaan lain edellyttämättä tavalla – ja vastaavatko alueen palvelut väestön tarpeita.

Tieteenalojen rajat ylittävän yhteistyön tarve

Tämänkaltainen systemaattinen tutkimukseen perustuva tieto lisää ymmärrystämme siitä, mitä terveyspalveluilta ja palvelujärjestelmältä voidaan vaatia, jotta palveluja voidaan pitää perustuslain tarkoittamalla tavalla riittävinä. Lainsäädännön vaatimukset eivät luonnollisestikaan asetu täsmällisiksi, symmetrisiksi ja numeerisiksi kriteereiksi, jotka voisivat ohjata palvelujen järjestämistä koskevaa päätöksentekoa. Päätöksenteossa tulee lisäksi olla liikkumavaraa ja mahdollisuus ottaa huomioon muun muassa alueellisia erityispiirteitä. Palvelujen saatavuus, saavutettavuus ja laatu sekä niissä esiintyvät alueelliset erot eivät myöskään palaudu suoraviivaisesti palvelujen järjestämistä koskevaan päätöksentekoon, vaan erilaiset vaikutusprosessit ovat monimutkaisempia. Yhtä kaikki, tieteenalojen rajat ylittäen asioita yhdessä pohtimalla tähän monimutkaiseen kokonaisuuteen on mahdollista saada selvyyttä.

 

Kirjallisuutta:

Toivakka M, Laatikainen T, Kumpula T, Tykkyläinen M. Do the classification of areas and distance matter to the assessment results of achieving the treatment targets among type 2 diabetes patients? Int J Health Geogr 2015;14:27.

Rautiainen E, Ryynänen OP, Reissell E, Kauhanen J, Laatikainen T. Alcohol-related social and health service use patterns as predictors of death and remission in patients with AUD. J Subst Abuse Treat 2019;96:65-74. doi: 10.1016/j.jsat.2018.10.013.

Ramirez N. Treatment lines and glycemic control among patients with type 2 diabetes in North Karelia, Finland. Master’s thesis. University of Eastern Finland, 2020. https://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20200756/urn_nbn_fi_uef-20200756.pdf

Mallikasta ohjausta meillä ja maailmalla

Maria Turunen

Kirjoittaja on kasvatustieteen maisteri, joka työskentelee projektitutkijana Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.

Opiskelijoiden saaman palautteen ja muun oppimisen ohjauksen kehittäminen on tällä hetkellä oikeustieteen opetuksen kehittämisen ydintavoitteita. Tarve kehittämiseen nousee muun muassa kansallisesta palautetiedosta. Teemasta järjestettiin webinaari tammikuussa 2020.

Sekä meillä että Suomen muissa oikeustieteellisissä yksiköissä on loistavia opiskelijoiden oppimista tukevia käytäntöjä, joten pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Tässä tekstissä esitellään haastatteluiden perusteella hyviä ohjauskäytäntöjä ja opiskelijoiden kokemuksia ohjauksesta.

Oppimisen tukeminen luentokursseilla

Luennot ja kirjatentit ovat edelleen yleisiä oikeustieteiden opinnoissa. Massaluennoilla yksittäinen opiskelija on kuitenkin herkästi juuri osa massaa, eikä omia kommentteja tai kysymyksiä aina uskalleta esittää. Tätä ongelmaa on ratkaistu esimerkiksi anonyymien keskustelualustojen avulla (kuten Padlet ja Presemo), jotka tukevat opiskelijoiden näkemysten ja kysymysten käsittelyä opetuksessa.

Turun yliopistossa oppimista tuetaan kurssien aikaisilla vapaaehtoisilla opintopiireillä, joita vetävät vanhempien vuosikurssien opiskelijat eli opintopiirituutorit. Näin opiskelijoilla on mahdollisuus yhteisölliseen oppimiseen ja vertaistukeen. Kurssin vastuuopettaja käy opintopiirien tapaamisessa vähintään kerran kurssin aikana, jolloin opiskelijat voivat esittää kysymyksiä myös hänelle. Sekä opintopiiriin osallistuvat opiskelijat että opintopiirituutorit saavat opintopisteitä.

Luentokurssien ja opintojaksojen oppimista tuetaan sekä meillä että muualla myös erilaisilla vapaaehtoisilla lisätehtävillä. Toteutustapoja on monia. Tehtävät voivat yksinkertaisimmillaan olla esimerkiksi edellisen tentin kysymyksiä ja mallivastauksia. Joillain kursseilla lisätehtävistä saa lisäpisteitä tenttiin, ja joillain kursseilla edellisellä kerralla annetut luentotehtävät käydään seuraavan luennon aluksi läpi yhdessä. Hyväksi on koettu myös Moodleen tai muulle verkkoalustalle luodut harjoitustentit tai automaattisesti tarkistuvat monivalintakysymykset.

Palautetta se on pienikin palaute

Opiskelijat kaipaavat palautetta suoriutumisestaan ja tekemästään työstä. He kuulevat mielellään kommentteja ja vinkkejä toisilta opiskelijoilta ja kavereiltaan, mutta opettajan palaute on muita korkeammassa arvossa. Opettaja on alueensa asiantuntija ja konkari, jonka näkemystä ja ohjausta opiskelijat oppimisen tueksi eniten kaipaavat. Kaikille opiskelijoille ei ole mahdollista antaa laajaa ja yksilöityä palautetta, mutta usein pienikin palaute riittää pitkälle.

Yleinen tenttipalaute on opiskelijalle tärkeää, ja suurin osa opiskelijoista saa siitä paljon irti. Palautteen ei siis aina tarvitse olla henkilökohtaista, vaan opettajan näkemykset tentin yleisistä haasteista ja vahvuuksista koetaan hyödyllisiksi. Erityisesti ne opiskelijat, jotka lähtevät uusimaan tenttiä, kuulevat mielellään edellisen kierroksen kompastuskivistä. Näiden avulla opiskelua ja asioiden kertausta on hyvä kohdentaa, joten opettajan näkemykset vastauksista ja erityisesti tentin haasteista ja vahvuuksista kannattaa tuoda julki.

Yksilölliset kommentit ja palaute omasta suorituksesta ovat kaikkein hyödyllisimpiä opiskelijan oppimisen kannalta. Moni opiskelija muistaa vielä vuosien jälkeen sen, kuinka opettaja on yksityiskohtaisesti keskittynyt opiskelijan tenttivastaukseen tai muuhun kurssisuoritukseen; osoittanut vastausten haasteet ja vahvuudet selkeästi sekä panostanut palautteen antamiseen. Yksilöllinen palaute ja ohjaus on opettajan vahvimpia keinoja jättää jälki opiskelijan oppimiseen. Opiskelijoiden positiivisten kokemusten mukaan moni laitoksemme opettaja panostaakin myös yksilölliseen palautteeseen – kiitos siitä!

Sähköisten oppimisalustojen lisääntyvä käyttö tentteihin ja tehtävien palautukseen lisää opettajien mahdollisuuksia edes lyhyen yksilöllisen palautteen antamiseen. Suppeakin kommentti tai kannustava lause auttaa opiskelijaa eteenpäin paremmin kuin pelkkä arvosana.

Anna opiskelijalle mahdollisuus lähestyä

Haastatteluissa opiskelijat nostavat toistuvasti esille sen, kuinka innostavia ja kannustavia opettajia laitoksellamme on. Opiskelijoilla on lukuisia hyviä kokemuksia opettajien kannustuksesta ja avoimuudesta opiskelijoita kohtaan sekä armollisesta suhtautumisesta opintojen alkuvaiheen tehtäviin. Esimerkiksi notaarityön ohjaajia kiitetään siitä, että he kannustavat kysymään ja pyytämään apua opinnäytetyön tekemisen aikana. Ohjaajien ja opettajien positiivinen suhtautuminen palautteen pyytämiseen ja sen antamiseen on madaltanut kynnystä pyytää neuvoa ja kysyä niitä ”tyhmiäkin” kysymyksiä.

Turun oikeustieteellisen tiedekunnan opettajat ovat ottaneet tavaksi jäädä jokaisen luennon jälkeen luentosaliin muutamaksi minuutiksi odottamaan, jos joku opiskelijoista haluaa tulla kysymään jotain. UEF:n opiskelijat kysyvät palautetta tai tarkennusta mielellään sähköpostilla, jolloin he arvostavat nopeaa vastausta tai lupausta palata asiaan uudelleen vähemmän kiireisellä hetkellä. Opiskelijoiden mielestä on myös ollut hienoa, että joillain kursseilla opettajat ovat tarjonneet mahdollisuuden kurssin jälkeiseen palaute- tai keskustelutilaisuuteen. Jo tällaisen mahdollisuuden tarjoaminen on sinänsä madaltanut kynnystä lähestyä opettajia ja henkilökuntaa.

Lopuksi

Yliopistossa vastuu omasta oppimisesta ja opiskelujen etenemisestä on viime kädessä opiskelijalla itsellään, ja opiskelijat myös oppivat kantamaan tämän vastuun. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei opettajan tukea ja palautetta tarvittaisi. Opiskelijat kaipaavat positiivista palautetta sekä rakentavaa virheiden osoittamista ja korjausta, jotta toistuvat virheet ja epävarmuus omasta osaamisesta eivät muodostu opiskelun hidasteeksi. Kokemusten mukaan palautetta myös yleensä saa, jos sitä vain rohkaistuu pyytämään.

Opiskelija! – Älä jää pohtimaan ja epäröimään haasteitasi yksin. Kysy rohkeasti palautetta vastauksistasi ja tehtävistäsi, jos sitä kaipaat. Älä anna epäröinnin nostaa kynnystä palautteen pyytämiseen.

Opettaja! – Aina kun opiskelija pyytää sinulta apua, tukea ja palautetta, sinulla on hieno mahdollisuus ohjata hänen oppimistaan oikeaan suuntaan ja vahvistaa hänen opiskelumotivaatiotaan. Opiskelija arvostaa sinua nimenomaan alasi asiantuntijana. Kun opiskelija ylittää kynnyksen palautteen pyytämiseen, sinun on hyvä olla vastassa toisella puolella.

Yliopisto! – Palautteen antaminen ja oppimisen ohjaus vaatii aikaa ja hyvät välineet. Siksi käytäntöjä, toimintakulttuuria ja työvälineitä on jatkuvasti arvioitava ja kehitettävä, jotta palautekulttuuri vahvistuu. Aina on myös hyvä miettiä, mistä vanhasta voitaisiin luopua, jotta uudelle tulee tilaa. Kynnyksiä voidaan madaltaa myös rakenteellisilla ratkaisuilla.

Teksti perustuu UEF:n tukeman Oppimisen ohjauksen kehittäminen oikeustieteissä -hankkeen aineistoon, joka on koostettu opiskelijoiden haastattelujen ja vertaiskehittämisen avulla keväällä 2020. Hankkeessa tuotetaan aineistoa, jota hyödynnetään opetussuunnitelmatyössä ja opetuksen kehittämisen tukena. Hanke on osa oikeustieteiden opetuksen kehittämisyksikkö OSKU:n toimintaa.

Vapaaehtoisten päästöhyvitysten sääntelyyn tarvitaan selkeyttä

Hanna-Mari Ahonen, Kari Hämekoski, Matti Kahra, Kati Kulovesi, Anna Laine ja Maija Saijonmaa

 

Kasvava huoli ilmastonmuutoksesta on lisännyt kasvihuonekaasupäästöjen vapaaehtoisen hyvittämisen eli päästökompensaation suosiota. Julkisuuteenkin nousseet ongelmat osoittavat, että toiminnan sääntely laahaa jäljessä. Nostamme tässä kirjoituksessa esiin kaksi tärkeintä ongelmaa peräänkuuluttaen sekä selkeyttä kompensaatiomarkkinoiden toimintaympäristöön että päästökompensaatioiden laadun riittävää varmistamista.

Kompensaatio täydentää, mutta ei korvaa omia toimia päästöjen vähentämiseksi

Kompensoinnin logiikka on periaatteessa selkeä. Siltä osin kun valtio, yritys tai yksityishenkilö ei pysty itse vähentämään päästöjään lyhyellä tähtäimellä kustannustehokkaasti, on mahdollista maksaa jollekin toiselle siitä, että päästöt vähenevät. Ilmakehän ja ilmastonmuutoksen näkökulmasta päästöjen vähentämispaikalla ei ole merkitystä. Päästöjä voidaan yhä vähentää kehitysmaissa jopa kertaluokkaa edullisemmin kuin EU:ssa.

Yrityksen tai yksityishenkilön näkökulmasta oman hiilijalanjäljen hyvittämisen voi nähdä keinona kantaa vastuuta niistä arjen päästöistä, joita ei syystä tai toisesta ole mahdollista välttää. Päästöjen kompensointi on toisaalta herättänyt myös vastustusta. Pahimmillaan sitä on luonnehdittu eriarvoistavaksi anekaupaksi, jonka turvin varakkaat henkilöt tai valtiot voivat jatkaa saastuttavaa elämäntyyliään. Kompensaatioon liittyy myös laajempi kysymys yksilöiden ja valtioiden vastuusta ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Ihannetapauksessa vapaaehtoista kompensaatiota ei tarvittaisi, vaan eri maat ryhtyisivät riittävän kunnianhimoisiin toimiin Pariisin sopimukseen sisältyvän 1,5 asteen tavoitteen saavuttamiseksi. Tällä hetkellä globaalien ilmastotoimien taso on kuitenkin YK:n ympäristöohjelma UNEP:in mukaan selvästi riittämätön. Nykytoimet yltävät vain viidennekseen tarvittavista päästövähennyksistä ja ovat aiheuttamassa yli kolmen asteen nousun maapallon keskilämpötilassa.  Vapaaehtoisilla ja aina luonteeltaan täydentävillä lisätoimilla pyritään kuromaan umpeen tätä kuilua – eräänlaisena kiireapuna.

Päästökompensaatiosta on tyypillisesti myös muita kuin ilmastollisia hyötyjä. Nämä riippuvat hankkeen tyypistä, sijainnista ja toteutuksesta. Syrjäisten kylien sähköistäminen aurinkopaneeleilla voi tukea koulunkäyntiä ja pienyrityksiä, ekoliedet voivat säästää metsiä sekä naisten ja tyttöjen aikaa. Metsityshankkeet voivat suojata eroosiolta ja kuivuudelta sekä vaalia luonnon monimuotoisuutta. Pariisin sopimuksessa hankkeiden kestävän kehityksen hyötyjä on entisestään painotettu.

Päästövähennyshanke voi toki aiheuttaa myös haittoja, kuten mikä tahansa huonosti ja vastuuttomasti toteutettu hanke. Käytännössä ongelmia ovat aiheuttaneet niin ympäristölliset kuin sosiaaliset ja ihmisoikeusnäkökohdatkin.

Milloin päästökompensaatio on vastikkeetonta? Arpajaislain tulkintaa on tarve selkiyttää tavalla, joka huomioi hiilimarkkinoiden olemassaolon

Päästökompensaatiota tarjoavien yritysten ja muiden toimijoiden näkökulmasta suomalainen toimintaympäristö on tällä hetkellä vähintäänkin hämmentävä. Arpajaishallinnon tulkinta, joka luokittelee Finnairin ja Compensate-säätiön kompensaatiojärjestelmät rahankeräyslupaa edellyttäväksi vastikkeettomaksi hyväntekeväisyydeksi, on herättänyt kritiikkiä ilmastoasiantuntijoiden keskuudessa. Tämä johtuu siitä, että päästövähennysyksiköille on syntynyt  kaupallinen  arvo jo yli 20 vuotta sitten kansainvälisten hiilimarkkinoiden kautta.

Arpajaishallinnon kannanotot kompensaatiojärjestelmistä sen sijaan korostavat ilmastonsuojelutyötä hyväntekeväisyytenä. Päästöhyvitysten rahoittajat eivät sen mukaan saa vastineeksi mitään ’tosiasiallista hyödykettä kuten istutettua puuta tai tosiasiallista päätäntävaltaa päästövähennyshankkeen hallinnointiin,’ vaan ainoastaan lupauksen, että rahat käytetään ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Päästövähennysten myönteisistä vaikutuksista pääsevät lisäksi nauttimaan kaikki nekin henkilöt, jotka eivät ole valinneet ostopäätöstä tehdessään kompensoitua tuotetta. Arpajaishallinto onkin rinnastanut päästökompensaation lähinnä kummilapsitoimintaan.

Näistä kannoista syntyy mielikuva, ettei hiilimarkkinoiden toimintamallia ole sisäistetty. Vaikka päästöjen vähentämisestä hyötyvät kaikki, vastuuta tästä valtavasta globaalista urakasta on pyritty jakamaan eri toimijoille sekä oikeudellisesti sitovin keinoin että erilaisten kannustimien ja vapaaehtoisten järjestelmien kautta. Päästökauppa on ilmastopolitiikan ohjauskeino, joka on käytössä muun muassa kansainvälisessä Kioton pöytäkirjassa, Euroopan unionissa (EU), Kaliforniassa sekä Kiinassa. Päästökaupan piiriin kuuluvien toimijoiden on luovutettava vuosittain viranomaisille päästökaupan piiriin kuuluvia päästöjään vastaava määrä päästöoikeusyksiköitä. Esimerkiksi EU:ssa tämä velvoite koskee yli 11 000 toimijaa ja EU:n päästöoikeusyksiköitä koskevat huutokaupat tuottivat jäsenmaiden viranomaisille vuonna 2018 yhteensä yli 14 miljardia euroa. Vapaaehtoisilla hiilimarkkinoilla puolestaan vaihdettiin 2018 päästöyksiköitä yhteensä lähes 300 miljoonalla dollarilla.

Päästöoikeusyksiköiden olemassaolo perustuu esimerkiksi EU:ssa lainsäädäntöön ja niillä on kysynnän ja tarjonnan funktiona muodostuva markkinahinta. Yksiköiden oikeudellista luonnetta ei ole EU:ssa yhdenmukaisesti säännelty, vaan eri jäsenmaiden oikeusjärjestelmät määrittelevät ne eri tavoin esimerkiksi hallinnolliksi luviksi tai aineettomiksi oikeuksiksi. Näistä jälkimmäinen vastaa verottajan Suomessa omaksumaa lähestymistapaa. Myöskään EU:n tuomioistuin ei ole nähnyt tarpeelliseksi tyhjentävästi määritellä EU:n päästökauppajärjestelmän piirissä vaihdettavien yksiköiden oikeudellista luonnetta. Olennaista on, että yksiköillä on taloudellinen arvo ja niillä käydään vakiintuneesti kauppaa päästöoikeusmarkkinoilla.

Eri päästökauppajärjestelmissä on saatettu mahdollistaa myös järjestelmän ulkopuolisten eli muiden kuin viranomaisten myöntämien päästöyksiköiden käyttö. Tällaisia yksiköitä ostetaan päästövähennyksiä toteuttavista tai hiilinieluja lisäävistä hankkeista eri puolilla maailmaa. Ostajat eivät tyypillisesti itse osallistu hankkeiden hallinnointiin, eivätkä saa omistusoikeutta esimerkiksi istutettuihin puihin tai hankkeen puitteissa asennettuihin aurinkopaneeleihin.  Vaihdannan kohteena ovat sen sijaan erilaisten kansainvälisten standardien mukaisesti sertifioidut päästöyksiköt. Esimerkiksi Compensaten ja Finnairin kompensaatiotoiminta perustuvat tällaisten yksiköiden hankkimiseen.

On mahdollista – joskaan ei arpajaishallinnon kantojen perusteella riittävän selvää – että päätös määritellä tietty suomalainen kompensaatiotoiminta vastikkeettomaksi hyväntekeväisyydeksi johtuu valitusta toimintamallista. Toiminnan luokittelu vastikkeettomaksi hyväntekeväisyydeksi voisi johtua esimerkiksi siitä, ettei kompensaatiomaksuilla hankittavien päästöyksiköiden hintaa, määrää ja luonnetta ole riittävän tarkasti määritelty tai ettei toimintaa ole luonnehdittu palveluksi, joka sisältää sekä hyvitysyksiköiden hankkimisen että niiden mitätöinnin asiakkaan puolesta. Päästökompensaatiossa yksiköiden hankkiminen on nimittäin vain väliaskel ja vasta niiden poistaminen markkinoilta eli mitätöinti johtaa päästöjen kompensoitumiseen. Kompensaatiopalvelun tuottajat tyypillisesti hoitavat koko vaivalloisen, asiantuntemusta vaativan prosessin keskitetysti yksittäisten maksajien puolesta.

Arpajaishallinnon nykyiset kannat kompensaatiotoiminnan vastikkeettomuudesta ovat epäselviä luoden tarpeetonta epävarmuutta toimintaympäristöön. Kompensaatiotoiminnan oikeudellisten puitteiden selkiyttämiselle on tärkeä ilmastopoliittinen tilaus. Suomen lainsäädännön valossa on kiistatonta, että erilaiset päästöoikeusyksiköt voivat olla vastikkeellisen vaihdannan kohteena. Tätä säänteleviä lakeja ovat esimerkiksi päästökauppalaki, laki lentoliikenteen päästökaupasta sekä laki Kioton mekanismien käytöstä. Myös verottaja on antanut ohjeistusta päästöoikeuksien kaupan verotuksesta.  Ainoa ilmastopoliittisesti ja oikeudellisesti perusteltavissa oleva tulkinta onkin ottaa arpajaislain soveltamisen lähtökohdaksi hiilimarkkinoiden sekä taloudellisen arvon omaavien päästöyksiköiden olemassaolo.

Tästä lähtökohdasta on selvää, että kompensaatiojärjestelmien on periaatteessa mahdollista toimia tavalla, joka täyttää vastikkeellisuuden kriteerit. Esimerkiksi järjestelmä, joka siirtäisi maksajalle omistusoikeuden Suomen lainsäädännössä määriteltyihin EU:n päästöoikeusyksiköihin tai CDM-hankkeista saataviin yksiköihin olisi kiistatta vastikkeellinen. Lisäksi myös erilaisiin vapaaehtoisilla markkinoilla vakiintuneisiin päästöyksiköihin – joita on määritelty tarkemmin esimerkiksi Ilmastopaneelin raportissa – perustuvan kompensaatiotoiminnan luokittelulle vastikkeelliseksi on vahvat perustelut.

Arpajaishallinnon tulisikin määritellä vastikkeellisina ja vastikkeettomina pidetyn kompensaatiotoiminnan yksityiskohdat tavalla, joka aidosti hyödyttää alan toimijoita ja luo niiden toiminnalle selkeät sekä ennakoitavat puitteet. Tämän jälkeen on mahdollista arvioida, onko lainsäädäntöä tarpeen lisäksi muuttaa ilmastopolitiikan tarpeita paremmin palvelevaksi.

Miten varmistaa tarjolla olevien päästöhyvitysten laatu?

Toinen haaste on, että vapaaehtoisista kompensaatiomarkkinoista on nopeasti kehittymässä suoranainen ”villi länsi.” Suomeen on syntynyt viime aikoina esimerkiksi useita kotimaisia metsänistutushankkeita, joita markkinoidaan hiilijalanjäljen kompensointiin, mutta jotka tosiasiassa tukevat vain Suomen valtion tavoitetta. Suomessa ja muualla toteutettavat kompensaatiopalvelut ovat ilmastonäkökulmasta muutenkin varsin kirjavia, mikä on herättänyt tärkeän keskustelun tarjolla olevien päästöhyvitysten laadusta. Pahimmillaan tarjolla on ”kuumaa ilmaa” eli hyvityksiä, jotka eivät tosiasiassa vähennä päästöjä eivätkä edistä ilmastonmuutoksen torjumista.

Laadukas päästöjen hyvittäminen edellyttää ensinnäkin, että kompensaatioon käytetään lisäisiä päästövähennyksiä. Näillä tarkoitetaan toimia, jotka menevät voimassa olevaa lainsäädäntöä pidemmälle, eivät ole taloudellisesti kannattavin vaihtoehto eivätkä siten todennäköisesti toteutuisi ilman päästöyksikön myynnistä saatavan maksun tarjoamaa lisätukea.

Laadukas päästöjen hyvittäminen edellyttää lisäksi luotettavia menetelmiä toteutuneiden päästövähennysten mittaamiseksi sekä riippumattoman kolmannen osapuolen toimesta tapahtuvaa todentamista. Laadun osalta on tärkeää huomioida myös ilmastovaikutuksen pysyvyys, joka on etenkin hiilensidontaan eli tyypillisesti metsähankkeisiin liittyvä haaste.

Uusi päästöyksiköiden laatuun vaikuttava haaste on lisäksi nk. ’kaksoislaskenta.’ Tämä tarkoittaa sitä, että kaksi tai pahimmassa tapauksessa useampikin eri taho laskee saman päästövähennyksen hyväkseen.

Kaksoislaskennan ongelmaa voi havainnollistaa Suomea koskevalla esimerkillä. Esimerkiksi puiden istuttaminen Suomessa on ilmastoteko, mutta sellainen, josta aiheutuvat ilmastohyödyt Suomen valtio laskee automaattisesti omaksi hyväkseen pitäessään kirjaa edistyksestä kohti kansainvälisiä ilmastovelvoitteitaan. Tästä seuraa, etteivät suomalaiset yritykset tai yksityishenkilöt pääsääntöisesti voi nykyjärjestelmän puitteissa uskottavasti kompensoida omia päästöjään Suomessa toteutettavilla toimilla.

Sama ongelma koskee kaikkia vuodesta 2021 soveltuvan Pariisin sopimuksen piirissä olevia maita –  197 sopijapuolen sitoutuminen ilmastonmuutoksen torjuntaan on merkittävästi lisännyt kaksoislaskennan riskiä verrattuna Kioton pöytäkirjaan, jonka ulkopuolelle jäivät mm. kehitysmaiden päästöt. Ongelman ratkaisu edellyttää kaksoislaskennan estävän järjestelmän luomista. Pariisin sopimukseen sisältyykin tätä koskeva vaatimus kansainvälisen päästökaupan yhteydessä. Kansainväliset neuvottelut kaksoislaskennan estävän järjestelmän yksityiskohdista ovat kuitenkin vielä kesken.

Kansainvälisiä periaatteita voi järjestelmän valmistuttua soveltaa myös vapaaehtoiseen kompensaatioon. Suomi voisi myös oma-aloitteisesti perustaa rekisterin, johon kerättäisiin viranomaisten hyväksymien vapaaehtoisten toimien aikaansaamat päästövähennykset ja hiilinielujen lisäysten aikaansaamat poistot (kokonaan tai osittain). Sen lisäksi Suomen tulisi sitoutua ylittämään kansainväliset päästövähennysvelvoitteensa vähintään rekisteriin merkittyjen päästövähennysten määrällä. Tällainen järjestelmä mahdollistaisi kotimaisten päästövähennysten käytön ilmastonäkökulmasta uskottavasti myös muiden toimijoiden kuin Suomen valtion hiilineutraaliuspyrkimyksiin.

Päästöyksiköihin liittyviä kaksoislaskenta- ja laatuongelmia voisi ratkoa myös yhteispohjoismaisesti. Viime vuonna Pohjoismaat kannustivat yhteisessä hiilineutraaliusjulistuksessaan pohjoismaisia yrityksiä, sijoittajia, kuntia, kaupunkeja, järjestöjä ja kansalaisia vauhdittamaan omia hiilineutraaliuspyrkimyksiään. Pohjoismaat voisivat yhdessä pohtia ja kehittää keinoja laadukkaan vapaaehtoisen kompensaation edistämiseksi kotimaista ilmastopolitiikkaa täydentävinä toimina.

Jo kaksi vuosikymmentä päästövähennysten sertifiointia

Päästöyksiköiden laadun varmistavaa järjestelmää ei tarvitse luoda tyhjästä. Sekä YK:n ilmastosopimusjärjestelmä että useat vapaaehtoiset järjestelmät ovat tehneet kaksi vuosikymmentä työtä luodakseen luotettavat käytännöt päästövähennyshankkeiden sertifiointiin. Vuonna 2000 käynnistynyt Kioton pöytäkirjan puhtaan kehityksen mekanismi (Clean Development Mechanism, CDM) on järjestelmistä vanhin ja tunnetuin. Nyt CDM on kuitenkin väistymässä uuden, Pariisin sopimukseen perustuvan mekanismin tieltä, jonka yksityiskohdista vielä neuvotellaan.

Vapaaehtoiseen kompensaatioon käytetään pääasiassa muiden kansainvälisten järjestelmien, esimerkiksi kansalaisjärjestöjen perustaman Gold Standardin, puitteissa sertifioituja päästövähennysyksiköitä. Vapaaehtoiset hiilimarkkinat toimivat siis osittain päällekkäin ja osin rinnakkain velvoitteita palvelevien hiilimarkkinoiden kanssa, ja näillä markkinoilla käydään kauppaa useilla päästöyksikkötyypeillä.

Yritysten ja kuluttajan näkökulmasta vakiintuneisiin kansainvälisiin standardeihin perustuvien päästöyksiköiden hankkiminen on varmin tapa pyrkiä varmistamaan kompensaation todellinen ilmastohyöty. Toisaalta ongelmia on raportoitu myös esimerkiksi CDM- ja Gold Standard -hankkeisiin liittyen. Ylipäätään päästöyksiköiden laatu vaihtelee eri järjestelmien välillä – ja myös niiden sisällä. Kompensaatiopalvelujen tarjoajilla on tärkeä rooli hankkeiden laadun yksityiskohtaisessa arvioinnissa asiakkaidensa puolesta.

Viranomaiset voivat edistää vapaaehtoisen kompensaation laatua esimerkiksi laatimalla suositukset vapaaehtoisen kompensaation minimikriteereistä. Niitä voisivat olla lisäisyyden osoittaminen, vankkojen laskentamenetelmien käyttäminen ja riippumattoman osapuolen suorittama todentaminen olemassa olevien standardien mukaisesti, sekä vankat ja läpinäkyvät prosessit kaksoislaskennan estämiseksi. Tulkinnanvaran vähentämiseksi viranomaiset voivat suositella olemassa olevien standardien käyttöä, ja päästövähennysyksiköiden mitätöintiä läpinäkyvästi standardien hallinnoimissa päästörekistereissä.

Esimerkkejä vastaavista toimintamalleista tarjoavat kansainvälisen ilmailualan CORSIA-päästöhyvitysjärjestelmä ja Perun vapaaehtoinen hiilijalanjälkijärjestelmä, jotka hyväksyvät vain tietyt standardit. CORSIA hyväksyy lisäksi vain tietyn ajankohdan jälkeen alkaneet päästövähennyshankkeet. Peru kokoaa tiedot vapaaehtoista kompensaatiota varten mitätöidyistä yksiköistä kansalliseen tietokantaan. Costa Rican ilmastoviranomaiset ovat puolestaan kehittäneet kansallisen standardin vapaaehtoisille ilmastohankkeille, jotka edistävät maan hiilineutraaliuspyrkimyksiä. Suomi voisikin hyödyntää tässä suhteessa Perun ja Costa Rican malleja, joita on itse asiassa rahoitettu muun muassa Suomen tuella.

Nykysääntelyn vahvistaminen ja selkiyttäminen on tarpeen

Päästökompensaatio on ilmastopoliittisesti tärkeä ja kustannustehokas tapa täydentää nykyisiä, 1,5 asteen tavoitteen näkökulmasta selvästi riittämättömiä ilmastotoimia. Lisäksi se tukee useiden eri toimijoiden hiilineutraalisuustavoitteita ja kestävää kehitystä kohdemaissa. Tätä taustaa vasten Suomessa olisi tärkeä ryhtyä toimiin sekä kompensaatiomarkkinoiden toimintaympäristön selkiyttämiseksi että päästökompensaatioiden laadun riittäväksi varmistamiseksi.

 

Hanna-Mari Ahonen on vanhempi konsultti ilmastopolitiikkaan erikoistuvassa Perspectives -konsulttiyrityksessä. Hän on työskennellyt vuodesta 2002 lähtien kansainvälisten päästövähennyshankkeiden ja päästöjen hinnoittelun parissa sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Hanna-Mari on osallistunut hiilimarkkinoiden kehittämiseen ja toimeenpanoon monessa roolissa mm. Suomen Kioton mekanismien koe- ja osto-ohjelmissa, useissa kansallisissa ja kansainvälisissä hiilirahastoissa, YK:n ilmastoneuvotteluissa ja Pariisin sopimuksen hiilimarkkinapiloteissa.

Kari Hämekoski on työskennellyt 20 vuotta kansainvälisten päästövähennyshankkeiden parissa mm. Suomen Kioton mekanismeja testaavassa koeohjelmassa, Maailmanpankissa sekä Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiössä NEFCOssa.

Matti Kahra on johtava asiantuntija ilmasto -ja kiertotalousasioissa Elinkeinoelämän keskusliitossa. Hän on työskennellyt ilmastopolitiikan parissa yli 10 vuotta sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, keskittyen erityisesti päästöjen hinnoitteluun ja markkinamekanismeihin. Matti on osallistunut päästömarkkinoiden kehitys -ja toimeenpanotyöhön eri tasoilla mm. Suomen Kioton mekanismien osto-ohjelma, kansainvälisten kehityspankkien päästömarkkinaohjelmat sekä neuvottelijana YK:n ilmastoneuvotteluissa.

Kati Kulovesi on kansainvälisen oikeuden professori ja Ilmasto-, energia- ja ympäristöoikeuden keskuksen johtaja Itä-Suomen yliopistossa. Hän on työskennellyt ilmasto-oikeuden sekä kansainvälisen kauppaoikeuden parissa yli 20 vuotta ja toimi Suomen ilmastopaneelin jäsenenä kaksi kautta välillä 2014-2019.  Hän oli Suomen Kioton mekanismeja testaavan koeohjelman oikeudellinen neuvonantaja v. 2001-2003 ja on sen jälkeen konsultoinut mm. ympäristö- ja ulkoministeriötä, NEFCOa sekä Maailmanpankkia hiilimarkkinoihin liittyvissä oikeudellisissa kysymyksissä.

Anna Laine on Gaia Consulting Oy:n vanhempi asiantuntija, jolla on 15 vuoden kokemus ilmastopolitiikasta, kompensointimekanismeista ja päästövähennyshankkeista, sekä julkiselta että yksityisellä sektorilta. Hän työskenteli vuosina 2007-2014 Suomen Kioton mekanismien osto-ohjelmassa ja on tukenut Suomen valtiota esimerkiksi Pariisin sopimuksen toimeenpanossa. Hän on lisäksi hallinnoinut yksityisiä päästöyksikkörahastoja ja auttanut useita yrityksiä kompensointihankkeiden valinnassa.

Maija Saijonmaa on Nordic Offset Oy:n johtava asiantuntija sekä toimii teknologia- ja ympäristöasiantuntijana Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiössä (NEFCOssa). Hänellä on yli 15 vuoden kokemus ilmastorahoituksesta ja päästövähennyshankkeista sekä yksityiseltä sektorilta että kansainvälisestä rahoituslaitoksesta. Hän on kehittänyt päästövähennyshankkeiden laskentametodologioita ja työkaluja  päästövähennyshankkeiden lisäisyyden tarkasteluun, analysoinut lukuisten eri teollisuussektorien päästövähennyshankkeiden laatuvaatimusten toteutumista sekä hallinnoinut julkisia ja yksityisiä päästöyksikkörahastoja.