Rikosseuraamusala on riippuvainen kolmannen sektorin toimijoista 

 

Maija Helminen ja Mia Kilpeläinen

Helminen on erikoistutkija Turun yliopistossa ja Kilpeläinen toimii yliopisto-opettajana ja kuuluu kriminologian tutkimusryhmään Itä-Suomen yliopistossa

 

Kansainvälisessä kriminologisessa tutkimuksessa ei-viranomaistoimijoiden kuten yksityisten yritysten ja kolmannen sektorin organisaatioiden tutkimus on lisääntynyt kuluvan vuosituhannen aikana. Suomalaisessa kriminologiassa huomiota on saanut etenkin esimerkiksi yksityisen vartiointialan tutkimus (mm. Saarikkomäki 2017; Paasonen 2014), mutta myös kolmannen sektorin toimijat ovat osallistuneet rikosoikeusjärjestelmän toimintaan usein eri tavoin jo pitkään. Heidän työ on erityisen merkittävää esimerkiksi rikosten uhrien tukipalveluissa ja rikosseuraamusasiakkaiden jälkihuollossa; näitä molempia erikoistuneita palveluja tuottavat lähinnä vain kolmannen sektorin toimijat (Helminen 2019). Voidaan sanoa, että jos kolmannen sektorin toimijoita ei olisi, merkittävä osa rikoksentorjuntatyöstä ja rikoksen haittojen ehkäisevästä työstä jäisi yksinkertaisesti tekemättä.

Nordic Research Council:in rahoittamassa ja Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan sekä Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen yhteistyölle pohjautuvassa PENVOL-projektissa olemme halunneet saada aiempaa paremman ymmärryksen viranomaisten ja kolmannen sektorin yhteistyöstä rikosseuraamusalalla. Tässä esitetyt huomiot pohjautuvat keväällä 2021 keräämäämme kysely- ja haastatteluaineistoon, keskittyen Rikosseuraamuslaitokselta (Rise) kerättyyn aineistoon. Kysely kohdistettiin Suomen kaikkien vankiloiden ja yhdyskuntaseuraamustoimistojen johtajille, apulaisjohtajille ja rikosseuraamusesimiehille. Kyselyyn saatiin vastauksia lähes kaikista yksiköistä, yhteensä 32:lta vastaajalta vankiloista ja 22:lta vastaajalta yhdyskuntaseuraamustoimistoista. Yksi vankilakyselyyn vastannut ilmoitti, että vankila ei tee yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa. Alla raportoidaan tuloksia kuitenkin vain niiden vastaajien osalta, jotka ilmoittivat tekevänsä yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa. Lisäksi Risestä haastateltiin 12 työntekijää, jotka työskentelivät eri vankiloissa ja yhdyskuntaseuraamustoimistoissa ympäri Suomea lähinnä esimiestehtävissä.

Yhteistyötä tarvitaan vankiloiden ja yhdyskuntaseuraamustoimistojen perustehtävien toteuttamiseen

Tutkimuksemme perusteella yhteistyö kolmannen sektorin kanssa ei ollut vankiloille ja yhdyskuntaseuraamustoimistoille ainoastaan tärkeää, vaan monella tapaa rikosseuraamustyö näytti olevan jopa riippuvaista yhteistyöstä. Tämä tuli etenkin ilmi yhdyskuntaseuraamustoimistojen työntekijöiden haastatteluista, joissa monet haastateltavat totesivat, että yhdyskuntapalvelujen toteuttaminen ei onnistuisi ilman kolmannen sektorin tarjoamia palvelupaikkoja. Lisäksi kyselyyn vastanneista 91 %:a ilmoitti yhteistyön kolmannen sektorin kanssa liittyvän palvelu- ja toimintavelvoitepaikkoihin. Erityisen tärkeinä haastateltavat pitivät kolmannen sektorin tarjoamia palvelupaikkoja sellaisille yhdyskuntaseuraamusten suorittajille, joiden taustalla on merkittäviä elämänhallinta- ja päihdeongelmia sekä heikko työkyky. Kolmannen sektorin katsottiin pystyvän tarjoamaan tällaisille suorittajille matalan kynnyksen suorituspaikkoja, joita ei ole välttämättä samalla tavalla tarjolla esimerkiksi kunnissa.

Yhdyskuntaseuraamuspuolella kolmannen sektorin kanssa tehtävä yhteistyö liittyi siis kiinteästi yhdyskuntaseuraamustuomioiden suorittamiseen, vaikka kaikki yhdyskuntaseuraamustoimistojen kyselyyn vastanneet ilmoittivat, että yhteistyötä tehtiin myös tuen, avun ja neuvonnan tarjoamisessa asiakkaille. Kaikki kyselyyn vastanneet ilmoittivat esimerkiksi tekevänsä yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa asunnon järjestämisessä ja asunnottomuuden ehkäisyssä ja lähes kaikki (91 %:a) päihdekuntoutuksessa. Myös vankiloiden puolella yhteistyön merkitys korostui erilaisen tuen tarjoamisessa. Vankiloiden kyselyyn vastanneiden mukaan yhteistyötä tehtiin eniten vankien arjen taitojen harjaannuttamisessa (91 %:a), uskonnollisuuden harjoittamisessa (88 %:a) ja päihdekuntoutuksessa (81 %:a). Valvottuun koevapauteen kuuluva toimintavelvoite näytti kuitenkin lisänneen kolmannen sektorin merkitystä seuraamusten suorittamisen mahdollistamisessa myös vankiloiden puolella, sillä haastattelujen perusteella kolmannen sektorin toimijat ovat tärkeitä toimintavelvoitepaikkojen tarjoajia. Kolmas sektori näyttäytyi tärkeänä kumppanina vankiloille koevapauden järjestämisessä myös kyselyn perusteella, koska 90 %:a vastanneista arvioi yhteistyön kolmannen sektorin kanssa liittyvän koevapaudessa oleviin vankeihin.

Aineistomme perusteella kolmannen sektorin kanssa tehtävällä yhteistyöllä on tärkeä merkitys sille, että esimerkiksi yhdyskuntapalvelujen ja valvottujen koevapauksien suorittaminen on ylipäätään mahdollista. Mielestämme tämän seikan korostaminen on tärkeää, sillä kolmannen sektorin rooli rikosseuraamusalalla voidaan helposti ehkä käsittää ”vain” ns. lisätuen tarjoamisena seuraamusten suorittamisen aikana tai tuomion suorittaneiden jälkihuoltona. Lisätuen tarjoamisella ja jälkihuollolla on tietenkin suuri merkitys sille, että rangaistusten täytäntöönpanossa voidaan tehdä kuntouttavaa ja rikollisuudesta irtaannuttavaa työtä. Tutkimuksemme kuitenkin osoittaa, että yhteistyötä tarvitaan myös vankiloiden ja yhdyskuntaseuraamustoimistojen perustehtävien – seuraamusten täytäntöönpanon – toteuttamiseen.

Riselle nykyistä suurempi rooli yhteistyön rahoittamisessa?

Haastattelemamme Risen työntekijät olivat hyvin tietoisia yhteistyön tärkeydestä rikosseuraamustyölle ja moni heistä nostikin esiin kysymyksen yhteistyön rahoituksesta. Kuten on yleisesti tiedossa, monen kolmannen sektorin toimijan rahoitus on niukkaa ja lyhytjänteistä. Muutamat haastateltavat pelkäsivät kolmannen sektorin rahoituksen niukentuvan entisestään tulevaisuudessa, kun esimerkiksi veikkausvoittovarojen tulevaisuus on tällä hetkellä auki. Jos kolmannen sektorin rahoitus vähentyy, tämän nähtiin mahdollisesti heijastuvan yhteistyöhön siten, että yhteistyö joissakin asioissa loppuu ja esimerkiksi palvelu- ja toimintavelvoitepaikkojen järjestäminen voi vaikeutua. Myös kyselyn vastausten perusteella yhteistyön mahdollisella päättymisellä voisi olla merkittäviä seurauksia sille, miten vaikuttavaa työtä rikosseuraamusalalla pystyttäisiin toteuttamaan; kyselyn vastauksissa sektoritoimijoiden katsottiin nimittäin paikkaavan sekä vankiloiden (60 %:a vastaajista) että yhdyskuntaseuraamustoimistojen (50 %:a vastaajista) resurssivajetta.

Eräät haastateltavat nostivatkin esiin, että Risessä tulisi harkita suuremman vastuun ottamista kolmannen sektorin yhteistyön rahoituksesta esimerkiksi varaamalla yksiköiden budjettiin korvamerkittyä rahoitusta yhteistyötä varten tai maksamalla palvelu- ja toimintavelvoitepaikkoja tarjoaville kolmannen sektorin toimijoille korvausta. Ottaen huomioon kolmannen sektorin kanssa tehtävän yhteistyön tärkeyden Risen ja koko rikoksentorjuntatyön kannalta, mielestämme näitä ehdotuksia kannattaisi harkita vakavasti.

Tutkimustyö jatkuu

Tulemme jatkossa tarkastelemaan keräämme aineistoa tarkemmin eri näkökulmista ja tuomaan esiin myös kolmannen sektorin edustajien näkemyksiä yhteistyöstä Risen kanssa. Kiitämme kuitenkin kaikkia tutkimukseen osallistuneita henkilöitä ja tahoja jo tässä vaiheessa. Tutkimusta tehdessä oli ilo huomata, että hankkeemme sai positiivisen vastaanoton sekä Risen että kolmannen sektorin piirissä. Tutkimusaiheen ajankohtaisuudesta viestii jo seikka, että samanaikaisesti Risessä on kevään aikana valmisteltu sidosryhmäyhteistyön linjauksia, jotka julkaistaan tämän vuoden aikana.

 

Lähteet

Helminen, M. (2019) Finnish Civil Society Organizations in Criminal Justice – Exploring Their Possibilities to Fulfill Mission Values and Maintain Autonomy from a Comparative Perspective. Turun yliopisto, Turku.

Paasonen, J. (2014) Yksityisen turvallisuusalan sääntelyn toimivuus – empiirisiä oikeustutkimuksia yksityisestä turvallisuusalasta. Suomen Turvallisuusosaaminen Oy, Helsinki

Saarikkomäki, E. (2017) Trust in public and private policing: Young people’s encounters with the police and private security guards. Helsingin yliopisto, Helsinki.

Kandipalautteen takaa, ylös ja eteenpäin!

 

Sampo Mielityinen

Mielityinen on oikeustieteiden laitoksen yliopistonlehtori ja opetuksesta vastaava varajohtaja.

 

Yliopistojen opiskelijat antavat kandidaatintutkintonsa valmistumisvaiheessa palautetta koulutuksestaan valtakunnallisella kyselyllä, josta vastaa Suomen yliopistot UNIFI ry. Tämä niin sanottu kandipalautekysely on arvokas opetuksen kehittämisen tietoperusta. Sen rinnalla käytetään tietenkin monia muita lähteitä, kuten valtakunnallista uraseurantaa, yliopistojen ja yksiköiden omia palautekyselyitä, opintojaksokohtaista palautetta, työllistymisselvityksiä, sidosryhmäkeskusteluja ja ulkoisia arviointeja. Oikeustieteessä ajankohtainen on myös kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttama tieteenalakohtainen arviointi, joka valmistuu tänä vuonna.

Vuoden 2020 kandipalaute näyttää Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen näkökulmasta upealta. Tässä on muutama nosto tuloksista (mukana sekä HTK- että ON-opiskelijoiden palaute, n=66, asteikko 1–5):

    • Koulutukseni on vastannut sille asetettuja tavoitteita: vastausten keskiarvo 4,2
    • Opetetut asiat ovat olleet mielekkäitä: 4,3
    • Opetus on ollut mielestäni pääosin laadukasta: 4,4
    • Voin hyvin yliopistossani: 4,5
    • Olen oppinut jäsentämään ja erittelemään tietoa: 4,4
    • Olen oppinut tarkastelemaan asioita eri näkökulmista: 4,3
    • Olen oppinut esittämään perusteluja asioille: 4,5

Kandipalautteen valossa olemme onnistuneet monissa opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin ratkaisuissa erinomaisesti, myös suhteessa alan yleiseen tasoon. Ilahduttavaa on havaita tuloksista näkyvä kehitys oppimista tukevassa palautteenannossa, joka on yksi oikeustieteen opintojen alkuvaiheen kestohaasteita opiskelija/opettaja-suhteen vuoksi.

Samalla on hyvä avata yksittäisen palauteaineiston, kuten kandipalautteen, merkitystä ja käyttöä opetuksen kehittämisessä. Nostan esiin muutaman haasteen ja valinnan:

1) Opettajien ja ainetiimien oma kehitystyö: Yliopistotyön suola on mahdollisuus itsensä näköiseen työhön, niin tutkijana, opettajana kuin yhteiskunnallisena vaikuttajanakin. Opetuksen prosessien on hyvä olla selkeitä ja johdonmukaisia, mutta tämä ei edellytä yhden muotin mallia. Tutkija-opettajien kiinnostuksen kohteet ja pedagogiset profiilit vaihtelevat; niin myös työn osien painoarvot uran eri vaiheissa. Tämä on hyvä asia. Sama palauteaineisto voikin tarjota eri opettajille ja opettajaryhmille erilaisia kehittämisen virikkeitä. Heille merkitykselliset ja motivoivat kehittämisen suunnat eivät myöskään välttämättä erotu valtakunnallisessa aineistossa lainkaan. Tällöin pedajohtaminen on numeroiden tulkinnan sijasta pikemminkin keskusteluja sekä tilan ja virikkeiden tarjoamista rajattuihin sisällöllisiin kokeiluihin. Moni inspiroiva keskustelu ja innostava kokeilu tapahtuu siellä, mihin palautejärjestelmän valo ei yllä koskaan tai vasta pitkällä viipeellä. Ne voivat silti olla työn kiehtovinta ja myös opiskelijoille arvokkainta antia.

2) Yliopiston strategia: Opetuksen kehittäminen tapahtuu aina jossain suhteessa yliopiston strategisiin valintoihin, jotka näkyvät vaikkapa sisäisten kehittämisresurssien suuntaamisessa. Oikeustieteiden laitoksella on muun muassa kehitetty ohjausta ja yhteisoppimista yliopiston sisäisin kehittämisrahoin, ensi syksyksi on rekrytoitu opetusavustajia myös yliopiston rahoituksella ja yliopistotasoisin ratkaisuin luotu verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattorien ja koordinaattorien verkosto tukee yksikkömme opettajia konkreettisesti opetuksessa. Kaikki tämä heijastaa yliopiston valintoja ohjauksen, opiskeluhyvinvoinnin ja opettajien tukemisesta. Näissä tilanteissa laitostasoinen pedajohtaminen on lähinnä mahdollisuuksien tunnistamista ja opettajien saattamista yhteyteen yliopistotason toimijoiden kanssa. Samalla kyse on palautetiedon strategisesta hyödyntämisestä: kuinka sen avulla voitaisiin perustella yliopiston johdolle panostuksia laitoksen opetuksen kehittämiseen?

3) Tieteenalakohtaiset prosessit ja yksiköiden yhteistyö: Karvin toteuttama tieteenalakohtainen arviointi tulee tarjoamaan virikkeitä sekä kunkin koulutusyksikön oman toiminnan että yleisemmin oikeustieteen koulutuksen kehittämiseen. Alan yksiköillä on tutkimuksen ohella vakiintunutta hyvää yhteistyötä opiskelijavalinnoissa ja opetuksessa (esim. IPR University Center). Eri kanavista tuleva palautetieto sekä rahoitusmallin kannustimet antavat yhdessä mahdollisuuksia ja suuntaa tulevalle yhteistyölle. Tästä näkökulmasta palautetieto ei ole kilpailun vaan yhteistyön pohjustamisen väline. Olennaista on myös tunnistaa yhteisiä edunvalvonnan paikkoja vaikkapa Lakimiesliiton ja opiskelijajärjestöjen kanssa – moni ohjauksen ja opetuksen pullonkaula aukeaisi, jos alan koulutusta resurssoitaisiin paremmin.

Yksittäinen palauteaineisto asettuu opetuksen kehittämisen näkökulmasta siis osaksi monia eritahtisia ja eritasoisia prosesseja. Mitä paremmin aineisto asetetaan konteksteihinsa sekä keskustellaan ja tulkitaan yhdessä, sitä harkitumpia kehittämistekoja aineiston tuella pystytään tekemään.

Kiitän lämpimästi oikeustieteiden laitoksen henkilökuntaa ja opiskelijoita kuluneesta lukuvuodesta – aurinkoista ja rentouttavaa kesää meille kaikille!

Hollantilainen tuomioistuin käytti Pariisin ilmastosopimusta tärkeänä mittarina arvioidessaan Shellin vastuuta ilmastonmuutoksen torjumisesta

 

Kati Kulovesi ja Mikko Rajavuori

Kulovesi on kansainvälisen ympäristöoikeuden professori ja Rajavuori on yliopistotutkija Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella

 

‘Ennen Hollanti tunnettiin tulppaaneista ja tuulimyllyistä, nyt se tunnetaan ilmasto-oikeudenkäynneistä,’ totesi kollegamme, Itä-Suomen yliopiston ilmasto-oikeuden ja politiikan professori Harro van Asselt pari vuotta sitten Urgenda-tapauksen yhteydessä. Tässä kuuluisassa, korkeimpaan oikeuteen asti edenneessä oikeudenkäynnissä tuomioistuin määräsi Hollannin hallituksen kiristämään päästövähennystoimiaan.

Uraauurtavien hollantilaisten ilmasto-oikeudenkäyntien trendi sai jatkoa toukokuussa 2021, kun Haagin alueellinen tuomioistuin velvoitti hollantilaisen öljy-yhtiö Shellin vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään 45 prosentilla vuoden 2019 tasosta vuoden 2030 loppuun mennessä.  Ratkaisu on historiallinen, suorastaan järisyttävä.

Mistä on kyse?

Oikeudenkäynnin taustalla on joukko ympäristöjärjestöjä, kuten Maan ystävät ja Action Aid. Nämä haastoivat Shellin oikeuteen väittäen, että Shellin toiminnasta ja sen myymistä energiatuotteista ilmakehään aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt loukkasivat Hollannin lain suojaamia oikeuksia. Järjestöt pyysivät tuomioistuinta velvoittamaan Shellin vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään, ensisijaisesti 45 prosentilla vuoden 2019 tasosta. Tuomioistuin hyväksyi nämä väitteet.

Ratkaisussa on lukuisia ilmasto-oikeuden kannalta herkullisia elementtejä. Tuomioistuin käyttää Pariisin sopimusta ja erilaisia ihmisoikeusinstrumentteja mittarina arvioidessaan Shelliltä ilmastonmuutoksen torjumiseksi edellytettyjä päästövähennystoimia. Vastuu vähentää päästöjä koskee monikansallisen yhtiön koko arvoketjua ja sen kaikkia, ei ainoastaan Hollannissa tapahtuvia, toimintoja. Kestävän kehityksen tavoitteisiin sisältyvä edullisen ja puhtaan energian tavoite ei oikeuta poikkeamista Pariisin sopimuksen tavoitteista, eikä siksi voi toimia Shellille perusteluna olla vähentämättä päästöjään. Myöskään EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluminen ei poista Shellin vastuuta, sillä päästökauppamekanismi kattaa vain osan Shellin päästöistä.

Ratkaisu edellyttää laajaa ja hienosyistä oikeudellisista analyysia ja siinä on aineksia moneen. Tässä nopeassa ensireaktiossa keskitymme ratkaisun kansainvälisoikeudellisiin kytköksiin ja erityisesti Pariisin ilmastosopimuksen merkitykseen.

Mihin ratkaisu perustuu?

Tapausta koskevasta uutisoinnista syntyy osin kuva, että tuomioistuin katsoi juuri Pariisin sopimuksen velvoittavan Shelliä vähentämään päästöjään. Tämä on kuitenkin tuomion oikeudellista pohjaa liian karkeasti yksinkertaistava tulkinta. Oikeudellisesti ratkaisun keskiössä on nimittäin yksityisoikeudellinen nk. huolellisuusvelvoite eli duty of care, jonka perusta on Hollannin siviilioikeudessa.

Tämän oikeudellisen käsitteen tulkintaan tuomioistuin hakee apua muun muassa Pariisin ilmastosopimuksesta, Euroopan ihmisoikeussopimuksesta sekä erilaisista kansainvälisistä mutta oikeudellisesti sitomattomista asiakirjoista, kuten yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia käsittelevistä ohjaavista periaatteista. Tuomioistuin ei siis ratkaisussaan suoraan sovella ihmisoikeusnormeja eikä valtioiden välistä Pariisin sopimusta Shelliä kohtaan. Sen sijaan niitä käytetään apuvälineinä, joiden avulla tuomioistuin määrittelee Shellin huolellisuusvelvoitteen sisältöä.

Tulkintavaikutus on huomattava ja se vaikuttaa ratkaisevasti tapauksen lopputulokseen. Esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksen todetaan muodostavan maailmanlaajuisesti hyväksytyn mittatikun sille, mitä vaarallisen ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää. Sopimuksen keskeisiä tavoitteita ovat tavoite rajoittaa maapallon keskimääräinen lämpeneminen selvästi alle kahteen asteeseen ja pyrkiä pitämään se 1,5 asteessa sekä tavoite saavuttaa globaali hiilineutraalisuus eli kasvihuonekaasupäästöjen ja poistumien tasapaino vuoteen 2050 mennessä.

Tuomioistuin toteaa, että vaikka Pariisin sopimus sitoo vain valtioita eikä yrityksiä, sopimuksen tavoitteiden toteuttaminen ei ole mahdollista ilman yksityisten, kansainvälisen oikeuden terminologiassa nk. ei-valtiollisten, toimijoiden panosta. Tuomioistuimen Shelliltä edellyttämien päästövähennysten taso määrittyykin Pariisin sopimuksen, ilmastotieteen ja hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n raporttien luomassa kehikossa.

Kaiken kaikkiaan hollantilainen tuomioistuin antaa kansainvälisen oikeuden alaan kuuluville instrumenteille ainakin suomalaisesta näkökulmasta poikkeuksellisen vahvan roolin Hollannin kansallisen oikeuden ja siihen sisältyvän yksityisoikeudellisen huolellisuusvelvoitteen tulkinnassa. Pariisin ilmastosopimuksen oikeudellinen vaikutus muodostuukin ratkaisun kautta paljon kauaskantoisemmaksi kuin sen kansainvälisoikeudellisesti suhteelliset heikot päästövähennysvelvoitteet antaisivat ymmärtää. Sopimuksen yleiset päämärät ohjaavat kansallisen tuomioistuimen tulkintaa tavalla, jolla on merkittäviä, ellei suorastaan radikaaleja vaikutuksia Shellin oikeudelliseen vastuuasemaan.

Mitä ratkaisu merkitsee?

Shell on ilmoittanut valittavansa tuomiosta ja asian lopullista ratkaisua saadaan tästä syystä vielä odottaa. Tuomiolla on kuitenkin vahva signaaliarvo strategisten ilmasto-oikeudenkäyntien tulevasta merkityksestä.

Tällaiseen on tarjolla runsaasti tilaisuuksia. Ympäristöjärjestöt ja muut ilmastoaktivistit ovat viime vuosina käynnistäneet lukuisia oikeudenkäyntejä eri puolilla maailmaa sekä hallituksia että yrityksiä vastaan. Ilmastoaktivistit ovat saavuttaneet merkittäviä voittoja erityisesti Hollannissa, Irlannissa ja Saksassa, mutta myös hävinneet useita oikeudenkäyntejä, viimeksi Norjassa. Moni oikeudenkäynti on vielä kesken. Näihin kuuluu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen tehty valitus, jossa myös Suomi on vastaajana.

Tuore ratkaisu Shelliä vastaan on ensimmäinen, missä Pariisin sopimusta käytetään standardina yrityksen päästövähennysvastuun määrittelyssä ja suuri yhtiö velvoitetaan merkittäviin, koko sen maailmanlaajuisen toiminnan kattaviin päästövähennystoimiin. Huomattavaa on myös se, että tuomio julistettiin väliaikaisesti täytäntöönpanokelpoiseksi ja se edellyttää siis Shelliltä välittömiä päästövähennyksiä, vaikka oikeusprosessi jatkunee vielä vuosia.

Mitä seuraavaksi?

Hollantilaisen tuomioistuimen uraauurtava ratkaisu on merkittävä osoitus kiihtyvästä taistelusta ilmastonmuutosta vastaan sekä kiireestä toteuttaa lasten ja tulevien sukupolvien näkökulmasta riittävää ilmastopolitiikkaa. Huoli on perusteltu ja aika on käymässä vähiin. Myös kaikki oikeudelliset keinot on otettava käyttöön.

Edellytykset ilmasto-oikeudenkäyntien käynnistämiselle ja menestymiselle kuitenkin vaihtelevat eri maissa ja oikeusjärjestelmissä. Esimerkiksi Suomessa kansalaisjärjestöjen mahdollisuudet nostaa kanteita hallitusta vastaan poikkeavat Hollannista ja tuomioistuinten rooliin sekä kansainvälisten oikeuslähteiden asemaan suhtaudutaan muutenkin pidättyväisemmin.

Toisaalta globalisoituvan oikeuden aikakaudella eri maiden tuomioistuimet tulkitsevat samoja kansainvälisiä instrumentteja, kuten Pariisin sopimusta ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Ne viittaavat toistensa ratkaisuihin ja tulkintoihin, mitä kautta myös Pariisin sopimuksen merkitys ja vaikutukset laajenevat kauemmaksi kuin perinteisen valtiosopimuksen. Nähtäväksi jää, missä määrin hollantilaisen tuomioistuimen ratkaisu rohkaisee ja vauhdittaa muita tuomioistuimia arvioimaan yritysten vastuuta ilmastonmuutoksen torjunnasta Pariisin sopimusta mittarina käyttäen.

International student tutoring during the pandemic at the UEF Law School

 

Written by international student tutors Markus Sairanen and Ella Kovanen

 

Every year, dozens of international students begin their studies in international master’s degree programmes at the UEF Law School. Each incoming student is welcomed by their student tutors: peer students who have volunteered to assist them in beginning their studies, settling in, and finding their place in the university community. Usually, the role of the student-tutor involves communicating information, advising on practical matters, showing the students around the campus, and introducing them to the other students. However, the past year has been different—this blog explains to you how.

It has now been over a year since the Covid-19 pandemic began. Spring 2020 was a time of uncertainty where most plans had the word if in them. The uncertainty was also present when planning international tutoring and we had to prepare for different types of scenarios: the best-case scenario being that everything would be back to normal by autumn and the worst-case being that Finland would be in full lockdown. As time passed, it became clear that the latter scenario was closer to reality. Although the country was not entirely in lockdown, meeting in person was discouraged and studying took mostly place remotely. This also had its implications for international student tutoring.

New ways of international tutoring

Once the autumn semester began, we tutors had to quickly adapt to the new situation. Most of the international students were not staying in Joensuu, either due to travel restrictions or because teaching would be held online. The students were scattered all around the world with all continents represented. Consequently, the tutoring had to take place almost entirely online. Luckily, online platforms such as Zoom, Teams and WhatsApp were available. As usual, we tutors first introduced ourselves to the tutees by email. The tutees were encouraged to keep in touch with us either by email or through WhatsApp. The biggest change in tutoring was the increased importance of webinars. The amount of video-conference tutoring and their popularity amongst the tutees reached their peak during the pandemic.

Despite the challenges, some international students were able to stay in Finland. Usually, one of the most important tasks of the international student tutor is to help students with relocating to Joensuu. This involves collecting the student’s apartment keys in advance, meeting them at the train station and guiding them to their apartment. However, this year there was a new aspect to think about – the quarantine. People arriving in Finland were, and still are, required to self-isolate themselves for approximately two weeks after their arrival. This included the incoming international students, who had to stay in isolation once they arrived in Joensuu–without visiting a grocery store. As packing two weeks’ groceries in one’s luggage would have been impractical, the tutors were asked to fetch some groceries in advance. Usually, the tutee provided a grocery list a few days before arrival, and the tutor bought the groceries and delivered them to the student’s apartment or the train station once they arrived. Kindly the University helped with this, compensating travel expenses, and offering pre-purchased grocery bags.

Both new and old issues

Tutoring is always about avoiding and solving challenges that are caused by the new situation that the tutees find themselves in. The Covid 19-pandemic has changed, at least temporarily, the way students study and socialize, which has also given rise to new challenges. Us tutors had the privilege to be on the ‘front-line’ in finding solutions and addressing these challenges.

A surprising challenge that came up was finding a suitable time for tutoring sessions. Since students are participating from all over the world, finding a suitable time for the online sessions and events was more difficult than usual. It was impossible to find a time that is socially acceptable for everyone. The solution was twofold. Firstly, tutoring sessions were scheduled with the help of online surveys to find a time that was suitable for as many as possible. Secondly, the sessions were recorded and made available online. This way students are not obligated to attend an event that might be in the middle of the night in their time zone.

Although we tutors faced several new problems, many of the traditional problems became less commonplace. Most notably, aiding with the practicalities of relocating to Joensuu took up less of the tutors’ time. Nevertheless, the problems faced by the tutees that decided to relocate had new twists. For instance, tutors are often asked to help in getting access to the internet. During the pandemic, this became even more challenging for the incoming students as they were in quarantine.

 Loneliness and lack of community

The most difficult problem the tutors faced was addressing the feeling of loneliness and lack of community that was caused by social distancing and travel restrictions. Since most international students studied from abroad, connections to their peers and the university were at risk of remaining underdeveloped. For instance, a student who had decided to relocate to Finland commented that although distance learning and online lectures had their benefits, the lack of student interaction present in normal times was difficult. The student missed the informal chats between the lectures and talking about assignments or making weekend plans. Group discussions during the lectures provided an opportunity to socialize, but according to her, it felt ‘a bit bittersweet to think about how different the student life could have been if we were not in this situation — meeting new people, going out together in the evening and just having fun.’

We tutors attempted to address these issues by organizing informal online events. Additionally, several events were organized by the University and the Law School. It was also important that students felt that they could always contact their tutors and the UEF staff. We made sure that the students could always contact us by email or by sending a message. Thus, some means to address the feeling of loneliness and the lack of community were available. However, it must be admitted that face-to-face interaction could not be entirely replaced by online interaction. Despite the circumstances, at least those students who stayed in Joensuu managed to find some company: from their flatmates, peer students, and online. Furthermore, according to one student relocating to Joensuu was worth the effort despite the lack of active student life. The restrictions in place were less stringent than elsewhere which allowed them to experience different activities.

 The tutor’s view and the future

The past year as a student tutor has been both taxing and rewarding. Tutoring takes a lot of hours when the new students arrive at the beginning of the semester. It involves a lot of information gathering, writing dozens of emails, answering countless questions, and organizing several meetings. The effort put in is rewarded by having a unique opportunity to meet and discuss with people from all over the world. Furthermore, the experience develops intercultural competencies and language, communication, and organization skills. Especially this year, online tutoring has taught all tutors how to organize and hold a webinar and communicate effectively online. Most importantly, tutoring has been a fun and gratifying experience even in these exceptional times.

Conventional wisdom has it that after a crisis there is no return to the old. The pandemic will certainly influence how international student tutoring is organised in the future. Tutoring on online platforms will probably stay popular. Especially webinars are likely to stay popular as the threshold of organising and participating in online events has lowered. Secondly, the problem of the social and mental well-being of students has now been brought up and will probably gain more attention than in the past in the context of tutoring. In any case, the thing that we tutors most look forward to is the return of in-person tutoring­, which will certainly make a return sooner or later.

Special thanks to NOMPEL programme students Elisabeth and Leonie for sharing their thoughts on how the pandemic has affected their studies and student life.

EU:n taksonomia määrittää vihreät sijoituskohteet – kiristyvätkö vesivoiman ekologisen kestävyyden vaatimukset?

 

Suvi-Tuuli Puharinen & Antti Belinskij
Puharinen on nuorempi tutkija ja Belinskij ympäristöoikeuden professori Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella. Kirjoittajat ovat Suomen akatemian SUSHYDRO-hankkeen tutkijoita.

 

EU:n kestävän rahoituksen asetus edellyttää, että rahoitusmarkkinoiden toimijat jatkossa arvioivat ja antavat tietoja sijoitustuotteiden kestävyydestä. Kestävyyskriteerit ovat EU:n taksonomia-asetuksessa. Suomen vesivoimasektori arvostelee kriteerejä siitä, että ne kiristävät toiminnan vaatimuksia ja nostavat siten uusiutuvan energiatuotannon kustannuksia. Vesivoiman ympäristöllisen kestävyyden vaatimukset eivät kuitenkaan taksonomiassa mene juuri nykyistä EU-lainsäädäntöä pidemmälle.

EU tasoittaa kestävän sijoittamisen pelikenttää

Ympäristöllinen kestävyys kiinnostaa sijoittajia enenevässä määrin, ja sijoitustuotteiden tarjoajat, kuten pankit, vastaavat tarpeeseen kestävyyssitoumuksilla. Haasteena on kuitenkin aidosti kestävien sijoituskohteiden tunnistaminen.

EU pyrkii suitsimaan pelikenttää kestävän rahoituksen asetuksella (EU 2019/2089).  Asetuksen perusteella rahoitusmarkkinoiden toimijoiden tulee arvioida ja antaa tietoja tarjoamiensa sijoitustuotteiden kestävyydestä. EU:n taksonomia-asetuksessa (EU 2020/852) puolestaan yhdenmukaistetaan sijoituskohteiden ympäristöllisen kestävyyden kriteerit. Sijoitustuotteita voi jatkossa markkinoida kestävinä vain, jos niillä rahoitetaan EU:n taksonomian mukaista toimintaa.

Ympäristöllisen kestävyyden kriteerit

Taksonomia-asetuksessa ympäristöllinen kestävyys rakentuu kuuden tavoitteen varaan. Vesivoimaan niistä liittyvät erityisesti seuraavat:

  • ilmastonmuutoksen hillintä
  • ilmastonmuutokseen sopeutuminen
  • vesivarojen ja merten tarjoamien luonnonvarojen kestävä käyttö ja suojelu
  • luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen.

Ympäristöllisesti kestäväksi katsotaan toiminta, joka edistää merkittävästi ainakin yhden tavoitteen toteuttamista eikä aiheuta merkittävää haittaa muille tavoitteille. Keskustelu vesivoiman kestävyydestä tiivistyy komission 21.4.2021 antamaan delegoituun asetukseen (C(2021) 2800/3), jossa annetaan ilmastonmuutoksen hillintää ja siihen sopeutumista merkittävästi edistävien toimintojen tekniset arviointiperusteet. Asetus tulee voimaan, jos Euroopan parlamentti ja neuvosto eivät vastusta säädöstä neljän kuukauden kuluessa.

Vesivoiman kestävyyskriteerit

Komission arviointiperusteiden mukaan vesivoima voi tietyin edellytyksin edistää merkittävästi ilmastonmuutoksen hillintää uusiutuvan energian lähteenä. Edellytykset keskittyvät tuotannon kasvihuonekaasuintensiteettiin eivätkä ota huomioon laitoksen energiantuotannon volyymiä tai säätövoimapotentiaalia. Kaikki vesivoima voi taksonomian perusteella edistää ilmastonmuutoksen hillintää, vaikka todellisuudessa lähinnä suurimpien laitosten tuotantomäärät ja säätövoimakapasiteetti ovat relevantteja vähähiiliseen energiajärjestelmään siirtymisessä.

Vesivoiman ympäristöllinen kestävyys edellyttää ilmastonmuutoksen hillinnän lisäksi, että vesivoimalaitos ei aiheuta merkittävää haittaa muille ympäristöllisille tavoitteille, kuten vesivarojen kestävälle käytölle ja suojelulle. Vesivoimasektorin kipuilu arviointiperusteiden kanssa tiivistyy tähän haitattomuusvaatimukseen.

Taksonomia-asetuksen mukaan vesivarojen kestävälle käytölle ja suojelulle aiheutuu merkittävää haittaa, jos toiminta heikentää vesimuodostuman hyvää tilaa tai hyvää ekologista potentiaalia. Sääntelyssä noudatellaan EU:n vesipuitedirektiivin (2000/60/EY) vaatimuksia ja Unionin tuomioistuimen linjauksia. Tuomioistuimen Weser-tuomion mukaan (C-461/13) uudelle hankkeelle ei saa myöntää lupaa, jos hanke vaarantaa vesimuodostuman hyvän tilan saavuttamisen tai heikentää sen yhdenkään laadullisen tekijän tilaa. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin sallia sellaisten hankkeiden toteuttamisen, jotka täyttävät ympäristötavoitteista poikkeamisen edellytykset.

Vesivoiman kestävyyden tekniset arviointiperusteet vaihtelevat komission asetuksessa sen mukaan, onko kyse uudesta vai olemassa olevasta laitoksesta. Uusien laitosten kriteerit ovat EU-oikeuden mukaisia, ja ne tunnistavat mahdollisuuden poiketa vesienhoidon ympäristötavoitteista, mitä itse taksonomia-asetuksen teksti ei mainitse. Kriteereissä edellytetään kuitenkin myös ekologisia kompensaatioita. Uuden laitoksen ekologiselle jatkumolle aiheuttamat haitat tulee kompensoida muualla vesienhoitoalueella esimerkiksi toteuttamalla aiemmin padottujen jokivesistöjen ennallistamistoimia.

Kiistanalaisin kysymys arviointiperusteissa on kuitenkin ehkä se, miten olemassa oleviin vesivoimalaitoksiin tehtävien investointien kestävyys määritetään. Arviointiperusteissa edellytetään, että vanhoilla vesivoimalaitoksilla tehdään vesipuitedirektiivin mukaisesti kaikki teknisesti toteuttamiskelpoiset ja ekologisesti relevantit toimenpiteet vesien tilalle, elinympäristöille ja lajeille aiheutuvien haittojen vähentämiseksi. Toimenpiteisiin voi kuulua kalojen ylös- ja alasvaelluksen mahdollistaminen esimerkiksi kalateiden, ekologisen virtaaman sekä elinympäristöjen parantamisen avulla.

Myös nämä vanhojen vesivoimalaitosten kestävyyskriteerit korkeintaan tarkentavat vesipuitedirektiivin vaatimuksia. Direktiivin perusteella jäsenvaltion on tarvittaessa päivitettävä myönnettyjä lupia vesienhoidon ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi. Komissio on jo pariin otteeseen muistuttanut Suomea vesivoimalupien läpikäymisestä ja huomion kiinnittämisestä vaellusratkaisuihin ja ympäristövirtaamiin.

Kiristyykö ekologisen kestävyyden ruuvi vesivoiman ympärillä?

Vesivoimatoimijat vastustavat komission antamia taksonomia-asetuksen kestävyyskriteerejä. Pelkona on, että vesivoima jää kokonaan taksonomian ulkopuolelle tai epäsuotuisaan asemaan verrattuna muihin uusiutuviin energiamuotoihin. Lisäksi ala arvioi kiristyvien vaatimusten nostavan toiminnan kustannuksia.

Uusilta vesivoimalaitoksilta edellytettäviä kompensaatiotoimia lukuun ottamatta komissio ei kuitenkaan ole asettamassa vesivoiman ympäristölliselle kestävyydellä nykyistä EU-lainsäädäntöä pidemmälle meneviä vaatimuksia. Siten EU:n kestävyysruuvi ei ole merkittävästi kiristymässä.

Onkin kysyttävä, ovatko Suomen lainsäädäntö ja hallinnon toimet vastanneet EU-lainsäädännön vaatimuksia vanhojen vesivoimalaitosten haittojen minimoimiseksi. Vesilaissa (587/2011) suojataan lupien pysyvyyttä, eikä vanhojen vesivoimalupien määräysten päivittämisen tarvetta ole arvioitu systemaattisesti. Luvissa määrättyjä kalanvaellusratkaisuja on myös saatettu jättää toteuttamatta. Lupien päivittämisen haasteista kertoo se, että Lapin ELY-keskuksen vuonna 2017 jättämistä hakemuksista Iijoen ja Kemijoen voimalaitosten kalatalousmääräysten muuttamiseksi ei ole vieläkään tehty päätöksiä.

Miten tästä eteenpäin?

Viitaten Iijoen ja Kemijoen prosessien kestoon on vaikea nähdä, että vesivoiman kestävyyttä voidaan nopealla aikataululla parantaa Suomessa lupien muuttamisen avulla. Voiko sitten taksonomia-asetus kannustaa vesivoimasektoria kestävyystoimenpiteisiin?

Toimijoiden pelkona on, että mahdollinen taksonomian ulkopuolelle jääminen voi vaikeuttaa rahoituksen hankkimista, ja siten heikentää taloudellisia toimintaedellytyksiä. Todellisuudessa taksonomia määrittelee kuitenkin ainoastaan sijoittajia erityisesti kiinnostavat vihreät sijoitustuotteet.  Suomessa esimerkiksi Finanssivalvonta on vakuuttanut, että myös muut taloudellisesti järkevät toiminnot saavat jatkossakin rahoitusta.

Ehkä taksonomia-asetuksen suurin vaikutus vesivoiman kestävyyteen on EU:n suunnan näyttämisessä. Komissio tuo kestävyyden arviointikriteereissä selvästi esille näkemyksensä vesivoiman kestävyydestä vesipuitedirektiivin puitteissa. Arviointikriteerit saattavat vaikuttaa siten paitsi rahoitukseen ja tukipolitiikkaan myös vesivoimasektorin vapaaehtoisiin ja viranomaisten toimiin vaelluskalojen luonnonkierron ja vesivoiman muiden ympäristönäkökohtien edistämiseksi.

Suomessa vesivoiman kestävyyden kannalta iso kysymys on myös se, mitä lukuisille hyvin pienille ja energiantuotannon kannalta vähämerkityksellisille voimalaitoksille tulisi tehdä. Ympäristötoimenpiteet voivat käytännössä johtaa niiden taloudellisten toimintaedellytysten häviämiseen. Kestävyyskriteereissä esille tuotu vesivoiman ympäristöhaittojen kompensointi muualla vesienhoitoalueella saattaa avata uusia näköaloja siihen, että isot voimalaitokset osallistuisivat jokivesistöjen ennallistamistoimiin ja tästä mahdollisesti aiheutuvien menetysten korvaamiseen.

Hyvinvointioikeuden instituutti täyttää 3 vuotta!

 

Henna Nikumaa  & Heidi Vanjusov
Nikumaa ja Vanjusov toimivat yliopisto-opettajina oikeustieteiden laitoksella Hyvinvointioikeuden instituutissa.  Vanjusov koordinoi instituutissa opetusta ja sen kehittämistä, Nikumaa muuta toimintaa.

 

Hyvinvointioikeuden instituutti perustettiin kolme vuotta sitten tarjoamaan yhteinen ryhmittymä hyvinvointioikeudellisista kysymyksistä kiinnostuneille tutkijoille. Olimme tuolloin kovin innoissamme uudesta avauksesta ja toivoimme, että pieni tiimimme saisi instituutin avulla tukea tavoitteilleen tutkimuksellisesta yhteistyöstä yhteisten kiinnostuksen kohteiden sisällöissä.

Instituutin avajaisia vietettiin 7.5.2018. Vaikka tuolloin ilmoitimme ylpeänä instituutin tavoitteeksi muun ohella toimia valtakunnallisesti johtavana hyvinvointioikeudellisten teemojen tutkimuskeskittymänä ja tuottaa laadukasta tutkimustietoa, emme tuolloin ehkä kuitenkaan arvanneet kehittymisen olevan näin nopeaa. Kolmessa vuodessa instituutti on kasvanut yli 20 tutkijan monitieteiseksi tiimiksi ja juuri 3-vuotissynttäreiden kynnyksellä saimme julkaista tiedon siitä, että hyvinvointioikeudesta tulee pääaine julkisoikeuden tutkintoihin oikeustieteiden laitoksella – ensimmäisenä Suomessa.

Hyvinvointioikeuden kehittäminen pääaineeksi oli tiimillemme ja instituutin toiminnalle luonteva askel. Hyvinvointioikeus on ollut yksi laitoksen painopistealueista ja instituutin kehittyessä myös tarjoamamme kurssitarjonta on laajentunut siten, että se pystyy nyt kantamaan pääaineelle kuuluvan vastuun. Hyvinvointioikeus oppiaineena yhdistää erilaisia yksilön hyvinvointiin elämänkaaren eri vaiheissa liittyviä oikeudellisia kysymyksiä. Se kiinnittyy useampaan oikeudenalaan ja hyvinvointioikeudelliset kysymykset usein myös leikkaavat julkis- ja yksityisoikeuden rajapinnan. Hyvinvointioikeudessa korostuu monitieteisyys ja -menetelmäisyys ja oppiaineessa panostetaan monitieteiseen verkottumiseen. Hyvinvointioikeudessa hyödynnetään lainopin lisäksi vahvasti myös muita metodeja – kuten määrällisen ja laadullisen empiirisen tutkimuksen menetelmiä.

Pääaineen myötä meillä on jatkossa mahdollisuus yhä enemmän huomioida koulutuksellisia elementtejä toiminnassamme. Yliopistoissa opetus perustuu tutkimukselle ja panostamme siihen, että instituutin toiminta ja sen monimuotoinen tutkimus tulee tutuksi opiskelijoille jo perustutkintovaiheessa. Opetuksen tiivis yhteys instituutissa tehtävään tutkimukseen tarjoaa opiskelijalle vahvempia mahdollisuuksia ymmärtää tieteellisen tarkastelun merkitystä tietoon perustuvassa toiminnassa ja päätöksenteossa työelämässä. Meille opiskelija on osa yhteisöämme.

Tärkeä osa instituutin toimintaa on myös jatko-opiskelijoiden tukeminen heidän kasvussaan osaksi akateemista tutkimusyhteisöä. Toivomme, että uusi pääaine innostaa hakeutumaan jatko-opintoihin. Tarjoamme hyvinvointioikeuden väitöskirjatutkijoille aktiivista tukea integroimalla heidät mukaan instituutin toimintaan esimerkiksi säännöllisesti kokoontuvan hyvinvointioikeuden jatko-opintoseminaarin muodossa.

Instituutin toiminnassa on keskeistä yhdistää tutkijoita sekä eri tieteiden että oikeudenalarajojen yli. Kolmen toimintavuotensa aikana instituutti on verkostoitunut sekä kansallisesti että kansainvälisesti ja on mukana lukuisissa monitieteisissä tutkimushankkeissa ja yhteistyöverkostoissa. Yhtenä esimerkkinä voimme mainita mukanaolon usean tutkijan voimin monitieteisissä tutkimusyhteisöissä (Research Community), joihin strateginen panostaminen on vahvalla sijalla myös koko ylipiston tasolla. Yhteistyökumppanit sekä yliopistomme sisällä että ulkopuolella ovat meille tärkeitä.

Haluamme kannustaa myös opiskelijoitamme yhteistyöhön muiden alojen edustajien kanssa jo opiskeluaikana. Muutaman vuoden ajan järjestetty klinikkatoiminnan kurssi yhteistyössä sosiaalityön oppiaineen kanssa on tästä hyvä esimerkki. Kurssilla oikeustieteiden ja sosiaalityön opiskelijat työparina harjoittelevat oikeudellisen neuvonnan antamista vaikkapa ikääntyville tai päihde- ja mielenterveyshuollon asiakkaille. Olemme myös mukana monitieteisessä asiakas- ja potilasturvallisuuden opintokokonaisuudessa. Haluamme edelleen laajentaa opetuksellista yhteistyötä eri tieteenalojen kanssa, mikä sopii mainiosti monialaisen Itä-Suomen yliopiston toimintaan. Hyvinvointioikeus on oppiaine, joka voi hyvin yliopistossa, jossa on mahdollisuuksia rikkoa rajoja ja luoda yhdessä uutta.

Koemme, että tiimimme on kasvanut yhteisen innostuksen ja yhdessä tekemisen kivijalalle. Monitieteisyyden ja -menetelmäisyyden tukemisen strategia sekä erilaisen osaamisen arvostaminen on ollut tiimissämme alusta alkaen itsestään selvää. Olemme pyrkineet pitämään toimintamme avoimena ja edelleen kutsumme mukaan hyvinvointioikeudesta kiinnostuneita. Haluamme toimia tutkijoiden verkostoitumisen apuna ja myös kaataa mahdollisia tieteidenvälisiä raja-aitoja.

Odotamme innolla instituutin seuraaviakin vuosia, kehittymistä ja kehittämistä, uusia pelottomia avauksia ja oivaltavaa yhteistyötä.

Oikeustieteiden laitos – Tutkimusta, asiantuntijoita ja vuorovaikutusta yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseksi

 

Anssi Keinänen
Keinänen on Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen tutkimuksesta vastaava varajohtaja ja lainsäädäntötutkimuksen professori.

 

Tämän blogitekstin otsikko on lainattu suoraan oikeustieteiden laitoksen uudesta strategiasta.  Strategiassamme on lupaus, että laitoksen tutkimuksella pyritään osaltaan ratkaisemaan yhteiskunnallisia haasteita, ja laitoksen henkilökunnan asiantuntemusta käytetään hyödyksi näiden ongelmien ratkaisemiseksi muutoinkin. Koulutuksellamme pyrimme vastaamaan työmarkkinoiden tarpeisiin erilaisista asiantuntijoista. Strategialupauksen lunastamiseen tarvitaan avointa ja jatkuvaa vuorovaikutusta eri toimijoiden kanssa.

Kotimaista ja kansainvälistä tutkimusta monitieteisellä tutkimusotteella

Miltä sitten näyttää laitoksemme tutkimus tällä hetkellä? Minkälaisten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseen olemme osallistuneet? Yhden vastauksen saa, kun arvioi laitoksen viime vuoden julkaisutoimintaa. Laitosstrategian tavoitteen mukaisesti voimme todeta, että olemme olleet mukana sekä kotimaisten että kansainvälisten haasteiden ratkaisemisessa monitieteisellä tutkimusotteella.

Laitoksen tutkimustoiminta on kohdistunut vahvasti muun muassa ympäristö-, energia- ja luonnonvaratutkimukseen eri näkökulmista, kuten turvallisuuden, laintulkinnan ja ohjauskeinojen näkökulmasta. Laintulkintaa koskevaa tutkimusta laitoksella tehtiin laajemminkin. Tarkastelussa on ollut esimerkiksi lainsäädäntövallan delegointia koskevat kysymykset, korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden julkilausutut systeemiperustelut sekä ihmisoikeussopimuksen ja unionin oikeuden tavoitteellinen tulkinta.

Myös kuntaoikeuteen, rikosoikeuteen ja hyvinvointioikeuteen kohdistuvaa tutkimusta julkaistiin runsaasti viime vuonna. Tarkastelussa on ollut kunnan vastuu tietojen esilläpidosta, yksityisten palveluntuottajien rooli julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajana sekä poliisin käyttämä ja poliisiin kohdistunut väkivalta – muutaman teeman mainitakseni.

Oppikirjoilla on suuri merkitys oikeustieteellisessä koulutuksessa, mutta myös laajemmin oikeustieteen kehittymisessä tieteenä.

Viime vuonna laitoksella julkaistiin oppikirjoiksi soveltuvia perusteoksia esimerkiksi esitutkinnan ja pakkokeinojen osalta, digitaalisten palveluiden sääntelystä, maakaaresta, jäämistösuunnittelusta sekä elinkeinotulon verotuksesta.

Kaiken kaikkiaan laitostamme voi kuvata hyvin tutkimusintensiteettiseksi laitokseksi julkaisujen määrän perusteella – niin lukumääräisesti kuin suhteutettuna laitoksen henkilökunnan kokoon. Tämä on omiaan varmistamaan tavoitteemme tutkittuun tietoon perustuvan opetuksen toteutumisesta.

Oikeustieteellinen tutkimus on kansainvälistynyt viime vuosina, ja tutkimusta tuotetaan yhä enemmän kirjoittamalla yhteisjulkaisuja. Esimerkiksi viime vuonna tieteellisistä referee-julkaisuista lähes puolet julkaistiin kansainvälisissä journaaleissa. Melkein puolessa julkaistuista referee-julkaisuissa tekijöitä oli vähintäänkin kaksi. Melko usein yhteistyötä tehtiin eri yliopistojen ja tutkimuslaitosten kesken.

Kuinka tutkimusta pyritään kehittämään?

Miten laitoksemme tutkimusta pyritään kehittämään edelleen? Yhdeksi keinoksi on tunnistettu tutkimusryhmämäisemmän toiminnan vahvistaminen. Esimerkiksi väitöskirjatutkijat otetaan tiiviimmin mukaan oppiaineiden ja tutkimusryhmien toimintaan. Lisäksi pyrimme vahvistamaan laitoksen sisällä tapahtuvaa oppiainerajat ylittävää tutkimusyhteistyötä – harvoinhan ”elävä oikeus” pysyy yhden oikeudenalan sisällä – sekä lisäämään tutkimustoiminnan yhteyttä yliopiston tutkimusyhteisöihin monitieteisyyttä vahvistamalla.

Kevään 2021 aikana oppiaineet ja tutkimusryhmät laativat rahoitusstrategian, jonka avulla tutkimustoimintaa ja ulkoisen rahoituksen hakemista pyritään vahvistamaan. Rahoitusstrategian laatimista tuetaan myös tiedekunnassa laaditun rahoituksen vuosikellon avulla.

Vuosi 2021 on tutkitun tiedon teemavuosi: tieto kuuluu kaikelle. Oikeustieteiden laitoksella teemavuosi näkyy tutkimusviestinnän vahvistamisena sekä laitostasolla että oppiaineissa. On tärkeää, että myös yksittäiset tutkijat pyrkivät systemaattisesti tuomaan esille tutkimustuloksiaan ja siten osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun erilaisten haasteiden ratkaisemiseksi. Tiedeviestintään tarjoamme laitoksella enemmän tukea ja koulutusta tulevina vuosina.

Oppiaineita yhdistävät tutkimusteemat yhteistyön mahdollistajina

Laitoksemme vahvuus on aina ollut yhdessä tekemisen perinne. Oppiainerajat ovat olleet yhteistyön osalta matalat, mikä näkyy esimerkiksi lukuisina eri oppiaineiden pitäminä yhteisinä kursseina.  Tätä laitoksemme vahvuutta voidaan hyödyntää enemmänkin yhteisillä tutkimuksilla sekä tunnistamalla systemaattisemmin yhteisiä tutkimusteemoja. Esimerkiksi valvonta liittyy tavalla tai toisella jokaiseen oikeudenalaan. Valvonnan toteutuminen ja valvonnan vaikuttavuus ovat tutkimusteemoja, joista olisi mahdollista tehdä oppiaineiden välistä yhteistyötä.

Laintulkinnassa arvioidaan, onko toimija noudattanut säännöksiä vai ei, mutta usein toimijalla on halua toimia ”paremmin” kuin mitä laki vaatii. Yritysten vastuullisuus ja yritysten mahdollisuus signaloida oman toimintansa ”hyvyyttä” (beoynd compliance) olisi myös teema, jossa eri oppiaineet ja tutkimussuuntaukset (esim. kriminologia, empiirinen oikeustutkimus) voisivat löytää toisensa. Myös sääntelyn kyky ohjata toimijoita ja toimintaa on teema, josta löytyy yhteistä rajapintaa eri oppiaineiden välillä. Tämänkaltaisen ohjauskeinotutkimuksen vahvistamisen myötä voisimme entistä vahvemmin olla mukana yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa.

Työelämänäkökulmia juristikoulutuksen kehittämiseen

 

Jarkko Tirronen
YTT, Reset Solutions, jarkko.reset@gmail.com

 

Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella valmistellaan parhaillaan seuraavaa, vuosien 2021–2025 opetussuunnitelmaa. Työn tueksi on koottu monipuolista tietoaineistoa osaamistarpeista ja tutkintojen laadusta. Lokakuussa 2020 toteutettiin kysely ”Oikeustieteellisen alan tutkintojen kehittäminen työelämän näkökulmasta”, johon vastasi 41 eri aloilla työskentelevää juristia. Kyselyn toteutti yhteiskuntatieteiden tohtori Jarkko Tirronen. Tässä tekstissä käydään lyhyesti läpi kyselyn tuloksia ja oikeustieteen koulutuksen kehittämisen teemoja.

Laaja kannatus yleistutkinnolle – maltillista erikoistumista maisterivaiheessa

Oikeustieteellisen alan tutkinnot (ON ja OTM) ovat oikeudellisesti sivistäviä tutkintoja, jotka antavat laaja-alaisen kokonaisnäkemyksen oikeudesta ja oikeudenaloista. Tämä oikeudellinen sivistys on hyödyllinen monissa juristin tehtävissä. Vastaajien enemmistö katsoi, että oikeustieteellisten tutkintojen tulee olla laaja-alaisia, kaikki keskeiset oikeudenalat kattavia yleistutkintoja myös vuonna 2030. Käsitys oikeudellisesti sivistävästä tutkinnosta on tärkeä osa juristin oikeudellista osaamista. Laaja-alaisuuden hyödyt korostuvat valmistumisen jälkeen ja tutkinto antaa valmiuden toimia monipuolisesti eri alojen työtehtävissä liikkeenjohdon konsultoinnista, tuomarin tehtävään ja uusien juristien kouluttamiseen. Se on siis todellinen yleistutkinto.

Maltillinen maisterivaiheen erikoistuminen näyttäisi olevan osa modernia oikeustieteellistä koulutusta. Erikoistumista tapahtuu jo nykyään, mutta ”syvempi” erikoistuminen tapahtuu yleensä työelämässä. Maisterivaiheen erikoistuminen ei vie pohjaa pois kandidaattivaiheessa tapahtuvalta oikeudelliselta yleissivistykseltä, vaan täydentää sitä. Laaja oikeudellinen asiantuntemus antaa hyvän lähtökohdan juristin jatkuvalle oppimiselle. Enemmistö vastaajista kannatti maisterivaiheessa tapahtuvaa erikoistumista. Myös valinnaisten opintojen määrän kasvattamiseen suhtauduttiin myönteisesti.

Oikeudellinen ajattelu juristin osaamisen ytimessä

Kyselyyn vastanneiden mukaan juristin tärkein työelämätaito on kyky erottaa olennaiset asiat. Kyseessä on laajempi taito, sillä siihen sisältyy myös kyky nähdä kokonaisuuksia. Ilman sitä on vaikeaa erottaa olennaisia asioita. Olennaisten asioiden erottamisen ohella tärkeitä juristin työelämätaitoja ovat ongelmanratkaisutaidot ja kyky soveltaa osaamista. Nämä voidaan kiteyttää oikeudellisen ajattelun käsitteeseen, joka on kykyä nähdä kokonaisuus, kykyä erottaa olennaiset asiat ja kykyä argumentoida. Vastaajat katsoivatkin, että koulutuksessa tulisi olla oikeudellista ajattelua ja ratkaisu- ja päättelykykyä vahvistavia elementtejä.

Oikeudellista sivistymistä ja ajattelua voidaan tukea monipuolisesti erilaisilla oppimisen muodoilla, kuten oikeustapausharjoituksilla, asiakirjojen ja sopimusten laatimisharjoituksilla, case-esimerkeillä tai yhteistyöllä työelämän toimijoiden kanssa. Ylipäätään tiedon soveltaminen on tärkeä osa juristin osaamista. Tieto sellaisenaan ei vielä riitä. On tärkeää korostaa asioita, jotka vahvistavat oikeudellisen sivistyksen ja ajattelun soveltamista eri yhteyksissä.

Olennaista näyttäisi olevan painottaa ajattelua ja aineita, jotka tukevat toisiaan ja muodostavat kokonaisuuden. Teoriaopetuksen ja käytännön välillä on vahva side, sillä monet oikeudelliset kysymykset eivät ratkea kirjoissa, vaan vuorovaikutuksessa ja elettävässä elämässä. Yleisesti ottaen juristin ammatissa tarvitaan ihmissuhde-, esiintymis-, neuvottelu- ja sovittelutaitoja. Siis kykyä tulla toimeen toisen ihmisen kanssa, kykyä myötätuntoon ja kykyä esittää asiat ymmärrettävällä tavalla.

Teknisistä taidoista juristin työssä hyötyä on esimerkiksi kirjanpidosta ja ICT-taidoista. Kun maailma ”sähköistyy”, näyttäisi informaatio- ja teknologiaoikeudesta muodostuvan tulevaisuudessa yhä tärkeämpää. Korona-ajan vaikutuksesta juristin työssä korostuu luovuus, joustavuus, ongelmanratkaisutaidot, itsenäiset työskentelyvalmiudet ja kyky sietää epävarmuutta. Enemmistö vastaajista katsoi, että opinnoissa tulisi olla vähemmän yksityiskohtien opiskelua ja että opiskelun tulisi kehittää enemmän ryhmätyövalmiuksia.

Tiivistettynä voidaan todeta, että oikeustieteellisessä koulutuksessa tärkeässä roolissa on oikeudellinen sivistys ja oikeudellinen ajattelu.

Monimuotoista virtuaalipedagogiikkaa?

 

Seita Romppanen
Romppanen toimii  kansainvälisen ympäristöoikeuden yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.

Kaisa Huhta
Huhta toimii eurooppaoikeuden yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.

 

Tausta

Vietimme syksyllä 2020 kuukauden Islannissa University of Iceland:ssa tutkimus- ja opetusvierailulla. Vierailun osana suunnittelimme ja toteutimme tiiviin kahden opintopisteen seminaarikurssin Euroopan unionin (EU) ilmasto- ja energiaoikeuden perusteista. Kurssi suunniteltiin alun perinkin erilaisia vuorovaikutuksellisia menetelmiä hyödyntäväksi, mutta koronatilanteen tuomien muutosten myötä siirsimme kurssin lennosta virtuaalitoteutukseksi. Tässä blogissa kerromme, miten toteutimme kurssin ja millä tavalla kurssin opetusmenetelmiä voisi soveltaa Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.

Mitä?

University of Iceland:ssa opettamamme kurssi oli nimeltään An Introductory Seminar to EU Climate and Energy Law. Sen tarkoituksena oli antaa opiskelijalle yleiskuva eurooppalaisen ilmasto- ja energiaoikeuden pääpiirteistä ja viimeaikaisesta kehityksestä.

Kurssin suoritusmuoto oli kolmiosainen. Ensimmäinen osa opiskelijan suorituksesta muodostui läsnäolosta ja aktiivisesta osallistumisesta Teams-luentojen aikana. Me luennoitsijat seurasimme läsnäoloa ja aktiivisuutta pyytämällä opiskelijoita pitämään kameraansa päällä valitsemallaan taustalla ja kysymällä kysymyksiä opiskelijoilta joko suoraan luennon aikana tai chatissa. Lisäksi luentokalvoihin oli upotettu aktivoivia kyselyitä, pieniä pistokokeita ja mielipidekyselykokonaisuuksia. Nämä toteutettiin muun muassa Mentimeterin sekä Formsin eri ominaisuuksia hyödyntämällä.

Toinen osa suorituksesta muodostui lyhyestä, 1000 sanan oikeudellisesti argumentoidusta kannanotosta, jossa opiskelijoiden piti arvioida EU:n ilmasto- ja energiaoikeuden oikeudellisten instrumenttien riittävyyttä tai riittämättömyyttä pro et contra. Lisäksi kannanotossa tuli soveltaa kurssin pakollista kirjallisuutta. Tekstin tarkoituksena oli auttaa opiskelijoita valmistautumaan kurssin kolmanteen osaan.

Kolmas ja viimeinen kokonaisuus seminaarin suorittamisessa sisälsi 20 minuutin ryhmäväittelyn, jossa kuuden hengen ryhmissä kolme henkilöä argumentoi EU:n ilmasto- ja energiaoikeuden oikeudellisten instrumenttien riittävyyden ja kolme niiden riittämättömyyden puolesta. Vastuu ryhmätyöskentelyn järjestämisestä oli opiskelijoilla itsellään.

Kaikkia näitä suoritusmuotoja varten olimme keränneet opiskelijoille materiaalipankin, johon opiskelijoita pyydettiin perehtymään etukäteen.

Väittelypäivänä kuulimme viisi erilaista väittelyä, ja jokaisesta ryhmästä nousi uusia oivalluksia paitsi kurssin sisällöstä myös väittelyn järjestelyistä. Kaikki ryhmät suoriutuivat väittelystä erinomaisesti, vaikka toisaalta opiskelijoiden suorituksissa oli mahdollista tunnistaa myös eroja. Seurasimme esimerkiksi väitteiden paikkansapitävyyttä, argumenttien vakuuttavuutta ja keskusteluaktiivisuutta. Arviointia varten olimme luoneet valmiiksi Excel-tiedoston, johon pisteytimme kunkin ryhmän työskentelyä väittelyn edetessä. Samaan tiedostoon merkittiin myös opiskelijoiden muut suoritteet.

Kenelle?

Seminaarikurssille osallistui sekä oikeustieteiden maisteriopiskelijoita että oikeustieteellisen tiedekunnan kansainvälisen LL.M. -ohjelman opiskelijoita. Kaikilla kurssin opiskelijoilla oli pohjatiedot EU-oikeuden perusteista ja eurooppalaisen ympäristöoikeuden rakenteista.

Entäpä meillä UEF:ssa?

Meille opettajille kurssin suoritusmuoto väittelyineen ja osasuorituksineen oli kokeilu, joka onnistui erinomaisesti. Opiskelijat olivat valmistautuneet hyvin, olivat erittäin motivoituneita ja suoritusten arviointi oli vaivatonta. Mielestämme tällainen suoritusmuoto soveltuisi hyvin esimerkiksi noin 20–50 hengen kurssille. Jäimme pohtimaan, millaisen vastaanoton tällainen suoritusmuoto saisi meillä UEF:n oikeustieteiden laitoksella? Onko tämäntyyppinen suoritusmuoto kenties jo käytössä jollain kurssilla? Uudenlaisille virtuaalisen ajan suoritusmuodoille ja -menetelmille on nyt kasvava tarve, mutta ne myös innostavat ja motivoivat sekä meitä opettajia että opiskelijoita.

Vuorovaikutuksen ja luovuuden jäljillä

 

Sampo Mielityinen
Mielityinen on Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen opetuksesta vastaava varajohtaja ja yliopistonlehtori.

 

Juristi tarvitsee substanssiosaamisen ohella muun muassa vuorovaikutustaitoja ja kykyä luovaan ajatteluun. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea hahmotteli vuonna 2003 tuomarin osaamista näin:

”Oikeudenkäynnin aikana korostuvatkin tuomarin sosiaaliset taidot ja kommunikaatiotaidot. Ratkaisun tekemisessä sekä perustelemisessa (argumentointitaito) vaaditaan kirjallisen esittämistaidon lisäksi luovaa ajattelua.” (KM 2003:3, s. 333)

Vuorovaikutusosaaminen ja luovuus ovat ns. uraseurantakyselyjen valossa oikeustieteen tutkintojen kehittämiskohde (Vipunen.fi). Paljon onkin jo tehty: alan koulutuksiin sisältyy pienryhmätyöskentelyä, neuvottelu- ja oikeudenkäyntisimulaatioita, erilaisia seminaaritoteutuksia sekä yhteistoiminnallisia harjoitteita. Edelleen on silti tilaa uusiin avauksiin.

Korona-aika on tuonut asetelmaan lisätekijän. Olemme saaneet jo yli puoli vuotta kestäneen kouriintuntuvan muistutuksen siitä, että vuorovaikutus ja viestintä eivät ole vain taitoja ja välineitä, vaan myös itsessään hyvän inhimillisen ja yhteisöllisen elämän osa-alue. Keskustelua on käyty muun muassa etäopetuksen ja tavanomaisen opiskeluelämän rajoitusten vaikutuksesta opiskelijoiden motivaatioon ja hyvinvointiin.

Oikeustieteiden laitos on vastannut tilanteeseen tarjoamalla opiskelijoilleen luovia Breikkejä: tunnin mittaisia työpajoja, joissa luovien alojen ammattilaiset aktivoivat opiskelijoita. Breikkien teemoja ovat muun muassa luovuuden verryttely, äänenkäytön harjoittelu, esiintymisrentous sekä vuorovaikutus etänä. Taidealoille ominaiset harjoitukset auttavat opiskelijoita huomaamaan itsessään uusia puolia ja vahvistavat heidän luovuuttaan, rohkeuttaan ja yhteisöllisyyttään. Ennen korona-aikaa muutamia työpajoja ehdittiin toteuttaa kampuksella, ja sen jälkeen ne on toteutettu verkossa. Breikkien toteutuksesta vastaa Breaks Finland Oy.

Opiskelijat ovat palautteessa ja oppimispäiväkirjoissa nostaneet esiin havaintoja muun muassa

  • rennon tekemisen ja päivittäisten rutiinien rikkomisen merkityksestä,
  • innovatiivisuuden säännöllisen ruokkimisen tärkeydestä sekä
  • siitä, kuinka tärkeää on antaa aikaa myös levolla ja omille ajatuksille.

Paradoksaalista, mutta totta: välillä antoisin tapa antaa aikaa itselleen on antaa aikaa verkossa toteutuville luovuustyöpajoille.

Luovien työskentelyjen integroinnissa opintoihin on laajemminkin iso potentiaali opiskelijoiden ja yliopistoyhteisön vuorovaikutuksen ja hyvinvoinnin tukemiseen. Oikeustieteiden laitos jatkaa niiden kehittämistä avoimessa yhteistyössä koko yliopistoyhteisön ja ulkoisten kumppanien kanssa.