Avainsana: talous

Julkaistu

Mistä digitalouden tuloverotuskeskustelussa on kysymys?

 

 


Mika Nissinen

Kirjoittaja on finanssioikeuden yliopisto-opettaja.

DIGITALOUDEN (digitaalinen liiketoiminta) verotuskeskusteluissa digitalouden verotus on ymmärretty useassa tilanteessa jollain tavalla uutena asiana jopa veroasiantuntijoiden keskuudessa. Verotuksen ja verotusoikeuden näkökulmasta digitalouteen liittyvässä verotuksessa on kuitenkin kyse samasta asiasta kuin muun liiketoiminnan verotusoikeuden osalta. Kysymys on digitaloutta harjoittavan yrityksen verotusoikeuden jaosta valtioiden välillä. Nykyinen tuloverotusjärjestelmä ja erityisesti tuloverosopimusoikeus ei anna lähdevaltiolle yleistä verotusoikeutta liiketuloon, jos ulkomainen yritys ainoastaan myy ulkomailta käsin tavaroita tai palveluita lähdevaltioon.

NYKYINEN TULOVEROTUSOIKEUS perustuu vahvasti siihen, missä yrityksen avainhenkilöt sijaitsevat, missä yrityksen arvo muodostuu, sekä missä yritystoimintaa harjoitetaan. Perusteet sijaintivaltion (onpa sijaintivaltiona asuin- tai lähdevaltio) verotusoikeudelle ovat perinteisesti liittyneet siihen, että yritys hyötyy yhteiskunnan infrasta sekä sen tarjoamista palveluista ja myös käyttää näitä kyseisessä valtiossa. Tästä johtuen yrityksen on perusteltua osallistua yhteiskunnan ylläpitämiseen maksamalla tulosta veroa kyseiseen valtioon. Perusteena on lisäksi muun muassa kilpailuneutraliteettiperiaatteet valtiossa toimivien yritysten välillä.

FYYSISEN LÄSNÄOLON osalta on huomioitava, että se sisältää myös mobiilin eli liikkuvan yritystoiminnan valtiossa. Edellytyksenä on siten lähinnä sijainti (liiketoiminnan harjoittaminen) kyseisessä valtiossa. Mikäli digitalouden verotusoikeutta haluttaisiin laajentaa lähdevaltion osalta, edellyttäisi se uuden verotusoikeusperusteen määrittämistä lähdevaltion verotusoikeuden muodostamiselle. Tämä voisi liittyä esimerkiksi siihen, että riippumatta yrityksen sijainnista, yritys hyötyy siitä, että yhteiskunta mahdollistaa yrityksille maksukykyiset asiakkaat. Näkemys on perusteltu, ja tätä voitaisiin käyttää myös lähdevaltion verotusoikeuden perusteena digitalouden osalta. Verotusoikeutta ei tarvitse välttämättä liittää kiinteän toimipaikan muodostumiseen, vaan ratkaisuvaihtoehtoja digitalouden verotusoikeuden laajentamisessa on useita. Siten esimerkiksi digitalouteen liittyvä keskustelu ”digital presence” –määritelmästä ja siihen liittyvästä kiinteästä toimipaikasta on ainoastaan yksi mahdollinen vaihtoehto digitalouden verotusoikeuden laajentamisessa.

MYÖS KIINTEÄN toimipaikan määritelmään liittyy paineita kehittää esimerkiksi sanamuotoja ja tulkintaa niin, että se paremmin vastaisi nykypäivän liiketoimintaympäristöä. Kiinteä toimipaikka ei nykyiselläänkään edellytä mitään muodollista fyysistä toimistoa tms., mikäli toiminnan luonne (mobiili liiketoiminta) ei edellytä tällaista. Kiteytetysti, kiinteä toimipaikka muodostuu sinne missä liiketoimintaa pysyvästi harjoitetaan, minkä periaatteen korostaminen kiinteään toimipaikkaan liittyvissä määräyksissä sekä tulkinnassa olisi syytä ottaa huomioon. Tämä poistaisi esimerkiksi sellaista tarpeetonta ja epäjohdonmukaista tulkintaa, jossa esimerkiksi veroviranomainen on ”varmuuden vuoksi” katsonut muodostuvan kiinteän toimipaikan jopa työntekijöiden majoitustiloihin, missä liiketoimintaa on hyvin vaikea katsoa harjoitettavan. Kiinteän toimipaikkaan liittyviin muutostarpeisiin vaikuttaa luonnollisesti muun muassa se, millä tavalla digitalous ja sen verotusoikeuden jakoperusteet on tarkoitus tulevaisuudessa määrittää valtioiden välillä.

GLOBAALILLA TASOLLA asiassa on kyse verotuksen oikeudenmukaisuudesta ja verotusoikeuden oikeudenmukaisesta jaosta valtioiden välillä; miten digitalouden verotusoikeus tulisi jakautua valtioiden välillä. Suomen näkökulmassa asiassa on syytä huomioida muun muassa se, että Suomessa on vahva digitalouden osaaminen, ja Suomi vientivaltiona tarjoaa paljon digitaalisia palveluita sekä myy tavaroita digitaalisesti toisiin valtioihin ilman fyysistä läsnäoloa toisessa valtiossa. Siten mikäli lähdevaltioiden tuloverotusoikeutta laajennettaisiin, olisi asiassa syytä tehdä selvitystä siitä, tarkoittaisiko tämä Suomen osalta verotulojen pienenemistä. Veropoliittiset intressit voivat olla erilaisia globaalista näkökulmasta sekä Suomen näkökulmasta katsottuna.

Blogikirjoitus perustuu Eduskunnan verojaostolle pyynnöstä annettuun lausuntoon digitalouden verotuksesta.

Lisätietoa digitalouden verotukseen liittyvästä käsittelystä Eduskunnassa
Asiantuntijalausunnot sekä kirjoittajan yksityiskohtaisemmat näkökulmat asiaan liittyen

Julkaistu

Suomi on harmaata keskitasoa valtioiden välisessä verotuksen kilpailukykyvertailussa 2016

NissinenMikaMika Nissinen

Kirjoittaja työskentelee Itä-Suomen yliopistossa vero-oikeuden yliopisto-opettajana, on virkavapaalla Verohallinnosta ja kirjoittaa omaa väitöskirjaa Suomen verosopimusten kiinteistä toimipaikoista.

YHDYSVALTALAINEN TAX Foundation on julkaissut kolmannen kerran vertailun valtioiden kilpailukyvystä verotuksessa. Vertailuun otetuista 35:stä OECD-valtiosta Suomi oli sijalla 18 (vuonna 2015 sijalla 19 ja vuonna 2014 sijalla 18). Koska vertailu perustuu OECD-valtioihin, puuttuvat listalta muun muassa Intia ja Suomea aina kiinnostava Venäjä. Suomi oli vertailussa keskitasoa.

VERTAILUN PARHAIMMAT valtiot olivat Viro (1), Uusi-Seelanti (2), Latvia (3), Sveitsi (4) ja Ruotsi (5). Vaikka vertailun pohjalta onkin vaikea tehdä johtopäätöksiä Suomen verojärjestelmän puutteista tai kehityskohteista, on Ruotsin sijoitus selvä indikaattori siitä, että Suomessa olisi mahdollisesti harkittava tiettyjä verojärjestelmän osa-alueita verotuksen kansainvälisen kilpailukyvyn varmistamiseksi. Toki Suomea huonommin ovat sijoittuneet vertailussa muun muassa Canada (19), Tanska (20) ja Saksa (21), mistä johtuen liian suoria johtopäätöksiä vertailusta ei tule tehdä. Huomionarvoista on myös häntäpään sijoitukset Yhdysvaltojen (31) Kreikan (32), Portugalin (33), Italian (34) ja Ranskan (35) osalta.

YHDYSVALTOJEN TAAKKANA on muun muassa maailman korkein yritysveroprosentti teollisuusvaltioiden osalta (39 %), sekä korkea ja huonosti rakennettu henkilöverotus osinko- ja pääomatulojen osalta. Lisäksi Yhdysvaltojen tilannetta heikentävät poikkeavat peruslähtökohdat maailmanlaajuiseen sekä alueelliseen verotukseen liittyen, jotka aiheuttavat törmäyskohtia muiden valtioiden kanssa. Ranskan osalta puutteet liittyvät myös korkeaan yritysveroasteeseen (34,4 %), mutta myös omaisuusverotuksen huonoon rakenteeseen ja sen korkeaan verotukseen, sekä korkeaan progressiiviseen henkilöverotukseen.

HYVIN MENESTYNEIDEN valtioiden osalta raportissa tuodaan esille muun muassa Uuden-Seelannin ottamat kehitysaskeleet vuodesta 2010 lähtien. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että valtioiden tulee olla aktiivisia, sekä säilyttää verojärjestelmän joustava muuntautumismahdollisuus kansainvälisessä kontekstissa. Toki pelkkä ykkössijoitus ei takaa hyvää verojärjestelmää, vaan Tax Foundationin tekemä vertailu on ainoastaan yksi indikaattori verojärjestelmän toimivuudesta. Siksi esimerkiksi perintöveron poistaminen ei ole luonnollisesti perusteltua ainoastaan kyseisen vertailun ykkössijoille pääsemiseksi, jos perintöverotuksen olemassaololle on olemassa perusteltuja syitä.

MIHIN SUOMESSA olisi hyvä kiinnittää huomiota kyseisen vertailun perusteella?

Yritysverotus. Pääosa-alueista Suomen sijoitus yritysverotuksen osalta on itse asiassa varsin vahva (5). Toki yritysverotuksen osalta huomiota tulisi kiinnittää poistoihin ja vähennyksiin, jossa Suomen sijoitus ei ole hyvä (33). Tältä osin olisikin perusteltua tutkia tarkemmin syyt sijoitukseen sekä mahdolliset kehittämistarpeet ko. kokonaisuuteen liittyen.

Henkilöverotus. Yritysverotuksen lisäksi Suomen heikoin sijoitus pääosa-alueissa tulee henkilöverotuksessa (27), jossa syyt liittyvät käytännössä sekä pääoma- (31) että ansiotuloverotukseen (27), henkilöverojärjestelmän yksinkertaisuuden ollessa hieman vahvempi (14).

Kansainvälinen verotus. Myös muun muassa kansainväliseen verotukseen liittyviin säännöksiin (23) tulisi kiinnittää huomiota, jossa syyt huonoon sijoitukseen eivät liity niinkään osinko- ja pääomaverotuksen vapautussäännöksiin (1) vaan ennen kaikkea kansainväliseen aggressiiviseen verosuunnitteluun liittyviin säännöksiin (30), jotka vääränlaisina voivat käytännössä heikentää valtion kilpailukykyä muihin valtioihin nähden. Vertailun perusteella syitä heikkoon sijoitukseen olisi erittäin tärkeä selvittää tarkemmin.

Muut. Näiden lisäksi erilliset sijoitukset pääosa-alueissa annettiin myös kulutusverotuksessa (sijoitus 14, josta heikoin osa-alue on veroasteet, sijoitus 30) sekä omaisuusverotuksessa (19).

Vertailun pohjalta tulee välttää suoria ja ennen kaikkea lopullisia johtopäätöksiä Suomen verojärjestelmän kilpailukyvystä muihin valtioihin nähden. Vertailun pohjalta on kuitenkin helposti löydettävissä Suomen verojärjestelmästä osa-alueita, joita olisi syytä tutkia enemmän, sekä tehdä muun muassa kansainvälistä vertailua valtioiden erilaisista ratkaisuista asiaan liittyen. Vertailu antaakin avaimia sekä lähtökohtia poliittiseen keskusteluun Suomen verojärjestelmän tilasta. Lisäksi se antaa avaimia eri kokonaisuuksiin liittyvälle tutkimustyölle, jota varmasti tarvitaan myös Suomen osalta kehitettäessä Suomen nykyistä verojärjestelmää.