Tag Archives: vanhuusoikeus

ASIAKAS- JA POTILASLAKI YHDISTYVÄT – MITEN MUUTTUU MUISTISAIRAAN IHMISEN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS?

 

 

 

 

Projektitutkija Henna Nikumaa, yliopisto-opettaja Heidi Poikonen ja yliopistonlehtori Anna Mäki-Petäjä-Leinonen

Kirjoittajat toimivat tutkijoina Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen Hyvinvointioikeuden instituutissa


Maassamme on
ollut pitkään kestämätön tilanne muistisairaiden ihmisten itsemääräämisoikeuden rajoittamisen suhteen. Vaikka perustuslain mukaan kenenkään vapautta ei saa rajoittaa ilman laissa säädettyjä perusteita, ovat vanhustenhuollon rajoitustoimenpiteitä koskevat säännökset puuttuneet lainsäädännöstämme kokonaan. Toki meillä on ollut joukko suosituksia ja lukuisissa kehittämishankkeissa on luotu rajoitustoimia ehkäiseviä hyviä käytäntöjä, mutta ne eivät ole olleet riittäviä.  Rajoitustoimenpiteitä on jouduttu perustelemaan jopa rikosoikeudellisella pakkotilalla, mikä ei sovellu sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti työryhmän pohtimaan itsemääräämisoikeuslain säätämistä jo vuonna 2010. Prosessi on ollut pitkä, mutta vihdoin viime viikolla kuulimme STM:n esityksen siitä, että potilaslaki ja sosiaalihuollon asiakaslaki yhdistetään ja uuteen lakiin lisätään itsemääräämisoikeuden tukemista ja rajoittamista koskevat säännökset. Esityksen yhteydessä julkaistiin alustavat pykäläluonnokset uudesta laista, jonka olisi tarkoitus tulla voimaan pääosin vuonna 2020.

Muistisairaat ihmiset ovat suurin ryhmä, jota uudistus koskisi. Heidän hoivan ja hoitonsa kannalta pykäläluonnokset sisältävät useita merkittäviä uudistuksia. Esityksen mukaan lakiin otettaisiin säännökset tuetusta päätöksenteosta, josta maailmanlaajuisestikin säädetään vain kolmessa muussa maassa (Kanada, Australia, UK). Tuettua päätöksentekoa koskevat pykäläluonnokset ovat ilahduttavasti kehittyneet aiemmista esityksistä, joissa tuetun päätöksenteon järjestelmästä suunniteltiin sangen hallinnollista. Nyt ehdotuksen mukaan riittäisi, että asiakas tai potilas nimeäisi tukihenkilönsä suullisesti tai kirjallisesti ja tästä tehtäisiin asianmukaiset kirjaukset asiakas- tai potilasasiakirjoihin.

Pykäläluonnosten mukaan hoitotahdosta otetaan lakiin oma lukunsa. Vaikka hoitotahdon oikeudellinen perusta on ollut jo nyt potilaslaissa (6 ja 8 §) ja potilaan tahtoa on tullut tähänkin asti kunnioittaa, on selkeämpiä säännöksiä hoitotahdosta kaivattu pitkään. Jo 15 vuotta sitten todettiin potilaslain selkeä muutostarve (STM:n työryhmämuistio 2003:25). Hoitotahtoa koskevien säännösten lisäksi myös hoitoa koskevat toiveen luontoiset tahdonilmaukset on nostettu säännöstasolla esille. Hoitotoive-termin sijaan hoivatoive-termin käyttö tosin olisi suositeltavampaa, sillä hoivatoive kuvaa sanana kattavammin henkilöiden toiveiden sisältöjä pykäläluonnoksen tarkoittamissa tilanteissa.

Erityisen ilahduttavaa on se, että hoitotahtoa koskevassa luvussa ehdotetaan säädettäväksi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstölle velvollisuus huolehtia siitä, että henkilö, joka lähitulevaisuudessa todennäköisesti menettää päätöksentekokykynsä, saa neuvontaa ja ohjausta hoitotahdon ja edunvalvontavaltuutuksen tekemiseen. Tätä oikeudelliseen ennakointiin voimakasta ohjaamista on ehdotettu tutkimuskirjallisuudessa ja useissa kehittämishankkeissa. Tosin ohjaus- ja neuvontavelvollisuudesta olisimme toivoneet vielä hieman laajempaa – se olisi hyvä ulottaa koskemaan vähintään jokaista ikääntyvää ihmistä.

Itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, vahvistaminen ja tukeminen on otettu pykäläluonnoksissa vakavasti. Ehdotetut säännökset muun ohella itsemääräämisoikeuden toteutumista tukevista tiloista ja välineistä tai itsemääräämisoikeutta turvaavan suunnitelman tekemisestä ovat sangen kannatettavia. Myös rajoitustoimenpiteiden ehdoton viimesijaisuus ja se, että erotetaan rajoittaminen kiireellisissä ja kiireettömissä tilanteissa, vastaavat arjen hoitotyön tarpeisiin. Kannatettava on myös säännös siitä, että niissä yksiköissä, joissa lain mukaan voisi käyttää rajoitustoimia, olisi henkilöstöllä oltava koulutus rajoitustoimenpiteiden sekä ennaltaehkäisystä että niiden turvallisista ja ihmisarvoa kunnioittavista toteuttamistavoista.

Varsinaisia rajoitustoimenpiteitä koskevia pykäliä esityksessä on runsaasti ja ne jakaantuvat eri lukuihin palveluiden ja hoidon sisältöjen mukaan. Jo edellinen hallituksen esitys (108/2014) aiheutti huolta rajoitustoimenpiteitä koskevien pykälien runsaasta määrästä. Edelleen on aiheellista kysyä, voiko runsas rajoitustoimista säätäminen tosiasiassa lisätä rajoitustoimenpiteiden käyttöä, jos toimenpiteet tehdään laissa mahdollisiksi? Joka tapauksessa muistisairaan ihmisen pitkäaikaisen hoidon näkökulmasta esityksessä on merkittävää muun ohella ehdotus hygieniahaalarin käytön selkeästä kieltämisestä, sitomisen enimmäisaikarajasta ja poistumisen estämisestä siten, ettei muiden henkilöiden liikkumisvapautta rajoiteta. Myös säännösehdotukset rajoitustoimenpiteitä koskevasta päätöksenteosta ja valituskelpoisuudesta tulevat muokkaamaan hoitotyön käytäntöjä. Lisäksi yhtenä odotetuimpana uudistuksena voi pitää ehdotuksia ensihoitohenkilökunnan ja sosiaalihuollon viranomaisen oikeuksista päästä henkilön asuntoon henkilön terveydentilan tai sosiaalihuollon tarpeen selvittämiseksi sekä henkilön siirtämisestä asunnostaan tutkittavaksi tai hoidettavaksi tämän vastuksesta huolimatta.

Uusi asiakas- ja potilaslaki sisältää esityksen mukaan 235 pykälää. Luettavaa riittää jo siis pelkissä pykälissä. Hallituksen esitystä, jonka on luvattu tulevan lausuntokierrokselle kesäkuussa, odotamme suurella mielenkiinnolla. Toivottavasti saamme luettavaksi myös huolella laaditun toimeenpanosuunnitelman, josta näimme jo lupaavan aihion edellisen itsemääräämisoikeus-työryhmän loppuraportissa (STM:n raportteja ja muistioita 2014:14).

Toimeenpanosuunnitelman osuus tulee olemaan merkittävä, sillä uudet säännökset vaativat suuria muutoksia maamme vanhustenhuollon hoiva- ja hoitokäytännöissä. Esimerkiksi hygieniahaalari on edelleen käytössä monissa muistisairaiden ihmisten hoitoyksiköissä, edunvalvontavaltuutus on tuntematon usealle sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiselle ja monen hoiva- ja hoitoyksikön tilaratkaisut eivät vastaa itsemääräämisoikeuden kunnioittamisen vaateita.

Sekä perusoikeuksien että hoitotyön käytäntöjen kehittymisen näkökulmista on ehdottoman tärkeää, että itsemääräämisoikeutta koskeva lainsäädäntöuudistus vihdoin etenee. Vaikka muita vammaryhmiä koskevista rajoitustoimista on jo säädetty ja myös YK:n vammaissopimus maassamme ratifioitu, ovat käytännöt muistisairaan ihmisen vapauden rajoittamisessa Suomessa edelleen sekä perustuslain että YK:n vammaissopimuksen vastaisia. Nyt käsillä oleva uudistus on vanhuusoikeuden näkökulmasta erittäin merkittävä.

Sointu-klinikalla oikeustieteiden ja sosiaalityön opiskelijat pääsevät kohtaamaan asiakkaita ja näiden arjen haasteita

 

 

 

Heidi Poikonen, sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja
Anna Mäki-Petäjä-Leinonen, vanhuusoikeuden yliopistotutkija
Kaarina Mönkkönen, sosiaalityön yliopistonlehtori
Taru Kekoni, sosiaalityön yliopistonlehtori

TAMMIKUUSSA 2018 Itä-Suomen yliopistossa otetaan jälleen uusi askel opetuksen kehittämisen saralla, kun sosiaalityön ja sosiaalioikeuden oppiaineiden yhteistyössä syntynyt sosiaalioikeuden klinikkatoiminnan kurssi käynnistyy. Sointu-klinikaksi nimetyssä ohjaus- ja neuvontatoiminnassa on tarkoitus tarjota opiskelijoille mahdollisuus tehdä moniammatillista käytännön asiakastyötä aikuissosiaalityöhön kiinnittyvien asiakkaiden parissa. Työelämässä moniammatillinen työskentely on arkipäivää ja siksi harjaantuminen yhteistyöhön jo opiskeluaikana on hyödyllistä. Klinikkatoiminnassa opiskelijat saavat aitoa käytännön kokemusta asiakkaan kohtaamisesta aidossa ohjaus- ja neuvontatilanteessa. Tavoitteena on, että opiskelijat oppivat hahmottamaan omaa rooliaan osana moniammatillista tiimiä ja löytämään itselleen sopivia tapoja toimia tiimin jäsenenä. Klinikalla suoritettava ohjaustoimintaa vaatii opiskelijalta riittävän vahvaa tieto- ja taitopohjaa, minkä vuoksi kurssi on suunnattu opinnoissaan pidemmälle edenneille opiskelijoille.

MUUTTUVA SOSIAALI- ja terveydenhuollon toimintaympäristö luo haasteita aikuissosiaalityön asiakaskunnan oikeusturvan toteutumiselle. Asiakkaiden kohtaamat haasteet ja yksilölliset palvelutarpeet eivät suostu lokeroitumaan hallinnollisen järjestelmän asettamien rajausten sisälle, vaan punoutuvat hänen arjessaan ehjäksi kokonaisuudeksi.  Tämän vuoksi asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen vaatii ammattilaisilta monipuolista ongelmanratkaisukykyä ja ymmärrystä siitä, millaisia palveluja on tarjolla ja millainen osaaminen muilla professioilla on. Lisäksi tarvitaan moniammatillista pelisilmää, jossa yhteistä tietämystä rakennetaan yhdessä asiakasta hyödyntävällä tavalla. Sekä sosiaalityön että sosiaalioikeuden keskeisenä tavoitteena on varmistaa asiakkaan oikeuksien toteutuminen ja edistää hänen itsemääräämisoikeuttaan ja toimijuuttaan.

SOINTU-KLINIKALLA ASIAKAS saa sosiaalityön ja oikeustieteiden opiskelijoiden muodostamalta parilta oikeudellista ja sosiaalityön kysymyksiin kiinnittyvää ohjausta ja neuvontaa. Klinikkatoimintaan osallistuvat asiakkaat valikoituvat mukaan yhteistyöpaikkojemme ja -organisaatioidemme kautta. Koska asiakkaat ovat ikääntyneitä ja/tai heillä on päihteisiin liittyviä haasteita, kurssin alussa järjestettävillä luennoilla perehdytään ikääntymiseen ja päihdeongelmiin liittyviin juridisiin kysymyksiin. Luento-osuuden päätyttyä työparit tapaavat asiakkaansa ensimmäistä kertaa. Tämän tapaamisen perusteella he kartoittavat asiakkaan tuen tarvetta ja pohtivat, millaista tukea ja ohjausta asiakas tarvitsee. Opiskelijaparit esittelevät ratkaisuehdotuksensa opettajille. Sopivien ratkaisujen löydyttyä työpari tapaa asiakkaan uudelleen ja ohjaa asiakasta oikeanlaisen tuen piiriin huomioiden hänen yksilölliset tarpeet.

KURSSIN JÄRJESTÄMISEN ohessa me kurssin vastuuopettajat teemme tästä opetusmuodosta myös tutkimusta. Tutkimme klinikkatoimintaa yhtäältä opiskelijoiden oppimiskokemusten ja toisaalta asiakkaiden kokemusten kautta. Tarkoituksenamme on kehittää yhteistoiminnallista ja eettisesti kestävää ohjaus- ja neuvontatyötä aikuissosiaalityöhön kytkeytyvien asiakkaiden parissa. Haluamme monipuolistaa monitieteistä ja asiakasrajapintaan kiinnittyvää opetusta ja löytää toimivia opetusmetodeja moniammatillisen työskentelyn harjaannuttamiseen. Yhteisessä tutkimus- ja opetusprosessissa opimme ymmärtämään myös toistemme tieteenalojen tulokulmaa. Tavoitteena on myös luoda hyviä käytäntöjä siitä, miten kampusrajojen yli toteutettavaa tieteidenvälistä opetusta voidaan järjestää monipuolisesti ja uusilla tavoilla, ja selvittää sosiaalioikeudellisen opetuksen tarvetta opiskelijoiden keskuudessa ja oikeudellisen neuvonnan tarvetta sosiaalihuollon asiakkaiden keskuudessa.

ILMOITTAUTUMINEN KURSSILLE on nyt avoinna. Sosiaalityön opiskelijat ovat jo täyttäneet oman kiintiönsä, mutta oikeustieteiden opiskelijoille paikkoja on vielä vapaana. Osallistumalla klinikkaopetukseen saatte ainutlaatuisen kokemuksen moniammatillisesta ohjaustilanteesta sekä samalla olette pilotoimassa ja kehittämässä tällaista opetusmuotoja. Tervetuloa mukaan! Odotamme innolla ja jännityksellä, millainen kurssista muotoutuu.