Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa viranomaiset kohtaavat yhä enemmän väkivaltaa ja sen uhkaa
Yhteiskunnallisissa olosuhteissa tapahtuvat muutokset eivät kuitenkaan ennakoi väkivallan kehitystä Mika Sutela & Henri Rikander Sutela toimii tutkijatohtorina ja dosenttina Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella, ja Rikander on väitellyt Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitokselta. Viranomaisten, kuten esimerkiksi poliisi- ja pelastusalan, opettajien sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toimijoiden kohtaama väkivalta, sillä uhkailu ja maalittaminen on 2000-luvulla lisääntynyt. Suomen Poliisijärjestöjen […]
Kahden vuoden pääsykokeeni: askeleet oikeustieteen tutkinto-opiskelijaksi
Onerva Aalto Aalto opiskelee oikeustiedettä Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella. Johdanto Pettymys oli suuri, kun oikeustieteellisen ovet eivät avautuneet ensimmäisellä pääsykoeyrittämälläni kesällä 2018. Muutama päivä myöhemmin huomasin Tapio Määtän twiitin, jossa kerrottiin Itä-Suomen yliopiston avoimen väylästä. Suorittamalla avoimessa yliopistossa valmiin ohjelman mukaisesti 60 op, saisi tutkinto-oikeuden HTM-tutkintoon. Kun kasassa olisi yhteensä 100 op, voisi hakea […]
EU-tuomioistuimen tuomio kiristää pohjavesien suojelua
Suvi-Tuuli Puharinen & Antti Belinskij Puharinen on nuorempi tutkija ja Belinskij ympäristöoikeuden professori Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella. Kirjoittajat ovat STN BlueAdapt-hankkeen tutkijoita. Kirjoitus on julkaistu alun perin BlueAdapt-hankkeen blogissa. Unionin tuomioistuin linjasi toukokuussa tuomiossa C-535/18, mitä EU:n vesipuitedirektiivissä tarkoitettu kielto huonontaa pohjaveden tilaa tarkoittaa. Tuomioistuimen mukaan minkään yksittäisen pilaavan aineen pitoisuus ei saa kohota […]
Ensimmäisen lukuvuoden kokemuksia NOMPEL-ohjelmasta
Ensimmäinen pohjoismainen yhteismaisteriohjelma oikeustieteiden alalta – the Joint Nordic Master Programme in Environmental Law (NOMPEL) – käynnistyi viime syyskuussa. NOMPEL-ohjelma on Uppsalan yliopiston, UEF:n ja Norjan arktisen yliopiston yhteinen kansainvälinen maisteriohjelma, johon valitaan vuosittain 25 opiskelijaa eri puolilta maailmaa. Ensimmäinen lukuvuosi on nyt lähestymässä loppuaan. Ennen uuden lukuvuoden alkua on hyvä katsoa hieman taaksepäin ja […]
Vertaispalauteharjoitus 2.0 ja ryhmätyöskentelyn onnistuminen
Katja Weckström Lindroos & Janne Parhamaa Weckström Lindroos on professori ja Parhamaa tutkimusavustaja Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella. Kirjoituksessa keskitymme opiskelijoiden kokemuksiin ryhmätyöskentelystä oman oppimisensa tukena. Havaintomme perustuu opiskelijapalautteeseen, keskustelualueella toteutuneeseen työskentelyyn ja vertaispalauteharjoituksessa tuotettujen vastausten oppimistulosten vertailuun. Vertaispalauteharjoituksen toteutus massakurssilla verkossa Immateriaalioikeuden massakurssilla toteutettiin toistamiseen vertaispalauteharjoitus, jossa opintojaksolle osallistuneet jaettiin noin kymmenen hengen ryhmiin. […]
Perustuslain 19 §:n oikeus riittäviin terveyspalveluihin – ja milloin palveluja on riittävästi?
Eeva Nykänen ja Tiina Laatikainen Nykänen työskentelee professorina Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella (hyvinvointioikeus ja lainsäädäntötutkimus) ja Laatikainen terveyden edistämisen professorina Itä-Suomen yliopistossa ja tutkimusprofessorina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Nykänen ja Laatikainen toimivat lisäksi molemmat Itä-Suomen yliopiston Vaikuttavuuden talossa ja Vaikuttavuus SOTE:ssa tutkimusyhteisössä. Suomen perustuslain 19 §:n 3 momentti velvoittaa julkisen vallan turvaamaan jokaiselle riittävät […]
Mallikasta ohjausta meillä ja maailmalla
Maria Turunen Kirjoittaja on kasvatustieteen maisteri, joka työskentelee projektitutkijana Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella. Opiskelijoiden saaman palautteen ja muun oppimisen ohjauksen kehittäminen on tällä hetkellä oikeustieteen opetuksen kehittämisen ydintavoitteita. Tarve kehittämiseen nousee muun muassa kansallisesta palautetiedosta. Teemasta järjestettiin webinaari tammikuussa 2020. Sekä meillä että Suomen muissa oikeustieteellisissä yksiköissä on loistavia opiskelijoiden oppimista tukevia käytäntöjä, joten pyörää […]
Vapaaehtoisten päästöhyvitysten sääntelyyn tarvitaan selkeyttä
Hanna-Mari Ahonen, Kari Hämekoski, Matti Kahra, Kati Kulovesi, Anna Laine ja Maija Saijonmaa Kasvava huoli ilmastonmuutoksesta on lisännyt kasvihuonekaasupäästöjen vapaaehtoisen hyvittämisen eli päästökompensaation suosiota. Julkisuuteenkin nousseet ongelmat osoittavat, että toiminnan sääntely laahaa jäljessä. Nostamme tässä kirjoituksessa esiin kaksi tärkeintä ongelmaa peräänkuuluttaen sekä selkeyttä kompensaatiomarkkinoiden toimintaympäristöön että päästökompensaatioiden laadun riittävää varmistamista. Kompensaatio täydentää, mutta ei […]
Opiskelisinko avoimessa uusia julkishallinnon opintomoduuleita vai suorittaisinko koko julkishallinnon HTK-tutkinnon avoimessa?
Jonna Kosonen ja Niina Mäntylä Kosonen työskentelee hallinto-oikeuden ylipisto-opettajana Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella. Mäntylä työskentelee julkisoikeuden apulaisprofessorina Vaasan yliopiston johtamisen yksikössä (julkisoikeus). Moduuliopintoja? Itä-Suomen yliopiston Oikeustieteiden laitos ja Vaasan yliopiston Hallintotieteet ovat kehittäneet yhteistyössä neljä etäopintoina suoritettavissa olevaa julkishallinnon opintomoduulia: Hallinnon muutos, Julkisten varojen käyttö, Hyvinvointipalveluiden kehittäminen ja Muuttava työ. Moduulit ovat laajuudeltaan noin […]
Kuukausi vierailevana tutkijana Yhdysvalloissa
Tarja Koskela Kirjoittaja työskentelee rikos- ja prosessioikeuden yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella. Olin kuukauden vierailevana tutkijana Yhdysvalloissa ja vierailun innoittamana haluan jakaa positiivisen kokemukseni muillekin, jotka mahdollisesti miettivät lähtöä tutkimusvierailulle Suomen ulkopuolelle. Väittelin Itä-Suomen yliopistossa oikeustieteiden laitoksella helmikuussa 2017. Väitöskirjani otsikkona oli Optimaalinen eläinsuojelu rikosprosessissa ja julkishallinnossa. Väitöskirjatutkimukseni keskiössä olivat eläimiin […]