”Tarttis tehrä jotain” – tiedustelulainsäädännön pro & contra

 

 

 

Mika Sutela

Kirjoittaja on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi Itä-Suomen yliopistossa.

Perjantaina 18.8.2017 Abderrahman Bouanane puukotti Turussa kymmentä henkilöä. Suojelupoliisi ilmoitti Turun tapahtumien jälkeen pitävänsä terrorismin uhka-arvion toistaiseksi ennallaan. Neliportaisen asteikon toisella askelmalla uhka on jo kohonnut.

Turun tapahtumien jälkeen monet poliitikot ovat esittäneet ehdotuksia ja vaatimuksia, joilla Turun kaltaisen tragedian voi estää vastaisuudessa: poliisille on saatava aseet työmatkoille, laittomasti maassa olevien piilottaminen on kriminalisoitava ja käännytettävät turvapaikanhakijat on internoitava saarille. Yksi vaatimuksista on yksityiselämän suojaan puuttuva siviili- ja sotilastiedustelulakipaketti, joka on haluttu saattaa voimaan kiireellisenä. Siviilitiedustelulaki ja sotilastiedustelulaki antaisivat suojelupoliisille ja puolustusvoimille oikeuden käyttää uusia salaisia tiedonhankintakeinoja ilman konkreettista rikosepäilyä. Tiedustelulakien tarkoitus ei kuitenkaan ole mahdollistaa suurten väkijoukkojen massavalvontaa.

PAINE TIEDUSTELULAINSÄÄDÄNNÖLLE KASVAA

Muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Juha Sipilä ja sisäministeri Paula Risikko ovat vaatineet tiedustelulain mahdollisimman pikaista hyväksymistä. Myös oikeusministeri Antti Häkkänen uskoo, että perustelut kiirehtimismenettelylle täyttyvät tiedustelulainsäädännön kohdalla. Risikon mukaan kiireellisyys johtuu paitsi Suomen turvallisuusympäristön muutoksesta, myös siitä, että nykyisellään Suomi on liian riippuvainen tiedonsaannista muilta mailta.

Tiedustelulainsäädännön uudistaminen on Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttarin mukaan välttämätön, jotta muun muassa terrorismitiedustelu toimisi joustavammin ja nopeammin. Suojelupoliisi joutuu nyt salaisen tiedonhankinnan (esimerkiksi internetviestiliikenteen ja puhelujen seuranta) tapauksessa todistamaan rikosepäilyn, eivätkä he pääse käsiksi verkostoihin samalla tavalla kuin muut terrorismiuhkaiset maat.

Niin ikään pikaista hyväksymistä toivovan Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéllin mukaan julkisessa keskustelussa ei olla kiinnitetty tarpeeksi huomiota siihen, miten tiedustelutoimintaa tultaisiin uuden lain puitteissa valvomaan: joka kerta, kun tietoliikennetiedustelua tietoliikenneviranomaiset tulevat kohdennetusti tekemään, siihen tullaan hakemaan lupa tuomioistuimelta. Asiasta puhuminen voisi hälventää huolia esimerkiksi yksityisyyden suojan heikkenemisestä. Muina valvontakeinoina Limnéll nostaa esiin eduskuntaan suunnitellun uuden tiedustelun valvontavaliokunnan ja itsenäisesti toimivan tiedusteluvaltuutetun.

LAINVALMISTELUA ILMAN KIIRETTÄ

Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljasen mukaan kiireellistä menettelyä ei perustuslain tekstimuutoksessa tulisi käyttää, ellei odottaminen yksinkertaisesti ole mahdollista. Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen ja Turun yliopiston tohtorikoulutettava Niklas Vainio muistuttavat, etteivät viranomaisten laajemmat tiedusteluvaltuudet ole aina riittäneet muissakaan EU-maissa, joissa vastaavat lait ovat jo voimassa.

Tiedustelulakipaketti sisältää kohtia, jotka vaativat muutoksia perustuslakiin. Perustuslain muuttaminen kiireellisenä menettelynä on poikkeuksellista ja vaatii eduskunnalta 5/6 -enemmistön. Vainio huomauttaa, että mikäli laajaa lakipakettia ajetaan kiireellä läpi, sitä ei ehditä kunnolla harkita ja muokata. Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen on todennut, että lainsäädäntö pitäisi aina harkita rauhassa, kylmänviileässä mielentilassa. Lait pitäisi valmistella tilanteessa, jossa ei ole mitään yksittäistä, isoa ongelmaa, johon reagoidaan välittömästi.

TERRORISMIA VAI AMOK-JUOKSUA?

Rikoslain 34 a luvun 1 §:n mukaan rikos on tehty terroristisessa tarkoituksessa, jos se on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa jollekin valtiolle tai kansainväliselle järjestölle. Itä-Suomen yliopiston oikeuspsykologian dosentti Helinä Häkkänen-Nyholm on varovainen nimittämään Turun väkivallantekoa terrori-iskuksi. Tekoa voivat Häkkänen-Nyholmin mukaan selittää terrorismin sijaan henkilökohtaiset syyt ja amok-juoksu-niminen psykiatrinen tila, jolla viitataan hallitsemattomaan, impulsiiviseen ja silmittömään väkivaltaiseen käyttäytymisen tilaan, joka johtaa yleensä usean satunnaisen vastaantulijan kuolemaan. Tila aiheuttaa kyvyttömyyden vastustaa aggressiivisia impulsseja, josta aiheutuu silmitön raivoaminen.

Dosentti Häkkänen-Nyholm ihmettelee myös sitä, että julkisessa keskustelussa terrorismi-nimitystä on perusteltu sillä, että valtaosa Turun puukotuksen uhreista on naisia. Häkkänen-Nyholmin mukaan yhtä hyvin voisi kysyä, kohdistuiko teko naisiin, koska he eivät pysty puolustautumaan yhtä hyvin kuin miehet. Psykologina Häkkänen-Nyholm sanoisi, että on yhtä lailla mahdollista, että tekijällä on jonkinlainen traumahistoria naisiin liittyen, ja siksi teko on kohdistunut heihin.

TURUN PUUKOTUS TOIMI HERÄTYKSENÄ

Suomi on Risikon mukaan panostanut jo lisäresursseja turvallisuuteen, muun muassa suojelupoliisille. Entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero totesi, että viime kevään kehysriihessä hallitus korjasi omaa edellistä kehyspäätöstään, jossa poliisin määrärahoja oli leikattu merkittävästi. Hallitus siis täytti kuoppaa, jonka oli itse kaivanut, mutta lisää määrärahoja poliisille ei annettu.

Turun puukotus oli yksittäinen tapaus, oli se sitten terrorismia tai ei. Puukotus kuitenkin toimi herätyksenä poliittisella kentällä. Tilanne muistuttaa ns. moraalista paniikkia, joka syntyy, kun yhteisössä nousee vahva tunne siitä, että jokin uhkaa yleistä järjestystä. Yhteiskuntatieteilijöiden tutkimaan tunteeseen liittyy julkisuudessa yksimielinen käsitys siitä, mikä tai kuka uhka on. Uhka koetaan lopulta julkisuuden myötä suurempana, kuin se todellisuudessa on. Paniikki lietsoo esiin kiireen tunnetta ja suoraviivaisia ratkaisuehdotuksia tilanteen korjaamiseksi. Tapahtumien jälkeen media ahdistaa päättäjiä siitä, miksi uhkaa ei torjuttu aiemmin, ja päättäjät ehdottavat konkreettisia toimenpiteitä, joihin pitäisi ryhtyä välittömästi, mutta joita olisi kaivattu jo aiemmin. Professori Kekkonen näkee poliitikkojen ehdotusten takana muutakin kuin vain huolta ja paniikkia. Tyypillisesti moraalisille paniikkeja käytetään myös hyväksi: halutaan rangaistuksia kovemmiksi ja kontrollia tiukemmaksi.

Joka tapauksessa Turun tapahtumien jälkeen monien mieleen on todennäköisesti tullut toukokuussa menehtyneen presidentti Mauno Koiviston ehkä tunnetuin lause, kenties yleinen turkulainen sanonta, ”tarttis tehrä jotain”.

Digitaalinen historiatieto säilyy jälkeesi – mutta kuka sitä hallinnoi?

 

 

 

Denis Galkin, Tomi Voutilainen

Galkin on projektitutkija ja Voutilainen julkisoikeuden professori (erityisesti sähköinen hallinto ja informaatio-oikeus) Itä-Suomen yliopistossa.

KÄYTÄMME SÄHKÖPOSTIA, pikaviestipalveluita ja sosiaalisen median palveluita päivittäin. Tietoverkon käytöstä syntyy jokaiseen meistä yhdistettävissä olevia henkilötietoja, joiden käsittely on suojattu tietosuojalainsäädännössä. Tietosuojaan liittyvät kysymykset kattavat kaiken tietoverkossa tapahtuvan tietojenkäsittelyn: Euroopan unionin tuomioistuimen tuoreessa ratkaisussa (C-582/14, 19.10.2016) dynaamisen IP-osoitteenkin katsottiin voivan täyttää henkilötiedon määritelmän.

SE, MITÄ teemme tietoverkossa, on osa digitaalista historiatietoamme. Viime vuosien aikana on tehty erilaisia aloitteita digitaalisen historiatietomme säilyttämiseksi tulevaisuuden tarpeita varten erillisissä digitaalisen tiedon tallennuspalveluissa. Tietojemme tallentamiseen ja hyödyntämiseen liittyy yksityiselämän suojaa koskevia perusoikeuskysymyksiä: miten tällaisissa palveluissa toteutetaan henkilötietojen, luottamuksellisen viestinnän ja omaisuuden suoja? Tietoa kertyy paitsi meistä itsestämme, mutta myös viestintämme muista osapuolista: sukulaisista, työkavereista, ystävistä ja asiakkaista.

HISTORIATIETOJEN SÄILYTYSTARPEET ovat lähtökohtaisesti omiamme, mutta niille voi syntyä myös muita käyttötarpeita esimerkiksi tutkimustarkoituksessa. Lähetetyt ja vastaanotetut digitaaliset viestit osoittautuvat ulkopuolisesta tutkijasta mielenkiintoiseksi, jos viestien lähettäjä tai vastaanottaja on ammattinsa puolesta kiinnostava henkilö: esimerkiksi taiteilijoiden ja poliittisten päättäjien kirjeenvaihto on aina ollut perinteisessä, paperisessa muodossaankin tutkijoiden kiinnostuksen kohteena. Niin ikään toimittajien ammatissa kertyy tietoaineistoa, josta voi olla iloa media- tai historiantutkijoille. Myös tutkijoille itselleen voi syntyä merkittäviä digitaalisia tietoaineistoja tutkimuksen tekemisen yhteydessä, jotka vuorostaan kiinnostavat muita tutkijoita.

TYYPILLISESTI ULKOPUOLISTEN mielenkiinto kasvaa syntyneeseen historiatietoon, kun viestin lähettäjä tai vastaanottaja kuolee. Suomalaisessa sääntelyssä ei ole selvää, millaisia mahdollisuuksia sivullisilla on digitaalisiin historiatietoihin tai missä asemassa kuolleen henkilön perilliset ovat digitaalisen jäämistön suhteen. Digitaaliseen jäämistövarallisuuteen liittyviä kysymyksiä selvitettiin muutama vuosi sitten, mutta mitään näkyviä kestävällä pohjalla olevia toimenpiteitä selvityksen pohjalta ei ole tehty, ainoastaan Viestintäviraston tulkinnanvarainen kirje teleyrityksille, joka sekään ei varsinaisesti perustunut selvityksen tuloksiin.

VAINAJAN ELINAIKANA syntyneiden viestintätietojen luottamuksellisuudesta on käyty jonkin verran keskustelua valiokunnissa tietoyhteiskuntakaaren (221/2013) eduskuntakäsittelyn yhteydessä (PeVL 18/2014 vp ja LiVM 10/2014 vp). Valiokunnissa kritisoitiin tietoyhteiskuntaakaaren hallituksen esitystä, jonka mukaan vainajan perillisten on katsottu tulevan yleisseuraannon perusteella vainajan henkilökohtaisten sähköisten viestien osalta viestinnän osapuoliksi vainajan sijaan. Perustuslakivaliokunta totesikin, että olennaista on, että vainajan viestintää koskevalla sääntelyllä saattaa olla vaikutuksia myös muiden henkilöiden yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin salaisuuden suojan kannalta. Valiokunta piti perusteltuna, että tätä kysymystä selvitetään jatkossa erikseen osana asian jäämistöoikeudelliset erityispiirteet huomioon ottavaa kokonaisarviointia. Liikenne- ja viestintävaliokunta tyytyi puolestaan mietinnössään (LiVM 10/2014 vp) kannustamaan henkilön sähköisessä muodossa olevan omaisuuden oikeudellisen aseman selvittämiseen nykyisen oikeustilan selkeyttämiseksi. Parlamentaarisesta kannustuksesta huolimatta lainvalmistelusta vastaavat ministeriöt eivät ole saaneet näkyviä tuloksia aikaan, vaikka digitalisaatio on nykyisenkin hallituksen yksi kärkihankkeista.

KÄYTTÄESSÄMME ERILAISIA palveluita meidän tulisi aina varmistaa, mihin keräämiämme tietoja käytetään, kenellä on oikeus käyttää keräämiämme tietoja ja miten tiedoille käy, jos palvelun tuottaminen loppuu tai käyttäjä haluaa lopettaa palvelun käytön. Verkkopalveluiden käyttö perustuu usein joko käyttöehtoihin tai sopimuksiin. Käyttäjän on muistettava, että hän on sitoutunut noudattamaan ehtoja – tietämättömyyteen ei voi myöhemmin vedota. Samanaikaisesti palveluntarjoajalle ehdot toimivat väylänä kertoa käyttäjälle palvelun toiminnasta. Käyttöehdoilla palveluntarjoaja ei voi kuitenkaan toteuttaa laissa säädettyä velvollisuuttaan informoida käyttäjää tämän lainmukaisista oikeuksista.

KÄYTTÄJÄN TULEE lisäksi aina varmistaa, onko hänellä oikeus kerätä ja tallentaa tietoja toisista henkilöistä ja julkistaa niitä. Rajoittavatko myös tekijänoikeudet tietojen keräämistä ja hyödyntämistä tietoverkossa? Erityisesti taloudelliselta tai historialliselta arvoltaan merkityksellisten tai arkaluonteisten tietoaineistojen osalta kannattaa myös selvittää, miten niitä pääsee käsittelemään erilaisissa tiedontallennuspalveluissa sen jälkeen, kun käyttäjä kuolee, ja toisaalta, voiko käyttäjä estää esimerkiksi arkaluonteisten tietojen luovuttamisen palvelusta hänen omaisilleen kuolemansa jälkeen.

KEHITETTÄESSÄ YHTEISKUNTAAMME digitaalisten palveluiden varaan on oikeudellisen sääntelyn pysyttävä mukana kehityksessä. Tulkinnanvarainen tai vanhentunut sääntely voi johtaa siihen, että erilaisia palveluinnovaatioita ei voida toteuttaa. Toisaalta kehitystyössä on huomioitava perusoikeuksien toteuttaminen, vaikka sääntelyä kehitettäisiinkin digitalisaatiota ajopuuna käyttämällä.

Kirjoittajat ovat laatineet selvityksen Mikkelin ammattikorkeakoulun Digitalia-hankkeelle Kansalaisarkistoon liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista.