Avainsana: lakimies

Julkaistu

Kirjoitus- ja kirjoittajatrendit suomalaisissa oikeustieteellisen alan aikakauslehdissä

 

 

 

Mika Sutela (HTM, OTT) toimii tutkijatohtorina oikeustieteiden laitoksella.

Tieteellisten artikkelien määrä on pysynyt melko vakaana suomalaisissa oikeustieteellisen alan aikakauslehdissä viime vuosina. Lehtiin kirjoitetaan tyypillisesti yksin ja useimmiten kirjoittajana on mies. Tämä käy ilmi analyysistä, jossa tarkastelun kohteena oli kolmen suomenkielisen oikeustieteellisen alan lehden (Defensor Legis, Lakimies ja Oikeus) kirjoitukset vuosina 2015–2017. Oikeustieteissä tutkimuksen tekeminen on ennen kaikkea kirjoittamista.Oikeustieteen kentällä on tieteellisestä kirjoittamisesta keskusteltu vähänlaisesti. Kuten Mirjami Paso on todennut, tieteellisen kirjoittamisen luonteesta ja ulottuvuuksista tulisikin keskustella huomattavasti entistä enemmän.

Tässä kirjoituksessa selvitän viimeaikaista kirjoitus- ja kirjoittajatilannetta Suomessa julkaistavien oikeustieteellisen alan aikakauslehtien osalta. Tarkasteltavien lehtien ilmestymiskerrat vaihtelevat siten, että Oikeus ilmestyy neljästi ja Lakimies sekä Defensor Legis kuudesti vuodessa. Lakimiehessä on kaksi kertaa vuodessa kaksoisnumero.

Defensor Legisillä ja Lakimies-lehdellä oli vuosina 2015–2017 keskimäärin yli 80 kirjoittajaa, ja Oikeus-lehdellä reilut 50. Lukumäärissä ei ole huomioitu sitä, että kirjoittajilla voi olla useita julkaisuja samassa aikakauslehdessä tarkasteluajanjakson aikana. Myöskään Oikeus-lehden kirjoittajamäärässä ei ole huomioitu päätoimittajia, jotka kirjoittavat yhdessä pääkirjoituksen jokaiseen numeroon. Vuonna 2017 Lakimies-lehdellä oli edellisvuosia vähemmän kirjoittajia. Defensor Legisillä kirjoittajamäärät ovat viime vuosina olleet hienoisessa laskussa ja Oikeus-lehdellä puolestaan kasvussa. Artikkelien määrä sen sijaan on pysynyt melko vakaana kaikissa aikakauslehdissä. Kaiken kaikkiaan vuosittain on julkaistu keskimäärin lähes sata artikkelia. Oikeus-lehdessä on ollut vuosittain karkeasti noin 15 artikkelia, Lakimies-lehdessä 30 ja Defensor Legisissä 50. Mukana luvuissa ei ole katsauksia, kirjallisuusesittelyjä, lyhyempiä kirjoituksia eikä DL:n artikkeleita eurooppaoikeudesta.

Artikkeleista yksinkirjoitettuja oli kaiken kaikkiaan noin 84 prosenttia. Defensor Legisissä yksinkirjoitettuja artikkeleita oli 89 prosenttia, Oikeus-lehdessä 73 prosenttia ja Lakimiehessä 81 prosenttia. Useamman kirjoittajan artikkeleista noin 77 prosenttia oli kahden kirjoittajan tekstejä. Oikeus-lehdessä vain 42 prosenttia yhteisartikkeleista oli kahden kirjoittajan artikkeleita.

Kirjoittajista naisia oli hieman yli kolmannes (36 %). Selkeästi naisvoittoisin kirjoittajakunta oli Oikeus-lehdellä, jonka kirjoittajista noin puolet (n. 51 %) oli naisia. Lakimiehen ja Defensor Legisin välillä ei naisten osuuksissa ollut suurta eroa (n. 34 vs. 29 %). Molemmissa lehdissä naisten osuus tosin on kasvanut. Vuonna 2015 Defensor Legisiin kirjoittaneista naisia oli 24 prosenttia, kun vuonna 2017 vastaava luku oli noin 36 prosenttia, ja vastaavasti Lakimieheessä naisia kirjoittajista vuonna 2015 oli noin 30 prosenttia ja vuonna 2017 noin 38 prosenttia. Huomionarvoista on se, että Lakimiehen kaksoisnumeroissa naiskirjoittajien osuus oli tavallista suurempi (44%). Yhteisartikkelit eri sukupuolten välillä olivat suhteellisesti harvinaisimpia Defensor Legisissä, jossa 65 prosentissa yhteisartikkeleista kirjoittajat olivat samaa sukupuolta. Lakimies- ja Oikeus-lehdessä noin joka toisessa yhteisartikkeleista kirjoittajat olivat samaa sukupuolta. Yleisen tason havainto on se, että jos mies toimi ykköskirjoittajana, suurimmassa osassa (68 %) myös muut kirjoittajat olivat miehiä, mutta jos sen sijaan nainen toimi ykköskirjoittajana, toinen kirjoittajista (tai useamman muun kirjoittajan joukossa) oli tyypillisesti mies (57 %).

Oheisesta kuvasta havaitaan, että tieteellisten artikkelien ensimmäisistä (yksinkirjoitettu artikkeli tai yhteisartikkelin ensimmäinen kirjoittaja) kirjoittajista Defensor Legisissä vain noin neljännes (26 %) oli naisia, kun taas Lakimies- ja Oikeus-lehdessä naisia oli noin puolet. Luvut ovat lähes samoissa, jos tarkastellaan kaikkia tieteellisten artikkeleiden kirjoittamisessa mukana olleita kirjoittajastatuksesta (ensimmäinen, toinen/viimeinen) riippumatta.

Defensor Legis poikkeaa Lakimies- ja Oikeus-lehdestä siltä osin, että siinä ilmestyneiden yhteisartikkeleiden toisista tai kolmansista eli ts. viimeisistä kirjoittajasta jopa lähes puolet (44) on ollut naisia. Sitä vastoin Lakimies-lehden yhteisartikkeleiden viimeisistä kirjoittajista vain joka neljäs (25 %) on ollut nainen. Jos lukuja tarkasteltaisiin yleisemmällä tasolla erittelemättä lehtiä, niin naisten osuus ensimmäisistä, viimeisistä, kuten myös kaikista kirjoittajista olisi lähes samalla tasolla, noin 35–40 prosenttia.

Westin ja kumppanit havaitsivat tutkimuksessaan muun muassa, että miehet olivat tyypillisesti edustettuina arvostettujen ensimmäisten ja viimeisten kirjoittajien joukossa. Tämän tarkastelun perusteella tilanne suomalaisten oikeustieteellisten aikakauslehtien osalta samankaltainen etenkin viimeisten kirjoittajien osalta.

Kuva: Naisten osuus (%) eri kirjoittajastatuksista ja kaikista kirjoittajista kolmessa suomalaisessa eri oikeustieteellisen alan aikakauslehdessä julkaistuissa tieteellisissä artikkeleissa vuosina 2015–2017.

Kaijus Ervasti tarkasteli tieteellistä oikeustieteellistä vaikuttavuutta ja vaikutusvaltaa tiedeyhteisössä tutkimalla artikkeleita ja niiden kirjoittajia yleisoikeustieteellisissä lehdissä (LM, DL, Oikeus ja JFT) vuosina 2001–2010. Hän totesi, että kirjoitusten laatu ja syvällisyys vaihtelevat erittäin paljon näiden lehtien ja kirjoittajien välillä. Vaikka yleisoikeustieteellisten lehtien eroavaisuudet ovat kaventuneet viime vuosikymmenten aikana, lehdillä on varsin erilainen profiili. Ervastin tutkimuksen mukaan Lakimies on monipuolisin ja teoreettisin lehti. Oikeus-lehti puolestaan on monitieteisemmin suuntautunut. Defensor Legisin kirjoitukset ovat muita lehtiä käytännönläheisempiä. Juristipiireissä Lakimies-lehteä on perinteisesti pidetty arvostettuna lehtenä. Lakimies-lehden kirjoittajakunnassa on tutkijoita, myös professoreita. Oikeus-lehden kirjoittajakunta koostuu pääosin tutkijoista. Lehteen kirjoittavat erityisesti nuoret tutkijat. Defensor Legisin kirjoitttajista puolestaan suurin osa on juristeja akateemisen ympäristön ulkopuolelta, erityisesti asianajajia.

Michael McCarthyn tutkimuksessa tarkasteltiin viittaamista ja kirjoittamista ekologian alalla noin 2 800:n kirjoituksen pohjalta vuosina 2007–2013 julkaistussa seitsemässä aikakauslehdessä. Yli 8 100:n kirjoittajan sukupuoli oli tunnistettu nimien ja internethakujen perusteella. Naisia ensimmäisistä kirjoittajista oli kolmannes (33 %), mutta viimeisistä kirjoittajista vain viidennes (20 %). Naisten osuus kirjoittajakunnasta vaihteli aikakauslehtien mukaan. Vähiten naisia esiintyi viitatuimmissa, ”vaikuttavimmissa” lehdissä. Naiset olivat miehiä useammin kirjoittajana toisen naisen kanssa. Tämä havainto on ristiriidassa nyt suomalaisista aikakauslehdistä tehtyjen havaintojen kanssa.

Kaikkien kolmen lehden kirjoitukset ja kirjoittajat käytiin läpi Edilex-lakitietopalvelussa.

Mika Sutela

Tutkijatohtori, OTT

Lähteet
Ervasti, Kaijus, Lakimiehet kirjoituspöydän äärellä – kirjoittaminen oikeustieteellisissä lehdissä. Lakimies 2/2012, s. 219–237.

Ervasti, Kaijus, LAKIMIES, OIKEUS, YHTEISKUNTA – Oikeus yhteiskunnallisena käytäntönä. Edita Publishing Oy 2017.

McCarthy, Michael, Statistical models of gendered patterns of citation and authorship in ecology. Abstract. ISEC, International Statistical Ecology Conference. University of St Andrews, 2nd– 6thJuly 2018. <https://www.eventsforce.net/standrews/frontend/reg/absViewDocumentFE.csp?documentID=2672>.

Paso, Mirjami, Kirjoitanko, koska muuta en voi? Tieteellisestä kirjoittamisesta ja sen opettamisesta. Oikeus 3/2010, s. 299–310.

West, Jevin D. – Jacquet, Jennifer – King, Molly M. – Correll, Shelley J. – Bergstrom, Carl T., The Role of Gender in Scholarly Authorship. PLoS ONE 8(7) 2013. <https://doi.org/10.1371/journal.pone.0066212>.

Julkaistu

Juristin identiteettikriisi

oskari_edustavampi2Oskari Korhonen

Kirjoittaja on oikeustieteen ylioppilas ja työskentelee muun muassa viestintä- ja markkinointiavustajana sekä tutkimusavustajana Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.

HELSINGIN YLIOPISTON siviilioikeuden professori Heikki Halila karsinoi tuoreimmassa Lakimiesuutiset-lehdessä (”Ja me juristit nauroimme niin”, Lakimiesuutiset 7/2016, s. 15) oikeustieteilijöitä pohjatutkintonsa perusteella pappeihin ja lukkareihin. Halila päättää oikeustieteellisiä yliopistotutkintoja käsittelevän tekstinsä seuraavasti:

”Olen kiinnittänyt Ville Pöngän kanssa Lakimies-lehdessä kuluvana syksynä huomiota siihen, että oikeustieteen tohtorin tutkinnon voi suorittaa vailla lakimieskoulutusta oleva henkilö. Asianomainen ei kuitenkaan tämän kautta tule lakimieheksi. Olemme ehdottaneet, että tutkinto olisi tässä tapauksessa filosofian tohtori sekaannuksen välttämiseksi. Sellaista syntyykin, kun oikeustieteellisessä tiedekunnassa väitellyt hallintotieteen maisteri käyttää puheessaan ilmaisua ”me juristit”. Tämä tuo mieleen vanhaa kaskun: lukkarit olivat koolla iloisissa merkeissä, ja lopuksi me papit nauroimme niin.”

HALILAN VERTAUS on herättänyt närää ainakin Twitterissä, jossa esimerkiksi Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani, rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio twiittasi huomauttaen, että ”Ei todellakaan ole tätä päivää dissata oikeustieteen alalle muulla pohjatutkinnolla ponnistaneita.” Nuotion ja muiden oikeustieteilijöiden kipakka suhtautuminen Halilan kaskuun muistuttaa siitä, että asioilla, joilla voi olla merkitystä ammatillisen edunvalvonnan näkökulmasta, ei tarvitse eikä tässä tapauksessa saa olla merkitystä tieteen saralla. Oikeustieteellisessä tutkimusyhteisössä jako pappeihin ja lukkareihin on tarpeetonta ja yksinkertaisesti mautonta.

MIKÄ ON se vaara, joka ”sekaannuksesta” seuraa? Onko työnantajilla nykytilanteessa aidosti vaikeuksia selvittää työnhakijoiden kelpoisuus mahdollisista sekaannusta aiheuttavista tohtorintutkinnoista huolimatta erityisesti sellaisia virkoja täytettäessä, joihin on vaatimuksena nimenomaisesti oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto (eli OTM-tutkinto, joka yliopistolain (558/2009) 37 §:n 4 momentin mukaan edelllyttää ensin suoritettua oikeusnotaarin tutkintoa)? Sen sijaan, että tiedemaailma velvoitettaisiin tekemään tieteeseen perustumatonta karsinointia, olisi asianmukaisinta pitää kirkkaana sekä omassa että muiden mielessä, että oikeustieteen tohtorin tutkinto on luonteeltaan tieteellinen tutkinto, eikä tuota – eikä sen ole tarkoitustaan tuottaa – pätevyyttä sellaisiin virkoihin, joissa kelpoisuusvaatimuksena on edellä mainittu oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto. (1)

PYRKIMYS SÄILYTTÄÄ juristi-termi yksinomaan yhden tietyn tutkinnon suorittaneiden käytössä herättää kysymyksen Halilan skenaariosta: kun esimerkiksi oikeustieteellisessä tiedekunnassa väitellyt, muun kuin oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut – esimerkiksi kauppatieteiden, valtiotieteiden tai hallintotieteiden maisteri (2) – haluaa viitata yhteisönä kaikkiin oikeudellisen ajattelun sisäistäneisiin ja oikeutta sen sisäisestä näkökulmasta tarkasteleviin henkilöihin itsensä mukaan lukien, mitä termiä hänen tulisi käyttää? Oikeustieteilijässä on vahva akateeminen vivahde, enkä ole varma, onko se sopiva kattotermi kuvaamaan myös esimerkiksi käytännön lakimiestehtävissä toimivia henkilöitä, joilla ei ole akateemisia intressejä. Opettajakuntaankaan harvemmin viitataan kasvatustieteilijöinä, vaikka he ovat opiskelleet kasvatus- tai käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa ja tehneet opinnäytetyön verran tieteellistä tutkimusta. Lainoppineet ja oikeusoppineet (laki- ja oikeusprofessoreista puhumattakaan) voisi jatkossakin jättää vain iltapäivälehdistön otsikkoihin.

JURISTI- JA lakimies-termejä käytetään melko vakiintuneesti toistensa synonyymeina. Termeillä on kuitenkin myös eronsa: harva työskentelee yksinomaan juristi-nimikkeellä, mutta lakimies on myös yleinen ammattinimike, kuten ”asiantuntija” tai ”sihteeri”. Juristi tai lakimies eivät kuitenkaan ole suojattuja ammattinimikkeitä, kuten esimerkiksi asianajaja. Tämän vuoksi lakimies-nimikkeellä tai lakimiestehtävässä (mahdollisesti erikoisalaa kuvaavalla etuliitteellä varustettuna esimerkiksi ympäristölakimies tai hankintalakimies) voi toimia ja toimii myös muita kuin oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita henkilöitä. Tämä on mahdollista siitä huolimatta, että osa perinteisistä lakimiestehtävistä, kuten syyttäjä, asianajaja tai tuomari on varattu vain oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon tutkinnon suorittaneille (3).  Viralliset ja epäviralliset kelpoisuusvaatimukset muuttuvat jatkuvasti julkisten ja yksityisten työnantajien tarpeiden mukaisesti: esimerkiksi hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta (HE 121/2016 vp) esitetään, ettei useimpiin ylempiin poliisivirkoihin (pois lukien poliisilakimiehen virka) vaadittaisi enää oikeustieteen ylempää korkeakoulututkintoa, vaan ylempää korkeakoulututkintoa. Yksityiset työnantajat ovat olleet vapaampia päättämään tehtäväkohtaisesti omista kelpoisuusvaatimuksistaan, mikä on näkynyt joustavuutena tutkintojen suhteen.

ONGELMAN YDIN on tässä: haluammeko juristi-termin kuvaavan tulevaisuudessa tiukasti muodollista koulutustaustaa vai kenties syvällisemmin ajattelutapaa ja tosiasiallista osaamista? Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että paremman puutteessa ”juristi” on mitä mainioin termi kuvaamaan tutkintoriippumattomasti sellaista kyvykästä ihmistä, joka on saanut pintapuolista syvällisempää oikeudellista koulutusta, hallitsee lainopin ja kykenee keskustelemaan oikeudesta sen sisäisestä näkökulmasta oikeustieteen terminologiaa ja oppeja hyödyntäen. Monen KTM-, VTM- tai HTM-tutkinnon yhteydessä on mahdollista lukea juridiikkaa lähes tai tismalleen yhtä paljon kuin OTM-tutkinnossa ja saavuttaa tosiasiallisesti jopa yhtä syvällinen oikeustieteellisen osaamisen taso. Historiallisestikin olisi kovin kummallista sitoa juristi-termin käyttö yksinomaan tietynlaisen yliopistollisen tutkinnon suorittamiseen juridisen ajattelutavan ja osaamisen asemesta. Olisi suorastaan vähättelevää olla kutsumatta juristiksi henkilöä, joka on toiminut lakimiestehtävissä ennen yliopistolaitoksen syntyä.

 

1) Oikeustieteellisen alan ylempi korkeakoulututkinto on Suomessa nykyisin myös kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto (MICL, Master of International and Comparative Law). Se ei kuitenkaan tuota kelpoisuutta esimerkiksi syyttäjäksi, asianajaksi tai tuomariksi. Muun muassa näiden tehtävien kelpoisuusvaatimuksena on tämän kirjoituksen kolmannessa alaviitteessä mainittujen säännösten mukaan ”muu oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto”. Tässä kirjoituksessa oikeustieteen ylemmällä korkeakoulututkinnolla viitataan muuhun kuin MICL-tutkintoon.

2) Oikean kirjoitusasun leviämisen edistämiseksi huomautettakoon, että toisin kuin Halilan tekstistä voi saada käsityksen, suomalaisissa yliopistoissa ei voi suorittaa hallintotieteen maisterin tutkintoja. Oikea tutkintonimike kirjoitetaan monikossa, kuten myös muut yhteiskuntatieteellisen koulutusalan tutkinnot: hallintotieteiden, yhteiskuntatieteiden, valtiotieteiden. Oikeustieteellisellä alalla vastaava tutkintonimike on kuitenkin yksikössä: oikeustieteen maisteri.

3) Ks. syyttäjien osalta syyttäjälaitoksesta annetun lain (439/2011) 13 ja 21 § ja valtioneuvoston syyttäjälaitoksesta antaman asetuksen (1390/2011) 4 §:n 2 momentti, asianajajien osalta asianajajista annetun lain (496/1958) 3 §:n 1 momentin 2 kohta ja tuomarien osalta tuomareiden nimittämisestä annetun lain (205/2000) 11 §.