Kriminologia tuo tieteen mukaan rikollisuudesta käytävään keskusteluun
Miikka Vuorela Kirjoittaja opettaa kriminologiaa oikeustieteiden laitoksella. HARVA ASIA kiehtoo ihmistä yhtä paljon kuin rikos ja rangaistus. Vuodesta toiseen dekkarikirjat ja rikossarjat ovat erittäin suosittuja ja uutisista voi päivittäin lukea mitä erikoisimmista rikostapauksista. Suurimmista jutuista tulee koko kansan seuraamia mediailmiöitä, joita puidaan vielä vuosikymmenten päästäkin: ”Kuka murhasi Kyllikki Saaren?” Samalla väkijoukkoihin kohdistuvat mittavat […]
Empiirisen oikeustutkimuksen ja vaikutusten arvioinnin osaajille on kysyntää
Niko Vartiainen Kirjoittaja on lainsäädäntötutkimuksen yliopisto-opettaja. VALTIOSIHTEERI JARI Partanen vieraili lainsäädäntötutkimuksen professori Anssi Keinäsen kutsumana Joensuussa keskustelemassa muun muassa lainvalmistelun kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä. Yleisölle avoin tilaisuus oli myös osa kurssin ”lainsäädäntötutkimuksen perusteet” opetustarjontaa ja Partasta olikin kuuntelemassa kymmenittäin niin opiskelijoita kuin muitakin kuulijoita. Henkilökohtaisesti kiinnitin erityisesti huomiota Partasen näkemykseen, jonka mukaan lakeja […]
Lakien ympäristövaikutusten arvioinnilla oikeutetaan ennalta valittu ratkaisu
Anssi Keinänen Kirjoittaja on lainsäädäntötutkimuksen professori. LAINVALMISTELUSSA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN arviointien tavoitteena näyttää olevan jo ennalta valitun sääntelykeinon oikeuttaminen, ei parhaan keinon löytäminen, kuten lainvalmisteluohjeissa korostetaan. Nykyinen arviointikäytäntö on vastoin hyvän lainvalmistelun periaatteita ja lainvalmisteluohjeita. LAINVALMISTELUSSA VAIKUTUSTEN arvioinnin tavoitteena on osoittaa poliittisille päättäjille eri sääntelyvaihtoehtojen tuottamat hyödyt ja kustannukset ja siten auttaa heitä valitsemaan paras keino […]
Yhteistutkimuksella lisäarvoa myös oikeustieteeseen
Anssi Keinänen – Miikka Vuorela OIKEUSTIEDE ON perinteisesti ollut tieteenala, jonka piirissä tutkijat ja professorit kirjoittavat yksin. Toisin on esimerkiksi luonnontieteissä ja lääketieteessä, joissa yhdellä artikkelilla saattaa olla satoja, jopa tuhansia kirjoittajia. Suomalaisessa mittakaavassa tieteellisellä artikkelilla on usein kahdesta viiteen kirjoittajaa. Oikeustieteissä yhteistutkimus on kuitenkin vierasta. Yhtenä perustavana syynä lienee lainopillisen metodin luonne, jossa tutkija […]