Tag Archives: digitaalinen historiatieto

Teknologiakehitys ja sen sääntely eivät ohjaa tulevaisuutta samaan suuntaan

Tommi Oikarinen

Kirjoittaja on projektitutkija oikeustieteiden laitoksella.

TULEVAISUUDEN TEKNOLOGIAKEHITYS tulee muuttamaan nykyistä toimintaympäristöämme useilla eri sektoreilla. Valtiovarainministeriön raportissa ”Pilkahduksia tulevaisuuteen – digitalisaation ja robotisaation mahdollisuudet” (VM 10/2017) toiminnan uudistaminen teknologian tarjoaminen mahdollisuuksien rajoissa – eli digitalisaatio – on nostettu päivän sanaksi. Digitalisaation lisäksi muun muassa robotiikka, keinoäly, puheohjaus sekä virtuaali- tai lisätty todellisuus ovat jo olemassa olevaa arkipäivää, johon yhteiskuntamme toiminnan pitää sopeutua.

TEKNOLOGIAKEHITYKSEN RINNALLA käsitys tiedosta ja sen hallinnasta on myös muuttumassa. Meistä kaikista tallennetaan jatkuvasti valtavia määriä tietoa julkishallinnon rekistereihin, yritysten asiakasjärjestelmiin ja käyttämiemme verkkopalvelujen tietokantoihin. Alaa valtaavana ideologiana My Data (omatieto) muodostaa ihmiskeskeisen lähestymistavan henkilötiedon hallintaan ja käsittelyyn sekä antaa ihmisille oikeuden ja pääsyn heistä kerättyyn dataan. Samalla henkilötiedon yhteiskunnallisen, taloudellisen ja vaihdannallisen arvon nousu luo enenevässä määrin paineita tiedonkäyttörajoitteiden uudelleen pohdinnalle. Omien tietojen hallintaa ja yksityisyyden suojaa koskevien vaatimusten lisäksi tiedon hyödyntämistä vaikeuttaa nykyisin tiedon ja sen hallinnan pirstaleisuus.

PÄÄMINISTERI JUHA Sipilän hallitusohjelma kuvaa tulevaisuuden tavoitetilaksi Suomen kilpailukyvyn rakentumisen korkealle osaamiselle, kestävälle kehitykselle sekä ennakkoluulottomalle uudistamiselle kokeiluja ja digitalisaatiota hyödyntäen. Ohjelmaan sisältyy lisäksi tavoite luoda avoimella datalla ja tietovarantojen paremmalla hyödyntämisellä edellytyksiä uusille liiketoimintaideoille sekä tietoon perustuvan päätöksenteon ja avoimuuden vahvistaminen johtamisen ja toimeenpanon uudis-tamisessa.

TEKNOLOGIAKEHITYKSEN AVULLA tavoitellut uudet toimintamallit ja voimassa oleva sääntely eivät kaikilta osin ohjaa tulevaisuutta samaan suuntaan. Yhteiskunnallemme on tavanomaista, että kansalaisten ja yritysten sekä julkisen hallinnon toimintaa rajataan tuotosten ja toimintatapojen osalta lainsäädännöllä. Teknologiavaihtoehtojen tarjoamien uusien toimintamallien muodostumista saattaa vaikeuttaa palvelu- tai tiedonkäsittelyprosessien liian tarkka normittaminen lain tasolla. Uuden teknologian hyödyntäminen tuo mukanaan myös uusia riskejä, jotka pitää tunnistaa ja ottaa riittävässä määrin hallintaan. Tällöin digitaalisen turvallisuuden keskiöön nousevat toiminnan jatkuvuuden turvaaminen sekä palveluissa käsiteltävän tiedon saatavuus, eheys ja oikeellisuus. Lisäksi uudet teknologiat nostavat esiin myös uusien sääntelykohteiden tarpeen arvioinnin: tarvitaanko tulevaisuudessa esimerkiksi roboteille erityistä lainsäädäntöä?

TULEVAISUUDEN TARPEITA vastaavan sääntelyn kehittämishankkeita on käynnissä sekä kansallisella tasolla että Euroopan unionin laajuisesti. Hallitusohjelman kärkihankkeiden toimeenpanosuunnitelmaan sisältyy tiedonhallintalain valmistelu, jossa selvitetään julkisen hallinnon tiedonhallintaa koskevan sääntelyn ja tiedonhallintakäytäntöjen nykytilaa ja kehittämistarpeita sekä arvioidaan, onko eri hallinnonaloilla syntynyt julkisuuslain kanssa tarpeetonta tai päällekkäistä tiedonhallintaa koskevaa erityislainsäädäntöä.

EUROOPAN UNIONIN tietosuojalainsäädäntö uudistui, kun yleinen tietosuoja-asetus tuli voimaan 24. toukokuuta 2016. Tietosuoja-asetusta sovelletaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen 25. toukokuuta 2018 alkaen, jolloin henkilötietojen käsittelyn on oltava tietosuoja-asetuksen mukaista. Tietosuoja-asetuksen tarkoituksena on ajantasaistaa tietosuojaa koskevaa sääntelyä, jotta voidaan vastata teknologian kehitykseen ja globalisaatioon liittyviin henkilötietojen suojaa koskeviin haasteisiin sekä lisätä henkilötietojen käsittelyn avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä vahvistaa rekisteröityjen oikeuksia valvoa henkilötietojensa käsittelyä.

UUSIEN TEKNOLOGIOIDEN ja niitä koskevien reunaehtojen ja rajoitteiden ymmärtäminen ja soveltaminen edellyttää uudenkaltaista osaamista. Valtionhallinnossa tehdyssä ”Digitalisaation vaatimat osaamiset valtiolla” -kyselyn tulosten perusteella tulevaisuudessa kaikilta työntekijöiltä vaadittavaksi perusosaamiseksi kuuluvat muun muassa digitaalisten palvelujen ja työvälineiden käyttö sekä ymmärrys digitalisaation vaikutuksista omaan toimintaan ja toimintaympäristöön sekä riskienhallinta. Näiden osaamisvaatimusten yhden keskeisen perustan muodostaa ymmärrys tiedonhallintaa ja tietoteknologiaa koskevasta sääntelystä.

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON oikeustieteiden laitos järjestää keväällä 2017 opintojakson tietoteknologiaoikeudesta (5311317 J: Tietoteknologiaoikeus, 5 op). Opintojakson tavoitteena on muodostaa osallistujille tuntemus tietoteknologiaoikeudesta ja tietohallintoa koskevasta sääntelystä sekä tietoteknologian käytöstä oikeudellisessa toiminnassa. Opintojaksolle ilmoittautumisaika umpeutuu helmikuun lopussa. Opintojakso on seminaarikurssi, jonka sisältö vaihtelee osallistujien mielenkiinnon mukaan. Tervetuloa!

Digitaalinen historiatieto säilyy jälkeesi – mutta kuka sitä hallinnoi?

 

 

 

Denis Galkin, Tomi Voutilainen

Galkin on projektitutkija ja Voutilainen julkisoikeuden professori (erityisesti sähköinen hallinto ja informaatio-oikeus) Itä-Suomen yliopistossa.

KÄYTÄMME SÄHKÖPOSTIA, pikaviestipalveluita ja sosiaalisen median palveluita päivittäin. Tietoverkon käytöstä syntyy jokaiseen meistä yhdistettävissä olevia henkilötietoja, joiden käsittely on suojattu tietosuojalainsäädännössä. Tietosuojaan liittyvät kysymykset kattavat kaiken tietoverkossa tapahtuvan tietojenkäsittelyn: Euroopan unionin tuomioistuimen tuoreessa ratkaisussa (C-582/14, 19.10.2016) dynaamisen IP-osoitteenkin katsottiin voivan täyttää henkilötiedon määritelmän.

SE, MITÄ teemme tietoverkossa, on osa digitaalista historiatietoamme. Viime vuosien aikana on tehty erilaisia aloitteita digitaalisen historiatietomme säilyttämiseksi tulevaisuuden tarpeita varten erillisissä digitaalisen tiedon tallennuspalveluissa. Tietojemme tallentamiseen ja hyödyntämiseen liittyy yksityiselämän suojaa koskevia perusoikeuskysymyksiä: miten tällaisissa palveluissa toteutetaan henkilötietojen, luottamuksellisen viestinnän ja omaisuuden suoja? Tietoa kertyy paitsi meistä itsestämme, mutta myös viestintämme muista osapuolista: sukulaisista, työkavereista, ystävistä ja asiakkaista.

HISTORIATIETOJEN SÄILYTYSTARPEET ovat lähtökohtaisesti omiamme, mutta niille voi syntyä myös muita käyttötarpeita esimerkiksi tutkimustarkoituksessa. Lähetetyt ja vastaanotetut digitaaliset viestit osoittautuvat ulkopuolisesta tutkijasta mielenkiintoiseksi, jos viestien lähettäjä tai vastaanottaja on ammattinsa puolesta kiinnostava henkilö: esimerkiksi taiteilijoiden ja poliittisten päättäjien kirjeenvaihto on aina ollut perinteisessä, paperisessa muodossaankin tutkijoiden kiinnostuksen kohteena. Niin ikään toimittajien ammatissa kertyy tietoaineistoa, josta voi olla iloa media- tai historiantutkijoille. Myös tutkijoille itselleen voi syntyä merkittäviä digitaalisia tietoaineistoja tutkimuksen tekemisen yhteydessä, jotka vuorostaan kiinnostavat muita tutkijoita.

TYYPILLISESTI ULKOPUOLISTEN mielenkiinto kasvaa syntyneeseen historiatietoon, kun viestin lähettäjä tai vastaanottaja kuolee. Suomalaisessa sääntelyssä ei ole selvää, millaisia mahdollisuuksia sivullisilla on digitaalisiin historiatietoihin tai missä asemassa kuolleen henkilön perilliset ovat digitaalisen jäämistön suhteen. Digitaaliseen jäämistövarallisuuteen liittyviä kysymyksiä selvitettiin muutama vuosi sitten, mutta mitään näkyviä kestävällä pohjalla olevia toimenpiteitä selvityksen pohjalta ei ole tehty, ainoastaan Viestintäviraston tulkinnanvarainen kirje teleyrityksille, joka sekään ei varsinaisesti perustunut selvityksen tuloksiin.

VAINAJAN ELINAIKANA syntyneiden viestintätietojen luottamuksellisuudesta on käyty jonkin verran keskustelua valiokunnissa tietoyhteiskuntakaaren (221/2013) eduskuntakäsittelyn yhteydessä (PeVL 18/2014 vp ja LiVM 10/2014 vp). Valiokunnissa kritisoitiin tietoyhteiskuntaakaaren hallituksen esitystä, jonka mukaan vainajan perillisten on katsottu tulevan yleisseuraannon perusteella vainajan henkilökohtaisten sähköisten viestien osalta viestinnän osapuoliksi vainajan sijaan. Perustuslakivaliokunta totesikin, että olennaista on, että vainajan viestintää koskevalla sääntelyllä saattaa olla vaikutuksia myös muiden henkilöiden yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin salaisuuden suojan kannalta. Valiokunta piti perusteltuna, että tätä kysymystä selvitetään jatkossa erikseen osana asian jäämistöoikeudelliset erityispiirteet huomioon ottavaa kokonaisarviointia. Liikenne- ja viestintävaliokunta tyytyi puolestaan mietinnössään (LiVM 10/2014 vp) kannustamaan henkilön sähköisessä muodossa olevan omaisuuden oikeudellisen aseman selvittämiseen nykyisen oikeustilan selkeyttämiseksi. Parlamentaarisesta kannustuksesta huolimatta lainvalmistelusta vastaavat ministeriöt eivät ole saaneet näkyviä tuloksia aikaan, vaikka digitalisaatio on nykyisenkin hallituksen yksi kärkihankkeista.

KÄYTTÄESSÄMME ERILAISIA palveluita meidän tulisi aina varmistaa, mihin keräämiämme tietoja käytetään, kenellä on oikeus käyttää keräämiämme tietoja ja miten tiedoille käy, jos palvelun tuottaminen loppuu tai käyttäjä haluaa lopettaa palvelun käytön. Verkkopalveluiden käyttö perustuu usein joko käyttöehtoihin tai sopimuksiin. Käyttäjän on muistettava, että hän on sitoutunut noudattamaan ehtoja – tietämättömyyteen ei voi myöhemmin vedota. Samanaikaisesti palveluntarjoajalle ehdot toimivat väylänä kertoa käyttäjälle palvelun toiminnasta. Käyttöehdoilla palveluntarjoaja ei voi kuitenkaan toteuttaa laissa säädettyä velvollisuuttaan informoida käyttäjää tämän lainmukaisista oikeuksista.

KÄYTTÄJÄN TULEE lisäksi aina varmistaa, onko hänellä oikeus kerätä ja tallentaa tietoja toisista henkilöistä ja julkistaa niitä. Rajoittavatko myös tekijänoikeudet tietojen keräämistä ja hyödyntämistä tietoverkossa? Erityisesti taloudelliselta tai historialliselta arvoltaan merkityksellisten tai arkaluonteisten tietoaineistojen osalta kannattaa myös selvittää, miten niitä pääsee käsittelemään erilaisissa tiedontallennuspalveluissa sen jälkeen, kun käyttäjä kuolee, ja toisaalta, voiko käyttäjä estää esimerkiksi arkaluonteisten tietojen luovuttamisen palvelusta hänen omaisilleen kuolemansa jälkeen.

KEHITETTÄESSÄ YHTEISKUNTAAMME digitaalisten palveluiden varaan on oikeudellisen sääntelyn pysyttävä mukana kehityksessä. Tulkinnanvarainen tai vanhentunut sääntely voi johtaa siihen, että erilaisia palveluinnovaatioita ei voida toteuttaa. Toisaalta kehitystyössä on huomioitava perusoikeuksien toteuttaminen, vaikka sääntelyä kehitettäisiinkin digitalisaatiota ajopuuna käyttämällä.

Kirjoittajat ovat laatineet selvityksen Mikkelin ammattikorkeakoulun Digitalia-hankkeelle Kansalaisarkistoon liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista.