Tag Archives: yhteistutkimus

Yhteistutkimuksella lisäarvoa myös oikeustieteeseen

Anssi Keinänen – Miikka Vuorela

OIKEUSTIEDE ON perinteisesti ollut tieteenala, jonka piirissä tutkijat ja professorit kirjoittavat yksin. Toisin on esimerkiksi luonnontieteissä ja lääketieteessä, joissa yhdellä artikkelilla saattaa olla satoja, jopa tuhansia kirjoittajia. Suomalaisessa mittakaavassa tieteellisellä artikkelilla on usein kahdesta viiteen kirjoittajaa. Oikeustieteissä yhteistutkimus on kuitenkin vierasta. Yhtenä perustavana syynä lienee lainopillisen metodin luonne, jossa tutkija tekee loogisia johtopäätöksiä lakitekstistä.

Anssi Keinänen
Miikka Vuorela

 

 

 

 

JULKAISEMME MARRASKUUSSA Oikeus-lehdessä yhteistutkimuksen koskien kansalaisten kuulemista säädösvalmistelussa, jonka kirjoittamiseen on osallistunut kolme kirjoittajaa, allekirjoittaneet ja Juho Lehtoviita. Mutta millaista on oikeustieteellinen yhteistutkimus ja mitä se vaatii?

YHTEISEN KIRJOITTAMISEN tärkein sääntö on, että kaikkien tutkijoiden täytyy tuottaa tutkimukselle jotain konkreettista hyötyä. Jos kaikkien osallistujien panos on samanlainen, ei tutkimusta olisi tarvinnut tehdä ryhmässä, sillä yksinkin olisi saavuttanut saman lopputuloksen. Yhdessä ei siis kannata kirjoittaa vain, koska se on kivaa – vaikka onhan se mukavaakin tehdä yhdessä töitä!

OPTIMAALISESSA TILANTEESSA tutkijat tuovat tutkimusryhmään omaa erityisosaamistaan ja erilaisia näkökulmia tutkimusaiheeseen. Silloin yksittäinen tutkija pystyy tuottamaan lisäarvoa tutkimukseen ja näin yhteistutkimus voi tuottaa paljon parempia tuloksia kuin mihin kukaan tutkijoista olisi yksin kyennyt. Kysymyksessä voi olla myös ajankäyttöön liittyvä tutkimuksen tekemisen tehostaminen: on järkevää, että esimerkiksi tutkimusavustaja kerää, tulostaa ja luokittelee tutkimusmateriaalia ohjeiden mukaisesti ja vastaavasti pitemmälle ehtineet tutkijat keskittyvät materiaalin jatkoanalysointiin ja tutkimuksen kirjoittamiseen.

TUTKIMUKSEMME EDUSTAA empiiristä oikeustutkimusta eli oikeustieteen tutkimusta määrällisin ja laadullisin menetelmin. Empiria sopiikin erinomaisesti yhteistutkimukseen. Meidän tapauksessamme yksi tutkija toi laadullista menetelmää koskevan osaamisensa, toinen hallitsi tilastollisen tutkimuksen ja kolmas sekä keräsi että luokitteli alustavasti tutkimusaineiston. Lopputuloksena tutkimuksen johtopäätökset perustuivat monipuolisempaan tarkasteluun ja niistä tuli siten luotettavampia. Ilman ryhmää ja sen sisällä muodostuneita ajatuksia tutkimuksesta olisi tuskin koskaan tullut yhtä hyvää.

HALUAMME KANNUSTAA kaikkia oikeustieteen opiskelijoita, joita tiedemaailma kiinnostaa, harkitsemaan yhteistutkimuksen tekemistä – silloin, kun se aidosti hyödyttäisi tutkimusta.