Tag Archives: jatko-opiskelu

Yhteiskuntatieteistä oikeustieteisiin

Outi Ratamäki

Outi_2936

 

 

 

NELJÄ VUOTTA sosiologian opintoja, kahdeksan vuotta ympäristöpolitiikan opintoja ja tutkimusta, viisi vuotta Suomen ympäristökeskuksen tutkijana. Kaiken tämän jälkeen olen päätynyt oikeustieteiden laitokselle projektitutkijaksi. Miten sujuu oikeustiede yliopistossa?  Riippuu siitä minkä roolin milloinkin valitsen. Olen koordinaattori, mutta samalla myös post doc -tutkija, opettaja ja perusopiskelija. Ja kohta ehkä myös jatko-opiskelija. Voisi luulla, että perusopiskelijan rooliin olisi helpointa hypätä, mutta ei se ihan niin mene. On vaikea luopua aiemmista tavoista tehdä töitä ja palata ikäänkuin takaisin opinnäytetyön tasolle. Tutkijana sen sijaan on helppo olla.

MUKAVINTA TÄSSÄ siirtymässä on ehkä ollut paluu yliopistoon: tuntuu, kuin palaisin kotiin. Toisaalta, en kuitenkaan ole kaivannut hajautettua päätösvaltaa. Edellisessä työpaikassa oli kaksi pomoa, lähempi ja ylempi, jotka päättivät kaiken. Nyt on monta proffaa, laitostasoa, tiedekuntatasoa ja yliopiston hallinnon tasoa. Joka tasolla joku haluaa päättää jostain. En aina tiedä, minne kumartaisin.

TIETEENALAN VAIHDOS hämmentää myös. Mielessäni pyörivät kahden viisaan naisen lausahdukset vuosien takaa: professori Leena Koski opetti meille uusille sosiologian opiskelijoille , ettei totuutta ole olemassa. Emerita Pirkko-Liisa Ahponen taas muistutti minua siitä, että sosiologit elävät käsitteissä. Molemmat toteamukset ovat pitkään luonnehtineet suhdettani tietoon ja tutkimukseen. Mutta mitä tekevät oikeustieteilijät? He sopivat. He sopivat, mikä on totta ja mitä jokin käsite tarkoittaa. Siitä tulee sääntö ja pyörittely jää vähemmälle. Tulkintaa tehdään, mutta faktoilla tuntuu olevan siinä iso rooli. Sosiologi ei usko faktojen olemassaoloon. Sen sijaan tulkinta ja tutkimustulokset syntyvät aineiston ja teorian välisestä vuoropuhelusta.

ENTÄ SITTEN ne menetelmät? Havaintojeni mukaan oikeustieteilijät ovat hieman epävarmoja kun puhutaan tutkimusmenetelmistä. Jako aineiston keruu- ja analyysimenetelmiin saa aikaan pitkiä katseita. Eroja tuntuu olevan myös suhteessa yliopiston ulkopuoliseen yhteiskuntaan. Oikeustieteilijöiden suhde moniin yhteiskunnallisiin toimijoihin ja ilmiöihin on välittömämpi kuin monilla yhteiskuntatieteilijöillä. Johtunee siitä, että yhteiskuntatieteilijä usein ikään kuin vierailee yhteiskunnassa aineistonkeruumatkoillaan ja vie sitten aineiston mukaansa työhuoneelleen, jossa teoretisoi sen palasiksi tuottaakseen siitä jälleen jotain yhteiskunnallisesti järkevää. Usein tähän menee aika kauan aikaa: vähänkin teoreettisempien artikkelien julkaisuprosessi kestää helposti pari kolme vuotta. Teoretisointi ja kirjoittamiseen kuluva aika yleensä katkaisee toimivan tai ainakin välittömän jatkoyhteyden aineiston lähteeseen.

AINA KUN tuntuu, etten ole riittävän paljon oikeustieteilijä, koetan muistuttaa itseäni, ettei minun olekaan järkevää pyrkiä täysipäi(väi)seksi oikeustieteilijäksi. Mahdollisuuteni ja vahvuuteni on tulla yhteiskuntatieteilijäksi, jolla on osaamista myös oikeustieteissä. Myös se lohduttaa, että oikeustieteilijät käyvät itse keskustelua siitä, mitä oikeustiede on. Ehkä tällaista yhteiskuntatieteistä tupsahtanutta tutkijaa voi käyttää peilinä niissä pohdinnoissa. Itsetuntoindeksini tuntuu heilahtelevan sen mukaan, kenet satun käytävällä kohtaamaan. Kaikki on kuitenkin opiksi.

Kohtaamisiin siis!