Tiedon murros – akateemisen maailman muutos neoliberalismin alla

Kirjoittaja: Nikolai Dimov, harjoittelija, Karjalan tutkimuslaitos

Tämä blogi käsittelee akateemisen maailman muutosta kilpailuyhteiskunnan ja neoliberalismin vahvistumisen myötä kirjassa Learning Under Neoliberalism (2015). Keskeisimpänä ajatuksena esille nousi muun muassa kilpailun vahvistumisen tuomat epäkohdat sekä opiskelijoitten lisääntyvä yksilöllisyyden ja omaehtoisuuden korostuminen. Näitä ilmiöitä käsiteltiin sekä makro- että mikrotasolla. Makrotasolla käytiin läpi rahoituspolitiikkaa, käytännössä sitä, miten rahat pitäisi kohdistaa. Tässä yhteydessä syntyi suurtakin vastakkainasettelua julkisen ja yksityisen rahoituksen kesken. Julkista rahoitusta puolustavat kokivat osallistumisen ja mahdollisuuksien tasa-arvon tärkeämpänä, kun taas yksityistä rahoitusta tukevat vetosivat tehokkuuden ja ahkeruuden tärkeyteen. Mikrotasolla taas käsiteltiin sitä, miten opiskelijat itse kokivat mahdolliset epäkohdat. Luettuani kirjan huomasin, että asiaa voi pohtia myös suomalaisessa kontekstissa, sillä samat arvomaailmakysymykset ovat keskustelussa esillä myös Suomessa.

Kirja oli moniulotteinen teos, mutta se keskittyi pitkälle akateemisen maailman muutokseen neoliberalismin tuoman murroksen myötä. Kirja esitti puoltavia sekä vastustavia näkemyksiä ja myös näkökantoja, joissa molempia yritettiin yhdistää kompromissinomaisesti. Keskeistä kuitenkin oli se, että akateeminen maailma (niin kuin monet muutkin instituutiot) muuttuvat ajan myötä ja siitä tippuu pois tiettyjä ominaisuuksia ja tiettyjä tulee tilalle. Kyseessä ei siis ole ”vallankumous” vaan pikemminkin murros, joka seuraa aikaansa.

Kirjassa käsiteltiin hyvin laaja-alaisesti vastakkainasettelua siitä pitäisikö opiskelun olla enemmän omaehtoista ja itsenäistä vai pitäisikö olla enemmän osallistavaa ja kollektiivista toimintaa. Omaehtoisemman opiskelun puolesta argumentoitiin muun muassa sillä, että opiskelu on ”jokaisen oma asia”. Lisäksi opiskelun rahoittaminen julkisten varojen kautta nähtiin rahan haaskauksena, sillä kaikki oppilaat eivät ole yhtä tehokkaita tai lahjakkaita. Julkista rahoitusta puoltavat näkemykset taas keskittyivät osallisuuteen, kollektiivisuuteen ja mahdollisuuksien tasa-arvoon. Vastakkainasettelussa ei ollut siis loppujen lopuksi kyse pelkästään pragmaattisista näkemyksistä vaan jopa elämänfilosofiaa käsittelevistä ajatuksista.

Esille nousi myös kapitalismin ja kilpailun vaikutus opiskeluun. Tässäkin yhteydessä mielipiteet jakautuivat jyrkästi, toisaalta kilpailu nähtiin tehokkaana tuloksia tuovana systeeminä ja toisaalta raakana tilana, joka saattaa vaikuttaa jopa vahingollisesti opiskelijoihin. Pragmaattisiakin näkemyksiä tuli esille, suurimmaksi osaksi kollektiivista kantaa puoltavilta tahoilta; yksi keskeinen argumentti oli, että mikäli opiskelijat joutuvat pitämään itse huolta opintojen rahoittamisesta, lisää tämä työtaakkaa ja huolia entisestään ja vaikuttaa lopulta jopa itse opiskelutuloksiin. Omasta mielestäni tämä nousee julkista rahoitusta kritisoivien argumenttien yläpuolelle, sillä julkisesti rahoitettu opiskelu on vähintäänkin varmempaa ja riskittömämpää. Lisäksi tulos on myös keskeinen tekijä tässä yhteydessä, sillä se on vaikeasti määriteltävissä tai jopa ei ollenkaan. Tämä johtuu siitä, että mittari sitä varten on vaikeasti luotavissa. Voikin esittää kysymyksen, että onko kymmenen keskitasoisen oppilaan tulos arvokkaampaa kuin yhden todella lahjakkaan?

Kirja toi monipuolisen ja selkeän kuvan siitä, miten akateeminen maailma muovautuu ajan mukana, huolimatta siitä, että siihen yhteisönä eivät kaikki voi liittyä. Esimerkiksi uskonnolliset yhteisöt saattavat olla eri asia, sillä niissä maailmankuvaa ei jaeta, vaan omaa maailmankuvaa saatetaan puolustaa (joskus jopa väkivaltaisesti). Akateeminen maailma siis yhteisönä on sekä suljettu että avoin, lisäksi se on sekä yksilöllinen että kollektiivinen yhteisö. Tämä tekee siitä interaktiivisen ja heterogeenisen ympäristön, jossa risteytyy monia eri kaavoja ja tavoitteita. Heterogeenisyydestä kertoo jo se miten aiemmin käsitellyt näkemykset siitä, pitäisikö opiskelijoitten kustantaa opiskelunsa vai ei, jakaa jyrkästi mielipiteitä. Tämä vaikuttaisi olevan myös alueellinen kysymys, sillä skandinaavisessa systeemissä rahoitus hoidetaan eri tavalla kuin esimerkiksi amerikkalaisessa systeemissä. Mielenkiintoinen yhteys löytyy myös ympäröivästä yhteiskunnasta, sillä skandinaavisessa systeemissä sosiaaliturva sekä koulutuksen tukeminen ei keskity niin paljon yksityiselle sektorille. Laajemmassa mittakaavassa kyse on siitä, että amerikkalainen systeemi on ”puhdasta” markkinataloutta verrattuna skandinaaviseen systeemiin, jossa kyse on sekataloudesta eli hybridimuodosta. Akateeminen maailma on siis kansainvälinen, mutta samalla paikallinen instituutio, se on kaikkialla mutta ei aina samassa muodossa.

LÄHDE: Hyatt, S., Shear, B. & Wright, S. (2015) Learning under neoliberalism – Ethnogrpahies of governance in higher education. New York – Berghahn books.

Karjala-tutkimus heijastelee aikaansa

Kirjoittaja: Ismo Björn

Kirjoitettu avauspuheenvuoroksi professori Maria Lähteenmäen johtaman Urbaani karjalaisuus -hankkeen paneeliin Missä mennään: Nykypäivän karjalaisuus? 30.5.2022.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli tapahtuma, joka on vaikuttanut myös Karjala-tutkimukseen. Suomalaiset yliopistot katkaisivat tutkimussuhteet rajan taakse ja yhteydenpito supistui yksittäisten tutkijoiden henkilökohtaisten suhteiden varaan. Politiikan uhkakuvat ja turvattomuuden retoriikka ovat omiaan kaventamaan, mutta myös ohjaamaan tutkimusta. Historiajulkisuudessa on jo osin käännytty paluumatkalle kohti kansallista historiakertomusta, jossa Karjala nähdään idän ja lännen taistelukenttänä ja Karjalan historia taistelujen jatkumona.

Valtiollinen historiapolitiikka on poliittista valtapeliä. Karjalan tutkimuslaitoksen perustaminen 1971 oli osa Karjalan henkisen perinteen sitomista Suomeen. Vaikka suurin osa suomalaista Karjalaa oli alueluovutuksissa mennyt, niin Pohjois-Karjala oli jäänyt Suomelle. Pohjois-Karjalan museo oli sodan jälkeen huolehtinut Laatokan Karjalan museaalisesta perinnöstä ja tutkimuslaitos oli puolestaan uusi tiedepoliittinen Karjala-toimija, jonka synty Suomeen pakotti myös Neuvosto-Karjalan toimimaan. Petroskoissa Karjala-tutkimusta vastaavasti vahvistettiin. Sittemmin laitokset avautuivat yhteistyöhön, ensin virallisten valtiollisten sopimusten, sitten tukijoiden ja laitosten omaehtoisen akateemisen kiinnostuksen kautta.  Yhteistyö Suomen ja Venäjän välillä lisääntyi Neuvostoliiton hajottua. Venäjän vaikutus Karjalan määrittelyyn heijastui rajan avautumisen jälkeen vahvana ja sen vaikutus on näkynyt siitä lähtien suomalaisessa Karjala-keskustelussa. Suomalaiset kuulevat rajantakaisten nykyasukkaiden ja tänne muuttaneiden, samalla tavoin karjalaisina itseään pitävien ääntä ja heidän kokemuksiaan. Venäjän Karjalan vaikutuksen seurauksena Karjala on ikään kuin liikkunut itään. Karjalaa ja karjalaisuutta määritellään alueellisesti, kielellisesti ja kulttuurisesti uudelleen. Karjalan kielen esille nosto, samoin kuin ortodoksisen uskonnon painottaminen ovat herättäneen kysymyksen oikeasta karjalaisuudesta myös Suomessa.

Vaikka raja jakaa kaksi itsenäistä valtiota, Euroopan unionia ja Venäjää, tulevaisuudessa NATOa ja Venäjää, se ei ole ylittämätön.  Ukrainan sodasta huolimatta rajan yli risteilevät monimuotoiset verkostot. Asiantuntijuus Karjalasta ei ole sidoksissa siihen maahan, josta asiantuntija sen esittää. Venäjän Karjala-keskustelut ovat osa Suomen Karjala-keskusteluja, osa yhteiskunnallista todellisuutta. Suomessa käyty keskustelu ja tutkimus vaikuttavat vastaavasti rajan toisella puolella käytävään keskusteluun. Sosiaalinen media välittää hetkessä viestit maasta toiseen rajasta välittämättä ja nimenomaan siksi. Kiinteät kontaktit, sukulaiset, erilaiset julkaisut, nettipalstat keskusteluineen, valtiolliset TV-kanavat ja muu sähköinen viestintä hälventävät rajaa samalla, kun sitä niissä rakennetaan.

Kirjat ja niiden teemat kertovat Karjalaa koskevasta julkisesta kiinnostuksesta, rahoituksesta ja tutkimuspolitiikan painotuksista. Tarkastelen tässä viimeisen kahden vuoden aikana Suomessa julkaistuja Karjala-aiheisia kirjoja ja niiden teemoja. Kirjat on valittu UEF-primo-tietokannan mukaan hakusanalla ”Karjala”.  Ukrainan sota ei julkaisuissa vielä näy, sillä tutkimukset ilmestyvät pienellä viiveellä, mutta julkaistut kirjat osoittavat Karjala-tutkimuksen painottumisen 2020-luvulla vahvasti kansallisiin teemoihin. Venäjän ja Suomen suhteissa ja historiapolitiikassa tapahtuneet käänteet näkyvät etenkin syyllisten ja uhrien kansallistamisessa ja erojen rakentamisissa Karjalaa koskevissa tutkimuksissa. Stalinin vainoista on julkaistu runsaasti. Uusia kirjoja ovat Karjalaan kaikonneita. Suomalaisten pakolaisten kohtaloita sukutarinana. (Arto Rinne), Taistelua ja kuolemaa. Neuvosto-Karjalan suomalaiset 1920–30-luvuilla (Irina Takala), Stalinin taivaan alle. Lapsena Yhdysvalloista Neuvosto-Karjalaan (Allan Sihvola) sekä Punakankaan suomalaiset. Teloitus- ja hautapaikka Krasny bor 1937–1938. (Aimo Ruusunen). Tähän ryhmään voi sijoittaa myös uutta venäläistä historiatulkintaa julistavan Sergei Veriginin ja Armas Mahshinin kirjoittaman ja Johan Bäckmanin suomentaman kirjan Itä-Karjalan kansanmurha. Todistusaineisto suomalaisen miehityshallinnon rikoksista ihmisyyttä vastaan jatkosodan aikana 1941–1944. Se kääntää syyllisyys- ja uhriteeman asetelman päinvastaiseksi.

Veriginin ja Mashinin kirjan voisi sijoittaa myös talvi- ja jatkosota-kirjallisuuteen, joka Suomessa elää edelleen vahvana Tästä kertovat kirjat Jatkosota Stalinin kanavalla. Taistelut suomalaisin ja venäläisin silmin (Ari Rautala), Suurhyökkäys Pohjois-Karjalasta 1941. Taistellen takaisin 1944 (Pertti Hakulinen), Operaatio Kaleva. Päämajan kaukopartioiden suurin isku ja sen taustat (Pekka Turunen), Tiedustelijan päiväkirja. Päämajan palveluksessa talvi- ja jatkosodassa (Seeva Vuolle), Kette Lappland. Kaukotiedustelua Vienassa ja Muurmannin rajalla (Hannu Valtonen), Sodan tarinat sekä Rukajärvi 1941–1944 (Jukka Kuhanen). Venäjän sisällissotaan liittyy historia- ja muistelmateos Karjalan kuningas. Eversti P.J. Woods ja brittiläinen interventio Pohjois-Venäjällä 1918–1919.

Karjalan kielen aseman noususta kertovat kirjat Vuokkiniemi aapini (Tatjana Tupini) ja Karjalankieliset rajalla (Pekka Suutari toim.) sekä Ilja Moshikovin väitöskirja NUT-partisiipin käyttö karjalaismurteissa. Karjala-aiheisia väitöskirjoja ovat Moshikovin lisäksi Aarne Ylä-Jussilan teologinen tutkimus Heimo, uskonto ja isänmaa. Kirkollinen kansallistamistoiminta Itä-Karjalassa 1941–1944, Marjatta Aittolan historian väitöskirja Eurooppalaisen kirjallisuuden mielikuva Karjalasta 1700–1812 sekä Chloe Wellsin yhteiskuntamaantieteellinen väitöskirja Vyborg is yours. Meanings and memories of a borderland city amongst young people in Finland. Itä-Suomen yliopiston Karjala-sidoksesta kertoo, että kolme näistä väitöksistä on tehty Joensuussa. Aittolan väitös oli Oulussa.

Tiedejulkaisuja ovat Karjalan jumalat. Uskontotieteellinen julkaisu (Martti Haavio), Rakkaus ei tunne rajoja. Keitä ovat runonlaulajat, äänellä itkijät ja muinaiset tarinan kertojat? (Kaisu Rissanen), Suuri karjalainen piirakkakirja (Pirkko Sallinen-Gimpl), Armahimmat varsisomaset. Vienalaisten naisten kansanpukuja ja elämäntarinoita (Maija Vaara), Pohjois-Karjalan kivet ja kalliot. (Heikki Vesajoki), Laatokka, Suurjärven kiehtova rantahistoria (Maria Lähteenmäki toim.), Karjalan eräperinne. Luovutetun Karjalan metsästyksen ja kalastuksen historia (Tuija Kirkinen ja Kristiina Mannermaa) Matkalla. Kirjoituksia karjalaisen matkailun historiasta (Jani Karhu toim.). Matkoihin kiinnittyvät myös Jonna Saarron Retkipaikka. Seikkailija kauneimmissa maisemissa sekä Saara Finnin uudelleen julkaistut Viipurin matka 1900 ja Seminaarista paluu 1906.

Karjalan eri alueista erityisen kiinnostuksen kohteena on ollut Viena, josta ovat 2020-luvulla ilmestyneet Pekka Vaaran kirja Viena 1919–1922. Kun neuvostovalta tuli Karjalaan, Kulttuurikuvia Vienasta ja Petsamosta (Unto Martikainen), Kainuun vienalaiskylät (Metropoliitta Panteleimon toim.) Elämää Vienan kylissä 1860-luvulla, Pavel Tsubinskin Karjalan tilastollinen ja kansatieteellinen katsaus (Pavel Tsubinski) ja Elämäni polku. Sombajärven kylän istorija sekä muisselmie miun eloksesta (Sandra Stepanova). Tähän voi liittää myös aikakauslehti Karjalan Heimon historian Sielunpaloa ja toimintaa. Karjalan Heimon sata vuosikertaa (Toni Saarinen toim.)

Luovutetun Karjalan kunnista Viipurista on ilmestynyt kaksi teosta: Jalmari Lankinen. Arkkitehti ja valokuvaaja Viipurista (Miikka Kurri ja Anne Tahvanainen) sekä Diasporan Viipuri. Muistojen kaupunki sotien jälkeen (Satu Grűnthal). Sortavalan historiaa käsittelee Tapio Hämysen ja Hannu Itkosen Sortavala muistojen ja mustelmien kaupunki. Raudusta tuli Markku Vauhkosen Muistojen Rautu. Evakkoteemaan liittyy kirjat Evakkotarinoita (Seppo Rapo). Muita teoksia ovat Muistojen Terijoki elää Teri-säätiössä. Teri-saätiö 70 vuotta (Kristiina Ijäs).  Kukkuu se käk pääkaupunkseuvuulkii. Pääkaupungin valkjärveläiset ry. 1961–2020 (Aimo Inkiläinen),

Aatteiden paloa Ruskealan pitäjässä, Yhdistystoimintaa Laatokan Karjalan Ruskealassa säädyistä tasavaltaan (Kari Selkimo) ja Kansanopiston tie Jaakkimasta Ruokolahdelle. Jaakkiman kristillinen opisto 1929–2017(Jouko Siitonen).

Näistä 2020-luvun kahden ensimmäisen vuoden aikana ilmestyneistä kirjoista paljastuvat Karjala-teeman perinteet, mutta myös trendit. Karjala on aina aikaansa sidottu ja vahvasti poliittinen.

Kunnes vapaa on taas Ukraina!

Kirjoittajat: erikoistutkija Ismo Björn ja yliopistotutkija Pirjo Pöllänen

Poliittisen laululiikkeen klassikot kuten Agit-Propin Natalia ja Haluavatko venäläiset sotaa? saivat reilu viikko sitten uuden merkityksen. Niitä tulkitaan nyt 1970-luvun sijaan 2020-luvun maailmassa. Taustalla ei ole toinen maailmansota ja sen kauhut, vaan tämän päivän todellisuus. Roistot ja sankarit vaihtavat paikkaansa, mukana on historian ironisuutta ja …oikeassa olemisen osoittamisen tarvetta. Continue reading “Kunnes vapaa on taas Ukraina!”

Ukrainan pakolaisten tuloon valmistauduttava

Kirjoittajat: professori Olga Davydova-Minguet, yliopistotutkija Pirjo Pöllänen

Venäjän johdon aloittama sota Ukrainassa aiheuttaa pakolaisuutta. Ne, jotka ovat onnistuneet lähtemään liikkeelle, pakenevat länteen, ensisijaisesti Puolaan, mutta myös muihin suuntiin. Ukrainalaisia tulee ilmeisesti myös Suomeen. Heidän tuloonsa on hyvä valmistautua. Mitä edellinen ”maahanmuuttokriisi” on meille opettanut, ja mitkä ovat sen jälkeen tulleiden venäjänkielisten maahanmuuttajien kokemukset arjestaan Suomessa? Tätä valotamme meidän päättyneiden ja meneillään olevien tutkimushankkeidemme kautta. Continue reading “Ukrainan pakolaisten tuloon valmistauduttava”