Työ muuttui tukipalvelujen yhtiöittämisessä – valmennus auttaa sopeutumaan

koristekuva
“Työntekijöiden sopeutumista uuteen rooliinsa on mahdollista helpottaa valmentamalla heitä muutokseen.”

Kirjoittaja: Virpi Lemponen

Kun kunta yhtiöittää palvelujaan, muutoksiin sopeutuminen ei ole työntekijöille helppoa. Käynnissä olevan tutkimuksen mukaan työntekijöitä kannattaa valmentaa muutokseen.

Sosiaali- ja terveysalan vuosia jatkuneiden uudistamispyrkimysten varjossa alan tukipalveluja on järjestelty uudelleen – esimerkiksi puhtaanapito- ja ravitsemuspalveluja, talous- ja henkilöstöhallintoa sekä IT-palveluja. Tukipalveluja on ulkoistettu ja yhtiöitetty kunnista ja kuntayhtymistä julkisomisteisiin osakeyhtiöihin.

Ilmiö ei ole uusi, vaan se liittyy jo 1980-luvulla alkaneeseen julkisen sektorin prosessien tehostamiseen, suurien volyymien tavoitteluun, työn uudelleen organisointiin, henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja digitalisaation parempaan hyödyntämiseen. Vaikka palvelujen ulkoistamisen ja yhtiöittämisen vaikutukset kohdistuvat suurelta osalta henkilöstöön, niitä on tutkittu lähinnä organisaatioiden näkökulmasta. Siksi Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia vaikutuksia julkisen sektorin tukipalvelujen yhtiöittämisellä on ollut työntekijöiden työhön.

Tutkimuksessa tarkastellaan julkisomisteisia osakeyhtiötä, jotka tuottavat palveluja omistajilleen ja joiden palvelukseen siirtyi kunnista ja kuntayhtymistä muun muassa laitoshuoltajia, ruokapalvelutyöntekijöitä, palkkasihteereitä, kirjanpitäjiä ja it-alan työntekijöitä. Tutkimuksessa haastateltiin työntekijöitä työn ja osaamisen muutoksista sekä työn tehostamisesta.

Työntekijöiden uusi rooli palvelujen tuottajina

Aluksi vaikutti siltä, että työntekijöiden työ muuttui vain vähän, kun he siirtyivät perustettujen osakeyhtiöiden palvelukseen. Vaikutelmaa vahvisti se, että useiden työntekijöiden työn tekemisen paikka – esimerkiksi sairaalan osasto tai suurtalouskeittiö – pysyi samana.

Lähempi tarkastelu kuitenkin osoitti monien asioiden muuttuneen. Yksi suuri muutos oli, että kunnan työntekijöistä tuli yhtiön palvelujen tuottajia. Uuteen työhön liittyi aiempaa enemmän vastuuta. Uutta oli sopimuksellisuus, palvelujen tuotteistaminen, maksullisuus sekä palvelujen tuottajan roolin omaksuminen.

Työn muutokset eivät aina saaneet työntekijöiden yksimielistä hyväksyntää, vaan ne aiheuttivat myös vastarintaa. Työntekijät kokivat, että heidän on palveltava aikaisempaa useampia asiakasryhmiä: tilaajaorganisaatioiden hankinnoista vastaavia, tilaajayksiköiden esimiehiä ja palvelujen loppukäyttäjiä. Myös työntekijän entisestä työnantajaorganisaatiosta tuli asiakas, jonka ehdoilla palveluja tuli tuottaa. Monella työntekijällä oli vaikea omaksua uusi roolinsa, sillä se edellytti heiltä uudenlaista asiakaspalveluosaamista, ennen kaikkea palvelualttiutta ja asiakaspalvelutaitoja.

Palveluntuottajan roolin omaksumisessa vaikeuksia tuotti lisäksi työtehtävien rajaaminen. Ennen yhtiöittämisiä tukipalveluissa toimineiden tehtäväkuvat saattoivat olla hyvin laajoja. Yhtiöittämisen jälkeen tilaajan ja tuottajan välisillä sopimuksilla määriteltiin tarkasti ne palvelut, joita tilaaja osti. Kun työntekijä pitäytyi ainoastaan sopimuksessa määritellyissä työtehtävissä, saattoi se aiheuttaa hämmennystä tilaajaorganisaatiossa, sillä yhtiön työntekijä ei enää ollut tilaajaorganisaation määräysvallassa. Eräs haastateltava totesi, että ”pohjamutien kautta mitattiin työntekijän roolin ja sopimusohjatun maailman toimintatapaa.”

Tehostaminen vaatii uusia taitoja

Työn muutos liittyi tutkimuksessa organisaation toimintojen tehostamiseen, kehittämiseen ja uudistamiseen, työntekijöiden osaamisen lisäämiseen sekä teknologian parempaan hyödyntämiseen. Yhtiöittämisten yhtenä tavoitteena oli ”käyttää veronmaksajien rahoja viisaasti, tehokkaasti ja taloudellisesti”.

Esimerkiksi ruokapalveluissa tämä tarkoitti ruuan valmistuksen keskittämistä uusiin ja aiempaa suurempiin valmistuskeittiöihin, joissa ruoka valmistettiin kylmävalmistusmenetelmällä ja joista se jaettiin palvelukeittiöihin kypsennettäväksi. Ruuanvalmistuksen tuotantoprosessin uudistaminen mahdollisti suurien volyymien valmistamisen tehokkaasti ja taloudellisesti.

Valmistuskeittiöiden tuotannon suunnitteluun ja uudistamiseen osallistuneen henkilöstön sopeutuminen uudistuksiin vaikutti kivuttomalta, toisin kuin muualta valmistuskeittiöihin siirtyneiden työntekijöiden. Toimintojen keskittäminen johti työntekijöiden työnkuvien kapeutumiseen, mutta toisaalta heillä oli mahdollisuus syventää ydinosaamistaan. Sekä valmistus- että palvelukeittiöiden ruokapalvelutyöntekijöiltä tämä edellytti osaamista uudenlaisista ruuanvalmistustavoista, muutoksiin sopeutumista sekä uuden teknologian käyttöä.

Työntekijöiden valmennus auttaa muutokseen sopeutumisessa

Työntekijöiden sopeutumista uuteen rooliinsa on mahdollista helpottaa valmentamalla heitä muutokseen. Valmennusta tulisi antaa myös tilaajaorganisaation henkilöstölle, jotta se osaisi toimia uuden tilaaja–tuottaja-asetelman mukaisesti. Myös uusien työtapojen ja työssä vaadittavan teknologian opettelua ja käyttöönottoa olisi tuettava samoin kuin uuden osaamisen hankkimista. Muutoksen onnistumisessa ratkaisevassa asemassa on muutoksen johtaminen ja henkilöstön osallistaminen muutoksen suunnitteluun.

Kirjoitus perustuu Itä-Suomen yliopistossa toteutettavaan tutkimukseen Osaamisen merkitys muutoksessa, kun työ siirtyy kunnasta yhtiöön. Tutkimusta rahoittaa Työsuojelurahasto.

Maija Halosen väitös

Maija Halosen kasvokuva

Maija väitteli lokakuussa 2019. Tässä Maijan haastattelu.

The doctoral dissertation of M.Sc. Maija Halonen, entitled “Booming, busting – turning, surviving?: socio-economic evolution and resilience of a forested resource periphery in Finland” was examined at the Faculty of Social Sciences and Business Studies on 18 October 2019. The Opponent in the public examination was Associate Professor Linda Lundmark, University of Umeå, and the Custos was Professor Markku Tykkyläinen, University of Eastern Finland.

“In short, my doctoral thesis is about phases of transformation and adaptation in a resource-based community, more precisely in the town of Lieksa, North Karelia. I scrutinise, how this resource community has adapted to significant shocks over a time period of about 100 years. One aim, of course, was to make predictions for future development: what can we learn from Lieksa’s past”

Väitöskirjasi tarkastettiin 18.10.2019. Mikä on sen aihe pähkinänkuoressa?

”Ihan lyhykäisyydessään se kertoo luonnonvaraperusteisen resurssiyhdyskunnan muutos- ja sopeutumisvaiheista, eli miten Lieksa on sopeutunut jopa turbulenttisiin impulsseihin 1900-luvun taitteesta tähän päivään. Se pyrkii myös tekemään ennustuksia siitä, että mitä voisi kenties oppia tulevaan”.

Väitöskirjasi käsittelee Lieksan toimialojen kehitystä noin sadan vuoden aikavälillä. Mikä tekee Lieksasta mielenkiintoisen tutkimuskohteen?

”Lieksa on aika lailla tyyppiesimerkki luonnonvaraperustaisesta yhdyskunnasta, jossa on jossain vaiheessa ollut todella voimakas kasvuvaihe ja sitä seurannut laskuvaihe. Siellä on myös ollut eri tyyppisiä, jälkikäteen tulleita pienempiä kasvuvaiheita ja laskuvaiheita. Jos nyt puhutaan tällaisista käppyröistä ja käyristä niin Lieksa tavallaan jo niitä käppyröitäkin seuraamalla tekee aika mielenkiintoisia kerrostumia ja käännekohtia, joiden selittäminenkin on hyvin mielenkiintoista”.

Tutkimuksesi kohteena on Lieksa. Miten olet määritellyt tutkimuksessasi paikan käsitteen?

”Se on paikkana ihan muodollisesti aluepaikka, koska se on Suomessa oleva kunta. Se paikka on kuitenkin myös hyvin liikkuva käsite siinä mielessä, että se muuttuu, miten Lieksa on suhteessa muuhun maailmaan. Esimerkiksi se, että minkälaiseksi se paikan rooli muodostuu eri aikoina tässä suuremmassa kontekstissa, kuten Suomen kontekstissa. Miten se linkittyy esimerkiksi muihin resurssiperiferioihin ja markkinoihin? Se paikka on liikkuvainen siinä mielessä. Viime kädessä ne paikalliset ihmiset ovat niitä, jotka konstruoivat, eli rakentavat mielikuvaa siitä paikasta erilaisilla termeillä ja kuvailuilla siitä. Väitöskirjassani paikka määrittyy myös fyysisenä että sijainnillisena terminä. Se on hyvin monimerkityksellinen, joka muuttuu ajassa”.

Korostat väitöskirjassasi yhtenä havaintona, että paikkakuntien kehityskulkuihin eivät vaikuta pelkät paikkakunnan sisäiset tekijät. Kuinka nämä havainnot asemoituvat aikaisempiin aiheeseen liittyviin tutkimuksiin?

”Mielestäni tämä aika lailla jatkaa sitä restrukturaatiotutkimuksen perinnettä, ja se on nimellisestikin mukana. Täällä on ollut vahvasti lokaliteettitutkimusta, mutta se ei ole ollut termillisesti väitöskirjassa. Se kuitenkin menee mielestäni hyvin lähelle sitä, mitä aiemminkin on tehty. Katsotaan paikasta päin, ja tässäkin Lieksan tapauksessa katson, että mitä Lieksassa on tapahtunut ja sitten pyrin huomioimaan sitä, että mitä on ulkoisesti tapahtunut. Siinä mielessä se kiinnittyy siihen perinteeseen, että ei vain kaadeta jotain käsitettä ja oteta sellaisenaan käyttöön, vaan katsotaan paikasta päin ja miten se sopii siihen paikkaan”.

Jatkatko Lieksan parissa työskentelyä ja millä tavalla?

”Itse asiassa kyllä jatkan, olen saanut puolen vuoden kirjoitusapurahan. Tulevaisuuden suunnassa on erityisesti asukasnäkökulma, eli miten paikalliset asukkaat näkevät luonnonvarat, erityisesti siellä alueella missä on hyvin monikäyttöistä metsää, eli on suojelualuetta, talousmetsää, yksityistä maanomistusta, matkailua ja asumisen ympäristöä. Eli miten nämä paikalliset ihmiset arvottavat, ja myös keskustelevat niistä arkielämän pienistä konflikteista. Myös että, miten niitä ratkaistaan, kun on erilaiset arvot siellä arjessa läsnä”.

Haastattelija: Janne Sinerma janne.sinerma(at)uef.fi

Lisätietoja: maija.halonen(at)uef.fi