Harjunhuippututkimusta

Kirjoittaja: Ismo Björn

Tyypillinen harju metsässä
Tyypillinen harju Järvi-Suomessa, Wikimedia, CC BY-SA 4.0

Karjalan tutkimuslaitoksen kyljessä ja osin osana sitä toimi vuosikaudet valtakunnallinen harjututkimus. Se sai alkunsa jo 1972, Joensuun yliopiston kohdalla 1978 ja Karjalan tutkimuslaitoksella konkreettisesti keväällä 1985, jolloin dosentti Osmo Kontturille osoitettiin tilat Pielisjoen linnan kellarista ylioppilaskunnan aiemmin hallinnoimasta huoneesta. Harjututkimusta ei laitoksella sijoitettu mihinkään osastoon, vaan se oli oma vastuualueensa. Harjututkimuksen johtaja Osmo Kontturi halusi Karjalan tutkimuslaitokselle perustettavaksi laajemman soveltavan maantieteen ja maisemaekologian tutkimusyksikön, jonka päätehtävä olisi alkuvaiheessa harjumaiseman tilan seurannan ohella suo- ja vesimaiseman suunnittelu ja organisointi. Karjalan tutkimuslaitoksen johtoportaan mukaan edellytyksiä ei tällaiselle yksikölle ollut, mutta jos aihepiiriin toteutettavaa tutkimusta toteutettaisiin esimerkiksi Suomen Akatemian rahoituksella, niin se luvattiin sijoittaa ekologian jaostoon.

Harjututkimuksessa tehtiin nimensä mukaisesti Suomen harjuja koskevaa tutkimusta ja laadittiin harjuja koskeva tietorekisteri. Harjututkimus herätti kovaa keskustelua niin yhteiskunnan eri sektoreilla, tieteen sisällä kuin totta kai Karjalan tutkimuslaitoksella. Projekti oli tuottelias, se julkaisi 136 erilaista tuotetta: tieteelliseksi laskettuja julkaisuja, esitelmiä, raportteja ja puheenvuoroja. Määrä oli suuri, mutta harjututkimuksesta 27.1.1988 lausunnon antaneen professori Toive Aartolahden mukaan niiden sisältö oli paljolti samaa, ainoastaan yhteydet ja muodot vaihtelivat. Harjuraportit olivat ulkoisesti kauniita, mutta niiden tieteellinen anti oli pinnallista, kevyttä ja niukkaa. Projekti esiintyi aktiivisesti ulos, mutta tutkimuksissa jäätiin matalalle kuvailevalle tasolle, eikä uusia geomorfologisia tai geologisia tuloksia saatu. Lähinnä harjututkimuksessa yhdistettiin paikallista tietoa uuteen suomalaiseen tutkimustietoon. Uutta tutkimusmenetelmääkään ei luotu. Geologisen tutkimustiedon vajavaisuuden vuoksi geologitkaan eivät tuloksia arvostaneet, lausui arviossaan maaperägeologian apulaisprofessori Gunnar Glűckert.  Myös laitoksen johtaja, professori Heikki Kirkinen antoi oman arvionsa. Hänen mukaansa harjututkimushanke oli kymmenen vuoden ajan suorittanut aineiston hankintaa, harjujen peruskartoitusta ja esitutkimuksen luontoista tutkimusta. Harjututkimukseen oli käytetty runsaasti varoja (päärahoittajia olivat ensin Suomen Akatemia ja sitten sisäasiainministeriö ja ympäristöministeriö), mutta tutkimus oli hajonnut monille sivualoille, eikä siinä kyetty tekemään tieteellistä tuotosta. Loppulausuma oli tyly: tutkimusta oli tehty kauan, julkaisuja oli kyllä tehty, mutta todelliset tieteelliset tulokset olivat jääneet syntymättä.

Karjalan tutkimuslaitoksen johtokunta päätti talvella 1989, että valtakunnallisen harjututkimuksen sijoittamiselle Karjalan tutkimuslaitokselle ei ollut enää edellytyksiä. Kerätty aineisto oli sinällään merkittävä, joten aineisto ehdotettiin annettavaksi ympäristöhallinnolle. Harjututkimus päättyi lopullisesti maaliskuun lopussa 1990 toimittuaan lähes kaksi vuosikymmentä.