Siirry sisältöön
uef-logo
  • Etusivu
  • Tietoja blogista

Parasta aikaa varhaiskasvatuksessa

31.5.2022

Terveiset kuvataidekasvatuksesta

PIKKU PRINSSI ”- Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu sanoi. ”Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi tehtyjä tavaroita. Kesytä minut”, sanoi kettu Pikku Prinssille. Niin lapsi kesyttää maailman omakseen ja maailma kesyttää lapsen omakseen. Sormien päät, silmien liikkeet, hermojen radat, aivojen salaiset sopukat, silmien liikkeet, […]

29.4.2022

OHOSKE-hankkeesta hyvää päivää!

Keväällä 2021 käynnistyi Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamana valtakunnallinen varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen ohjaus-osaamisen kehittämishanke eli tuttavallisesti OHOSKE-hanke, jonka tavoitteena on kehittää varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen ohjausosaamista. Hankkeessa ovat mukana Itä-Suomen yliopiston lisäksi Helsingin, Jyväskylän, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistot. Yhteisenä määränpäänä on kehittää varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden harjoitteluita järjestämällä esimerkiksi ohjausosaamiseen liittyvää koulutusta ja seminaareja. Nämä tilaisuudet tarjoavat tietoa ja keskustelumahdollisuuksia […]

31.3.2022

Pienin askelin kohti suurta muutosta – varhaiskasvatuksen toimintaympäristön laajentuminen ja tuki LaTVa-hankkeessa

Hankkeen esittely Laajenevat toimintaympäristöt ja tuki varhaiskasvatuksessa (LaTVa) oli kolmen organisaation (UEF, Kiteen kaupunki & Siun sote, 2019–2021) 2,5-vuotinen EAKR-rahoitteinen yhteishanke. Sen tavoitteena oli hyödyntää ja kehittää yhteistoiminnallisesti erityispedagogiikan, varhaiskasvatuksen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tietotaitoja lasten tuen tarpeista ja tukitoimista yhteistyössä yritysten kanssa. Erilaisilla toimenpiteillä kuten toimijoiden yhteisillä kyselyillä, työpajoilla kasvokkain ja etänä sekä […]

28.2.2022

Matkaa yliopistossa ei tarvitse aloittaa yksin

Onko korkeakoulu opiskelua yksin? Pitääkö kaikesta opiskelusta kantaa yksin vastuu? Nämä kysymykset ovat varmasti monen aloittavan yliopisto-opiskelijan mielissä. Korkeakoulussa opiskelija joutuu suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opintopolkuaan varsin itsenäisesti, mutta yksin tätä kuormaa ei tarvitse täysin kantaa. On inhimillistä, että kaipaamme vertaisia ja muita tukijoita elämämme eri vaiheisiin – onhan korkeakouluun astuminen yksi merkittävimpiä elämänmuutoksia ihmiselämän […]

Artikkelien sivutus

Edellinen Sivu 1 Sivu 2 … Sivu 8 Sivu 9 Sivu 10 … Sivu 16 Sivu 17 Seuraava

Tietoja blogista

-

Luetuimmat artikkelit

  • 31.1.2023

    Yhteisöllisyys varhaiskasvatuksen arvona, periaatteena ja toimintana

  • 30.4.2024

    Poukkoileva politiikka ei juurruta varhaiskasvatusta osaksi koulutusjärjestelmää

  • 29.5.2020

    “Ootteko te vain leikkineet täällä?”

  • 31.3.2025

    Mitä tutkimus kertoo lasten hiekkaleikeistä?

  • 30.9.2024

    Varhaiskasvatuksen henkilöstö kaipaa yhteistyötä ja yhteisesti sovittuja toimintatapoja ruokakasvatuksen toteutukseen

Arkisto

    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Toukokuu
    5. Kesäkuu
    6. Elokuu
    7. Syyskuu
    8. Lokakuu
    9. Marraskuu
    10. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Toukokuu
    2. Kesäkuu
    3. Heinäkuu
    4. Elokuu
    5. Syyskuu
    6. Lokakuu
    7. Marraskuu
    8. Joulukuu

Tilaa blogi

RSS syöte

Itä-Suomen yliopisto

Joensuu, Kuopio

© University of Eastern Finland

Verkkosivupalaute | Tietosuoja | Saavutettavuus