Käsitteiden merkitys varhaiskasvatustieteen kehittymisessä – varhaiskasvatuksen perustoiminnot-käsitteen tutkimus

Miksi käsitetutkimusta tarvitaan?

Varhaiskasvatustieteellisessä tutkimuksessa on painottunut laadullinen tutkimus, jonka avulla on pyritty selvittämään varhaiskasvatusta sellaisena, kun se käytännössä ilmenee tai miten eri toimijat sen käsittävät. Tällöin tutkimuksen lähtökohtana ovat havainnot ja kokemukset, ja arkitiedon perusteella tunnettu ilmiö konstruoituu tieteellisen metodin avulla luotettavammalle käsitteelliselle tasolle. Jotta teoreettisia malleja voidaan rakentaa tieteelliselle perustalle, empiirisen tutkimuksen lisäksi tarvitaan myös käsitteitä rakentavaa ja niiden välisiä suhteita tarkastelevaa käsitteellistä lähestymistapaa, jota voidaan pitää empiirisen tutkimuksen edellytyksenä.

Tieteessä on tarve käsitteille, joiden avulla kyetään täsmällisesti ilmentämään tieteellisen kiinnostuksen kohteena oleva ilmiö (Rodgers 2000; Niiniluoto 2002; 2003; Härkönen 2003). Tieteelliset käsitteet eivät synny tyhjästä, vaan niiden syvälliseen tarkasteluun vaaditaan tieteellinen metodi. Kasvatusta voidaan tutkia ajattelun kautta, teoreettis-käsitteellisesti. Tällöin tutkimus määrittelee kasvatuksen peruskäsitteet ja tarkastelee niiden välisiä suhteita. Empiirisen tutkimuksen kohteita ei voi tunnistaa ilman käsitteellisiä tunnusmerkkejä ja kriteereitä. Toisaalta myös todellisen maailman tunteminen on tärkeää, sillä käsitteiden hyöty piilee niiden sopivuudessa käytännön todellisiin ilmiöihin.

Perustoiminnot-käsitteen tutkimus

Olen väitöskirjassani (Kettukangas 2017) tarkastellut institutionaalista varhaiskasvatusta käsittelevän kirjallisuuden kontekstissa esiintyvää perustoiminnot-käsitettä.

Perustoiminnoilla tarkoitetaan lapsen perustarpeiden tyydyttämiseen liittyviä välttämättömiä toimintoja, jotka muodostavat varhaiskasvatuksen päivärytmin. Perustoimintoja ovat päiväkotiin saapuminen, pukeutuminen ja riisuutuminen, wc-toiminnot, peseytyminen, ruokaileminen, ulkoileminen, nukkuminen ja lepääminen, siirtyminen, päiväkodista lähteminen ja sellainen lapsen vapaa toiminta, jota ei voi toiminnan taustalla olevan motivaation vuoksi luokitella kuuluvaksi muihin varhaiskasvatuksen toiminnallisiin menetelmiin.

Tutkimukseni lähtökohtana oli ristiriita perustoimintojen käytännön suuren määrän ja perustoimintojen tutkimuksen vähäisyyden välillä. Perustoimintoihin liittyvä käsitteistö on hajanaista eikä perustoiminnot-käsitettä ole aiemmin määritelty tieteellisesti. Tämä on johtanut monenlaisten termien käyttöön puhuttaessa perustoiminnoista. Tutkimukseni tavoitteena olikin selventää ja yhdenmukaistaa perustoiminnot-käsitettä käsiteanalyysin avulla. Laajassa kansallisessa ja kansainvälisessä tutkimusaineistossani esiintyi 25 suomenkielistä ja 18 englanninkielistä termiä tai ilmausta, joilla tulkintani mukaan viitattiin perustoiminnot-käsitteen viittaamaan ilmiöön.  Pyrin ratkaisemaan kysymystä siitä, mikä käytössä olevista käsitteistä vastaisi parhaiten tätä ihmisen välttämätöntä toiminnallista osa-aluetta pedagogiikkaan painottuvan tietoisen, tavoitteellisen ja suunnitelmallisen varhaiskasvatuksen kontekstissa.

Varhaiskasvatustiede on kehittymässä kohti itsenäistä tieteenalaa, mutta se on sisällöllisesti monitieteinen, mikä oli havaittavissa myös tutkimukseni aineistossa. Tieteilijät ja asiantuntijat puhuvat eri tavoin ja eri sävyin perustoiminnoista. Perustoimintoja kuvataan ja niistä puhutaan arkena, rutiineina, jokapäiväisinä toimintoina, hoitona ja perushoitona. Kukin näistä käsitteistä kumpuaakin eri tieteenaloilta.

Tutkimukseni aineisto oli laaja ja perustoimintoihin liittyvät merkitykset esiintyivät aineistossa hajanaisesti. Käsiteanalyysin tuloksena muodostui kuitenkin kokonaisvaltainen perustoimintojen käsitteellinen malli.

Perustoiminnoilla on matala status 

Tutkimukseni aineistossa olevat opetussuunnitelmat ja oppikirjat korostivat painokkaasti perustoimintojen tärkeyttä ja mahdollisuuksia kasvatuksellisena toimintana. Tekstin piilosisältönä on kuitenkin se, että kasvatuskäytännössä näin ei tapahdu.

Perustoiminnot-käsitteeseen näyttää tutkimukseni mukaan liittyvän useita matalan statuksen piirteitä. Perustoimintoja ei välttämättä liitetä kasvatukseen eikä varsinkaan opetuksen ja oppimisen kontekstiin. Siihen liitettäviä lähikäsitteitä ovat olleet perushoito, hoito, jokapäiväisyys, arki ja rutiinit, jotka kaikki viittaavat matalaan koulutusvaatimukseen, helppouteen, mutta yhtä aikaa toistuvuutensa vuoksi ikävystyttävään tai raskaaseen työhön. Näillä yleisesti käytössä olevilla käsitteillä ei tavoiteta perustoiminnot-käsitteen ja sen viittaaman ilmiöalueen kasvatuksellisia ominaispiirteitä. Sen sijaan ne tiedostamatta jopa alentavat perustoimintojen arvoa.

Tieteellinen aineisto paljasti myös olemassa olevan kasvatustodellisuuden perustoimintoihin liittyviä puutteita ja ongelmia. Kasvatuskäytäntöön suunnatuissa havaintotutkimuksissa perustoimintojen kontekstissa on huomattu puutteita kasvatuksellisessa vuorovaikutuksessa, toimintojen organisoimisessa sekä lasten osallisuudessa. Perustoiminnoissa kasvatusajattelun on todettu olevan yksinkertaista, ja näistä tilanteista näyttää olevan vaikea puhua ammatillisesti tai tieteellisesti. Ristiriitaisuutta lisää se, että yhtä aikaa perustoimintojen tärkeyttä ja arvoa varhaiskasvatuksen välttämättömänä toimintana myös korostetaan.

Varpu Heiskanen/UEF

Perustoimintojen pedagogiikka on osa kokonaisvaltaista varhaiskasvatusta

Perustoimintojen osuus on viime vuosina hieman vahvistunut ohjausasiakirjoissa. Varhaiskasvatuksen suunnitelman perusteissa (2018) perustoiminnoista esillä ovat ruokakasvatus, lepo, ulkoilu ja pukeutuminen. Ruokakasvatusta ohjataan varhaiskasvatuksen ruokailusuosituksilla (VRN 2018). Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset (KARVI 2018) nostaa esiin perustoimintojen tavoitteellisuuden laadukkaan pedagogisen toiminnan edellytyksenä.

Perustoiminnot korostuvat kuitenkin edelleen osana pienimpien lasten varhaiskasvatusta. Niiden käsittäminen osana esiopetusta on vähäisempi, eivätkä perustoiminnot esiinny esiopetusta käsittelevässä kirjallisuudessa oppimisen tilanteina. Olisikin keskeistä nähdä perustoimintojen tavoitteet laajemmin kuin omatoimisuuden näkökulmasta. Toimintojen merkityksen ymmärtäminen syventää perustoimintoihin liittyvien läpi elämän kestävien tottumusten omaksumista.

Perustoiminnot terminä ja käsitteenä sisältää sekä lasten toiminnan että kasvattajan toiminnan ja toimijoiden välisen vuorovaikutuksen, jolla on tietyt varhaiskasvatuksen mukaiset vaatimukset. Perustoiminnot-käsitteen ominaispiirteitä tarkasteltaessa erityisesti vuorovaikutukseen liittyy kehittämishaasteita. Perustoimintojen ennakkoehtona on varhaiskasvatuksen tavoitteellinen olemus. Tämä asettaa perustoimintojen vuorovaikutukselle pedagogisen vaatimuksen. Vuorovaikutuksen tulee olla laadultaan sellaista, että se tuottaa lapsen perustarpeiden tyydyttymisen, autonomian lisääntymisen, hyvinvoinnin sekä mahdollistaa muun varhaiskasvatuksessa tapahtuvan toiminnan. Perustoiminnot-käsitteen vuorovaikutteisuuden ominaispiirre sisältää niin hoidon, kasvatuksen kuin opetuksen. Tavoitteena on pedagoginen ja sensitiivinen vuorovaikutus rutiininomaisuuden tai instituutiolähtöisyyden sijaan.

Olemassa olevaa toimintakulttuuria tuleekin tarkastella kriittisesti tavoitteiden suunnassa ja kysyä, kenen tarpeista käytännöt on luotu ja onko kyseinen käytäntö sopiva juuri tälle lapsiryhmälle ja kullekin yksittäiselle lapselle.

Perustoimintojen avulla voidaan tukea lapsen itsetuntoa sekä vastata sosiaalis-emotionaalisen kehityksen haasteisiin. Vuorovaikutuksen laadun merkityksen ymmärtäminen onkin tarpeen, sillä suuri osa varhaiskasvatuksen haastavista kasvatustilanteista syntyy erityisesti odottamis- ja siirtymätilanteissa (Hemmeter & Conroy 2012; Ahonen 2015).

Tietoinen kielenkehityksen liittäminen perustoimintoihin vahvistaa niiden kasvatuksellisia mahdollisuuksia. Kuitenkin tutkimuksissa on havaittu, että kasvattajien kielellinen vuorovaikutus perustoiminnoissa on pelkistettyä. Perustoimintojen yhteydessä olisi mahdollisuus vahvemmin sanavaraston ja tunnesanaston oppimiseen, dialogin ja keskustelutaitojen kehittämiseen, kerrontaan, kielellisen tietoisuuden vahvistamiseen sekä muiden kuin kielellisten viestien tulkintaan (Nurmilaakso 2006; Ahonen 2015).

Perustoimintojen ja hoidon välinen suhde

Varhaiskasvatuksen tutkimuksissa perustoiminnot on liitetty ensisijaisesti hoito-käsitteeseen (esim. Niikko 2005; Davis & Degotardi 2015). Kuitenkin näissäkin tutkimuksissa on todettu, että hoito viittaa laajempaan ilmiöön kuin mitä perustoiminnot ovat (esim. Puroila 2002; Tronto 2013). Lisäksi hoito on usein liitetty toisen puolesta tekemiseen, toisen hoitamiseen silloin, kun henkilö itse ei syystä tai toisesta ole kykenevä hoitamaan itse itseään (Hännikäinen 2013).

Tutkimukseni mukaan hoito-käsite on perustoiminnot-käsitteen lähikäsite. Tämä tarkoittaa sitä, että perustoiminnot-käsite ja hoito-käsite sisältävät joitakin samoja ominaispiirteitä, mutta hoito-käsitteellä viitataan perustoimintoja laajempaan ilmiöalueeseen. Toisaalta perustoimintojen nimittäminen ainoastaan hoidoksi kaventaa käsitystä siitä, mitä perustoiminnot monipuolisena varhaiskasvatuksen toimintana voi sisältää.

Perustoiminnot-käsitteen käyttäminen vapauttaa liittämästä hoito-käsitettä yksinomaan perustoimintojen kontekstiin ja mahdollistaa kasvatus- ja opetuskäsitteiden liittämisen vahvemmin myös perustoiminnoissa tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2018) hoito-käsite liitetään varhaiskasvatukseen, mutta esiopetuksessa sitä ei välttämättä käytetä (Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014). Mikäli perustoiminnoista käytetään vain hoito-käsitettä, putoaa perustoimintojen viittaama ilmiöalue pois esiopetuksesta hoito-käsitteen mukana.

Perustoiminnot varhaiskasvatukseen liittyvässä yhteiskunnallisessa ja tieteellisessä keskustelussa

Kansalaisten terveys, elämäntavat ja hyvinvointi ovat keskeinen puheenaihe yhteiskunnassa. Lasten lihavuudesta (World Health Organization 2016) ja vähäisestä liikkumisesta (mm. Soini 2015) ollaan huolissaan. Myös lasten suunterveys on heikentynyt (Anttonen & Yli-Orpo 2010). Lasten ravitsemukseen ja ruokailuun liittyvät seikat (mm. DAGIS-tutkimushanke), ulkoilu ja siellä tapahtuva fyysinen aktiivisuus (Iivonen ym. 2019) ovat nyt keskeisiä tutkimusteemoja varhaiskasvatuksessa. Kokonaisvaltaisen varhaiskasvatuksen lähestymistapa (Bøe ym. 2018) tarkastelee varhaiskasvatuksen opettajan pedagogiikkaa myös perustoimintojen kontekstissa.

On muistettava, että teoreettiset mallit eivät automaattisesti paranna käytäntöä. Tutkimukseni aineistona olevat kirjoitukset säilyvät ja ylläpitävät käsitteellistä hajanaisuutta. Siksi uudella tutkimustiedolla ja sen levittämisellä on suuri merkitys.

Linkittömät lähdeviitteet löytyvät tarkemmin väitöskirjastani.

Titta Kettukangas, KT, yliopisto-opettaja