“Ootteko te vain leikkineet täällä?”

 

Kuvituskuva, Pixabay

Valtakunnallista Leikkipäivä –viikkoa on vietetty toukokuussa ympäri Suomea sen huipennuttua valtakunnalliseen leikkipäivään 9.5.2020. Nyt myös Itä-Suomen yliopiston (UEF) opintojaksoilla sekä Parasta aikaa varhaiskasvatuksessa –blogissa on tartuttu tähän äärimmäisen tärkeään aiheeseen uudella twistillä. Leikkipäivän teemasta inspiroituneena ja vallitsevan poikkeustilan vuoksi UEF:n Leikin pedagogiikka –opintojakson varhaiskasvatuksen opettaja-opiskelijat laativat sekä varhaiskasvatuksen, että perheiden iloksi erilaisia leikki- ja pelisovelluksia sisätiloissa hyödynnettäväksi. Blogitekstin lopusta löydät linkin ja materiaalin oman leikki-ideoinnin tueksi!

Otsikko “Ootteko te vain leikkineet täällä?” pohjautuu Hannele Karikosken (KT) luentoihin, joilla toinen tekstin kirjoittajista on aiemmin saanut kunnian istua. Tämä lausahdus oli yksi Karikosken mielilauseista. Kyseinen ajatuskulku jatkui tieteellisillä ja tutkimusperustaisilla perusteluilla siitä, miten kokonaisvaltaisesti lapsi oppii leikkiessään. Kysymyksen kohdatessa, voitkin ylpeästi vastata “ettei olla muuta tehty”, sillä juuri leikissä opitaan kaikkia elämässä tarvittavia taitoja – iloiten ja huomaamatta!

Leikkipedagogiikan näkökulmasta on kuitenkin keskeistä ymmärtää, mitä kaikkea leikki ilmiönä pitää sisällään, miksi se on merkityksellistä lapselle ja miten hyvinvointia tukevaa leikkiä voidaan parhaalla tavalla varhaiskasvatuksessa tukea varhaiskasvatuksen henkilöstön toimesta (esim. Heiskanen, 2020). Leikkiminen on lapselle syvästi merkityksellistä ja luontaisesti mielekästä toimintaa. Se on kokemuksellista, henkilökohtaista ja elämyksellistä – elintärkeä olemisen tapa hyvinvoinnin sekä tasapainoisen, kokonaisvaltaisen kehityksen kannalta. (ks. esim. Whitebread ym., 2009.) Muistatko, millaisia leikkejä sinä leikit lapsuudessasi? Uskomme, että jokaisella meistä on rakkaita, tunnepitoisia ja hersyviä leikkimuistoja eri ikävaiheista. Ne jättävät jäljen, joita ei voi aina myöskään täysin sanallistaa – leikin huuma on koettava itse.

Tehokkuutta ja tarmokkuutta arvostavan nyky-yhteiskunnan vastavoimana tarvitsemme inhimillisiä, vähemmän vakavia opettamisen, ohjaamisen ja vuorovaikutuksen muotoja. Leikki onkin myös yksi väylä hellittää ja helliä yhteisöllisyyttä. Niin ikään lapsen oikeuksiin kuuluu saada iloita oppimastaan ja oppia leikkien! Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2018) mukaan leikki edistää lapsen oppimista moninaisin tavoin: lapsi sekä oppii, harjoittelee että omaksuu valtavasti uusia asioita ja taitoja leikkiessään. Myös tutkijat jakavat laajalti näkemyksen siitä, kuinka leikki on lasta syvästi motivoivaa ja iloa tuottavaa toimintaa. (ks. esim.  Pramling Samuelsson & Johansson, 2006; Whitebread ym., 2009.) Leikissä lapsen on mahdollista pyrkiä yhteyteen toisten kanssa sekä kokea pystyvyyttä, osallisuutta ja toimijuutta, osana omaa vertaisryhmää (ks. esim. Kangas & Brotherus, 2017). Nämä ovat sekä lapsen identiteetin, maailmankuvan että demokratia-taitojen ainesosia – vertaisoppimisen taidoista tai arjen taidoista puhumattakaan (Heiskanen, 2020).

Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa leikin merkitys on korostunut ensimmäisestä lastentarhasta lähtien. Myös koulumaailman kiinnostus on viime aikoina kohdistunut pelillistämisen ja leikillisen oppimisen ilmiöihin, mistä varhaiskasvatuksella on jo pitkät, vahvat perinteet. Varhaiskasvatuskäytäntömme perusta on rakentunut saksalaiseen, lapsilähtöiseen fröbeliläiseen pedagogiikkaan, jonka isä Friedrich Fröbel, korosti jo aikanaan leikin kehittävää merkitystä. (ks. esim. Kinos, 2008; Raittila, Liinamaa, & Tuominiemi, 2017.) Elämäntyönään hän laati lapsen kehitystä tukevat leikkivälineet, Fröbelin palikat. Nykypäivän pedagogiset leikkivälineet sekä tutkimaan ja mielikuvitusleikkiin houkuttelevat leikkiympäristöt, joiden voidaan ajatella olevan tämän perinteen jatkumoa, eivät siis suinkaan ole myöskään “vain leluja” tai “vain leikkihuoneita”, vaan pedagogisesti suunniteltuja oppimismahdollisuuksia! Koska leikki, ja siihen tiiviisti kytkeytyvä luovuus, luovat pohjavireen sekä tutkimiselle, itsensä ilmaisulle, ihmettelylle että mielikuvitukselle, leikkimisen voidaankin katsoa olevan portti sekä ihmisyyteen ja ryhmän jäsenyyteen, että tieteeseen ja taiteeseen. Laatikon ulkopuolelta ajatteleminen tuottaa tälläkin hetkellä maailman-laajuisesti innovaatioita! (esim. Heiskanen, 2020.)

Eri aikakausien tulkinnat leikin merkityksestä ovat vaikuttaneet siihen, millaisena varhaiskasvatuksen henkilöstö on hahmottanut oman roolinsa osana lasten leikkejä. Leikki ymmärretään edelleen helposti vain lasten oma-aloitteiseksi, vapaaksi toiminnaksi, jolloin työntekijän aktiivisuus ei ole niin tärkeää. (esim. Hedin, Ekholm, & Andersson, 1997; Kalliala, 2012; Kangas ym. 2019; Puroila, 2002.) On myös pelätty, että aikuisen toiminta rikkoo leikin. Vaikka myös lapsen omaehtoinen leikki on tärkeää, lukuisat tutkimukset osoittavat, että sekä leikkiin sitoutuneisuus, että leikin pitkäkestoisuus ja juonellisuus eli tarinallisuus kasvavat, kun aikuinen on sensitiivisesti läsnä tukemassa leikkiä siihen eri tavoin osallistuen (esim. Hakkarainen & Bredikyte, 2013).

Tällaisiin laadukkaan leikin elementteihin, leikilliseen toiminta-kulttuuriin ja lasten kuvittelu- ja yhteistyötaitojen tukemiseen on varhaiskasvatuksessa erityisen tärkeä panostaa, sillä kaikki leikki ei suinkaan kehitä. Ilman aikuisten mallia, leikin arvostamista ja mahdollistamista tai yhteistä kanssasäätelyä, leikki voi sisältää myös ei-toivottuja lieveilmiöitä, kuten kiusaamista (ks. esim. Juutinen, 2018). Tiedämme, ettei leikki synny tyhjiössä, vaan tarvitsee yhteistä inspiraatiota, tarinoita ja jaettuja kokemuksia leikin lähteeksi – ajan, tilan ja mahdollisuuksien lisäksi. Siksi kanssaleikki-jyyden ja leikillisen oppimisen näkökulmaa tulisi muistaa reflektoida ja hyödyntää kaikissa varhaiskasvatuksen toiminnoissa. Samalla vahvistetaan lapsiryhmän yhteenkuuluvuutta ja pidetään huolta siitä, ettei kukaan jää toiminnoista ja leikistä ulkopuolelle. Leikin taikaa on niin ikään se, miten monivivahteisesti eettisyys on läsnä lasten leikkiessä: leikissä harjoitellaan muun muassa sääntöjen, prososiaalisuuden, resilienssin, oikean ja väärän, myötätunnon ja auttamisen ensiaskeleita.  (Heiskanen, 2020; Sajaniemi, 2015; Sajaniemi, 2020.)

Kuvituskuva, Pixabay

“Play is the highest form of research” -Einstein

Miksi leikkiä sitten pidetään niin tärkeänä ja mikä siinä lasta motivoi? Mirja Köngäs kuvaa asiaa hyvin TVK-blogikirjoituksessaan:

 ”Lapset poimivat ympäriltään merkityshakuisesti elementtejä, joita he testaavat ja arvottavat keskenään. Tästä loistavana esimerkkinä vuosikymmeniä vallalla ollut hitti leikkiä ”kotista”. Eli kotileikki, jossa pyritään kuvitteellisuuden avulla turvallisesti luomaan ymmärrystä yhteiskunnasta, omasta kulttuuristaan, perheen roolituksista ja oletuksista, millaiseksi tulee kasvaa. Aiheet koti-leikkiin poimitaan omilta vanhemmilta, televisiosta, kavereilta ja saduista. Samaa teemaa toistavat muun muassa taisteluleikit, kauppaleikki tai takaa-ajoleikki. Näissä etsitään turvallisuutta, rajoja, odotuksia, onnistumisen tunnetta ja läheisyyttä.” (Köngäs, M. 2018.)

Lapsen leikeissä kytkeytyy yhteen lukuisia erilaisia ulottuvuuksia, joiden avulla lapsi oppii ympäröivää maailmaa – niin yhteiskunnallisella, kulttuurisella, sosio-emotionaalisella, fyysisellä kuin kognitiivisella tasolla. Se on jäljittelyä, tulevaisuuteen valmistautumista, tunteiden käsittelyä sekä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelua parhaimmillaan. Leikkiessään lapset ottavat mallia ympäristöstään, sekä toistavat näkemäänsä – harjoitellen lähikehityksen vyöhykkeellään yhtäältä niitä asioita, joihin eivät vielä pysty. Leikissä mennyt aika, tämä hetki ja tulevaisuus sekoittuvat sujuvasti mielikuvitusmaailmaan ilman todellisuuden rajoitteita! Samalla lapsi voi ilmaista itseään ja tarpeitaan, ystävystyä ja kohdata pelkojaan.  (esim. Hakkarainen & Bredikyte, 2013; Helenius & Lummelahti, 2013;  Heiskanen, 2020.) Leikeissä myös lapsen ajattelutaidot sekä kielelliset ja matemaattiset valmiudet edistyvät, kun lapsi ratkoo erilaisia ongelmia luovuuttaan käyttäen. Tästä erinomaisia esimerkkejä löydät myös  Mertalan Pekan blogi-kirjoituksesta:

”Okko (1v 9kk) kaivaa lastenhuoneen lelulaatikosta isosiskon leikkihiustenkuivaajan. Napista painamalla laite alkaa hurista. Okko ei kuitenkaan ryhdy kuivaamaan hiuksiaan tai leikkimään kampaajaa. Hän kantaa hiustenkuivaimen oman potkuautonsa penkin alla olevaan lokeroon ja alkaa kruisailla tyytyväisenä pitkin taloa. Ja mikäs kruisaillessa, sillä nyt autossa on moottori.” (Mertala, P. 2018.)

Ei siis ole yllättävää, että leikkiä tukevien opetusratkaisujen on todettu kehittävän lapsen kognitiivisia ja sosiaalisia taitoja laajemmin ja tehokkaammin, kuin suoraan akateemisiin taitoihin kohdentuvat opetusmenetelmät (ks. esim. Gmitrová & Gmitrov, 2003; Whitebread ym., 2009). Tämä on helppo ymmärtää, sillä kaiken edellä mainitun lisäksi leikki rauhoittaa, rentouttaa, vapauttaa, tuo jännitystä, tuulettaa ja naurattaa. Tunnetason psykologinen turvallisuus on tunnetusti oppimisen ja hyvinvoinnin kivijalka (esim. Turja, 2017).

Leikkimisen, leikin havainnoinnin ja leikillisen oppimisen avulla pääsemme usein myös luontevammin kurkistamaan lapsen maailmaan: mitä hänelle kuuluu, minkälaiset asiat ovat hänelle merkityksellisiä, mikä lasta mietityttää, mikä jännittää, mikä innostaa ja kiinnostaa (ks. esim. Puroila, Estola, & Syrjälä, 2012). Vaikka leikki muuttuu ja elää lapsen kehitysvaiheiden ja yksilöllisyyden sekä erilaisten leikin kategorioiden jatkumossa, leikin merkitys ei vähene lapsen kasvaessa, päinvastoin! Myös aikuiselle leikki on edelleen tärkeä irrottelun ja adrenaliinin metsästyksen areena: leikin muodot vaan muuttuvat aikuisiällä. Vai onko sinusta laskuvarjohyppääminen, jalkapallo, kiipeily, surffaus tai vaikkapa kortti- ja tietokonepelit kaukana leikin ytimestä? Kirjoituksen myötä kannustammekin kaikkia iloitsemaan leikin flow:sta ja erityisesti osallistumaan lasten leikkeihin. Jos leikkiin heittäytyminen tuntuu etäiseltä tai vieraalta, ei huolta: leikkimisen oppii leikkimällä!

 

Tutustu opiskelijoiden sisäleikkimateriaaliin linkkiä painamalla: Leikkejä sisätiloihin (2020).

 

Kirjoittajat:

Samuli Ranta

Projektitutkija (UEF), väitöskirjatutkija.

Tutkittua varhaiskasvatuksesta -blogin ylläpitäjä.

Koulutukseltani olen varhaiskasvatuksen maisteri ja liikuntaneuvoja.

Väitöskirjassaan Ranta tutkii päiväkodin ohjausasiakirjojen toteutumista positiivisen pedagogiikan viitekehyksessä.

LinkedIn: Samuli Ranta
Twitter: @Hraranta

Nina Heiskanen

Varhaiskasvatuksen yliopisto-opettaja (UEF)

Itä-Suomen yliopisto / Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto

Koulutukseltani olen varhaiskasvatuksen opettaja, kasvatustieteen maisteri sekä kasvatustieteen aineenopettaja.

LinkedIn: Nina Heiskanen  
Twitter:@Heiskanen_Nina_

 

Lähteet:

Gmitrová, V. & Gmitrov, J. (2003). The Impact of Teacher-Directed and Child-Directed Pretend Play on Cognitive Competence in Kindergarten Children. Early Chilhood Education, 30(4), 241-246.

Hakkarainen, P. & Bredikyte, M. 2013. Kehittävän leikkipedagogiikan perusteet. Kogni Oy.

Hedin A., Ekholm B. & Anderson B. E. (1997). Climates in Swedish Day Care Centers: Children’s Behavior in Differing Centers. Journal of Research in Childhood Education, 11(2), 181-187.

Heiskanen, N. (2020). Opetusmateriaali Leikin pedagogiikka -opintojaksolta. UEF.

Helenius, A. & Lummelahti, L. (2013). Leikin käsikirja. Jyväskylä: PS-kustannus.

Juutinen, J. (2018). Inside or outside? Small stories about the politics of belonging in preschools (Doctoral dissertation, Ph. D. Thesis, University of Oulu, Oulu, Finland).

Kalliala, M. (2012). Lapsuus hoidossa? Aikuisten päätökset ja lasten kokemukset päivähoidossa. Gaudeamus Helsinki University Press: Tallinna.

Kangas, J. & Brotherus, A. (2017). Osallisuus ja leikki varhaiskasvatuksessa. Teoksessa A. Toom, M. Rautiainen & J. Tähtinen (toim.) Toiveet ja todellisuus. Kasvatus osallisuutta ja oppimista rakentamassa. Jyväskylä: Suomen kasvatustieteellinen seura, 197-224.

Kangas, J., Harju-Luukkainen, H., Brotherus, A., Kuusisto, A. & Gearon, L. F. (2019) Playing to learn in Finland – Early childhood curricular and operational contexts. Teoksessa: S. Garvis & S. Philipson (toim.). Policification of Childhood: Early Childhood Education in the 21st Century. 110-127. London: Routledge. (publication date 21th November 2019)

Kinos, J. (2008) Professionalism – a breeding ground for struggle. The example of the Finnish day‐care centre, European Early Childhood Education Research Journal, 16(2), 224-241.

Köngäs, M. (2018). “Hei, mikä tän leikin nimi on?”. Tutkittua varhaiskasvatuksesta -blogi. Viitattu 7.5.2020.

Mertala, P. (2018). Mitä leikkijän mielessä liikkuu? Huomioita pienten lasten esineleikistä ja symbolisesta ajattelusta. Tutkittua varhaiskasvatuksesta -blogi. Viitattu 7.5.2020.

Pramling Samuelsson, I., & Johansson, E. (2006). Play and learning—inseparable dimensions in preschool practice. Early child development and care, 176(1), 47-65.

Puroila, A-M., Estola, E. & Syrjälä, L. (2012). Does Santa exist? Children’s everyday narratives as dynamic meeting places in a day care centre context. Early Child Devel-opment and Care, 182(2), 191-206.

Raittila, R., Liinamaa, T. & Tuominiemi, L. (2017). Tulevaisuuteen suuntaava varhaiskasvatustiede. Kasvatus & Aika, 11(3), 60-69.

Sajaniemi, N., Suhonen, E., Nislin, M., & Mäkelä, J. (2015). Stressin: kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. Jyväskylä: PS-kustannus.

Sajaniemi, N. (2020). Opetusmateriaali Leikin pedagogiikka -opintojaksolta. UEF.

Turja, L. (2017) Lasten osallisuus varhaiskasvatuksessa. Teoksessa Hujala, E. & Turja, L. (toim.) 2017. Varhaiskasvatuksen käsikirja. Juva: PS-kustannus, 38–55.

Whitebread, D., Coltman, P., Jameson, H. & Lander. R. (2009). Play, Cognition and Self-Regulation: What exactly are children learning when they learn through play? Educational & Child Psychology, 26(2), 40-52.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.