Avainsana-arkisto: varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksen opettajuus kannattaa

Päiväkodit ovat keskeisiä kasvun ja kehityksen ympäristöjä siellä oleville lapsille. Varhaiskasvatusvuosien aikana rakennetaan kivijalkaa elinikäiselle oppimiselle ja hyvinvoinnille, ja opettajuudella on merkittävä rooli tässä tärkeässä työssä. Varhaiskasvatuksen opettajuus todellakin kannattaa – sen avulla voidaan todellakin rakentaa parempaa tulevaisuutta.

Varhaiskasvatuksen opettajaopintoihin tulee hakeutua suurella ylpeydellä ja innolla. Laadukkaan opettajankoulutuksen merkitys tunnetaan, ja opetusministeriö onkin lisännyt koulutuspaikkojen määrää huomattavasti. Hyviä opiskelijoita ja hyviä tulevia opettajia tarvitaan tulevaisuudessa paljon. Harvassa ammatissa työllisyys on taattu pitkälle eteenpäin ja harvasta ammatista löytyy yhtä paljon toivoa. Huolestuttavaa kuitenkin on, että opintoihin hakeutuvien määrä on näyttänyt valtakunnallisesti vähenevän. Itä-Suomen yliopistossa väheneminen on onneksi ollut vain pienen pientä muihin verrattuna.

Tarvitsemme opiskelijoita, jotka ovat valmiita toimimaan tulevassa työssään muutosagentteina. Pysyvä muutos lähtee toimintakulttuurien sisältä ja sen aikaansaaminen edellyttää monia opiskelun aikana karttuvia tietoja ja vahvistuvia taitoja. Kasvu oman alan asiantuntijaksi edellyttää ilmiöiden tarkastelua yksittäisten lasten, ryhmän, tiimin ja ympäröivän kulttuurin näkökulmista. Tämä vaatii joustavaa mieltä, havainnointikykyä ja ymmärrystä kulttuurin ja biologian yhteenkietoutumisesta ihmisten toiminnassa.

Varhaiskasvatuksen opettajan vastuulla on pedagogisen toiminnan laadun varmistaminen ja lasten terveen kehityksen vahvistaminen. Hänen on rakennettava yhdessä muiden kanssa turvallisia oppimisympäristöjä, missä kehityksen voimavarat vapautuvat ja missä niitä ei kahlita.

Opettaja on tiimipelaaja, ja hänellä on joukkueessaan rautaisia ammattilaisia. Aikuisten välinen saumaton yhteistyö on edellytys kaikkien – sekä aikuisten että lasten – hyvinvoinnille. Opettajan on uskallettava kunnioittaa omaa osaamistaan, olla ylpeä ammatistaan ja nähdä itsensä tulevaisuuden vaikuttajana. Erilaiset ammatillisten taustat ja erilainen osaaminen päiväkodeissa (varhaiskasvatuksen sosionomi, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja) on rikkaus – ei rasite. Kaikkien olisi syytä arvostaa sekä omaa että muiden koulutusta. Työnkuvien selkeyttämisestä, vastuun jakamisesta ja yhteisöllisyyden lisäämisestä hyötyvät kaikki.

Opiskelijat valmistautuvat kohtaamaan toimintaympäristön, joka ei ole valmis. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna varhaiskasvatus on murroksessa. Hallinnonalan muutos 2013 (sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen) oli merkittävä askel varhaiskasvatuksen hahmottumisessa osaksi kasvatus- ja koulutusjärjestelmää. Lasten oppimisen edellytysten varmistaminen alkoi nousta keskiöön ja päivähoidon rooli perhepalvelujen tuottajana muuttui. Uusi varhaiskasvatuslaki astui voimaan 2018 ja siinä pedagogiikan merkitys korostui entisestään. Valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma tuli velvoittavaksi 2017 ja sitä on tarkistettu viimeksi 2018. Uutena asiana varhaiskasvatussuunnitelmassa on esimerkiksi kaikenlaiseen kiusaamiseen puuttuminen – ketään ei saa kiusata ja ketään ei saa jättää ryhmän ulkopuolelle. Ryhmän hallintataidot ja pedagogisen sensitiivisyyden taidot ovat entistä tärkeämpiä. Näiden taitojen vahvistaminen onkin tärkeä osa varhaiskasvatuksen opettajan opintoja.

Murros on näkynyt kentällä väsymisenä, turhautumisena ja pirstaleisuutena. Mediassa, etenkin sosiaalisessa mediassa, varhaiskasvatusta on tuotu esille hyvin kielteisellä tavalla. Aikuiset kiistelevät keskenään siitä, kuka mitäkin työtä saa – tai on oikeutettu – tekemään. Lapsista puhutaan rumasti, he ovat vaikeita, levottomia ja joskus jopa vaarallisia. Näin tehdään, vaikka varhaiskasvatussuunnitelmassa velvoitetaan olemaan ystävällisiä kaikille. Resursseista on pulaa, palkka on pieni ja perheet kuluttavat voimavaroja. Kielteinen viestintä on varmasti osasyynä alan houkuttelevuuden laskuun. Epäkohtia on luonnollisesti pyrittävä korjaamaan, ja monia pyrkimyksiä hyvään suuntaan on jo olemassa.

Kuitenkin: lapsissa on toivo, he ovat tulevaisuuden rakentajia. Lapset ovat ainulaatuisia, rakastettavia ja vastaanottavaisia. Aikuisella on valta antaa jokaiselle arvo omana itsenään tai evätä se. Jotkut tarvitsevat kehityksen korjausliikkeitä enemmän kuin toiset ja jokainen on oikeutettu tukeen ja hellään ohjaukseen sitä tarvitessaan. Ihminen on luonnostaan myötätuntoinen, toisia auttava ja hyvää jakava. Varhaiskasvatuksen opettaja voi vapauttaa voimavarat ja laittaa hyvän kiertämään. Tämän jos minkään voisi kuvitella houkuttelevan nuoria hakeutumaan alalle – jos heillä on sydän paikallaan.

  Nina Sajaniemi, varhaiskasvatuksen professori