Mitä tutkimus kertoo lasten hiekkaleikeistä?

Hiekkaleikkien uskotaan olevan lapsille mieluisia sekä edistävän heidän kehitystään suotuisasti (Jarrett ym., 2010). Hiekka on luonnonmateriaali, joka muodostuu kivien rapautuessa ja kulkeutuessa ajan myötä. Se on maailman käytetyin aine veden jälkeen (Welland, 2009). Hiekan erityisten tuntuma- ja aistimuksellisten ominaisuuksien vuoksi, lapset ovat käyttäneet sitä leikkimateriaalina jo muinaisista ajoista lähtien, kunnes digitaaliset laitteet ovat tulleet sen vakavasti otettaviksi kilpailijoiksi (Frost, 2010; Hart, ei pvm.).

Kiinnostus hiekkaleikkitutkimusta kohtaan lähti liikunta- ja kasvatustieteiden tutkijoiden kahvipöytäkeskustelussa. Jostain syystä olimme ajautuneet ihmettelemään hiekkaleikkien taianomaisuutta, toisin sanoen sitä, mikä hiekkaleikeissä kiehtoo lapsia (ja myös aikuisia) niin, että leikkijät saattavat uppoutua muovaamaan ja rakentamaan siitä erilaisia mielikuvitusmaailmoja ns. ikuisiksi ajoiksi? Miksi hiekkalaatikoita tai hiekkaleikkiympäristöjä näkyy kaikkialla, miksi hiekkaleikkejä leikitään, entä vaikuttavatko ne lasten kehitykseen ja terveyteen? Kysymysten ilmeinen tulva ajoi pienen joukon kahvipöytäseurueen tutkijoita etsimään hiekkaleikeistä tutkittua tietoa. Seurauksena oli monivaiheisen kirjallisuuskatsaustutkimuksen suorittaminen. Sen suomenkielinen otsikko on ”Hiekkaleikit ja niiden yhteydet 0-8-vuotiaiden fyysisiin, kognitiivisiin ja sosioemotionaalisiin tuloksiin: monimenetelmäinen systemaattinen katsaus (Iivonen ym., 2025). Tässä blogitekstissä valotamme katsauksen toteutusta ja tuloksia.

Katsauksen tausta ja toteuttaminen

Varhaisimmat viittaukset lasten hiekkaleikkiin juontuvat 1850-luvun Saksaan ja Friedrich Fröbelin kasvatusoppeihin. Fröbel korosti vapaata leikkiä luonnon materiaaleilla, kuten hiekalla, jotta lapset voisivat valita omalle kehitystasolleen sopivia luovia tapoja tutustua käsitteisiin ja ympäröivään maailmaansa (Frost, 2010; Hart, ei pvm.). Saksassa alettiin sisällyttää hiekkalaatikoita päiväkoteihin 1800-luvun jälkipuoliskolla, ja vuonna 1889 Pestalozzi/Froebel-lastentalojen lehdessä kuvattiin hiekkalaatikon rakentaminen (Hart, ei pvm.) Pian idea levisi Yhdysvaltoihin, jossa hiekkalaatikot olivat osa leikkipuistoliikettä, leviten edelleen muualle teollisuusmaihin (Frost, 2010). Nykyisin, Bronfenbrennerin (1979) ekologista systeemiteoriaa mukaillen, rakennettuja ja rakentamattomia hiekkaleikkimahdollisuuksia on lasten saatavilla kaikilla ympäristön tasoilla, aina lähiympäristöistä (esim. kotipihat) laajempiin yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin saakka (esim. puistot, uimarannat, päiväkodit, tyhjät tontit). Hiekkaleikkiterapia on maailmanlaajuisesti käytetty psykoterapeuttinen kuntoutusmuoto, jolla on monia sovelluksia (Roesler, 2019).

Samalla kun katsausnäyttö eri leikkityyppien, esimerkiksi ohjatun leikin (Skene ym., 2022), ulkoleikkien (Truelove ym., 2018), roolileikkien (Rashid ym., 2021) ja riskileikkien (Brussoni ym., 2015) yhteyksistä lasten terveys- ja kehitystuloksiin on lisääntynyt, hiekkaleikkejä koskeva tutkimusnäyttö on vähäistä. Tämä saattaa johtua siitä, että hiekkaleikkejä ei ole ymmärretty kokonaisvaltaisena käsitteenä, joka kattaa kaiken hiekan käytön tai toiminnan hiekan kanssa eri yhteyksissä, kuten varhaiskasvatuksessa, vapaa-ajalla ja kuntoutuksessa. 

Niinpä päätimme suorittaa ensimmäinen systemaattisen katsauksen hiekkaleikeistä ja niiden yhteyksistä 0–8-vuotiaiden lasten terveyteen ja kehitykseen. Katsauksemme perustui tarkkaan vertaisarvioituun suunnitelmaan (Iivonen ym., 2021) ja noudatimme sen toteutuksessa ja raportoinnissa PRISMA-julkilausuman ohjeita (Page ym., 2021). Katsauksemme lopullinen synteesi piti sisällään määrällisistä tutkimuksista tehdyn vaikutussuunta-analyysin ja laadullisista tutkimuksista tehdyn temaattisen analyysin tulokset. Lopullisessa synteesissä (Lewin ym., 2015) muodostimme katsauksemme seitsemän päälöydöstä, jotka esitimme lausemuodossa.

Katsauksen tulokset ja johtopäätökset

Tutkimusten seulonnan läpäisi 28 tutkimusta, jotka oli tehty 13 eri maassa vuosina 1993–2023. Tutkimuksissa oli yhteensä 12 646 lasta, joiden ikä vaihteli 2–8 vuoden välillä. Alkuperäistutkimukset voitiin jaotella kolmeen ryhmään sen perusteella, millaisessa kontekstissa hiekkaleikit olivat toteutuneet. Varhaiskasvatuksen kontekstin tutkimuksia oli 12, joissa lapset leikkivät hiekkalaatikoissa tai varhaiskasvatusyksiköiden pihojen hiekkaisissa ympäristöissä. Vapaa-ajan kontekstin tutkimuksia oli viisi, joissa hiekkaleikkiympäristöinä olivat kotipiha, leikkikentät, tyhjät tontit tai uimarannat. Hiekkaleikkiterapiatutkimuksia oli yhteensä 13, joissa lapsille, joilla oli erilaisia tuen tarpeita, tarjottiin hiekkaleikkiterapiakuntoutusta käyttäen hiekkaleikkipöytiä. Huomionarvoista oli, että vain yhdessä (Jarrett, ym. 2010), kaikista varhaiskasvatuksen ja vapaa-ajan kontekstin tutkimuksista, hiekkaleikki oli pääasiallisena tutkimuskohteena, kun muissa tutkimuksissa hiekkaleikkejä tutkittiin osana muita tutkimuskysymyksiä. Hiekkaleikkiterapiatutkimuksissa hiekkaleikit olivat pääroolissa. Terapiamuodot vaihtelivat jokaisessa tutkimuksessa.

Seuraavaksi esitämme yhteenvetona tutkimuksemme seitsemän päälöydöstä. Alkuperäistutkimusten perusteella nostimme esiin ehdotuksia kasvatushenkilöstölle hiekkaleikkien mahdollistamiseksi. Viittaukset tuloksia selittäviin alkuperäistutkimuksiin, löydösten luottamusarvosanat sekä alkuperäistutkimusten täydelliset lähdeviitteet löytyvät katsausjulkaisusta (Iivonen ym., 2025).

Yhteenveto katsauksen löydöksistä ja ehdotuksemme varhaiskasvatuksen henkilöstölle

Sukupuolen ja iän yhteys

1.Tytöt suosivat hieman enemmän hiekkaleikkiä kuin pojat, erityisesti varhaiskasvatuksen kontekstissa. Hiekkaleikki yleistyy kahden vuoden iästä alkaen.
– Tarjoa kaikille lapsille mahdollisuuksia hiekkaleikkeihin.

Fyysinen terveys ja kehitys

2. Vaikka hiekkaleikit sisältävät fyysisiä ja motorisia aktiviteettejä, ne eivät edistä fyysisen aktiivisuuden kuormittavuutta. Tämä näkyy pääasiassa varhaiskasvatuksen kontekstissa.
– Tarjoa suuria, pinnanmuodoiltaan vaihtelevia, sääolosuhteiden vaihtelun rikastuttamia hiekkaleikkiympäristöjä, kuivaa, märkää ja raekooltaan vaihtelevaa hiekkaa sekä helposti saataville myös suurempikokoisia leikkivälineitä.

3. Hiekkaleikki sisältää pääasiassa fyysistä leikkiä, kuten rakenteluleikkejä, hienomotorista käsittelyä ja kaivamista.
– Tarjoa aikaa ja tilaa käsitellä hiekkaa samalla tutkien, miten hiekka reagoi lapsen omiin liikkeisiin. Tarjoa lisäksi erilaisia rakentelu- ja toiminnallisia leikkejä hiekalla.

4. Vaikka hiekka voi sisältää mahdollisesti haitallisia aineita tai ominaisuuksia, todennäköisyys, että se aiheuttaa terveysriskejä lapsille, on pieni.
– Tarjoa hiekkaleikkejä vapaasti, sillä varhaiskasvatuskontekstista ei raportoitu hiekkaleikkien terveyshaittoja.

Kognitiivinen kehitys

5. Hiekkaleikki edistää lasten kognitiivista kehitystä (esim. symbolileikki), hyödyttäen erityisesti lapsia, joilla on erilaisia tuen tarpeita, vähentämällä kognitiivisia käyttäytymisongelmia ja parantamalla kommunikaatiota ja itseilmaisua.
– Tarjoa perinteisten hiekkaleikkivälineiden lisäksi monipuolisesti ja runsaasti erilaisia realistisia (esim. eläin- ja ihmishahmoja, omalle kulttuurille ominaisia ja arkipäivän tilanteita esittäviä), ja abstraktimpia (esim. muodot ja materiaalit) esineitä ja välineitä, joita lapset voivat valita tehdessään ”mielikuvitusmaailmoja”. Tarjoa lisäksi riittävästä tilaa ja aikaa uppoutua leikkiin.

Sosioemotionaalinen kehitys

6. Varhaiskasvatuksen konteksteissa hiekkaleikissä koetaan tunteita, positiivista sosiaalista ilmapiiriä, mutta leikki on sosiaalisesti yksinkertaista. Kuntoutuskontekstissa hiekkaleikki vähentää sosioemotionaalisia käyttäytymisongelmia, tukee emotionaalista hyvinvointia sekä sosiaalisia ja emotionaalisia taitoja.
– Tarjoa runsaasti mahdollisuuksia leikkiä erilaisilla figuureilla, esineillä ja välineillä samalla hienovaraisesti tukien tai ohjaten leikkiä kohti sosiaalisesti monipuolisia yhteisleikkejä. Hiekkaleikkejä kannattaa suosia, sillä mielikuvitusmaailmojen rakentaminen on lapsilähtöinen tapa tunnistaa, nimetä ja käsitellä tunteita, ajatuksia ja kokemuksia ja ne helpottavat vaikeiden kokemusten käsittelyä ja eheytymistä.

Hiekkaleikit ja – kontaktit rannalla

7. Ollessaan rannalla lapset erityisesti kaivavat hiekkaa, viettävät aikaa kuivalla hiekalla ja istuvat hiekassa. Hiekkakontaktit ja hiekan tarttuminen kehoon rannalla selittyvät useilla tekijöillä, jotka liittyvät lapsen henkilökotaisiin ominaisuuksiin (esim. sukupuoli, ikä) ja kulloiseenkin ympäristöön (esim. hiekan ominaisuudet ja sääolosuhteet).
– Tarjoa mahdollisuuksia hiekkaleikkeihin erilaisilla rannoilla.

Systemaattisen katsaukselle ominaisesti arvioimme kokonaisluottamuksen kuhunkin päälöydökseen asteikolla hyvin alhainen, alhainen, kohtalainen ja korkea luottamus. Luottamuksen arvioinnissa huomioimme neljä osa-aluetta alkuperäistutkimuksista: 1) menetelmälliset rajoitteet, joihin käytimme tutkimusten laadun arviointeja; 2) johdonmukaisuus eli se, kuinka selkeästi ja vakuuttavasti alkuperäistutkimusten aineistot sopivat katsauksemme löydökseen; 3) aineiston riittävyyttä arvioimme tarkastelemalla löydösten taustalla olevien tutkimusten lukumäärää, osallistujien lukumäärä sekä kulttuurista kattavuutta; 4) merkityksellisyyttä arvioimme sen perusteella, kuinka hyvin alkuperäistutkimukset vastasivat katsauksemme sisäänottokriteereitä. Korkean luottamuksen ansaitsevia päätuloksia voidaan pitää hyvin totuudenmukaisina, kun taas alhaisempi arvosana jostakin neljästä luottamusosa-alueesta alentaa luottamusta katsauslöydökseen. Hiekkaleikkitulosten luotettavuus vaihteli erittäin matalasta kohtalaiseen.

Lopuksi

Hiekkaleikit voivat tukea lasten kehitystä monin tavoin, mutta niiden vaikutuksista tarvitaan lisää tutkimusta. Hiekkaleikkien mahdollisuudet kuntoutuksessa ja varhaiskasvatuksessa ovat lupaavia, mutta niiden laatuun olisi kiinnitettävä enemmän huomiota. Tulevaisuudessa tarvitaan korkealaatuisia tutkimuksia, jotka kuvaavat tarkasti hiekkaleikkien ympäristöt ja sisällöt sekä aikuisten roolin niissä. Lisäksi olisi tärkeää tutkia hiekkaleikkien vaikutuksia eri kulttuureissa ja ympäristöissä.

Lähteet

Bronfenbrenner, Urie. (1979). The ecology of human development: Experiments by nature and design. Harvard U. P.

Brussoni, M., Gibbons, R., Gray, C., Ishikawa, T., Sandseter, E. B. H., Bienenstock, A., Chabot, G., Fuselli, P., Herrington, S., & Janssen, I. (2015). What is the relationship between risky outdoor play and health in children? A systematic review. International journal of environmental research and public health, 12(6), 6423–6454.

Frost, J. L. (2010). A history of children’s play and play environments: Toward a contemporary child-saving movement. Routledge.

Hart, R. A. (ei pvm.). Sandbox. Teoksessa Encyclopedia of Children and Childhood in History and Societ. Noudettu 17. marraskuuta 2023, osoitteesta https://www.encyclopedia.com/children/encyclopedias-almanacs-transcripts-and-maps/sandbox

Iivonen, S., Kettukangas, T., Soini, A., & Viholainen, H. (2021). Sand play for 0–8-year-old children’s health and development: A systematic review protocol. International Journal of Environmental Research and Public Health, 18(19). https://doi.org/10.3390/ijerph181910112

Iivonen, S., Kettukangas, T., Soini, A., & Viholainen, H. (2025). Sand Play and 0‐to 8‐Year‐Old Children’s Physical, Cognitive and Socioemotional Outcomes: A Mixed‐Methods Systematic Review. Child: Care, Health and Development, 51(1), e70034.

Jarrett, O., French-Lee, S., Bulunuz, N., & Bulunuz, M. (2010). Play in the Sandpit: A University and a Child-Care Center Collaborate in Facilitated-Action Research. American Journal of Play, 3(2), 221–237.

Lewin, S., Glenton, C., Munthe-Kaas, H., Carlsen, B., Colvin, C. J., Gülmezoglu, M., Noyes, J., Booth, A., Garside, R., & Rashidian, A. (2015). Using qualitative evidence in decision making for health and social interventions: An approach to assess confidence in findings from qualitative evidence syntheses (GRADE-CERQual). PLoS medicine, 12(10), e1001895.

Page, M. J., Moher, D., Bossuyt, P. M., Boutron, I., Hoffmann, T. C., Mulrow, C. D., Shamseer, L., Tetzlaff, J. M., Akl, E. A., & Brennan, S. E. (2021). PRISMA 2020 explanation and elaboration: Updated guidance and exemplars for reporting systematic reviews. bmj, 372(Journal Article).

Rashid, A. A., Cheong, A. T., Hisham, R., Shamsuddin, N. H., & Roslan, D. (2021). Effectiveness of pretend medical play in improving children’s health outcomes and well-being: A systematic review. BMJ open, 11(1), e041506.

Roesler, C. (2019). Sandplay therapy: An overview of theory, applications and evidence base. The Arts in Psychotherapy, 64(Journal Article), 84–94. https://doi.org/10.1016/j.aip.2019.04.001

Skene, K., O’Farrelly, C. M., Byrne, E. M., Kirby, N., Stevens, E. C., & Ramchandani, P. G. (2022). Can guidance during play enhance children’s learning and development in educational contexts? A systematic review and meta‐analysis. Child Development, 93(4), 1162–1180.

Truelove, S., Bruijns, B. A., Vanderloo, L. M., O’Brien, K. T., Johnson, A. M., & Tucker, P. (2018). Physical activity and sedentary time during childcare outdoor play sessions: A systematic review and meta-analysis. Preventive medicine, 108, 74–85.

Welland, M. (2009). Sand (1. p.). University of California Press; JSTOR. http://www.jstor.org/stable/10.1525/j.ctt24hst7

Kirjoittajat

Susanna Iivonen

Yliopistonlehtori

Itä-Suomen yliopisto

Titta Kettukangas

Yliopistonlehtori

Itä-Suomen yliopisto