Siirry sisältöön
uef-logo
  • Etusivu
  • Tietoja blogista

Parasta aikaa varhaiskasvatuksessa

31.12.2025

UEF:n varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen väitöskirjatutkijoita esittäytyy

Varhaiskasvatus on konteksti, joka koskettaa valtaosaa suomalaisista suoraan tai välillisesti. Varhaiskasvatuksen keskeisin ydintehtävä on tukea ja edistää lasten hyvinvointia, kehittymistä, kasvua ja oppimista. Jotta varhaiskasvatus on tosiasiallisesti lasten edun mukaista ja vaikuttavaa, varhaiskasvatuksen järjestämisen, toteuttamisen ja kehittämisen tulee olla todennettuun tietoon pohjautuvaa, eli tutkimusperustaista. Varhaiskasvatus perustuu sekä kasvatustieteelliseen että monitieteelliseen tutkimukseen (Alila & Ukkonen-Mikkola 2018).  […]

28.11.2025

Opettajaopiskelijasta opettajajohtajaksi – asiantuntijuutta hyödyntäen, rohkeasti vaikuttaen

Omistettu Varhaiskasvatuksen Opettajaopiskelijoille. Varhaiskasvatuksen tutkijana ja kouluttajana usein mietin, miten tiivistäisin opettajajohtajuutta koskevan tutkimuksemme käytännöllisiksi neuvoiksi varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoille, jotta ne kantaisivat ja saattelisivat heitä matkaan uran alkutaipaleella. Tässä kirjoituksessa kokoan Itä-Suomen yliopistossa tehdyn opettajajohtajuutta koskevan tutkimuksemme pohjalta induktiovaiheen näkökulmasta keskeisimmät havainnot opettajajohtajuudesta ja pyrin esittämään niiden pohjalta käytännönläheisiä neuvoja opettajan työn alun sujuvoittamiseksi. Sinulla on […]

31.10.2025

Työn hallinnan tunteen vahvistaminen – resilienssi yksilöllä ja yhteisössä

Elämme kompleksisessa maailmassa, joka on epävakaa, epävarma, monimutkainen ja monimerkityksellinen. Tutkimuksen mukaan kuilu nykymaailman monimutkaisuuden ja ihmisten henkisten kapasiteetin välillä on kasvanut viime vuosikymmeninä (Kegan & Lahey Laskow, 2009). Työntekijästä voi tuntua, että vanhat ajattelumallit ja työskentelytavat eivät riitä toimintaympäristön kompleksisuuden ja epävarmuuden hallintaan. Hallinnan tunne työssä on sitä, että työntekijä kokee, että hänellä on […]

30.9.2025

Lapsen toivotun käyttäytymisen intensiivinen tuki

Lapsen toivotun käyttäytymisen intensiivinen tuki Oikein kohdennetuilla käyttäytymisen tukitoimilla voi olla suuri merkitys lapsen itsetunnolle, sosiaalisille taidoille ja arjessa tarvittaville valmiuksille. Lapsen Intensiivinen Tuki (LINTU) -tutkimushankkeessa selvitetään, miten varhaiskasvatusikäisten lasten toivottua käyttäytymistä ja sosiaalisia taitoja voidaan vahvistaa yksilöllisten tuen keinoin. Hankkeessa tutkitaan kahden tukimallin Check In – Check Outin (CICO) ja videoitsemallinnuksen (VIM) käytettävyyttä ja […]

Artikkelien sivutus

Sivu 1 Sivu 2 … Sivu 18 Sivu 19 Seuraava

Tietoja blogista

-

Luetuimmat artikkelit

  • 31.1.2023

    Yhteisöllisyys varhaiskasvatuksen arvona, periaatteena ja toimintana

  • 29.5.2020

    “Ootteko te vain leikkineet täällä?”

  • 30.4.2024

    Poukkoileva politiikka ei juurruta varhaiskasvatusta osaksi koulutusjärjestelmää

  • 31.3.2025

    Mitä tutkimus kertoo lasten hiekkaleikeistä?

  • 31.10.2019

    Käsitteiden merkitys varhaiskasvatustieteen kehittymisessä – varhaiskasvatuksen perustoiminnot-käsitteen tutkimus

Arkisto

    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Toukokuu
    5. Kesäkuu
    6. Elokuu
    7. Syyskuu
    8. Lokakuu
    9. Marraskuu
    10. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Toukokuu
    2. Kesäkuu
    3. Heinäkuu
    4. Elokuu
    5. Syyskuu
    6. Lokakuu
    7. Marraskuu
    8. Joulukuu

Tilaa blogi

RSS syöte

Itä-Suomen yliopisto

Joensuu, Kuopio

© University of Eastern Finland

Verkkosivupalaute | Tietosuojaseloste | Saavutettavuus