Varhaiskasvatuksen opettajan pienen maailman kokoinen tehtävä

Hei, olen Päivi Pihlaja, ja tässä blogitekstissä kerron hieman itsestäni ja ajatuksistani varhaiskasvatukseen ja varhaiskasvatuksen opettajan-koulutukseen liittyen.

Aloitin vajaa vuosi sitten Itä-Suomen yliopistossa kasvatustieteiden, erityisesti varhaiskasvatuksen, professorina. Saan työskennellä päivittäin itselleni merkityksellisen teeman parissa osaavassa ja hyvässä työyhteisössä, jonka merkittävässä osassa ovat kollegoiden lisäksi myös opiskelijat. Taustalla minulla on lastentarhanopettajan ja erityisopettajan koulutukset. Työkokemukseni varhaiskasvatuksessa ja erityisopetuksessa tuo sekä tutkimukseen että opetukseen omat mausteensa. Minulle kasvatuksen maailma on rikas ja rakas. Koen, että opettajan tehtävä on pienen maailman kokoinen – lapsen kokoinen. Lapsi, iästään riippumatta, on arvokas jokaisena päivänä, ja jokainen päivä on mahdollisuus oppia, kasvaa, kehittyä. Lapsen tulevaisuudesta meidän tulisi pitää kiinni. Sitä tulisi vaalia ja ravita.

Minun valintani on tutkia varhaiskasvatusta ja erityskasvatusta, koska näen lapsuuden merkityksellisenä elämänvaiheena ja lapsen arvokkaana yhteiskunnan, perheen ja eri yhteisöjen jäsenenä. Kiinnostus erityiskasvatukseen heräsi työskennellessäni päiväkodissa, sillä kaipasin lisää tietoa ihmisten ja pedagogiikan moninaisuudesta. Tällä hetkellä tutkimme varhaiskasvatuksen ja lapsen tuen toteutumista hallinnon ja pedagogisen toiminnan tasoilla (ks. VakaTuki – Varhaiskasvatuksen palvelun järjestäjien tuen rakenteet ja hallinnon prosessit) ja uusi samaan teemaan liittyvä tutkimus alkaa marraskuun alussa.

Työurani alkutaipaleella noin kolmenkymmentä vuotta sitten silloinen Varhaiskasvatuksenopettajaliitto pohti erilaisia tulevaisuuden skenaarioita ja yksi kauhuskenaario oli, että Suomessa olisi joskus päiväkoti, jossa ei olisi lastentarhanopettajaa. Nyt tämä kauhuskenaario on valitettavasti toteutunut. Käsillä olevan tilanteen poistamiseksi teemme joka päivä aktiivisesti töitä hyvin monella taholla. Ongelma on tiedostettu myös ministeriössä, josta varhaiskasvatukseen on osoitettua lisää resursseja, jotta yhä useampi lapsi saisi opettajan kasvatusta, opetusta ja pedagogista osaamista tulevaisuudessa. Pienten lasten opettajat ovat Suomessa merkittävä ammattiryhmä. Kuka muu tietää yhtä paljon kasvatuksesta, pedagogiikasta ja opettamisesta, kehityksestä ja oppimisesta, kuin opettaja?

Näen koulutuksemme tulevaisuuden yhtä tärkeänä osana opettajien rikasta yhteisöä kuin silloin, kun opiskelin itse opettajaksi. Lisäksi näen tärkeänä, että varhaiskasvatuksen opettajan tulisi tulevaisuudessa suorittaa kasvatustieteen maisterin tutkinto, sillä niin vaativaa on työ pienten ihmisten opettajana. Työ on vaativaa, koska ihminen oppii varhaisina elinvuosinaan valtavasti asioita, mainittakoon esimerkiksi vuorovaikutuksen taito, mikä pitää sisällään taitoa kommunikoida ja keskustella, eli taitoa olla yhteydessä muiden kanssa. Oppiminen varhaisina vuosina on syvällistä rakentaen muun muassa oppimisen strategioita, käsitystä itsestä ja omista taidoista, sosiaalisista suhteista, tunteista ja itsestä ryhmän tärkeänä jäsenenä.

Mitä opiskelu yliopistossa sitten vaatii? Motivaatio on ensimmäinen sana, joka tulee mieleeni. Motivaatiota opiskella – ei vain suorittaa. Kiinnostusta pieniin ihmisiin sekä tähän rikkaaseen kasvatuksen ja opetuksen maaperään. Suorittamisesta ei tahdo jäädä jälkiä, tai sitten muistijäljet haihtuvat hyvinkin nopeasti. Yliopistossa opiskelu edellyttää uteliaisuutta, ajattelua ja halua ajatella, rohkeutta kysyä, tarmoa etsiä vastauksia. Se vaatii lukemista ja pohtimista. Kirjottamisen kautta ajattelemista ja tiedon tuottamista. Uuden oppiminen on toisinaan kovaa työtä, mutta itse olen kokenut uuden opettelun pääasiassa mielenkiintoisena. Uusi tieto haastaa paikoin pysähtymään ja pohtimaan myös omia kokemuksia ja vallitsevia ajatuksia. Uuden tieltä on usein lakaistava jotain vanhaa pois. Tämä edellyttää tietoista työskentelyä ja se taas vaatii aikaa. Aikaa opiskella yksin ja yhdessä, sillä opettajan työ vaatii paljon teoreettista osaamista, jonka pohjalta oman ns. (muuttuvan) käyttöteorian voi rakentaa ja jota voi uudistaa. Työskentely ja opiskeluun panostaminen ovat osoitus lapsen ja lapsuuden arvostamisesta.

Valinnoillamme teemme joka päivä tulevaa.

Kirjoittaja

Päivi Pihlaja
Kasvatustieteiden professori, erityisesti varhaiskasvatus