Varhaiskasvatuksen opetuutorit toivottavat uudet opiskelijat tervetulleeksi

Syyskuussa starttaa uusi akateeminen lukuvuosi ja varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksessa aloittaa taas uudet opiskelijat. Uudelle opiskelijalle opintojen alku voi näyttäytyä hämmentävänä ja jopa hieman pelottavana ajanjaksona. Uutta tietoa tulee ovista ja ikkunoista, eikä infoähkyltä meinaa välttyä kukaan. Ei kuitenkaan syytä huoleen! Tunne on kutakuinkin kaikilla sama, eikä kaikkea tietoa opinnoista tarvitse niellä yhdellä suupalalla. Lisäksi uusien opiskelijoiden apuna on ihana amanuenssimme Susanna sekä iloinen joukko vertaistuutoreita ja opetuutoreita, joiden tehtävänä on tukea uusia opiskelijoita etenkin opintojen alkuvaiheessa.

Vaikka ohjaus on koko yliopiston yhteinen tehtävä, opetuutorilla on päävastuu oman ryhmänsä alkuohjauksesta. Opetuutori perehdyttää ryhmäänsä akateemisten opintojen pariin, auttaa tutkinnon rakenteen hahmottamisessa sekä varmistaa, että kaikki pääsevät osaksi akateemista yhteisöä. Lisäksi opetuutorin tehtäviin kuuluu tukea opiskelijaa henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) laatimisessa ja seurata oman ryhmänsä HOPS-työskentelyä. Tämä pitää sisällään ryhmätapaamisia sekä henkilökohtaiset HOPS-tapaamiset ensimmäisen lukuvuoden keväällä. Opetuutoreiden tahtotilana on tarjota uusille opiskelijoille aitoa kohtaamista sekä välittämistä, ja siten olla helposti lähestyttävä henkilö myös silloin, jos opiskelu ei syystä tai toisesta etenekään alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti.

Lukuvuoden 2023–2024 varhaiskasvatuksen opetuutorit

RYHMÄ 1A opetuutori

Nimi: Tiina Kuutti

Ammatti: Yliopisto-opettaja

Harrastukset: Käsityöt, kävelyretket ja brittiläisiin rikossarjoihin koukuttuminen

Lempiväri: Vähän riippuu asiayhteydestä. Pukeutumisessa musta ja harmaa, mutta muuten vaalea roosa.

Varhaiskasvatuksessa minua kiinnostaa erityisesti lasten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen ja erilaisten näkökulmien pohtiminen.

Unelmani varhaiskasvatukseen liittyen on, ettei yksikään lapsi olisi ryhmässään yksinäinen tai ulkopuolinen vaan tuntisi kuuluvansa ryhmään ja kokisi olonsa arvostetuksi ja välitetyksi.

 

RYHMÄ 1B opetuutori

Nimi: Venla Hytönen

Ammatti: Yliopisto-opettaja

Harrastukset: Kaikenlainen fiilistely, tanssi, luontoilu ja seikkailu sekä uusimpana parkour

Lempiväri: Kaikki auringonlaskun värit

Varhaiskasvatuksessa minua kiinnostaa varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri ja arvot, emotionaalinen saatavilla olo, henkilöstön reflektointiosaaminen.

Unelmani varhaiskasvatukseen liittyen, näitä olisi monta! Lapsuuden itseisarvon vahvistuminen yhteiskunnallisesti <3

 

RYHMÄ 1C opetuutorit

Nimi: Susanna Iivonen

Ammatti: Yliopistonlehtori (liikuntakasvatus)

Harrastukset: Ulkoilu, liikunta, lukeminen ja kavereiden kanssa oleminen

Lempiväri: vihreä

Varhaiskasvatuksessa minua kiinnostaa hyvin monet asiat. Kiinnostukseni kohteena ovat erityisesti lasten liikkumisen ilon lisääminen, motoristen taitojen kehityksen tukeminen, ulkoleikit, erityisesti hiekkaleikit sekä yhteydet lasten kokonaisvaltaiseen kehitykseen.

Unelmani varhaiskasvatukseen liittyen on, että kaikilla lapsilla on lupa leikkimisen ja liikkumisen iloon sekä mahdollisuudet käyttää niitä välineinä oppimiseensa ja kehittymiseensä täyteen potentiaaliinsa.

 

Nimi: Jonna Kesäläinen

Ammatti: tutkija

Harrastukset: pääasiassa lenkkeily, se toimii samalla meditaationa

Lempiväri: riippuu tilanteesta, ehkä värikäs

Varhaiskasvatuksessa minua kiinnostaa lasten tunnesäätely ja sen tukeminen.

Unelmani varhaiskasvatukseen liittyen on, että kaikilla lapsilla olisi siellä hyvä olla.

 

RYHMÄ 1D opetuutori

Nimi: Katja Suhonen

Ammatti: Yliopisto-opettaja

Harrastukset: vauvan kanssa puuhailut, neulominen, palapelit

Lempiväri: vihreä ja vaaleanpunainen

Varhaiskasvatuksessa minua kiinnostaa lasten itsesäätelyyn ja toiminnanohjaukseen liittyvät asiat, pedagoginen johtajuus

Unelmani varhaiskasvatukseen liittyen on, että kaikilla olisi varhaiskasvatuksessa hyvä olla.

 

1000+ opetuutori

Nimi: Minna Laitinen

Ammatti: Projektitutkija VakaTuki -tutkimushankkeessa

Harrastukset: tänä kesänä palasin lapsuuden harrastukseni yleisurheilun pariin

Lempiväri: Vihreä

Varhaiskasvatuksessa minua kiinnostaa erityisesti leikki, ja se miten me aikuiset voimme tukea lasten leikkiä ja leikin kehitystä varhaiskasvatuksen kontekstissa.

Unelmani varhaiskasvatukseen liittyen on, että kaikki lapset (ja aikuiset) pääsisivät nauttimaan huimista, yhteisöllisistä ja mielikuvitusrikkaista leikkiseikkailusta, ja leikki saisi ansaitsemansa aseman tärkeänä osana laadukasta varhaiskasvatusta.

 

Opetuutorit sekä koko varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen henkilökunta toivottaa kaikille uusille ja vanhoille opiskelijoille intoa sekä menestystä tulevaan lukuvuoteen!

Kirjoittaja:

Minna Laitinen