Skip to content
uef-logo
  • Etusivu // Home
  • Tietoa blogista // About the blog
Social media profiles
  • KTL - Karelian Institute
  • Alina Kuusisto
11.1.2023

Karjala-yhteistyö on ulkopolitiikkaa, aluepolitiikkaa ja arjen vuorovaikutusta

Tutkijat Alina Kuusisto ja Pirjo Pöllänen Karjalan tutkimuslaitokselta hahmottavat itärajan ylittävän vuorovaikutuksen monipuolisuutta ja monia merkityksiä Pohjois-Karjalalle ja pohjoiskarjalaisille toimijoille edeltävien 30 vuoden aikana ennen nykyistä muuttunutta geopoliittista tilannetta. Blogi on luettavissa Pohjois-Karjalan historiallisen yhdistyksen verkkosivulla. Kirjoitus on osa Toimijoiden Karjalat – 30 vuotta rajat ylittävää yhteistyötä Pohjois-Karjalassa -tutkimushankkeen meneillään olevaa työtä.

2.9.2020

Kyläkoulut hyvinvointivaltion loppukaarteessa

Hyvinvointivaltion onttoutumisesta on Suomessa puhuttu 1990-luvulta alkaen, eikä ihme sillä tulonsiirtoihin, palvelujen määrään ja niiden saavutettavuuteen on tehty lähinnä yhdensuuntaisia muutoksia. Hyvinvointivaltion hajauttavien palvelujen sijaan palveluja on keskitetty tiivistämisen ja tehostamisen nimissä ja kustannussäätöihin vedoten. Maaseudun ja haja-asutusalueiden koulujen lakkautukset ovat konkreettinen esimerkki lähipalvelujen alasajosta. Korona nosti peruskoulun keskittämisen myös valtakunnan uutisointiin (esim. HS 4.8.2020), […]

28.2.2020

Interview with Visiting Researcher Aytaç Yürükçü

Turkista kotoisin oleva historiantutkija Aytaç Yürükçü on ollut vierailevana tutkijana Karjalan tutkimuslaitoksella syyskuusta lähtien. Aytacin tutkimusprojekti käsittelee vuosina 1877 – 1878 käytyä Turkin ja Venäjän välistä sotaa (Balkanin sota), johon osallistui myös suomalaisia sotilaita osana Venäjän armeijaa. Aytaçia kiinnostavat etenkin sotakirjeenvaihtajien raportit ja sotilaiden päiväkirjat sekä niiden sodasta välittämä kuva. Sensuuri ja propaganda vaikuttivat siihen, […]

Tietoja blogista / About the blog

Luetuimmat artikkelit / Most popular posts

  • 2.11.2023

    Grenoble cemetery

  • 21.11.2023

    Plörinää plöröstä!

  • 24.8.2023

    Reflections on the Secondhand Time: The Last of the Soviets

  • 21.2.2023

    Siilainen, pimeää matkailua ja Joensuun sumeaa historiaa

  • 11.4.2017

    Sensitiiviset haastattelut: mitä tulisi huomioida?

Avainsanat / Tags

50 vuotta cemetery COSPIN death digitalisaatio Dr. Dmitry Zimin elinvoima etätyö Finland groupwork hautausmaa historian tutkimus Ismo Björn Itä-Suomen yliopisto itäraja Jarmo Saarti Joensuun yliopisto Karelian Institute Karjala-yhteistyö Karjalan tutkimuslaitos Karjalan tutkimuslaitos 50 vuotta kilpailu korona KTL KUMU kuolema Lieksa luonnonvaraperustainen yhdyskunta maaseutu Maija Halonen muutos Pirjo Pöllänen Professor Pekka Suutari rural Russia sopeutuminen teaching Teemu Oivo työ työn muutokset Ukraina Ukraine Venäjä- ja rajatutkimus Virpi Kaisto yliopisto

Arkisto / Archive

    1. April
    1. April
    2. August
    3. September
    4. October
    1. January
    2. February
    3. August
    4. November
    1. January
    2. February
    3. March
    4. April
    5. May
    6. June
    7. August
    8. October
    9. November
    10. December
    1. January
    2. February
    3. March
    4. April
    5. June
    6. October
    7. November
    1. February
    2. March
    3. April
    4. May
    5. June
    6. August
    7. September
    8. October
    9. November
    10. December
    1. October
    1. September
    1. March
    2. April
    3. August
    4. September
    5. November
    6. December

Tilaa blogi / Subscribe to the blog

RSS feed

Itä-Suomen yliopisto

Joensuu, Kuopio

© University of Eastern Finland

Social media profiles
Give feedback | Data protection | Accessibility