Valmistuminen ja työelämään siirtyminen
Tämä on kannustuspuhe erityisesti muille opintojen parissa kamppaileville. Aloitin terveyden edistämisen ja liikuntalääketieteen opinnot kuusi vuotta sitten mielessäni selvä tavoite: haluaisin tutkijaksi. Olen tehnyt opintoja töiden (fysioterapia) ja vanhempainvapaiden ohella, ja välillä päätoimisesti opintoihin keskittyen opintovapaan ansiosta. Tähän kuuteen vuoteen on mahtunut paljon. Tässä tärkeimpiä oppeja ja neuvoja muille opintojen loppuun saattamiseksi: Opiskelu on merkityksellistä […]
Pitkä suunnitteluvaihe ohi- sauvakävelyn ohjaajakurssilta eväät laadukkaan, turvallisen ja tehokkaan liikuntatapahtuman toteutukseen
Mitattu ja ohjattu liikuntapalvelu MIOLI-tutkimushankkeemme pitkä, mutta tuloksekas suunnitteluvaihe on ohi, ja vihdoin pääsimme porukalle aloittamaan tutkimukseen liikuntatapahtumiin ohjaajiksi osallistuvien opiskelijoiden koulutusvaiheen. Melko aikaisessa vaiheessa päätimme, että haluamme kouluttaa kaikki ohjaajat hyvin. Koulutustahoksi valikoitui Suomen Latu, joka on Suomen suurin ulkoilujärjestö sekä ollut mukana kehittämässä ja kouluttamassa sauvakävelyä ihan sen alkutaipaleelta lähtein. Opiskelijoiden rekrytointi aloitettiin […]