Tarinani matkastani maajoukkuevalmentajaksi

Miten minun tieni vei Liikuntalääketieteen opintoihin ja maajoukkuevalmentajaksi? Lapsena äitini kysyi, että mitä haluan tehdä isona niin vastasin, että en tiedä mutta haluaisin innostaa ja motivoida ihmisiä. En silloin tiennyt, mitä se voisi olla. Pikkuhiljaa minulle valkeni, että se olisi valmennuksen ja koulutuksen parissa tehtävää työtä, josta saan elämäniloa ja elämäntarkoitusta. Lisäksi minua kiinnosti aina autot, moottoripyörät ja moottoriurheilu.

Tero Puustinen: ”Innostus ja motivaatio on minun juttuni!”

Vuonna 2005 olin kouluttautunut liikunnanohjaajaksi (LPT) sekä FAF Personal traineriksi ja tein personal trainerin töitä liikuntapalveluita tarjoavassa yrityksessä. Luin artikkelin lääkäri Aki Hintsasta ja hänen tekemästään työstä formula yksi sarjassa. Mietin, että vastaavalla tavalla haluaisin itsekin yhdistää moottoriurheilun ja uran. Siitä syttyi kipinä kouluttautua aina vain lisää, että voisin auttaa huippuautourheilijoita pääsemään maailmanhuipulle. Seuraavaksi halusin oppia käytännön tasolla anatomiaa ja lihashuoltoa ja siihen sopi sillä hetkellä erinomaisesti urheiluhierojan opinnot Vierumäen Urheiluopistolla. Kyseisen koulun aikana tapasin nykyisen vaimoni, joka opiskeli tuolloin Kuopiossa lääkäriksi ja muutin urheiluhierojaksi valmistumisen jälkeen hänen perässään takaisin synnyinkaupunkiini Kuopioon. Vuonna 2009 pääsin opiskelemaan Liikuntalääketiedettä Itä-Suomen yliopistoon. Se sopi hyvin ajatukseeni kehittyä valmentajana, koska halusin kehittää tieteellistä ajatteluani ja kokonaisvaltaista osaamistani aina vain paremmaksi. Lisäksi yliopisto-opintoihin pystyin valitsemaan omaa uraani tukevia opintoja, kuten pitkänä sivuaineena ravitsemustieteen opintoja ja muina opintoina mm. erilaisia fysiologian ja anatomian opintoja. Yliopisto-opintojen aikajakso oli kiireistä, sillä opintojen aikana tein lisäksi samalla keskusvastaavan ja personal trainerin töitä paikallisella kuntosalilla ja lisäksi pääsin mukaan valmentajaksi autourheiluliiton (AKK) huippuvalmennusryhmään. Rutistin opintoni tehokkaasti läpi ja valmistuin vuonna 2013 maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta. Opintojen aikana valmentajan polkuni oli kehittynyt ratakuskien valmentajasta myös rallikuskien puolelle vastuullani fysiikka- ja ravintovalmennus, mutta myös uusien valmentajien koulutus. Samoihin aikoihin aloin myös kouluttaa Personal trainereita FAF Personal Trainer -koulutuksessa.

Kuva autourheilun maajoukkueleirin nopeustaitavuusradalta.

Huomasin koko ajan, että valmennus ja kouluttaminen oli minun juttuni! Sitä tuntui todella hyvältä tehdä ja joka päivä oli kiva herätä uuteen päivään ja seurata, miten valmennusryhmän valmennettavani kehittyivät urillaan eteenpäin. Näin sain innostaa ja motivoida ihmisiä kohti parempia versioita itsestään fyysisen ja ravintovalmennuksen keinoin. Samalla ymmärsin, että kehittääkseni itseäni ja muita haluaisin oppia lisää psyykkisestä valmennuksesta. Aloin ostamaan urheilupsykologiaan ja psyykkiseen valmennukseen liittyviä kirjoja ja ammentamaan niistä oppeja. Kävin lisäksi kaksi psyykkisen valmennuksen koulutusta. Vein niistä ja lukuisista aihetta käsittelevistä kirjoista oppimiani asioita heti konkreettiseen käyttöön valmennettavilleni ja huomasin, miten tärkeää on kiinnittää huomiota urheilijan mieleen eikä vain fyysisiin ominaisuuksiin! Näin valmennettavieni kehitys nopeutui, kun he oppivat itsestään, arvoistaan, identiteetistään, tunteista ja niiden säätelystä, keskittymisestä ja itseluottamuksesta. Nälkä kehittyä valmentajana on minulle sisäänrakennettua ja haluaisin vain koko ajan oppia lisää!

Yksi osa ”aarrekaapistani”.

Pitäessäni valmentajakoulutusta, jossa oli mukana autourheilijoiden lisäksi myös mm. ratsastajia, havaitsin, että ratsastuksen puolella opettamillani asioilla voisi olla hyötyä myös hevosurheilun puolella. Vielä silloin Suomessa ei tätä systemaattisesti hyödynnetty ratsastajien valmennuksessa. Olinkin innoissani, kun pääsin vuonna 2017 ratsastuksen olympialajien (koulu-, este- ja kenttäratsastuksen) maajoukkuevalmentajaksi kehittäen ratsastajien fysiikkavalmennusta, mutta myös psyykkistä valmennusta. Urheilijat arvostivat erityisesti siitä, kun pystyin auttamaan heitä laaja-alaisesti ja yksilöllisesti. Jollakin urheilijalla kehityskohde on fyysisellä puolella ja jollakin taas enemmän psyykkisellä puolella. Pystyimme yhdessä tekemään aiemmista heikkouksista vahvuuksia ja kehittämään urheilijaa kokonaisvaltaisesti eteenpäin niin, että hän on valmis nousemaan lajissaan kohti kansainvälistä huipputasoa.

Ratsastus vaatii ratsastajalta lajitaidon lisäksi kestävyyttä, lihaskuntoa, liikkuvuutta, kehonhallintaa ja psyykkistä vahvuutta.

Maajoukkuevalmennusten lisäksi toimin yrittäjänä pitäen luentoja yrityksille ja yhteisöille, koulutan, teen aikataulujeni salliessa välillä urheiluhierontoja, valmennan eri lajien urheilijoita, mutta toimin myös henkilökohtaisena valmentajana ihmisille, jotka haluavat kokeneemman ja koulutetumman Personal trainerin itsellensä. Katson, että alan kansallinen yhdistystoiminta ja niiden kautta tapahtuva toiminta on tärkeää. Minut on valittu Suomen Fysiikkavalmentajien jäseneksi, johon vaaditaan vankka pohjakoulutus, vähintään 5 vuoden työkokemus fysiikkavalmennuksesta. Lisäksi minut valittiin vastikään Suomen Urheilupsykologiseen yhdistyksen ammattilaisjäseneksi, johon vaaditaan korkeakoulututkinto ja työtehtäviä psyykkisen valmennuksen saralla.

Kartingin MM-kisoissa valmentamassa kollegani Johan Vilon kanssa

Tero Puustinen

TtM (Liikuntalääketiede)

Liikunnanohjaaja (LPT), Urheiluhieroja,

FAF Personal Trainer, FAF Nutrition Coach

Mental Sport Coach, SportFocus Psyykkinen Valmentaja,

PT, kouluttaja, valmentaja, urheiluhieroja -yrittäjä

Autourheilun Maajoukkueen Performance Coach

Ratsastuksen Maajoukkueen Performance Coach

Minun matkani asiantuntijaksi

Olen aina ollut kiinnostunut liikunnasta, terveydestä, ravitsemuksesta ja lääketieteestä.  En tiedä, miksi en kuitenkaan lukion jälkeen tai ylipäätään nuorempana rohjennut koskaan hakea lääketieteelliseen tai ylipäätään opiskelemaan liikuntaa tai terveysalaa. Ehkä en nuorempana uskonut pärjääväni tai pääseväni sisään. Menestyin lukioaikana aina kielissä ja olen ollut hyvin ulospäinsuuntautunut ja rohkea ja ehkä juuri siksi hakeuduin opiskelemaan viestintää. Sille tielle jäin lähes 20 vuodeksi.

Matkan varrella olen saanut tehdä monipuolisesti töitä viestinnän asiantuntijatehtävissä sekä yksityisellä ja julkisella sektorilla. Takaraivossa on kuitenkin koko ajan ollut ajatus tai haave opiskelusta. Olen neljän lapsen äiti ja oikeastaan raskausajat, erityisesti viimeinen raskaus, vahvistivat pikkuhiljaa päätöstäni alan vaihtamisesta. Tai niin aluksi ajattelin, että alaa on vaihdettava kokonaan. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Hanna Lassila

Avoimen opinnoista eteenpäin

Opiskelin viimeisen lapseni äitiysloman aikana ensin avoimessa yliopistossa liikuntalääketieteen perusopinnot, jotka toden totta veivät minut täysin mukanaan. Keväällä 2018 hain sisään tutkinto-opiskelijaksi ilman pienintäkään ajatusta siitä, miten pystyisin yhdistämään opiskelun, täysipäiväisen työnteon, perhe-elämän, valmentamisen ja pesäpallon pelaamisen, jota silloin vielä itse harrastin.

Pääsin sisään, mutta sitten iski pelko. Ahdistus. Epävarmuus. Minulla ei ole aikaisempaa koulutusta liikunta- tai terveysalalta. Olen vain viestinnän asiantuntija. En varmasti tule pärjäämään. Mitä oikein kuvittelin hakiessani sisään? En pysty mitenkään yhdistämään opiskeluja, asumaan toisella puolella Suomea ja käymään töissä sekä pitämään lapsetkin jotenkin vielä hengissä. Kun ensimmäinen varsinainen lähiviikko alkoi lähestyä, päätin, että perun opiskelupaikan. Ei minun ole järkeä lähteä kokeilemaan jotain, mikä olisi täysin mahdotonta. Onneksi jokin sisälläni kuitenkin pakotti nousemaan ylös ja ajamaan Kuopioon. Olin vuokrannut Airbnb-asunnon viikoksi ja yrittäessäni keksiä kaikenlaisia syitä sille, etten voisi mennä Kuopioon, googlettelin muun muassa hurjimpia airbnb-tarinoita. Todettakoon kuitenkin, että asunnon omistaja olikin maailman ihanin ihminen ja sain ilokseni asua samassa asunnossa koko opiskeluaikani!

Ensimmäinen lähiviikko muutti kaiken. Siis kaiken. Jo ensimmäisten tuntien aikana tutustuin aivan mielettömän ihaniin ihmisiin. Toisiin äiteihin, toisiin kaukana asuviin. Toisiin, jotka halusivat vaihtaa alaa. Toisiin nelikymppisiin. Siis enhän minä ollutkaan vanhin! (Jippii!). Erilaisista taustoista ja suuresta ikähaitarista huolimatta meitä yhdisti sama päämäärä: älyttömän korkea motivaatio opiskella. Kaikilla oli reput pakattu ja kynät terotettu, kuin alakoulun ensimmäisellä luokalla konsanaan. Iloinen puheensorina täytti auditorion ja innokkaiden kanssaopiskelijoiden kasvoilta pystyi tulkitsemaan meidän kaikkien yhteisen ajatuksen: Me halutaan oppia, ryhdytään jo hommiin! Itse olin jännittänyt ensimmäistä päivää niin paljon, että olin unohtanut vuokra-asunnon kahvikeittimen päälle. Mietin orientaatiopäivän ensimmäiset kaksi tuntia, että se asunto varmasti palaa maan tasalle ja siinä on syy, etten voi enää jatkaa opintoja, koska joudun vähintäänkin vankilaan. Tai että kohta auditorioon astelee pari siniseen uniformuun pukeutunutta konstaapelia ja vievät käsiraudoissa pois. Se vasta olisikin noloa.

Kun ensimmäinen lähiviikko oli ohi, ajelin Pohjanmaalle takaisin täynnä motivaatiota ja intoa. Intoa oli niin paljon, että taisin saada lähiviikon jälkeen (pelti)poliisilta ihan kotiin asti kirjeen. Ensimmäisten lähipäivien ja viikkojen aikana sain myös useilta opettajilta rohkaisevia kannustuksia: ”Kuule Hanna. Tuo viestinnän ja terveyden edistämisen yhdistäminen on aika ainutlaatuinen kombo, jolle on varmasti kysyntää. Pidä se mielessäsi”.

Ja niin minä pidin. Kotona alkoi hurja tavoitteen asettelu, aikataulutus, suunnittelu ja pohdinta. Kaikkea johdatteli motivaatio, joka hipoi taivasta. Päätin heti, että seuraavat pari vuotta omistaudun opiskelulle. Koska jouduin matkustamaan kaukaa, yritin täyttää viikot lähipäivillä ja kursseilla, etten ajelisi turhaan. Parin ensimmäisen vuoden aikana suoritin sekä kandidaatin tutkinnon että maisterin tutkinnon vaadittavat kurssit lähes kokonaan. Asuin Kuopiossa välillä maanantaista perjantaihin, välillä ajelin joka toinen päivä Alavudelta Kuopioon, usein vain kahden pakollisen luennon takia. Usein kello soi aamulla 3.30, jolloin matka starttasi ehtiäkseni klo 8.15 alkaville luennoille. Vaajakosken ABC tuli tutuksi, kun sieltä hain mennen tullen aina take away – kahvit. Aika usein vielä ajomatkat käytin luentotallenteiden kuunteluun. En kokenut sitä raskaaksi, sillä nelilapsisen perheen äitinä sain samalla sitä kuuluisaa omaa aikaa, vaikkakin se kului autossa istuen. Huvittavaa taisi olla se, että opiskelin Kuopiossa ollessani asunnossani kaikki illat, jotta kotona ollessa sain keskittyä 100%:sti lapsiini. En valitettavasti voi siis sanoa oppineeni tuntemaan Kuopiota juurikaan. Aina kun en ollut Kuopiossa, olin päivätyössäni Alavuden kaupungin viestintäsihteerinä.

Käytin parin vuoden ajan kaikki vuosilomani siihen, että sain opintoja eteenpäin. Parhaimmillaan minulla oli yhtä aikaa 9 eri kurssia. Aika oli kuormittavaa, sitä en voi kieltää, mutta ehkäpä ikä, työelämän pitkä kokemus ja eletty elämä muutenkin olivat nostaneet paineensietokykyäni riittävän korkealle. Ja kyllä korkealla motivaatiolla oli suuri merkitys myös. Välillä lapset olivat mukana päivän Kuopion reissulla, ja muutaman kerran istuivat autossa tai kahviossa odottamassa, että äiti saa pakolliset luennot kunnialla ohi ja yhteinen aika voi alkaa. Lapsille tästäkin ajasta on jäänyt mukavia muistoja, vaikka välillä murehdin, että mahtavatkohan tunnistaa kohta enää. Siitä ei ole kauaa, kun joku lapsistani kysyi, että etkö sinä voisi taas mennä useammin Kuopioon, kun mummu tekee niin hyvää ruokaa. Että ei ilmeisesti ollut kovin traumaattista lapsillekaan, enemminkin täydellinen win-win – tilanne!

Monenlaista harjoittelua ja kokemusta

Kurssien lisäksi yritin ottaa kaiken irti opiskelijavaiheesta. Ilmoittauduin aina vapaaehtoiseksi, kun liikuntalääketieteen puolelta kyseltiin apuja erilaisiin suorituskyvyn mittauksiin tai muihin avustaviin tehtäviin. Minulla oli kova halu oppia kaikkea uutta. Kandivaiheen aikana sainkin rutkasti kokemuksia mm. tasapainomittauksista eri ikäisille, terveyskunnon ja fyysisen suorituskyvyn mittauksista, kehon koostumuksen mittauksista ja analysoinnista sekä liikuntaohjelmien suunnittelusta. Olin mukana myös liikuntalääketieteen päivillä avustajana. Siihen liittyikin taas yksi hauska tarina, sillä muistan ajaneeni ensin klo 3.30 Alavudelta Kuopioon tilastotieteen tenttiin, joka alkoi klo 8.15. Tentin jälkeen pari pakollista luentoa, jonka jälkeen ajelin Kuopiosta Helsinkiin, jossa LLT-päivät järjestettiin. Siellä menikin koko viikonloppu ja sunnuntaina ajelin Helsingistä Alavudelle vain nukkuakseni yön kotona, ja aamulla Toyotan nokka jälleen kohti Kuopiota!

#Tutkijoiden yö #Koululaistyöpaja, Kuopio halli

Vaikka nämä kaikki ylimääräiset harjoittelut veivät minulta opintojen lisäksi paljon aikaa, ja lisäsivät ajokilometrejä runsaasti, olivat kokemukset niin arvokkaita, ettei niitä voi rahassa tai ajassa mitata. Yksi tärkeimmistä asioista kaikessa vapaaehtoisessa harjoittelussa oman urani kannalta olikin verkostoituminen.  Noiden kokemusten ja syntyneiden verkostojen myötä olen päässyt tekemään erilaisia mittauksia ja valmennuksia myös oman toiminimeni ja eri urheiluseurojen kautta.

Verkostoitumiseen ja aktiivisuuteen liittyy myös seuraava etappi, josta tulikin yksi merkityksellisimmistä projekteistani opintojeni aikana. Koska jo ennen opintojen aloittamistani olin pitkään ollut kiinnostunut hedelmällisessä iässä olevien naisten terveydestä, raskausajan liikunnan merkityksestä ja varhaislapsuuden elintapojen merkityksestä, otin yliopiston vinkkien perusteella yhteyttä HUS Naistenklinikkaan ja kyselin meneillään olevista tutkimuksista. Matkustin päiväseltään Helsinkiin esittäytymään ja se tapaaminen johti siihen, että pääsin tekemään liikuntalääketieteen maisterivaiheen harjoittelua COLIFE-tutkimukseen (Coaching Lifestyle Intervention for Fertile). Ja tässäkin harjoittelussa yhdistin nimenomaan aiempaa taustaani ja harjoittelussa työtehtäväni liittyivätkin nimenomaan tutkimusviestintään. Ilokseni voin todeta, että harjoittelu oli vasta alkua ja edelleen minulla on kunnia olla osa tuota tutkimusta (www.colife.fi).

Opintojen myötä olen aktiivisesti pyrkinyt vaikuttamaan nykyiseen toimenkuvaani viestintäsihteerinä ja saanut hienoja mahdollisuuksia hyödyntää osaamistani. Korona-aika on luonnollisesti ollut terveysviestinnän täyttämää aikaa, mutta esimerkiksi hyvinvointikertomuksen laadinta prosessina on hyvä esimerkki terveyden edistämiseen tähtäävästä työstä julkisella sektorilla ja viime vuoden puolella valmistunut kertomus oli minun vastuullani.

Oman asiantuntijuuden rakentaminen

Ehkä tärkein oppi asiantuntijuuteen kasvamisessa on ollut oppia luottamaan omaan osaamiseen ja erityisesti näin jo työelämässä pitkään toimineena, on ollut tärkeää nähdä se mahdollisuus, mitä aiempi koulutus ja kokemus yhdistettynä liikuntalääketieteen opintoihin voi itselle antaa. Opintoja aloittaessani tunsin suurta epävarmuutta siitä, että en ollut fysioterapeutti, liikunnanohjaaja tai terveydenhoitaja aiemmalta koulutukseltani. Minua ahdisti myös suunnattomasti kysymykset: ”Niin mikä susta nyt oikein tulee, kun valmistut?”. Koska liikuntalääketieteen opinnot ja terveystieteiden maisterin tutkinto eivät valmista suoraan tiettyyn ammattiin, on oman urapolun suunnittelu ja tavoitteet määriteltävä itse. Pitää pystyä näkemään mahdollisuutena se, että tutkinto mahdollistaa monenlaisia urapolkuja. Täysin sopivaa työtehtävää ei muuten kohdalle osu. Sanon siis teille kaikille opiskelemaan haluaville, opiskelijana toimiville sekä niille, joita oma tuleva urapolku mietityttää tai jopa pelottaa: Mieti, mikä osa-alue terveyden edistämisessä/liikuntalääketieteessä sinua kiinnostaa ja mistä taustoista tulet? Älä epäroi yhdistää aiempaa osaamistasi tähän tutkintoon vaan tee siitä ainutlaatuinen yhdistelmä, ainutlaatuinen asiantuntijuus, jolla erotut. Jos aiempaa tutkintoa ei vielä ole, pohdi omia vahvuuksiasi ja omia mielenkiinnon kohteitasi ja ala rakentaa opintojen aikana jo sitä asiantuntijuutta. Osallistu aktiivisesti yliopiston tarjoamiin kehittymismahdollisuuksiin, sillä niitä kyllä löytyy. Aina ei kannata miettiä, saako ajalle tai rahoille heti vastinetta. Satsaa tulevaisuuteen. Tee erilaisia oppimistehtäviä aiheesta, joka kiinnostaa. Hakeudu harjoitteluun tai mukaan tutkimusryhmiin, jotka sinua kiinnostavat. Verkostoidu. Kysele. Ole aktiivinen. Innostu. Rakenna asiantuntijuutesi pala palalta. Ennen kaikkea usko itseesi ja lähde rohkeasti tavoittelemaan unelmiesi uraa. Yleensä suurin este unelmien toteutumiselle on se, ettemme itse usko omiin mahdollisuuksiimme.

Usko unelmiisi !!!

Voin itse ilokseni todeta, että kova työ ja elämän eri osa-alueiden yhteensovittaminen on kannattanut ja olen valmistumassa tänä keväänä terveystieteiden maisteriksi liikunta- ja urheilulääketieteen oppiaineesta. Loppujen lopuksi niistä alun epävarmuuden tunteista on muovautunut tuhansien työtuntien, ajettujen kilometrien, erinäisten vaikeuksien ja itsensä likoon laittamisen myötä vahva usko omaan asiantuntijuuteen ja siihen, mitä haluan isona tehdä. Väestön terveyden edistäminen on moniammatillisen ja poikkitieteellisen työn lisäksi vahvasti myös terveysviestintää. Sen ympärille olen rakentanut oman asiantuntijuuteni.

Toivon teille kaikille aurinkoista kevään jatkoa ja tsemppiä opiskeluihin!

Hanna Lassila, Liikunta- ja urheilulääketiede, viittä vaille valmis maisteri