Kirjoittamalla tietokannan hakukoneeseen sanan resilienssi, tuloksiksi voi saada erilaisia asioita joustavista sidostarpeista, organisaation toimintakykyyn, yhteisöjen toimintaan, hoitotyön johtamiseen ja terveydenhuollon kantokykyyn kriisitilanteissa. Kuitenkin, kun kirjoitan hakukoneeseen sanan resilienssi, etsin yleensä tietoa yksilön psykologisesta kyvystä haastavassa elämäntilanteessa, ihmisen kyvystä selvitä elämän vastoinkäymisissä – kuten syöpään sairastumisesta. Resilienssissä on eräällä tavalla siis kyse ihmisen henkisestä joustokyvystä. Joustokyvystä puhuttaessa mieleen voi tulla menneiden vuosien Sidostesukka-mainos, jossa kaksi terrierikoiraa vetää sukkaa, toinen toisesta päästä ja toinen toisesta – ”Sidostesukka kestää”. Seuraavaksi mieleen juolahtaa, että toinen koirista taisi olla väriltään valkoinen ja toinen musta. Ajatusleikkiä jatkaessa mieleen tulee jin ja jang.
Kiinalaisessa filosofiassa jin ja jang olivat maailmankaikkeuden kaksi vastakkaista voimaa, jin negatiivinen ja jang positiivinen.
Kuva: Jin ja Jang. Lähde: Pixabay.com
Resilienssiä on tutkittu noin neljänkymmenen vuoden ajan eri konteksteissa. Ilmiö ei ole siis uusi tutkimuksen saralla. Resilienssistä on esitetty erilaisia määritelmiä ja näistä eri määritelmistä on joskus myös kiistelty. Viimeaikaisten tutkimusten valossa resilienssi on prosessi. Se on yksilön kykyä tunnistaa omat voimavaransa ja hyödyntää näitä voimavaroja haastavassa ja traumaattisessakin tilanteessa. Voisiko resilienssiä kutsua siis myös ihmisen positiiviseksi voimavaraksi, joka kumpuaa jostain syvältä sisimmästämme, itsetuntemuksestamme?
Resilienssi on toimintakyvyn säilyttämistä ja uskoa tulevaan. Kyse on ihmisen kyvystä, mutta ei kuitenkaan ihmisen persoonallisuuden piirteestä. Persoonaa pidetään pysyvänä tilana, vaikka voi sekin esimerkiksi joissakin sairaudentiloissa muuttua. Resilienssissä ei ole kyse persoonallisuuden piirteestä, vaan ihmisen kyvystä toimia haastavassa tilanteessa.
Kuva: Suomen kesä. Lähde: oma kuva-arkisto
Resilienssi on prosessi ja tätä prosessia on mahdollista tukea. Resilienssi ei ole kuitenkaan toipumisprosessi. Bonanno (2004) totesi, melkein jo kaksikymmentä vuotta sitten, että toipuminen tarkoittaisi sitä, että henkilö palaisi johonkin tilaan tai tilanteeseen, joka oli ennen vastoinkäymistä, kuten ennen vakavaa sairautta. Resilienssi ei tarkoita paluuta aiempaan, eli toipumista. Vahvemman resilienssin omaavalla henkilöllä on kyky toimia haastavassa tilanteessa ja säilyttää toimintakykynsä. Toki resilienssistä on hyötyä myös toipumisessa. Henkilö, jolla on vahva kyky resilienssiin, ei välttämättä käy läpi kuitenkaan kriisin vaiheita, eikä koe tilannetta alunperinkään kuormittavana tai esimerkiksi sokkina. Resilienssi on siis prosessi, jossa yksilö tunnistaa omia voimavarojansa ja osaa hyödyntää näitä voimavarojaan – Resilienssissä on kyse psykologisesta selviytymisprosessista.
Resilienssi tarkoittaa yksilön kykyä sekä dynaamista prosessia. Se sisältää yksilön ympäristön, mikä pitää sisällään muun muassa vuorovaikutuksen terveydenhuollon asiantuntijoiden kanssa ja sosiaaliseen toimintaan osallistumisen. (Luo ym. 2020)
Kuva: Kesäherkkuja. Lähde: oma kuva-arkisto
Tiedossa on, että osa ihmisistä selviytyy haastavista elämäntilanteista toisia paremmin. Eikö resilienssi silloin tarkoita persoonallisuuden piirrettä? Ei, sitä se ei tarkoita. Jokaisella meillä on vahvuuksia, joiden löytämisessä ja joita tukemalla voimme toisiamme auttaa. Kyse ei ole persoonallisuuden piirteestä, vaan prosessista, joka on toisilla vahvempi ja jossa voimme toinen toistamme tukea. Tutkimukset osoittavat, että resilienssi on yhteydessä minäpystyvyyteen, psykososiaaliseen tukeen, hoitoon sitoutumiseen ja myös posttraumaattiseen kasvuun. Posttraumaattinen kasvu tarkoittaa sitä, että henkilö oppii jotakin vastoinkäymisestä ja osaa hyödyntää näitä aiempia kokemuksiaan myös kohtaamissaan uusissa vastoinkäymisissä.
Viime aikoina ihmisten resilienssiä on koeteltu globaalisti, ensin korona -pandemian ja sitten Euroopassa käytävän sodan vuoksi. Maailman tapahtumat ovat kuormittaneet ihmisiä niin yksilö-, yhteisö- kuin yhteiskuntatasolla. Kuten jo aiemmin totesin, vastoinkäymisistä on kuitenkin mahdollista oppia jotakin. Siksi on tärkeää, että haastavistakin tilanteista saadaan tietoa. Käynnissä oleva väitöskirjatutkimukseni on pitkittäistutkimus, johon kuuluu kaksi kyselyvaihetta. Vastauksien saaminen on tärkeää, jotta saisimme arvokasta tietoa vain vähän tutkitusta aiheesta koskien suolistosyöpäpotilaiden kokemuksia.
#MinäTutkin väitöskirjatutkimuksessani suolistosyöpäpotilaiden resilienssiä ja heidän kokemuksiansa saamastansa potilasohjauksesta. Potilaiden kokemuksia selvitetään hoidon alkuvaiheessa ja vuoden kuluttua suolistosyöpäleikkauksesta. Aihe on ajankohtainen, ei ainoastaan siksi, että suolistosyöpätapausten määrät lisääntyvät vuosi vuodelta, vaan siksi, että tämän henkilökohtaisen vastoinkäymisen lisäksi, nämä ihmiset ovat eläneet tässä ajassa, jossa myös osa terveistä ihmisistä on kokenut kuormittuneensa tavallista enemmän. Aihe on ajankohtainen, koska syövän hoidon laatuun pyritään kiinnittämään yhä enemmän huomiota. Sitä varten Suomeen on vuonna 2019 perustettu myös kansallinen syöpäkeskus. Aihe on ajankohtainen, sillä suolistosyövän varhaiseen toteamiseen on pyritty kiinnittämään yhä enemmän huomiota, aloittamalla muun muassa tämän vuoden alussa valtakunnalliset suolistosyövän seulonnat. Oikeastaan, resilienssi ja hoidon laatu ovat aina ajankohtaisia aiheita, vaikka näistä asioista onkin selvästi enemmän puhuttu juuri viime aikoina. Maailman Terveysjärjestö (WHO) on todennut, että resilienssin tukeminen on yksi tärkeimmistä asioista terveyden ja hyvinvoinnin tukemisessa ja siihen tulisi kiinnittää huomiota niin yksilön, yhteisöjen kuin järjestelmienkin tasolla.
Jin ja jang ovat perusvoimia; ne ylläpitävät toisiaan, mutta voivat muuttua myös toisikseen.
Saija Sihvola
Väitöskirjatutkija, TtM, Th, tth
Yliopisto-opettaja
Itä-Suomen yliopisto
Hoitotieteen laitos
I’m Salvatore Gigantino, an Exchange Erasmus student from Italy who spent 4 months at the Department of Nursing Science, University of Eastern Finland in 2021. My experience in Finland, even though so short and I’d have liked to spend more time, was phenomenal: I met a lot of other Erasmus students like me coming from a lot of parts of the world and we shared each other a lot of study’s moments and fun times. I really appreciated that the University with its associations has offered numerous chances to participate in a lot of events: the visit to Koli National Park, the trip to Lapland, the disco parties and more. All of that has enhanced and made this experience so global and complete. 
Studying was satisfying because it was always possible confrontations among us as students during the lessons or to make assignments- I had some group assignments so sharing with others was essential- and also, not less important, the confrontations with the teachers. I found kind and friendly people every time who not only have made my staying here easier but also more interesting and more stimulating. I learned a lot through them and also, learned more about myself. 
I considered myself very lucky until now, but my fortune was more because I was capable to admire the boreal aurora three times and it was spectacular, I saw three different types of aurora in different places but seeing this event left me every time breathless just like the first time. It was my dream to be able to see it and its realization in front of my eyes was awesome, I didn’t believe to make it.
Salvatore Gigantone,