Greetings from the researcher exchange to Centre for Quality and Patient Safety Research in Melbourne, AU

 

Deakin Uni Sign

I am delighted and grateful to #Saastamoisen_Säätiö sr – Saastamoinen Foundation for the funding which facilitated my researcher exchange to #Deakin_University in Victoria, #Melbourne, #Australia for five weeks in October-November 2022.

 

My visiting destination was the Institute of Health Transformation and the Centre for Quality and Patient Safety research (QPS). The visit preparations started before Covid-19 pandemic. I came across with Deakin Professor Julie Considine and Professor Judy Currey while they were lecturing in Finland. We had a chat on a coffee break and I found out that they were colleagues of Professor Elizabeth Manias who I was already previously keen to meet one day;  We have a common study focus of “medication related communication”. Julie and Judy kindly advised me how to apply for an exchange period into Deakin Uni and they conveyed my message to Professor Manias. This distant dream finally came true after two years’ delay due to the pandemic. Thus, it was worth writing down this “unlikely dream” to my original study plan in the first place!

My principal hosts during the visit were experienced patient safety researchers Professor Elizabeth Manias and Professor Tracey Bucknall. The exchange collaboration included co-authorship of one scientific article with the professors and Professor Vehviläinen-Julkunen and Associate Professor Härkänen from UEF.

Elizabeth and Tracey kindly organized an interesting program for the exchange period. I had an amazing opportunity to network with several highly skilled patient safety and communication researchers. QPS has over 80 researchers plus doctoral students, who deliver around 250 scientific articles per year (QPS annual report, 2021). I managed to arrange personal meetings with many researchers, but also enjoyed several collective researchers’ events with a variety of researchers. For example, Associate Professor Debra Kerr has been studying if communication training for nurses should be standardized (Kerr, Martin, Furber, Winterburn, Milnes, Nielsen and Strachan, 2022).  

I was offered to attend LUMA institute’s “Shared decision-making methods” training, which continues now via Zoom. 

 

 

I participated in a 4-days researcher conference of SoNM (School of Nursing and Midwifery) where there were over 40 scientific presentations by PhD- and Master’s students, Doctors, and Professors. I had the privilege to present my own doctoral study also at the conference, which was a great learning experience in a friendly atmosphere.

 

The SoNM conference included training about systematic literature review by Professor Brigid Gillespie from Griffith University and NVivo workshop by Professor Linda Sweet from Deakin University. The discussions about research with several academic colleagues helped me to map post doc research ideas and possibilities for future collaboration between the Departments of Nursing Science in Deakin and UEF. I was able to initiate patient-safety-researcher networks to universities in AU, but also to Danmark, Iran, Ethiopia, and Mexico. In addition, the Deakin networking helped me to find potential collaboration links to Netherlands and Canada.

Professor Julie Concidine, Chair In Nursing Eastern Health and Director of research unit, kindly arranged an interesting visit to Box Hill Hospital for a Danish doctoral exchange student Helen and me. We met members of Julie’s research group and visited a couple of units and discussed with their directors and staff regarding medication management practices, digital solutions, staff retention challenges and solutions during pandemic times. The challenges have been similar type to Finland and Denmark.

However, the differences in solutions seemed to be the higher compensations to nurses taking care of Covid patients, free meals during the working shift plus offers of free continuing professional development courses in higher education. This is meaningful, as AU nurses need to gain a certain number of training credits per certain period of time to keep their nursing license effective.

 

In Melbourne, according to my understanding, many of the professors are mainly working as directors of the research units within hospitals or hospital districts and having a smaller percentage of contract in UNI than in hospital – contrary to Finland, where we have the opposite proportions of working hours for professors, or professors work full time in UNI. In Melbourne the research units are interprofessional and they are often responding straight to the local clinical evidence needs. Thus, remarkable part of the scientific research is aiming to give answers straight to clinicians.

The research results improve front line clinical work by giving evidence base for decision making for local managers and directors – They are studying for example “How effective it is to use ultrasound cannulation method compared to traditional cannulation?”(Schoch, Bennett, Currey, Smith, Orellana and Hutchinson, 2022) or “How effective is nurses’ training intervention for recognizing and reporting patients’ deterioration in their organization?” (Bucknall, Considine, Harvey, Graham, Rycroft-Malone,Mitchell, Saultry, Watts, Mohebbi, Bohingamu Mudiyanselage, Lotfaliany and Hutchinson, 2022) or “How interprofessional and intraprofessional communication occures  when managing older patients’ medications during care transitions” (Manias, Bucknall, Woodward-Kron, Hughes, Jorm, Ozavci and Joseph, 2021) or “How do the family members perceived ICU care and communication during the pandemic” (Digby, Manias, Haines, Orosz, Ihle and Bucknall, 2022). 

And which were the key take home messages from my exchange? 

Nursing research is highly respected, well-funded, effectively led and collaborated in Melbourne, Australia, and it concentrates strongly on intervention and effectiveness research. One of the main aims is to translate research results into practice. The research areas are discussed openly, results shared, awarded, and celebrated actively and projects developed in wide researcher and clinician collaboration. Diverse level students, Post Docs and professors have common local conferences, where they can network and learn from each other as a researcher community. 

People in Australia are truly kind and helpful. Infrastructure is very modern but green aspects are taken into consideration even around skyscrapers. Air B & B accommodation within a family was a pragmatic and cost-efficient solution but also a great way to get to know local culture, warm-hearted people, lovely garden, wild and pet animals and beautiful houses in family housing areas! 

The Deakin visit was full of amazing new experiences and contacts. I can warmly recommend exchange periods to Melbourne, and to encourage different level researchers and students to build exchange dreams – the dreams might come true! 

Best Regards,
Tiina

Tiina Syyrilä, Doctoral researcher, University Teacher, MSc, RN
Department of Nursing Science, UEF

 

Korkealaatuinen tutkimus edellyttää tulosten vaikutusten arviointia

 

Arja Häggman-Laitila ja Anja Terkamo Moisio konferenssiabstraktin edessä NETNEP2022Kahdeksas kansainvälinen hoitotyön koulutus NETNEP järjestettiin 19. – 22.10.2022 Sitgesissä, Espanjassa. Konferenssin teema oli ”From education to impact: Transforming nursing and midwifery education” joka vapaasti suomennettuna kääntyy muotoon Koulutuksesta vaikutukseen: Sairaanhoitajien ja kätilöiden koulutuksen muutos. Teemalla järjestäjät pyrkivät korostamaan johtamisen ja innovaatioiden merkitystä niin koulutuksessa kuin myös tutkimuksessa, jota tarvitaan koulutuksen tueksi.

Konferenssiin osallistui yli 700 henkilöä ympäri maailmaa ja kolmen päivän aikana esitettiin lukuisia postereita sekä suullisia esityksiä, jotka kohdentuivat konferenssin teemaan eri tavoin. Osallistujana valitsimme varsinkin johtamista käsitteleviä sessioita. Niissä tuli hyvin esiin osaamisen johtamisen ja urakehityksen tukemisen positiivinen merkitys organisaatioiden veto- ja pitovoimaan. Näytti siltä, että suullisiin esityksiin oli valittu kehittämishankkeita ilmeisesti tavoitteena painottaa niiden käytäntöön sovellettavuutta. Lyhyissä esityksissä korostuivat kehittämistyön tausta ja tulokset tulosten tieteellisen todentamisen sijaan. Postereissa tieteellinen prosessi oli selkeämmin esillä. Edellinen konferenssi vuonna 2020 jouduttiin perumaan koronapandemian johdosta, minkä johdosta keskustelu kävi vilkkaana niin esitysten aikana kuin myös tauoilla ja järjestetyissä sosiaalisissa tapahtumissa konferenssin ulkopuolella.

Ensimmäisen päivän pääluennoitsija oli professori Mary Sidebotham Etelä-Afrikasta. Hän tarkasteli sairaanhoitajien ja kätilöiden koulutuksiin kohdentuvia globaaleja haasteita. Haasteissa olivat mukana muun muassa koulutukseen pääsyn epätasa-arvo, aivovuoto, epidemiat ja globaalit kriisit. Eniten globaaleista haasteista puhutteli väestörakenteen kehitys, jonka suunta on Aasiassa ja Afrikassa voimakkaassa muutoksessa. Afrikassa väestöstä 70 % tulee lähiaikoina olemaan alle 25-vuotiaita ja maailmanlaajuisesti eniten kasvavat Afrikan ja Aasian väestöt. Professori ei paneutunut tuomaan esiin väestönkehityksen suunnan muutoksen taustoja, mutta toi esiin huolensa siitä miten koulutus- ja palvelujärjestelmä pystyy vastaamaan näihin väestörakenteen muutoksiin. Suuret nuorten ikäluokat voivat merkittävällä tavalla uudistaa yhteiskuntaa, jos heidän koulutustasostaan ja hyvinvoinnistaan voidaan pitää huolta. Ongelmana valitettavasti on se, että tähän tarvitaan paljon resursseja.

Ajatuksia herättävä oli myös lauantain pääpuheenvuoro, jonka piti Ulster yliopiston dekaani Hugh McKenna. Pitkään on ajateltu, ettei tutkimus ole valmis, ennen kuin se on raportoitu eli käytännössä julkaistu jossain tieteellisessä lehdessä. Puheessaan McKenna kritisoi tätä käsitystä Hugh McKenna photo_by Tiina Syyrila in Sheffield UK 2020 riittämättömänä, tuoden esiin, että tulosten julkaisu ei enää ole riittävää, vaan tänä päivänä entistä enemmän tulee kiinnittää huomiota tulosten implementointiin ja ennen kaikkea niiden vaikutuksiin. Väitettään hän perusteli muun muassa Yhdistyneessä Kuningaskunnassa toteutetulla Research Excellence Framework (REF) evaluoinnilla, jonka tulokset ovat mahdollistaneen lähes 2 miljardin punnan vuosittaisen allokoinnin maiden yliopistoille. McKennan mukaan on kohtuullista, että hallitukset odottavat näyttöä tutkimusten vaikutuksista, jotka on toteutettu julkisilla varoilla tai niiden tuella. Hän peräänkuuluttikin yliopistoilta tapaustutkimuksia, joissa tarkastelun kohteena on aiemman tutkimustiedon vaikutukset. McKenna oli tarkastellut konferenssiin lähetettyjä satoja abstrakteja ja totesi, että vain 20:ssa tutkimuksen vaikuttavuus oli selkeästi osoitettu.

Taloudellisten huomioiden lisäksi puheenvuoro on tärkeä myös tutkimuksen ja sen kehittymisen näkökulmasta. Uskallamme väittää, että edelleen tiedetään vain vähän erilaisten tutkimusten tulosten vaikutuksista hoitotyön koulutukseen, työelämäyhteistyöhön, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tai yksilöiden hyvinvointiin ja elämään. Tutkimuksen keinoin on laadittu useita toimintamalleja, joiden implementaatiosta tai vaikutuksista ei käytännössä tiedetä juuri mitään niiden julkaisun jälkeen. Ja jos tiedetäänkin, niin tieto ei saavuta suurta tieteellistä tai yhteiskunnallista lukijakuntaa koska vaikutuksia ei ole julkaistu tutkimusryhmän ulkopuolelle.

Myös Suomessa on jo pitkään keskustelua tutkimuksen painopisteessä, joka edelleen on pitkälti kuvailevaa, selittävän ja ennustavan tutkimuksen jäädessä vähemmistöön. Samassa yhteydessä on nostettu esiin vahvempien tutkimusmenetelmien hyödyntäminen ja osin myös vaikuttavuuteen liittyvien tutkimusasetelmien puute, mikä näkyy kansainvälisesti vähäisenä tietona esimerkiksi koulutusinterventioiden vaikutuksista. McKennan puheenvuoro tuo mielenkiintoisen lisän tähän keskusteluun, osoittaen että vaikutusten arviointi on tärkeä osa laadukasta tutkimusta. Uskomme että jokainen tutkija on kiinnostunut oman työnsä vaikutuksesta, joten olisiko aika osoittaa se myös tutkimuksen keinoin?

Anja Terkamo-Moisio yliopistonlehtori ja Arja Häggman-Laitila professori

Hoitotieteen laitos Itä-Suomen yliopisto

PROJEKTITUTKIJAN TYÖ – JATKO-OPINTOJEN JA AMMATILLISEN KASVUN TUKENA

Projektitutkijan työ tukee jatko-opintoja

Osallistuin 1.9.2022 etäyhteyksin henkilökunnan esittelytilaisuuteen uusille opiskelijoille. Oli hienoa nähdä niin monia innostuneita tulevaisuuden hoitotieteen kehittäjiä ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Itselläni tuosta tilanteesta ei ole vielä kovinkaan pitkä aika, sillä valmistuin vuonna 2019 terveystieteiden opettajaksi. Omat ajatukseni maisteriopintojen aikaan tulevaisuuden työstäni olivat melko putkinäköisiä keskittyen ammattiopiston tai ammattikorkeakoulun opettajan työhön. Valmistumiseni kynnyksellä sain työtarjouksen hoitotieteen laitokselta projektitutkijan tehtävään, ja nopeasti jo työn alkuvaiheessa aloin suunnitella terveystieteiden jatko-opintoja. Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen päätökseeni ja uravalintaani.

Projektitutkijan tehtävässä olen vielä aloittelija, mutta silti ollut mukana monissa hoitotieteen laitoksen kansallisissa, monitieteellisissä ja kansainvälisissä hankkeissa. Olen työskennellyt nyt jo päättyneissä TerOpe – Osaavat opettajat yhdessä! -hankkeessa ja Työhyvinvointia ja terveyttä tukevat työaikaratkaisut kotihoitotyössä – 4T-tutkimus- ja kehittämishankkeessa. Oma tutkimusaiheeni väitöskirjassani keskittyy työhyvinvointiin ja sen kehittämiseen sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa ja linkittyy kahteen hoitotieteen laitoksen tutkimus- ja kehittämishankkeeseen (Sosiaali- ja terveysalan opettajien työhyvinvointi Suomessa -tutkimus- ja kehittämishanke, 2020-2023, Terveysalan opettajien työhyvinvoinnin kehittäminen Virossa -toimintatutkimushanke, 2021-2023). Molemmissa hankkeissa edistetään työhyvinvointia terveysalan koulutusorganisaatioissa tapahtuvalla työhyvinvointiohjelmalla. Väitöskirjatutkimuksen linkittyessä laajempiin hankkeisiin olen saanut paitsi tukea omalle väitöskirjatutkimukselleni, myös verkostoja ja kansainvälistymisen mahdollisuuksia. Alkukesästä pääsimme hankkeen johtajan professori Terhi Saarasen kanssa Erasmus+ henkilökuntavaihtoon yhteistyökumppanimme luokse historialliseen Tarton yliopistoon.

Kuva 1. Vierailu Tarton yliopistossa hoitotieteen laitoksella.

Lisäksi tällä hetkellä työskentelen viiden maan yhteisessä Erasmus+ rahoitteisessa New Nurse Educator -tutkimus- ja kehittämishankkeessa. Hankkeessa yhdenmukaistetaan terveysalan opettajien koulutusta Euroopassa. Itä-Suomen yliopiston ja hanketta johtavan Turun yliopiston lisäksi hankkeessa on mukana Maltan yliopisto, Edinburghin yliopisto (Skotlanti), Nitran Constantine the Philosofer yliopisto (Slovakia) ja Katalonian kansainvälinen yliopisto (Espanja). Hankkeen yhtenä työpakettina oli kehittää ja toteuttaa laaja 30 opintopisteen opintokokonaisuus terveysalan opettajaksi opiskeleville ja jo opettajina toimiville.  Koulutuskokonaisuuden arviointiin liittyy paljon tutkimusta, jolla voimme osaltamme lisätä terveysalan opettajan koulutuksen laatua ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta koulutuksen kehittämisessä kohti yhdenmukaisempaa eurooppalaista terveysalan opettajan koulutusta.

Meidän hoitotieteen laitoksen osuus opintokokonaisuudesta oli Evidence-based Teaching (5op) opintojakson kehittäminen ja toteuttaminen. Opintojakso toteutettiin viime keväänä osin verkkopedagogiikkaa hyödyntäen Digicampus ympäristössä, ja lisäksi opintojaksoon kuului kansainvälinen viikon kestävä opetusharjoittelu. Saimme laitoksellemme kansainvälisiä ammattitaitoisia opiskelijoita ja samaan aikaan omat opiskelijamme olivat vaihdossa Turussa, Slovakiassa, Maltalla ja Saksassa. Pitkän koronatauon jälkeen kansainvälinen liikkuvuus koettiin erittäin tervetulleeksi ja opiskelijat olivat tyytyväisiä harjoitteluviikon antiin. Projektitutkijan ja terveystieteiden opettajan näkökulmasta opintojakson kehittäminen, opintojaksolla opettajana toimiminen ja siihen liittyvän tutkimuksen tekeminen linkittyvät erinomaisesti omaan ammatilliseen kasvuuni ja urakehitykseeni.

Mielestäni työtehtäväni laitoksella ovat tukeneet jatko-opintojani ja kehittymistäni aloittelevana tutkijana erinomaisesti. Projektitutkijan tehtävässäni olen saanut työskennellä hankkeissa osana monitieteistä ja kansainvälistä tiimiä, luonut verkostoja ympäri Eurooppaa sekä kehittänyt tutkijan tehtävässä tarvittavaa tutkimus-, vuorovaikutus- ja tilastotieteen osaamista, puhumattakaan englannin kielen osaamisen ja esittämisen taitojen kehittymisestä. Lisäksi olen saanut kehittää myös valmiuksiani opettajan tehtävissä opintojaksoilla, jotka sisällöltään ovat linkittyneet väitöskirjani tematiikkaan.

Omasta kokemuksestani voin siis lämpimästi suositella projektityötä yhdeksi uramahdollisuudeksi. Hyvää alkanutta syksyä ja nautinnollisia työ- ja opiskelupäiviä!

Anneli Vauhkonen, projektitutkija, väitöskirjatutkija, TtM, sairaanhoitaja
Hoitotieteen laitos
Itä-Suomen yliopisto, UEF

 

Kokemuksia projektiharjoittelusta Evidence-based Teaching -opintojaksolla

Blogin kirjoittaja: Elisabeth Kokko, TtM opiskelija, terveystieteiden opettajankoulutus, Hoitotieteen laitos, Itä-Suomen yliopisto.

Huhtikuun alussa UEF hoitotieteen laitos sai sekä kansainvälisiä että kotimaisia opiskelijavieraita Turun sekä Espanjan Katalonian yliopistoista. Jatko-opiskelijat TtM Reetta Mustonen sekä TtM Cristina Naqui Xicota viettivät kanssamme viikon tutustuen UEF yliopiston sekä hoitotieteen laitoksen toimintaan. Lisäksi hoitotieteen laitokseltamme opiskelijan roolissa osallistui jatko-opiskelija, TtM Hanna Rouvinen. TtT Katherine Sharples Maltan yliopistosta osallistui viikon ohjelmaan etäyhteyden kautta. Opiskelijavaihto oli osa Erasmus + New Nurse Educatorhankkeeseen kuuluvaa Evidence-based Teaching -opintojaksoa, jonka aikana vaihto-opiskelijat myös itse suunnittelivat ja toteuttivat englannin kielellä oman, näyttöön perustuvan opetustapahtumansa hoitotyön opiskelijoille Savonian ammattikorkeakoulussa, videoluentoja Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden opiskelijoille ja osallistuivat seminaariin hoitotyön opettajan koulutuksesta Euroopassa.

Erasmus+ New Nurse Educator -kehittämishankkeen tarkoituksena on yhtenäistää terveysalan opettajien koulutusta Euroopassa. Hankkeen aikana suunniteltiin ja tuotettiin terveysalan opettajille ja opettajaopiskelijoille suunnattu Empowering the nurse educators in the changing world -opintokokonaisuus (30 op). Hankkeen koordinoivana organisaationa toimii Turun yliopiston hoitotieteen laitos, ja yhteistyö organisaatioita ovat Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitos, Humboltin yliopisto Saksasta, Maltan yliopisto, Edinburghin yliopisto Skotlannista, Nitran yliopista Slovakiasta sekä Katalonian kansainvälinen yliopisto Espanjasta.

Itä-Suomen ylipiston hoitotieteen laitoksen vastuualueena oli suunnitella ja toteuttaa yksi 5 op opintojakso, jonka aiheena oli Evidence-based Teaching, eli näyttöön perustuva opettaminen. EBT-opintojakson projektityöryhmän jäseniä olivat UEF hoitotieteen laitoksen TtM, projektitutkija Anneli Vauhkonen, TtM, yliopisto-opettaja Juha Pajari ja professori Terhi Saaranen. Itse sain projektityöntekijän ominaisuudessa olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa tuon opintojakson materiaalia ja sisältöä, sekä osallistumassa harjoitteluviikon järjestelyihin.

EBT-opintojakso koostui verkkototeutuksesta, kahdesta verkkoseminaaripäivästä ja opetusharjoitteluviikosta, johon osallistui 25 opiskelijaa kuudesta maasta (Saksa, Slovakia, Suomi, Espanja, Skotlanti ja Malta).  Huhtikuun ensimmäisen viikon aikana opiskelijat toteuttivat opetusharjoittelun suunnitellusti edellä esitetyissä maissa. Harjoitteluviikko UEF:sa oli ohjelmantäyteinen, ja sisälsi tutustumiskäyntejä UEFin tilojen ja toimintojen lisäksi sekä Savonia AMK että UEF Jatkuvan oppimisen keskuksen toimintaan. Molempien organisaatioiden toiminnasta saimme mahtavan henkilökunnan toimesta kattavan esittelyn. Täytyy sanoa, että viihtyisät ja modernit tilat tekivät meihin kaikkiin vaikutuksen! (kuva jatkuvan oppimisen keskuksesta)

UEF:ssa pääsimme yhdeksi aamupäiväksi tutustumaan juuri rakennettuun äänitysstudioon, jossa on monipuoliset mahdollisuudet esim. äänittää ja kuvata omaa opetusmateriaalia tai luentoja. Tilat eivät olleet remontin vuoksi vielä käytössä, mutta saimme hyvän kokonaiskuvan tilan eri toiminnoista ja varusteista.

Virallisen ohjelman lisäksi luonnollisesti tutustuttiin Kuopion kaupunkiin, ja sen upeaan luontoon. Espanjalainen vaihto-opiskelija Cristina oli erityisen ihastunut lumiseen Kuopioon ja Puijon-näkötornin talvisiin maisemiin! (kuva Puijosta).

Myös ihana Kuopion Saana-sauna, oli elämys meille kaikille kansallisuudesta riippumatta. Yksi meistä uskalsi avantoon kahteenkin kertaan!

Kaiken kaikkiaan viikko oli onnistunut sekä opiskelijoiden että EBT-opintojakson projektiryhmänkin näkökulmasta. Vaihto opiskelijoiden toteuttamat luennot olivat onnistuneita, etäyhteydet toimivia ja kurssin oppimistavoitteet saavutettiin hienosti.

Ystävällisin terveisin,

Elisabet Kokko

Koulunpenkiltä toiselle

Aikaa on jo hetkinen vierähtänyt siitä, kun aloitin sairaanhoitajaopinnot, mistä jatkoin vielä terveydenhoitajaksi. Kokemus kesätöistä hoitoapulaisena kotipaikkakuntani terveyskeskuksessa kirkasti ajatuksen sairaanhoitajuudesta. Välivuotta pitäessäni olin kuitenkin vielä kahden vaiheilla: sairaanhoitaja vai kirjallisuuden opinnot. Ensiksi mainittu tuntui konkreettisemmalta, joten lähdin sille tielle. Toisaalta myös sairaanhoitajan ammatin arvostus oli suuri, joten kukapa ei haluaisi tehdä merkityksellistä työtä?

Jo opintojen alkuvaiheessa oli kuitenkin selvää, että haluaisin jatkaa opintojani pidemmälle. Luovuus ja kiinnostus kirjoittamiseen puolsivat ajatusta, että ehkä yliopisto-opiskelu voisikin olla minua varten. Erehdyin eräässä alkuvaiheen vuodeosastoharjoittelussa jatkosuunnitelmista keskusteltaessa kertomaan aikomuksistani jatkaa opiskelemaan hoitotiedettä. Tämän jälkeen sain kyseisessä harjoittelupaikassa osakseni arvostelua siitä, kuvittelinko olevani jotenkin perushoidollisten asioiden ”yläpuolella”. En kuvitellut. Olin vain päättänyt haluta jatkaa opintoja, mutta vielä alkuvaiheen sairaanhoitajaopiskelijana oli virhe sanoa se ääneen.

Kun vertaa nykyistä sairaanhoitajaopiskelijoiden ohjausta noihin aikoihin, on siinä tapahtunut varmasti paljon myönteistä kehitystä. Opiskelijat toivottavasti huomioidaan enemmän yksilöinä erilaiset vahvuudet tunnistaen ja niitä tukien, ja itsensä kehittäminen nähdään positiivisena ilmiönä. Myös asenne hoitotieteeseen ja hoitotieteen opiskeluun on selvästi muuttunut. Sen kertoo jo suuret hakijamäärät, mutta myös se, että hoitotiede on kehittynyt valtavasti ja teemme tärkeää, ajankohtaista ja vaikuttavaa tutkimusta, jonka ymmärtäminen kuuluu myös osaksi hoitotyötä. Toivottavaa olisi, että jokaista jo valmista hoitajaa tai hoitotyön opiskelijaa kannustettaisiin myös jatkamaan opintoja, jos sellainen kiinnostaa. Samalla toki tarvitsemme hoitotyöhön sitoutuneita ammattilaisia, mutta ne eivät ole toisensa poissulkevia asioita.

Tuoreena terveydenhoitajana päätökseni jatkaa suoraan silloiseen Kuopion yliopistoon kannatti. Koin olleeni opiskelijana tervetullut tähän hoitotieteen yhteisöön, jossa olen saanut olla osana henkilöstöäkin jo pitkän tovin. Alkuun nuorempana tutkijana, sitten apurahatutkijana, tutkijatohtorina ja nyt viimeisimpänä yliopistotutkijan pestiä hoitaen. Suoraan koulunpenkiltä toiselle siirtyessäni hetkittäin kuitenkin ajattelin, että kokemuksen puute hoitotyöstä voisi olla este tutkimuksen tekemiselle. Minullahan ei ollut valmiiksi ajatusta konkreettisista hoitotyötä koskevista ongelmista, joihin olisin halunnut lähteä tutkimuksella etsimään vastauksia. Työkokemuksen puuttuminen ei kuitenkaan osoittautunut olevan lainkaan vain huono asia. Sen sijaan se mahdollisti lähtökohtaisesti avaran näkemyksen tutkimuksen tekemiseen ja vapauden oman mielenkiinnonkohteen löytämiseen, joka omalla kohdallani löytyikin sitten äitiyshuollon aihepiiristä. Hoitotyön kokemuksesta on varmasti apua, mutta se ei ole toki opiskelun tai myöhemmin tutkijaksi ryhtymisen edellytys. Mitä tutkijalta sitten edellytetään? No ainakin kiinnostusta, sinnikkyyttä, luovuutta, itsenäistä työotetta ja kykyä sietää pettymyksiä ja kilpailua. Myös suoraan koulunpenkiltä toiselle -tekniikallakin voi siis onnistua ja ”työ tekijäänsä opettaa”. Hoitotieteen opiskelu, joko suoraan tai myöhemmin, tarjoaakin monia kiinnostavia mahdollisuuksia, mihin voi valmistumisensa jälkeen tarttua, olematta silti perushoidollistenkaan asioiden ”yläpuolella”. Päämäärämmehän on kuitenkin pitkälti myös yhteinen.

Yliopistotutkija Reeta Lamminpää TtT, Th, Sh

Hoitotieteen laitos, Itä-Suomen yliopisto

Näyttöön perustuva opetus – yliopisto-opetuksen ytimessä

Millainen käsitys sinulla on näyttöön perustuvasta opetuksesta yliopistokoulutuksessa? Miten se näkyy opetuksessasi ja opetussuunnitelmissa? Miten se ilmenee opiskelijoiden oppimisessa?

Näyttöön perustuvan opetuksen oletetaan olevan ydinasioita opetustoiminnassa ja opetussuunnitelmassa yliopistossa. Sillä tarkoitetaan parhaan tutkimusnäytön yhdistämistä oppimiseen, opetukseen, opetusmenetelmiin, arviointiin ja muihin koulutukseen liittyviin teorioihin ja käsitteisiin huomioiden opettajan oma asiantuntemus ja harkintakyky sekä oppijan mieltymykset (esim. oppimistyyli, motivaatio) ja tavoitteet. Näyttöön perustuvan hoitotyön tavoin näyttöön perustuvassa opetuksessa tavoitteena on käyttää todisteita (tutkimustietoa) opiskelijoiden oppimistulosten parantamiseen (mukaillen Oermann, 2021). Lyhyesti avattuna näyttöön perustuvalla toiminnalla opetuksessa tarkoitetaan opetuksessa käytettävää parasta mahdollista näyttöä, kuten tutkimustiedon hyödyntämistä kokonaisvaltaisesti.

Tällöin näyttöön perustuva toiminta liittyy kaikkeen opetustoimintaan pitäen sisällään niin opetussuunnitelmatyön kuin itse opetus- ja oppimisprosessin (tavoitteet, sisällöt, menetelmät ja arviointi). Opetushenkilöstön on huomioitava myös opetustoimintaan liittyvä lainsäädäntö, oppimiskäsitykset, käsitykset opetettavasta aiheesta, kuten esimerkiksi terveydestä ja terveyden edistämisestä jne. Toiminnassa tulee huomioida muun muassa opiskelijan taso, käytössä olevat resurssit ja oppimisympäristön mahdollisuudet unohtamatta henkilöstön motivaatiota ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä.

Teamwork

Yliopisto kontekstina antaa erinomaiset puitteet tiedolliseen näyttöön perustuvaan opetukseen toimiessaan osana työyhteisöä, jossa tutkimustoiminta on keskiössä. Itä-Suomen yliopistossa opetustoimintaa tutkimusperustaisesti myös arvostetaan. Esimerkiksi yliopistomme strategia tuo esille, että koulutuksemme sisältöjä, toteutustapoja ja rakenteita tulee kehittää monialaisesti uusimman tutkimustiedon, työelämärelevanssin ja yhteiskunnan tarpeiden pohjalta.  Konkreettisena esimerkkinä opetuksen edelleen kehittämisestä koko yliopistossa on akateemisen rehtorin johtama, juuri toimintansa aloittanut, pedajohtajaverkosto. Tähän verkostoon on kutsuttu muun muassa laitoksien opetuksesta vastaavat varajohtajat.  Pedajohtajaverkoston tavoitteena on muun muassa jakaa hyviä käytäntöjä opetustoimintaan, joita voidaan toteuttaa, arvioida ja edelleen kehittää laitostasolla.  

Mistä näkökulmista näyttöön perustuvan opetuksen kehittämistä voidaan tarkastella?

Näyttöön perustuvan opetuksen kehittämistä voidaan tarkastella esimerkiksi tiedollinen osaamisen, käytännön toiminnan ja asenteiden näkökulmista. Tiedollisen osaamisen näkökulmasta useat kansainväliset tutkimukset ovat tuoneet esille, että yliopiston opettajat käyttävät säännöllisesti empiiristä näyttöä toiminnassaan (mitä pidetään myös itsessään selvyytenä). Sen sijaan opetushenkilöstön taidolliset (esim. tietyn opetuksen tiedon haussa tai/ja soveltamisessa) tai muut käytännön toimintaan liittyvät puutteet (esim. vähäiset henkilöstöresurssit) voivat heikentää ajantasaisen tutkimustiedon käyttöä myös yliopistoissa (Lilienfeld ym., 2013; Scheeler ym., 2016).

Opetushenkilöstö yliopistossa yleisesti edustaakin melko heterogeenistä ryhmää, joka eroaa taustakokemukseltaan, ammatilliselta osaamiseltaan ​​tutkimuksen ja opetuksen alalla (Goodwin ym., 2014). Näyttöön perustuva opetus vaatii opetushenkilöstön sitoutumista ja osaamista sekä resursseja näyttöön perustuvan tiedon käyttössä. Ehkä yksi tärkeimmistä on asenne näyttöön perustuvaa opetusta kohtaan. Myönteinen asenne luo sitoutumista ja halua kehittää näyttöön perustuvaa opetusta, mikä vaatii myös opettajalta jatkuvaa osaamisensa kehittämistä.

Miten edistää näyttöön perustavan opetuksen kehittämistä?

Ottaen huomioon yliopiston opetushenkilöstön akateemisen taustan ja heidän ammatillisen sitoutumisensa tutkimukseen, kamppailemme ehkä enemmän muihin resursseihin liittyvien haasteiden kuin tietoon liittyvien haasteiden kanssa (ks. Czerniawski ym., 2017). Organisaatiossa tulee olla luotuna toiminnalle yhtenäinen näyttöön perustuva käytäntö riittävine resursseineen (aika, tila, henkilökunta jne.). Työntekijätasolla jokaisen tulee pohtia myös opetus- ja tutkimustyön tasapainoa, johon voi vaikuttaa myös henkilökohtaisilla valinnoilla työmäärän hallinnassa pitämiseksi. Sinänsä näyttöön perustuva hoitotyö prosesseineen on meille hoitotieteen laitoksella tuttua ja tämä osaamisperusta antaa hyvän pohjan myös näyttöön perustuvalle opetukselle. Näyttöön perustavan opetuksen kehittämisessä on eduksi sisällöllisen osaamisen lisäksi myös opettajien pedagogisen osaamisen hyödyntäminen (esim. opetussuunnitelmatyössä ja digitaalisten oppimis- ja oppimismenetelmien käytössä).

Many Hands together

Miten käytännössä kehitän omaa näyttöön perustavaa opetustani? Hyvä opetus perustuu siis ajantasaiseen, laadukkaaseen tutkimustietoon. Tässä oman tutkimuksen tekeminen opetustyön rinnalla on avainasemassa. Opettajina voimme vahvistaa näyttöön perustuvaa opetustamme myös monenlaisilla, erilaisilla toimilla. Esimerkiksi projektit, jotka kytkeytyvät laitoksen  opetukseen ja tutkimukseen (kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö) antavat loistavia mahdollisuuksia kehittää myös näyttöön perustuvaa opetusta. Opettajien opetus- ja tutkimusvaihdot antavat myös mahdollisuuksia oman opetuksen kehittämiseen. Samoin vastaavasti ulkomaiset opettaja- ja tutkijavierailijat tuovat uusia kehittämisnäkökulmia ja mahdollisuuksia omaan opetustyöhön.

Opetussuunnitelmatyö on nyt myös ajankohtaista laitoksellamme ja koko Itä-Suomen yliopistossa. Yhteisellä, osallistuvalla suunnittelulla, toteutuksella ja arvioinnilla kehittämme myös näyttöön perustuvaa opetustamme. Tällöin opintojaksojen opettajat toimivat yhteistyössä myös opiskelijoiden ja työelämän edustajien kanssa hyödyntäen tarvittaessa pedagogisten ja tieto- ja viestintäteknologian asiantuntijoita.

Tätä näyttöön perustuvaa opetusta ja ohjausta on myös opiskelijoiden hyvä harjoitella jo opintojen aikana, mitä opetus- ja tutkimushenkilöstö tukee omalla toiminnallaan. Hyvä mahdollisuus opiskelijoilla siihen on käytännössä myös harjoittelujen aikana, aidoissa harjoitteluympäristöissä ja muun muassa erilaisiin projekteihin osallistuen. Tässä vain muutamia esimerkkejä näyttöön perustuvan opetuksen kehittämisestä. Haastankin jokaisen pohtimaan itsenäisesti ja yhdessä kollegoidemme, opiskelijoiden ja työelämän kanssa, miten voimme edelleen kehittää laadukasta, näyttöön perustuvaa opetustamme. Jakakaamme niistä myös kokemuksia, hyviä käytäntöjä toisillemme.

Vuosi on kääntynyt viimeiselle kuukaudelle, joulukuulle. Elämme nyt adventin aikaa joulun odotuksin. Haluan kiittää työyhteisöäni ja laajemminkin monitieteisten verkostojen tutkimus- ja opetuskollegoitani, opiskelijoita ja kaikkia yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille rauhallista joulua. Lisäksi kaikille hyvää uutta vuotta ja näyttöön perustuvaa, osallistavaa työskentelyä vuodelle 2022.

Professori (hoitotiede, terveyspedagogiikka), Terhi Saaranen
Terveystieteiden tiedekunta, hoitotieteen laitos
Itä-Suomen yliopisto

Terhi Saaranen

Lähdeviitteet saatavissa kirjoittajalta; terhi.saaranen@uef.fi