Avainsana: ympäristöhuoli

Julkaistu

Ihmisen ja muun luonnon monimuotoisuus

Valokuvat ovat kirjoittajan ottamia.

Ihmisen toiminnan seurauksena tapahtuva luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen eli luontokato on noussut yhdeksi ympäristökriisin keskeisimmistä käsitteistä niin kansallisessa kuin kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa. Ympäristökysymysten nousu vakavasti otettaviksi aiheiksi kaikilla politiikan tekemisen tasoilla on johtanut siihen, että toisin kuin vielä hetki sitten, uskottavan politiikan tekeminen nykypäivänä nimenomaan vaatii ympäristökysymysten huomioimista – niiden sivuuttamisen sijaan.

Viimeisin merkittävä poliittinen viesti luontokadon pysäyttämisen ja monimuotoisuuden elvyttämisen merkityksen ymmärtämisestä globaalina ja yhteisesti jaettuna ylirajaisena haasteena saatiin viime vuoden lopussa YK:n biodiversiteettisopimuksen 196 valtion linjatessa 30 prosentin tavoitteen maailmanlaajuisten maa-, sisävesi- ja merialueiden suojelemisesta, sekä 30 prosentin tavoitteen heikentyneiden ekosysteemien ennallistamisesta (Ainsworth, Collins ja d’Amico 2022).

Euroopan unioni puolestaan tavoittelee kestävyyssiirtymää ekologisen modernisaation mukaisella Euroopan vihreän kehityksen ohjelmalla ja toteuttaa YK:n sopimusten mukaisia poliittisia sitoumuksiaan biodiversiteettistrategian ohjaamana (Euroopan komissio 2021). Koska aikaisemman, vuonna 2020 päättyneen EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteet jäivät toteutumatta jäsenmaiden vapaaehtoisin toimin, Euroopan komissio on tällä kerralla esittänyt lainsäädäntöehdotuksensa mukaisia oikeudellisesti sitovia velvoitteita ennallistamisasetuksen muodossa (Ympäristöministeriö n.d.).

Se, mikä vielä hetki sitten näyttäytyi monille uusiutuvien ja uusiutumattomien luonnonvarojen aittana mistä poimia, louhia ja pumpata raaka-ainetta ja energiaa globaalin markkinatalouden pyörteisiin, on siis viimein alkanut saada tunnustusta politiikan tekemisen areenoilla jonain paljon monisyisempänä ja uusklassista taloustieteellistä osaamista laaja-alaisempaa ymmärrystä vaativana kysymyksenä.

Kenties luonto on alkanut viestiä monilajisten ekologisten verkostojensa toimintaedellytysten heikkenemisestä ja peruuttamattomien keikahduspisteiden lähestymisen mahdollisuudesta siinä määrin selkokielisesti, että se tavoittaa myös luontoympäristön välittömästä elinpiiristään vieraannuttaneen, ja siksi luonnonlukutaidoiltaan taantuneen kaupunki-ihmisen, joita suurin osa planeettamme ihmiseläimistä tätä nykyä on. Kenties luonnon toteuttama kriisiviestintä onnistuu enenevissä määrin ylittämään uutiskynnyksen ja välittymään tavoilla, joiden ymmärtäminen ei edellytä ylisukupolvista kollektiivista ymmärrystä ympäröivän luonnon tavoista kommunikoida siihen erottamattomalla tavalla kuuluvan nisäkäslajin kanssa.

Hankalasti hahmotettava monimuotoisuus

Mihin oikeastaan viittaamme puhuessamme monimuotoisuudesta? Yksinkertaistettu, eri yhteyksiin yleistettävä muotoilu voisi kuulua esimerkiksi siten, että monimuotoisuus on tila, joka toteutuu silloin kun mikään yksittäinen toimija tai toimintatapa ei ota liikaa tilaa kaventaen samalla mahdollisuuksia toisenlaisuudelta. Tämä sisältää ajatuksen erilaisuuden näkemisestä elämää rikastuttavana ja siksi toivottavana asiaintilana. Biodiversiteetin eli luonnon monimuotoisuuden kohdalla monenlaisuus tarkoittaa mm. elinympäristöjen monimuotoisuutta, lajien sisäistä ja niiden välistä kirjoa, sekä luontaista geneettistä vaihtelua (Euroopan ympäristökeskus 2020).

Luonnon monimuotoisuuden merkitys ihmiselle konkretisoituu siinä, että ekosysteemien, eli monilajisten biofyysisten keskinäisriippuvuuksien verkostojen, toimintakyky rakentuu nimenomaan ne muodostavan ekologisen kudelman kirjavuudesta. Toimivien ekosysteemien merkitys on ihmiselle korvaamaton niiden toteuttaessa aineenvaihdantaa tavoilla, jotka tuottavat muun muassa juoma- ja kasteluvedeksi sopivaa vettä, sekä pitävät ilmakehässämme olevien kaasujen pitoisuudet tiettyjen rajojen puitteissa. Meillä ei ole mitään sellaisia teknisiä innovaatioita, joilla pystyisimme korvaamaan nämä elämän perusedellytyksiä ylläpitävät luonnolliset prosessit. Itseään säätelemään kykenevä planetaarinen superorganismi voidaan nähdä olemassa olevana luontopohjaisena ratkaisuna käsillä olevaan ympäristökriisiin. Ekosysteemeille täytyy vain sallia ja turvata riittävät olosuhteet itsensä – eli elämän monimuotoisuuden, toteuttamiseen.

Pelkkä rationaalinen ymmärrys siitä, että ihminen on täysin riippuvainen toimintakykyisten ekosysteemien tuottamista elinolosuhteita ylläpitävistä biofyysisistä prosesseista ei kuitenkaan riitä. Voimme ymmärtää asian olevan monella tapaa tärkeä, mutta emme silti välttämättä osaa hahmottaa, mitä se käytännössä tarkoittaa. Miltä monilajisten ja monimuotoisten ekologisten keskinäisriippuvuuden verkostojen elinvoimaisuuden eli toiminta- ja uusiutumiskyvyn tukeminen, ennallistaminen ja turvaaminen konkreettisesti näyttää? Kysymys on osuva luonnon monimuotoisuuden ilmetessä usein tavoilla, jotka eivät ole suoraan ihmisaistein havaittavissa (kuva 1).

Kuva 1. Luonnon monimuotoisuuden ominaisuuksia. Kuva: Dasgupta (2020, s. 31)

Valkoisen miehen yksinpuhelu

Ihmisen ja muun luonnon välisen suhteen voidaan hyvin perustein sanoa olevan kriisissä. Ilman pikaisia ja tuntuvasti nykytoimiin verrattuna tehokkaampia luonnontuhonnan (eng. ecocide, esim. Kröger 2022: 5) hillitsemiskeinoja, mahdollinen tulevaisuutemme näyttäisi tapahtuvan planeetalla, jonka elinolosuhteet poikkeavat suuresti siitä mitä ne tällä hetkellä ovat. Elämme aikaa, missä yhden lajin toiminnan seurauksena muiden lajien luonnollinen sukupuuttotahti on joidenkin arvioiden mukaan kiihtynyt jopa tuhatkertaiseksi (Dasgupta 2021: 32; Hirvilammi 2015: 11). Sukupuutto tarkoittaa eliölajin olemassaolon peruuttamatonta häviämistä tältä planeetalta.  Se tarkoittaa pysyvää poistumista elämän monimuotoisuuden kirjosta.

Ihmisen erityisasemaa korostavien kristinopin tulkintojen myötä länsimaisen valistusajan jälkeläisille on kehittynyt hämmästyttävän sitkeässä oleva kyky harjoittaa itsesuggestiota sen suhteen, kuinka ihminen on rationaalisena toimijana oikeutettu toimimaan muun luonnon itseisarvon ja toimijuuden kieltävillä tavoilla (Hickel 2020: 265; Keto 2022: 64). Ajassa ja paikassa vaihtelevin sosiokulttuurisin kriteerein toiseutetut, eli ihmisyyden ulkopuolelle valikoituneet toiset, ovat usein päätyneet seuraamaan eurooppalaisen ihmiseläimen yksinpuhelua joko käyttökelpoisina lavasteina tai vailla älyä ja omaa tahtoa olevina statisteina (Moore 2016).

Ajatus ihmisen ylivertaisuudesta, kuinka hienostuneesti hyvänsä toteutettuna, ei kuitenkaan kykene irrottamaan meitä siitä miljoonien vuosien aikana rakentuneesta toisiinsa kytkeytyvien verkostojen kokonaisuudesta, jollainen tämä planeetta Maan biosfääri ja ihminen sen osana on. Muusta luonnosta vieraantuminen on sen sijaan aineellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin perusedellytykset täyttämään kykenevän, individualistisuutta korostavan kulutusyhteiskunnan sosiokulttuurisissa rakenteissa toimivalle ihmiseläimelle tehty varsin vaivattomaksi. Vieraantumista toteuttamalla, eli pyrkimystä asemoida itseään jonkin sellaisen ulkopuolelle, minkä erottamaton osa on, iso osa ihmisistä on päätynyt toteuttamaan kaikki ei-inhimilliset toimijat (ja ison osan inhimillisiä toiseutettuja) ulossulkevaa antroposentristä monologia.

Kokemusasiantuntijat kestävyyssiirtymän konsultteina

Yhden lajin toiminnan tuhotessa kokonaisia elinympäristöjä ja hävittäessä muita lajeja elämän kirjosta yksi toimii tavalla, joka vie toimintamahdollisuuksia toisilta. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen vaatii tilan antamista ja elinolosuhteiden turvaamista myös muille lajeille. Ihmisen kohdalla tämä tarkoittaa myös sen sisäistämistä, että nykyisten toimintatapojemme osoittauduttua monin tavoin kestämättömiksi, niitä tulee muuttaa. Muutos tarkoittaa muun muassa sitä, että ei enää jatketa toimimista totutulla tavalla, vaan haetaan joko uudenlaisia, ei vielä olemassa olevia toimintatapoja tai vaihtoehtoisesti implementoidaan laajemmin toisaalla hyväksi todettuja malleja.

Käytännössä tämä saattaa näkyä esimerkiksi siinä, että joudumme tarkastelemaan niitä perusteita, joiden mukaan omistus- ja hallintaoikeus maahan määräytyy. Yksi esimerkki tällä hetkellä vallalla olevista poliittisista järjestelmistä poikkeavasta tavasta ajatella ja järjestää maankäyttöön ja nautintaoikeuksiin liittyviä hallintakysymyksiä löytyy saamelaisten, Fennoskandian pohjoisosissa asuvan alkuperäiskansan, siidajärjestelmästä. Perinteinen siidajärjestelmä on muuhunkin kuin poronhoitoon liittyvä paikallisen hallinnan muoto, jota ei koskaan ole varsinaisesti lakkautettu, vaikka se onnistuneen kolonisaation ja osittain onnistuneen assimilaation myötä onkin monelta osin syrjäytetty (Siidaskuvla n.d.).

Oikaistaksemme kurssiamme ja hahmottaaksemme paremmin osaamme elämän monimuotoisen kudelman osana, meidän on lohdullista muistaa, että tämän eksponentiaalista talouskasvua ja alati enemmän luonnonvaroja vaativan kapitaloseenin lipun alla seilaavan arkkimme ruoria kääntämässä on pitkään ollut varsin kapea otanta siitä kädellisten nisäkkäiden populaatiosta, jota ihmiskunnaksi kutsumme. Eurosentrinen patriarkaatti ei lopulta tarjoa kovinkaan edustavaa otosta kaikista niistä ihmislajille ominaisista tavoista hahmottaa itseään osana muuta luontoa.

Tehdäksemme tarvittavia korjausliikkeitä, tässä vaiheessa voisi olla paikallaan miettiä, olisiko järkevää opetella ymmärtämään minkälaista ajattelua sellaisten alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen toiminnan taustalla on, joille kestävä suhde ympäristöön, sekä sen hyvinvoinnin vaaliminen on ollut tietoinen valinta. Voisimmeko antaa enemmän tilaa ja ääntä heille, jotka eivät ihan vielä ole unohtaneet miksi suhde ympäristöön on suhde suurempaan itseen? Heille, joiden ajallinen perspektiivi on kvartaalien sijaan ylisukupolvinen. Heille, joille elämän monimuotoinen näytelmä on monilajisena täynnä osallistavaa toimijuutta. Heille, joilla on kyky käydä dialogia monologin sijaan.

Matti Koivunen

Kirjoittaja on ympäristöpolitiikan opiskelija Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitoksella. Teksti on laadittu osana Ihminen ja ympäristö -kurssia.

Lähteet

Ainsworth, D., Collins, T., & d’Amico, F. (2022). Nations adopt four goals, 23 targets for 2030 in Landmark UN Biodiversity Agreement. In Convention on Biological Diversity December (Vol. 19, pp. 2022-12).

Dasgupta, P. (2021). The economics of biodiversity: the Dasgupta review. Hm Treasury.

Euroopan komissio. (2019). Euroopan vihreän kehityksen ohjelma. Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, Eurooppaneuvostolle, Neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja Alueiden komitealle. https://eur-lex.europa.eu/resource.html?uri=cellar:b828d165-1c22-11ea-8c1f-01aa75ed71a1.0003.02/DOC_1&format=PDF

Euroopan komissio. (2021). EU:n biodiversiteettistrategia 2030: Luonto takaisin osaksi elämäämme. Euroopan unionin julkaisutoimisto. https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX:52020DC0380&from=EN

Euroopan ympäristökeskus. (2020). Verkkosivu. (Päivitetty viimeksi 10.02.2020) Luonnon monimuotoisuus – ekosysteemit. https://www.eea.europa.eu/fi/themes/biodiversity/intro (viitattu 02.04.2023)

Hickel, J. (2020). Less is more : how degrowth will save the world. London: William Heinemann.

Hirvilammi, T. (2015). Kestävän hyvinvoinnin jäljillä. Ekologisten kysymysten integroiminen hyvinvointitutkimukseen. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 136. Helsinki: Kansaneläkelaitos.

Keto, S. (2022). Enemmän kuin sapiens: Kasvu elonkirjon jäseneksi. Helsinki: Into.

Kröger, M. (2022). Extractivisms, existences and extinctions: Monoculture plantations and Amazon deforestation. Taylor & Francis.

Moore, J. W. (2016). The Rise of Cheap Nature. Teoksessa Moore, J. W. (toim.) Anthropocene or capitalocene?: Nature, history, and the crisis of capitalism. (s. 78-115) Pm Press.

Siidaskuvla. (n.d.). Verkkosivu. Siida School – Community Driven Renewal of Sámi Siida System. https://siidaskuvla.net/siida-school-community-driven-renewal-of-sami-siida-system/ (viitattu 02.04.2023)

Ympäristöministeriö. (n.d.). EU:n biodiversiteettistrategia ja ennallistamisasetus.
https://ym.fi/eu-n-biodiversiteettistrategia  (viitattu 02.04.2023)

 

 

 

 

 

Julkaistu

Ympäristöhuolesta ympäristöratkaisuihin – nuoret kaipaavat tukea, mahdollisuuksia ja välineitä

Graffitien täyttämä kiviseinä, niitty ja taustalla näkyvä kaupunki.

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimista, jossa opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ihminen ja ympäristö -kurssilla opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista. Teksti on toimitettu Krista Leppäsen, August Hännisen, Jenni Halosen ja Maija Kuivalaisen kurssiteksteistä.

”En omista tarpeeksi metsää tai maata eikä minulla ole miljardeja niin kuin Jeff Bezosilla lahjoittaakseni ilmastotutkijoille ja aktivisteille tai ostaakseni kaikki öljy-yhtiöt ja muut pahimmat päästölähteet päästöjen konkreettiseksi vähentämiseksi. Entä jos ei ole rahaa tai maata, joilla olisi mahdollista lisätä vaikutusvaltaansa? Entä jos elää tällaisessa viheliäisessä vaiheessa elämää, mutta haluaa silti vaikuttaa viheliäisiin ongelmiin; mitä silloin voi tehdä?”
– Maija Kuivalainen, Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelija

Nuorten ympäristöhuoli on kasvava yhteiskunnallinen ilmiö, jonka vastakohtana on toisaalta nykypäivänä ilmenevä välinpitämättömyys. Oman toiminnan ei ehkä koeta vaikuttavan ympäristön tilaan eikä nähdä syytä toimia koska ”ei muutkaan”. Mutta kuinka alaikäinen, vielä vanhemmillaan asuva nuori, voi tosiasiassa teoillaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen?

Kaksi lasta kallioisessa metsämaisemassa.
Kuva: Pasi Huttunen

Nuoret ovat tietoisia esimerkiksi ihmisten vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Valtioneuvoston asettaman nuorisotyön- ja politiikan asiantuntijaeliman, valtion nuorisoneuvoston julkaisemassa vuoden 2016 Nuorisobarometrissa kyselyyn vastanneista nuorista 85 prosenttia tunnusti ilmiön olemassaolon (Piispa & Myllyniemi 2019). 2018 vuoden Nuorisobarometrissa 67 prosenttia vastasi kokevansa epävarmuutta tai turvattomuutta ihmisestä johtuvan ilmastonmuutoksen vuoksi. Myös viimeisen vuoden aikana medioissa vahvasti esillä olleet ilmastolakot ovat herättäneet huolta niin ilmastosta kuin nuoristakin. Tämä massaliike tuo valoa tunnelin päähän. Aiheiden politisoituessa keskustelu on kurkottanut valtakunnan politiikkaan asti ja esimerkiksi yhdeksi vuoden 2019 eduskuntavaalien suurimmista kysymyksistä.

”Olen vegaani, minimalisti, kierrättäjä, kotiviljelijä, kestävä yrittäjä, maata pitkin matkustava ja lentonsa kompensoiva lihasvoimin lähiliikkuja, ympäristöalan opiskelija, aktivisti sekä wannabe-somevaikuttaja. Saan usein kuulla, että teen jo tarpeeksi, enemmänkin. Mutta minusta ei silti tunnu siltä.”
– Maija Kuivalainen, Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelija

Nuorten äänestä on tullut varteenotettava ja nuorilla on ihailtavan korkeat moraaliset arvot ilmastoasioista puhuttaessa. Mutta toteutuuko tämä moraali käytännöksi? Nuorisobarometri 2016 mukaan 66 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että tuotantoa ja kulutusta tulee vähentää ympäristösyistä. Silti vain 42 prosenttia vastaajista kertoi vähentäneensä kulutustaan ympäristösyistä. Kuluttajakäyttäytymistä ohjaavat yhteiskunnan normit, nuorten sosiaaliset piirit, vanhempien tavat ja mielipiteet sekä median vaikutus, joten asia ei ole lainkaan yksiselitteinen.

Kulutusta nuoret voivat vähentää esimerkiksi halpojen pikamuotivaatteita välttämällä, kierrättämällä sekä kirpputoreja käyttämällä. Netissä suosiotaan kasvattavat sivustot kuten Rekki ja Emmy. Ne tarjoavat nuorekkaita ja tyylikkäitä käytettyjä vaatteita. Myös Facebookin kirpputorit ovat nykyaikainen ja helppo tapa vaihtaa tavaroiden omistajaa.

Voisimmeko oppia kohtuutta?

Vaikuttaa siltä, että ihmiskunta on kuin lapsi Stanfordin yliopistossa psykologi Walter Mischelin (Conti 2018) suorittamassa vaahtokarkkikokeessa. Kokeen avulla tutkittiin kärsivällisyyttä, sekä kykyä ajatella pidemmän päälle. Kuvittele, että edessäsi on asia, jonka haluat todella kovasti. Saat kyseisen palkkion heti, mutta se kaksinkertaistuu, jos odotat hetken. Oletko siis ahne ja otat palkinnon heti, vai pystytkö olemaan kärsivällinen ja katsomaan tilannetta pidemmälle? Jos luonnonvaroja käytettäisiin nyt säästeliäämmin, saisimme hyötyä niistä myös jatkossa.
1900-luvun alussa yhden ihmisen käytössä ollut ekologinen tila oli laskennallisesti 5-6 hehtaaria, vuonna 1996 noin 1,5 hehtaaria ja nykyään vielä vähemmän (Wackernageln & Rees 1996). Väestön kasvu tuo haasteita – ruokaa, vettä ja energiaa tulisi tuottaa yhä enemmän. Kaupungistuminen on kiihtyvä trendi, joka aiheuttaa ympäristöongelmia ja köyhdyttää luonnon monimuotoisuutta, mutta toisaalta luo ihmisille myös mahdollisuuksia.

Kylmäasema iltahämärässä.
Kuva: Pasi Huttunen

Yksi suuri teema on energia. On ymmärretty, että sen tuottamiseen käytettävät luonnonvarat eivät olekaan ikuisia. 1970-luvun öljykriisi herätti energia-alan ja tavalliset kansalaiset hetkeksi huomaamaan, että elämme yli varojemme. Öljykriisin seurauksena, silloisen vuosikymmenen loppuun mennessä länsimaiden energiankulutuksen kasvu saatiin pysähtymään tai jopa hieman laskemaan, eikä elämisen laatu sen takia heikentynyt (Erat 1994). Tätä nykyä energian kulutus on varsinkin Aasian kasvavissa talouksissa lisääntynyt yli 50 prosenttia viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana (Richie & Roser 2018). Tämä on näkynyt myös maiden taloudessa, ihmisten varallisuudessa sekä heidän suhteessaan ympäristöön. Esimerkiksi lihan kulutus on kasvanut. Vauraammalla väestöllä on varaa ostaa lihatuotteita ja tuottajat vastaavat kysyntään. Tämä aiheuttaa lisää haasteita luonnolle ja ympäristölle.

Kaikkien ääni saatava kuuluviin

Kaupungistuminen ja yhteiskunnalliset muutokset muuttavat ihmisten ja etenkin nuorten suhdetta luontoon. Riikka Puhakan (2014) artikkelissa Y-sukupolvi luonnossa tutkittiin 1990-luvulla syntyneiden käsityksiä luontosuhteestaan. Tutkimuksen tuloksista todettiin, että luonto on harvalle kaupunkilaiselle jokapäiväinen vapaa-ajan viettopaikka ja sillä ei ole enää useimmille niinkään aineellista arvoa, enemmänkin virkistyksellistä, aineetonta arvoa. Kysymykseen ”Kuinka tärkeäksi koet luonnon” vastasi 44 prosenttia kokevansa luonnon tärkeäksi, 45 prosenttia jonkin verran tärkeäksi ja loput 11 prosenttia eivät kokeneet luontoa tärkeäksi itselle. Puhakan tutkimuksessa huomattiin, että luonto nähdään erityisenä eikä sitä pidetä enää itsestäänselvyytenä. Esille tuli paljon emotionaalisia ja esteettisiä kokemuksia eikä luontoa koettu niinkään elannon lähteenä.

”Luin ympäristötoimittaja Jami Jokisen kolumnin Kaleva.fi -sivustolla liittyen tähän lukuisia kysymyksiä herättävään dilemmaan, ja se oli todella ajatuksia herättävä, mutta ei antanut vieläkään vastausta siihen mitä etsin. Mitä pitäisi oikeasti tapahtua, että Te kuulisitte? Vaikkette kuule minua, en voi lopettaa huutamista. Vaikken tule saamaan vastausta, en voisi enää katsoa silmiin ympärilläni olevia lapsia tai ketään muutakaan, jos nyt luovuttaisin. Vaikken näytä kuinka pahalta asialle nauraminen, vähättely tai sen totaalinen kieltäminen tuntuu, on minullakin tunteet.”
– Maija Kuivalainen, Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelija

Dosentti Tero Mustosen (2017: 3) mukaan meidän tulee myös pohtia sekä miettiä, millaisia vaikutuksia aikaansaamme muualla kuin siellä missä itse elämme. Kuinka marginaalissa elävät ihmiset, kuten saamelaiset tai alkuperäisväestöt selviytyvät aiheuttamiemme ongelmien kanssa ja millaista epäoikeudenmukaisuutta aiheutamme heille. Kuinka voimme poliittisesti epävakaassa maailmassa etsiä ratkaisuja yhdessä sellaisiin ongelmiin, joihin ei edes ole yhtä selkeää ratkaisua. Kukaan ei ole yksin vastuussa, mutta silti syyttävä sormi osoittaa kaikkiin.
Luonnon monimuotoisuuden suojelu on tärkeää, koska tällä on vaikutusta luonnon, eläinten ja ihmisten hyvinvointiin joka puolella maapalloa. Kaikki ekosysteemit ovat tavalla tai toisella yhteydessä toisiinsa. Mitään ei ole ilman hyvinvoivaa maapalloa.

Ympäristöhuolta voi lievittää toimimalla

Kaiken huolestuttavan uutisoinnin keskellä voi kasvavan nuoren psyyke kokea kovia, ja puhutaankin kasvavasta ilmastoahdistuksesta. Medialähteillä on suuri vaikutus mielipiteisiin ja tunteisiin. Riittämätön kriittisyys ja puutteellinen medialukutaito saattavat ajaa nuoren kauhun partaalle. Suomen mielenterveys ry:n raportissa (2019) kuvattiin ilmastoahdistuksen pahimmillaan ilmenevän lamaantumisena, unihäiriöinä, alakuloisuutena ja levottomuutena, mutta oikein valjastettuna ja käsiteltynä myös voimavarana aktiiviseen toimintaan. Esimerkiksi Ilmastoahdistuksen väheksyminen keskusteluissa herättää kysymyksen, miksi aikuisten keskuudessa ei koeta samanlaista tarmoa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, ja olisiko vanhemmillakin varaa lievään ilmastoahdistukseen. Kuten Minttu-Maria Partanen kirjoitti osuvasti näkökulmassaan, ”Nuorten ilmastoahdistus ei poistu sillä, että aikuiset sanovat heille: älkää ahdistuko. Ilmastoahdistus helpottuu sillä, että aikuiset ottavat nuorten ilmastoahdistuksen tosissaan ja alkavat kantaa vastuunsa nuorten tulevaisuudesta.” (WWF, 2019).

Ihminen pitkospuilla keskellä syksyistä metsämaisemaa.
Kuva: Pasi Huttunen

Pirstaleinen ja byrokraattinen valtiollinen sääntely ei liene paras vaihtoehto asioiden hoitamiseksi. Tarvitaan käytäntöjä, jotka ovat mahdollisimman avoimia ja läpinäkyviä. Tätä kohti ollaan monilta osin menossakin ja toimintatapoja on saatu kehitettyä paljon. Ympäristöongelmien, luonnon ja yhteiskunnan välinen riippuvuus tiedostetaan yhä paremmin ja asia on yhä enemmän keskustelun aiheena arkipäivän kahvipöytäkeskusteluissa. Kestävän kehityksen tavoittelu on moderni tuote, joka yrittää vastata moderneihin ongelmiin (Hakanen 1999). Tiede tuottaa koko ajan uutta tietoa monivivahteisista kytkennöistä ja vaikutuksista, mutta ihmisen ja ympäristön vuorovaikutus on niin monimutkaista, että kukaan ei voi hallita sitä kokonaan.

”On pakko olla joku nopeampi ja vaikuttavampi keino kuin asiat mitä olen tähän mennessä tehnyt ja yksin ei kukaan pysty tätä kaunista maailmaa pelastamaan, vaikka kuinka tahtoisi. Yhteistyö on tulevaisuuden tekijöiden ratkaisu.”
– Maija Kuivalainen, Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelija

On lisättävä tietoisuutta vaikutuksista, joita luonnon monimuotoisuudella on ympärillä olevaan maailmaamme ja sitä kautta yhteiskuntaamme. Ympäristökasvatuksella voidaan lisätä ymmärrystä siitä, että luonnon monimuotoisuuden vaaliminen pienillä teoilla ei ole vaikeaa. Jokainen voi olla ekologinen kansalainen. Kurssin vieraileva luennoitsija Elina Leppäkoski korostaa omassa luennossaan: ”Ekologinen kansalainen keskittyy velvollisuuksiin, vastuuseen sekä oikeudenmukaisuuteen” (Leppäkoski, 15.1.2020: luentodia nro 6). Lisäksi tulee lisätä asukkaiden ympäristötietoisuutta sekä luontoharrastuneisuutta, tehdä kaupunkien luontokohteita tunnetummiksi, kaupunkien ympäristötyötä näkyvämmäksi sekä muuttaa kansalaisen roolia yhteiskunnassa. Kuten Ihminen ja ympäristö-kurssin vastuuopettaja professori Irmeli Mustalahti (2020: 8.1.2020, luentodia nro 8) painottaa: ”Kansalaiset ovat parhaimmillaan kekseliäitä ongelmanratkaisijoita ja osallistuvia päätöksentekijöitä, jotka haluavat kantaa vastuuta ja edistää yhteistä hyvää”.

Krista Leppänen
Maantieteiden ja ympäristöpolitiikan opiskelija
August Hänninen
Ympäristöterveys ja -teknologia
Jenni Halonen
Maantieteen ja ympäristöpolitiikan opiskelija
Maija Kuivalainen
Ympäristöpolitiikan ja ympäristöoikeuden opiskelija

Lähteet
Conti, R.. Delay of gratification. Encyclopedia Britannica 19.3.2018. https://www.britannica.com/science/delay-of-gratification (luettu 28.5.2020)
Erat B. (1994) Ekologia, Ihminen, Ympäristö. Opetushallitus, Rakennusalan Kustantajat RAK ja Kustantajat Sarmala Oy. Jyväskylä.
Hakanen M. (1999) Yhdyskuntien ekologisesti kestävän kehityksen arviointi, kriteerit ja mittaaminen. ACTA – Suomen Kuntaliiton tutkimustoiminnan julkaisusarja 107/1999. Suomen kuntaliitto, Helsinki.
Jokinen, J. (2020) Mikset kuule, vaikka lapsesi huutaa. Kaleva 4.1.2020. https://www.kaleva.fi/mielipide/kolumnit/miksi-et-kuule-vaikka-lapsesi-huutaa/833000/. (Luettu 28.2.2020)
Kaljonen, M., Peltola, T., Kettunen, M., Salo, M., & Furman, E. (2018) Kasvisruokaa kouluun – kokeileva tutkimus ruokavaliomurroksen tukena. Alue Ja Ympäristö 47(2), 32–47.
Lappalainen, H. (2019) Ilmastotekoja nyt eikä viidestoista päivä. Karjalan Heili 1.2.2019. https://www.heili.fi/uutiset/item/6239-ilmastotekoja-nyt-eika-viidestoista-paiva. (Luettu 28.2.2020)
Leppäkoski, E. (2020) Ihminen ja muovi. PowerPoint-esitys, Ihminen ja ympäristö -kurssi, Itä-Suomen yliopisto 15.1.2020.
Mustalahti, I. (2020) Aloitusluento. PowerPoint-esitys, Ihminen ja ympäristö -kurssi, Itä-Suomen yliopisto 8.1.2020.
Mustonen, T. (2017) Endemic time-spaces of Finland: from wilderness lands to ‘vacant production spaces’. Fennia 195: 1, p. 5–24. ISSN 17985617.
Partanen, M. (2019) Ilmastoahdistusta vai ilmastotoivoa? WWF 16.12.2019. https://wwf.fi/uutiset/2019/12/nakokulma-ilmastoahdistusta-vai-ilmastotoivoa. (Luettu 26.6.2020)
Piispa, M. & Myllyniemi, S. (2019) Nuoret ja ilmastonmuutos: Tiedot, huoli ja toiminta Nuorisobarometrien valossa. Yhteiskuntapolitiikka 84 (2019): 1, s. 61–69.
Puhakka, R. (2014) Y-sukupolvi luonnossa: Luonnon merkitykset kaupungistuvassa yhteiskunnassa. Alue ja ympäristö 43(1), 34–48.
Richie H. & Roser M. (2020) Energy: Energy production by region. University of Oxford. https://ourworldindata.org/energy#energy-production-by-region. (Luettu 27.2.2020)
Salonen, A. (2020) Ihminen ja kaupungistuminen. PowerPoint-esitys, Ihminen ja ympäristö -kurssi, Itä-Suomen yliopisto 22.1.2020.
Wackernagel M. ja Rees W. E. (1996) Our Ecological Footprint: Reducing Human Footprint on the Earth. 6. p. New Society Publishers. Cabriola Island, CA.