Ympäristöhuolesta ympäristöratkaisuihin – nuoret kaipaavat tukea, mahdollisuuksia ja välineitä

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimista, jossa opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ihminen ja ympäristö -kurssilla opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista. Teksti on toimitettu Krista Leppäsen, August Hännisen, Jenni Halosen ja Maija Kuivalaisen kurssiteksteistä.

”En omista tarpeeksi metsää tai maata eikä minulla ole miljardeja niin kuin Jeff Bezosilla lahjoittaakseni ilmastotutkijoille ja aktivisteille tai ostaakseni kaikki öljy-yhtiöt ja muut pahimmat päästölähteet päästöjen konkreettiseksi vähentämiseksi. Entä jos ei ole rahaa tai maata, joilla olisi mahdollista lisätä vaikutusvaltaansa? Entä jos elää tällaisessa viheliäisessä vaiheessa elämää, mutta haluaa silti vaikuttaa viheliäisiin ongelmiin; mitä silloin voi tehdä?”
– Maija Kuivalainen, Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelija

Nuorten ympäristöhuoli on kasvava yhteiskunnallinen ilmiö, jonka vastakohtana on toisaalta nykypäivänä ilmenevä välinpitämättömyys. Oman toiminnan ei ehkä koeta vaikuttavan ympäristön tilaan eikä nähdä syytä toimia koska ”ei muutkaan”. Mutta kuinka alaikäinen, vielä vanhemmillaan asuva nuori, voi tosiasiassa teoillaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen?

Kuva: Pasi Huttunen

Nuoret ovat tietoisia esimerkiksi ihmisten vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Valtioneuvoston asettaman nuorisotyön- ja politiikan asiantuntijaeliman, valtion nuorisoneuvoston julkaisemassa vuoden 2016 Nuorisobarometrissa kyselyyn vastanneista nuorista 85 prosenttia tunnusti ilmiön olemassaolon (Piispa & Myllyniemi 2019). 2018 vuoden Nuorisobarometrissa 67 prosenttia vastasi kokevansa epävarmuutta tai turvattomuutta ihmisestä johtuvan ilmastonmuutoksen vuoksi. Myös viimeisen vuoden aikana medioissa vahvasti esillä olleet ilmastolakot ovat herättäneet huolta niin ilmastosta kuin nuoristakin. Tämä massaliike tuo valoa tunnelin päähän. Aiheiden politisoituessa keskustelu on kurkottanut valtakunnan politiikkaan asti ja esimerkiksi yhdeksi vuoden 2019 eduskuntavaalien suurimmista kysymyksistä.

”Olen vegaani, minimalisti, kierrättäjä, kotiviljelijä, kestävä yrittäjä, maata pitkin matkustava ja lentonsa kompensoiva lihasvoimin lähiliikkuja, ympäristöalan opiskelija, aktivisti sekä wannabe-somevaikuttaja. Saan usein kuulla, että teen jo tarpeeksi, enemmänkin. Mutta minusta ei silti tunnu siltä.”
– Maija Kuivalainen, Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelija

Nuorten äänestä on tullut varteenotettava ja nuorilla on ihailtavan korkeat moraaliset arvot ilmastoasioista puhuttaessa. Mutta toteutuuko tämä moraali käytännöksi? Nuorisobarometri 2016 mukaan 66 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että tuotantoa ja kulutusta tulee vähentää ympäristösyistä. Silti vain 42 prosenttia vastaajista kertoi vähentäneensä kulutustaan ympäristösyistä. Kuluttajakäyttäytymistä ohjaavat yhteiskunnan normit, nuorten sosiaaliset piirit, vanhempien tavat ja mielipiteet sekä median vaikutus, joten asia ei ole lainkaan yksiselitteinen.

Kulutusta nuoret voivat vähentää esimerkiksi halpojen pikamuotivaatteita välttämällä, kierrättämällä sekä kirpputoreja käyttämällä. Netissä suosiotaan kasvattavat sivustot kuten Rekki ja Emmy. Ne tarjoavat nuorekkaita ja tyylikkäitä käytettyjä vaatteita. Myös Facebookin kirpputorit ovat nykyaikainen ja helppo tapa vaihtaa tavaroiden omistajaa.

Voisimmeko oppia kohtuutta?

Vaikuttaa siltä, että ihmiskunta on kuin lapsi Stanfordin yliopistossa psykologi Walter Mischelin (Conti 2018) suorittamassa vaahtokarkkikokeessa. Kokeen avulla tutkittiin kärsivällisyyttä, sekä kykyä ajatella pidemmän päälle. Kuvittele, että edessäsi on asia, jonka haluat todella kovasti. Saat kyseisen palkkion heti, mutta se kaksinkertaistuu, jos odotat hetken. Oletko siis ahne ja otat palkinnon heti, vai pystytkö olemaan kärsivällinen ja katsomaan tilannetta pidemmälle? Jos luonnonvaroja käytettäisiin nyt säästeliäämmin, saisimme hyötyä niistä myös jatkossa.
1900-luvun alussa yhden ihmisen käytössä ollut ekologinen tila oli laskennallisesti 5-6 hehtaaria, vuonna 1996 noin 1,5 hehtaaria ja nykyään vielä vähemmän (Wackernageln & Rees 1996). Väestön kasvu tuo haasteita – ruokaa, vettä ja energiaa tulisi tuottaa yhä enemmän. Kaupungistuminen on kiihtyvä trendi, joka aiheuttaa ympäristöongelmia ja köyhdyttää luonnon monimuotoisuutta, mutta toisaalta luo ihmisille myös mahdollisuuksia.

Kuva: Pasi Huttunen

Yksi suuri teema on energia. On ymmärretty, että sen tuottamiseen käytettävät luonnonvarat eivät olekaan ikuisia. 1970-luvun öljykriisi herätti energia-alan ja tavalliset kansalaiset hetkeksi huomaamaan, että elämme yli varojemme. Öljykriisin seurauksena, silloisen vuosikymmenen loppuun mennessä länsimaiden energiankulutuksen kasvu saatiin pysähtymään tai jopa hieman laskemaan, eikä elämisen laatu sen takia heikentynyt (Erat 1994). Tätä nykyä energian kulutus on varsinkin Aasian kasvavissa talouksissa lisääntynyt yli 50 prosenttia viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana (Richie & Roser 2018). Tämä on näkynyt myös maiden taloudessa, ihmisten varallisuudessa sekä heidän suhteessaan ympäristöön. Esimerkiksi lihan kulutus on kasvanut. Vauraammalla väestöllä on varaa ostaa lihatuotteita ja tuottajat vastaavat kysyntään. Tämä aiheuttaa lisää haasteita luonnolle ja ympäristölle.

Kaikkien ääni saatava kuuluviin

Kaupungistuminen ja yhteiskunnalliset muutokset muuttavat ihmisten ja etenkin nuorten suhdetta luontoon. Riikka Puhakan (2014) artikkelissa Y-sukupolvi luonnossa tutkittiin 1990-luvulla syntyneiden käsityksiä luontosuhteestaan. Tutkimuksen tuloksista todettiin, että luonto on harvalle kaupunkilaiselle jokapäiväinen vapaa-ajan viettopaikka ja sillä ei ole enää useimmille niinkään aineellista arvoa, enemmänkin virkistyksellistä, aineetonta arvoa. Kysymykseen ”Kuinka tärkeäksi koet luonnon” vastasi 44 prosenttia kokevansa luonnon tärkeäksi, 45 prosenttia jonkin verran tärkeäksi ja loput 11 prosenttia eivät kokeneet luontoa tärkeäksi itselle. Puhakan tutkimuksessa huomattiin, että luonto nähdään erityisenä eikä sitä pidetä enää itsestäänselvyytenä. Esille tuli paljon emotionaalisia ja esteettisiä kokemuksia eikä luontoa koettu niinkään elannon lähteenä.

”Luin ympäristötoimittaja Jami Jokisen kolumnin Kaleva.fi -sivustolla liittyen tähän lukuisia kysymyksiä herättävään dilemmaan, ja se oli todella ajatuksia herättävä, mutta ei antanut vieläkään vastausta siihen mitä etsin. Mitä pitäisi oikeasti tapahtua, että Te kuulisitte? Vaikkette kuule minua, en voi lopettaa huutamista. Vaikken tule saamaan vastausta, en voisi enää katsoa silmiin ympärilläni olevia lapsia tai ketään muutakaan, jos nyt luovuttaisin. Vaikken näytä kuinka pahalta asialle nauraminen, vähättely tai sen totaalinen kieltäminen tuntuu, on minullakin tunteet.”
– Maija Kuivalainen, Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelija

Dosentti Tero Mustosen (2017: 3) mukaan meidän tulee myös pohtia sekä miettiä, millaisia vaikutuksia aikaansaamme muualla kuin siellä missä itse elämme. Kuinka marginaalissa elävät ihmiset, kuten saamelaiset tai alkuperäisväestöt selviytyvät aiheuttamiemme ongelmien kanssa ja millaista epäoikeudenmukaisuutta aiheutamme heille. Kuinka voimme poliittisesti epävakaassa maailmassa etsiä ratkaisuja yhdessä sellaisiin ongelmiin, joihin ei edes ole yhtä selkeää ratkaisua. Kukaan ei ole yksin vastuussa, mutta silti syyttävä sormi osoittaa kaikkiin.
Luonnon monimuotoisuuden suojelu on tärkeää, koska tällä on vaikutusta luonnon, eläinten ja ihmisten hyvinvointiin joka puolella maapalloa. Kaikki ekosysteemit ovat tavalla tai toisella yhteydessä toisiinsa. Mitään ei ole ilman hyvinvoivaa maapalloa.

Ympäristöhuolta voi lievittää toimimalla

Kaiken huolestuttavan uutisoinnin keskellä voi kasvavan nuoren psyyke kokea kovia, ja puhutaankin kasvavasta ilmastoahdistuksesta. Medialähteillä on suuri vaikutus mielipiteisiin ja tunteisiin. Riittämätön kriittisyys ja puutteellinen medialukutaito saattavat ajaa nuoren kauhun partaalle. Suomen mielenterveys ry:n raportissa (2019) kuvattiin ilmastoahdistuksen pahimmillaan ilmenevän lamaantumisena, unihäiriöinä, alakuloisuutena ja levottomuutena, mutta oikein valjastettuna ja käsiteltynä myös voimavarana aktiiviseen toimintaan. Esimerkiksi Ilmastoahdistuksen väheksyminen keskusteluissa herättää kysymyksen, miksi aikuisten keskuudessa ei koeta samanlaista tarmoa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, ja olisiko vanhemmillakin varaa lievään ilmastoahdistukseen. Kuten Minttu-Maria Partanen kirjoitti osuvasti näkökulmassaan, ”Nuorten ilmastoahdistus ei poistu sillä, että aikuiset sanovat heille: älkää ahdistuko. Ilmastoahdistus helpottuu sillä, että aikuiset ottavat nuorten ilmastoahdistuksen tosissaan ja alkavat kantaa vastuunsa nuorten tulevaisuudesta.” (WWF, 2019).

Kuva: Pasi Huttunen

Pirstaleinen ja byrokraattinen valtiollinen sääntely ei liene paras vaihtoehto asioiden hoitamiseksi. Tarvitaan käytäntöjä, jotka ovat mahdollisimman avoimia ja läpinäkyviä. Tätä kohti ollaan monilta osin menossakin ja toimintatapoja on saatu kehitettyä paljon. Ympäristöongelmien, luonnon ja yhteiskunnan välinen riippuvuus tiedostetaan yhä paremmin ja asia on yhä enemmän keskustelun aiheena arkipäivän kahvipöytäkeskusteluissa. Kestävän kehityksen tavoittelu on moderni tuote, joka yrittää vastata moderneihin ongelmiin (Hakanen 1999). Tiede tuottaa koko ajan uutta tietoa monivivahteisista kytkennöistä ja vaikutuksista, mutta ihmisen ja ympäristön vuorovaikutus on niin monimutkaista, että kukaan ei voi hallita sitä kokonaan.

”On pakko olla joku nopeampi ja vaikuttavampi keino kuin asiat mitä olen tähän mennessä tehnyt ja yksin ei kukaan pysty tätä kaunista maailmaa pelastamaan, vaikka kuinka tahtoisi. Yhteistyö on tulevaisuuden tekijöiden ratkaisu.”
– Maija Kuivalainen, Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelija

On lisättävä tietoisuutta vaikutuksista, joita luonnon monimuotoisuudella on ympärillä olevaan maailmaamme ja sitä kautta yhteiskuntaamme. Ympäristökasvatuksella voidaan lisätä ymmärrystä siitä, että luonnon monimuotoisuuden vaaliminen pienillä teoilla ei ole vaikeaa. Jokainen voi olla ekologinen kansalainen. Kurssin vieraileva luennoitsija Elina Leppäkoski korostaa omassa luennossaan: ”Ekologinen kansalainen keskittyy velvollisuuksiin, vastuuseen sekä oikeudenmukaisuuteen” (Leppäkoski, 15.1.2020: luentodia nro 6). Lisäksi tulee lisätä asukkaiden ympäristötietoisuutta sekä luontoharrastuneisuutta, tehdä kaupunkien luontokohteita tunnetummiksi, kaupunkien ympäristötyötä näkyvämmäksi sekä muuttaa kansalaisen roolia yhteiskunnassa. Kuten Ihminen ja ympäristö-kurssin vastuuopettaja professori Irmeli Mustalahti (2020: 8.1.2020, luentodia nro 8) painottaa: ”Kansalaiset ovat parhaimmillaan kekseliäitä ongelmanratkaisijoita ja osallistuvia päätöksentekijöitä, jotka haluavat kantaa vastuuta ja edistää yhteistä hyvää”.

Krista Leppänen
Maantieteiden ja ympäristöpolitiikan opiskelija
August Hänninen
Ympäristöterveys ja -teknologia
Jenni Halonen
Maantieteen ja ympäristöpolitiikan opiskelija
Maija Kuivalainen
Ympäristöpolitiikan ja ympäristöoikeuden opiskelija

Lähteet
Conti, R.. Delay of gratification. Encyclopedia Britannica 19.3.2018. https://www.britannica.com/science/delay-of-gratification (luettu 28.5.2020)
Erat B. (1994) Ekologia, Ihminen, Ympäristö. Opetushallitus, Rakennusalan Kustantajat RAK ja Kustantajat Sarmala Oy. Jyväskylä.
Hakanen M. (1999) Yhdyskuntien ekologisesti kestävän kehityksen arviointi, kriteerit ja mittaaminen. ACTA – Suomen Kuntaliiton tutkimustoiminnan julkaisusarja 107/1999. Suomen kuntaliitto, Helsinki.
Jokinen, J. (2020) Mikset kuule, vaikka lapsesi huutaa. Kaleva 4.1.2020. https://www.kaleva.fi/mielipide/kolumnit/miksi-et-kuule-vaikka-lapsesi-huutaa/833000/. (Luettu 28.2.2020)
Kaljonen, M., Peltola, T., Kettunen, M., Salo, M., & Furman, E. (2018) Kasvisruokaa kouluun – kokeileva tutkimus ruokavaliomurroksen tukena. Alue Ja Ympäristö 47(2), 32–47.
Lappalainen, H. (2019) Ilmastotekoja nyt eikä viidestoista päivä. Karjalan Heili 1.2.2019. https://www.heili.fi/uutiset/item/6239-ilmastotekoja-nyt-eika-viidestoista-paiva. (Luettu 28.2.2020)
Leppäkoski, E. (2020) Ihminen ja muovi. PowerPoint-esitys, Ihminen ja ympäristö -kurssi, Itä-Suomen yliopisto 15.1.2020.
Mustalahti, I. (2020) Aloitusluento. PowerPoint-esitys, Ihminen ja ympäristö -kurssi, Itä-Suomen yliopisto 8.1.2020.
Mustonen, T. (2017) Endemic time-spaces of Finland: from wilderness lands to ‘vacant production spaces’. Fennia 195: 1, p. 5–24. ISSN 17985617.
Partanen, M. (2019) Ilmastoahdistusta vai ilmastotoivoa? WWF 16.12.2019. https://wwf.fi/uutiset/2019/12/nakokulma-ilmastoahdistusta-vai-ilmastotoivoa. (Luettu 26.6.2020)
Piispa, M. & Myllyniemi, S. (2019) Nuoret ja ilmastonmuutos: Tiedot, huoli ja toiminta Nuorisobarometrien valossa. Yhteiskuntapolitiikka 84 (2019): 1, s. 61–69.
Puhakka, R. (2014) Y-sukupolvi luonnossa: Luonnon merkitykset kaupungistuvassa yhteiskunnassa. Alue ja ympäristö 43(1), 34–48.
Richie H. & Roser M. (2020) Energy: Energy production by region. University of Oxford. https://ourworldindata.org/energy#energy-production-by-region. (Luettu 27.2.2020)
Salonen, A. (2020) Ihminen ja kaupungistuminen. PowerPoint-esitys, Ihminen ja ympäristö -kurssi, Itä-Suomen yliopisto 22.1.2020.
Wackernagel M. ja Rees W. E. (1996) Our Ecological Footprint: Reducing Human Footprint on the Earth. 6. p. New Society Publishers. Cabriola Island, CA.

Maailman ensimmäinen koululaisten ilmastokokous lupasi istuttaa 100 miljonaa puuta!

”Maailman ensimmäinen nuorten ilmastokokous sitoutui istuttamaan kukin omassa koulussaan 0,5 hehtaaria metsää vuoteen 2025 mennessä. Tarkoituksena on sitoa 100 miljoonalla puulla yli kolme miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä. Tämän on jo verrattu olevan suurempi ilmastonmuutoksen torjunta-askel kuin mitä päättäjien tekemä ilmastosopimus pitää sisällään.”

Kuva 1. Osallistujat istuttivat Ilomantsintien varteen meluvallille puita useassa eri ryhmässä.

World Summit for Students on Climate (WSSC) eli Maailman oppilaiden ilmastokokous pidettiin touko-kesäkuun vaihteessa Joensuussa ja Helsingissä. Tapahtuma kokosi 70:stä maasta noin 130 nuorta yhteen jakamaan kokemuksia ilmastonmuutoksesta. Lisäksi noin 70 opettajaa ohjasivat oppilaita viikon aikana sekä tutustuivat muun muassa suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Tapahtumaa tukivat Suomen eri ministeriöt ja suojelijana toimi presidentti Sauli Niinistö.

Kuva 2. Opettajien työpajaseminaarin avasi laitoksenjohtaja Minna Tanskanen. 70:stä maasta oleva opettajaporukka oli sangen kansainvälinen näky!
Kuva 3. Oppilaiden ohjeistusta ilmastolauselman tekemiseen Luovin tiloissa Liperissä.

Käytännön toimia puita istuttamalla

Hiiltä sidottiin runsaasti istuttamalla puita eri puolille Joensuuta lauantaina. Monille nuorille tämä oli ensimmäinen kerta puita istuttamassa ja se selkeästi innosti heitä käytännön toimiin. Istutettavia lajeja olivat muun muassa koivu, paju sekä mänty.

Ilomantsin tienvarteen perustettiin Joensuussa ensimmäinen virallinen hiilinielualue, joka toimii samalla äänivallina liikenteen ja asutuksen välillä. Puunistutusta raportointiin kansallisissa uutisissa.

Kuva 4. Puita istutettiin suomalaisella Sisuputkella. Tapahtumaa videoitiin jokaisena päivänä. Videoita voi katsoa Youtubesta.
Kuva 5. Oppilasryhmät työstämässä päätöslauselmaa hetki ennen presidentin tapaamista

Syntyi toteuttamiskelpoinen ilmastosopimus!

Viikon aikana huomasi selkeästi, että nuorten huoli maailman tulevaisuudesta oli yhteinen – ilmasto on muuttumassa ja tekoja tarvitaan. Yhteisiä ilmastonmuutosteemoja kaikille maille olivat muun muassa liikenne, teollisuus sekä koulutus. Näistä ja monista muista teemoista nuoret keskustelivat pienryhmissä kunkin maan näkökulmasta.

Lopulta ryhmät rakensivat yhteiset teesit, jotka muodostivat ilmastosopimuksen. Siinä linjattiin toimenpiteitä, joita nuoret tekevät koulun lisäksi arkipäivänään. Koulut sitoutuivat sopimuksessa tekemään yhteistyöstä toistensa kanssa tavoitteiden toteutumisen arvioimisessa. Eräänä käytännön toimena jokaisen koulun on istutettava vähintään puoli hehtaaria metsää sopimukseen loppuun, eli vuoteen 2025 mennessä. Kokonaisuudessaan puita tavoitellaan istutettavaksi noin 100 miljoonaa kappaletta ympäri maailmaa. Metsään istutettavia puita voi jokainen ostaa koululaiselle euron kappalehintaan.

Kuva 6. Oppilaat valmistivat mielenilmauskylttejä Sitran kiertotalousfoorumissa pidettävään esitykseen.

Helsingissä ohjelmaa

Matkustaminen Helsinkiin taittui Marttojen tarjoilemien tuoreiden karjalanpiirakoiden siivittämänä. Junassa jo tutuksi tulleet nuorten haastattelut vaan jatkuivat. Hufvudstadsbladet-lehteen päätynyt lehtiartikkeli tehtiin junamatkan aikana ja siinä tiivistyvät erinomaisesti tunnelmat alkuviikosta.

Osa nuorista lähti aiemmalla junalla kohti Sitran Maailman Kiertotalousfoorumia, jossa he tekivät ohjelmanumeroksi ilmastomarssin! Tämä tempaus sai suuren suosion ja nuoret pääsivät esittämään omia näkemyksiään kansainvälisille yritysjohtajille ja päättäjille.

Helsingissä majoitus tapahtui Arabianrannan koululla, jossa opiskelijat ja opettajat pääsivät tutustumaan perinteiseen koulumajoituskulttuuriin. Tunnelma oli yhteisöllinen yötä myöten. Oppilaat kokoontuivat öisin käytävillä pelailemaan ja juttelemaan. Kokemus yhdisti kansakuntien tulevaisuuden toivoja. Edes aamun jännitys tavata presidentti Niinistö ei saanut nuoria nukkumaan.

Helsingin ohjelmassa oli vierailu Oodissa, jossa tarjottiin erilaisia työpajoja. Hieno esimerkki oli falafel-pyöryköiden tekeminen ylijäämäruoasta. Osa tarttui haasteeseen ja teki itselleen jopa kangaskassin kierrätettävistä materiaaleista!

Nuoret löysivät toisensa somessa jo ennen tapahtumaa

Kaiken kaikkiaan viikko tarjosi nuorille erinomaisen mahdollisuuden verkostoitua ikätovereidensa kanssa eri puolille maailmaa. Sosiaalinen media osoitti voimansa ja nuoret käyttävät sitä häikäilemättä hyväkseen jo ennen tapahtumaa – tapahtuman alettua nuoret olivat jo tuttuja keskenään Whatsappissa käytyjen keskustelujen jälkeen.

Järjestäjien näkökulmasta kadonneet matkalaukut, passit, puhelimet, makuupussit, kengät ja monet muut työllistivät jatkuvasti. Pitkät työpäivät, erilaisten kulttuurien ymmärtäminen ja ongelmanratkaisutaidot kasvattivat vapaaehtoisia ja työtä tekeviä erittäin paljon.

ALL YOUTH –hanke tuki tapahtumaa allekirjoittaneen työpanoksella.

Ville Tahvanainen
nuorempi tutkija, järjestöaktiivi
Itä-Suomen yliopisto
ville.tahvanainen@uef.fi

Lisätietoja:
All Youth –hanke: https://www.allyouthstn.fi/
WSSC infosivusto: http://wssc.enoprogramme.org
ENO Schoolnet ry: www.enoprogramme.org

Aktiivisempaa kansalaisuutta vuorovaikutteisen hallinnon ja asennemuutoksen kautta

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimista, jossa yliopisto-opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ihminen ja ympäristö -kurssilla vapaaehtoiset opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista. Opiskelija Tommi Sunin teksti on osa kurssia.


Vain harva suomalainen nuori uskoo osallistuvansa politiikkaan esimerkiksi tekemällä vaalityötä tai liittymällä poliittiseen puolueeseen tai ammattiliittoon. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen vuonna 2010 teettämän kyselyn mukaan. Kansainvälisellä tasolla suomalaisnuorten kiinnostus politiikkaan oli reilusti keskivertoa vähäisempi. Kansalaisten on vaikea uskoa oman toiminnan vaikuttavan julkisen hallinnon päätöksiin, jonka seurauksena päätöksentekoon liittyy skeptisiä ajatuksia. Tästä hyvänä esimerkkinä presidentinvaalien äänestyksen Aku Ankka -äänet.

Myönnän itsekin suhtautuneeni politiikkaan varsin skeptisesti, ja äänestin ensi kertaa vasta vuoden 2018 presidentinvaaleissa. Koen, että en saa omaa ääntäni kuuluviin, tai oikeastaan, että omalla äänelläni ei ole minkäänlaista painoarvoa. Ajattelen, että voin saada oman toimintani paremmin esille biologisten tutkimusten ja tulevaisuuden opettaja-ammatin avulla verrattuna poliittiseen toimintaan.

Jotta kansalaisten aktiivisuutta politiikkaa kohtaan saataisiin lisättyä, pitää pyrkiä vuorovaikutteiseen hallintoon ja asennemuutokseen. Myös ilmastonmuutoskysymys sekä siirtyminen kierto- ja biotalouteen vaativat luonnonvarapolitiikan ja -hallinnan uudistamista. Yksi keskeisimmistä syistä tähän on vaikuttajien omien etujen puoltaminen muiden kustannuksella. Kaiken tämän jälkeen ihmetellään kansalaisten laiskaa suhtautumista politiikkaan.

Lisää tutkimustietoa ja näkökulmien avartamista

Kansalaisten rooli ympäristön ”ilkeiden ongelmien” ratkaisijoina on mielenkiintoinen. Ilkeät ongelmat, esimerkiksi ilmastonmuutos, kestävä maatalous, ruoantuotannon ympäristövaikutukset tai turkiseläinten hyvinvointi, ovat globaaleja tai paikallisia ongelmia, joihin ei ole yhtä ja oikeaa ratkaisukeinoa (Whyte & Thompson 2011). Näihin ongelmiin ei ole olemassa tiettyä pistettä, jonka jälkeen ongelmat olisivat sivuutettuja, vaan ilkeät ongelmat vaikuttavat toinen toisiinsa jatkuvasti.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos halutaan ratkaista ruoantuotannon ympäristövaikutuksiin liittyviä ongelmia, pitää ilmastonmuutoksen ongelmat ratkaista myös kerta heitolla – ja sanomattakin on selvää, ettei se tapahdu tuosta vain. Jotta ilkeiden ongelmien ratkaisemiseksi löydettäisiin ensiaskeleita, pitää kansalaisten näkökulmia avartaa lisää. Kansalaiset ovat parhaimmillaan erittäin aktiivisia yhteisen hyvän tavoittelussa. Tämän vuoksi tutkijoiden ja uuden tutkimustiedon merkitys on keskeisessä roolissa.

Esimerkiksi hyönteisten kasvattaminen ihmisen ravinnoksi oli pitkään kiellettyä Suomessa, kunnes vuoden 2018 alusta lähtien EU:n uuselintarvikeasetus astui voimaan. Itä-Suomen yliopiston biologian laitoksella on tehty jo pidemmän aikaa tutkimusta kotisirkkojen kasvattamisesta ja niiden hyödyntämisestä ihmisravintona (Jaana Sorjonen & Vilma Lehtovaara).

Julkaistujen raporttien ja tutkimustiedon perusteella ihmiset ovat tulleet tietoiseksi hyönteisravinnosta, ja asennoituminen uutta superfoodia varten on muuttunut positiivisempaan suuntaan. Nyt vuoden 2018 alusta lähtien kotisirkkoja voidaan ajatella käytettävän proteiinin lähteenä lihan korvikkeena. Tutkimusten perusteella kotisirkkojen kasvattamisen ympäristövaikutukset ovat moninkertaisesti pienemmät lihantuotantoon verrattuna. Tämän takia ihmisten näkökulmien avartaminen liittyen hyönteisravintoon voi parhaimmillaan vaikuttaa myös ilkeiden ongelmien ratkaisemisessa. Kyseessä on vastavuoroisuuden periaate – kun muut osallistuvat, myös minäkin osallistun.

Pienet askeleet, suuret muutokset

Mittasuhteiltaan pienet asiat voivat aiheuttaa suuria liikuntoja yhteiskunnassa. Koska asioilla on erilaisia tarkastelutasoja, ja eri toimijat painottavat eri asioita, johtaa se helposti konfliktin syntyyn. ”Pienten lukujen maantieteessä” osa ihmisryhmistä kärsii yhteisen edun tavoittelusta.

E18 Koskenkylä–Kotka-moottoritien rakentaminen on esimerkki ”pienten lukujen maantieteestä”, jossa osa ihmisryhmistä kärsii yhteisen edun tavoittelusta. Kuvassa Pyhtään kaisla-aiheisia meluesteitä. Kuva: Liikennevirasto

Omakohtainen kokemukseni pienten lukujen maantieteestä koskee E18 KoskenkyläKotka-hanketta. Valtatie 7 kunnostamisen hanke aloitettiin 2010-luvun alkupuolella (Liikennevirasto 2015). Hankkeen seurauksena muutama perhe joutui muuttamaan kodistaan pois, koska uusi moottoritie oli kaavailtu kulkevan tonttien kohdalta. Hankkeen takana oli tarkoitus lisätä moottoritien turvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta yhteisen edun lisäämiseksi. Hankkeella oli erilaisia vaikutuksia ihmisryhmille – riippuen skaalasta, mistä katsottiin. Harvemmin tavallinen moottoritien käyttäjä ajattelee, minkälaisia muutoksia tien rakentaminen on saattanut aiheuttaa toisten ihmisten arjessa.

Pieni askel sinulle voi tarkoittaa valtavaa harppausta tai muutosta jollekin toiselle.

Tommi Suni

Opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

Lähteet:

Blomqvist, Irja (2011). Suomalaisnuoret ovat osaavia mutta passiivisia kansalaisia. Hyvinvointikatsaus 3/2011, Teema: Kansalaisuus. Tilastokeskus.

Liikennevirasto: E18 Koskenkylä-Kotka -hanke.

Whyte, K.P. & Thompson, P.B. (2011). Ideas for How to Take Wicked Problems Seriously. Journal of Agricultural and Environmental Ethics. August 2012, Volume 25, Issue 4, pp 441–445.