Looking for ways towards low-carbon societies

The European Commission is looking for cost-efficient ways to make the European economy more climate-friendly and less energy-consuming.

It all started with our idea of hopping on a European Commission’s roadmap to low carbon economy. Along with Erasmus+ Strategic Partnerships program we had a chance to wrap up a project which would harness us, our partners and students to strive for more climate-friendly and less energy-consuming Europe in the future. In order to do that, we promised to canvass needs and means to improve the quality and relevance of the education in our higher education departments. Having succeeded in the applying process we were granted 315 000 € to be spent during the three academic years between 2015 and 2018 for the project called On the way towards a low-carbon society – Increasing professionalism in land use and landscape management within climate change (TowardsLCS).

After 7 live meetings in 5 countries, 3 pilot courses with 60 different students, 7 professors and 100-odd experts, and multiple working hours between the 3 universities and 6 working life partner organisations, it is time to close the project in the end of August.

Project partners on top of Koli National Park during Joensuu pilot course in 2018.
So what have we done?

In short, the goal of the project was to develop studies for the future low carbon land use planners and give some ready and easy-to-use tools for other institutions to enhance low carbon development. In order to fulfill this goal we promised to create an online study module about “low carbon basics”, collect a robust material pack to support the course and share the materials and course instructions on a study platform through an open access website.

What makes a good low carbon planner?

So the idea is to enhance low carbon development by improving the education of landscape and land use planners. Anyhow, no matter how extensive low carbon skills the fresh planners have, they cannot get their skills to the use of societies if they are not attractive for employers also in other ways. This is why at first we wanted to find out what makes a good low carbon planner.

Drafting competence analysis during kick off -seminar in Joensuu in 2015.

We made a survey to a wide variety of actors, asking them to value various sets of competences that might be important in the field. We received answers to the survey from Polish, Finnish and Catalonian representatives from research institutions, governmental agencies, NGOs, universities and young professionals. Detailed results are to be published in a separate article, but in the mean while you can find more information on this presentation.

From survey to results – how to teach these competences?

Having processed the main results, the first intensive course was designed and organised in order to test how to teach these valued competences. The first course in Poland was then followed by another two courses in Catalonia and Finland. During each “pilot course” different settings of learning conditions were tested (including the chosen low carbon topics, size of the working groups, both teaching and surveying methodology, reporting tasks, living conditions, surroundings & weather…). After each course students were asked to evaluate the course so that later pilot courses could be improved based on the experiences from the previous ones.

Students and professors on a green roof during pilot course held in 2016 in Poznań, Poland.
Gaining competences for students, professors and partners

Along with competence enhancement among students, it is quite evident that the project has been a specific learning experience for the participating professionals as well. Experience in working in an international (and –disciplinary) groups is one natural, but vital competence that everybody got their share of. Site/country-specific information about low carbon issues and good practices is another obvious gain. Furthermore, special attention was paid to different soft skills and especially to (social) media presence. This included workshops and tasks about different social media platforms, preparing videos and scientific posters, “pitching” and presenting oneself in general.

Lloret de Mar – one of the study sites during the pilot course held in Catalonia in 2017.  (CC0)
On the way towards …?

It has been an intensive three years, but the road does not finish here. We will continue for a while more with processing experiences and completing articles based on the information that was collected, but even that does not bring a total end to the process. Like it is the case with so many projects, TowardsLCS reminds of the mythical dragon Hydra; you put into practice one idea but so many new ones arise. Cooperation between associates continues for sure, but to which direction, you can only wonder.

Whether you are interested in knowing more about TowardsLCS-project or the future co-operation, please do not hesitate to contact any of us.

TowardsLCS Joensuu team
Minna Tanskanen (Project leader)
Paula Inkeroinen (Project coordinator)
Anssi Huoponen (Project researcher)
Noora Rämö (Research assistant)
Email: firstname.lastname(at)uef.fi
http://towardslowcarbon.eu/
http://www.uef.fi/web/towardslcs/

 

Tulevaisuuden toivot

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimista, jossa yliopisto-opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ihminen ja ympäristö -kurssilla vapaaehtoiset opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista. Opiskelija Laura Pekkolan teksti ”Tulevaisuuden toivot” on osa kurssia.


Nuorten tukeminen aktiiviseen kansalaisuuteen, tiedon lisääminen ja arvomaailmaan vaikuttaminen ovat kestävän kehityksen avainasioita. Kunkin ihmistaimen tukeminen kasvussa on tärkeää. Veli-Matti Värri (2011, 36) tiivistää asian mainiosti: ”Vain oman olemassaolonsa arvokkaana kokeva voi arvostaa myös muita ja kokea vastuuta maailman tilasta.”

Käytännössä kestävän kehityksen tukemiseen panostetaan nyt esimerkiksi ALL-YOUTH-hankkeen avulla. Hankkeen tavoitteina on selvittää, kuinka nuorten aktiivisen kansalaisuuden kehittymistä voidaan tukea, mitkä seikat sitä mahdollisesti estävät, ja mitä nuoret itse ajattelevat kestävästä kehityksestä, kasvusta ja hyvinvoinnista.

Maailma on pullollaan ilkeitä ongelmia, joiden ratkaiseminen voi helposti lamauttaa – tulee tunne, että onko millään enää mitään väliä. Nuorten ihmisten luottamus Suomen ja koko maailman tulevaisuuteen sekä muihin ihmisiin onkin nuorisobarometrin mukaan laskenut merkittävästi (Nuorisobarometri 2016, 239). Kahdeksankymmentäviisi prosenttia tutkimukseen osallistuneista nuorista on sitä mieltä, että ilmaston lämpeneminen on tosiasia, ja että mikäli ympäristön tuhoaminen jatkuu, tulevat sukupolvet joutuvat maksumiehiksi. Myös suuren tutkijajoukon kesken on konsensus siitä, että nopea hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on välttämätöntä nuorien ihmisten, uusien sukupolvien ja luonnon turvaamiseksi (Salonen, Siirilä & Valtonen, 2018, 2).

Toivon kipinä ei kuitenkaan ole vielä kokonaan tukahtunut, sillä barometrin mukaan noin puolet nuorista uskoo siihen, että maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin on löydettävissä toimivia ratkaisuja. Yleisen elämäntyytyväisyyden ja tulevaisuudenuskon väliltä löytyy korrelaatio. Jos ihminen siis kokee olevansa tyytyväinen omaan elämäänsä, hän myös luottaa siihen, että ongelmiin on mahdollista löytää ratkaisut.

Arkisia huomioita ympäristövalinnoista

Olen ohittanut jo jonkin aikaa sitten nuoruuden elämänvaiheen. Nuorena olin hiukan ”outo”, kun olin kovin kiinnostunut ympäristöasioista. Aktiivinen yhteiskunnallinen osallistuminen ei tuolloin ollut mahdollista innostuksesta huolimatta, sillä asuimme maaseudulla ja tiedot osallistumisen mahdollisuuksistakin olivat kovin vähäisiä aikana ennen sosiaalista mediaa ja internetiä.

Vanhimmat tyttäreni ovat nyt 17- ja 16-vuotiaita, ja heille kierrätyksestä sekä sähkön ja veden kulutuksen tarkkailusta on tullut arkisia toimia, joihin ei sen kummemmin tarvitse paneutua. Toisaalta vaikuttaa siltä, että kyseessä on eräänlainen aivopesu: ”tehdään niin kuin on aina tehty”, miettimättä sen kummemmin, miksi näin toimitaan.

Ruuan osalta toinen tyttäristä kertoi valitsevansa opitun mallin mukaisesti suomalaista alkuperää olevan tuotteen aina, kun täytyy valita useammasta samanlaisesta tuotteesta.

Kulutustottumusten osalta nuorisokulttuuri ja ystävien vaikutus jyräävät kyllä äidin mielipiteen 10-0, ja tiedusteluni uusien vaatteiden tarpeellisuudesta, kosmetiikan koostumuksesta ja materiaalien alkuperästä kaikuvat usein kuuroille korville. Tuotteen hinta ohjaa tehokkaasti ostopäätöksiä.

Pitkään haja-asutusalueella asuneina tyttäret ovat ottaneet omakseen ajatuksen yksityisautoilusta. Pian täysi-ikäiseksi tuleva esikoiseni on kovasti sitä mieltä, että ajokortti olisi hankittava heti ensi tilassa, vaikka nyt asumme kaupunkialueella, hyvien pyöräilyreittien ja sujuvampien julkisten liikenneyhteyksien saapuvilla. Hänen kaveripiirissään ajokortti ikään kuin ”kuuluu asiaan”.

Huomaan, että tytärteni valintoja ohjaavat luonteen ja erilaisten kiinnostusten kohteiden lisäksi sosiaaliset suhteet sekä ympäristön luomat mahdollisuudet ja rajoitukset.

Ekososiaalisen sivistyksen lähtökohdat

Yksilöiden kasvatus toivoon ja haluun maapallon elämänehtojen säilyttämisestä tuleville sukupolville olisi hyvä tavoite myös laajemmassa mittakaavassa. Tarvitaan uskoa siihen, että elämän rikkaus sijaitsee muualla kuin omistamisessa ja materiassa, ja että tarkoituksellisuus ja syvyys ovat löydettävissä olemisesta itsestään. (Värri, 2014, 116-118.)

Salonen ja Bardy (2015) kirjoittavat ekososiaalisesta sivistyksestä, jonka avulla voidaan varmistaa talouden toimintaedellytykset yhden maapallon resurssien rajoissa. Ekososiaalisen sivistyksen käsitteeseen viitataan myös Sitran julkaisemassa Tulevaisuuden koulutuksen käsikirjassa (2017, 27-28) sekä Silja Sarkkisen artikkelissa ”Mitä ympäristökasvatus on?”.

Ekososiaalisen sivistyksen käsite määrittelee ihmisen hyvinvoinnin pohjautuvan ymmärrykseen, että olemme riippuvaisia luonnosta ja kanssaihmisistä. Kannamme vastuumme osana luontoa ja yhteiskuntaa, eli tiedostamme oman toimintamme vaikutukset. Tunnistamme, minkä verran materiaalista hyvää on riittävästi (kohtuus) ja tiedostamme, että materiaaliselle kulutukselle on olemassa rajat, mutta aineeton pääoma voi kasvaa rajattomasti (Salonen & Bardy, 2015, 12).

Arvojen ja hyveiden lisäksi on myös oltava tietoa siitä, kuinka voidaan toimia käytännössä kestävän elämäntavan puitteissa.  Salonen, Siirilä & Valtonen (2018) koostivat tutkimuksensa johtopäätöksenä kuusi kestävän elämäntavan elementtiä: tiedostava kansalaisuus, tietoisuus materiaalien alkuperästä ja kestävistä energiaratkaisuista, kierrätyksestä ja kiertotaloudesta, liikenteestä ja ruuasta. Tämän kokonaisvaltaisen käsityksen vahvistaminen kestävän elämäntavan elementeistä on tärkeää parempien toimintamallien vakiinnuttamiseksi ihmisten arkielämään. Aktiivinen ja tiedostava kansalaisuus kulkee usein käsi kädessä kestävien elämäntapojen kanssa. (Emt. 2018, 11.)

ALL-YOUTH-hankkeen tutkimusteemat porautuvat siis oikeastaan ekososiaalisen sivistyksen lähtökohtiin: tiedon lisäämiseen, arvomaailman rakennuspalikoiden tarjoamiseen, aktiivisen kansalaisuuden edistämiseen sekä yhteiseen päätöksentekoon osallistamiseen ja toimijuuden tukemiseen.

Laura Pekkola

Opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

Lähteet

Luoma-Aho, V. & Sulopuisto O (toim.). 2017. Tulevaisuuden koulutuksen käsikirja – Askelmerkkejä kestävän koulutuksen kehittäjille. Sitran selvityksiä 124.

Myllyniemi, S. (toim.). 2017. Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016. Valtion nuorisoneuvoston julkaisuja 56.

Salonen, A.O., Siirilä, J. & Valtonen, M. 2018. Sustainable Living in Finland: Combating Climate Change in Everyday Life. Sustainability 01 January 2018, Vol.10(1), p.104.

Salonen, O. & Bardy, M. 2015. Ekososiaalinen sivistys herättää luottamusta tulevaisuuteen.  Aikuiskasvatus 35 (2015) 1, s. 4-15.

Sarkkinen, S. Mitä ympäristökasvatus on? 2017.

Värri, V-M. 2011. Vastuu ihmisen mittana.  Kasvatusteoreettisia ja filosofisia näköaloja  ekologiselle sivistysprojektille. Tiedepolitiikka 36 (2011): 4, 5. artikkeli.

Värri, V-M. 2014. Halun kultivointi ekologisen sivistyksen mahdollisuutena. Teoksessa Ajan kasvatus: kasvatusfilosofia aikalaiskritiikkinä Toim. Saari, A., Jokisaari O-J, & Värri V-M. Tampere University Press 2014.