#slowlife ja #cottagecore – pinnallinen muoti-ilmiö vai nuorten ympäristösuhteen muutos?

Kaupungistumisen megatrendi on maailmanlaajuinen ilmiö. Arviona on, että vuonna 2030 noin 60 % maailman väestöstä asuisi kaupungeissa (Policies on spatial distribution… 2020). Suomessa kaupungistuminen on ollut voimakkaampaa ja vuonna 2020 suomalaisista kaupungissa asui 73 % (Selvitys: Kestävä kaupungistuminen… 2022). Kaupungistumisella on useita etuja, mukaan lukien palvelujen tehokkaampi keskittäminen, paremmat työllistymismahdollisuudet sekä julkisen liikenteen ja lyhyempien etäisyyksien mahdollistama yksityisautoilun väheneminen ja sitä kautta hiilipäästöjen vähentäminen. Teoriassa nämä hyödyt kuitenkin harvoin toteutuvat ja etenkin kehittyvissä maissa liian nopea kaupungistuminen johtaa puutteisiin palveluissa sekä kaupunkien hallitsemattomaan laajentumiseen sekä slummiutumiseen. Kaupungeissa on usein korkeampi työttömyysaste sekä ilmansaasteitten vuoksi todella huono ilmanlaatu.

Kaupungistuminen onkin monien mahdollisuuksien lisäksi melko suuri haaste yhteiskunnalle. Etenkin Suomessa kaupungistuminen johtaa maaseudun autioitumiseen, käyttämättä jäävään rakennuskantaan sekä maaseudun palveluiden vähentämiseen. Pienet ja sijainniltaan syrjäiset kunnat jäävät usein muuttotappiopaikkakunniksi, joissa veronmaksajien määrä ei enää riitä ylläpitämään kuntien palveluita. Monet kunnat yrittävätkin houkutella asukkaita muun muassa edullisilla tonteilla ja asunnoilla tai jopa suoralla rahallisella palkkiolla. Valtioiden tasaisen asutuksen säilyttäminen on useissa maissa poliittisen päätöksenteon ydinajatuksia. YK:n selvityksen mukaan 55 % selvitykseen osallistuneista valtioista pyrki vähentämään kaupunkeihin kohdistuvaa muuttoliikettä ja 87 % valtioista pyrki kehittämään maaseutujen asuinolosuhteita (Policies on spatial distribution… 2020).

Suomalaiset ovat kansainvälisesti tunnettua mökkikansaa. Mökkielämä luonnon keskellä on kuitenkin alkanut nousta suosioon myös Suomen ulkopuolella. (kuva Christer Mårtensson, Pixabay 2017)

Maallemuuton nouseva trendi

Viime vuosina Internetissä ja etenkin sosiaalisessa mediassa on kuitenkin herännyt nousevia trendejä ikään kuin vastaiskuna kaupungistumiselle. Aihetunnisteet #simpleliving, #slowlife, #homestead ja #cottagecore vilisevät jatkuvasti Instagramin, TikTokin ja YouTuben etusivuilla ja ovat nousseet valtaviksi muoti-ilmiöiksi etenkin nuorten parissa. Pohjimmillaan kaikkien näiden trendien perusajatus on sama: ihmiset joko uupuvat tai kyllästyvät nopeatempoiseen, kulutuskeskeiseen yhdyskuntaan sekä kaupunkien jatkuvaan ärsyketulvaan, ja haluavat keskittyä elämän pieniin iloihin ilman suorituspaineita ja jatkuvaa tarvetta kuluttaa. Yhä useammat irtisanoutuvat töistään, myyvät kaupunkiasuntonsa sekä muun omaisuutensa ja muuttavat maalle pieniin taloihin yksinkertaisemman, rauhallisemman elämän perässä. Sosiaalisessa mediassa he jakavat kokemuksiaan ja kannustavat toisia ihmisiä muutokseen.

Mistään kovin pienestä ilmiöstä ei ole kyse: aihetunnisteella #slowlife löytyy Instagramista 5,4 miljoonaa julkaisua. Facebookin suomalaisessa HALUTAAN MAALLE! -ryhmässä on noin 28 000 jäsentä ja Omavaraistalous-ryhmässä lähes 30 000. YouTubessa nimimerkillä TheCottageFairy videoita tuottava bloggaaja on yksi suosituimpia trendien edelläkävijöitä. Hän kertoo elämästään pienessä mökissä metsän keskellä ja haastaa ihmisiä muuttamaan ajattelutapansa menestyksestä, hyvästä elämästä ja arjesta. Hänen videollaan the beauty of an ordinary life – social media and simple living on 3,4 miljoonaa näyttökertaa.

TheCottageFairy on yksi maallemuuttamisen ja cottagecore-trendin suosituimpia puolestapuhujia. YouTubessa häntä seuraa 1,39 miljoonaa ja Instagramissa 212 tuhatta ihmistä. (TheCottageFairy 2021)

Maalle muuttamisen ja muuttotappiopaikkakuntien asuttamisen lisäksi ilmiössä on nähtävissä useita muita kiinnostavia osa-alueita. Koko elämänsä kaupungeissa eläneet nuoret opettelevat viljelyä ja kotieläinten kasvatusta pyrkiessään kohti omavaraisempaa ruoantuotantoa, sillä itse tuotettu lähiruoka koetaan ekologiseksi, eettiseksi sekä terveelliseksi vaihtoehdoksi. Lisäksi perinteiset kädentaidot, leipominen ja ruoanvalmistus sekä kierrätyskulttuuri ja itse tekeminen ovat nostaneet arvostustaan viime vuosina. Myös hyvin askeettisiin elämäntapoihin palaaminen ja muun muassa ilman sähköä eläminen ovat suosiossa. Ilmiössä onkin nähtävissä vahvaa linkittymistä muun muassa kiertotalouteen ja degrowth-liikkeen periaatteisiin. Jatkuva kuluttaminen, uusien hyödykkeiden ostaminen ja materian keskellä eläminen koetaan uuvuttavaksi ja turhaksi. Niiden sijaan halutaan nauttia luonnosta, yhdessäolosta sekä itsensä toteuttamisesta. Kulutusyhteiskunnasta ja sen palveluista irtaantuminen tuovat useille tunteen vapaudesta. Äärimmäisen ekologiseen elämäntapaan pyrkiminen voi joissain tapauksissa tuoda myös helpotusta yksilön ilmastoahdistukseen.

Lisääntyvä maallemuutto on tunnistettu ja tutkittu ilmiö myös sosiaalisen median ulkopuolella, vaikkakin siellä sen vaikutukset ovat parhaiten havaittavissa. Kuluttajatutkimuskeskuksen vuosina 2001–2004 tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten syitä maallemuuttoon, sen vaikutuksia heidän elämäntapoihinsa sekä heidän tyytyväisyyttään maalla asumiseen (Kytö & Aatola 2006). Maallemuuton syissä korostuivat myös tutkimuksessa erityisesti asuinympäristön viihtyvyys sekä ekologinen elämäntapa, joita korostetaan myös sosiaalisen median trendeissä. Maallemuutto lisäsi useilla puutarhanhoidon, liikunnan sekä käsitöiden harrastamista. Noin 60 % maalla asuvista viihtyi asuinalueellaan erinomaisesti ja noin 30 % hyvin.

Tuoko minimalismi ratkaisun ylikulutukseen?

Minimalismi on vahvasti edellisiin trendeihin linkittyvä ilmiö, joka sekin on itsessään noussut suureen suosioon niin elämäntapana, sisustustrendinä kuin muotisuuntauksenakin. Minimalismi ei keskity niinkään suuriin elämänmuutoksiin, vaan sen ytimessä on omaisuuden, kuten vaatteiden, astioiden ja koriste-esineiden, ja sitä kautta yleisen kuluttamisen karsiminen minimiin. Yhtenä minimalismin kulmakivenä on toiminut japanilaisen Marie Kondon kehittämä KonMari-siivousmetodi, jossa jokaisesta iloa tuottamattomasta esineestä luovutaan. Miriam Meissnerin (2019) mukaan minimalismin kaltaiset trendit voivatkin toimia hyvänä siirtymänä kohti degrowth-ajattelua ja herättelevät kuluttajia tutkimaan omia kulutustottumuksiaan. Hän nostaa kuitenkin esille kriittisen ajatuksen siitä, kuinka ihmiset helposti unohtavat ilmiöiden laajuuden toteuttaessaan niitä omassa elämässään. Liian yksilökohtainen lähestymistapa ja omiin kulutustottumuksiin keskittyminen voi vaikeuttaa ylikulutuksen globaalin tason hahmottamista. Länsimaiselle ihmiselle vaatevaraston karsiminen kolmasosaan voi tuntua suurelle edistysaskeleelle, mutta tosiasiassa tuo kolmasosakin voi olla luonnonvarojen kannalta liiallista kuluttamista. Toisaalta voidaan kuitenkin myös ajatella, että jokainen askel kohti kulutuksen vähentämistä on askel oikeaan suuntaan.

Samankaltaista kritiikkiä on herännyt myös maallemuuttajien ja ekologisen elämäntavan harjoittajien tavoiteperistä. Ovatko heidän tavoitteensa vilpittömiä, vai onko taustalla vain pyrkimys trendikkyyteen ja some-seuraajien määrän kasvattamiseen? Koska ilmiö on laaja, on joukossa varmasti molempia ihmisryhmiä. Vastaavanlainen elämänmuutos, omien kulutustottumusten ja elämäntapojen uudelleen tarkastelu sekä vallitsevan kulutuskulttuurin kyseenalaistaminen on kuitenkin pitkä ja epäilemättä vaikea prosessi, johon lähtemiseen vaaditaan myös aitoa halua muutokseen. Tämän perusteella voidaan päätellä, että pinnallista trendiä enemmän kyseessä on rakenteellinen muutos ihmisten ja etenkin nuorten ympäristösuhteissa ja ajattelutavoissa. Vaikka jokainen heistä ei vastaavaa elämäntapamuutosta suoritakaan, kertoo suuri seuraajien määrä myös heräävästä kiinnostuksesta kestävämpää elämäntyyliä kohtaan. Kansalaisten parissa leviävä halu maallemuuttoon sekä sitä kautta vastuullisempaan ja kestävämpään elämäntapaan voidaankin nähdä ilahduttavana askeleena kohti kansalaislähtöistä kestävyysmurrosta.

Annika Jääskeläinen

Kirjoittaja on ympäristöpolitiikan sivuaineopiskelija Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitoksella (pääaineena biologia). Teksti on laadittu osana Ihminen ja ympäristö -kurssia.

Lähteet

Kytö H, Aatola L. 2006. Muuttuva maallemuuttaja. Maallemuuttajien elämäntavat ja maallemuuton mukanaan tuomat muutokset. Kuluttajatutkimuskeskus, julkaisuja 3:2006.

Meissner M. 2019. Against accumulation: lifestyle minimalism, de-growth and the present post-ecological condition. Journal of Cultural Economy 12:3, 185-200. DOI: 10.1080/17530350.2019.1570962

Selvitys: Kestävä kaupungistuminen edellyttää liikkumisen, asumisen ja rakentamisen päästöjen vähentämistä. 2022. Valtioneuvosto. https://valtioneuvosto.fi/-//10616/selvitys-kestava-kaupungistuminen-edellyttaa-liikkumisen-asumisen-ja-rakentamisen-paastojen-vahentamista Viitattu 31.3.2023.

TheCottageFairy. 2021. the beauty of an ordinary life – social media and simple living. YouTube-video. Julkaistu 17.6.2021. Viitattu 22.6.2023. https://www.youtube.com/watch?v=7H3D-6nj_dY&t=89s

United Nations, Department of Economic and Social affairs. 2020. Policies on spatial distribution and urbanization have broad impacts on sustainable development. Population Facts 2020/2.

 

Eräs nuoria ahdistava asia

Greta Thunberg ja ilmastolakkokyltti

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimisen opetusmenetelmää, jossa yliopisto-opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa aiheista liittyen ihmisen ja ympäristön suhteeseen. Ihminen ja ympäristö -kurssilla opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista ja vapaaehtoiset heistä saivat mahdollisuuden julkaista tekstinsä laitoksen blogissa. Biologian opiskelija Miia Koivusaaren teksti Eräs nuoria ahdistava asia on osa opiskelijan oppimistehtäviä kurssin aikana.

Mikä herätti minut

Kuulin ilmastonmuutoksesta ensimmäisen kerran ala-asteella. En tarkalleen muista, miten kuulin siitä ja missä yhteydessä, mutta muistan oppineeni siitä ensimmäisen kerran enemmän, kun paikallinen kirjasto tuli koulullemme esittelemään kirjoja vuonna 2008. Yksi niistä oli Glenn Murphyn Ilmastonmuutos: mitä minä voin tehdä (Tammi, 2008), ja heti tilaisuuden päätyttyä ryntäsin esittelijän luo, jotta ehtisin lainata kirjan ennen muita. En enää muista mitä kirja sisälsi, mutta muistan tarkalleen, millaisia tunteita sisältö 12-vuotiaassa Miiassa herätti. Ne eivät olleet miellyttäviä.

Yläasteella vuonna 2011 luin ensimmäisen kerran Anders C. Kroghin kirjan Jaguaarin voima (Bazar, 2009), jossa Krogh kertoo ajastaan Perun Amazonissa muutamien jäljellä olevien alkuperäiskansojen parissa. Hän ansaitsi heimojen luottamuksen ja eli vuosia heidän kanssaan heidän tavoillaan, osallistuen heimojen jokapäiväiseen elämään. Kirjassa minua erityisesti kiehtoi matsés-heimon suhde luonnon kanssa. Ennen metsästysretkelle lähtöä pyydettiin lupa metsästykseen metsän hengiltä ja eläimiä metsästettiin vain luvattu määrä, ei yhtään enempää. Metsästysmajat rakennettiin niin, että ympäristö ei vahingoittunut, ja heidän lähdettyään metsä näytti siltä kuin siellä ei olisi ketään ollutkaan. Rauhaisaa eloa vaikeuttivat kuitenkin paikalliset metsurit, jotka kaatoivat metsää laittomasti ja kasvattivat salassa huumeita. Jo heitä ennen lähetyssaarnaajat olivat aiheuttaneet valtavaa tuhoa heimojen keskuudessa. Metsurit ja muut ei-alkuperäisasukkaat toivat kirjaan niin rajun kontrastin matsésien luontoyhteyden kanssa, että viimeistään silloin aloin kiinnittämään huomiota länsimaiseen luontosuhteeseen.

Äidinkielen kurssilla lukiossa luin kirjan Jeninin aamut (Susan Abulhawa, 2010, Like Kustannus). Kirja kertoo palestiinalaisesta perheestä Israelin miehityksen alkaessa ja jatkuessa kolmen sukupolven kautta. Minä-kertojan, pakolaisleirillä syntyneen Amalin isoisä omisti ison oliivi-lehdon, mutta miehityksen alkaessa kaikki omaisuus pakkolunastettiin, kylän väki pakotettiin lähtemään kodeistaan ja kuljetettiin erämaan poikki ”väliaikaiselle” leirille. Matkalla Amalin enoa ammutaan vammauttavasti, perheen hevonen tapetaan ja kertojan vauvaikäinen isoveli ryöstetään tämän äidin käsivarsilta kaiken kaaoksen keskellä. Vaikka olinkin ”jo” 16-vuotias kirjan lukiessani, se järkytti minua syvästi ja aiheutti erittäin ristiriitaisia tunteita. On tavattoman väärin pakottaa ihmiset pakolaisiksi omassa maassaan ja viedä heiltä kaikki ihmisarvoa myöten, ja samalla en tiedä voiko nykyisiä israelilaisia täysin syyttää, sillä toinen maailmansota traumatisoi juutalaisia erittäin pahasti, ja kirjassa esitettiin myös heidän näkökulmaansa tilanteeseen. Oikeuttavatko traumat kuitenkaan ajamaan ihmisiä kodeistaan? Tai varsinkaan jatkamaan tätä miehitystä vielä vuosikymmeniä myöhemmin, vaikka tilanteen ratkaisemiseksi on tehty kansainvälisiä sopimuksia? Voiko maan ottaa itselleen vedoten vanhaan testamenttiin tai tuhansien vuosien takaisiin tapahtumiin?

Ongelmien tiedostamisen vaikutuksista

Nuo kirjat ovat muutamia esimerkkejä siitä, mikä on saanut minut kiinnostumaan ilmastosta, ympäristöstä ja ihmisoikeuksista. ”Tieto on valtaa” sanotaan, mutta kaiken tämän vääryyden tiedostaminen jo nuorella iällä voi olla erittäin raskasta ja turhauttavaa. Lukemattomien muiden nuorten tavoin minäkin kärsin sekä ilmasto- että ympäristöahdistuksesta. Talouselama.fi verkkosivun artikkelin Ilmastoahdistus ajaa jopa psykologin vastaanotolle – ”Erityisen alttiita ovat lapset ja nuoret” (2020) mukaan nuoret ja lapset ovatkin erityisen alttiita ilmastoahdistukselle, sillä heidän tunteidenkäsittelytaitonsa eivät ole vielä kunnolla kehittyneet. Tämä herättää minussa ristiriitaisia tunteita. On upeaa, että maailmassa on niin paljon tiedostavia nuoria, jotka haluavat estää ilmastokatastrofin ja suojella luontoa ja elämän jatkumista, ja samalla on äärettömän surullista, että tämä toivo ja tahto aiheuttaa heille niin paljon ahdistusta, kun päättävissä elimissä vaikuttavat aikuiset eivät kuule heidän huoltansa tai ota sitä todesta.

Talous ja muut päättäjiä huolettavat asiat ovat toki vakavia, silti on edesvastuutonta viivyttää esimerkiksi ilmastotoimia. Vaikka toisaalta, eihän ilmastonmuutos niinkään meidän keski-ikäisiin päättäjiimme vaikuta. Varmasti heitäkin harmittaa, että talvet ovat vähälumisempia, mutta hehän ovat jo poistuneet keskuudestamme, kun elinympäristömme alkavat muuttua elinkelvottomiksi. Sama luonnonvarojen ylikulutuksen kanssa. Eihän heidän tarvitse olla täällä näkemässä, kun tulevat sukupolvet taistelevat puhtaasta juomavedestä. Ja vaikka puhdas juomavesi on globaali ongelma jo nykyään, täällä pohjolassa siltä voi helposti sulkea silmänsä koska ”ei se meitä koske.” Myönnän, että hieman kärjistän asioita, mutta lukemattomien muiden tavoin olen turhautunut. Samalla tiedostan, että esimerkiksi ilmastokriisi on niin sanottu ”ilkeä ongelma” (wicked problem), jonka ratkaisemiseksi ei ole yksinkertaista ratkaisua. On toki yksinkertaisiakin tapoja, mutta jos koko yhteiskunnan toimivuutta mietitään, on ongelma haastavampi kuin miltä ensisilmäyksellä näyttää. Siksi on väärin vastuuttaa (responsibilization) tavallisia kansalaisia ja syyllistää esimerkiksi lämpimistä suihkuista, avokadojen syömisestä tai työmatkojen kulkemisesta autolla, kun suuret yritykset puskevat ilmaan kasvihuonekaasuja valtavia määriä päivittäin, ja

sademetsiä kaadetaan kansainvälisten yritysten toimesta ja heidän tarpeistansa johtuen. Yksinäinen kuluttaja tuntee itsensä melko pieneksi ja mitättömäksi näiden rinnalla.

Kirjailija ja ympäristötutkija Panu Pihkalan artikkelin Anxiety and the Ecological Crisis: An Analysis of Eco-Anxiety and Climate Anxiety (2020, Sustainability) mukaan erityisesti nuorten ilmasto- ja ympäristöahdistus tuli mediassa näkyvämmäksi vuoden 2017 ja varsinkin syksyn 2018 aikana. Syyksi hän epäilee ruotsalaista ilmastoaktivisti Greta Thunbergia, joka puhuu avoimesti ilmastonmuutoksen aiheuttamasta ahdistuksestaan. Thunberg on luonut toivoa ja hienosti tuonut esille nuorten ahdistuksen ja toivottomuuden yleisyyden lisäksi sen, että voimme saada äänemme kuuluviin ja saada aikaan yhteiskunnallista muutosta, kunhan yhdistämme äänemme ja huudamme niin että koko maailma kuulee. Ja muistutamme kaikkia, että vaikka ympäristö selviää loistavasti ilman ihmistä, ihminen ei mitenkään selviä ilman ympäristöä.

Greta Thunberg ja ilmastolakkokyltti
Greta Thunberg sai kansainvälistä huomiota 2018 osoitettuaan mieltään koulupäiviensä aikana Ruotsin valtiopäivätalon edessä. Kuva: Anders Hellberg (CC BY-SA 4.0)


Miia Koivusaari

Biologian pääaineopiskelija, Itä-Suomen yliopisto

Lähteet:

Anders C. Krogh, Jaguaarin voima (Bazar, 2009)

Glenn Murphy, Ilmastonmuutos: mitä minä voin tehdä (Tammi, 2008)

Ilmastoahdistus ajaa jopa psykologin vastaanotolle – ”Erityisen alttiita ovat lapset ja nuoret” (2020) talouselama.fi 23.2.2020 (luettu 2.4.2021) <www.talouselama.fi/uutiset/ilmastoahdistus-ajaa-jopa-psykologin-vastaanotolle-erityisen-alttiita-ovat-lapset-ja-nuoret/1ddca37f-3d04-44f3-9fab-3ddc78d4fc6d>

Pihkala, P. (2020). Anxiety and the Ecological Crisis: An Analysis of Eco-Anxiety and Climate Anxiety. Sustainability (Basel, Switzerland), 2020-09-01, Vol.12 (7836), p.7836

Susan Abulhawa, Jeninin aamut (Like Kustannus, 2010)

 

 

Maailman ensimmäinen koululaisten ilmastokokous lupasi istuttaa 100 miljonaa puuta!

Ihmisiä poseeraa metsäisellä niityllä.

”Maailman ensimmäinen nuorten ilmastokokous sitoutui istuttamaan kukin omassa koulussaan 0,5 hehtaaria metsää vuoteen 2025 mennessä. Tarkoituksena on sitoa 100 miljoonalla puulla yli kolme miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä. Tämän on jo verrattu olevan suurempi ilmastonmuutoksen torjunta-askel kuin mitä päättäjien tekemä ilmastosopimus pitää sisällään.”

Ihmisiä poseeraa metsäiselllä niityllä.
Kuva 1. Osallistujat istuttivat Ilomantsintien varteen meluvallille puita useassa eri ryhmässä.

World Summit for Students on Climate (WSSC) eli Maailman oppilaiden ilmastokokous pidettiin touko-kesäkuun vaihteessa Joensuussa ja Helsingissä. Tapahtuma kokosi 70:stä maasta noin 130 nuorta yhteen jakamaan kokemuksia ilmastonmuutoksesta. Lisäksi noin 70 opettajaa ohjasivat oppilaita viikon aikana sekä tutustuivat muun muassa suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Tapahtumaa tukivat Suomen eri ministeriöt ja suojelijana toimi presidentti Sauli Niinistö.

Ihmisiä istumassa luokkahuoneessa.
Kuva 2. Opettajien työpajaseminaarin avasi laitoksenjohtaja Minna Tanskanen. 70:stä maasta oleva opettajaporukka oli sangen kansainvälinen näky!
Ihmiset seuraavat esitysat liikuntasalissa.
Kuva 3. Oppilaiden ohjeistusta ilmastolauselman tekemiseen Luovin tiloissa Liperissä.

Käytännön toimia puita istuttamalla

Hiiltä sidottiin runsaasti istuttamalla puita eri puolille Joensuuta lauantaina. Monille nuorille tämä oli ensimmäinen kerta puita istuttamassa ja se selkeästi innosti heitä käytännön toimiin. Istutettavia lajeja olivat muun muassa koivu, paju sekä mänty.

Ilomantsin tienvarteen perustettiin Joensuussa ensimmäinen virallinen hiilinielualue, joka toimii samalla äänivallina liikenteen ja asutuksen välillä. Puunistutusta raportointiin kansallisissa uutisissa.

Ihmisiä istuttamassa puita valoisalla aukealla.
Kuva 4. Puita istutettiin suomalaisella Sisuputkella. Tapahtumaa videoitiin jokaisena päivänä. Videoita voi katsoa Youtubesta.
Pöydällä näkyy ihmisten käsiä, kyniä, papereita ja kännyköitä.
Kuva 5. Oppilasryhmät työstämässä päätöslauselmaa hetki ennen presidentin tapaamista

Syntyi toteuttamiskelpoinen ilmastosopimus!

Viikon aikana huomasi selkeästi, että nuorten huoli maailman tulevaisuudesta oli yhteinen – ilmasto on muuttumassa ja tekoja tarvitaan. Yhteisiä ilmastonmuutosteemoja kaikille maille olivat muun muassa liikenne, teollisuus sekä koulutus. Näistä ja monista muista teemoista nuoret keskustelivat pienryhmissä kunkin maan näkökulmasta.

Lopulta ryhmät rakensivat yhteiset teesit, jotka muodostivat ilmastosopimuksen. Siinä linjattiin toimenpiteitä, joita nuoret tekevät koulun lisäksi arkipäivänään. Koulut sitoutuivat sopimuksessa tekemään yhteistyöstä toistensa kanssa tavoitteiden toteutumisen arvioimisessa. Eräänä käytännön toimena jokaisen koulun on istutettava vähintään puoli hehtaaria metsää sopimukseen loppuun, eli vuoteen 2025 mennessä. Kokonaisuudessaan puita tavoitellaan istutettavaksi noin 100 miljoonaa kappaletta ympäri maailmaa. Metsään istutettavia puita voi jokainen ostaa koululaiselle euron kappalehintaan.

Lattialla istuvat ihmiset pitelevät ilmastokylttejä.
Kuva 6. Oppilaat valmistivat mielenilmauskylttejä Sitran kiertotalousfoorumissa pidettävään esitykseen.

Helsingissä ohjelmaa

Matkustaminen Helsinkiin taittui Marttojen tarjoilemien tuoreiden karjalanpiirakoiden siivittämänä. Junassa jo tutuksi tulleet nuorten haastattelut vaan jatkuivat. Hufvudstadsbladet-lehteen päätynyt lehtiartikkeli tehtiin junamatkan aikana ja siinä tiivistyvät erinomaisesti tunnelmat alkuviikosta.

Osa nuorista lähti aiemmalla junalla kohti Sitran Maailman Kiertotalousfoorumia, jossa he tekivät ohjelmanumeroksi ilmastomarssin! Tämä tempaus sai suuren suosion ja nuoret pääsivät esittämään omia näkemyksiään kansainvälisille yritysjohtajille ja päättäjille.

Helsingissä majoitus tapahtui Arabianrannan koululla, jossa opiskelijat ja opettajat pääsivät tutustumaan perinteiseen koulumajoituskulttuuriin. Tunnelma oli yhteisöllinen yötä myöten. Oppilaat kokoontuivat öisin käytävillä pelailemaan ja juttelemaan. Kokemus yhdisti kansakuntien tulevaisuuden toivoja. Edes aamun jännitys tavata presidentti Niinistö ei saanut nuoria nukkumaan.

Helsingin ohjelmassa oli vierailu Oodissa, jossa tarjottiin erilaisia työpajoja. Hieno esimerkki oli falafel-pyöryköiden tekeminen ylijäämäruoasta. Osa tarttui haasteeseen ja teki itselleen jopa kangaskassin kierrätettävistä materiaaleista!

Nuoret löysivät toisensa somessa jo ennen tapahtumaa

Kaiken kaikkiaan viikko tarjosi nuorille erinomaisen mahdollisuuden verkostoitua ikätovereidensa kanssa eri puolille maailmaa. Sosiaalinen media osoitti voimansa ja nuoret käyttävät sitä häikäilemättä hyväkseen jo ennen tapahtumaa – tapahtuman alettua nuoret olivat jo tuttuja keskenään Whatsappissa käytyjen keskustelujen jälkeen.

Järjestäjien näkökulmasta kadonneet matkalaukut, passit, puhelimet, makuupussit, kengät ja monet muut työllistivät jatkuvasti. Pitkät työpäivät, erilaisten kulttuurien ymmärtäminen ja ongelmanratkaisutaidot kasvattivat vapaaehtoisia ja työtä tekeviä erittäin paljon.

ALL YOUTH –hanke tuki tapahtumaa allekirjoittaneen työpanoksella.

Ville Tahvanainen
nuorempi tutkija, järjestöaktiivi
Itä-Suomen yliopisto
ville.tahvanainen@uef.fi

Lisätietoja:
All Youth –hanke: https://www.allyouthstn.fi/
WSSC infosivusto: http://wssc.enoprogramme.org
ENO Schoolnet ry: www.enoprogramme.org