
Suunnanetsijänä maailmanhistorian vaikeimmassa risteyksessä
Olemme kestämättömyyden pisteessä ihmiskunnan historiassa. Tiedostamme laajalti yhteiskuntiemme kestämättömyyden ja ympäristökriisin, mutta emme ole saaneet muutettua elintapojamme riittävästi. Meiltä puuttuu lisäksi yksimielisyys suunnasta ja toimista. Tuntuu monesti helpommalta vain jatkaa nykyistä elämäntapaamme ja maailmanjärjestystä, ja kuvitella että asiat korjaantuvat itsestään. Se ei ole kuitenkaan mikään ratkaisu, se on piittaamattomuutta. Globaalin herätyskellon on nyt aika soida […]

Ympäristökeskustelu kaipaa ymmärrystä ja empatiaa
Muistan lapsena pelänneeni susia. Muistan kävelleeni peloissani bussipysäkille pimeällä, ilman katuvaloja, sellaisena talvena kun susi oli tappanut kylältä jo kolme koiraa. Muistan kyläläisten keskustelut, pelon ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen. Kyläläisten mielestä oli järjetöntä, että “etelän päättäjät” saivat tehdä päätöksiä susien kaatolupien suhteen. “Tulisivat hetkeksi asumaan tänne, ei varmaan kestäisi kauaa, kunnes kaatoluvat myönnettäisiin” kylillä keskusteltiin. Kyseinen […]

Ilmasto- ja ympäristöahdistusten vaikuttavuus ja niiden kokeminen
Ilmasto- ja ympäristöahdistus ovat nousseet suureksi keskustelunaiheeksi viime vuosina. Niistä ajatellaan helposti, että ne koskevat vain ja ainoastaan nuorempaa sukupolvea. Suurelta osin varmasti ilmasto- sekä ympäristöahdistus keskittyvätkin nuoriin. Tätä voisivat hyvin selittää maailmantilanteen muuttuminen ja ongelmien todentaminen sekä ratkaisujen löytäminen. Keskeinen tunne, joka nousee esille ympäristösurun yhteydessä, on suru luonnon monimuotoisuuden vähenemistä kohtaan (Pihkala ym. […]

Huolehtimalla luonnosta huolehdin myös itsestäni?
Kun luin Helsingin Sanomien (14.3.) uutista Mikromuovit voivat lisätä sydäninfarktin, aivohalvauksen ja kuoleman riskiä – ”Merkittävä tulos” (Vasama 2024), lävitseni kulki kavahdus. Heitin samalta istumalta juomapullonani toimineen vanhan limsapullon muovinkeräykseen pienten muovipartikkelien irtoamisen pelossa. Hetkeä myöhemmin kuitenkin harmistuin, sillä vaikka jutussa esitellyt tieteelliset tulokset antoivat ensimmäistä kertaa näyttöä ihmisten terveyden ja mikromuovin elimistöön kertymisen yhteyksistä, […]

Kaupunkiviljely osana kestävää kaupunkikehitystä
Pienimuotoinen viljelytoiminta kaupunkiympäristössä on kasvattanut suosiotaan viimeisinä vuosikymmeninä Suomessa. Ihmisravinnoksi kasvatettavia lajeja löytyy yhä enemmän kaavoitukseen merkattujen ja viljelykäyttöön suunniteltujen viljelypalstojen ja siirtolapuutarhojen ulkopuolelta. Kaupungeissa viljellään esimerkiksi parvekkeilla, joutomailla, kaupunkien tarjoamissa viljelylaatikoissa, tai yhteisöviljelmillä. Viljelytoiminta elävöittää asfaltin ja betonin päällystämää harmaata kaupunkimaisemaa ja tuottaa hyvinvointia kaupunkia asuttaville ihmisille ja ei-inhimillisille lajeille. Viljelmät kutsuvat kaupunkien asukkaita […]

Ympäristöpolitiikan toimeenpanon haasteet
Vaikka globaalit ympäristökriisit ovat luonteeltaan ”viheliäisiä ongelmia” (Crowley & Head 2017; Duckett ym. 2016; Rittel & Webber 1973) eli toisiinsa ja yhteiskunnallisiin ongelmiin vahvasti linkittyneitä, usein toisiaan vahvistavia, monimutkaisia ja vaikeasti hahmotettavia, niiden ratkaisemiseksi on olemassa kattava tietopohja (IPBES-IPCC 2021). Eri tieteenaloilla ja yhä useammin tieteenalarajat ylittäen näistä ongelmista on kerätty tietoa jo useamman vuosikymmenen […]
Mihin historioitsijaa tarvitaan
Kun joku lähtee opiskelemaan historiaa, ajattelee ulkopuolinen ja ehkä opiskelija itsekin, että tämä on erityisen kiinnostunut kaikesta menneestä ja jopa haluaisi elää muinaisuudessa. Näkemys on, että tästä henkilöstä tulee vanhojen esineiden parissa toimiva kulttuurifriikki. Sukujuhlissa hän kertoilee hauskoja juttuja suvun historiasta ehkäpä jopa rooliasuun pukeutuneena. Ammattilaisena historioitsija kertoo esimerkiksi tiedotusvälineissä lakkojen yhteydessä vakavan analyysin kevennyksenä […]
Pyhää maata kartoilla
Hamasin ja Palestiinan islamilaisen jihadin Israelia vastaan aloittama hyökkäyssota on tuonut Israelin ja Palestiinan välisen, vuosisadan pituisen konfliktin jälleen etusivulle. Sekä sosiaalinen että perinteinen media ovat pullollaan molempien osapuolten propagandaa. Yksi visuaalisen propagandan muodoista ovat kartat. Kartta ei koskaan voi kuvata todellisuutta täydellisesti, vaan kartantekijän on pakko tehdä valintoja siitä, mitä esittää ja mitä ei. […]
#slowlife ja #cottagecore – pinnallinen muoti-ilmiö vai nuorten ympäristösuhteen muutos?
Kaupungistumisen megatrendi on maailmanlaajuinen ilmiö. Arviona on, että vuonna 2030 noin 60 % maailman väestöstä asuisi kaupungeissa (Policies on spatial distribution… 2020). Suomessa kaupungistuminen on ollut voimakkaampaa ja vuonna 2020 suomalaisista kaupungissa asui 73 % (Selvitys: Kestävä kaupungistuminen… 2022). Kaupungistumisella on useita etuja, mukaan lukien palvelujen tehokkaampi keskittäminen, paremmat työllistymismahdollisuudet sekä julkisen liikenteen ja lyhyempien […]
Ihmisen ja muun luonnon monimuotoisuus
Ihmisen toiminnan seurauksena tapahtuva luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen eli luontokato on noussut yhdeksi ympäristökriisin keskeisimmistä käsitteistä niin kansallisessa kuin kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa. Ympäristökysymysten nousu vakavasti otettaviksi aiheiksi kaikilla politiikan tekemisen tasoilla on johtanut siihen, että toisin kuin vielä hetki sitten, uskottavan politiikan tekeminen nykypäivänä nimenomaan vaatii ympäristökysymysten huomioimista – niiden sivuuttamisen sijaan. Viimeisin merkittävä poliittinen viesti luontokadon […]