Avainsana: ympäristöpolitiikka

Julkaistu

Ihmisen ja muun luonnon monimuotoisuus

Valokuvat ovat kirjoittajan ottamia.

Ihmisen toiminnan seurauksena tapahtuva luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen eli luontokato on noussut yhdeksi ympäristökriisin keskeisimmistä käsitteistä niin kansallisessa kuin kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa. Ympäristökysymysten nousu vakavasti otettaviksi aiheiksi kaikilla politiikan tekemisen tasoilla on johtanut siihen, että toisin kuin vielä hetki sitten, uskottavan politiikan tekeminen nykypäivänä nimenomaan vaatii ympäristökysymysten huomioimista – niiden sivuuttamisen sijaan.

Viimeisin merkittävä poliittinen viesti luontokadon pysäyttämisen ja monimuotoisuuden elvyttämisen merkityksen ymmärtämisestä globaalina ja yhteisesti jaettuna ylirajaisena haasteena saatiin viime vuoden lopussa YK:n biodiversiteettisopimuksen 196 valtion linjatessa 30 prosentin tavoitteen maailmanlaajuisten maa-, sisävesi- ja merialueiden suojelemisesta, sekä 30 prosentin tavoitteen heikentyneiden ekosysteemien ennallistamisesta (Ainsworth, Collins ja d’Amico 2022).

Euroopan unioni puolestaan tavoittelee kestävyyssiirtymää ekologisen modernisaation mukaisella Euroopan vihreän kehityksen ohjelmalla ja toteuttaa YK:n sopimusten mukaisia poliittisia sitoumuksiaan biodiversiteettistrategian ohjaamana (Euroopan komissio 2021). Koska aikaisemman, vuonna 2020 päättyneen EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteet jäivät toteutumatta jäsenmaiden vapaaehtoisin toimin, Euroopan komissio on tällä kerralla esittänyt lainsäädäntöehdotuksensa mukaisia oikeudellisesti sitovia velvoitteita ennallistamisasetuksen muodossa (Ympäristöministeriö n.d.).

Se, mikä vielä hetki sitten näyttäytyi monille uusiutuvien ja uusiutumattomien luonnonvarojen aittana mistä poimia, louhia ja pumpata raaka-ainetta ja energiaa globaalin markkinatalouden pyörteisiin, on siis viimein alkanut saada tunnustusta politiikan tekemisen areenoilla jonain paljon monisyisempänä ja uusklassista taloustieteellistä osaamista laaja-alaisempaa ymmärrystä vaativana kysymyksenä.

Kenties luonto on alkanut viestiä monilajisten ekologisten verkostojensa toimintaedellytysten heikkenemisestä ja peruuttamattomien keikahduspisteiden lähestymisen mahdollisuudesta siinä määrin selkokielisesti, että se tavoittaa myös luontoympäristön välittömästä elinpiiristään vieraannuttaneen, ja siksi luonnonlukutaidoiltaan taantuneen kaupunki-ihmisen, joita suurin osa planeettamme ihmiseläimistä tätä nykyä on. Kenties luonnon toteuttama kriisiviestintä onnistuu enenevissä määrin ylittämään uutiskynnyksen ja välittymään tavoilla, joiden ymmärtäminen ei edellytä ylisukupolvista kollektiivista ymmärrystä ympäröivän luonnon tavoista kommunikoida siihen erottamattomalla tavalla kuuluvan nisäkäslajin kanssa.

Hankalasti hahmotettava monimuotoisuus

Mihin oikeastaan viittaamme puhuessamme monimuotoisuudesta? Yksinkertaistettu, eri yhteyksiin yleistettävä muotoilu voisi kuulua esimerkiksi siten, että monimuotoisuus on tila, joka toteutuu silloin kun mikään yksittäinen toimija tai toimintatapa ei ota liikaa tilaa kaventaen samalla mahdollisuuksia toisenlaisuudelta. Tämä sisältää ajatuksen erilaisuuden näkemisestä elämää rikastuttavana ja siksi toivottavana asiaintilana. Biodiversiteetin eli luonnon monimuotoisuuden kohdalla monenlaisuus tarkoittaa mm. elinympäristöjen monimuotoisuutta, lajien sisäistä ja niiden välistä kirjoa, sekä luontaista geneettistä vaihtelua (Euroopan ympäristökeskus 2020).

Luonnon monimuotoisuuden merkitys ihmiselle konkretisoituu siinä, että ekosysteemien, eli monilajisten biofyysisten keskinäisriippuvuuksien verkostojen, toimintakyky rakentuu nimenomaan ne muodostavan ekologisen kudelman kirjavuudesta. Toimivien ekosysteemien merkitys on ihmiselle korvaamaton niiden toteuttaessa aineenvaihdantaa tavoilla, jotka tuottavat muun muassa juoma- ja kasteluvedeksi sopivaa vettä, sekä pitävät ilmakehässämme olevien kaasujen pitoisuudet tiettyjen rajojen puitteissa. Meillä ei ole mitään sellaisia teknisiä innovaatioita, joilla pystyisimme korvaamaan nämä elämän perusedellytyksiä ylläpitävät luonnolliset prosessit. Itseään säätelemään kykenevä planetaarinen superorganismi voidaan nähdä olemassa olevana luontopohjaisena ratkaisuna käsillä olevaan ympäristökriisiin. Ekosysteemeille täytyy vain sallia ja turvata riittävät olosuhteet itsensä – eli elämän monimuotoisuuden, toteuttamiseen.

Pelkkä rationaalinen ymmärrys siitä, että ihminen on täysin riippuvainen toimintakykyisten ekosysteemien tuottamista elinolosuhteita ylläpitävistä biofyysisistä prosesseista ei kuitenkaan riitä. Voimme ymmärtää asian olevan monella tapaa tärkeä, mutta emme silti välttämättä osaa hahmottaa, mitä se käytännössä tarkoittaa. Miltä monilajisten ja monimuotoisten ekologisten keskinäisriippuvuuden verkostojen elinvoimaisuuden eli toiminta- ja uusiutumiskyvyn tukeminen, ennallistaminen ja turvaaminen konkreettisesti näyttää? Kysymys on osuva luonnon monimuotoisuuden ilmetessä usein tavoilla, jotka eivät ole suoraan ihmisaistein havaittavissa (kuva 1).

Kuva 1. Luonnon monimuotoisuuden ominaisuuksia. Kuva: Dasgupta (2020, s. 31)

Valkoisen miehen yksinpuhelu

Ihmisen ja muun luonnon välisen suhteen voidaan hyvin perustein sanoa olevan kriisissä. Ilman pikaisia ja tuntuvasti nykytoimiin verrattuna tehokkaampia luonnontuhonnan (eng. ecocide, esim. Kröger 2022: 5) hillitsemiskeinoja, mahdollinen tulevaisuutemme näyttäisi tapahtuvan planeetalla, jonka elinolosuhteet poikkeavat suuresti siitä mitä ne tällä hetkellä ovat. Elämme aikaa, missä yhden lajin toiminnan seurauksena muiden lajien luonnollinen sukupuuttotahti on joidenkin arvioiden mukaan kiihtynyt jopa tuhatkertaiseksi (Dasgupta 2021: 32; Hirvilammi 2015: 11). Sukupuutto tarkoittaa eliölajin olemassaolon peruuttamatonta häviämistä tältä planeetalta.  Se tarkoittaa pysyvää poistumista elämän monimuotoisuuden kirjosta.

Ihmisen erityisasemaa korostavien kristinopin tulkintojen myötä länsimaisen valistusajan jälkeläisille on kehittynyt hämmästyttävän sitkeässä oleva kyky harjoittaa itsesuggestiota sen suhteen, kuinka ihminen on rationaalisena toimijana oikeutettu toimimaan muun luonnon itseisarvon ja toimijuuden kieltävillä tavoilla (Hickel 2020: 265; Keto 2022: 64). Ajassa ja paikassa vaihtelevin sosiokulttuurisin kriteerein toiseutetut, eli ihmisyyden ulkopuolelle valikoituneet toiset, ovat usein päätyneet seuraamaan eurooppalaisen ihmiseläimen yksinpuhelua joko käyttökelpoisina lavasteina tai vailla älyä ja omaa tahtoa olevina statisteina (Moore 2016).

Ajatus ihmisen ylivertaisuudesta, kuinka hienostuneesti hyvänsä toteutettuna, ei kuitenkaan kykene irrottamaan meitä siitä miljoonien vuosien aikana rakentuneesta toisiinsa kytkeytyvien verkostojen kokonaisuudesta, jollainen tämä planeetta Maan biosfääri ja ihminen sen osana on. Muusta luonnosta vieraantuminen on sen sijaan aineellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin perusedellytykset täyttämään kykenevän, individualistisuutta korostavan kulutusyhteiskunnan sosiokulttuurisissa rakenteissa toimivalle ihmiseläimelle tehty varsin vaivattomaksi. Vieraantumista toteuttamalla, eli pyrkimystä asemoida itseään jonkin sellaisen ulkopuolelle, minkä erottamaton osa on, iso osa ihmisistä on päätynyt toteuttamaan kaikki ei-inhimilliset toimijat (ja ison osan inhimillisiä toiseutettuja) ulossulkevaa antroposentristä monologia.

Kokemusasiantuntijat kestävyyssiirtymän konsultteina

Yhden lajin toiminnan tuhotessa kokonaisia elinympäristöjä ja hävittäessä muita lajeja elämän kirjosta yksi toimii tavalla, joka vie toimintamahdollisuuksia toisilta. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen vaatii tilan antamista ja elinolosuhteiden turvaamista myös muille lajeille. Ihmisen kohdalla tämä tarkoittaa myös sen sisäistämistä, että nykyisten toimintatapojemme osoittauduttua monin tavoin kestämättömiksi, niitä tulee muuttaa. Muutos tarkoittaa muun muassa sitä, että ei enää jatketa toimimista totutulla tavalla, vaan haetaan joko uudenlaisia, ei vielä olemassa olevia toimintatapoja tai vaihtoehtoisesti implementoidaan laajemmin toisaalla hyväksi todettuja malleja.

Käytännössä tämä saattaa näkyä esimerkiksi siinä, että joudumme tarkastelemaan niitä perusteita, joiden mukaan omistus- ja hallintaoikeus maahan määräytyy. Yksi esimerkki tällä hetkellä vallalla olevista poliittisista järjestelmistä poikkeavasta tavasta ajatella ja järjestää maankäyttöön ja nautintaoikeuksiin liittyviä hallintakysymyksiä löytyy saamelaisten, Fennoskandian pohjoisosissa asuvan alkuperäiskansan, siidajärjestelmästä. Perinteinen siidajärjestelmä on muuhunkin kuin poronhoitoon liittyvä paikallisen hallinnan muoto, jota ei koskaan ole varsinaisesti lakkautettu, vaikka se onnistuneen kolonisaation ja osittain onnistuneen assimilaation myötä onkin monelta osin syrjäytetty (Siidaskuvla n.d.).

Oikaistaksemme kurssiamme ja hahmottaaksemme paremmin osaamme elämän monimuotoisen kudelman osana, meidän on lohdullista muistaa, että tämän eksponentiaalista talouskasvua ja alati enemmän luonnonvaroja vaativan kapitaloseenin lipun alla seilaavan arkkimme ruoria kääntämässä on pitkään ollut varsin kapea otanta siitä kädellisten nisäkkäiden populaatiosta, jota ihmiskunnaksi kutsumme. Eurosentrinen patriarkaatti ei lopulta tarjoa kovinkaan edustavaa otosta kaikista niistä ihmislajille ominaisista tavoista hahmottaa itseään osana muuta luontoa.

Tehdäksemme tarvittavia korjausliikkeitä, tässä vaiheessa voisi olla paikallaan miettiä, olisiko järkevää opetella ymmärtämään minkälaista ajattelua sellaisten alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen toiminnan taustalla on, joille kestävä suhde ympäristöön, sekä sen hyvinvoinnin vaaliminen on ollut tietoinen valinta. Voisimmeko antaa enemmän tilaa ja ääntä heille, jotka eivät ihan vielä ole unohtaneet miksi suhde ympäristöön on suhde suurempaan itseen? Heille, joiden ajallinen perspektiivi on kvartaalien sijaan ylisukupolvinen. Heille, joille elämän monimuotoinen näytelmä on monilajisena täynnä osallistavaa toimijuutta. Heille, joilla on kyky käydä dialogia monologin sijaan.

Matti Koivunen

Kirjoittaja on ympäristöpolitiikan opiskelija Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitoksella. Teksti on laadittu osana Ihminen ja ympäristö -kurssia.

Lähteet

Ainsworth, D., Collins, T., & d’Amico, F. (2022). Nations adopt four goals, 23 targets for 2030 in Landmark UN Biodiversity Agreement. In Convention on Biological Diversity December (Vol. 19, pp. 2022-12).

Dasgupta, P. (2021). The economics of biodiversity: the Dasgupta review. Hm Treasury.

Euroopan komissio. (2019). Euroopan vihreän kehityksen ohjelma. Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, Eurooppaneuvostolle, Neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja Alueiden komitealle. https://eur-lex.europa.eu/resource.html?uri=cellar:b828d165-1c22-11ea-8c1f-01aa75ed71a1.0003.02/DOC_1&format=PDF

Euroopan komissio. (2021). EU:n biodiversiteettistrategia 2030: Luonto takaisin osaksi elämäämme. Euroopan unionin julkaisutoimisto. https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX:52020DC0380&from=EN

Euroopan ympäristökeskus. (2020). Verkkosivu. (Päivitetty viimeksi 10.02.2020) Luonnon monimuotoisuus – ekosysteemit. https://www.eea.europa.eu/fi/themes/biodiversity/intro (viitattu 02.04.2023)

Hickel, J. (2020). Less is more : how degrowth will save the world. London: William Heinemann.

Hirvilammi, T. (2015). Kestävän hyvinvoinnin jäljillä. Ekologisten kysymysten integroiminen hyvinvointitutkimukseen. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 136. Helsinki: Kansaneläkelaitos.

Keto, S. (2022). Enemmän kuin sapiens: Kasvu elonkirjon jäseneksi. Helsinki: Into.

Kröger, M. (2022). Extractivisms, existences and extinctions: Monoculture plantations and Amazon deforestation. Taylor & Francis.

Moore, J. W. (2016). The Rise of Cheap Nature. Teoksessa Moore, J. W. (toim.) Anthropocene or capitalocene?: Nature, history, and the crisis of capitalism. (s. 78-115) Pm Press.

Siidaskuvla. (n.d.). Verkkosivu. Siida School – Community Driven Renewal of Sámi Siida System. https://siidaskuvla.net/siida-school-community-driven-renewal-of-sami-siida-system/ (viitattu 02.04.2023)

Ympäristöministeriö. (n.d.). EU:n biodiversiteettistrategia ja ennallistamisasetus.
https://ym.fi/eu-n-biodiversiteettistrategia  (viitattu 02.04.2023)

 

 

 

 

 

Julkaistu

Energiakriisien voittajat – ja häviäjät

Suomea uhkasi energiakriisi talvella 2022–23. Lauhan ja tuulisen talven sekä onnistuneiden energiansäästötoimien ansiosta pahimmilta uhkakuvilta vältyttiin, mutta energian hinnat kävivät loppuvuodesta 2022 huippulukemissa. Energiakriisit ovat taustoiltaan monisyisiä; tässä tekstissä valotetaan joitakin noiden kriisien perusominaisuuksia.

Energiakriisien taustat

Ensimmäiseksi on syytä tiedostaa, että kriisit ovat endeemisiä fossiilisiin polttoaineisiin perustuvissa järjestelmissä. Öljy-yhtiöiden voitot ovat rikkoneet ennätyksiä energiakriisin aikana niin Suomessa, muissa länsimaissa kuin Lähi-idässäkin. Energian hinnat ovat nousseet, vaikka tuotantoa on riittänyt ja Euroopan maakaasuvarastot ovat olleet täydemmät kuin vuosiin. Energiapolitiikassa on globaalisti monia ongelmia, joiden havaittavimpia seurauksia ovat toistuvat energiakriisit ja eskaloituva ympäristökriisi.

Energiakriisien syiden ja seurausten ymmärtämisessä auttaa katsaus ihmiskunnan historiassa eniten energiaa kuluttaneeseen valtakuntaan, modernin ajan Yhdysvaltoihin. Vuodesta 1973 alkaen Yhdysvalloissa on koettu viisi eritasoista energiakriisiä (nykyinen on kuudes). Yhdysvalloissa energiakriisit noudattavat lineaarista kaavaa: öljyntuotantoa leikataan, hinnat nousevat, yhtiöiden voitot kasvavat, kansa kritisoi nousevia hintoja ja lopulta poliitikot reagoivat tilanteeseen. Eri intressiryhmät pyrkivät hyötymään akuutista kriisistä, jolloin vastakkain asetetaan talous ja ympäristö. Voittojen kasvattamisen lisäksi energiayhtiöt ajavat kriisin varjolla heikennyksiä ympäristölainsäädäntöön sekä energia-alan sääntelyyn.

Kaikki energiaongelmat ovat lähtöisin energiajärjestelmän esihistoriallisuudesta. Tämä koskee käytettyjä polttoaineita, mutta myös energiaan liittyviä älyllisiä oletuksia. Ihmiset ovat moraalisesti kykenemättömiä käsittelemään ilmastonmuutoksen kaltaisia energiajärjestelmän aiheuttamia valtavia kriisejä, koska he ovat osasyyllisiä ongelmaan. Miljoonia vuosia sitten fossiloituneet polttoaineet ovat tarjonneet helppoa energiaa metsästäjä-keräilijä-heimolle, joka on kuvitellut juhlien jatkuvan loputtomiin. Tämä usko jatkuvaan energiankulutuksen kasvuun on vastoin fysiikan, termodynamiikan, ekologian ja biologian perusoppeja.

Voittoja kriisien varjoissa

Viimeisin energiakriisi alkoi Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan keväällä 2022, mutta korkeat hinnat eivät suoranaisesti johdu sodasta. Sota pikemminkin tarjosi tekosyyn hintojen nostamiseen, mikä on johtanut kiihtyvään inflaatioon länsimaissa. Öljyn maailmanmarkkinahinta laski hiukan vuoden 2023 alussa, johon öljynviejämaat reagoivat leikkaamalla tuotantoaan toukokuusta alkaen 1,1 miljoonalla barrelilla päivässä. Tuotantopuolen kiristäminen nostaa öljyn hintaa ja parantaa yhtiöiden katetta, mutta kiihdyttää inflaatiota.

Voittojen maksimointi ei rajoitu ainoastaan energiateollisuuteen. Britanniassa tehdyn selvityksen mukaan vuodesta 2019 vuoden 2022 alkupuoliskolle maan suurimpien yhtiöiden voitot kasvoivat keskimäärin 89 %. Suuryhtiöt ja sijoittajat ovat rikastuneet korottamalla kuluttajahintoja selvästi enemmän verrattuna raaka-aineiden ja jakeluketjujen kulujen kasvuun. Kyseessä on rakenteellinen ongelma, jota valtioiden hallitukset auttavat ylläpitämään.

Fossiiliteollisuudelle on kriittistä, ettei vaihtoehtoisia energiamuotoja päästetä yleistymään. Tästä syystä öljy-yhtiöt ovat johtaneet ilmastonmuutosdenialismin kampanjaa, jonka pääosassa ovat antroposeenin ilmastonmuutoksen kieltäminen ja uusiutuvien energiamuotojen vähättely. Yhtiöt tavoittelevat öljyntuotannon ylläpitämistä ja laajentamista mahdollisimman pitkälle. Tavanomaisten öljylähteiden ehtyessä yhtiöt laajentavat toimintaansa vaikeammille alueille kuten öljyhiekkoihin sekä Arktikselle. Tämä kasvattaa tuotantokustannuksia, mutta veronmaksajilta saatavat tuet ja nouseva öljyn hinta pitävät yhtiöiden katteet riittävinä.

Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa Yhdysvaltain presidentti Joe Biden lupasi turvata Euroopan kaasunsaannin, mikä on johtanut tuotannon laajentamiseen kaikkialla Alaskasta Meksikonlahdelle. Alaskan poliitikot suhtautuvat positiivisesti osavaltion fossiilisiin energiavaroihin ja tukevat mielellään tuotantoa taloudellisesti. Yhdysvalloissa energiapolitiikka ja kansallinen turvallisuus ovat erottamattomia.  Alaskan energiantuotannon potentiaali on poliittisesti asemoitu houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi kuin esimerkiksi Lähi-idän tuontiöljy. Öljyn tuotanto ja kuljetus arktisella alueella eivät kuitenkaan ole vailla riskejä.

Tunnetuin arktisen öljynporauksen aiheuttama katastrofi on öljytankkeri Exxon Valdezin karilleajo Alaskassa vuonna 1989, jolloin Prinssi Williamin lahteen vuosi 240 000 barrelia raakaöljyä. Tankkerin omistanut Exxon yritti siirtää turman jälkeen vastuun aluksen juopottelevalle kapteenille. Todellisuudessa syyt ovat syvemmällä yhtiökulttuurissa sekä alan sääntelyn vaillinaisuudessa.

Edellinen on vain yksi esimerkki öljy-yhtiöiden liiallisen vallan seurauksista. Kaikissa kriiseissä – niin kuvitelluissa kuin todellisissakin – on voittajia ja häviäjiä. Suuryhtiöt voittavat energiakriiseissä, mutta millä hinnalla?

Perttu Tikka

Kirjoittaja tekee Itä-Suomen yliopiston Aika, tila ja ympäristö yhteiskunnassa -tohtoriohjelmassa väitöstutkimusta länsimaisten öljy-yhtiöiden ilmastonmuutosdenialismista sekä arktisesta öljynporauksesta.

Lähteet:

‘Ukraine is a false justification’: America’s destructive new rush for natural gas. The Guardian 20.3.2023. https://www.theguardian.com/environment/2023/mar/20/ukraine-is-a-false-justification-americas-destructive-new-rush-for-natural-gas. 5.4.2023.

Alaska Governor Ready to ‘Unlock’ North Slope Natural Gas to Power LNG, Hydrogen Exports to Asia. Natural Gas Intelligence 26.1.2023. https://www.naturalgasintel.com/alaska-governor-ready-to-unlock-north-slope-natural-gas-to-power-lng-hydrogen-exports-to-asia/. 5.4.2023.

Carlisle, Juliet E.; Feezell, Jessica T.; Michaud, Kristy & Smith, Eric R. A. N. 2017. The Politics of Energy Crises. Oxford University Press, New York, United States of America.

Coll, Steve 2012. Private Empire: ExxonMobil and American Power. The Penguin Press, USA.

Ennätystuloksen tehneen Nesteen osake kovassa nousussa – osinko­ lähes kaksinkertaistuu. Helsingin Sanomat 8.2.2023. https://www.hs.fi/talous/art-2000009378921.html. 8.2.2023.

Euroopan kaasuvarastot ovat ennätyksellisen täynnä – riippuvuus Venäjän maakaasusta vaihtui nopeasti toiseen. Yle 20.4.2023. https://yle.fi/a/74-20027831. 21.4.2023.

Exxon posts record $56bn profit for 2022 in historic high for western oil industry. The Guardian 31.1.2023. https://www.theguardian.com/business/2023/jan/31/exxon-profits-2022-western-oil-industry-record. 3.4.2023.

Oil price surges after surprise Opec+ production cut. The Guardian 3.4.2023. https://www.theguardian.com/business/2023/apr/03/oil-price-surges-after-surprise-opec-production-cut. 3.4.2023.

Saudi Aramco’s $161bn profit is largest recorded by an oil and gas firm. The Guardian 12.3.2023.

https://www.theguardian.com/business/2023/mar/12/saudi-aramco-161bn-profit-is-largest-recorded-by-an-oil-and-gas-firm. 3.4.2023.

Sovacool, Benjamin K. & Dworkin, Michael H. 2014. Global Energy Justice: Problems, Principles, and Practices. Cambridge University Press, United Kingdom.

Unite Investigates: Profiteering across the economy – It’s systemic. Unite March 2023. https://www.unitetheunion.org/media/5442/profiteering-across-the-economy-march-2023.pdf. 13.3.2023.

 

Julkaistu

Kokemukset turvealan siirtymästä tulee huomioida osana turvetuotantoalueiden jälkikäytön ohjausta

Suomessa on käynnissä turvealaa koskeva siirtymä. Turve ja turvemaat on tunnistettu merkittäväksi päästölähteeksi: sekä turpeen polttaminen että turvemaiden kuivaaminen esimerkiksi viljelykäyttöön aiheuttavat mittavia kasvihuonepäästöjä (Joosten ym. 2012). Saavuttaakseen hiilineutraaliustavoitteen vuoteen 2035 mennessä Marinin hallitus on asettanut yhdeksi tavoitteekseen turpeen käytön puolittamisen vuoteen 2030 mennessä. Turpeennoston alasajo on kuitenkin edennyt tätä tavoitetta nopeammin.

Viime viikkoina Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut uudelleen esiin kysymyksen suomalaisen energiajärjestelmän huoltovarmuudesta. Turve on tuotu uudella tavalla energiapoliittiseen keskiöön. Energiajärjestelmältä vaaditaan nyt nopeaa sopeutumista, mutta ilmaston kannalta kestävällä tavalla. Tasapainottelua käydään lyhyen ja pitkän aikavälin varautumisen ja tavoitteiden välillä, mikä vaikuttaa myös turvealan siirtymään.

Turvealan siirtymää on lähestytty energiapoliittisena kysymyksenä, mutta siirtymän yhteiskunnallisia haasteita on pohdittu vähemmän. Siirtymä koskettaa väistämättä ja kovalla kädellä alan toimijoita ja keskeisiä alueita. Samaan aikaan työ ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi vaatii entistä ripeämpiä ja kunnianhimoisempia toimia. Yksi kysymyksistä, joka nousee siirtymän edetessä ajankohtaiseksi, on turvetuotannosta vapautuvat suopohjat ja niiden jälkikäyttömuotojen valinta. Turpeennostoalueen jälkikäyttömuotojen valinnasta vastaa maanomistaja, jolle alue palautuu turvetuottajalta tai joka on itse harjoittanut turvetuotantoa. Jälkikäyttömuotojen valintaa ohjaamalla voidaan samanaikaisesti edistää ilmastotavoitteita ja tukea maanomistajia turvealan siirtymän aikana. Ohjausta onkin tärkeää suunnitella niin, että valitut ohjauskeinot ovat maanomistajien näkökulmasta hyväksyttäviä.

SysteemiHiili-hanke on osa maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmaa. Yhtenä sen tavoitteista on tutkia, miten turvemaiden käyttöä on mahdollista ohjata hyväksyttävästi ja oikeudenmukaisesti ilmastoviisaampaan suuntaan. Osana hanketta toteutimme keskeisten turpeennostoalueiden jälkikäyttöön kytkeytyvien toimijoiden asiantuntijahaastatteluita vuodenvaihteessa 2021—2022. Haastatteluissa kysyimme asiantuntijoilta, mitä jälkikäyttömuotojen valinnan ohjaamisessa tulee huomioida ja kuinka turvealaa koskeva siirtymä on heidän mielestään toteutunut.

Traktori ajaa ruskealla turvemaalla. Taustalla näkyy vihreää metsää.
Turpeennostosta vapautuvien suopohjien jälkikäyttömuodoilla on erilaisia ilmasto- ja ympäristövaikutuksia. Kuva: Eerika Albrecht, 2013.

Jälkikäytön ohjauksessa huomioitava paikalliset olosuhteet

Kun turpeennosto alueella loppuu, jäljelle jää suopohja, jonka seuraavalla maankäyttömuodolla eli jälkikäyttömuodolla on muun muassa ilmastovaikutusta sekä vaikutuksia alueen vesistöihin ja luonnon monimuotoisuuteen. Maanomistajalla on valittavanaan aktiivisina toimenpiteinä muun muassa metsitys tai puuvartisten biomassakasvien kasvatus, maatalousmaaksi siirto, kosteikon perustaminen, kosteikkoviljely tai energiahankkeet tuulivoima- tai aurinkopuiston muodossa. Alueen voi myös jättää sellaisenaan siirtymään luontaisesti seuraavaan maankäyttövaiheeseen.

Jälkikäyttöön kohdistuvia ohjauskeinoja on toistaiseksi vähän. Tällä hetkellä metsitystuki on merkittävin maankäyttömuodon valintaa ohjaava yksittäinen ohjauskeino. Käytöstä poistuneista turpeennostoalueista noin 70 % siirtyy metsitykseen tai luontaisesti metsätalouskäyttöön. Muun muassa maanpohjan kosteus, turpeen paksuus ja ravinteisuus vaikuttavat kuitenkin alueen soveltuvuuteen metsätalouskäyttöön. Mahdollisuus huomioida alueelliset ja paikalliset olosuhteet jälkikäyttömuotojen valinnassa nousikin haastatteluissa tärkeäksi tekijäksi, joka tulee huomioida myös poliittista ohjaamista kehitettäessä. Maanomistajien mahdollisuuden valita suopohjalleen sopiva jälkikäyttömuoto nähtiin lisäävän ohjauksen hyväksyttävyyttä.

Myös ohjauskeinojen maanomistajien toimeentuloon kohdistuvien vaikutusten nähtiin vaikuttavan ohjauksen hyväksyttävyyteen: Taloudelliset kannustimet hyväksytään rajoituksia ja kieltoja herkemmin. Hiilensidonnan tuomat potentiaaliset ansaintamahdollisuudet tuotiin useassa haastattelussa esiin kiinnostavina. Haastatteluissa toistui myös maanomistajan omaisuudensuojan turvaaminen, joka tarkoittaa valinnanvapauden rajoittamista mahdollisimman vähän. Lisäksi neuvonnan ja tiedotuksen merkitys korostui etenkin uusien ja vähemmän tunnettujen jälkikäyttömuotojen osalta.

Kokemukset siirtymästä vaikuttavat ohjauksen hyväksyttävyyteen

Turvealan siirtymästä kysyttäessä haastateltavien viesti oli selvä: siirtymää ei hallinnon toimesta ole tuettu riittävästi eikä siitä voida puhua oikeudenmukaisena siirtymänä. Vaikka turveala ei ole kansallisessa mittakaavassa suuri, sen yksilölliset, alueelliset ja välilliset vaikutukset ovat merkittäviä. Haastateltavat nostivat esiin erityisesti ennakoinnin puuttumisen, siirtymän hallitsemattomuuden sekä haasteet toimenpiteiden kohdistumisessa ja oikea-aikaisuudessa. EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta on toivottu toimijoiden keskuudessa eräänlaista turvaverkkoa, joka pehmentäisi monen kokemia taloudellisia menetyksiä. Alueelliseen kehittämiseen kohdistuva rahasto ei kuitenkaan, alan pettymykseksi, tarjoa mahdollisuuksia suoraan tukeen.

Siirtymä pois turpeen energiakäytöstä vaikuttaa myös tulevien ohjauskeinojen suunnitteluun ja toimeenpanoon, sillä ohjauksen hyväksyttävyys syntyy osaltaan suhteessa vallitseviin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin. Turvealan siirtymän kaltaiset muutokset vaikuttavat kokemuksiin oikeudenmukaisuudesta ja luottamuksesta esimerkiksi päättäjiä kohtaan, mitkä edelleen vaikuttavat hyväksyttävyyteen. (Busse & Siebert 2018; Ejelöv & Nilsson 2020; Peltonen ym. 2008).

Kokemukset turvealan siirtymästä on siis tärkeää huomioida turvetuotantoalueiden jälkikäytön ohjausta suunnitellessa ja toimeenpantaessa. Ajankohtaisena esimerkkinä voidaan pitää maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmaa, jota valmistellaan parhaillaan osana uuden ilmastolain mukaista suunnittelujärjestelmää. Myös turvetuotantoalueiden jälkikäyttö kuuluu suunnitelman piiriin. Ilmastosuunnitelman laatimisen aikana on muun muassa toteutettu vuorovaikutteisia tilaisuuksia, joihin on osallistunut toimijoita eri maakäytön aloilta keskustelemaan ilmastosuunnitelman eri aihealueista. Jos maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma onnistuu sekä kuuntelemaan paikallisia näkemyksiä että oppimaan turvealan siirtymään liittyvistä kokemuksista, todennäköisyys ohjauksen laajalle hyväksynnälle kasvaa. Hyväksyttävällä, oikeudenmukaiseksi koetulla ohjauksella taas luodaan kestävä pohja ilmastotavoitteiden saavuttamiselle.

 

Johanna Leino

Väitöskirjatutkija, historia- ja maantieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

Eerika Albrecht

Tutkijatohtori, oikeustieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

Anna-Maija Tuunainen

Projektitutkija, historia- ja maantieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

Lasse Peltonen

Ympäristökonfliktien hallinnan professori, historia- ja maantieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

”Kirjoittajat ovat mukana maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Ilmastotoimenpiteiden kokonaisvaltainen arviointi valuma-alueilla – Systeemianalyysillä kohti hiilineutraalia maankäyttöä (SysteemiHiili) -hankkeessa (2021—2023). Hanke on osa maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä Kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmaa. Hankkeen konsortioon kuuluu tutkijoita ja asiantuntijoita Suomen ympäristökeskuksesta (SYKE), Luonnonvarakeskuksesta (Luke), Itä-Suomen yliopistosta (UEF) ja Savonia ammattikorkeakoulusta.”

Lähteet:

Busse, M. & Siebert, R. 2018. Acceptance studies in the field of land use—A critical and systematic review to advance the conceptualization of acceptance and acceptability. Land Use Policy 76, s. 235—245.

Ejelöv, E. & Nilsson, A. 2020. Individual factors influencing acceptability for environmental policies: A review and research agenda. Sustainability 12: 6, https://doi.org/10.3390/su12062404

Joosten, H., Tapio-Biström, M. L. & Tol, S. 2012. Peatlands: guidance for climate change mitigation through conservation, rehabilitation and sustainable use. Rome: Food and Agriculture Organization of the United Nations.

Peltonen, L., Tuomisaari, J. & Kanninen, V. 2008. Kaavavalitukset ja koettu oikeudenmukaisuus. Yhdyskuntasuunnittelu 46: 3, s. 11—34.

Julkaistu

Ympäristöhuolesta ympäristöratkaisuihin – nuoret kaipaavat tukea, mahdollisuuksia ja välineitä

Graffitien täyttämä kiviseinä, niitty ja taustalla näkyvä kaupunki.

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimista, jossa opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ihminen ja ympäristö -kurssilla opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista. Teksti on toimitettu Krista Leppäsen, August Hännisen, Jenni Halosen ja Maija Kuivalaisen kurssiteksteistä.

”En omista tarpeeksi metsää tai maata eikä minulla ole miljardeja niin kuin Jeff Bezosilla lahjoittaakseni ilmastotutkijoille ja aktivisteille tai ostaakseni kaikki öljy-yhtiöt ja muut pahimmat päästölähteet päästöjen konkreettiseksi vähentämiseksi. Entä jos ei ole rahaa tai maata, joilla olisi mahdollista lisätä vaikutusvaltaansa? Entä jos elää tällaisessa viheliäisessä vaiheessa elämää, mutta haluaa silti vaikuttaa viheliäisiin ongelmiin; mitä silloin voi tehdä?”
– Maija Kuivalainen, Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelija

Nuorten ympäristöhuoli on kasvava yhteiskunnallinen ilmiö, jonka vastakohtana on toisaalta nykypäivänä ilmenevä välinpitämättömyys. Oman toiminnan ei ehkä koeta vaikuttavan ympäristön tilaan eikä nähdä syytä toimia koska ”ei muutkaan”. Mutta kuinka alaikäinen, vielä vanhemmillaan asuva nuori, voi tosiasiassa teoillaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen?

Kaksi lasta kallioisessa metsämaisemassa.
Kuva: Pasi Huttunen

Nuoret ovat tietoisia esimerkiksi ihmisten vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Valtioneuvoston asettaman nuorisotyön- ja politiikan asiantuntijaeliman, valtion nuorisoneuvoston julkaisemassa vuoden 2016 Nuorisobarometrissa kyselyyn vastanneista nuorista 85 prosenttia tunnusti ilmiön olemassaolon (Piispa & Myllyniemi 2019). 2018 vuoden Nuorisobarometrissa 67 prosenttia vastasi kokevansa epävarmuutta tai turvattomuutta ihmisestä johtuvan ilmastonmuutoksen vuoksi. Myös viimeisen vuoden aikana medioissa vahvasti esillä olleet ilmastolakot ovat herättäneet huolta niin ilmastosta kuin nuoristakin. Tämä massaliike tuo valoa tunnelin päähän. Aiheiden politisoituessa keskustelu on kurkottanut valtakunnan politiikkaan asti ja esimerkiksi yhdeksi vuoden 2019 eduskuntavaalien suurimmista kysymyksistä.

”Olen vegaani, minimalisti, kierrättäjä, kotiviljelijä, kestävä yrittäjä, maata pitkin matkustava ja lentonsa kompensoiva lihasvoimin lähiliikkuja, ympäristöalan opiskelija, aktivisti sekä wannabe-somevaikuttaja. Saan usein kuulla, että teen jo tarpeeksi, enemmänkin. Mutta minusta ei silti tunnu siltä.”
– Maija Kuivalainen, Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelija

Nuorten äänestä on tullut varteenotettava ja nuorilla on ihailtavan korkeat moraaliset arvot ilmastoasioista puhuttaessa. Mutta toteutuuko tämä moraali käytännöksi? Nuorisobarometri 2016 mukaan 66 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että tuotantoa ja kulutusta tulee vähentää ympäristösyistä. Silti vain 42 prosenttia vastaajista kertoi vähentäneensä kulutustaan ympäristösyistä. Kuluttajakäyttäytymistä ohjaavat yhteiskunnan normit, nuorten sosiaaliset piirit, vanhempien tavat ja mielipiteet sekä median vaikutus, joten asia ei ole lainkaan yksiselitteinen.

Kulutusta nuoret voivat vähentää esimerkiksi halpojen pikamuotivaatteita välttämällä, kierrättämällä sekä kirpputoreja käyttämällä. Netissä suosiotaan kasvattavat sivustot kuten Rekki ja Emmy. Ne tarjoavat nuorekkaita ja tyylikkäitä käytettyjä vaatteita. Myös Facebookin kirpputorit ovat nykyaikainen ja helppo tapa vaihtaa tavaroiden omistajaa.

Voisimmeko oppia kohtuutta?

Vaikuttaa siltä, että ihmiskunta on kuin lapsi Stanfordin yliopistossa psykologi Walter Mischelin (Conti 2018) suorittamassa vaahtokarkkikokeessa. Kokeen avulla tutkittiin kärsivällisyyttä, sekä kykyä ajatella pidemmän päälle. Kuvittele, että edessäsi on asia, jonka haluat todella kovasti. Saat kyseisen palkkion heti, mutta se kaksinkertaistuu, jos odotat hetken. Oletko siis ahne ja otat palkinnon heti, vai pystytkö olemaan kärsivällinen ja katsomaan tilannetta pidemmälle? Jos luonnonvaroja käytettäisiin nyt säästeliäämmin, saisimme hyötyä niistä myös jatkossa.
1900-luvun alussa yhden ihmisen käytössä ollut ekologinen tila oli laskennallisesti 5-6 hehtaaria, vuonna 1996 noin 1,5 hehtaaria ja nykyään vielä vähemmän (Wackernageln & Rees 1996). Väestön kasvu tuo haasteita – ruokaa, vettä ja energiaa tulisi tuottaa yhä enemmän. Kaupungistuminen on kiihtyvä trendi, joka aiheuttaa ympäristöongelmia ja köyhdyttää luonnon monimuotoisuutta, mutta toisaalta luo ihmisille myös mahdollisuuksia.

Kylmäasema iltahämärässä.
Kuva: Pasi Huttunen

Yksi suuri teema on energia. On ymmärretty, että sen tuottamiseen käytettävät luonnonvarat eivät olekaan ikuisia. 1970-luvun öljykriisi herätti energia-alan ja tavalliset kansalaiset hetkeksi huomaamaan, että elämme yli varojemme. Öljykriisin seurauksena, silloisen vuosikymmenen loppuun mennessä länsimaiden energiankulutuksen kasvu saatiin pysähtymään tai jopa hieman laskemaan, eikä elämisen laatu sen takia heikentynyt (Erat 1994). Tätä nykyä energian kulutus on varsinkin Aasian kasvavissa talouksissa lisääntynyt yli 50 prosenttia viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana (Richie & Roser 2018). Tämä on näkynyt myös maiden taloudessa, ihmisten varallisuudessa sekä heidän suhteessaan ympäristöön. Esimerkiksi lihan kulutus on kasvanut. Vauraammalla väestöllä on varaa ostaa lihatuotteita ja tuottajat vastaavat kysyntään. Tämä aiheuttaa lisää haasteita luonnolle ja ympäristölle.

Kaikkien ääni saatava kuuluviin

Kaupungistuminen ja yhteiskunnalliset muutokset muuttavat ihmisten ja etenkin nuorten suhdetta luontoon. Riikka Puhakan (2014) artikkelissa Y-sukupolvi luonnossa tutkittiin 1990-luvulla syntyneiden käsityksiä luontosuhteestaan. Tutkimuksen tuloksista todettiin, että luonto on harvalle kaupunkilaiselle jokapäiväinen vapaa-ajan viettopaikka ja sillä ei ole enää useimmille niinkään aineellista arvoa, enemmänkin virkistyksellistä, aineetonta arvoa. Kysymykseen ”Kuinka tärkeäksi koet luonnon” vastasi 44 prosenttia kokevansa luonnon tärkeäksi, 45 prosenttia jonkin verran tärkeäksi ja loput 11 prosenttia eivät kokeneet luontoa tärkeäksi itselle. Puhakan tutkimuksessa huomattiin, että luonto nähdään erityisenä eikä sitä pidetä enää itsestäänselvyytenä. Esille tuli paljon emotionaalisia ja esteettisiä kokemuksia eikä luontoa koettu niinkään elannon lähteenä.

”Luin ympäristötoimittaja Jami Jokisen kolumnin Kaleva.fi -sivustolla liittyen tähän lukuisia kysymyksiä herättävään dilemmaan, ja se oli todella ajatuksia herättävä, mutta ei antanut vieläkään vastausta siihen mitä etsin. Mitä pitäisi oikeasti tapahtua, että Te kuulisitte? Vaikkette kuule minua, en voi lopettaa huutamista. Vaikken tule saamaan vastausta, en voisi enää katsoa silmiin ympärilläni olevia lapsia tai ketään muutakaan, jos nyt luovuttaisin. Vaikken näytä kuinka pahalta asialle nauraminen, vähättely tai sen totaalinen kieltäminen tuntuu, on minullakin tunteet.”
– Maija Kuivalainen, Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelija

Dosentti Tero Mustosen (2017: 3) mukaan meidän tulee myös pohtia sekä miettiä, millaisia vaikutuksia aikaansaamme muualla kuin siellä missä itse elämme. Kuinka marginaalissa elävät ihmiset, kuten saamelaiset tai alkuperäisväestöt selviytyvät aiheuttamiemme ongelmien kanssa ja millaista epäoikeudenmukaisuutta aiheutamme heille. Kuinka voimme poliittisesti epävakaassa maailmassa etsiä ratkaisuja yhdessä sellaisiin ongelmiin, joihin ei edes ole yhtä selkeää ratkaisua. Kukaan ei ole yksin vastuussa, mutta silti syyttävä sormi osoittaa kaikkiin.
Luonnon monimuotoisuuden suojelu on tärkeää, koska tällä on vaikutusta luonnon, eläinten ja ihmisten hyvinvointiin joka puolella maapalloa. Kaikki ekosysteemit ovat tavalla tai toisella yhteydessä toisiinsa. Mitään ei ole ilman hyvinvoivaa maapalloa.

Ympäristöhuolta voi lievittää toimimalla

Kaiken huolestuttavan uutisoinnin keskellä voi kasvavan nuoren psyyke kokea kovia, ja puhutaankin kasvavasta ilmastoahdistuksesta. Medialähteillä on suuri vaikutus mielipiteisiin ja tunteisiin. Riittämätön kriittisyys ja puutteellinen medialukutaito saattavat ajaa nuoren kauhun partaalle. Suomen mielenterveys ry:n raportissa (2019) kuvattiin ilmastoahdistuksen pahimmillaan ilmenevän lamaantumisena, unihäiriöinä, alakuloisuutena ja levottomuutena, mutta oikein valjastettuna ja käsiteltynä myös voimavarana aktiiviseen toimintaan. Esimerkiksi Ilmastoahdistuksen väheksyminen keskusteluissa herättää kysymyksen, miksi aikuisten keskuudessa ei koeta samanlaista tarmoa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, ja olisiko vanhemmillakin varaa lievään ilmastoahdistukseen. Kuten Minttu-Maria Partanen kirjoitti osuvasti näkökulmassaan, ”Nuorten ilmastoahdistus ei poistu sillä, että aikuiset sanovat heille: älkää ahdistuko. Ilmastoahdistus helpottuu sillä, että aikuiset ottavat nuorten ilmastoahdistuksen tosissaan ja alkavat kantaa vastuunsa nuorten tulevaisuudesta.” (WWF, 2019).

Ihminen pitkospuilla keskellä syksyistä metsämaisemaa.
Kuva: Pasi Huttunen

Pirstaleinen ja byrokraattinen valtiollinen sääntely ei liene paras vaihtoehto asioiden hoitamiseksi. Tarvitaan käytäntöjä, jotka ovat mahdollisimman avoimia ja läpinäkyviä. Tätä kohti ollaan monilta osin menossakin ja toimintatapoja on saatu kehitettyä paljon. Ympäristöongelmien, luonnon ja yhteiskunnan välinen riippuvuus tiedostetaan yhä paremmin ja asia on yhä enemmän keskustelun aiheena arkipäivän kahvipöytäkeskusteluissa. Kestävän kehityksen tavoittelu on moderni tuote, joka yrittää vastata moderneihin ongelmiin (Hakanen 1999). Tiede tuottaa koko ajan uutta tietoa monivivahteisista kytkennöistä ja vaikutuksista, mutta ihmisen ja ympäristön vuorovaikutus on niin monimutkaista, että kukaan ei voi hallita sitä kokonaan.

”On pakko olla joku nopeampi ja vaikuttavampi keino kuin asiat mitä olen tähän mennessä tehnyt ja yksin ei kukaan pysty tätä kaunista maailmaa pelastamaan, vaikka kuinka tahtoisi. Yhteistyö on tulevaisuuden tekijöiden ratkaisu.”
– Maija Kuivalainen, Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelija

On lisättävä tietoisuutta vaikutuksista, joita luonnon monimuotoisuudella on ympärillä olevaan maailmaamme ja sitä kautta yhteiskuntaamme. Ympäristökasvatuksella voidaan lisätä ymmärrystä siitä, että luonnon monimuotoisuuden vaaliminen pienillä teoilla ei ole vaikeaa. Jokainen voi olla ekologinen kansalainen. Kurssin vieraileva luennoitsija Elina Leppäkoski korostaa omassa luennossaan: ”Ekologinen kansalainen keskittyy velvollisuuksiin, vastuuseen sekä oikeudenmukaisuuteen” (Leppäkoski, 15.1.2020: luentodia nro 6). Lisäksi tulee lisätä asukkaiden ympäristötietoisuutta sekä luontoharrastuneisuutta, tehdä kaupunkien luontokohteita tunnetummiksi, kaupunkien ympäristötyötä näkyvämmäksi sekä muuttaa kansalaisen roolia yhteiskunnassa. Kuten Ihminen ja ympäristö-kurssin vastuuopettaja professori Irmeli Mustalahti (2020: 8.1.2020, luentodia nro 8) painottaa: ”Kansalaiset ovat parhaimmillaan kekseliäitä ongelmanratkaisijoita ja osallistuvia päätöksentekijöitä, jotka haluavat kantaa vastuuta ja edistää yhteistä hyvää”.

Krista Leppänen
Maantieteiden ja ympäristöpolitiikan opiskelija
August Hänninen
Ympäristöterveys ja -teknologia
Jenni Halonen
Maantieteen ja ympäristöpolitiikan opiskelija
Maija Kuivalainen
Ympäristöpolitiikan ja ympäristöoikeuden opiskelija

Lähteet
Conti, R.. Delay of gratification. Encyclopedia Britannica 19.3.2018. https://www.britannica.com/science/delay-of-gratification (luettu 28.5.2020)
Erat B. (1994) Ekologia, Ihminen, Ympäristö. Opetushallitus, Rakennusalan Kustantajat RAK ja Kustantajat Sarmala Oy. Jyväskylä.
Hakanen M. (1999) Yhdyskuntien ekologisesti kestävän kehityksen arviointi, kriteerit ja mittaaminen. ACTA – Suomen Kuntaliiton tutkimustoiminnan julkaisusarja 107/1999. Suomen kuntaliitto, Helsinki.
Jokinen, J. (2020) Mikset kuule, vaikka lapsesi huutaa. Kaleva 4.1.2020. https://www.kaleva.fi/mielipide/kolumnit/miksi-et-kuule-vaikka-lapsesi-huutaa/833000/. (Luettu 28.2.2020)
Kaljonen, M., Peltola, T., Kettunen, M., Salo, M., & Furman, E. (2018) Kasvisruokaa kouluun – kokeileva tutkimus ruokavaliomurroksen tukena. Alue Ja Ympäristö 47(2), 32–47.
Lappalainen, H. (2019) Ilmastotekoja nyt eikä viidestoista päivä. Karjalan Heili 1.2.2019. https://www.heili.fi/uutiset/item/6239-ilmastotekoja-nyt-eika-viidestoista-paiva. (Luettu 28.2.2020)
Leppäkoski, E. (2020) Ihminen ja muovi. PowerPoint-esitys, Ihminen ja ympäristö -kurssi, Itä-Suomen yliopisto 15.1.2020.
Mustalahti, I. (2020) Aloitusluento. PowerPoint-esitys, Ihminen ja ympäristö -kurssi, Itä-Suomen yliopisto 8.1.2020.
Mustonen, T. (2017) Endemic time-spaces of Finland: from wilderness lands to ‘vacant production spaces’. Fennia 195: 1, p. 5–24. ISSN 17985617.
Partanen, M. (2019) Ilmastoahdistusta vai ilmastotoivoa? WWF 16.12.2019. https://wwf.fi/uutiset/2019/12/nakokulma-ilmastoahdistusta-vai-ilmastotoivoa. (Luettu 26.6.2020)
Piispa, M. & Myllyniemi, S. (2019) Nuoret ja ilmastonmuutos: Tiedot, huoli ja toiminta Nuorisobarometrien valossa. Yhteiskuntapolitiikka 84 (2019): 1, s. 61–69.
Puhakka, R. (2014) Y-sukupolvi luonnossa: Luonnon merkitykset kaupungistuvassa yhteiskunnassa. Alue ja ympäristö 43(1), 34–48.
Richie H. & Roser M. (2020) Energy: Energy production by region. University of Oxford. https://ourworldindata.org/energy#energy-production-by-region. (Luettu 27.2.2020)
Salonen, A. (2020) Ihminen ja kaupungistuminen. PowerPoint-esitys, Ihminen ja ympäristö -kurssi, Itä-Suomen yliopisto 22.1.2020.
Wackernagel M. ja Rees W. E. (1996) Our Ecological Footprint: Reducing Human Footprint on the Earth. 6. p. New Society Publishers. Cabriola Island, CA.

Julkaistu

Mullistava muovi – kuinka muovi näyttäytyy 1940-luvun mainoksessa?

Vanha sukkahousumainos.

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimista, jossa opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ihminen ja ympäristö -kurssilla opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista. Maria Rahkon teksti on osa kurssia.

Osaatko kuvitella maailmaa, jossa kulutustuote olisi innovatiivinen ja mullistava vain siksi, että se on pakattu muoviin? Minä en osaa. Muovista on tullut itsestäänselvyys; niin moni arkielämässä yleisistä asioista ja esineistä on joko valmistettu muovista tai pakattu muoviin, että asiaa ei juuri ajatella. Muovit eivät silti ole olleet käytössä pitkään. Maailman ensimmäinen muovi, yllättäen täysin orgaaninen selluloidi, kehiteltiin 1870-luvulla (Meikle, 1995). Synteettiset muovit, jotka tänä päivänä koostavat valtaosan käyttämästämme muovista, ilmestyivät vasta 1930-luvulla (Ekokumppanit, 2020).

Vanha sukkahousumainos.
Kuva 1.0 — DuPontin sukkahousumainos vuodelta 1941

Muovien suursuosiota selittää Susan Strasserin (2019) mukaan niiden helppous, halpuus ja vaivattomuus aikana, jolloin etenimme kohti materialistista yhteiskuntaa. Tätä nykyä muovi on vain hyödyke ja sitä pidetään huonompiarvoisena esimerkiksi lasiin tai puuhun nähden, mutta aikanaan muovia pidettiin jopa ylellisenä. Sellofaani, ja muut pakkausmuoveina yleisesti käytetyt muovit mullistivat kaupankäynnin niiden tarjoaman hygieenisyyden takia.

1940-luvun alussa muovi oli pakkausmateriaalina niin outo kuluttaville kansalaisille, että sellofaanimuoviin pakattuja sukkahousuja mainostettiin informatiivisella, miltei A4 -paperiarkin kokoisella mainosläpyskällä (Kuva 1.0). Kyseessä oli klassinen ”uusi pakkaus, vanha tuttu tuote” -mainos sillä erotuksella, ettei pakkausta aiemmin ollut lainkaan. Miksi muovipakkaus on niin mullistava ja miten tämä ilmenee mainoksessa itsessään? Tähän pyrin vastaamaan kuva-analyysillä. (Jewitt ja Oyama 2004).

Luksusta rahvaalle

Kuvia ja kuvatekstejä tarkastellessa huomaa, että kyseessä on tuote, jollaista ei ole koskaan nähty tällaisessa muodossa. Kolmen ensimmäisen kuvan homssuiselta ja turhautuneelta näyttävät naiset kamppailevat ei-pakattujen sukkahousujen tuomien ongelmien kanssa – kaikkien kaupassa käpälöimät sukkahousut piti pestä ja ne saattoivat hajota jo ennen ensimmäistä käyttökertaa, puhumattakaan siitä millainen härdelli sukkahousuja oli ostaa. Elämä todellakin oli hektistä! Tyynesti hymyilevällä neljännellä naisella on ratkaisu: sellofaaniin pakatut sukkahousut.

Mainoksesta käy selvästi ilmi, että uudella tavalla pakatut sukkahousut ovat modernin ajan tuote. Mainoksessa uusia pakkauksia esitetään tumman violettia taustaa vasten, mikä kuvastaa niiden ylellisyyttä. Muovi oli 1940-luvun Amerikassa ensimmäisiä materiaaleja, josta oli niin halpaa valmistaa tuotteita, että niitä voitiin tehdä kaikkien saataville. Koska muovi oli innovaatio, täysin uusi materiaali puun, lasin ja keramiikan dominoimassa maailmassa, oli muovi ja sen äärimmäisyyksiin muotoiltavissa oleva koostumus ilmentymä uudesta ajasta. Muovi oli kaikkien ulottuvilla olevaa arkielämän luksusta. Mainoksessa tätä seikkaa painotetaan myös naisten vaatetuksessa. Vanhalla tavalla ostoksia tekevä nainen on pukeutunut konservatiiviseen tummansiniseen. Uutta pakkausta esittelevä nainen on pirteän keltaisessa ja pitelee jännittävää uutta tuotetta rikkaan punaisessa hanskassaan. Pakkaamattomat sukkahousut ovat rahvasta, pakatut yläluokkaista.

Muovin voittokulkua selittävät sen puhtaus, hygieenisyys ja kestävyys. Sellofaaniin pakatut sukkahousut mainoksen mukaan hygieenisempiä ja kestävämpiä. Mainoksen alaosassa oleva plakaatti ilmoittaa, että sellofaani on oppaamme lisäarvon saamiseen – lisäarvoa saamme, kun sukkahousut, jotka ostamme, kestävät paremmin. Niitä ei ole venytelty ja tutkiskeltu pitkin kynsin ja likaisin käsin ostoksia tehdessä, vaan ne ovat pakkauksen suojissa. Tästä syystä mainokseen onkin lisätty maininta siitä, että kaikki tarvittava informaatio löytyy pakkauksesta; sukkahousuja ei voinut enää tarkastella omin kätösin kaupassa, joten kuluttajille oli kerrottava, kuinka he nyt tietävät mitä ostavat.

Mainosta lukiessa huomaa, ettei sanaa muovi (plastic) ole mainittu kertaakaan ja sellofaanikin on esitetty heittomerkeissä. Sanan muovi määritelmästä oli Meiklen (1995) mukaan kovasti kinaa materiaalin alkutaipaleella, eikä ihmisillä ylipäätään ollut kunnollista käsitystä siitä, mitä muovi on. Muovituotteita, ja muoviin pakattuja tuotteita piti aikanaan mainostaa paljon ja liioitellusti, jotta asiakaskunta tottuisi muovin olemassaoloon ja ymmärtäisi, mistä muovissa on kysymys. Lienee tämän liioitellun mainonnan syytä, että käytämme edelleen nimitystä sellofaani, emmekä puhu siitä kirkkaana ja rapisevana kukkienpakkausmuovina.

Ihmeestä tuli riesa

Mainoksessa itsessään ei ole erityisen liioiteltua kielenkäyttöä, mutta narratiivi sen sijaan on hyvinkin liioiteltu. En osaa asettaa itseäni 1940-luvulla eläneen naisen kenkiin (tai sukkahousuihin), mutta tuskin kerros sellofaania saisi minua yhtä seesteiseksi kuin keltaisessa takissa olevan naisen. Kuvateksteissä naisten elämä yritetään saada vaikuttamaan mahdollisimman hankalalta; niistä käy selvästi ilmi, että elämä ilman sellofaaniin käärittyjä sukkahousuja on silkkaa typeryyttä. Kuvateksteissä on paljon huutomerkkejä, ja tekstin sävy on hyvin maanitteleva. On myös hauska huomata, että vaikka 73 prosenttia amerikkalaisista naisista sanoo haluavansa sellofaaniin käärityt sukkahousut, tällaiselle vakuuttavalle ja taivuttelevalle mainokselle on nähty tarvetta.

On mielenkiintoista tarkastella mainosta, joka kertoo muovista aivan erilaista narratiivia kuin mihin olemme nykypäivänä tottuneet. Muovijätelauttojen kelluessa valtamerissämme tuntuu oudolta nähdä mainos, joka niin avoimesti kannustaa muoviin pakatun tuotteen ostamiseen ja hehkuttaa muovia upeana uutuutena. Muovi oli uuden ajan ihme, mutta nyt siitä on tullut riesa; ilkeä ongelma, jonka kanssa saamme painia vielä pitkään.

Maria Rahko
Yhteiskuntapolitiikan opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

Lähteet
Ekokumppanit 2020. ”Plastoposeeni, Muovi(N)en Maailma.”. Muoviopas. https://ekokumppanit.fi/muoviopas/ (luettu 25 helmikuuta 2020).

Meikle, Jeffrey L. 1995. American Plastic: A Cultural History. New Brunswick, N.J.: Rutgers University Press.

Strasser, Susan. 2019. ”Never Gonna Give You Up: How Plastic Seduced America.” The Guardian. https://www.theguardian.com/us-news/2019/jun/21/history-of-america-love-affair-with-plastic (luettu 23 helmikuuta 2020).

Kuva-analyysissä käytetty apuna teosta Van Leeuwen, Theo, ja Carey Jewitt. 2004. The Handbook Of Visual Analysis. Lontoo: SAGE Publications Inc., siitä etenkin lukua Jewitt, Carey, ja Rumiko Oyama. 2004. ”Visual Meaning: A Social Semiotic Approach.” s. 134-156.

Julkaistu

Mitä huomenna syödään?

Ravintolan ruokalista halloween-aiheisilla koristeilla.

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimista, jossa opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ihminen ja ympäristö -kurssilla opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista. Riikka Hujasen, Lauri Havukaisen ja Venla Lietzenin teksti on osa kurssia.

Ruoka on poliittista ja yhä enenevässä määrin nimenomaan identiteettipoliittista. Esimerkiksi opiskelijaravintola ei voi poistaa naudanlihaa valikoimastaan nostattamatta valtakunnallista kohua. Veganismista ja kasvissyönnistä on toisaalta tullut merkittävä osa etenkin nuorempien sukupolvien ympäristö- ja ilmastotietoisuutta.

Erilaisista eettisillä, terveydellisillä ja ekologisilla syillä perustelluista ruokavalioista on tullut valtavirtaa etenkin länsimaissa, mutta ei ole uusi ilmiö, että ruokaan liitetään ravinnonsaantiin tai makuun liittymättömiä arvoja. Esimerkiksi juutalaisuudessa ja islamissa on omat puhtaussääntönsä ja hindulaiset ovat harjoittaneet kasvissyöntiä eettisistä syistä jo tuhansia vuosia.

Lihansyönti ja -valmistus on nähty pitkin historiaa miehisyyden ja maskuliinisen voiman osoituksena. Tästä ei olla vieläkään kovin paljoa menty eteenpäin. THL:n FinRavinto 2017 -tutkimuksen mukaan suomalaisista miehistä lähes 80 prosenttia syö liikaa lihaa ravintosuosituksiin nähden. Naisten vastaava lukema on noin neljännes.

Tampereen ja Helsingin yliopistojen sekä SYKE:n POPRASUS-konsortion Kestävän kouluruokailun kokeilussa huomattiin, että varsinkin hankkeen maaseutukoulussa valtaosa pojista ei koskaan valinnut kasvisvaihtoehtoa vaikka sellainen oli kaikille tarjolla. Tytöt olivat huomattavasti vastaanottavaisempia uusille vaihtoehdoille.

Ravintolan ruokalista halloween-aiheisilla koristeilla.
Ruokatottumuksiin vaikutetaan hyvinkin pienillä asioilla. Itä-Suomen yliopiston kampusravintoloissa on kasvisvaihtoehto siirretty listan ensimmäiseksi. Kuva: Pasi Huttunen

Karkeimmat esimerkit ruoan identiteettipolitisoitumisesta ovat nähtävissä sensaatiokeskeisessä sosiaalisessa mediassa. Viimeisin kohu syntyi kun Unicafé ilmoitti poistavansa naudanlihan ruokalistoiltaan ilmastosyistä. Aiemmin esimerkiksi Hesburgerin mainoskampanjassaan esittämä spekulaatio lihan käytöstä luopumisesta sai aikaan värikästä kielenkäyttöä ja synnytti boikottikampanjan yritystä vastaan. Kampanjan tarkoitus oli esitellä Hesburgerin uusia vegaanisia vaihtoehtoja. Kasvissyönti nähdään tunkeilevana ja moralisoivana siinä, missä lihansyönti nähdään oikeutena ja vapautena.

Lihansyönti kasvoi räjähdysmäisesti 1950-luvulta eteenpäin kun elintaso nousi. Samalla kasvoi huoli karjan tehokasvatuksesta ja ympäristön tilasta. Olemme tilanteessa, jossa syömämme määrä lihaa ei ole millään mittarilla järkevää. Silti siitä on tullut osa normistoamme ja muu on vaihtoehtoista.

Taulukko, jossa on esitetty sukupuolten välisiä eroja syömistavoissa.
Sukupuoli näyttää edelleen olevan vaikuttava seikka ruokavalinnoissa: Kuva Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelijoiden esityksestä Joensuun Normaalikoulun lukiolla 8. helmikuuta 2019.

Kasviksia koulujen keittiöihin

Maanantai: Lihapullat ja perunamuusi
Tiistai: nakkikeitto
Keskiviikko: seitivuoka
Torstai: kasvisruokapäivä
Perjantai: lihamakaronilaatikko

Liharuoat olivat tarkasti eriteltynä nimen mukaan, kasvisruokapäivä oli yllätys. Listalla puhuttiin kasvisruokapäivästä. Tätä nykyä kasviruoatkin ovat saaneet nimet. Kasvisruokaan tutustuminen alkaa jo nimen mukaan syntyvän ensivaikutelman perusteella. Samalla tietoisuus lisääntyy erilaisten raaka-aineiden suhteen ja ennakkoluulot ehkä vähenevät. Myös valtion ravitsemusneuvottelukunnan Syödään ja opitaan yhdessä -kouluruokasuositukset kehottavat nimeämään kasvisruoat tunnistettavasti.

Neljännes suomalaisen ympäristövaikutuksesta johtuu ruoasta ja pääsääntöisesti kasvisruoan vaikutukset ovat pienemmät kuin liharuoalla. Kouluissa voidaan vaikuttaa paljon oppilaiden ruokailutottumuksiin. Oppilaat tarvitsevat opettajia muuhunkin kuin matematiikan yhtälöiden ratkaisemiseen. Kouluruokasuositusten mukaan “Koulun ruokakasvatuksen tavoitteena on ottaa haltuun jokapäiväiset ruoanvalinnat, niiden vaihtoehtojen ja merkitysten moninaisuus, päämääränä ruokaosaaminen ja ruokatajun syntyminen”. Jos koulun ruokakasvatukselle on annettu näin hienoja tavoitteita, miksi liharuoka on valtavirtaa ja kasvisruoka marginaalissa?

Viime keväänä saimme seurata Pohjois-Karjalassa esimerkiksi Kontiolahden margariinikeskustelua. Tiivistettynä tilanne eteni niin, että voi-kasviöljyseos vaihdettiin kasvimargariiniin. Oppilaat ryhtyivät margariinikapinaan ja keräsivät nimiä adressiin Oivariinin palauttamiseksi. Voi-kasviöljyseos palautettiin koululounaille.

On hämmentävää, kuinka kunnat voivat kävellä ravitsemussuositusten tutkitun tiedon yli. Ehkä tähän pätee se sama opettajien salainen logiikka, jossa kirjoista luetaan roskien kierrättämisestä, mutta luokassa on vain yksi roskis.

Onko sirkoilla tunteet?

Sirkka lähikuvassa.
Jää nähtäväksi, tulee esimerkiksi sirkoista pysyvä osa ruokavaliotamme. Kysymys ei ole ongelmaton. Kuva: Joshua Hoehne/Unsplash

Entä sitten hyönteiset? Usein puhutaan siitä, kuinka ne turvaavat tulevaisuuden ravinnon saantimme, mutta onko asia kuitenkaan niin? Euroopan unioni päätti vuonna 2017, että hyönteisiä saa myydä elintarvikkeina ja tämä on kiihdyttänyt hyönteistuotteiden tuomista kauppojen hyllyille. Hyönteistuotteiden saatavuudessa on kuitenkin nähtävissä suuria eroja eri puolilla maata ja eri kaupoissa. S-ketjun ja Keskon kaupat ovatkin jo vähentäneet hyönteistuotteiden määrää valikoimissaan alkuinnostuksen jälkeen.

Sirkkojen syöntiä pidetään eksoottisena kokeiluna, mutta kokeilu jää useiden ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Innostumme uutuuksista, mutta meihin iskostuneet ruokailutottumukset eivät välttämättä muutu kovin helposti.

Hyönteisten ristiriitaista vastaanottoa ruokana selittää myös se, että vaikka Aasiassa hyönteisyönti on normi, ne mielletään täällä usein likaisiksi ja ällöttäviksi. Tarvitaan paljon tutkimustietoa ja aikaa, jotta tämä tabu saadaan murrettua. Hyönteistuotannossa tarvitaan vähemmän tilaa ja vettä kuin esimerkiksi sikataloudessa ja myös kasvihuonepäästöt ovat pienempiä, mutta harvoin muistetaan niiden tuotantoon liittyvää lämmön ja energian kulutusta.

Hyönteisten syömistä voi kyseenalaistaa myös eettisestä näkökulmasta. Onko hyönteisillä tunteita ja tuntevatko ne kipua? Voidaanko hyönteisen syömistä pitää oikeutetumpana kuin sian syömistä? Voidaanko olla varmoja, että hyönteisiä käsitellään eettisesti? Hyönteisten pyydystämisellä tai niiden munien keruulla ruoaksi saattaa mittakaavan kasvaessa olla vaikutuksia myös biodiversiteettiin.

Hyönteisten syönti on ristiriitaisempi ilmiö kuin voisi kuvitella. Niin taloudelliset, eettiset kuin ekologisetkin näkökulmat kaipaavat vielä tarkennusta.

Uusi tuttu ja turvallinen

Yläkoulussa olisi kotitalouden tunneilla hyvä mahdollisuus tutustua kasvisruoan ja myös hyönteisruokien valmistukseen. Siellä on ammattitaitoinen opettaja, tilat sekä opetussuunnitelman luoma tarve opetukselle. Siellä kuitenkin laitetaan lähinnä tuttuja ja turvallisia – vai pitäisikö sanoa tuttuja ja vaarallisia? – liharuokia. Tässä hukataan mahdollisuus opetella terveydelle ja ympäristölle parempia ruokavaihtoehtoja.

Informaatioyhteiskunnassa oikean tiedon löytämisestä ja sen hallinnasta on tullut taitolaji ja tarvitaankin laajempaa tarkastelua siitä, miten käsittelemme ja normitamme ravintoa. Olisi päästävä irti binäärisistä ja ehdottomista jaotteluista. On varmistettava ympäristölle vähemmän haitallisten vaihtoehtojen tiedostaminen ja etenkin lasten ja nuorten kasvatus on tässä tärkeässä roolissa.

Olankohautuksella ongelmia ei saa ohittaa. Eri toimijoiden välisen keskustelun kautta ihmiset voivat osallistua ongelmien ratkaisuun.

Riikka Hujanen
Luokanopettajaopiskelija, Itä-Suomen yliopisto

Lauri Havukainen
Sosiologian opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

Venla Lietzen
Kotitaloustieteen opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

 

Lähteet:

Balance sheet for food commodities, 2018, Natural Resources Institute (LUKE) Finland, https://stat.luke.fi/en/balance%20sheet%20for%20food%20commodities
Bäckgren, Noora, Espoolaispoliitikot eivät luopuneet liha-aterioistaan, Helsingin Sanomat (26.2.2019) https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006015372.html
Diet Trends 2017, 2017, Edible-project https://medium.com/edible-project/our-eating-habits-and-the-changing-world-around-us-5f928d1564e7
Furman, Eeva, Kaljonen, Minna, Peltola, Taru, Salo, Marja. 2019. Attentive, speculative experimental research for sustainability transitions: An exploration in sustainable eating. Journal of Cleaner Production (Volume 206, 1.1.2019) https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0959652618329391
Love, Hamish J., Sulikowski, Danielle. 2018. Of Meat and Men: Sex Differences in Implicit and Explicit Attitudes Toward Meat, Frontiers in Psychology (9: 559, 20.4.2018) https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5920154/
Mononen, Tuija & Silvasti, Tiina (toim.). 2006. Ruokakysymys. Näkökulmia yhteiskuntatieteelliseen elintarviketutkimukseen. Helsinki: Gaudeamus
Roininen. T., Pulkkinen. H., Järvinen. M., Nikula. J., Höynälänmaa. S., Katajajuuri. J-M., Hyvärinen. H. MTT raportti. Ilmastovalinta ravintoiloissa. 2014. http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttraportti160.pdf [Luettu 28.02.2019]
Santaoja, M & Niva, M H. 2018. Hyönteissyönnin etiikka, ekologia ja estetiikka. Niin ja näin: filosodinen aikakauslehti 98 (3/2018), 77-87.
Valsta, Liisa, Kaartinen, Niina, Tapanainen, Heli, Männistö, Satu, Sääksjärvi, Katri (toim.), Helsinki, 2018, Ravitsemus Suomessa – FinRavinto 2017 -tutkimus http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137433/URN_ISBN_978-952-343-238-3.pdf
Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Syödään ja opitaan yhdessä -kouluruokailusuositus. Suomen Yliopistopaino. Helsinki 2017. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131834/Syo¦êda¦êa¦ên_ja_opitaan_yhdessa¦ê_korjattu_5.2017_WEB.pdf?sequence=1&isAllowed=y [Luettu 28.01.2019]

Margariinikeskustelun lähteet:
https://yle.fi/uutiset/3-10617494
https://yle.fi/uutiset/3-10661621
https://www.karjalainen.fi/mielipide/item/210969

Julkaistu

Millaisia tuntemuksia v-sana herättää?

Person cutting a vegetable.

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimista, jossa yliopisto-opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ihminen ja ympäristö -kurssilla vapaaehtoiset opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista. Ympäristöpolitiikan opiskelijan Sara Muhosen teksti on osa kurssia.

Kuinka reagoisit, jos kuulisit jonkun kiroilevan kovaan ääneen? Ehkä pyörittelisit silmiäsi tai häpeäisit silmät päästäsi. Mitäpä jos joku sanoisi olevansa vegaani? Kuinka valmis Suomi on veganismiin?

Kun vertaillaan 1960- ja 2000-luvun kouluruokalistoja Suomessa, ero on huikaiseva. 1960-luvun lapset nauttivat puolukkapuuroa, ruisleipää ja lihaa kerran viikossa. Millennium-lapset taas puputtivat lihaa viikon jokaisena päivänä. Lukeudun itsekin noihin vuosituhannen murroksessa syntyneisiin ja lihan yltäkylläisyyteen tottuneisiin lapsiin. Kasvoin lapsesta teini-ikään lähinnä makaronilla ja jauhelihakastikkeella, jotka huuhtelin alas ylimakealla hyla-maidolla. Alakouluni ruokalan seiniä koristivat lautasmalli- ja maitojulisteet – jopa siihen pisteeseen asti, että joku voisi puhua propagandasta.

Keskiluokkaisen kaupunkilaisperheen lapsena minulla ei ollut kosketusta ruuan alkulähteisiin. Toki meillä oli kesämökki, jossa rakkaus luontoon sai alkusysäyksensä. Olen lapsesta asti nähnyt, kuinka rakastamastani luonnosta hyödytään. Jo siitä asti, kun opimme serkkujeni kanssa kävelemään, seurasimme silmät pyöreinä, kun isäni perkasi kaloja tai kaatoi moottorisahalla puita. Ukilla oli tapana viedä meitä serkuksia marjaan, keräämään uusia kiuaskiviä ja kantamaan kaivosta vettä. Isäni, metsätieteiden maisterin, kautta opin jo pienestä lähtien ymmärtämään, että metsää kaadetaan ja uutta istutetaan tilalle.

Olen nähnyt elämää myös luomuviljelijän vinkkelistä. Olen saanut tehdä töitä maalaisromanttisessa ympäristössä sukutilalla ja todistaa myös työn raskauden, luonnon armottomuuden ja viljelijän loppuunpalamisen. Kaikessa kokemassani on kuitenkin aina ollut pohjana luonnon ehdoton kunnioittaminen ja rakastaminen. Se on osa suomalaisuutta, josta en halua yhteiskuntamme erkaantuvan.

Mutta mikä johti siihen, että itäsuomalaisen pikkukaupungin tytön perjantai-illan ”pikkukanat” vaihtuivat kukkakaaliwingseihin?

Dokumentti ruoantuotannosta avasi silmät

Oli vuosi 2015 joensuulaisessa lukiossa. Kävin lukion toista luokkaa. Samoihin aikoihin kaksi parasta ystävääni kertoivat lähteneensä mukaan koitokseen vähentää lihansyöntiään. Sen syvällisemmin miettimättä päätin liittyä mukaan seikkailuun.

Vuosi kului enemmän tai vähemmän kasvissyöjänä. Suurimpana esteenä kasvissyöjäksi ryhtymiselle oli – ainakin alitajuisesti – vakava tanssiharrastukseni. Urheilijathan tarvitsevat proteiinia, ja proteiinia saa lihasta. Maito taas pitää tanssijan luut kunnossa. 2000-luvun taitteen ruokapropaganda teemuselänteineen ja maitomainoksineen oli onnistunut.

Syksyllä 2016 muutin Kuopioon opiskelemaan ympäristötiedettä. Hämärtyvän alkutalven iltana istuin yksin soluhuoneessani ja avasin Netflixistä Cowspiracy-dokumentin. Katsottuani dokumentin amerikkalaisesta ruoantuotannosta ja sen vaikutuksista ilmastoon maailmani romahti: en olisi ikinä kuvitellut, että sillä mitä syön, on niin suuri merkitys ympäristölle. Siitä hetkestä lähtien alkoi kuoppainen tieni kohti veganismia.

Tuki oli onneksi lähellä lievittämään juuri purkautunutta maailmantuskaani. Osa koulukavereistani oli vegaaneja, ja kaupoista löytyi jo paljon vegaanisia korvikkeita, joista harjoittelevan vegaanin oli turvallista aloittaa. Oli ilo huomata, kuinka yliopistomme tarjosi aina vähintään yhden kasvisruokavaihtoehdon lounaalla. Suomi vaikutti täydelliseltä paikalta aloittelevalle vegaanille.

Tuuppaamalla vai järkeilemällä kohti muutosta?

Uskon, että ihmistä ei voi saarnata ulos mukavuuskuplastaan, vaan ihmisen on herättävä itse ruokavalintoihinsa. Kysymys kuuluukin, muuttuuko käytös ”tuuppaamalla” vaiko rationaalisen mallin avulla? Vai onko ratkaisu sittenkin kompromissi eli tuuppamisesta tuunaamiseen?

On tutkittu, kuinka kasvispainotteista ruokailua voidaan tukea kouluissa ja työpaikoilla. Esimerkki Suomen ympäristökeskuksen Helsingin toimipisteen työpaikkaruokalasta on jäänyt mieleen: kestävät ruokavalinnat lounasruokailussa oli merkitty ilmastovalintamerkein, mutta se ei saanut edes ympäristöalan ammattilaisia muuttamaan käytöstään. Kuilu tiedon ja toiminnan välillä on pahimmillaan hautavajoamaakin syvempi.

Jos tieto ei vaikuta päätökseen, on olemassa toinen vaihtoehto: tuuppaaminen. Saadaanko ihmisten käytös muuttumaan, jos kasvisvaihtoehto asetetaan linjastossa ensimmäiseksi tai kasvisruuan mainostusta lisätään? Tutkimuksessa ilmeni, että tämä toimi, ei vain kokonaisuudessa merkittävästi. Kasvisten menekki lisääntyi, mutta lihankulutus ei ottanut laantuakseen. Ongelmia tuuppaamisen teoriastakin löytyy. Tuuppaamisen voi nähdä pehmeänä johdatteluna tai räikeänä manipuloimisena. Oliko tämä ajatuksia herättelevää ihmisen houkuttelua ulos mukavuuskuplastaan, vai manipuloitiinko siinä ihminen hyväntekijäksi vain sen yhden kerran?

Syy, miksi on niin vaikea kehittää toimivaa teoriaa tehostamaan kestäviä toimintatapoja, on se, että ruoka tarkoittaa monta eri asiaa monelle eri ihmiselle. Ruoka on osa identiteettiä, kun luomuviljelijä kokee ylpeyttä ostaessaan itsekin luomua. Syöminen on sukupuolittunutta, kun pojat julistavat kovaan ääneen tulleensa kasvisten maistelutilaisuuteen puolustamaan lihaa. Ruoka on osa kulttuuria, kun itsekin aloittelevana vegaanina kauhistelin kaupan kylmähyllyssä pötköttelevää, suomalaiselle ei-ruuan-näköistä tofua. Niin helposti kuin kasvissyöjä voi leimaantua viherpiiperöksi, voi liperiläisen maaseudun poika nähdä härkäpavun kasvattamisen siistinä, kun naapuritilallakin sitä viljellään.

Asiat, myös ongelmat, on rohkeasti tunnistettava kokonaisuuksissaan ja salakavalat piilonormit ruokailun suhteen on nostettava päivänvaloon yhteistyöllä. Niin utopistisen romanttiselta kuin tuo kuulostaakin, antaa vegaaniuden siirtyminen vähätellystä trendistä tiukasti läsnäolevaksi ja jokapäiväiseksi tavaksi vahvaa luottoa kestävän tulevaisuuden luomiseen.

Vegen ei tarvitse särähtää korvaan niin kuin se v-sana. Oma vegaaniuteni ei pyri poistamaan lihansyöntiä ikuisesti maapallolta. Kasvisruoka tuleekin nähdä keinona monipuolistaa ruokailua, ei pakollisena vaihtoehtona lihalle. Jos pystyy vähentämään lihansyöntiä sen yhden wingsin verran viikossa, tekee jo paljon.

Sara Muhonen

Ympäristöpolitiikan opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

Julkaistu

Aktiivisempaa kansalaisuutta vuorovaikutteisen hallinnon ja asennemuutoksen kautta

Noise barrier in front of a bridge.

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimista, jossa yliopisto-opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ihminen ja ympäristö -kurssilla vapaaehtoiset opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista. Opiskelija Tommi Sunin teksti on osa kurssia.

Vain harva suomalainen nuori uskoo osallistuvansa politiikkaan esimerkiksi tekemällä vaalityötä tai liittymällä poliittiseen puolueeseen tai ammattiliittoon. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen vuonna 2010 teettämän kyselyn mukaan. Kansainvälisellä tasolla suomalaisnuorten kiinnostus politiikkaan oli reilusti keskivertoa vähäisempi. Kansalaisten on vaikea uskoa oman toiminnan vaikuttavan julkisen hallinnon päätöksiin, jonka seurauksena päätöksentekoon liittyy skeptisiä ajatuksia. Tästä hyvänä esimerkkinä presidentinvaalien äänestyksen Aku Ankka -äänet.

Myönnän itsekin suhtautuneeni politiikkaan varsin skeptisesti, ja äänestin ensi kertaa vasta vuoden 2018 presidentinvaaleissa. Koen, että en saa omaa ääntäni kuuluviin, tai oikeastaan, että omalla äänelläni ei ole minkäänlaista painoarvoa. Ajattelen, että voin saada oman toimintani paremmin esille biologisten tutkimusten ja tulevaisuuden opettaja-ammatin avulla verrattuna poliittiseen toimintaan.

Jotta kansalaisten aktiivisuutta politiikkaa kohtaan saataisiin lisättyä, pitää pyrkiä vuorovaikutteiseen hallintoon ja asennemuutokseen. Myös ilmastonmuutoskysymys sekä siirtyminen kierto- ja biotalouteen vaativat luonnonvarapolitiikan ja -hallinnan uudistamista. Yksi keskeisimmistä syistä tähän on vaikuttajien omien etujen puoltaminen muiden kustannuksella. Kaiken tämän jälkeen ihmetellään kansalaisten laiskaa suhtautumista politiikkaan.

Lisää tutkimustietoa ja näkökulmien avartamista

Kansalaisten rooli ympäristön ”ilkeiden ongelmien” ratkaisijoina on mielenkiintoinen. Ilkeät ongelmat, esimerkiksi ilmastonmuutos, kestävä maatalous, ruoantuotannon ympäristövaikutukset tai turkiseläinten hyvinvointi, ovat globaaleja tai paikallisia ongelmia, joihin ei ole yhtä ja oikeaa ratkaisukeinoa (Whyte & Thompson 2011). Näihin ongelmiin ei ole olemassa tiettyä pistettä, jonka jälkeen ongelmat olisivat sivuutettuja, vaan ilkeät ongelmat vaikuttavat toinen toisiinsa jatkuvasti.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos halutaan ratkaista ruoantuotannon ympäristövaikutuksiin liittyviä ongelmia, pitää ilmastonmuutoksen ongelmat ratkaista myös kerta heitolla – ja sanomattakin on selvää, ettei se tapahdu tuosta vain. Jotta ilkeiden ongelmien ratkaisemiseksi löydettäisiin ensiaskeleita, pitää kansalaisten näkökulmia avartaa lisää. Kansalaiset ovat parhaimmillaan erittäin aktiivisia yhteisen hyvän tavoittelussa. Tämän vuoksi tutkijoiden ja uuden tutkimustiedon merkitys on keskeisessä roolissa.

Esimerkiksi hyönteisten kasvattaminen ihmisen ravinnoksi oli pitkään kiellettyä Suomessa, kunnes vuoden 2018 alusta lähtien EU:n uuselintarvikeasetus astui voimaan. Itä-Suomen yliopiston biologian laitoksella on tehty jo pidemmän aikaa tutkimusta kotisirkkojen kasvattamisesta ja niiden hyödyntämisestä ihmisravintona (Jaana Sorjonen & Vilma Lehtovaara).

Julkaistujen raporttien ja tutkimustiedon perusteella ihmiset ovat tulleet tietoiseksi hyönteisravinnosta, ja asennoituminen uutta superfoodia varten on muuttunut positiivisempaan suuntaan. Nyt vuoden 2018 alusta lähtien kotisirkkoja voidaan ajatella käytettävän proteiinin lähteenä lihan korvikkeena. Tutkimusten perusteella kotisirkkojen kasvattamisen ympäristövaikutukset ovat moninkertaisesti pienemmät lihantuotantoon verrattuna. Tämän takia ihmisten näkökulmien avartaminen liittyen hyönteisravintoon voi parhaimmillaan vaikuttaa myös ilkeiden ongelmien ratkaisemisessa. Kyseessä on vastavuoroisuuden periaate – kun muut osallistuvat, myös minäkin osallistun.

Pienet askeleet, suuret muutokset

Mittasuhteiltaan pienet asiat voivat aiheuttaa suuria liikuntoja yhteiskunnassa. Koska asioilla on erilaisia tarkastelutasoja, ja eri toimijat painottavat eri asioita, johtaa se helposti konfliktin syntyyn. ”Pienten lukujen maantieteessä” osa ihmisryhmistä kärsii yhteisen edun tavoittelusta.

Noise barrier in front of a bridge.
E18 Koskenkylä–Kotka-moottoritien rakentaminen on esimerkki ”pienten lukujen maantieteestä”, jossa osa ihmisryhmistä kärsii yhteisen edun tavoittelusta. Kuvassa Pyhtään kaisla-aiheisia meluesteitä. Kuva: Liikennevirasto

Omakohtainen kokemukseni pienten lukujen maantieteestä koskee E18 Koskenkylä–Kotka-hanketta. Valtatie 7 kunnostamisen hanke aloitettiin 2010-luvun alkupuolella (Liikennevirasto 2015). Hankkeen seurauksena muutama perhe joutui muuttamaan kodistaan pois, koska uusi moottoritie oli kaavailtu kulkevan tonttien kohdalta. Hankkeen takana oli tarkoitus lisätä moottoritien turvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta yhteisen edun lisäämiseksi. Hankkeella oli erilaisia vaikutuksia ihmisryhmille – riippuen skaalasta, mistä katsottiin. Harvemmin tavallinen moottoritien käyttäjä ajattelee, minkälaisia muutoksia tien rakentaminen on saattanut aiheuttaa toisten ihmisten arjessa.

Pieni askel sinulle voi tarkoittaa valtavaa harppausta tai muutosta jollekin toiselle.

Tommi Suni

Opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

Lähteet:

Blomqvist, Irja (2011). Suomalaisnuoret ovat osaavia mutta passiivisia kansalaisia. Hyvinvointikatsaus 3/2011, Teema: Kansalaisuus. Tilastokeskus.

Liikennevirasto: E18 Koskenkylä-Kotka -hanke.

Whyte, K.P. & Thompson, P.B. (2011). Ideas for How to Take Wicked Problems Seriously. Journal of Agricultural and Environmental Ethics. August 2012, Volume 25, Issue 4, pp 441–445.

Julkaistu

Tulevaisuuden toivot

Children running in a sunny forest.

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimista, jossa yliopisto-opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ihminen ja ympäristö -kurssilla vapaaehtoiset opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista. Opiskelija Laura Pekkolan teksti ”Tulevaisuuden toivot” on osa kurssia.

Nuorten tukeminen aktiiviseen kansalaisuuteen, tiedon lisääminen ja arvomaailmaan vaikuttaminen ovat kestävän kehityksen avainasioita. Kunkin ihmistaimen tukeminen kasvussa on tärkeää. Veli-Matti Värri (2011, 36) tiivistää asian mainiosti: ”Vain oman olemassaolonsa arvokkaana kokeva voi arvostaa myös muita ja kokea vastuuta maailman tilasta.”

Käytännössä kestävän kehityksen tukemiseen panostetaan nyt esimerkiksi ALL-YOUTH-hankkeen avulla. Hankkeen tavoitteina on selvittää, kuinka nuorten aktiivisen kansalaisuuden kehittymistä voidaan tukea, mitkä seikat sitä mahdollisesti estävät, ja mitä nuoret itse ajattelevat kestävästä kehityksestä, kasvusta ja hyvinvoinnista.

Maailma on pullollaan ilkeitä ongelmia, joiden ratkaiseminen voi helposti lamauttaa – tulee tunne, että onko millään enää mitään väliä. Nuorten ihmisten luottamus Suomen ja koko maailman tulevaisuuteen sekä muihin ihmisiin onkin nuorisobarometrin mukaan laskenut merkittävästi (Nuorisobarometri 2016, 239). Kahdeksankymmentäviisi prosenttia tutkimukseen osallistuneista nuorista on sitä mieltä, että ilmaston lämpeneminen on tosiasia, ja että mikäli ympäristön tuhoaminen jatkuu, tulevat sukupolvet joutuvat maksumiehiksi. Myös suuren tutkijajoukon kesken on konsensus siitä, että nopea hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on välttämätöntä nuorien ihmisten, uusien sukupolvien ja luonnon turvaamiseksi (Salonen, Siirilä & Valtonen, 2018, 2).

Toivon kipinä ei kuitenkaan ole vielä kokonaan tukahtunut, sillä barometrin mukaan noin puolet nuorista uskoo siihen, että maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin on löydettävissä toimivia ratkaisuja. Yleisen elämäntyytyväisyyden ja tulevaisuudenuskon väliltä löytyy korrelaatio. Jos ihminen siis kokee olevansa tyytyväinen omaan elämäänsä, hän myös luottaa siihen, että ongelmiin on mahdollista löytää ratkaisut.

Arkisia huomioita ympäristövalinnoista

Olen ohittanut jo jonkin aikaa sitten nuoruuden elämänvaiheen. Nuorena olin hiukan ”outo”, kun olin kovin kiinnostunut ympäristöasioista. Aktiivinen yhteiskunnallinen osallistuminen ei tuolloin ollut mahdollista innostuksesta huolimatta, sillä asuimme maaseudulla ja tiedot osallistumisen mahdollisuuksistakin olivat kovin vähäisiä aikana ennen sosiaalista mediaa ja internetiä.

Vanhimmat tyttäreni ovat nyt 17- ja 16-vuotiaita, ja heille kierrätyksestä sekä sähkön ja veden kulutuksen tarkkailusta on tullut arkisia toimia, joihin ei sen kummemmin tarvitse paneutua. Toisaalta vaikuttaa siltä, että kyseessä on eräänlainen aivopesu: ”tehdään niin kuin on aina tehty”, miettimättä sen kummemmin, miksi näin toimitaan.

Ruuan osalta toinen tyttäristä kertoi valitsevansa opitun mallin mukaisesti suomalaista alkuperää olevan tuotteen aina, kun täytyy valita useammasta samanlaisesta tuotteesta.

Kulutustottumusten osalta nuorisokulttuuri ja ystävien vaikutus jyräävät kyllä äidin mielipiteen 10-0, ja tiedusteluni uusien vaatteiden tarpeellisuudesta, kosmetiikan koostumuksesta ja materiaalien alkuperästä kaikuvat usein kuuroille korville. Tuotteen hinta ohjaa tehokkaasti ostopäätöksiä.

Pitkään haja-asutusalueella asuneina tyttäret ovat ottaneet omakseen ajatuksen yksityisautoilusta. Pian täysi-ikäiseksi tuleva esikoiseni on kovasti sitä mieltä, että ajokortti olisi hankittava heti ensi tilassa, vaikka nyt asumme kaupunkialueella, hyvien pyöräilyreittien ja sujuvampien julkisten liikenneyhteyksien saapuvilla. Hänen kaveripiirissään ajokortti ikään kuin ”kuuluu asiaan”.

Huomaan, että tytärteni valintoja ohjaavat luonteen ja erilaisten kiinnostusten kohteiden lisäksi sosiaaliset suhteet sekä ympäristön luomat mahdollisuudet ja rajoitukset.

Ekososiaalisen sivistyksen lähtökohdat

Yksilöiden kasvatus toivoon ja haluun maapallon elämänehtojen säilyttämisestä tuleville sukupolville olisi hyvä tavoite myös laajemmassa mittakaavassa. Tarvitaan uskoa siihen, että elämän rikkaus sijaitsee muualla kuin omistamisessa ja materiassa, ja että tarkoituksellisuus ja syvyys ovat löydettävissä olemisesta itsestään. (Värri, 2014, 116-118.)

Salonen ja Bardy (2015) kirjoittavat ekososiaalisesta sivistyksestä, jonka avulla voidaan varmistaa talouden toimintaedellytykset yhden maapallon resurssien rajoissa. Ekososiaalisen sivistyksen käsitteeseen viitataan myös Sitran julkaisemassa Tulevaisuuden koulutuksen käsikirjassa (2017, 27-28) sekä Silja Sarkkisen artikkelissa ”Mitä ympäristökasvatus on?”.

Ekososiaalisen sivistyksen käsite määrittelee ihmisen hyvinvoinnin pohjautuvan ymmärrykseen, että olemme riippuvaisia luonnosta ja kanssaihmisistä. Kannamme vastuumme osana luontoa ja yhteiskuntaa, eli tiedostamme oman toimintamme vaikutukset. Tunnistamme, minkä verran materiaalista hyvää on riittävästi (kohtuus) ja tiedostamme, että materiaaliselle kulutukselle on olemassa rajat, mutta aineeton pääoma voi kasvaa rajattomasti (Salonen & Bardy, 2015, 12).

Arvojen ja hyveiden lisäksi on myös oltava tietoa siitä, kuinka voidaan toimia käytännössä kestävän elämäntavan puitteissa.  Salonen, Siirilä & Valtonen (2018) koostivat tutkimuksensa johtopäätöksenä kuusi kestävän elämäntavan elementtiä: tiedostava kansalaisuus, tietoisuus materiaalien alkuperästä ja kestävistä energiaratkaisuista, kierrätyksestä ja kiertotaloudesta, liikenteestä ja ruuasta. Tämän kokonaisvaltaisen käsityksen vahvistaminen kestävän elämäntavan elementeistä on tärkeää parempien toimintamallien vakiinnuttamiseksi ihmisten arkielämään. Aktiivinen ja tiedostava kansalaisuus kulkee usein käsi kädessä kestävien elämäntapojen kanssa. (Emt. 2018, 11.)

ALL-YOUTH-hankkeen tutkimusteemat porautuvat siis oikeastaan ekososiaalisen sivistyksen lähtökohtiin: tiedon lisäämiseen, arvomaailman rakennuspalikoiden tarjoamiseen, aktiivisen kansalaisuuden edistämiseen sekä yhteiseen päätöksentekoon osallistamiseen ja toimijuuden tukemiseen.

Laura Pekkola

Opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

Lähteet

Luoma-Aho, V. & Sulopuisto O (toim.). 2017. Tulevaisuuden koulutuksen käsikirja – Askelmerkkejä kestävän koulutuksen kehittäjille. Sitran selvityksiä 124.

Myllyniemi, S. (toim.). 2017. Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016. Valtion nuorisoneuvoston julkaisuja 56.

Salonen, A.O., Siirilä, J. & Valtonen, M. 2018. Sustainable Living in Finland: Combating Climate Change in Everyday Life. Sustainability 01 January 2018, Vol.10(1), p.104.

Salonen, O. & Bardy, M. 2015. Ekososiaalinen sivistys herättää luottamusta tulevaisuuteen.  Aikuiskasvatus 35 (2015) 1, s. 4-15.

Sarkkinen, S. Mitä ympäristökasvatus on? 2017.

Värri, V-M. 2011. Vastuu ihmisen mittana.  Kasvatusteoreettisia ja filosofisia näköaloja  ekologiselle sivistysprojektille. Tiedepolitiikka 36 (2011): 4, 5. artikkeli.

Värri, V-M. 2014. Halun kultivointi ekologisen sivistyksen mahdollisuutena. Teoksessa Ajan kasvatus: kasvatusfilosofia aikalaiskritiikkinä Toim. Saari, A., Jokisaari O-J, & Värri V-M. Tampere University Press 2014.

Julkaistu

Vuorovaikutuksella kohti kestävää metsää

Girl inside a greenhouse full of saplings.

Mikä yhdistää bloggaria, poliitikkoa, sosiaalityöntekijää, tutkijaa, opettajaa ja opiskelijaa? Vastaus on metsä.

Suomen metsäyhdistyksen järjestämä Nuorten vaikuttajien metsäfoorumi kokosi Keski-Suomeen 14 nuorta eri puolilta Suomea 13.-15.6.2018. Joukossa oli niin opiskelijoita, yrittäjiä, opettajia kuin poliitikkojakin. Oman metsäsuhteen tarkastelu sai uusia näkökulmia tapahtuman aikana.

Metsädialogi keskiössä

Keskeisin viesti toimijoilta oli yhteinen – dialogin avulla saavutetaan kestävät metsäkäytänteet ja hiilineutraalius. Paljon keskusteluissa oli esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliiton tekemä aloite valtion metsien avohakkuiden kieltämisestä. Jatkuvan peitteen metsäkasvatus ja -hoito todettiin olevan vaihtoehto avohakkuille. Tosin hiilineutraaliuden näkökulmasta loppujen lopuksi jatkuvan peitteen metsä ei kykene nielemään hiiltä yhtä paljon kuin nuori kasvava ja tasaisesti harvennettava metsikkö. Tästäkin on asiantuntijoiden mukaan vaihtelevia tulkintoja. Jatkuvan peitteen metsikköä uhkaa yksipuolinen geenikanta, sillä emopuut eivät lisäänny. Kun taas istutetuissa siemenissä on suurempi geenipooli, joka koostuu eri puolilta Suomea otettujen emopuiden jälkeläisistä.

Metsät yhdistävät meitä, mutta sen ympärillä eletään jatkuvasti tasapainoilua hiilineutraaliuden sekä taloudellisen maksimoinnin sekä vapaa-ajan käytön välillä. Dialogin painotusta siis ei voi väheksyä, vaan pikemminkin synnyttää uusia siltoja ja rohkeita avauksia kansallisaarteemme kestävästä käytöstä.

Nanosellusta tekstiilikuitua ja vaahtorainauksesta sellukoneiden pelastaja?

Teknologian tutkimuskeskuksen (VTT) vanhempi tutkija Elina Pääkkönen esitteli metsäteollisuuden tutkimusta ja uusimpia innovaatioita. Jyväskylässä toimivan pisteen ympärille on kehittynyt puukuidusta tekstiilejä valmistavia yrityksiä torjumaan muovipohjaisten vaatteiden aiheuttamia mikromuovipäästöjä. Selluntuotantolinjojen modernisointiin tutkittiin parhaillaan vaahtorainauksen menetelmää, jossa selluloosaan sekoitettu saippua, vesi ja ilma tekevät lopputuotteesta kuohkeaa. Ilmava selluloosa on käyttökelpoinen esimerkiksi ääni- tai lämmöneristeenä. Paloturvallisuusseikat ovat yhä ratkaistava, jotta se on markkinakelpoinen materiaali.

Puurakentamista Jyväskylässä

Jyväskylän Kuokkalassa kolmen puukerrostalokompleksin työmaa oli loppusuoralla. Puukuokka-kerrostalot ovat Lakea Oy:n sekä ARA:n uudisrahoitusjärjestelmän tuottamia asuinhuoneistoja lähellä Jyväskylän keskustaa. Hankkeen alettua suomalaisia toimittajia kaikille rakennuskomponenteille ei vielä ollut, mutta tilanne on rakentajien mukaan muuttunut kolmannessa rakennusvaiheessa. Puurakentamisen hidasteina ovat toimineet muun muassa taloudellisen kannattavuuden saavuttaminen sekä kaavoituksen ja paloturvallisuuden määräykset. Vieraillut asunnot itsessään olivat viihtyisiä ja toimivia.

People in front of a wooden house.
Projektipäällikkö Mikko Ollikainen esittelee Puukuokka-kerrostaloa.

Siemenjalostuksella tehokkuutta metsänkiertoon

Metsähallituksen tytäryhtiön Siemen Forelian toimintaan tutustuimme Saarijärven siemenmetsikössä sekä -karistamolla. Siementen jalostus on yhtiön mukaan tärkeää sen vuoksi, sillä korkealaatuinen siemen voi hyvin hoidetussa metsässä lyhentää metsän kiertoaikaa jopa 10-20 vuotta. Puiden pituus- ja paksuuskasvua saadaan kasvatettua sekä oksaisuutta vähennetty siemenjalostuksen keinoin (Siemen Forelia 2018, 3-6).

People inside a big house.
Toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen esittelee Saarijärven siemenkaristamon kuivausprosessia.

Naapurissa sijaitsevan Fin Forelian taimitarhalla kasvoi yhteensä noin 25 miljoonaan puuntaimea. Heidän suurimpia asiakkaita ovat Metsänhoitoyhdistykset, jotka välittävät ja istuttavat taimia suoraan metsänomistajille ympäri Suomea.

Girl inside a greenhouse full of saplings.
Fin Forelian taimitarhassa kasvaa yhteensä yli 25 miljoonaa taimea vuosittain. Kuvassa männyn taimia ja Anna-Maija Tuunainen Itä-Suomen yliopistosta.

Pyhä-Häkin kansallispuisto ja vanhat puut

Pyhä-Häkin kansallispuistoa esitteli tiedottaja Tiina Hakkarainen. Keski-Suomen kansallispuistoista Pyhä-Häkki on yksi vähiten vierailuista, mutta viime vuoden kasvu oli monen muun tapaan yli 7 prosenttia.

Ryhmä vieraili Vanhan Puun luona, joka oli syntynyt vuonna 1518, mutta oli todettu elottomaksi vuonna 2004. Vanha mäntykangas oli täynnä kilpikaarnaisia puita, joiden ikä oli yli 100 vuotta.

People standing next to a 500-year-old tree.
Pyhä-Häkin kansallispuistossa vuonna 1518 syntynyt mänty.

Äänekosken biotuotetehtaan varjoissa

Äänekosken biotuotetehdas on kokonaisuudessaan moderni ja laaja-alainen toimintakeskus. Mediakuvaa pohdimme yhteisesti, että se on ollut melko myönteinen. Varsinaisesti kriittisiä näkökulmia tai syitä oli ryhmän vaikea keksiä. Suomen kaikkien aikojen suurin metsäalan investointi, yli miljardi euroa, on tuonut paikkakunnalle töitä ja elinvoimaa vuosikymmeniksi. Valokuvaaminen oli vierailukeskuksen ulkopuolella kiellettyä.

Selection of plywood materials.
Äänekosken biotehtaan vanerituotannon vaihtoehtoja.

Keskustelua laajasti ja kapeasti metsistä

Nuorten vaikuttajien metsäfoorumin ohjelma koostui pitkälti suomalaisen talousmetsän ympärillä työskentelevistä toimijoista. Virkistys- ja tutkimuspuolen metsäedustus jäi kaiken kaikkiaan varsin kapeaksi. Näin ollen myös vastakkaiset puheenvuorot jäivät uupumaan. Osallistujissa oli sen sijaan tutkimuksen ja luonnonsuojelun edustajia.

Osallistujien erilainen luontosuhde näkyi vahvasti keskusteluissa. Osalla metsäteollisuus ja metsästys olivat erittäin vieraita asioita, joista esitettiin paljon perustavaa laatua olevia kysymyksiä. Toisaalta taas metsästykseen tai metsäalalla toimiville henkilöille yllätyksenä tuli varmaan se, kuinka virkistyskäyttöinen metsä on tärkeämpää ja tavoitellumpaa kuin mitä he itse arjessa kenties ajattelevat.

Ville Tahvanainen

Nuorempi tutkija

Anna-Maija Tuunainen

Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden opiskelija

Lähteet

Siemen Forelia (2018). Tuottavan metsän ABC. Siemen Forelia Oy, Jyväskylä.