Avainsana-arkisto: ympäristökansalaisuus

Ympäristöhuolesta ympäristöratkaisuihin – nuoret kaipaavat tukea, mahdollisuuksia ja välineitä

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimista, jossa opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ihminen ja ympäristö -kurssilla opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista. Teksti on toimitettu Krista Leppäsen, August Hännisen, Jenni Halosen ja Maija Kuivalaisen kurssiteksteistä.

”En omista tarpeeksi metsää tai maata eikä minulla ole miljardeja niin kuin Jeff Bezosilla lahjoittaakseni ilmastotutkijoille ja aktivisteille tai ostaakseni kaikki öljy-yhtiöt ja muut pahimmat päästölähteet päästöjen konkreettiseksi vähentämiseksi. Entä jos ei ole rahaa tai maata, joilla olisi mahdollista lisätä vaikutusvaltaansa? Entä jos elää tällaisessa viheliäisessä vaiheessa elämää, mutta haluaa silti vaikuttaa viheliäisiin ongelmiin; mitä silloin voi tehdä?”
– Maija Kuivalainen, Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelija

Nuorten ympäristöhuoli on kasvava yhteiskunnallinen ilmiö, jonka vastakohtana on toisaalta nykypäivänä ilmenevä välinpitämättömyys. Oman toiminnan ei ehkä koeta vaikuttavan ympäristön tilaan eikä nähdä syytä toimia koska ”ei muutkaan”. Mutta kuinka alaikäinen, vielä vanhemmillaan asuva nuori, voi tosiasiassa teoillaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen?

Kuva: Pasi Huttunen

Nuoret ovat tietoisia esimerkiksi ihmisten vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Valtioneuvoston asettaman nuorisotyön- ja politiikan asiantuntijaeliman, valtion nuorisoneuvoston julkaisemassa vuoden 2016 Nuorisobarometrissa kyselyyn vastanneista nuorista 85 prosenttia tunnusti ilmiön olemassaolon (Piispa & Myllyniemi 2019). 2018 vuoden Nuorisobarometrissa 67 prosenttia vastasi kokevansa epävarmuutta tai turvattomuutta ihmisestä johtuvan ilmastonmuutoksen vuoksi. Myös viimeisen vuoden aikana medioissa vahvasti esillä olleet ilmastolakot ovat herättäneet huolta niin ilmastosta kuin nuoristakin. Tämä massaliike tuo valoa tunnelin päähän. Aiheiden politisoituessa keskustelu on kurkottanut valtakunnan politiikkaan asti ja esimerkiksi yhdeksi vuoden 2019 eduskuntavaalien suurimmista kysymyksistä.

”Olen vegaani, minimalisti, kierrättäjä, kotiviljelijä, kestävä yrittäjä, maata pitkin matkustava ja lentonsa kompensoiva lihasvoimin lähiliikkuja, ympäristöalan opiskelija, aktivisti sekä wannabe-somevaikuttaja. Saan usein kuulla, että teen jo tarpeeksi, enemmänkin. Mutta minusta ei silti tunnu siltä.”
– Maija Kuivalainen, Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelija

Nuorten äänestä on tullut varteenotettava ja nuorilla on ihailtavan korkeat moraaliset arvot ilmastoasioista puhuttaessa. Mutta toteutuuko tämä moraali käytännöksi? Nuorisobarometri 2016 mukaan 66 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että tuotantoa ja kulutusta tulee vähentää ympäristösyistä. Silti vain 42 prosenttia vastaajista kertoi vähentäneensä kulutustaan ympäristösyistä. Kuluttajakäyttäytymistä ohjaavat yhteiskunnan normit, nuorten sosiaaliset piirit, vanhempien tavat ja mielipiteet sekä median vaikutus, joten asia ei ole lainkaan yksiselitteinen.

Kulutusta nuoret voivat vähentää esimerkiksi halpojen pikamuotivaatteita välttämällä, kierrättämällä sekä kirpputoreja käyttämällä. Netissä suosiotaan kasvattavat sivustot kuten Rekki ja Emmy. Ne tarjoavat nuorekkaita ja tyylikkäitä käytettyjä vaatteita. Myös Facebookin kirpputorit ovat nykyaikainen ja helppo tapa vaihtaa tavaroiden omistajaa.

Voisimmeko oppia kohtuutta?

Vaikuttaa siltä, että ihmiskunta on kuin lapsi Stanfordin yliopistossa psykologi Walter Mischelin (Conti 2018) suorittamassa vaahtokarkkikokeessa. Kokeen avulla tutkittiin kärsivällisyyttä, sekä kykyä ajatella pidemmän päälle. Kuvittele, että edessäsi on asia, jonka haluat todella kovasti. Saat kyseisen palkkion heti, mutta se kaksinkertaistuu, jos odotat hetken. Oletko siis ahne ja otat palkinnon heti, vai pystytkö olemaan kärsivällinen ja katsomaan tilannetta pidemmälle? Jos luonnonvaroja käytettäisiin nyt säästeliäämmin, saisimme hyötyä niistä myös jatkossa.
1900-luvun alussa yhden ihmisen käytössä ollut ekologinen tila oli laskennallisesti 5-6 hehtaaria, vuonna 1996 noin 1,5 hehtaaria ja nykyään vielä vähemmän (Wackernageln & Rees 1996). Väestön kasvu tuo haasteita – ruokaa, vettä ja energiaa tulisi tuottaa yhä enemmän. Kaupungistuminen on kiihtyvä trendi, joka aiheuttaa ympäristöongelmia ja köyhdyttää luonnon monimuotoisuutta, mutta toisaalta luo ihmisille myös mahdollisuuksia.

Kuva: Pasi Huttunen

Yksi suuri teema on energia. On ymmärretty, että sen tuottamiseen käytettävät luonnonvarat eivät olekaan ikuisia. 1970-luvun öljykriisi herätti energia-alan ja tavalliset kansalaiset hetkeksi huomaamaan, että elämme yli varojemme. Öljykriisin seurauksena, silloisen vuosikymmenen loppuun mennessä länsimaiden energiankulutuksen kasvu saatiin pysähtymään tai jopa hieman laskemaan, eikä elämisen laatu sen takia heikentynyt (Erat 1994). Tätä nykyä energian kulutus on varsinkin Aasian kasvavissa talouksissa lisääntynyt yli 50 prosenttia viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana (Richie & Roser 2018). Tämä on näkynyt myös maiden taloudessa, ihmisten varallisuudessa sekä heidän suhteessaan ympäristöön. Esimerkiksi lihan kulutus on kasvanut. Vauraammalla väestöllä on varaa ostaa lihatuotteita ja tuottajat vastaavat kysyntään. Tämä aiheuttaa lisää haasteita luonnolle ja ympäristölle.

Kaikkien ääni saatava kuuluviin

Kaupungistuminen ja yhteiskunnalliset muutokset muuttavat ihmisten ja etenkin nuorten suhdetta luontoon. Riikka Puhakan (2014) artikkelissa Y-sukupolvi luonnossa tutkittiin 1990-luvulla syntyneiden käsityksiä luontosuhteestaan. Tutkimuksen tuloksista todettiin, että luonto on harvalle kaupunkilaiselle jokapäiväinen vapaa-ajan viettopaikka ja sillä ei ole enää useimmille niinkään aineellista arvoa, enemmänkin virkistyksellistä, aineetonta arvoa. Kysymykseen ”Kuinka tärkeäksi koet luonnon” vastasi 44 prosenttia kokevansa luonnon tärkeäksi, 45 prosenttia jonkin verran tärkeäksi ja loput 11 prosenttia eivät kokeneet luontoa tärkeäksi itselle. Puhakan tutkimuksessa huomattiin, että luonto nähdään erityisenä eikä sitä pidetä enää itsestäänselvyytenä. Esille tuli paljon emotionaalisia ja esteettisiä kokemuksia eikä luontoa koettu niinkään elannon lähteenä.

”Luin ympäristötoimittaja Jami Jokisen kolumnin Kaleva.fi -sivustolla liittyen tähän lukuisia kysymyksiä herättävään dilemmaan, ja se oli todella ajatuksia herättävä, mutta ei antanut vieläkään vastausta siihen mitä etsin. Mitä pitäisi oikeasti tapahtua, että Te kuulisitte? Vaikkette kuule minua, en voi lopettaa huutamista. Vaikken tule saamaan vastausta, en voisi enää katsoa silmiin ympärilläni olevia lapsia tai ketään muutakaan, jos nyt luovuttaisin. Vaikken näytä kuinka pahalta asialle nauraminen, vähättely tai sen totaalinen kieltäminen tuntuu, on minullakin tunteet.”
– Maija Kuivalainen, Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelija

Dosentti Tero Mustosen (2017: 3) mukaan meidän tulee myös pohtia sekä miettiä, millaisia vaikutuksia aikaansaamme muualla kuin siellä missä itse elämme. Kuinka marginaalissa elävät ihmiset, kuten saamelaiset tai alkuperäisväestöt selviytyvät aiheuttamiemme ongelmien kanssa ja millaista epäoikeudenmukaisuutta aiheutamme heille. Kuinka voimme poliittisesti epävakaassa maailmassa etsiä ratkaisuja yhdessä sellaisiin ongelmiin, joihin ei edes ole yhtä selkeää ratkaisua. Kukaan ei ole yksin vastuussa, mutta silti syyttävä sormi osoittaa kaikkiin.
Luonnon monimuotoisuuden suojelu on tärkeää, koska tällä on vaikutusta luonnon, eläinten ja ihmisten hyvinvointiin joka puolella maapalloa. Kaikki ekosysteemit ovat tavalla tai toisella yhteydessä toisiinsa. Mitään ei ole ilman hyvinvoivaa maapalloa.

Ympäristöhuolta voi lievittää toimimalla

Kaiken huolestuttavan uutisoinnin keskellä voi kasvavan nuoren psyyke kokea kovia, ja puhutaankin kasvavasta ilmastoahdistuksesta. Medialähteillä on suuri vaikutus mielipiteisiin ja tunteisiin. Riittämätön kriittisyys ja puutteellinen medialukutaito saattavat ajaa nuoren kauhun partaalle. Suomen mielenterveys ry:n raportissa (2019) kuvattiin ilmastoahdistuksen pahimmillaan ilmenevän lamaantumisena, unihäiriöinä, alakuloisuutena ja levottomuutena, mutta oikein valjastettuna ja käsiteltynä myös voimavarana aktiiviseen toimintaan. Esimerkiksi Ilmastoahdistuksen väheksyminen keskusteluissa herättää kysymyksen, miksi aikuisten keskuudessa ei koeta samanlaista tarmoa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, ja olisiko vanhemmillakin varaa lievään ilmastoahdistukseen. Kuten Minttu-Maria Partanen kirjoitti osuvasti näkökulmassaan, ”Nuorten ilmastoahdistus ei poistu sillä, että aikuiset sanovat heille: älkää ahdistuko. Ilmastoahdistus helpottuu sillä, että aikuiset ottavat nuorten ilmastoahdistuksen tosissaan ja alkavat kantaa vastuunsa nuorten tulevaisuudesta.” (WWF, 2019).

Kuva: Pasi Huttunen

Pirstaleinen ja byrokraattinen valtiollinen sääntely ei liene paras vaihtoehto asioiden hoitamiseksi. Tarvitaan käytäntöjä, jotka ovat mahdollisimman avoimia ja läpinäkyviä. Tätä kohti ollaan monilta osin menossakin ja toimintatapoja on saatu kehitettyä paljon. Ympäristöongelmien, luonnon ja yhteiskunnan välinen riippuvuus tiedostetaan yhä paremmin ja asia on yhä enemmän keskustelun aiheena arkipäivän kahvipöytäkeskusteluissa. Kestävän kehityksen tavoittelu on moderni tuote, joka yrittää vastata moderneihin ongelmiin (Hakanen 1999). Tiede tuottaa koko ajan uutta tietoa monivivahteisista kytkennöistä ja vaikutuksista, mutta ihmisen ja ympäristön vuorovaikutus on niin monimutkaista, että kukaan ei voi hallita sitä kokonaan.

”On pakko olla joku nopeampi ja vaikuttavampi keino kuin asiat mitä olen tähän mennessä tehnyt ja yksin ei kukaan pysty tätä kaunista maailmaa pelastamaan, vaikka kuinka tahtoisi. Yhteistyö on tulevaisuuden tekijöiden ratkaisu.”
– Maija Kuivalainen, Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelija

On lisättävä tietoisuutta vaikutuksista, joita luonnon monimuotoisuudella on ympärillä olevaan maailmaamme ja sitä kautta yhteiskuntaamme. Ympäristökasvatuksella voidaan lisätä ymmärrystä siitä, että luonnon monimuotoisuuden vaaliminen pienillä teoilla ei ole vaikeaa. Jokainen voi olla ekologinen kansalainen. Kurssin vieraileva luennoitsija Elina Leppäkoski korostaa omassa luennossaan: ”Ekologinen kansalainen keskittyy velvollisuuksiin, vastuuseen sekä oikeudenmukaisuuteen” (Leppäkoski, 15.1.2020: luentodia nro 6). Lisäksi tulee lisätä asukkaiden ympäristötietoisuutta sekä luontoharrastuneisuutta, tehdä kaupunkien luontokohteita tunnetummiksi, kaupunkien ympäristötyötä näkyvämmäksi sekä muuttaa kansalaisen roolia yhteiskunnassa. Kuten Ihminen ja ympäristö-kurssin vastuuopettaja professori Irmeli Mustalahti (2020: 8.1.2020, luentodia nro 8) painottaa: ”Kansalaiset ovat parhaimmillaan kekseliäitä ongelmanratkaisijoita ja osallistuvia päätöksentekijöitä, jotka haluavat kantaa vastuuta ja edistää yhteistä hyvää”.

Krista Leppänen
Maantieteiden ja ympäristöpolitiikan opiskelija
August Hänninen
Ympäristöterveys ja -teknologia
Jenni Halonen
Maantieteen ja ympäristöpolitiikan opiskelija
Maija Kuivalainen
Ympäristöpolitiikan ja ympäristöoikeuden opiskelija

Lähteet
Conti, R.. Delay of gratification. Encyclopedia Britannica 19.3.2018. https://www.britannica.com/science/delay-of-gratification (luettu 28.5.2020)
Erat B. (1994) Ekologia, Ihminen, Ympäristö. Opetushallitus, Rakennusalan Kustantajat RAK ja Kustantajat Sarmala Oy. Jyväskylä.
Hakanen M. (1999) Yhdyskuntien ekologisesti kestävän kehityksen arviointi, kriteerit ja mittaaminen. ACTA – Suomen Kuntaliiton tutkimustoiminnan julkaisusarja 107/1999. Suomen kuntaliitto, Helsinki.
Jokinen, J. (2020) Mikset kuule, vaikka lapsesi huutaa. Kaleva 4.1.2020. https://www.kaleva.fi/mielipide/kolumnit/miksi-et-kuule-vaikka-lapsesi-huutaa/833000/. (Luettu 28.2.2020)
Kaljonen, M., Peltola, T., Kettunen, M., Salo, M., & Furman, E. (2018) Kasvisruokaa kouluun – kokeileva tutkimus ruokavaliomurroksen tukena. Alue Ja Ympäristö 47(2), 32–47.
Lappalainen, H. (2019) Ilmastotekoja nyt eikä viidestoista päivä. Karjalan Heili 1.2.2019. https://www.heili.fi/uutiset/item/6239-ilmastotekoja-nyt-eika-viidestoista-paiva. (Luettu 28.2.2020)
Leppäkoski, E. (2020) Ihminen ja muovi. PowerPoint-esitys, Ihminen ja ympäristö -kurssi, Itä-Suomen yliopisto 15.1.2020.
Mustalahti, I. (2020) Aloitusluento. PowerPoint-esitys, Ihminen ja ympäristö -kurssi, Itä-Suomen yliopisto 8.1.2020.
Mustonen, T. (2017) Endemic time-spaces of Finland: from wilderness lands to ‘vacant production spaces’. Fennia 195: 1, p. 5–24. ISSN 17985617.
Partanen, M. (2019) Ilmastoahdistusta vai ilmastotoivoa? WWF 16.12.2019. https://wwf.fi/uutiset/2019/12/nakokulma-ilmastoahdistusta-vai-ilmastotoivoa. (Luettu 26.6.2020)
Piispa, M. & Myllyniemi, S. (2019) Nuoret ja ilmastonmuutos: Tiedot, huoli ja toiminta Nuorisobarometrien valossa. Yhteiskuntapolitiikka 84 (2019): 1, s. 61–69.
Puhakka, R. (2014) Y-sukupolvi luonnossa: Luonnon merkitykset kaupungistuvassa yhteiskunnassa. Alue ja ympäristö 43(1), 34–48.
Richie H. & Roser M. (2020) Energy: Energy production by region. University of Oxford. https://ourworldindata.org/energy#energy-production-by-region. (Luettu 27.2.2020)
Salonen, A. (2020) Ihminen ja kaupungistuminen. PowerPoint-esitys, Ihminen ja ympäristö -kurssi, Itä-Suomen yliopisto 22.1.2020.
Wackernagel M. ja Rees W. E. (1996) Our Ecological Footprint: Reducing Human Footprint on the Earth. 6. p. New Society Publishers. Cabriola Island, CA.

Tulevaisuuden toivot

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimista, jossa yliopisto-opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ihminen ja ympäristö -kurssilla vapaaehtoiset opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista. Opiskelija Laura Pekkolan teksti ”Tulevaisuuden toivot” on osa kurssia.


Nuorten tukeminen aktiiviseen kansalaisuuteen, tiedon lisääminen ja arvomaailmaan vaikuttaminen ovat kestävän kehityksen avainasioita. Kunkin ihmistaimen tukeminen kasvussa on tärkeää. Veli-Matti Värri (2011, 36) tiivistää asian mainiosti: ”Vain oman olemassaolonsa arvokkaana kokeva voi arvostaa myös muita ja kokea vastuuta maailman tilasta.”

Käytännössä kestävän kehityksen tukemiseen panostetaan nyt esimerkiksi ALL-YOUTH-hankkeen avulla. Hankkeen tavoitteina on selvittää, kuinka nuorten aktiivisen kansalaisuuden kehittymistä voidaan tukea, mitkä seikat sitä mahdollisesti estävät, ja mitä nuoret itse ajattelevat kestävästä kehityksestä, kasvusta ja hyvinvoinnista.

Maailma on pullollaan ilkeitä ongelmia, joiden ratkaiseminen voi helposti lamauttaa – tulee tunne, että onko millään enää mitään väliä. Nuorten ihmisten luottamus Suomen ja koko maailman tulevaisuuteen sekä muihin ihmisiin onkin nuorisobarometrin mukaan laskenut merkittävästi (Nuorisobarometri 2016, 239). Kahdeksankymmentäviisi prosenttia tutkimukseen osallistuneista nuorista on sitä mieltä, että ilmaston lämpeneminen on tosiasia, ja että mikäli ympäristön tuhoaminen jatkuu, tulevat sukupolvet joutuvat maksumiehiksi. Myös suuren tutkijajoukon kesken on konsensus siitä, että nopea hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on välttämätöntä nuorien ihmisten, uusien sukupolvien ja luonnon turvaamiseksi (Salonen, Siirilä & Valtonen, 2018, 2).

Toivon kipinä ei kuitenkaan ole vielä kokonaan tukahtunut, sillä barometrin mukaan noin puolet nuorista uskoo siihen, että maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin on löydettävissä toimivia ratkaisuja. Yleisen elämäntyytyväisyyden ja tulevaisuudenuskon väliltä löytyy korrelaatio. Jos ihminen siis kokee olevansa tyytyväinen omaan elämäänsä, hän myös luottaa siihen, että ongelmiin on mahdollista löytää ratkaisut.

Arkisia huomioita ympäristövalinnoista

Olen ohittanut jo jonkin aikaa sitten nuoruuden elämänvaiheen. Nuorena olin hiukan ”outo”, kun olin kovin kiinnostunut ympäristöasioista. Aktiivinen yhteiskunnallinen osallistuminen ei tuolloin ollut mahdollista innostuksesta huolimatta, sillä asuimme maaseudulla ja tiedot osallistumisen mahdollisuuksistakin olivat kovin vähäisiä aikana ennen sosiaalista mediaa ja internetiä.

Vanhimmat tyttäreni ovat nyt 17- ja 16-vuotiaita, ja heille kierrätyksestä sekä sähkön ja veden kulutuksen tarkkailusta on tullut arkisia toimia, joihin ei sen kummemmin tarvitse paneutua. Toisaalta vaikuttaa siltä, että kyseessä on eräänlainen aivopesu: ”tehdään niin kuin on aina tehty”, miettimättä sen kummemmin, miksi näin toimitaan.

Ruuan osalta toinen tyttäristä kertoi valitsevansa opitun mallin mukaisesti suomalaista alkuperää olevan tuotteen aina, kun täytyy valita useammasta samanlaisesta tuotteesta.

Kulutustottumusten osalta nuorisokulttuuri ja ystävien vaikutus jyräävät kyllä äidin mielipiteen 10-0, ja tiedusteluni uusien vaatteiden tarpeellisuudesta, kosmetiikan koostumuksesta ja materiaalien alkuperästä kaikuvat usein kuuroille korville. Tuotteen hinta ohjaa tehokkaasti ostopäätöksiä.

Pitkään haja-asutusalueella asuneina tyttäret ovat ottaneet omakseen ajatuksen yksityisautoilusta. Pian täysi-ikäiseksi tuleva esikoiseni on kovasti sitä mieltä, että ajokortti olisi hankittava heti ensi tilassa, vaikka nyt asumme kaupunkialueella, hyvien pyöräilyreittien ja sujuvampien julkisten liikenneyhteyksien saapuvilla. Hänen kaveripiirissään ajokortti ikään kuin ”kuuluu asiaan”.

Huomaan, että tytärteni valintoja ohjaavat luonteen ja erilaisten kiinnostusten kohteiden lisäksi sosiaaliset suhteet sekä ympäristön luomat mahdollisuudet ja rajoitukset.

Ekososiaalisen sivistyksen lähtökohdat

Yksilöiden kasvatus toivoon ja haluun maapallon elämänehtojen säilyttämisestä tuleville sukupolville olisi hyvä tavoite myös laajemmassa mittakaavassa. Tarvitaan uskoa siihen, että elämän rikkaus sijaitsee muualla kuin omistamisessa ja materiassa, ja että tarkoituksellisuus ja syvyys ovat löydettävissä olemisesta itsestään. (Värri, 2014, 116-118.)

Salonen ja Bardy (2015) kirjoittavat ekososiaalisesta sivistyksestä, jonka avulla voidaan varmistaa talouden toimintaedellytykset yhden maapallon resurssien rajoissa. Ekososiaalisen sivistyksen käsitteeseen viitataan myös Sitran julkaisemassa Tulevaisuuden koulutuksen käsikirjassa (2017, 27-28) sekä Silja Sarkkisen artikkelissa ”Mitä ympäristökasvatus on?”.

Ekososiaalisen sivistyksen käsite määrittelee ihmisen hyvinvoinnin pohjautuvan ymmärrykseen, että olemme riippuvaisia luonnosta ja kanssaihmisistä. Kannamme vastuumme osana luontoa ja yhteiskuntaa, eli tiedostamme oman toimintamme vaikutukset. Tunnistamme, minkä verran materiaalista hyvää on riittävästi (kohtuus) ja tiedostamme, että materiaaliselle kulutukselle on olemassa rajat, mutta aineeton pääoma voi kasvaa rajattomasti (Salonen & Bardy, 2015, 12).

Arvojen ja hyveiden lisäksi on myös oltava tietoa siitä, kuinka voidaan toimia käytännössä kestävän elämäntavan puitteissa.  Salonen, Siirilä & Valtonen (2018) koostivat tutkimuksensa johtopäätöksenä kuusi kestävän elämäntavan elementtiä: tiedostava kansalaisuus, tietoisuus materiaalien alkuperästä ja kestävistä energiaratkaisuista, kierrätyksestä ja kiertotaloudesta, liikenteestä ja ruuasta. Tämän kokonaisvaltaisen käsityksen vahvistaminen kestävän elämäntavan elementeistä on tärkeää parempien toimintamallien vakiinnuttamiseksi ihmisten arkielämään. Aktiivinen ja tiedostava kansalaisuus kulkee usein käsi kädessä kestävien elämäntapojen kanssa. (Emt. 2018, 11.)

ALL-YOUTH-hankkeen tutkimusteemat porautuvat siis oikeastaan ekososiaalisen sivistyksen lähtökohtiin: tiedon lisäämiseen, arvomaailman rakennuspalikoiden tarjoamiseen, aktiivisen kansalaisuuden edistämiseen sekä yhteiseen päätöksentekoon osallistamiseen ja toimijuuden tukemiseen.

Laura Pekkola

Opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

Lähteet

Luoma-Aho, V. & Sulopuisto O (toim.). 2017. Tulevaisuuden koulutuksen käsikirja – Askelmerkkejä kestävän koulutuksen kehittäjille. Sitran selvityksiä 124.

Myllyniemi, S. (toim.). 2017. Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016. Valtion nuorisoneuvoston julkaisuja 56.

Salonen, A.O., Siirilä, J. & Valtonen, M. 2018. Sustainable Living in Finland: Combating Climate Change in Everyday Life. Sustainability 01 January 2018, Vol.10(1), p.104.

Salonen, O. & Bardy, M. 2015. Ekososiaalinen sivistys herättää luottamusta tulevaisuuteen.  Aikuiskasvatus 35 (2015) 1, s. 4-15.

Sarkkinen, S. Mitä ympäristökasvatus on? 2017.

Värri, V-M. 2011. Vastuu ihmisen mittana.  Kasvatusteoreettisia ja filosofisia näköaloja  ekologiselle sivistysprojektille. Tiedepolitiikka 36 (2011): 4, 5. artikkeli.

Värri, V-M. 2014. Halun kultivointi ekologisen sivistyksen mahdollisuutena. Teoksessa Ajan kasvatus: kasvatusfilosofia aikalaiskritiikkinä Toim. Saari, A., Jokisaari O-J, & Värri V-M. Tampere University Press 2014.

Ympäristökansalaisuus lautasella

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimista, jossa yliopisto-opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ihminen ja ympäristö -kurssilla vapaaehtoiset opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista. Ympäristöpolitiikan opiskelijan Anni Rädyn teksti ”Ympäristökansalaisuus lautasella” on osa kurssia.


Ruokavalintojen tarkasteleminen on viime aikoina jatkuvasti vahvemmin esiin noussut tapa toteuttaa omaa arkipäivän ympäristöpoliittista toimijuuttaan. Syömisen ympäristövaikutukset tiedostetaan yhä laajemmin ja niistä puhutaan kenties enemmän kuin koskaan. Eikä turhaan, sillä ruoantuotannon tosiasialliset ympäristövaikutukset ovat valtavat: jopa yli 20 prosenttia kulutuksemme ilmastovaikutuksista johtuu ruoasta. Lisäksi muun muassa noin puolet Itämereen ihmisten toiminnan vuoksi joutuvasta rehevöittävästä fosfori- ja typpikuormituksesta on peräisin maataloudesta – ottamatta edes esille ruoantuotannon edistämiä globaaleja kestävyysongelmia, kuten vesipulaa ja biodiversiteetin heikkenemistä.

Nuorten rooli niin nykyisten kuin tulevienkin ympäristöongelmien ratkaisemisessa on tärkeä, sillä he tekevät tulevaisuuden päätökset. Tältä pohjalta kuulee esitettävän huolestuneita kommentteja siitä, millaisessa yhteiskunnassa tulemme elämään, kun lyhytjänteisinä individualisteina pidetyt milleniaalit – joihin kirjoittaja itsekin kuuluu – ovat päättävässä asemassa. Vastoin stereotypioita nykynuoret tuntuvat kuitenkin olevan paikoin erittäinkin tiedostavia kuluttajia: esimerkiksi ruoan ja vaatteiden alkuperästä on totuttu puhumaan ja laatua osataan arvostaa.

Kun pohdin nuorten arkista yksilötason ympäristöpoliittista toimintaa, nousee itselleni ensimmäisenä mieleen ajatus tiedostavista kaupunkilaishipstereistä, joiden piirissä tiedostava kuluttaminen on suoranainen ylpeyden aihe. Vaikka maalailemani mielikuvan hipsterit edustavatkin kokonaisuudessaan pientä vähemmistöä, uskon, että taustalla on todellinen ilmiö: nuoret vaikuttavat keskimäärin tiedostavan ympäristöongelmien ja oman arkisen toimintansa yhteydet vahvemmin kuin aiemmat sukupolvet. Kehityskulkuna tämä vaikuttaisi varsin loogiselta, onhan kyse ilmastonmuutos- ja ympäristökriisipuheen keskellä kasvaneista nuorista. Eri asia on toki se, miten tehokkaasti tämä tiedostaminen jalostuu toiminnaksi. Oman täysin kokemusperäisen arvioni mukaan nuorten ympäristötoimijuus vaikuttaisi olevan hyvin kaksijakoista: siinä missä jotkut ovat valmiita haastamaan yhteiskunnan tuottamia normeja ja instituutioita kuten lihansyöntiä tai yksityisautoilua, ovat toiset vahvasti kiinnittyneitä yltäkylläiseen tarpeiden tyydyttämiseen ohjaavaan konsumerismiin.

Jokapäiväisillä ruokavalinnoilla on vaikutusta

Alati lisääntyvä tieto ja ruokakauppojen valikoimien monipuolistuminen helpottavat ympäristöystävällisten ruokavalintojen tekemistä ja tekevät sen mahdolliseksi yhä useammille. Ruokavalintojen ympäristökuorman keventäminen onkin yksi yksinkertaisimmista tavoista kokeilla aktiivisemman ympäristötoimijan roolia; kyse ei tarvitse olla suurista, radikaaleista muutoksista vaan arjessa tehtävistä jokapäiväisistä valinnoista, joiden vaikutukset kertautuvat suuren volyymin myötä. Kuka tahansa voi päättää tehdä arjessaan ympäristöä paremmin kunnioittavia päätöksiä – ja aloittaa jo tänään.

Yksilöiden ruoanvalintaan ja ruokakäyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä on lukemattomia. Ruokavalintojen muodostumisen luonteen tunteminen auttaa ymmärtämään, miten syväluotaavasta prosessista on kyse: ruokavalinnat eivät koskaan muodostu vain tilanteen perusteella, vaan niihin vaikuttavat lukuisat tekijät aina ympäristöstä ja kulttuurista ruokailijan persoonallisuuteen ja elämäntilanteeseen.

Yksi tapa lähestyä ruokavalintojen tekemistä on tarkastella valintoja ohjaavia arvoja. Tällaisia dynaamisesti yksilön elämän aikana muodostuvia arvoja voivat olla muun muassa maittavuus, kätevyys, hinta, sosiaalisten suhteiden ylläpito, terveellisyys – tai ympäristöystävällisyys. Yksinkertaistettuna ruokavalintojen tekemisessä on kyse näiden arvojen välisistä priorisoinneista – siis siitä, tuntuuko kyseisellä hetkellä tärkeämmältä valita kätevin vaihtoehto vai huomioidaanko vaikkapa ympäristötekijät valinnassa.

Arvojen työstämistä vaativa prosessi ei välttämättä ole helppo, mikä asettaa haasteen ympäristöystävällisempään syömiseen pyrittäessä. Ruokavalintojen muuttaminen edellyttää niitä ohjaavien arvojen kriittistä tarkastelua ja uudelleenpriorisointia sekä muodostuneiden rutiinien ja käsitysten tietoista muokkaamista. Uusien ruokavalintojen rutinoituminen vie aikaa, ja ennen sitä syömiseensä joutuu väliaikaisesti kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota, mikä voi kuormittavan arjen keskellä tuntua vaativalta. Tämän vuoksi olisikin yhä edelleen tärkeää aktiivisesti pyrkiä madaltamaan kynnystä ympäristöystävällisten valintojen tekemiseen ja korostaa sitä, että pienetkin muutokset ovat askelia parempaan päin. Esimerkiksi taloudellinen ohjaus lienee yksi tehokkaimmista tavoista luoda ulkoista motivaatiota ympäristöystävällisten ruokavalintojen tekemiselle: mikäli ympäristöystävällinen ruoka on muita edullisempaa, on sen valitseminenkin helpompaa.

Tieto ja tunteet ruokavalintojen puntarissa

Ruokavalintoja – kuten muitakin elämän suuria ja pieniä päätöksiä – tehdään paitsi järjellä ja rationaalista harkintaa käyttäen, myös vahvasti tunteisiin nojaten. Toisin sanoen yksilön ympäristökansalaisuus ja toimijuuden luonne perustuvat suurelta osin tunteiden vaikutukseen. Tieto ruokavalintojen emotionaalisesta ulottuvuudesta herättää kysymyksen siitä, vedotaanko täysin vääriin tekijöihin, jos ympäristöystävällisestä syömisestä kertova viestintä on korosteisen faktapainotteista. Jos tunteiden vaikutus valintoihin on niin huomattava, eikö olisi kannattavaa vedota niihin ja jättää faktapuoli kehyksen rooliin? Ajatuksena tämä saattaa kuulostaa houkuttelevalta, mutta siinä piilee oma kompastuskivensä: liian vahva tunteisiin vetoaminen etenkin ympäristöasioiden ollessa kyseessä nähdään helposti poissulkevana viestintänä, vähemmän ympäristöystävällisiä valintoja tekevien syyllistämisenä, mikä ei ole omiaan edesauttamaan aktiivisen ympäristötoimijuuden syntymistä.

Kaikkiaan ympäristöystävällisessä syömisessä, kuten yleisemminkin arjen ympäristöpolitiikassa, on pidettävä mielessä fundamentalistisen mielentilan välttäminen ja ihmisten näkeminen yksittäisten valintojen takana. Omiin poteroihin kaivautumisen sijaan on tärkeää pitää yllä avointa keskustelua erilaisten toimijoiden välillä; liialliset vastakkainasettelut eivät kovinkaan usein palvele itse asiaa. Esimerkiksi kasvis- ja liharuokien käyttöä ei kannattane esittää toisensa täysin poissulkevina vaihtoehtoina, vaikka se ympäristö- ja eläinoikeusnäkökulmasta katsottuna houkuttelevalta tuntuisikin: onhan parempi vaihtoehto, että lihan suurkuluttaja päätyy kohtuullistamaan kulutustaan, kuin että hän kokee tulevansa syyllistetyksi lihansyönnistään ja vastareaktiona jatkaa kulutustaan entiseen malliin.

Ympäristöpoliittisen toimijuuden saamia erilaisia muotoja tarkasteltaessa on muistettava se, ettei ole olemassa yksittäistä kaikille sopivaa ratkaisua. Vaikka ruokavalinnat muodostavat suuren osan aiheuttamastamme ympäristökuormituksesta, ovat erityisesti liikenteen ja asumisenkin ratkaisut tärkeässä roolissa. Se, ettei joku tee ruokavalintojaan ympäristöarvojen pohjalta, ei välttämättä tarkoita hänen toimivan näin kaikilla elämän osa-alueilla: sama henkilö voi esimerkiksi valita pienemmän asunnon, käyttää ekosähköä tai liikkua liikenteessä lähinnä polkupyörällä, julkisilla tai kävellen.

Ympäristöystävällisen ruokavalion, kuten terveyttä edistävänkin, koostamisessa on yleisestikin tärkeää nähdä metsä puilta: mikäli yleisesti arjessaan pyrkii tekemään ympäristöystävällisiä valintoja, eivät satunnaiset toisensuuntaiset valinnat kaada tai edes pahemmin heilauta kokonaisuutta. Joustavuuden säilyttäminen ja liiallisen pikkutarkkuuden välttäminen ovat tärkeitä myös terveen ruokasuhteen edistämiseksi, sillä liiallinen ruokavalion viilaaminen tekee syömisestä helposti vain yhden suorituksen muiden joukossa. Loppujen lopuksi syömisen tulisi kuitenkin olla paitsi kehon, myös mielen ravitsemista – siis ilon ja mielihyvän lähde.

Anni Räty

Ympäristöpolitiikan opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

Lähteet:

Cupples J, Ridley E. Towards a Heterogeneous Environmental Responsibility: Sustainability and Cycling Fundamentalism. Area (2008) 40 (2), 254 – 264.

Luonnonvarakeskus. Ruoka ja ravitsemus: Ruoantuotannon ja -kulutuksen vaikutukset ympäristöön ja ilmastoon. Lainattu 7.3.2018.

Peltola T. Ympäristönmuutos ja tunnevaikuttaminen. Kevään 2018 Ihminen ja ympäristö -luentosarjan 3. luento. Itä-Suomen yliopisto. 25.1.2018.

Sobal J, Bisogni C.A. Constructing Food Choice Decisions. Annals of Behavioral Medicine (2009): 38 (suppl 1), S37-S46.

Terveyttä ruoasta – suomalaiset ravitsemussuositukset 2014. Valtion ravitsemusneuvottelukunta: Helsinki 2014.

WWF. Vähemmän lihaa lautaselle. WWF-lehti 1/2016.