Mitä huomenna syödään?

Ravintolan ruokalista halloween-aiheisilla koristeilla.

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimista, jossa opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ihminen ja ympäristö -kurssilla opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista. Riikka Hujasen, Lauri Havukaisen ja Venla Lietzenin teksti on osa kurssia.

Ruoka on poliittista ja yhä enenevässä määrin nimenomaan identiteettipoliittista. Esimerkiksi opiskelijaravintola ei voi poistaa naudanlihaa valikoimastaan nostattamatta valtakunnallista kohua. Veganismista ja kasvissyönnistä on toisaalta tullut merkittävä osa etenkin nuorempien sukupolvien ympäristö- ja ilmastotietoisuutta.

Erilaisista eettisillä, terveydellisillä ja ekologisilla syillä perustelluista ruokavalioista on tullut valtavirtaa etenkin länsimaissa, mutta ei ole uusi ilmiö, että ruokaan liitetään ravinnonsaantiin tai makuun liittymättömiä arvoja. Esimerkiksi juutalaisuudessa ja islamissa on omat puhtaussääntönsä ja hindulaiset ovat harjoittaneet kasvissyöntiä eettisistä syistä jo tuhansia vuosia.

Lihansyönti ja -valmistus on nähty pitkin historiaa miehisyyden ja maskuliinisen voiman osoituksena. Tästä ei olla vieläkään kovin paljoa menty eteenpäin. THL:n FinRavinto 2017 -tutkimuksen mukaan suomalaisista miehistä lähes 80 prosenttia syö liikaa lihaa ravintosuosituksiin nähden. Naisten vastaava lukema on noin neljännes.

Tampereen ja Helsingin yliopistojen sekä SYKE:n POPRASUS-konsortion Kestävän kouluruokailun kokeilussa huomattiin, että varsinkin hankkeen maaseutukoulussa valtaosa pojista ei koskaan valinnut kasvisvaihtoehtoa vaikka sellainen oli kaikille tarjolla. Tytöt olivat huomattavasti vastaanottavaisempia uusille vaihtoehdoille.

Ravintolan ruokalista halloween-aiheisilla koristeilla.
Ruokatottumuksiin vaikutetaan hyvinkin pienillä asioilla. Itä-Suomen yliopiston kampusravintoloissa on kasvisvaihtoehto siirretty listan ensimmäiseksi. Kuva: Pasi Huttunen

Karkeimmat esimerkit ruoan identiteettipolitisoitumisesta ovat nähtävissä sensaatiokeskeisessä sosiaalisessa mediassa. Viimeisin kohu syntyi kun Unicafé ilmoitti poistavansa naudanlihan ruokalistoiltaan ilmastosyistä. Aiemmin esimerkiksi Hesburgerin mainoskampanjassaan esittämä spekulaatio lihan käytöstä luopumisesta sai aikaan värikästä kielenkäyttöä ja synnytti boikottikampanjan yritystä vastaan. Kampanjan tarkoitus oli esitellä Hesburgerin uusia vegaanisia vaihtoehtoja. Kasvissyönti nähdään tunkeilevana ja moralisoivana siinä, missä lihansyönti nähdään oikeutena ja vapautena.

Lihansyönti kasvoi räjähdysmäisesti 1950-luvulta eteenpäin kun elintaso nousi. Samalla kasvoi huoli karjan tehokasvatuksesta ja ympäristön tilasta. Olemme tilanteessa, jossa syömämme määrä lihaa ei ole millään mittarilla järkevää. Silti siitä on tullut osa normistoamme ja muu on vaihtoehtoista.

Taulukko, jossa on esitetty sukupuolten välisiä eroja syömistavoissa.
Sukupuoli näyttää edelleen olevan vaikuttava seikka ruokavalinnoissa: Kuva Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelijoiden esityksestä Joensuun Normaalikoulun lukiolla 8. helmikuuta 2019.

Kasviksia koulujen keittiöihin

Maanantai: Lihapullat ja perunamuusi
Tiistai: nakkikeitto
Keskiviikko: seitivuoka
Torstai: kasvisruokapäivä
Perjantai: lihamakaronilaatikko

Liharuoat olivat tarkasti eriteltynä nimen mukaan, kasvisruokapäivä oli yllätys. Listalla puhuttiin kasvisruokapäivästä. Tätä nykyä kasviruoatkin ovat saaneet nimet. Kasvisruokaan tutustuminen alkaa jo nimen mukaan syntyvän ensivaikutelman perusteella. Samalla tietoisuus lisääntyy erilaisten raaka-aineiden suhteen ja ennakkoluulot ehkä vähenevät. Myös valtion ravitsemusneuvottelukunnan Syödään ja opitaan yhdessä -kouluruokasuositukset kehottavat nimeämään kasvisruoat tunnistettavasti.

Neljännes suomalaisen ympäristövaikutuksesta johtuu ruoasta ja pääsääntöisesti kasvisruoan vaikutukset ovat pienemmät kuin liharuoalla. Kouluissa voidaan vaikuttaa paljon oppilaiden ruokailutottumuksiin. Oppilaat tarvitsevat opettajia muuhunkin kuin matematiikan yhtälöiden ratkaisemiseen. Kouluruokasuositusten mukaan “Koulun ruokakasvatuksen tavoitteena on ottaa haltuun jokapäiväiset ruoanvalinnat, niiden vaihtoehtojen ja merkitysten moninaisuus, päämääränä ruokaosaaminen ja ruokatajun syntyminen”. Jos koulun ruokakasvatukselle on annettu näin hienoja tavoitteita, miksi liharuoka on valtavirtaa ja kasvisruoka marginaalissa?

Viime keväänä saimme seurata Pohjois-Karjalassa esimerkiksi Kontiolahden margariinikeskustelua. Tiivistettynä tilanne eteni niin, että voi-kasviöljyseos vaihdettiin kasvimargariiniin. Oppilaat ryhtyivät margariinikapinaan ja keräsivät nimiä adressiin Oivariinin palauttamiseksi. Voi-kasviöljyseos palautettiin koululounaille.

On hämmentävää, kuinka kunnat voivat kävellä ravitsemussuositusten tutkitun tiedon yli. Ehkä tähän pätee se sama opettajien salainen logiikka, jossa kirjoista luetaan roskien kierrättämisestä, mutta luokassa on vain yksi roskis.

Onko sirkoilla tunteet?

Sirkka lähikuvassa.
Jää nähtäväksi, tulee esimerkiksi sirkoista pysyvä osa ruokavaliotamme. Kysymys ei ole ongelmaton. Kuva: Joshua Hoehne/Unsplash

Entä sitten hyönteiset? Usein puhutaan siitä, kuinka ne turvaavat tulevaisuuden ravinnon saantimme, mutta onko asia kuitenkaan niin? Euroopan unioni päätti vuonna 2017, että hyönteisiä saa myydä elintarvikkeina ja tämä on kiihdyttänyt hyönteistuotteiden tuomista kauppojen hyllyille. Hyönteistuotteiden saatavuudessa on kuitenkin nähtävissä suuria eroja eri puolilla maata ja eri kaupoissa. S-ketjun ja Keskon kaupat ovatkin jo vähentäneet hyönteistuotteiden määrää valikoimissaan alkuinnostuksen jälkeen.

Sirkkojen syöntiä pidetään eksoottisena kokeiluna, mutta kokeilu jää useiden ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Innostumme uutuuksista, mutta meihin iskostuneet ruokailutottumukset eivät välttämättä muutu kovin helposti.

Hyönteisten ristiriitaista vastaanottoa ruokana selittää myös se, että vaikka Aasiassa hyönteisyönti on normi, ne mielletään täällä usein likaisiksi ja ällöttäviksi. Tarvitaan paljon tutkimustietoa ja aikaa, jotta tämä tabu saadaan murrettua. Hyönteistuotannossa tarvitaan vähemmän tilaa ja vettä kuin esimerkiksi sikataloudessa ja myös kasvihuonepäästöt ovat pienempiä, mutta harvoin muistetaan niiden tuotantoon liittyvää lämmön ja energian kulutusta.

Hyönteisten syömistä voi kyseenalaistaa myös eettisestä näkökulmasta. Onko hyönteisillä tunteita ja tuntevatko ne kipua? Voidaanko hyönteisen syömistä pitää oikeutetumpana kuin sian syömistä? Voidaanko olla varmoja, että hyönteisiä käsitellään eettisesti? Hyönteisten pyydystämisellä tai niiden munien keruulla ruoaksi saattaa mittakaavan kasvaessa olla vaikutuksia myös biodiversiteettiin.

Hyönteisten syönti on ristiriitaisempi ilmiö kuin voisi kuvitella. Niin taloudelliset, eettiset kuin ekologisetkin näkökulmat kaipaavat vielä tarkennusta.

Uusi tuttu ja turvallinen

Yläkoulussa olisi kotitalouden tunneilla hyvä mahdollisuus tutustua kasvisruoan ja myös hyönteisruokien valmistukseen. Siellä on ammattitaitoinen opettaja, tilat sekä opetussuunnitelman luoma tarve opetukselle. Siellä kuitenkin laitetaan lähinnä tuttuja ja turvallisia – vai pitäisikö sanoa tuttuja ja vaarallisia? – liharuokia. Tässä hukataan mahdollisuus opetella terveydelle ja ympäristölle parempia ruokavaihtoehtoja.

Informaatioyhteiskunnassa oikean tiedon löytämisestä ja sen hallinnasta on tullut taitolaji ja tarvitaankin laajempaa tarkastelua siitä, miten käsittelemme ja normitamme ravintoa. Olisi päästävä irti binäärisistä ja ehdottomista jaotteluista. On varmistettava ympäristölle vähemmän haitallisten vaihtoehtojen tiedostaminen ja etenkin lasten ja nuorten kasvatus on tässä tärkeässä roolissa.

Olankohautuksella ongelmia ei saa ohittaa. Eri toimijoiden välisen keskustelun kautta ihmiset voivat osallistua ongelmien ratkaisuun.

Riikka Hujanen
Luokanopettajaopiskelija, Itä-Suomen yliopisto

Lauri Havukainen
Sosiologian opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

Venla Lietzen
Kotitaloustieteen opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

 

Lähteet:

Balance sheet for food commodities, 2018, Natural Resources Institute (LUKE) Finland, https://stat.luke.fi/en/balance%20sheet%20for%20food%20commodities
Bäckgren, Noora, Espoolaispoliitikot eivät luopuneet liha-aterioistaan, Helsingin Sanomat (26.2.2019) https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006015372.html
Diet Trends 2017, 2017, Edible-project https://medium.com/edible-project/our-eating-habits-and-the-changing-world-around-us-5f928d1564e7
Furman, Eeva, Kaljonen, Minna, Peltola, Taru, Salo, Marja. 2019. Attentive, speculative experimental research for sustainability transitions: An exploration in sustainable eating. Journal of Cleaner Production (Volume 206, 1.1.2019) https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0959652618329391
Love, Hamish J., Sulikowski, Danielle. 2018. Of Meat and Men: Sex Differences in Implicit and Explicit Attitudes Toward Meat, Frontiers in Psychology (9: 559, 20.4.2018) https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5920154/
Mononen, Tuija & Silvasti, Tiina (toim.). 2006. Ruokakysymys. Näkökulmia yhteiskuntatieteelliseen elintarviketutkimukseen. Helsinki: Gaudeamus
Roininen. T., Pulkkinen. H., Järvinen. M., Nikula. J., Höynälänmaa. S., Katajajuuri. J-M., Hyvärinen. H. MTT raportti. Ilmastovalinta ravintoiloissa. 2014. http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttraportti160.pdf [Luettu 28.02.2019]
Santaoja, M & Niva, M H. 2018. Hyönteissyönnin etiikka, ekologia ja estetiikka. Niin ja näin: filosodinen aikakauslehti 98 (3/2018), 77-87.
Valsta, Liisa, Kaartinen, Niina, Tapanainen, Heli, Männistö, Satu, Sääksjärvi, Katri (toim.), Helsinki, 2018, Ravitsemus Suomessa – FinRavinto 2017 -tutkimus http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137433/URN_ISBN_978-952-343-238-3.pdf
Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Syödään ja opitaan yhdessä -kouluruokailusuositus. Suomen Yliopistopaino. Helsinki 2017. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131834/Syo¦êda¦êa¦ên_ja_opitaan_yhdessa¦ê_korjattu_5.2017_WEB.pdf?sequence=1&isAllowed=y [Luettu 28.01.2019]

Margariinikeskustelun lähteet:
https://yle.fi/uutiset/3-10617494
https://yle.fi/uutiset/3-10661621
https://www.karjalainen.fi/mielipide/item/210969

Millaisia tuntemuksia v-sana herättää?

Person cutting a vegetable.

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimista, jossa yliopisto-opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ihminen ja ympäristö -kurssilla vapaaehtoiset opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista. Ympäristöpolitiikan opiskelijan Sara Muhosen teksti on osa kurssia.


Kuinka reagoisit, jos kuulisit jonkun kiroilevan kovaan ääneen? Ehkä pyörittelisit silmiäsi tai häpeäisit silmät päästäsi. Mitäpä jos joku sanoisi olevansa vegaani? Kuinka valmis Suomi on veganismiin?

Kun vertaillaan 1960- ja 2000-luvun kouluruokalistoja Suomessa, ero on huikaiseva. 1960-luvun lapset nauttivat puolukkapuuroa, ruisleipää ja lihaa kerran viikossa. Millennium-lapset taas puputtivat lihaa viikon jokaisena päivänä. Lukeudun itsekin noihin vuosituhannen murroksessa syntyneisiin ja lihan yltäkylläisyyteen tottuneisiin lapsiin. Kasvoin lapsesta teini-ikään lähinnä makaronilla ja jauhelihakastikkeella, jotka huuhtelin alas ylimakealla hyla-maidolla. Alakouluni ruokalan seiniä koristivat lautasmalli- ja maitojulisteet – jopa siihen pisteeseen asti, että joku voisi puhua propagandasta.

Keskiluokkaisen kaupunkilaisperheen lapsena minulla ei ollut kosketusta ruuan alkulähteisiin. Toki meillä oli kesämökki, jossa rakkaus luontoon sai alkusysäyksensä. Olen lapsesta asti nähnyt, kuinka rakastamastani luonnosta hyödytään. Jo siitä asti, kun opimme serkkujeni kanssa kävelemään, seurasimme silmät pyöreinä, kun isäni perkasi kaloja tai kaatoi moottorisahalla puita. Ukilla oli tapana viedä meitä serkuksia marjaan, keräämään uusia kiuaskiviä ja kantamaan kaivosta vettä. Isäni, metsätieteiden maisterin, kautta opin jo pienestä lähtien ymmärtämään, että metsää kaadetaan ja uutta istutetaan tilalle.

Olen nähnyt elämää myös luomuviljelijän vinkkelistä. Olen saanut tehdä töitä maalaisromanttisessa ympäristössä sukutilalla ja todistaa myös työn raskauden, luonnon armottomuuden ja viljelijän loppuunpalamisen. Kaikessa kokemassani on kuitenkin aina ollut pohjana luonnon ehdoton kunnioittaminen ja rakastaminen. Se on osa suomalaisuutta, josta en halua yhteiskuntamme erkaantuvan.

Mutta mikä johti siihen, että itäsuomalaisen pikkukaupungin tytön perjantai-illan ”pikkukanat” vaihtuivat kukkakaaliwingseihin?

Dokumentti ruoantuotannosta avasi silmät

Oli vuosi 2015 joensuulaisessa lukiossa. Kävin lukion toista luokkaa. Samoihin aikoihin kaksi parasta ystävääni kertoivat lähteneensä mukaan koitokseen vähentää lihansyöntiään. Sen syvällisemmin miettimättä päätin liittyä mukaan seikkailuun.

Vuosi kului enemmän tai vähemmän kasvissyöjänä. Suurimpana esteenä kasvissyöjäksi ryhtymiselle oli – ainakin alitajuisesti – vakava tanssiharrastukseni. Urheilijathan tarvitsevat proteiinia, ja proteiinia saa lihasta. Maito taas pitää tanssijan luut kunnossa. 2000-luvun taitteen ruokapropaganda teemuselänteineen ja maitomainoksineen oli onnistunut.

Syksyllä 2016 muutin Kuopioon opiskelemaan ympäristötiedettä. Hämärtyvän alkutalven iltana istuin yksin soluhuoneessani ja avasin Netflixistä Cowspiracy-dokumentin. Katsottuani dokumentin amerikkalaisesta ruoantuotannosta ja sen vaikutuksista ilmastoon maailmani romahti: en olisi ikinä kuvitellut, että sillä mitä syön, on niin suuri merkitys ympäristölle. Siitä hetkestä lähtien alkoi kuoppainen tieni kohti veganismia.

Tuki oli onneksi lähellä lievittämään juuri purkautunutta maailmantuskaani. Osa koulukavereistani oli vegaaneja, ja kaupoista löytyi jo paljon vegaanisia korvikkeita, joista harjoittelevan vegaanin oli turvallista aloittaa. Oli ilo huomata, kuinka yliopistomme tarjosi aina vähintään yhden kasvisruokavaihtoehdon lounaalla. Suomi vaikutti täydelliseltä paikalta aloittelevalle vegaanille.

Tuuppaamalla vai järkeilemällä kohti muutosta?

Uskon, että ihmistä ei voi saarnata ulos mukavuuskuplastaan, vaan ihmisen on herättävä itse ruokavalintoihinsa. Kysymys kuuluukin, muuttuuko käytös ”tuuppaamalla” vaiko rationaalisen mallin avulla? Vai onko ratkaisu sittenkin kompromissi eli tuuppamisesta tuunaamiseen?

On tutkittu, kuinka kasvispainotteista ruokailua voidaan tukea kouluissa ja työpaikoilla. Esimerkki Suomen ympäristökeskuksen Helsingin toimipisteen työpaikkaruokalasta on jäänyt mieleen: kestävät ruokavalinnat lounasruokailussa oli merkitty ilmastovalintamerkein, mutta se ei saanut edes ympäristöalan ammattilaisia muuttamaan käytöstään. Kuilu tiedon ja toiminnan välillä on pahimmillaan hautavajoamaakin syvempi.

Jos tieto ei vaikuta päätökseen, on olemassa toinen vaihtoehto: tuuppaaminen. Saadaanko ihmisten käytös muuttumaan, jos kasvisvaihtoehto asetetaan linjastossa ensimmäiseksi tai kasvisruuan mainostusta lisätään? Tutkimuksessa ilmeni, että tämä toimi, ei vain kokonaisuudessa merkittävästi. Kasvisten menekki lisääntyi, mutta lihankulutus ei ottanut laantuakseen. Ongelmia tuuppaamisen teoriastakin löytyy. Tuuppaamisen voi nähdä pehmeänä johdatteluna tai räikeänä manipuloimisena. Oliko tämä ajatuksia herättelevää ihmisen houkuttelua ulos mukavuuskuplastaan, vai manipuloitiinko siinä ihminen hyväntekijäksi vain sen yhden kerran?

Syy, miksi on niin vaikea kehittää toimivaa teoriaa tehostamaan kestäviä toimintatapoja, on se, että ruoka tarkoittaa monta eri asiaa monelle eri ihmiselle. Ruoka on osa identiteettiä, kun luomuviljelijä kokee ylpeyttä ostaessaan itsekin luomua. Syöminen on sukupuolittunutta, kun pojat julistavat kovaan ääneen tulleensa kasvisten maistelutilaisuuteen puolustamaan lihaa. Ruoka on osa kulttuuria, kun itsekin aloittelevana vegaanina kauhistelin kaupan kylmähyllyssä pötköttelevää, suomalaiselle ei-ruuan-näköistä tofua. Niin helposti kuin kasvissyöjä voi leimaantua viherpiiperöksi, voi liperiläisen maaseudun poika nähdä härkäpavun kasvattamisen siistinä, kun naapuritilallakin sitä viljellään.

Asiat, myös ongelmat, on rohkeasti tunnistettava kokonaisuuksissaan ja salakavalat piilonormit ruokailun suhteen on nostettava päivänvaloon yhteistyöllä. Niin utopistisen romanttiselta kuin tuo kuulostaakin, antaa vegaaniuden siirtyminen vähätellystä trendistä tiukasti läsnäolevaksi ja jokapäiväiseksi tavaksi vahvaa luottoa kestävän tulevaisuuden luomiseen.

Vegen ei tarvitse särähtää korvaan niin kuin se v-sana. Oma vegaaniuteni ei pyri poistamaan lihansyöntiä ikuisesti maapallolta. Kasvisruoka tuleekin nähdä keinona monipuolistaa ruokailua, ei pakollisena vaihtoehtona lihalle. Jos pystyy vähentämään lihansyöntiä sen yhden wingsin verran viikossa, tekee jo paljon.

Sara Muhonen

Ympäristöpolitiikan opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

Aktiivisempaa kansalaisuutta vuorovaikutteisen hallinnon ja asennemuutoksen kautta

Noise barrier in front of a bridge.

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimista, jossa yliopisto-opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ihminen ja ympäristö -kurssilla vapaaehtoiset opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista. Opiskelija Tommi Sunin teksti on osa kurssia.


Vain harva suomalainen nuori uskoo osallistuvansa politiikkaan esimerkiksi tekemällä vaalityötä tai liittymällä poliittiseen puolueeseen tai ammattiliittoon. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen vuonna 2010 teettämän kyselyn mukaan. Kansainvälisellä tasolla suomalaisnuorten kiinnostus politiikkaan oli reilusti keskivertoa vähäisempi. Kansalaisten on vaikea uskoa oman toiminnan vaikuttavan julkisen hallinnon päätöksiin, jonka seurauksena päätöksentekoon liittyy skeptisiä ajatuksia. Tästä hyvänä esimerkkinä presidentinvaalien äänestyksen Aku Ankka -äänet.

Myönnän itsekin suhtautuneeni politiikkaan varsin skeptisesti, ja äänestin ensi kertaa vasta vuoden 2018 presidentinvaaleissa. Koen, että en saa omaa ääntäni kuuluviin, tai oikeastaan, että omalla äänelläni ei ole minkäänlaista painoarvoa. Ajattelen, että voin saada oman toimintani paremmin esille biologisten tutkimusten ja tulevaisuuden opettaja-ammatin avulla verrattuna poliittiseen toimintaan.

Jotta kansalaisten aktiivisuutta politiikkaa kohtaan saataisiin lisättyä, pitää pyrkiä vuorovaikutteiseen hallintoon ja asennemuutokseen. Myös ilmastonmuutoskysymys sekä siirtyminen kierto- ja biotalouteen vaativat luonnonvarapolitiikan ja -hallinnan uudistamista. Yksi keskeisimmistä syistä tähän on vaikuttajien omien etujen puoltaminen muiden kustannuksella. Kaiken tämän jälkeen ihmetellään kansalaisten laiskaa suhtautumista politiikkaan.

Lisää tutkimustietoa ja näkökulmien avartamista

Kansalaisten rooli ympäristön ”ilkeiden ongelmien” ratkaisijoina on mielenkiintoinen. Ilkeät ongelmat, esimerkiksi ilmastonmuutos, kestävä maatalous, ruoantuotannon ympäristövaikutukset tai turkiseläinten hyvinvointi, ovat globaaleja tai paikallisia ongelmia, joihin ei ole yhtä ja oikeaa ratkaisukeinoa (Whyte & Thompson 2011). Näihin ongelmiin ei ole olemassa tiettyä pistettä, jonka jälkeen ongelmat olisivat sivuutettuja, vaan ilkeät ongelmat vaikuttavat toinen toisiinsa jatkuvasti.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos halutaan ratkaista ruoantuotannon ympäristövaikutuksiin liittyviä ongelmia, pitää ilmastonmuutoksen ongelmat ratkaista myös kerta heitolla – ja sanomattakin on selvää, ettei se tapahdu tuosta vain. Jotta ilkeiden ongelmien ratkaisemiseksi löydettäisiin ensiaskeleita, pitää kansalaisten näkökulmia avartaa lisää. Kansalaiset ovat parhaimmillaan erittäin aktiivisia yhteisen hyvän tavoittelussa. Tämän vuoksi tutkijoiden ja uuden tutkimustiedon merkitys on keskeisessä roolissa.

Esimerkiksi hyönteisten kasvattaminen ihmisen ravinnoksi oli pitkään kiellettyä Suomessa, kunnes vuoden 2018 alusta lähtien EU:n uuselintarvikeasetus astui voimaan. Itä-Suomen yliopiston biologian laitoksella on tehty jo pidemmän aikaa tutkimusta kotisirkkojen kasvattamisesta ja niiden hyödyntämisestä ihmisravintona (Jaana Sorjonen & Vilma Lehtovaara).

Julkaistujen raporttien ja tutkimustiedon perusteella ihmiset ovat tulleet tietoiseksi hyönteisravinnosta, ja asennoituminen uutta superfoodia varten on muuttunut positiivisempaan suuntaan. Nyt vuoden 2018 alusta lähtien kotisirkkoja voidaan ajatella käytettävän proteiinin lähteenä lihan korvikkeena. Tutkimusten perusteella kotisirkkojen kasvattamisen ympäristövaikutukset ovat moninkertaisesti pienemmät lihantuotantoon verrattuna. Tämän takia ihmisten näkökulmien avartaminen liittyen hyönteisravintoon voi parhaimmillaan vaikuttaa myös ilkeiden ongelmien ratkaisemisessa. Kyseessä on vastavuoroisuuden periaate – kun muut osallistuvat, myös minäkin osallistun.

Pienet askeleet, suuret muutokset

Mittasuhteiltaan pienet asiat voivat aiheuttaa suuria liikuntoja yhteiskunnassa. Koska asioilla on erilaisia tarkastelutasoja, ja eri toimijat painottavat eri asioita, johtaa se helposti konfliktin syntyyn. ”Pienten lukujen maantieteessä” osa ihmisryhmistä kärsii yhteisen edun tavoittelusta.

Noise barrier in front of a bridge.
E18 Koskenkylä–Kotka-moottoritien rakentaminen on esimerkki ”pienten lukujen maantieteestä”, jossa osa ihmisryhmistä kärsii yhteisen edun tavoittelusta. Kuvassa Pyhtään kaisla-aiheisia meluesteitä. Kuva: Liikennevirasto

Omakohtainen kokemukseni pienten lukujen maantieteestä koskee E18 KoskenkyläKotka-hanketta. Valtatie 7 kunnostamisen hanke aloitettiin 2010-luvun alkupuolella (Liikennevirasto 2015). Hankkeen seurauksena muutama perhe joutui muuttamaan kodistaan pois, koska uusi moottoritie oli kaavailtu kulkevan tonttien kohdalta. Hankkeen takana oli tarkoitus lisätä moottoritien turvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta yhteisen edun lisäämiseksi. Hankkeella oli erilaisia vaikutuksia ihmisryhmille – riippuen skaalasta, mistä katsottiin. Harvemmin tavallinen moottoritien käyttäjä ajattelee, minkälaisia muutoksia tien rakentaminen on saattanut aiheuttaa toisten ihmisten arjessa.

Pieni askel sinulle voi tarkoittaa valtavaa harppausta tai muutosta jollekin toiselle.

Tommi Suni

Opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

Lähteet:

Blomqvist, Irja (2011). Suomalaisnuoret ovat osaavia mutta passiivisia kansalaisia. Hyvinvointikatsaus 3/2011, Teema: Kansalaisuus. Tilastokeskus.

Liikennevirasto: E18 Koskenkylä-Kotka -hanke.

Whyte, K.P. & Thompson, P.B. (2011). Ideas for How to Take Wicked Problems Seriously. Journal of Agricultural and Environmental Ethics. August 2012, Volume 25, Issue 4, pp 441–445.

Ympäristökansalaisuus lautasella

Vihanneksia pöydällä.

Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimista, jossa yliopisto-opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ihminen ja ympäristö -kurssilla vapaaehtoiset opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista. Ympäristöpolitiikan opiskelijan Anni Rädyn teksti ”Ympäristökansalaisuus lautasella” on osa kurssia.


Ruokavalintojen tarkasteleminen on viime aikoina jatkuvasti vahvemmin esiin noussut tapa toteuttaa omaa arkipäivän ympäristöpoliittista toimijuuttaan. Syömisen ympäristövaikutukset tiedostetaan yhä laajemmin ja niistä puhutaan kenties enemmän kuin koskaan. Eikä turhaan, sillä ruoantuotannon tosiasialliset ympäristövaikutukset ovat valtavat: jopa yli 20 prosenttia kulutuksemme ilmastovaikutuksista johtuu ruoasta. Lisäksi muun muassa noin puolet Itämereen ihmisten toiminnan vuoksi joutuvasta rehevöittävästä fosfori- ja typpikuormituksesta on peräisin maataloudesta – ottamatta edes esille ruoantuotannon edistämiä globaaleja kestävyysongelmia, kuten vesipulaa ja biodiversiteetin heikkenemistä.

Nuorten rooli niin nykyisten kuin tulevienkin ympäristöongelmien ratkaisemisessa on tärkeä, sillä he tekevät tulevaisuuden päätökset. Tältä pohjalta kuulee esitettävän huolestuneita kommentteja siitä, millaisessa yhteiskunnassa tulemme elämään, kun lyhytjänteisinä individualisteina pidetyt milleniaalit – joihin kirjoittaja itsekin kuuluu – ovat päättävässä asemassa. Vastoin stereotypioita nykynuoret tuntuvat kuitenkin olevan paikoin erittäinkin tiedostavia kuluttajia: esimerkiksi ruoan ja vaatteiden alkuperästä on totuttu puhumaan ja laatua osataan arvostaa.

Kun pohdin nuorten arkista yksilötason ympäristöpoliittista toimintaa, nousee itselleni ensimmäisenä mieleen ajatus tiedostavista kaupunkilaishipstereistä, joiden piirissä tiedostava kuluttaminen on suoranainen ylpeyden aihe. Vaikka maalailemani mielikuvan hipsterit edustavatkin kokonaisuudessaan pientä vähemmistöä, uskon, että taustalla on todellinen ilmiö: nuoret vaikuttavat keskimäärin tiedostavan ympäristöongelmien ja oman arkisen toimintansa yhteydet vahvemmin kuin aiemmat sukupolvet. Kehityskulkuna tämä vaikuttaisi varsin loogiselta, onhan kyse ilmastonmuutos- ja ympäristökriisipuheen keskellä kasvaneista nuorista. Eri asia on toki se, miten tehokkaasti tämä tiedostaminen jalostuu toiminnaksi. Oman täysin kokemusperäisen arvioni mukaan nuorten ympäristötoimijuus vaikuttaisi olevan hyvin kaksijakoista: siinä missä jotkut ovat valmiita haastamaan yhteiskunnan tuottamia normeja ja instituutioita kuten lihansyöntiä tai yksityisautoilua, ovat toiset vahvasti kiinnittyneitä yltäkylläiseen tarpeiden tyydyttämiseen ohjaavaan konsumerismiin.

Jokapäiväisillä ruokavalinnoilla on vaikutusta

Alati lisääntyvä tieto ja ruokakauppojen valikoimien monipuolistuminen helpottavat ympäristöystävällisten ruokavalintojen tekemistä ja tekevät sen mahdolliseksi yhä useammille. Ruokavalintojen ympäristökuorman keventäminen onkin yksi yksinkertaisimmista tavoista kokeilla aktiivisemman ympäristötoimijan roolia; kyse ei tarvitse olla suurista, radikaaleista muutoksista vaan arjessa tehtävistä jokapäiväisistä valinnoista, joiden vaikutukset kertautuvat suuren volyymin myötä. Kuka tahansa voi päättää tehdä arjessaan ympäristöä paremmin kunnioittavia päätöksiä – ja aloittaa jo tänään.

Yksilöiden ruoanvalintaan ja ruokakäyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä on lukemattomia. Ruokavalintojen muodostumisen luonteen tunteminen auttaa ymmärtämään, miten syväluotaavasta prosessista on kyse: ruokavalinnat eivät koskaan muodostu vain tilanteen perusteella, vaan niihin vaikuttavat lukuisat tekijät aina ympäristöstä ja kulttuurista ruokailijan persoonallisuuteen ja elämäntilanteeseen.

Yksi tapa lähestyä ruokavalintojen tekemistä on tarkastella valintoja ohjaavia arvoja. Tällaisia dynaamisesti yksilön elämän aikana muodostuvia arvoja voivat olla muun muassa maittavuus, kätevyys, hinta, sosiaalisten suhteiden ylläpito, terveellisyys – tai ympäristöystävällisyys. Yksinkertaistettuna ruokavalintojen tekemisessä on kyse näiden arvojen välisistä priorisoinneista – siis siitä, tuntuuko kyseisellä hetkellä tärkeämmältä valita kätevin vaihtoehto vai huomioidaanko vaikkapa ympäristötekijät valinnassa.

Arvojen työstämistä vaativa prosessi ei välttämättä ole helppo, mikä asettaa haasteen ympäristöystävällisempään syömiseen pyrittäessä. Ruokavalintojen muuttaminen edellyttää niitä ohjaavien arvojen kriittistä tarkastelua ja uudelleenpriorisointia sekä muodostuneiden rutiinien ja käsitysten tietoista muokkaamista. Uusien ruokavalintojen rutinoituminen vie aikaa, ja ennen sitä syömiseensä joutuu väliaikaisesti kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota, mikä voi kuormittavan arjen keskellä tuntua vaativalta. Tämän vuoksi olisikin yhä edelleen tärkeää aktiivisesti pyrkiä madaltamaan kynnystä ympäristöystävällisten valintojen tekemiseen ja korostaa sitä, että pienetkin muutokset ovat askelia parempaan päin. Esimerkiksi taloudellinen ohjaus lienee yksi tehokkaimmista tavoista luoda ulkoista motivaatiota ympäristöystävällisten ruokavalintojen tekemiselle: mikäli ympäristöystävällinen ruoka on muita edullisempaa, on sen valitseminenkin helpompaa.

Tieto ja tunteet ruokavalintojen puntarissa

Ruokavalintoja – kuten muitakin elämän suuria ja pieniä päätöksiä – tehdään paitsi järjellä ja rationaalista harkintaa käyttäen, myös vahvasti tunteisiin nojaten. Toisin sanoen yksilön ympäristökansalaisuus ja toimijuuden luonne perustuvat suurelta osin tunteiden vaikutukseen. Tieto ruokavalintojen emotionaalisesta ulottuvuudesta herättää kysymyksen siitä, vedotaanko täysin vääriin tekijöihin, jos ympäristöystävällisestä syömisestä kertova viestintä on korosteisen faktapainotteista. Jos tunteiden vaikutus valintoihin on niin huomattava, eikö olisi kannattavaa vedota niihin ja jättää faktapuoli kehyksen rooliin? Ajatuksena tämä saattaa kuulostaa houkuttelevalta, mutta siinä piilee oma kompastuskivensä: liian vahva tunteisiin vetoaminen etenkin ympäristöasioiden ollessa kyseessä nähdään helposti poissulkevana viestintänä, vähemmän ympäristöystävällisiä valintoja tekevien syyllistämisenä, mikä ei ole omiaan edesauttamaan aktiivisen ympäristötoimijuuden syntymistä.

Kaikkiaan ympäristöystävällisessä syömisessä, kuten yleisemminkin arjen ympäristöpolitiikassa, on pidettävä mielessä fundamentalistisen mielentilan välttäminen ja ihmisten näkeminen yksittäisten valintojen takana. Omiin poteroihin kaivautumisen sijaan on tärkeää pitää yllä avointa keskustelua erilaisten toimijoiden välillä; liialliset vastakkainasettelut eivät kovinkaan usein palvele itse asiaa. Esimerkiksi kasvis- ja liharuokien käyttöä ei kannattane esittää toisensa täysin poissulkevina vaihtoehtoina, vaikka se ympäristö- ja eläinoikeusnäkökulmasta katsottuna houkuttelevalta tuntuisikin: onhan parempi vaihtoehto, että lihan suurkuluttaja päätyy kohtuullistamaan kulutustaan, kuin että hän kokee tulevansa syyllistetyksi lihansyönnistään ja vastareaktiona jatkaa kulutustaan entiseen malliin.

Ympäristöpoliittisen toimijuuden saamia erilaisia muotoja tarkasteltaessa on muistettava se, ettei ole olemassa yksittäistä kaikille sopivaa ratkaisua. Vaikka ruokavalinnat muodostavat suuren osan aiheuttamastamme ympäristökuormituksesta, ovat erityisesti liikenteen ja asumisenkin ratkaisut tärkeässä roolissa. Se, ettei joku tee ruokavalintojaan ympäristöarvojen pohjalta, ei välttämättä tarkoita hänen toimivan näin kaikilla elämän osa-alueilla: sama henkilö voi esimerkiksi valita pienemmän asunnon, käyttää ekosähköä tai liikkua liikenteessä lähinnä polkupyörällä, julkisilla tai kävellen.

Ympäristöystävällisen ruokavalion, kuten terveyttä edistävänkin, koostamisessa on yleisestikin tärkeää nähdä metsä puilta: mikäli yleisesti arjessaan pyrkii tekemään ympäristöystävällisiä valintoja, eivät satunnaiset toisensuuntaiset valinnat kaada tai edes pahemmin heilauta kokonaisuutta. Joustavuuden säilyttäminen ja liiallisen pikkutarkkuuden välttäminen ovat tärkeitä myös terveen ruokasuhteen edistämiseksi, sillä liiallinen ruokavalion viilaaminen tekee syömisestä helposti vain yhden suorituksen muiden joukossa. Loppujen lopuksi syömisen tulisi kuitenkin olla paitsi kehon, myös mielen ravitsemista – siis ilon ja mielihyvän lähde.

Anni Räty

Ympäristöpolitiikan opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

Lähteet:

Cupples J, Ridley E. Towards a Heterogeneous Environmental Responsibility: Sustainability and Cycling Fundamentalism. Area (2008) 40 (2), 254 – 264.

Luonnonvarakeskus. Ruoka ja ravitsemus: Ruoantuotannon ja -kulutuksen vaikutukset ympäristöön ja ilmastoon. Lainattu 7.3.2018.

Peltola T. Ympäristönmuutos ja tunnevaikuttaminen. Kevään 2018 Ihminen ja ympäristö -luentosarjan 3. luento. Itä-Suomen yliopisto. 25.1.2018.

Sobal J, Bisogni C.A. Constructing Food Choice Decisions. Annals of Behavioral Medicine (2009): 38 (suppl 1), S37-S46.

Terveyttä ruoasta – suomalaiset ravitsemussuositukset 2014. Valtion ravitsemusneuvottelukunta: Helsinki 2014.

WWF. Vähemmän lihaa lautaselle. WWF-lehti 1/2016.