Kokemukset turvealan siirtymästä tulee huomioida osana turvetuotantoalueiden jälkikäytön ohjausta

Suomessa on käynnissä turvealaa koskeva siirtymä. Turve ja turvemaat on tunnistettu merkittäväksi päästölähteeksi: sekä turpeen polttaminen että turvemaiden kuivaaminen esimerkiksi viljelykäyttöön aiheuttavat mittavia kasvihuonepäästöjä (Joosten ym. 2012). Saavuttaakseen hiilineutraaliustavoitteen vuoteen 2035 mennessä Marinin hallitus on asettanut yhdeksi tavoitteekseen turpeen käytön puolittamisen vuoteen 2030 mennessä. Turpeennoston alasajo on kuitenkin edennyt tätä tavoitetta nopeammin.

Viime viikkoina Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut uudelleen esiin kysymyksen suomalaisen energiajärjestelmän huoltovarmuudesta. Turve on tuotu uudella tavalla energiapoliittiseen keskiöön. Energiajärjestelmältä vaaditaan nyt nopeaa sopeutumista, mutta ilmaston kannalta kestävällä tavalla. Tasapainottelua käydään lyhyen ja pitkän aikavälin varautumisen ja tavoitteiden välillä, mikä vaikuttaa myös turvealan siirtymään.

Turvealan siirtymää on lähestytty energiapoliittisena kysymyksenä, mutta siirtymän yhteiskunnallisia haasteita on pohdittu vähemmän. Siirtymä koskettaa väistämättä ja kovalla kädellä alan toimijoita ja keskeisiä alueita. Samaan aikaan työ ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi vaatii entistä ripeämpiä ja kunnianhimoisempia toimia. Yksi kysymyksistä, joka nousee siirtymän edetessä ajankohtaiseksi, on turvetuotannosta vapautuvat suopohjat ja niiden jälkikäyttömuotojen valinta. Turpeennostoalueen jälkikäyttömuotojen valinnasta vastaa maanomistaja, jolle alue palautuu turvetuottajalta tai joka on itse harjoittanut turvetuotantoa. Jälkikäyttömuotojen valintaa ohjaamalla voidaan samanaikaisesti edistää ilmastotavoitteita ja tukea maanomistajia turvealan siirtymän aikana. Ohjausta onkin tärkeää suunnitella niin, että valitut ohjauskeinot ovat maanomistajien näkökulmasta hyväksyttäviä.

SysteemiHiili-hanke on osa maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmaa. Yhtenä sen tavoitteista on tutkia, miten turvemaiden käyttöä on mahdollista ohjata hyväksyttävästi ja oikeudenmukaisesti ilmastoviisaampaan suuntaan. Osana hanketta toteutimme keskeisten turpeennostoalueiden jälkikäyttöön kytkeytyvien toimijoiden asiantuntijahaastatteluita vuodenvaihteessa 2021—2022. Haastatteluissa kysyimme asiantuntijoilta, mitä jälkikäyttömuotojen valinnan ohjaamisessa tulee huomioida ja kuinka turvealaa koskeva siirtymä on heidän mielestään toteutunut.

Traktori ajaa ruskealla turvemaalla. Taustalla näkyy vihreää metsää.

Turpeennostosta vapautuvien suopohjien jälkikäyttömuodoilla on erilaisia ilmasto- ja ympäristövaikutuksia. Kuva: Eerika Albrecht, 2013.

Jälkikäytön ohjauksessa huomioitava paikalliset olosuhteet

Kun turpeennosto alueella loppuu, jäljelle jää suopohja, jonka seuraavalla maankäyttömuodolla eli jälkikäyttömuodolla on muun muassa ilmastovaikutusta sekä vaikutuksia alueen vesistöihin ja luonnon monimuotoisuuteen. Maanomistajalla on valittavanaan aktiivisina toimenpiteinä muun muassa metsitys tai puuvartisten biomassakasvien kasvatus, maatalousmaaksi siirto, kosteikon perustaminen, kosteikkoviljely tai energiahankkeet tuulivoima- tai aurinkopuiston muodossa. Alueen voi myös jättää sellaisenaan siirtymään luontaisesti seuraavaan maankäyttövaiheeseen.

Jälkikäyttöön kohdistuvia ohjauskeinoja on toistaiseksi vähän. Tällä hetkellä metsitystuki on merkittävin maankäyttömuodon valintaa ohjaava yksittäinen ohjauskeino. Käytöstä poistuneista turpeennostoalueista noin 70 % siirtyy metsitykseen tai luontaisesti metsätalouskäyttöön. Muun muassa maanpohjan kosteus, turpeen paksuus ja ravinteisuus vaikuttavat kuitenkin alueen soveltuvuuteen metsätalouskäyttöön. Mahdollisuus huomioida alueelliset ja paikalliset olosuhteet jälkikäyttömuotojen valinnassa nousikin haastatteluissa tärkeäksi tekijäksi, joka tulee huomioida myös poliittista ohjaamista kehitettäessä. Maanomistajien mahdollisuuden valita suopohjalleen sopiva jälkikäyttömuoto nähtiin lisäävän ohjauksen hyväksyttävyyttä.

Myös ohjauskeinojen maanomistajien toimeentuloon kohdistuvien vaikutusten nähtiin vaikuttavan ohjauksen hyväksyttävyyteen: Taloudelliset kannustimet hyväksytään rajoituksia ja kieltoja herkemmin. Hiilensidonnan tuomat potentiaaliset ansaintamahdollisuudet tuotiin useassa haastattelussa esiin kiinnostavina. Haastatteluissa toistui myös maanomistajan omaisuudensuojan turvaaminen, joka tarkoittaa valinnanvapauden rajoittamista mahdollisimman vähän. Lisäksi neuvonnan ja tiedotuksen merkitys korostui etenkin uusien ja vähemmän tunnettujen jälkikäyttömuotojen osalta.

Kokemukset siirtymästä vaikuttavat ohjauksen hyväksyttävyyteen

Turvealan siirtymästä kysyttäessä haastateltavien viesti oli selvä: siirtymää ei hallinnon toimesta ole tuettu riittävästi eikä siitä voida puhua oikeudenmukaisena siirtymänä. Vaikka turveala ei ole kansallisessa mittakaavassa suuri, sen yksilölliset, alueelliset ja välilliset vaikutukset ovat merkittäviä. Haastateltavat nostivat esiin erityisesti ennakoinnin puuttumisen, siirtymän hallitsemattomuuden sekä haasteet toimenpiteiden kohdistumisessa ja oikea-aikaisuudessa. EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta on toivottu toimijoiden keskuudessa eräänlaista turvaverkkoa, joka pehmentäisi monen kokemia taloudellisia menetyksiä. Alueelliseen kehittämiseen kohdistuva rahasto ei kuitenkaan, alan pettymykseksi, tarjoa mahdollisuuksia suoraan tukeen.

Siirtymä pois turpeen energiakäytöstä vaikuttaa myös tulevien ohjauskeinojen suunnitteluun ja toimeenpanoon, sillä ohjauksen hyväksyttävyys syntyy osaltaan suhteessa vallitseviin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin. Turvealan siirtymän kaltaiset muutokset vaikuttavat kokemuksiin oikeudenmukaisuudesta ja luottamuksesta esimerkiksi päättäjiä kohtaan, mitkä edelleen vaikuttavat hyväksyttävyyteen. (Busse & Siebert 2018; Ejelöv & Nilsson 2020; Peltonen ym. 2008).

Kokemukset turvealan siirtymästä on siis tärkeää huomioida turvetuotantoalueiden jälkikäytön ohjausta suunnitellessa ja toimeenpantaessa. Ajankohtaisena esimerkkinä voidaan pitää maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmaa, jota valmistellaan parhaillaan osana uuden ilmastolain mukaista suunnittelujärjestelmää. Myös turvetuotantoalueiden jälkikäyttö kuuluu suunnitelman piiriin. Ilmastosuunnitelman laatimisen aikana on muun muassa toteutettu vuorovaikutteisia tilaisuuksia, joihin on osallistunut toimijoita eri maakäytön aloilta keskustelemaan ilmastosuunnitelman eri aihealueista. Jos maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma onnistuu sekä kuuntelemaan paikallisia näkemyksiä että oppimaan turvealan siirtymään liittyvistä kokemuksista, todennäköisyys ohjauksen laajalle hyväksynnälle kasvaa. Hyväksyttävällä, oikeudenmukaiseksi koetulla ohjauksella taas luodaan kestävä pohja ilmastotavoitteiden saavuttamiselle.

 

Johanna Leino

Väitöskirjatutkija, historia- ja maantieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

Eerika Albrecht

Tutkijatohtori, oikeustieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

Anna-Maija Tuunainen

Projektitutkija, historia- ja maantieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

Lasse Peltonen

Ympäristökonfliktien hallinnan professori, historia- ja maantieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

”Kirjoittajat ovat mukana maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Ilmastotoimenpiteiden kokonaisvaltainen arviointi valuma-alueilla – Systeemianalyysillä kohti hiilineutraalia maankäyttöä (SysteemiHiili) -hankkeessa (2021—2023). Hanke on osa maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä Kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmaa. Hankkeen konsortioon kuuluu tutkijoita ja asiantuntijoita Suomen ympäristökeskuksesta (SYKE), Luonnonvarakeskuksesta (Luke), Itä-Suomen yliopistosta (UEF) ja Savonia ammattikorkeakoulusta.”

Lähteet:

Busse, M. & Siebert, R. 2018. Acceptance studies in the field of land use—A critical and systematic review to advance the conceptualization of acceptance and acceptability. Land Use Policy 76, s. 235—245.

Ejelöv, E. & Nilsson, A. 2020. Individual factors influencing acceptability for environmental policies: A review and research agenda. Sustainability 12: 6, https://doi.org/10.3390/su12062404

Joosten, H., Tapio-Biström, M. L. & Tol, S. 2012. Peatlands: guidance for climate change mitigation through conservation, rehabilitation and sustainable use. Rome: Food and Agriculture Organization of the United Nations.

Peltonen, L., Tuomisaari, J. & Kanninen, V. 2008. Kaavavalitukset ja koettu oikeudenmukaisuus. Yhdyskuntasuunnittelu 46: 3, s. 11—34.