Avainsana-arkisto: poikkeustila

Epidemiat ajoivat rajasulkuihin 1700-luvulla – tärkeintä oli etäisyyden pitäminen

”… [Ihmiset] eivät ikinä usko, että rutto on heidän keskuudessaan, ennen kuin heillä on tiettyjä tilastollisia todisteita siitä hautajaisten muodossa.” *
Charles de Mertens, lääkäri Moskovassa ruttovuonna 1771

Koronavirusepidemia on aiheuttanut liikkumisrajoituksia, karanteeneja ja rajasulkuja maailmanlaajuisesti. Sosiaalisen etääntymisen lisäksi Suomen itäraja on suljettu molemmin puolin ja Schengenin sisärajoille on palautettu rajavalvonta. Kansainvälistä matkustajaliikennettä on rajattu. Silti monet ovat uskaltautuneet ulos huvittelemaan. Ajatusta siitä, että virus pesisi meillä Suomessa on edelleen vaikea niellä.

Elämme poikkeuksellisia aikoja, mutta liikkumisrajoitukset eivät ole uusi keino hillitä tautien leviämistä. Valtio on ottanut oikeuden rajoittaa ihmisten liikkumista ja kanssakäymistä ennenkin esimerkiksi rutto- ja koleraepidemioiden aikoina. Maija Ojala-Fulwoodin mukaan Ruotsin valtakunnassa määrättiin ensimmäisen kerran matkustusrajoituksia vuoden 1572 ruttoepidemian yhteydessä. Ensimmäisiä karanteeneja asetettiin Euroopassa niin ikään 1570-luvulla.

Cordon sanitaire

Charles de Mertens, tekijä J. E. Mansfield, 1783.
Kuva: Wellcome Library, London. Wellcome Images

Erityisen helposti kulkutaudit ovat levinneet kaupungeissa, joissa ihmiset elivät tiiviisti. Jos rutto uhkasi, saatettiin kaupunkeja suojata muodostamalla niiden kulkureiteille eristävä vartioketju – cordon sanitaire. Samaa menetelmää käytettiin, mikäli kaupunki tai rakennus oli jo saastunut ja tauti haluttiin eristää sen sisään. Ensimmäiset tunnetut cordon sanitaire –vartioketjut asetettiin 1300-luvun ruttovuosina.

1700-luvulla tällaisia vartioketjuja alkoi ilmestyä yhä enemmän nimenomaan valtakunnanrajoille, sillä käsitykset valtiosta ja sen suhteesta alamaisiinsa kehittyivät ja keskittyivät. Käytännöt riippuivat valtiovallan motiiveista, resursseista ja hallinnollisesta kapasiteetista kontrolloida alamaisiaan. Rajavariointi oli mittava operaatio. Itävalta oli edelläkävijä, kun se asetti yhtäjaksoisen vartioinnin Turkin vastaiselle rajalle yli neljäksikymmeneksi vuodeksi 1700-luvulla.

Epidemia Moskovassa 1771

Vuonna 1770 Eurooppaa uhkasi jälleen rutto. Kiovan saastuminen johti paniikkiin halki Euroopan. Vasta reilut 50 vuotta aikaisemmin ruttoepidemia oli koetellut maanosaa Pohjolaa myöten eikä saman haluttu toistuvan.

Suluista ja karanteeneista tuli tärkeä osa turvallisuustoimia. Kun tieto paiseruttoepidemiasta levisi Ruotsiin, määrättiin itärajalle vartioketju Suomenlahdelta Kuusamoon, vaikka tiedetty epidemia-alue oli yli 1 000 km päässä. Yli rajan pääsi Ahvenkoskelta 40 päivän karanteenin kautta. Kulkijoilla tuli olla terveyspassit todisteena kotipaikastaan ja terveydentilastaan. Varotoimena lastiin ei saanut koskea ennen karanteenin päättymistä. Vartijoilla oli käsky tarvittaessa jopa surmata luvatta liian lähelle pyrkivät ihmiset ja hevoset.

Moskova yritettiin suojata asettamalla kaupunkiin johtaville teille vartioketjut ja karanteenit. Tauti kuitenkin läpäisi sulun sotilaiden mukana ja oli ryhdyttävä varotoimiin.

Altistuneet perheineen määrättiin eristettäviksi ja heidän huonekalunsa ja vaatteensa poltettaviksi. Talvella asuntoja tuuletettiin rikkomalla ikkunat. Kaupunki jaettiin sektoreihin ja tapaamispaikat suljettiin. Kuolleet haudattiin kaupungin ulkopuolelle eikä hautajaisrituaaleja, kuten ruumiinvalvojaisia sallittu. Kosketusta sairastuneisiin tai heidän omaisuuteensa piti välttää. Kaikkien altistuneiden ja tartunnan saaneiden kohdalle määrättiin samat varotoimet, joita valvoivat viranomaiset ja toimeenpanivat vangit ja köyhät. Heillä oli suojavarusteena hanskat, viitta ja hengityssuojain, joka oli tehty öljytystä kankaanpalasta. Desinfiointiin käytettiin etikkaa.

Moskova, 1739

Turvallisuuden harha

Loppuvuosi 1770 oli Venäjällä lämmin ja sateinen, mutta pakkasten saapuessa ja kiristyessä vuoden viimeisinä päivinä, epidemia hidastui. Kun suurta kuolleisuuspiikkiä ei kuulunutkaan, ihmisissä heräsi turhautuminen ja epäluulo. Moskovassa toiminut lääkäri Charles de Mertens kuvaili muistelmissaan kaupunkilaisten mielentilaa turvallisuuden harhaksi, joka valtasi heidät sosiaalisesta asemasta huolimatta. Ihmiset eivät enää piitanneet valtion asettamista rajoituksista, vaan palasivat normaaleihin sosiaalisiin rutiineihinsa. Keväällä 1771 paljastui lukuisia uusia tapauksia ja pelko tukahdutti jälleen moskovalaisten arjen.

Kesäksi normaalia suurempi joukko kaupunkiväestöstä siirtyi maaseudulle. Syksyllä väki palasi kaupunkiin ahtaisiin oloihin.

Ruttokuolleisuuden huippu koettiin syys- ja lokakuussa. Ihmisten kärsivällisyys poikkeusoloihin petti ja syyskuun 15. päivänä puhkesi kapina. Väkijoukko murtautui sairaaloihin ja karanteenirakennuksiin ja hyökkäsi papistoa vastaan. Ruumiita kaivettiin ylös, niille järjestettiin valvojaisia ja haudattiin uusiin paikkoihin. Kahdessa kuukaudessa kuoli noin 39 00 ihmistä. Lopulta pakkaset hillitsivät taudin etenemistä ja se hiipui pois seuraavan puolen vuoden aikana.

Eristäytyminen oli avain selviämiseen

Rajakontrollista ja karanteeneista tuli sivistyneiden maiden tunnusmerkki Euroopassa. Eliitti syytti ruton leviämisestä rahvaan heikkoa kuuliaisuutta. De Mertensin huomiot kuitenkin osoittavat, että rajoituksia vastustivat muutkin. Kaikkein eniten kuoli rahvasta, koska sillä oli vähiten elintilaa ja mahdollisuuksia suojautua. Omaisuuden tuhoaminen oli vaikeinta vähävaraisille. Erityisen raskasta oli luopua perintöesineistä. Aatelisilla ja porvareilla oli paremmat mahdollisuudet eristäytyä ja siksi heitä myös kuoli vähiten.

Valtion vahvistuneet varotoimet auttoivat tautien hillitsemisessä. Kun rajasulut ja karanteenit yleistyivät ja niihin käytettiin yhä enemmän resursseja, cordon sanitaire -rajasulusta tuli kontrolloinnin väline, jonka motiivit eivät välttämättä olleet enää vain terveydelliset. Rajasululla pystyttiin hidastamaan tautien lisäksi aatteiden ja huhujen leviämistä ja siten vahvistamaan otetta alamaisista. Rutto ei enää levinnyt Eurooppaan, mutta sen valtionhallintoon synnyttämät instituutiot jäivät elämään ja niille keksittiin yhä uutta käyttöä. Ajan kuluessa ne nähtiin yhä tarpeellisempina myös poikkeusaikojen ulkopuolella.

Jenni Merovuo
Nuorempi tutkija Historia- ja maantieteiden laitoksella. Hänen väitöskirjatutkimuksensa käsittelee valtakunnanrajan rakentumista 1700-luvun jälkipuoliskolla.

* ”… [people] will never believe that the plague is among them, until they have certain proof thereof in the number of funerals.”

Kirjallisuus:
Kahan, Arcadius 1979. Social aspects of the plague epidemics in Eighteenth –Century Russia. Economic Development and Cultural Change, vol 27 (2). 255–266.
Kallioinen, Mika 2006. Plagues and governments. The prevention of plague epidemics in early modern Finland. Scandinavian Journal of History, 31 (1). 33–51.
Ojala-Fulwood, Maija 2020. Tautiepidemiat ja liikkuvuusrajoitukset uuden ajan alun Ruotsissa. Lastuja Suomen historiasta –blogi. Turun yliopisto. https://blogit.utu.fi/suomenhistoria/tautiepidemiat-ja-liikkuvuusrajoitukset-uuden-ajan-alun-ruotsissa/
de Mertens, Charles 1799. An account of the plague which raged at Moscow, in 1771. Project Gutenberg Ebook. https://www.gutenberg.org/ebooks/49567
Suomen rajaliikennettä rajoitetaan 19.3.2020 alkaen. Rajavartiolaitoksen tiedote 17.3.2020. https://www.raja.fi/tietoa/tiedotteet/1/0/suomen_rajaliikennetta_rajoitetaan_19_3_2020_alkaen_79132.