Turvealan maankäyttö on muutoksessa. Turpeen kysyntä ja nostopinta-ala supistuvat päästökaupan ja hallinnon toimien yhteisvaikutuksesta. Samaan aikaan kansainvälinen tilanne ja Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan ovat nostaneet esiin myös suomalaisen energiajärjestelmän huoltovarmuuden. Tämä vaikuttaa myös turvealan siirtymään, ja energiajärjestelmältä vaaditaan nyt nopeaa sopeutumista muuttuvaan tilanteeseen. Samalla on pystyttävä varmistamaan, että energiapoliittiset tavoitteet toteutuvat ilmastokestävällä tavalla.
Turve ja turvemaat ovat merkittävä päästölähde, sillä sekä turpeen polttaminen että turvemaiden kuivaaminen esimerkiksi viljelykäyttöön aiheuttavat mittavia kasvihuonepäästöjä (Joosten ym. 2012). Hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi vuoteen 2035 mennessä Marinin hallitus on asettanut tavoitteeksi turpeen käytön puolittamisen vuoteen 2030 mennessä. Turpeennoston alasajo on kuitenkin edennyt tätä tavoitetta nopeammin. Vuodessa poistuu noin 2000–3000 hehtaaria turvetuotantoaluetta, mutta tahdin arvellaan kiihtyvän (Korhonen et al., 2021). Turvetuotanto supistuu energiaturpeen kysynnän nopean laskun myötä, johon on vaikuttanut Euroopan Unionin päästökauppa ja muut ympäristöhallinnan prosessit. Turvetuotantoalueet siirtyvät vähitellen seuraavaan maankäyttömuotoon.
Maanomistaja valitsee jatkokäyttötavan
Turvetuotantoalueiden jatkokäyttömuodon valinnasta vastaa maanomistaja, joka on joko itse turvetuottaja tai vuokrannut alueen turvetuotantoon. Turvetuotantoalueita omistavat muun muassa turvealan yritykset, valtio, kunnat, institutionaaliset metsäsijoittajat ja yksityiset maanomistajat. Ympäristölupamääräykset koskettavat turpeennostokäyttöä ja kun toiminta lakkaa, alue siirtyy jatkokäyttövaiheeseen.
Jatkokäyttömuodoista suosituin on metsitys, johon päätyy 75 % käytöstä poistetuista suopohjista. Peltoviljelykäyttöön päätyy 20 % ja kosteikoiksi muutetaan 5 % (Laasasenaho & Lauhanen 2023). Jatkokäyttömuotojen valintaa voidaan tukea neuvomalla sekä oikein kohdennettuja ohjauskeinoja hyödyntämällä. Näin voidaan edistää ilmastotavoitteita ja tukea maanomistajia turvealan siirtymävaiheessa. Siirtymän yhteiskunnallisiin vaikutuksiin on etenkin maanomistajanäkökulmasta kiinnitetty vähemmän huomiota.
Maanomistajien mielipiteet esiin kyselyllä
Vuoden 2022 keväällä toteutimme koko maan kattavan kyselytutkimuksen turvetuotantoalueiden jälkikäyttöä suunnitteleville tai toteuttaville maanomistajille. Kyselyllä selvitimme maanomistajien mielipiteitä turvetuotantoalueiden jatkokäytöstä ja jatkokäyttömuodon valintaan vaikuttavista tekijöistä. Tavoitteenamme oli tutkia, miten turvemaiden käyttöä on mahdollista ohjata hyväksyttävästi ja oikeudenmukaisesti ilmastoviisaampaan suuntaan.
Lähetimme kyselyn sähköpostitse 1745 henkilölle, ja vastausprosentti oli 24 %. Vastaajista valtaosa oli miehiä ja vastaajien keski-ikä oli 57 vuotta. Yli puolella vastaajista omistamansa turvetuotantoalueen vuokrasopimus oli päättymässä 2022 tai sen jälkeen. Noin puolet turvetuotantoaloista oli pinta-alaltaan pienehköjä, noin 10–50 hehtaaria. Vastaajien omistamat alueet sijoittuivat useimmiten Etelä-Pohjanmaalle.
Taloudellinen tuotto ja omistusoikeus tärkeitä
Kysyimme maanomistajilta, minkä he todennäköisimmin valitsevat jatkokäyttömuodoksi. Suurin osa vastaajista (71 %) piti alueen metsittämistä todennäköisimpänä. Maatalouskäyttöä pohti 24 %, tuuli- ja aurinkovoimalaa 22 % ja kosteikon rakentamista 18 %. Noin joka kymmenes vastasi, ettei tee alueelle mitään.
Seuraavaksi pyysimme maanomistaja arvioimaan, kuinka tärkeinä he pitävät hiilensidontaa, luonnon monimuotoisuuden edistämistä, metsästyksen ja muun virkistyskäytön kehittämistä, taloudellisen tuottoa sekä vesiensuojelua. Yli puolet vastaajista piti taloudellista tuottoa erittäin tärkeänä tai tärkeänä tekijänä turvetuotantoalueen jatkokäytössä. Seuraavaksi sijoittui vesien suojelun edistäminen. Noin kolmannes vastaajista koki hiilensidonnan ja luonnon monimuotoisuuden edistämisen melko tärkeäksi.
Tämän jälkeen vastaajia pyydettiin arvioimaan jatkokäyttöä koskevia väittämiä. Myös näissä vastauksissa taloudellinen tuotto painottui hiilensidontaan ja muihin ympäristönäkökohtiin verrattuna. Valtaosa vastaajista oli täysin samaa mieltä väittämän kanssa, että maanomistajalla tulee olla omaisuudensuojan turvaama oikeus päättää maankäytöstään. Omaisuudensuoja on Suomessa perinteisesti ollut vahva ja sitä on myös poliittisin toimin haluttu säilyttää.
Neuvonnasta apua uusien toimien kokeiluun
Kyselyssä korostui neuvonnan ja tiedotuksen merkitys uusien ja vähemmän tunnettujen jälkikäyttömuotojen osalta. Vastaajilta kysyttiin, keiden kanssa he ovat pohtineet tai aikovat pohtia turvetuotantoalueensa jatkokäyttöä. Vastaajista 39 % pohti turvetuotantoalueen jatkokäyttöä sukulaisten tai perheen kanssa, 35 % neuvontaorganisaatioiden kanssa ja kolmannes turvetuotantoalueen muiden omistajien kanssa. Turveyrittäjien kanssa jatkokäyttöä on pohtinut tai aikoo pohtia noin viidennes vastaajista ja 15 % vastaajista ei aio pohtia asiaa kenenkään kanssa.
Vastaajilta kysyttiin myös, mistä jatkokäyttöön liittyvistä asioista he haluaisivat saada lisää tietoa. Suuri osa vastaajista haluaisi saada lisätietoa taloudellisista tuista kustannuksista ja tuotosta. Vastaajat olivat vähemmän kiinnostuneita ympäristöön liittyvästä lisätiedosta, sillä 29 % halusi lisätietoa hiilensidonnasta, 19 % ympäristö- ja monimuotoisuusvaikutuksista, 17 % vesiensuojelusta ja 10 % virkistyskäytöstä.
Taloudelliset tuet parantavat hiilensidonnan hyväksyttävyyttä
Hyväksyttävällä, oikeudenmukaiseksi koetulla ohjauksella luodaan kestävä pohja ilmastotavoitteiden saavuttamiselle. Kyselytutkimuksen valossa taloudelliset tuet ovat merkittävin maanomistajien toimintaan vaikuttava ohjauskeino, jolla on laaja hyväksyntä.
Ohjauskeinojen tehokkuus varmistetaan parhaiten tekemällä niistä maanomistajien näkökulmasta hyväksyttäviä. Hyväksyttävyys onkin tärkeä näkökulma ohjauskeinojen suunnittelussa. Ympäristöohjauksen tehokkuus riippuu aiempien tutkimusten mukaan hyväksyttävyydestä. Maanomistajan näkökulmasta riittävät korvaukset, taloudelliset kannustimet ja omaisuudensuojaan kajoamattomuus ovat keskeisiä asioita reiluuden kokemuksessa.
Kyselytutkimuksen tulos tukee ajatusta, että taloudelliset kannustimet hyväksytään rajoituksia ja kieltoja herkemmin. Metsitystuki on tällä hetkellä merkittävin maankäyttömuodon valintaa ohjaava yksittäinen ohjauskeino. Jälkikäyttövaiheeseen siirtyvistä turpeennostoalueista noin 70 % metsitetään tai otetaan muutoin metsätalouskäyttöön. Alueen soveltuvuus metsätalouskäyttöön tulisi aina arvioida. Maanomistajien mahdollisuus valita suopohjalleen sopiva jälkikäyttömuoto on tärkeää varmistaa. Kyselyssä korostui myös maanomistajan omaisuudensuojan turvaaminen. Ohjauskeinonäkökulmasta tämä tarkoittaa maanomistajan valinnanvapauden rajoittamista sääntelyllä mahdollisimman vähän.
Turvealan siirtymästä saadut kokemukset ovat tärkeä huomioida turvetuotantoalueiden jälkikäytön ohjauksen suunnittelussa. Siirtymä koskettaa väistämättä alan toimijoita. Samalla ilmastotyö vaatii entistä ripeämpiä ja kunnianhimoisempia toimia. Tasapainottelua käydään lyhyen ja pitkän aikavälin varautumisen ja ilmastopolitiikan tavoitteiden välillä. Turvealan siirtymän kaltaiset yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat myös koettuun oikeudenmukaisuuteen ja reiluuteen sekä luottamukseen päätöksentekijöitä kohtaan (Peltonen ym. 2008; Busse & Siebert 2018; Ejelöv & Nilsson 2020). Nämä kokemukset vaikuttavat tulevien ohjauskeinojen suunnitteluun ja toteutukseen, sillä ohjauksen hyväksyttävyys muodostuu suhteessa vallitseviin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin.
Kysely toteutettiin laajana yhteistyönä
Kysely toteutettiin yhteistyössä neljän maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -toimenpidekokonaisuudesta rahoitetun hankkeen kanssa: Ilmastotoimenpiteiden kokonaisvaltainen arviointi valuma-alueilla – Systeemianalyysillä kohti hiilineutraalia maankäyttöä (SysteemiHiili), Turvetuotantoalueiden ilmastokestävät jatkokäyttömahdollisuudet (TuiJa), Suonpohjien hiilineutraali uusiokäyttö: edellytykset ja toimenpiteet (Uusisuo) ja Metsät turvemailla – ratkaisuja päästöjen hillintään ja hiilinielujen kasvattamiseen (TURNEE).
Eerika Albrecht
Tutkijatohtori, oikeustieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto
”Kirjoittaja on mukana maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Ilmastotoimenpiteiden kokonaisvaltainen arviointi valuma-alueilla – Systeemianalyysillä kohti hiilineutraalia maankäyttöä (SysteemiHiili) -hankkeessa (2021—2023). Hanke on osa maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä Kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmaa. Hankkeen konsortioon kuuluu tutkijoita ja asiantuntijoita Suomen ympäristökeskuksesta (SYKE), Luonnonvarakeskuksesta (Luke), Itä-Suomen yliopistosta (UEF) ja Savonia ammattikorkeakoulusta.”
Lähteet:
Busse, M. & Siebert, R. 2018. Acceptance studies in the field of land use—A critical and systematic review to advance the conceptualization of acceptance and acceptability. Land Use Policy 76, s. 235—245.
Ejelöv, E. & Nilsson, A. 2020. Individual factors influencing acceptability for environmental policies: A review and research agenda. Sustainability 12: 6, https://doi.org/10.3390/su12062404
Korhonen, T., Hirvonen, P., Rämet, J. & Karjalainen, S. 2021. Turvetyöryhmän loppuraportti. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja; Energia; 2021:24. http://urn.fi/ URN:ISBN:978-952-327-856-1
Laasasenaho, K. & Lauhanen, R. 2022. Tuuli- ja aurinkovoima kasvattavat suosiotaan turvetuotannosta vapautuvien suopohjien jälkikäyttömuotona: Aluetarkastelu Etelä-Pohjanmaalta. Suo 73(2): 27–34.
Peltonen, L., Tuomisaari, J. & Kanninen, V. 2008. Kaavavalitukset ja koettu oikeudenmukaisuus. Yhdyskuntasuunnittelu 46: 3, s. 11—34.
Ronkainen, T., Matila, A. & Kauppila, M. 2022. ”Turvetuotantoalueet uuteen käyttöön” -verkkokyselyn tulokset. Tapio Oy.
