Harjoittelukokemukseni KuLTulla Oura-tutkimuksessa
Suoritin opintojeni maisterivaiheeseen toisen harjoittelun Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitoksella, eli tuttavallisemmin KuLTulla, Oura-tutkimuksessa lokakuun lopusta joulukuun loppuun. Oura-tutkimus on KuLTun ja hyvinvointisormuksia kehittävän ja niitä valmistavan yrityksen Oura Health Oy:n yhteistyössä toteutettu satunnaistettu kontrolloitu tutkimus. Tutkimuksessa selvitetään kahden erilaisen 12 viikkoa kestävän liikuntaintervention vaikutusta vähän liikkuvien perusterveiden 30–65-vuotiaiden aikuisten kardiovaskulaariseen ikään. Yhdessä tutkimusryhmässä asiakkaat tekevät kahdesti […]
Kokemuksiani terveysliikunnan opiskelusta ja kandityöstä
Tässä tekstissä avaan omia kokemuksiani kandivaiheen opinnoista ja kandidaatin tutkielmaan liittyen ennen siirtymistäni maisterivaiheeseen. Olen aloittanut opiskelut vuonna 2022, ja tällöin kandivaiheeni opinnot koostuivat kaikille suuntautumisvaihtoehdoille yhteisistä terveyden edistämisen opinnoista sekä oman suuntautumisvaihtoehdon opinnoista. Terveysliikunnan perus -ja aineopinnoissa opiskelija pääsee tutustumaan laajasti erilaisiin keskeisiin alan teemoihin, kuten elimistön rakenteeseen ja liikunnan vaikutuksiin sairauksien ja vammojen […]
Opiskelijavaihdossa Maastrichtin yliopistossa
Kirjoitin viime keväänä vaihtoon valmistautumisesta ja tätä kirjoittaessani, vietän viimeistä opiskeluviikkoani Maastrichtin yliopistossa. Olen äärimmäisen iloinen, että aiempi julkaisuni saa tämän jatko-osan, sillä viime elokuussa, kuukausi ennen vaihdon alkua, lähtöni ei ollut ihan täysin varmaa. Kyse ei ollut siitä, etteikö vaihtoprosessin virallinen puoli olisi sujunut, päinvastoin! Päätös vaihtoon hyväksymisestä tuli nopeasti, kaikista käytännön asioista annettiin […]
Väitöskirjan matka: Kohti parempaa ymmärrystä ihmisen tasapainosta
Minä, Kim Lesch, entinen pikajuoksija, fysioterapeutti, terveystieteiden ja liikuntatieteen tuplamaisteri, olen kiivennyt kohti seuraavaa tavoitettani, eli filosofian tohtorin tutkintoa terveystieteiden puolelta. Oman väitöskirjani aiheena oli tasapainon mittaaminen – ilmiö, joka on keskeinen osa fyysistä toimintakykyämme ja hyvinvointiamme. Työni tavoitteena oli kehittää käytännöllisiä ja toistettavia tapoja arvioida tasapainoa eri näkökulmista. Matka väitöspäivään vaati vuosien työn ja […]
Liikuntaa, mielenterveyttä ja tietovisainhoa Etelä-Haagassa
Liikuntalääketieteen päivät järjestettiin tänäkin vuonna Hotel Haaga Central Parkissa, Helsingissä. Tapahtuman pääteema oli ajankohtainen: liikunta ja mielenterveys. Konferenssin ensimmäinen päivä alkoi teeman taustoituksella. Ensimmäisessä puheenvuorossa psykiatrian erikoislääkäri Outi Linnaranta kertoi mielenterveydestä ilmiönä sekä yksilön ja yhteiskunnan näkökulmista. Seuraavana vuorossa oli Australiasta asti Haagaan matkustanut tutkija Ben Singh Etelä-Australian yliopistosta. Hän esitteli liikunnan ja mielenterveyden yhteyttä […]